Pikkutytön arkea ja tuskaa Jt-liikkeessä

http://www.silentlambs.org/

Suom:
Minut vietiin komitean eteen ollessani 7 vuotta vanha, yhdessä isosiskoni ja toisen serkkuni kanssa, joka oli minua nuorempi ja jota sama poika oli myös käyttänyt hyväkseen. Seurasi toistuvia kuulusteluja.....muutaman kerran minua kuultiin yksinäni parin "vanhemman" Jehovan todistajan toimesta ja jouduin kertomaan kaiken yksityiskohtia myöten. Viimeinen kuulustelu pidettiin tämän sukupuolisen pahoinpitelijän kotona samassa huoneessa , jossa hyväksikäyttö alkoi, minä istumassa vastapäätä tätä "aikuista" , joka oli uhannut tappaa minut jos ikipäivänä kertoisin tapahtuneesta. "Vanhemmat" Jehovan todistajat ainoastaan nuhtelivat poikaa. Minulle kerrottiin, että olin typeryyksissäni seuraamassa isäni esimerkkiä ( vähän aikaa sitten erotettu yhteisöstä, istuu tuossa hiljaisena pitäen päätään käsiensä välissä), ja että minä itse olin vietellyt (hyväksikäyttäjän). He sanoivat, että koska olin hyvin sievä niin poikaa ei käy syytäminen siitä, että hän pitää minusta. Minulle sanottiin, että minun täytyisi työskennellä kovasti voittaakseni takaisin Jumalan rakkauden. BG:


I was brought before a committee at the age of 7, along with my older sister, and another cousin who was younger than me who was also abused by the same boy. There were repeated hearings.. a few times it was just me and a few elders, where they asked for every detail. The last hearing was AT THE MOLESTER"S HOUSE, in the very room where the abuse started, with me sitting opposite the "adult" who had told me that if I ever told he would kill me. The elders did not so much as reprove the boy. I was told that I had been foolishly following the example of my father (, recently disfellowshipped, sitting there silently with his head in his hands), and that I had seduced the [abuser]. They said I was so cute, who could blame him for liking me? I was told that I would have to work very hard to win back Jehovah's love. BG
6412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Erinomaista, tässä taas nähdään miten erinomainen media internet on.

Samaa skeidaa näkyy olevan joka keskustelupalstoilla, voihan sitä kaikkea kertoa, tämänkin kirjoittaja voipi olla ex-espoolainen, nykyisin stadissa asuva katkeroitunut neropatti.

Tai mistä sitä tietää, maapallo on iso paikka, kaikkea voi tapahtua.

Kaikki selviää aikanaan.

Äänestä

Tosi raakaa, tosi julmaa. Mutta kyllä tää varmasti kuvastaa jotakin? Mistä viha arvostelijoita kohtaan kumpuaa? Viha, joka saa ihan mitä muotoja tahansa? Ja katkeruus? Katkeruus omasta asemasta verrattuna muihin?

Äänestä

Oletko ihan vama. Oletko ottanut yhteyttä poliisiin?

Sinulla on nyt kelpo joukko todistajia, joten ryhdy toimeen!!!

Äänestä

Paskaa koko viesti......................

Äänestä
  • tai avustava. Ei tavallinen ihminen pysty tekemään noin ehdottomia vastauksia. Vain pyhän hengen ohjauksessa voi tollasia lausuntoja antaa.

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    tai avustava. Ei tavallinen ihminen pysty tekemään noin ehdottomia vastauksia. Vain pyhän hengen ohjauksessa voi tollasia lausuntoja antaa.

    Poliisin puheille pelkäämättä seurauksia, vaan jos on joutunut hyväksikäytän kohteeksi. Vanhatkin jutut kannattaa ilmoittaa, jotta kaikki mahdolliset uhrit voidaan kartoittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toimittiinko oikein kirjoitti:

http://www.silentlambs.org/

Suom:
Minut vietiin komitean eteen ollessani 7 vuotta vanha, yhdessä isosiskoni ja toisen serkkuni kanssa, joka oli minua nuorempi ja jota sama poika oli myös käyttänyt hyväkseen. Seurasi toistuvia kuulusteluja.....muutaman kerran minua kuultiin yksinäni parin "vanhemman" Jehovan todistajan toimesta ja jouduin kertomaan kaiken yksityiskohtia myöten. Viimeinen kuulustelu pidettiin tämän sukupuolisen pahoinpitelijän kotona samassa huoneessa , jossa hyväksikäyttö alkoi, minä istumassa vastapäätä tätä "aikuista" , joka oli uhannut tappaa minut jos ikipäivänä kertoisin tapahtuneesta. "Vanhemmat" Jehovan todistajat ainoastaan nuhtelivat poikaa. Minulle kerrottiin, että olin typeryyksissäni seuraamassa isäni esimerkkiä ( vähän aikaa sitten erotettu yhteisöstä, istuu tuossa hiljaisena pitäen päätään käsiensä välissä), ja että minä itse olin vietellyt (hyväksikäyttäjän). He sanoivat, että koska olin hyvin sievä niin poikaa ei käy syytäminen siitä, että hän pitää minusta. Minulle sanottiin, että minun täytyisi työskennellä kovasti voittaakseni takaisin Jumalan rakkauden. BG:


I was brought before a committee at the age of 7, along with my older sister, and another cousin who was younger than me who was also abused by the same boy. There were repeated hearings.. a few times it was just me and a few elders, where they asked for every detail. The last hearing was AT THE MOLESTER"S HOUSE, in the very room where the abuse started, with me sitting opposite the "adult" who had told me that if I ever told he would kill me. The elders did not so much as reprove the boy. I was told that I had been foolishly following the example of my father (, recently disfellowshipped, sitting there silently with his head in his hands), and that I had seduced the [abuser]. They said I was so cute, who could blame him for liking me? I was told that I would have to work very hard to win back Jehovah's love. BG

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu