kuinka moni

miettivä@

meidän ikäryhmässä miettii ottaako vai ei sika piikin?kun kuulemma nuori ikäryhmä on enemmän vaarassa,,saada,, nuoret aikuiset,ite vielä mietin, en kuulu riskiryhmään,,,

35

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HTZA

      Mikä on pakattu.
      En, vaikka olisi pakattu ruiskuunkin.
      En koske Margariiniinkaan vaikka sitä on kehuttu terveelliseksi.
      Kannelmäen S-Marketin irto-maalaisvoita vaan.

      • jassumarketta

        Eihän tuota taida ehtiä saadakaan kun jo epidemia riehuu. Täällä Keski-Suomessakin jo on. Eikä piikin saannista ole tietoakaan. Se tuntuu jotenkin niin epämääräiseltä kun kuuntelee asiantuntijoita, että taidan jättää ottamatta ja pesen käsiä vaan.

        Kyllä minä meinaan yhden sikaflunssan selättää jos se iskee, mutta Jouluna jätän sen elukan rauhaan.

    • niin minä kyllä otan. En ole ottanut tavallisia influenssarokotteita, mutta tämän aion ottaa.
      Pitäneekö paikkansa, että 60-luvulla kiertäneistä aasialaisista ja honkongilaisista on jäänyt vanhemmalla väelle vasta-aineita, niin se ei ole tälle ikäluokalle niin voimakas.

      • HTZA

        Mutta Influenssavirukset ovat, erittäin, muuntautumiskykyisiä.
        Noita vanhoja viruksia ei enää ole, muualla kuin laboratorioissa.
        Vaikka ne pääsisivät karkuunkin, niin mitään ei tapahtuisi.

        MUTTA, niiden kannoista yritetään tehdä mutaatioita, varsinkin siksi että osa versioista oli "rotu-specifisiä".
        Joihinkin rotuihin ne iskivät enemmän kuin toisiin.
        Aika lähellä on ajatus AIDS: ta. Yritys oli hyvä mutta ihmiset pilasivat sen sotkeutumalla, sängyssä, eri rotuihin.
        Jos homma olisi toiminut niin kuin ajateltiin, ei nälkäongelmaa ja siihen liittyvää, kallista ruokintaa, olisi tarvinut tehdä.
        Eikä tämä kirjoitus ole rasistinen vaan ajattelemaan paneva.

      • HTZA kirjoitti:

        Kyllä tuo aids Keski-Afrikassa aika pahaa jälkeä tekee, ja muutenkin tuo tarttuvuuskohteet voi olla jonkun mielestä olla sopivia. En yhtään ihmettele, etteikö maapallolla olisi laboranttia, jolla olisi Sinun mielikuvitus, voisi tuollaista päähänsä saada:).
        Ota tämä kunnianosoituksena.

      • HTZA
        k-kotton kirjoitti:

        Pidän sinua aika fiksuna tyyppinä, ja uskon että et pidä minua mielikuvituksellisena.
        90-luvun taitteessa törmäsin asioihin ja tyyppeihin jotka kuvasivat virusten toiminnan ja tarkoituksen.
        Ei ne kaikki olleet tarkoitettu ihmisten määrän rajoittamiseen, se tuli sivutuotteena.

      • HTZA
        HTZA kirjoitti:

        niin voit kuitenkin ajatella mihin rokotukset suunnataan ja millä mailla on siihen varaa.

      • HTZA kirjoitti:

        niin voit kuitenkin ajatella mihin rokotukset suunnataan ja millä mailla on siihen varaa.

        ajattele yksilöitä, Ne ajattelee kansoja.
        Sinussa olis vissiin ainesta suureksi johtajaksi:).
        No joo, kyllä suurvaltojen labroissa tehdään työtä sen eteen, millä saadaan vastapuoli tartutettua ja miten saadaan omat suojattua.
        Näissä asioissa ei tietoni kovin pitkälle riitä.

    • terveydeksi...

      tänään kun kuulun riskiryhmään,käsivarsi nyt kipeenä ja kroppaa särkee...tämäkö piti nyt kokea sitten.

      Varoittivat kyllä oireista ja jokapuoleltahan tuota infoa sataa kuin tänään tuore lumi.

    • Meriläinen

      myöhässä tavan ihmisille.
      Mie en ainakaan edes mieti koko asiaa.

      • ////

        on neljä hengityskoneessa, kaikenkaikkiaan kymmenkunta koko suomessa.

      • Meriläinen
        //// kirjoitti:

        on neljä hengityskoneessa, kaikenkaikkiaan kymmenkunta koko suomessa.

        Ja moni on muista taudeista johtuen samassa tilanteessa.
        Muhun ei nuo lehtien pelottelut tehoo, kun lähdön aika tulee se tulee vaikka täällä kotona.
        ja kukaan ei tiedä mitään.

      • jassumarketta
        //// kirjoitti:

        on neljä hengityskoneessa, kaikenkaikkiaan kymmenkunta koko suomessa.

        Ihan kuin sanoin täällä on jo tartuntoja ja äkkiä niitä on satoja. Vaikka saisi piikin 2 viikon sisällä, se on myöhässä koska vaikutus alkaa vasta 2 vk:n kuluttua.
        Kuopiossa rokotetaan, miksei täällä, millä perusteella ne oikein jaetaan?

      • jassumarketta kirjoitti:

        suurimmalle osalle. Mutta sen kuulin, että keväällä voi tulla toinen aalto, niin sen vuoksi kannattaa ottaa, jos kerran aikoo ottaa.

      • viivi-amaldiina
        k-kotton kirjoitti:

        suurimmalle osalle. Mutta sen kuulin, että keväällä voi tulla toinen aalto, niin sen vuoksi kannattaa ottaa, jos kerran aikoo ottaa.

        se toinen aalto, moni ei ajattele niin pitkälle.

      • jassumarketta
        k-kotton kirjoitti:

        suurimmalle osalle. Mutta sen kuulin, että keväällä voi tulla toinen aalto, niin sen vuoksi kannattaa ottaa, jos kerran aikoo ottaa.

        Mutta jos sen nyt sairastan, kai siitä jonkunlainen immuniteetti jää kevään varalle. Tottakai otan sen kun tarjotaan mutta tähän hätään se ei taida ehtiä ja jos nyt sairastan piikittäminen kevään varalle on turhaa.

      • Näin meillä
        jassumarketta kirjoitti:

        Ihan kuin sanoin täällä on jo tartuntoja ja äkkiä niitä on satoja. Vaikka saisi piikin 2 viikon sisällä, se on myöhässä koska vaikutus alkaa vasta 2 vk:n kuluttua.
        Kuopiossa rokotetaan, miksei täällä, millä perusteella ne oikein jaetaan?

        Kuopiossa on menossa riskiryhmät rokotuksessa, jonot joita näytettiin uutisissa oli näitä ihmisiä. Yle.fi tiedote. Rokote oli myöhässä, siitä jonot.

    • En eres miettiny sil pirän haittoja hyötyy pienempänä,lisäks kuljen kaikennäkösis huusholleis räkänokkien keskel,joskus oikein hirvittää se pärskiminen.

      • jassumarketta

        Niin kyllä täälläkin on työssä oleva hoitohenkilöstö rokotettu. Hehän ovat tottakai etusijalla. On munkin tyttö saanut jo viikko sitten. Siinä on järkeä, mutta tuota paikkakuntajärjestystä en ymmärrä. Täällä ei kuulu kuin tuulen suhinaa.

    • viivi-amaldiina

      kumpaisenki rokotuksen maanantaina en epäröinyt hetkeäkään, kuulunkin kyllä riskiryhmään.
      Käsi kipeyty, tänään ollut jo toiminta kelpoinen. Pieni vaiva tautiin nähden.

      • Pistoksia yes.

        käsivarsi tuo mihin sikapistos tuli vielä vähän kipeä. Ei muuta. Miehen kanssa saatiin mekin kun kuulutaan riskiryhmään. Tänään annetaan pojalle kausi-rokotus Vanhempaa poikaa ollaan kehotettu myös hakemaan omalta ta-asemalta. Hänkin tuo saa koska kärsii astmasta.

        Nämä kausi-infuelenssa rokotteet otetaan aina kaikille. Sen verran kovina kuumeina ja muina ikävinä oireina tulevat. Miksi kärsiä? Pieni juttu ottaa kaikille perheenjäsenille tuo rokotus. Eikä noita muita sivu oireita ainakaan meidänkään perheessä kukaan saanut.

        Tuota vähän ihmettelen että, miksi näin myöhäiseksi tämä jätettiin? Rokotuksia kun kuulemma on? Eikö tuota yksityissektorin puolta olisi voitu myös mukaan tähän valjastaa? Niin olisi nopeammin tuo rokotusjuttu saatu hoidetuksi. Eikä näitä jonojuttuja olisi tullut läheskään...

    • Kysyin, muttei mulle anneta. En kuulu kuulema riskiryhmiin.

      • jassumarketta

        Tässä nyt ollaan kiikun kaakun ja ostaa ei saa mistään. Tänään kävin paikallisessa tk:ssa kysymässä ja sama vastaus mulle annettiin joten Herran huomassa ollaan. Sillä ajattelinkin, ettei se enää ehdi ja sairastan jos kohdalle sattuu.

        En minä eikä mieskään saanut, ja mistään ei voi ostaa. Toivotaan vaan parasta täällä Herran huomassa.

    • myöhästä olla siinä vaiheessa kun ei riskiryhmiin kuuluville rokotetta on edes tarjolla. Vaikka en noista rokotteista nyt niin hirveästi välittäisikään. Katellaan, mutta eiköhän tuo ottamati jää.
      Tiedä vaikka olis jo sikatauti koettukkin ja selätetty, ei tommosta flunssaa tai influenssaa ole ennen ollut.

      • Korppis

        Tv:n uutisista nähtynä ihmisillä on hirveä paniikki päällä. Minun on odotettava ensiviikon loppuun sillä leikkauksestani pitää kulua kaksi viikkoa. Kuulun nyt riskiryhmään, mutta en hötkyile. Poikani sairasti sen jo ja vieraili luonani ja minä kiikutin hänelle lääkeitä hänen kotiinsa. Peterin poika ilmeisesti oireista päätellen myös sairasti jo sen. Juttelimme juuri äsken, että olemmekohan me immuuneja. Aijomme kuitenkin ottaa rokotteen jo silläkin syyllä, että lähdemme keväällä Hollantiin ja viivumme siellä yli kuukauden emmekä haluaisi saada tautia jälkiaallossa.

    • ejk kalkkis

      Sikapiikkiä ole saatavana ollut, kausi-influenssaan sellaisen saisi. En taida ottaa sitäkään. Odotellaan tässä, mikä seuraavaksi iskee, tuskin se on hoitaja piikin kanssa kuitenkaan.

      • jassumarketta

        Katselin aamu tv:tä ja siinä haastateltiin lääkäriä joka oli sairastanut possuflunssan ja buranalla oli hoidellut. 4 pv oli ollut korkea kuume, yskää ym. Siispä varauduin kuten hän, kävin ostamassa paketin buranaa. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
        Muistan kun lapsena sairastin tuhkarokon (nykyään rokotetaan) ja se kesti 4 viikkoa, siksi en pelkää tätäkään.

    • Enkeli-trio

      ku ei aikasemmi ol saanu.Kausiflunssapiikki on tökitty jo.
      Tänäpä oli eka kerra mahrollist possutautipiikkisse, mut n.200m
      jono sai mun siirtämää sen ens viikkoon : )

    • Otto-Vaan

      Etten taida tällä kertaa astua lääketeollisuuden miinaan.

      • Samilja

        Ilmeisesti et?
        Minä en vielä tälle syönnille aio ottaa.

        .

      • 15+4
        Samilja kirjoitti:

        Ilmeisesti et?
        Minä en vielä tälle syönnille aio ottaa.

        .

        että se toinen aalto saattaa olla ärhäkämpi.
        En painosta ottamaan jokainen tekee valintansa.

      • Otto-Vaan
        Samilja kirjoitti:

        Ilmeisesti et?
        Minä en vielä tälle syönnille aio ottaa.

        .

        Vielä vakuuttunut rokotteen vaikutuksesta.
        Mielestäni missään ei ole pystytty toteen näyttämään sen tehoa.

        Suuntaa antavaa tekstiä löytyy tuolta Pandemia osastolta.Voi pitää vaikka paikkansa tai sitten ei.

        Ainakin teoriassa voi pitää paikkansa ne epäilyt ja kirjoitukset lääketeollisuuden kierosta miljardi bisneksestä.
        Aikin se on varmaa, lääketeollisuus nauraa partaansa ja käärii suuret setelit tästä sikailusta.

      • Samilja
        Otto-Vaan kirjoitti:

        jollain lailla kuvaavat, minusta, tämän hetken tilannetta. Lääkintähenkilöstökin on kahta mieltä rokotteesta, saati me amatöörit.
        Ei uskoisi, mitä jonoja Oulussakin näytti olleen uutisten mukaan. Kai systeemin pelaavuutta olisi voitu parantaa?

        Tuossa kirjoitettiin toisesta aallostakin. Jotenkin, kun nämä uutiset alkavat olla pian jatkuvia, sika-lintu, niihin turtuu, minä ainakin.
        Mikä lie totuus, jos sitä kukaan tietää? Lääketehtaat lihovat ainakin.

        .

    • Sinimarjanen

      toisen kerran elämäni aikana ja tulin joko siitä kipeäksi tai sitten saparotauti runtelee. Edellisestä kausirokotteesta on yli kaksikymmentävuotta ja silloin pidin kuusi tai seitsemän pientäflunssaa peräjälkeen.
      Olisi pitänyt vaan uskoa sitä yhtä kertaa ja mennä suoraan tuohon possurokotukseen.
      Tälläisin miettein tänään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      168
      1428
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1019
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      650
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      622
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      573
    Aihe