Suomen viime sodissa sai pysyvän vamman 94.000 sotainvalidia, joista elossa on yhä 11.000. Heidän keski-ikänsä on yli 86 vuotta. Valtaosa sotainvalideista haluaa asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Ikääntynyt vaikeavammainen sotainvalidi selviytyy itsenäisesti, mikäli saa riittävästi palveluja.
Haitta-asteeltaan 20-100 prosentin sotainvalideilla on oikeus kuntien järjestämiin ja valtion korvaamiin avohoidon sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten kodinhoitoon, pyykkipalveluun, ateriapalveluun ja kylvetykseen sekä kotisairaanhoitoon. Vaikka kunnille maksetaan täysi korvaus niiden järjestämistä palveluista, palveluja ei valitettavasti kaikkialla saa tarpeeksi.
Vielä vakavampi ongelma on se, että 10-15 prosentin sotainvalidit eivät saa sotilasvammalain mukaan näitä palveluja. Heitä on noin kaksi viidesosaa sotainvalideista. Myös heidän palvelutarpeensa kasvaa jatkuvasti.
Laitoshoitoa varten maahamme rakennettiin lähinnä 1980-luvulla sairaskotien verkosto. Niissä ja sotanvalidien hoito- ja kuntoutussairaaloissa on yli 1600 hoito- ja kuntoutus paikkaa. Hoitopaikoista osa on muiden, kuin sotainvalidien käytössä. Pääsy laitoshoitoon edellyttää sotilasvammalain mukaan vähintään 25 prosentin korvattua sotavammaa. Lisäksi vähintään 20 prosentin sotavammaisilla on oikeus vuosittain enintään kymmenen viikon jaksoittaiseen laitoshoitoon tai enintään 70 päivän hoitoon päiväsairaalassa.
Mikäli lainsäädäntöä ei pikaisesti muuteta, niin kohta sotainvalidien erityislaitoksissa on yhtä aikaa tyhjiä hoitopaikkoja ja laitosten ulkopuolella sotainvalideja vailla tarvitsemaansa hoitoa. Veljesliiton keskeinen tavoite on laitoshoitoon oikeuttavan prosenttirajan pikainen alentaminen.
(Sotainvalidien Veljesliiton tiedotusta)
---
Hyvä Isänpäivää, rakas isäni, 10 %:n sotainvalidi, kohta 90-vuotias!
Sydäntä särkevää on katsoa, kun yrität ponnistella ilman yhteiskunnan apua vajaan 50 euron rintamamieslisällä pienen eläkkeesi lisänä. Sinä isä teit sodassa Miehen Työn. Sinut ylennettiin kunniamerkein sodan melskeessä urheudestasi, rohkeudestasi ja peräänantamattomuudesta.
Tuo sisu on riittänyt sodan jälkeen vielä vuosikymmenten ajan.
Olet huolehtinut isänmaasta ja kodista. Lapsesi on koulutettu ja nyt toimit dementoituvan puolisosi omaishoitajana 24 tuntia vuorokaudessa.
Valtion korvaamiin avohoidon sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten kodinhoitoon, pyykkipalveluun, ateriapalveluun ja kylvetykseen sekä kotisairaanhoitoon et ole oikeutettu, koska kranaatin sirpaleet koteloituivat eivätkä lähteneet liikkumaan, joten säilyit hengissä ja invaliditeettisi luokiteltiin 10 %:iin. Alzheimer-tautia sairastava saman ikäinen puolisosi, joka toimi sodan aikana kotirintamalla erilaisissa armeijaa avustavissa tehtävissä - ei saa minkäänlaista yhteiskunnallista apua tai kuntoutusta, koska työtodistuksia noista tehtävistä ei ole aikanaan saatu ja nyt todistusten antajat ovat mullan alla.
Sinä Isä-rukka joudut kieltäytymään jopa siitä kerran vuodesta järjestetystä kuntoutuksesta, koska toimit omaishoitajana etkä halua "jättää kaveria" eli sairasta aviopuolisoa yksin oman kuntoutusjaksosi ajaksi huonoon hoitoon. Puolisosi kun ei ole oikeutettu tulemaan kanssasi kuntoutukseen. Kävitte joskus yhdessä kuntoutuksessa, jolloin Sinun kuntoutusaikaasi vähennettiin puolison kuntoutuksen ajan verran.
Tiukkaa on ollut toimeentulo sodan jälkeen: rintamamiestalon rakentaminen, hallaisten peltojen raivaaminen ja tehtaan vuorotyö. Mutta kaiken se kesti ja kaiken se kärsi - se rakkaus - se isänmaa - se koti.
Nyt olet Isä kohta yhdeksänkymppinen. Vieläkään et oikeutta täällä Suomessa saa. Ostat vaatimattomia, yksityistettyjä hoivapalveluja vaatimattomalla eläkkeelläsi. Tingit omasta ruuastasi, tingit omista lääkkeistäsi, tingit omasta hoidosta... keräät kuitteja kalliista palveluista verovähennystä varten...
Sinä et ole tottunut valittamaan etkä apua anelemaan... Olet aina pärjännyt omillasi ja niin yrität sinnitellä hautaan asti. Ehkä Sinua joskus arvostetaan oikein siellä rajan toisella puolella - kun olet aina parhaasi tehnyt toisten puolesta.
Onnellista Isänpäivää, Rakas Isä!
Haitta-asteeltaan 20-100 prosentin sotainvalideilla on oikeus kuntien järjestämiin ja valtion korvaamiin avohoidon sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten kodinhoitoon, pyykkipalveluun, ateriapalveluun ja kylvetykseen sekä kotisairaanhoitoon. Vaikka kunnille maksetaan täysi korvaus niiden järjestämistä palveluista, palveluja ei valitettavasti kaikkialla saa tarpeeksi.
Vielä vakavampi ongelma on se, että 10-15 prosentin sotainvalidit eivät saa sotilasvammalain mukaan näitä palveluja. Heitä on noin kaksi viidesosaa sotainvalideista. Myös heidän palvelutarpeensa kasvaa jatkuvasti.
Laitoshoitoa varten maahamme rakennettiin lähinnä 1980-luvulla sairaskotien verkosto. Niissä ja sotanvalidien hoito- ja kuntoutussairaaloissa on yli 1600 hoito- ja kuntoutus paikkaa. Hoitopaikoista osa on muiden, kuin sotainvalidien käytössä. Pääsy laitoshoitoon edellyttää sotilasvammalain mukaan vähintään 25 prosentin korvattua sotavammaa. Lisäksi vähintään 20 prosentin sotavammaisilla on oikeus vuosittain enintään kymmenen viikon jaksoittaiseen laitoshoitoon tai enintään 70 päivän hoitoon päiväsairaalassa.
Mikäli lainsäädäntöä ei pikaisesti muuteta, niin kohta sotainvalidien erityislaitoksissa on yhtä aikaa tyhjiä hoitopaikkoja ja laitosten ulkopuolella sotainvalideja vailla tarvitsemaansa hoitoa. Veljesliiton keskeinen tavoite on laitoshoitoon oikeuttavan prosenttirajan pikainen alentaminen.
(Sotainvalidien Veljesliiton tiedotusta)
---
Hyvä Isänpäivää, rakas isäni, 10 %:n sotainvalidi, kohta 90-vuotias!
Sydäntä särkevää on katsoa, kun yrität ponnistella ilman yhteiskunnan apua vajaan 50 euron rintamamieslisällä pienen eläkkeesi lisänä. Sinä isä teit sodassa Miehen Työn. Sinut ylennettiin kunniamerkein sodan melskeessä urheudestasi, rohkeudestasi ja peräänantamattomuudesta.
Tuo sisu on riittänyt sodan jälkeen vielä vuosikymmenten ajan.
Olet huolehtinut isänmaasta ja kodista. Lapsesi on koulutettu ja nyt toimit dementoituvan puolisosi omaishoitajana 24 tuntia vuorokaudessa.
Valtion korvaamiin avohoidon sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten kodinhoitoon, pyykkipalveluun, ateriapalveluun ja kylvetykseen sekä kotisairaanhoitoon et ole oikeutettu, koska kranaatin sirpaleet koteloituivat eivätkä lähteneet liikkumaan, joten säilyit hengissä ja invaliditeettisi luokiteltiin 10 %:iin. Alzheimer-tautia sairastava saman ikäinen puolisosi, joka toimi sodan aikana kotirintamalla erilaisissa armeijaa avustavissa tehtävissä - ei saa minkäänlaista yhteiskunnallista apua tai kuntoutusta, koska työtodistuksia noista tehtävistä ei ole aikanaan saatu ja nyt todistusten antajat ovat mullan alla.
Sinä Isä-rukka joudut kieltäytymään jopa siitä kerran vuodesta järjestetystä kuntoutuksesta, koska toimit omaishoitajana etkä halua "jättää kaveria" eli sairasta aviopuolisoa yksin oman kuntoutusjaksosi ajaksi huonoon hoitoon. Puolisosi kun ei ole oikeutettu tulemaan kanssasi kuntoutukseen. Kävitte joskus yhdessä kuntoutuksessa, jolloin Sinun kuntoutusaikaasi vähennettiin puolison kuntoutuksen ajan verran.
Tiukkaa on ollut toimeentulo sodan jälkeen: rintamamiestalon rakentaminen, hallaisten peltojen raivaaminen ja tehtaan vuorotyö. Mutta kaiken se kesti ja kaiken se kärsi - se rakkaus - se isänmaa - se koti.
Nyt olet Isä kohta yhdeksänkymppinen. Vieläkään et oikeutta täällä Suomessa saa. Ostat vaatimattomia, yksityistettyjä hoivapalveluja vaatimattomalla eläkkeelläsi. Tingit omasta ruuastasi, tingit omista lääkkeistäsi, tingit omasta hoidosta... keräät kuitteja kalliista palveluista verovähennystä varten...
Sinä et ole tottunut valittamaan etkä apua anelemaan... Olet aina pärjännyt omillasi ja niin yrität sinnitellä hautaan asti. Ehkä Sinua joskus arvostetaan oikein siellä rajan toisella puolella - kun olet aina parhaasi tehnyt toisten puolesta.
Onnellista Isänpäivää, Rakas Isä!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.