Poliisi löi faktan pöytään

Poliisin lausunto seksilaista oikeusministeriölle on varsin mielenkiitoista luettavaa. Tämä mielenkiinto korostuu kun vertaa poliisin ja näisjärjestö Nytkiksen lausuntoa samasta asiasta. Naisjärjestö antaa lausuntoja asiasta mihin sillä ei oli mitään ammatillista pätevyyttä.

Helsingin poliisilaitos
Poliisilaitos toteaa Helsingin poliisin tutkineen 126 epäiltyä hyväksikäyttörikosta, jotka liittyivät ih-miskaupparikokseen, jossa paritettiin kehitysvammaista naista. Niistä noin 60 tapauksessa syyttäjä nosti syytteen, mutta loput eivät johtaneet jatkotoimiin. Tavanomaisen katuvalvonnan yhteydessä ei ole paljastettu yhtään hyväksikäyttötapausta.
Poliisilaitoksen mukaan näytön saaminen nyt käsiteltävissä rikoksissa on äärimmäisen haasteellista. Prostituoidut eivät pääsääntöisesti paljasta asiakkaitaan eivätkä myönnä olevansa parituksen tai ihmis-kaupan uhreja. Myöskään niin sanottuja salaisia pakkokeinoja ei saada käyttää.
Helsingin poliisi on tutkinut vuodesta 2006 lähtien 15 laajaa paritusrikosta ja 2 ihmiskauppatapausta. Aina kun mainitunlaisia rikoksia tutkitaan, selvitetään myös se, ovatko prostituoidut alisteisessa ase-massa olevia uhreja ja pystytäänkö heidän asiakkaitaan nimenomaisessa tilanteessa paljastamaan.
14(25)
Konkreettisesti paritus- ja ihmiskaupparikollisuuden lähellä työskentelevät poliisit eivät näe säädetyllä lailla olleen juuri mitään positiivista vaikutusta ainakaan poliisin kannalta tärkeimmän päämäärän eli rikollisuuden vähentämisen ja torjumisen osalta. Laki on toiminut ainoastaan moraalinormina, joskin huonosti sellaisenakin.
Paritusrikollisuus on jatkunut enemmän piilossa ja vaikeammin paljastettavissa. Tällöin myös prosti-tuoitujen asema on heikentynyt ja he entistä helpommin joutuvat muun muassa väkivallan ja kiristyk-sen uhreiksi. Näistä tapauksista poliisilla on konkreettisia esimerkkejä. Rikosten paljastamista on hei-kentänyt myös se, että poliisi ei ole enää lain voimaantulon jälkeen voinut käyttää seksuaalipalvelujen ostajia todistajina. Markkinoinnissa ja kaupankäyntitilanteessa ilmoitetaan ”en ole parituksen tai ih-miskaupan uhri”. Helsingin poliisin havaintojen mukaan kriminalisoinnin jälkeen seksuaalipalvelujen kysyntä ei ole vähentynyt.
Poliisilaitos esittää arvioitavaksi seuraavat vaihtoehdot:
1)
Pitäisi arvioida, tulisiko palvelujen myynti ja osto säätää rankaisemattomaksi, jotta sitä voitai-siin tehokkaasti paljastaa ja torjua. Samalla tulisi arvioida, tulisiko paritus ja ihmiskauppa kri-minalisoida nykyistä ankarammin.

Ps: Onko naisjärjestöillä parempaa tietoa kuin poliisilla, siitä miten Ko:rikollisuutta pitää hoitaa?

Nytkiksen lausunto löytyy täältä
http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/Uutisarkisto/Uutiset2009/1247667575232
7310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nytkis on niitä turhia veronmaksajien riippakiviä, joissa turhamaiset feministiämmät väsäävät ilkeitä "selvityksiään" siitä kuinka pahoja he uskovat miesten olevan. Toinen, poliittisempi instanssi on TANE, jonka lausunto löytyy kokonaisuudessaan verkosta. Muut, selvityksessä esitetyt kannat on ainakin osittain tiivistelmiä.

http://www.stm.fi/stm/neuvottelukunnat/tane/arkisto/lausunnot
15.9.2009 Lausunto oikeusministeriölle seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevan rangaistussäännöksen soveltamisesta. Lausunto (pdf)
http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=611072&name=DLFE-10140.pdf

Näenkö vihreän salaliiton vai miksi Heidi Hautala näyttäytyy ikäänkuin Tuija Braxin uskollisena asianaisena toimeksiannon luovuttajana...? Tällaista se näiden punavihreiden ämmien kanssa on!

Ylen uutiset haastatteli eilen torstaina Kari Tolvasta, joka runttasi täysin oikeusministeriön selvityksen selitykset. Pahin epäkohta on sittenkin se, että tietty väestönosa saa sortaa toista mielettömällä lainsäädännöllä. Braxi pihalle sieltä ministeriö johdosta!!! Vain se normalisoi tilanteen.

SALLIn lausunnossa viitataan vanhaan muistioon, jonka voi vielä löytää varkosta. Sallin toiminta näyttää hiipuneen, kun uutta lausuntoa ei ole toimitettu nettisivuille.

MUISTIO 2005
Seksipalveluiden ostamisen kriminalisointia
(ja ihmiskaupalla politikointia)
http://salli.org/muistio/index.html

Äänestä
  • Sitten vielä tuosta Janne Kanervan selvityksestä. Sen viimeisessä kappaleessa tehdään yhteenvetoa (s.24). Yksi, tärkeä lause kuuluu, että :
    Rikoslainsäädäntö ei ole pelkästään kiinni jääneiden tuomitsemista varten, sillä on myös rikoksia ennalta estävää ja moraalia luovaa vaikutusta.
    _________________

    Kuulostaa houkuutelevalta idealta, mutta oikeusoppineet eivät hyväksy tuota kantaa! Per Ole Träskman lausuu "Lakimies" 2004/3 s.479-492 mm. seuraavaa :

    – Tietyn rangaistussäännöksen mahdollisesta moraalia luovasta vaikutuksesta on kirjallisuudesta kiistelty paljon, »asiantuntijoiden» arvio kriminalisoinnin tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä ei ole mitenkään yksimielisesti kriminalisoinnin puolesta, pikemminkin päinvastoin, ja pelkkään pelkoon perustuvan kriminalisoinnin hyväksyttävyyteen on yleensä – nyt jo vuosisatoja – suhtauduttu aika kielteisesti.

    – Oikeuskirjallisuudessa on esitetty suhteellisen seikkaperäisiä ohjeita siitä, milloin tietyn teon kriminalisointi on perusteltavissa, milloin ei. Oppikirjassaan »Allmän kriminalrätt» Nils Jareborg toteaa, ettei kriminalisoinnin tarkoituksena yleensä tulisi olla vain sen estäminen, että joku toinen kokee sellaisen harmin, jota ei voida pitää varsinaisena vahinkona. Kriminalisoinnin tarkoituksena ei saa myöskään olla vain pakottaa ihmisiä parantamaan tapojaan tietyssä suhteessa tai tietyssä tilanteessa, eikä kriminalisointiin myöskään saa ryhtyä vain, jotta estettäisiin epäsiveellinen elämä.

    http://www.edilex.fi/lakikirjasto/1313.pdf
    _______________

    Seksin oston kriminalisointia ei siis voi oikeuttaa vaan kyse on pelkästään poliittisesta toiminnasta, tarkoitushakuisesta moralisoinnista, jossa loukataan yksilön vapautta ja oikeutta tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja.

    Toisin sanoen : punaviherpolitiikalle ei ole olemassaolon oikeutta!

    Taavetti66

    Äänestä

Markkinoinnin perussääntöihin kuuluu, että markkinoitavan tuotteen huonoista puolista kerrotaan mahdollisimman vähän.

Tässä seksikaupassahan on tilanne sellainen, että jos seksin myyjänä ajateltaisiin olevan mies, niin mieshän olisi silloin toiveammatissaan. Saisi panna lukuisia naisia, ja saisi siitä vielä rahaa.

Sen sijaan jos myyjänä on nainen, niin naisen oletetaan joutuneen työhönsä äärimmäisen vastentahtoisesti, melkein aseella uhkaamalla pakottamalla.

Promiskuiteettinen seksi on miehelle sellainen unelma, että sen toteuttamista pitäisi miehiltä oikein lailla rajoittaa, kun taas naiselle se on painajainen, jolta naisia pitäisi erityisesti suojella.

Kuitenkin feminismin perusajatuksena on, että sukupuolten tasa-arvoistuessa tällaiset roolierot miesten ja naisten välillä häviävät. Miehistä ja naisista tulee samanlaisia. Ja feminismi kieltää jyrkästi essentialismin, eli sukupuolten erojen johtumisen biologisista tekijöistä.

Tulevaisuudessa siis naisista tulee samanlaisia "seksihulluja", kuin miehistä. Tästä eivät vain feministit viitsi mainita, sillä se olisi huonoa markkinointia. Nuorten joukoissa muutos on jo paljolti tapahtunut.

Äänestä

tämän lain käsittelyssä. oikeusministeriön asettama työryhmä on hakenut lausuntopyyntöjä lain soveltamiseksi tarpeellisten tietojen keräämiseksi eri tahoille, joista useimmat kansalaisjärjestöt osoittautuvat feministijohtoisiksi. lausuntopyyntöä on haettu mm nytkis ry:ltä, nytkiksen jäsenjärjestö naisasialiitto unionilta, exit-yhdistykseltä, pro-tukipisteeltä ja salli ry:ltä.
myös tasa-arvoasian neuvottelukunta tane:ssa on vahva naisjärjestöedustus, -tane:n naisedustajat toimivat samaan aikaan myös nytkiksessä, joten siinä mielessä monille naiskansalaisjärjestöille lähetetyt lausuntopyynnöt ja niistä saadut vastaukset olisi demokraattisen edustuksellisen parlamentaarisuuden nimissä yhdistettävissä.

http://www.om.fi/Satellite?blobtable=MungoBlobs&blobcol=urldata&SSURIapptype=BlobServer&SSURIcontainer=Default&SSURIsession=fals...

exit- irti prostituutiosta -yhdistys näyttää olevan, kuten talvella uumoiltiinkin, tätä nimenomaista lainkäsittelyä varten perustettu "pöytälaatikkojärjestö", jonka tarkoitusperä lienee poliittinen painostus. yhdistyksellä ei ole sen vuoden mittaisen olemassaolon aikana ollut pragmaattista toimintaa juuri lainkaan, samoin järjestön näkyvyys on mediassa ollut pyöreä nolla.

liberaalimpaa lainsäädäntöä edustavaa linjaa ajavat salli ry ja pro-tukipiste ovat myös voimakkaasti feministivetoisia, kuten myös seksuaalinen tasavertaisuus seta ry, jonka antama lausunto puuttuu jostain sattuneesta syystä yllä olevasta pdf-muotoisesta raportista.

kun vielä muistetaan, että oikeusministeri itse sekä lakivaliokunnan puheenjohtaja ovat vihreitä ja siten sitoutuneet vihreiden naisten linjauksiin, on luultavinta, että käsiteltävästä laista tullaan väkisin muokkaamaan "yhteispohjoismainen" eli ns ruotsin-mallin mukainen.

Äänestä

  • manna grynille : feminismillä ei ole sellaista järkevää sisältöä, että kaikki mainitsemasi järjestöt voisi niputtaa yhteen. SALLI ja Pro-tukipiste ovat tehneet tahoillaan ihan hyvää työtä. Kannattaa myös muistaa SALLIn perustamiseen kohdistunut viranomaisvastarinta. Vasta kun asia nousi eduskunnan kyselytunnilla esille yhdistyksen perustaminen onnistui. Mielestäni yhdistys on hoitanut oman osuutensa eli jäsenistönsä edunvalvontaa, vaikka innostus onkin hiipunut.

    Se mitä tässä asiassa kannattaa havaita on poliittinen asennoituminen. SALLIn arkistosta löytyy paljon relevanttia. Lisäksi Norden.org ja sen liepeillä toimivan NIKKin toimintaa kannattaa seurata. Tosin tässä ajankohtaisessa asiassa riittää vielä paljon pöyhittävää. Tapahtuneesta löytää lisätietoja ainakin TANE-linkistä

    SEMINAARI: Mitä ostaa seksinostaja? -seminaari prostituutiosta, to 5.11. klo 9.00-12.30, eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio.
    http://www.stm.fi/stm/neuvottelukunnat/tane/ajankohtaista

    Äänestä

  • Taavetti66 kirjoitti:

    manna grynille : feminismillä ei ole sellaista järkevää sisältöä, että kaikki mainitsemasi järjestöt voisi niputtaa yhteen. SALLI ja Pro-tukipiste ovat tehneet tahoillaan ihan hyvää työtä. Kannattaa myös muistaa SALLIn perustamiseen kohdistunut viranomaisvastarinta. Vasta kun asia nousi eduskunnan kyselytunnilla esille yhdistyksen perustaminen onnistui. Mielestäni yhdistys on hoitanut oman osuutensa eli jäsenistönsä edunvalvontaa, vaikka innostus onkin hiipunut.

    Se mitä tässä asiassa kannattaa havaita on poliittinen asennoituminen. SALLIn arkistosta löytyy paljon relevanttia. Lisäksi Norden.org ja sen liepeillä toimivan NIKKin toimintaa kannattaa seurata. Tosin tässä ajankohtaisessa asiassa riittää vielä paljon pöyhittävää. Tapahtuneesta löytää lisätietoja ainakin TANE-linkistä

    SEMINAARI: Mitä ostaa seksinostaja? -seminaari prostituutiosta, to 5.11. klo 9.00-12.30, eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio.
    http://www.stm.fi/stm/neuvottelukunnat/tane/ajankohtaista

    oikeusministerin linja näkyy tuossa oikeusministeriön työryhmän lähestymistavassa selvästi. lakia on lähdetty tarkastelemaan prostituution itsensä ongelmallisesta luonteesta käsin, tavoitteena on selvästi mainitun toiminnan vähentäminen ja lain voimaantulon jälkeen tapahtuvan toivottavan asennemuutoksen myötä sen kokonaan poistuminen.

    tuolla työryhmällähän on ollut "vapaat kädet" valita haluamansa järjestöt ja viranomaistahot asiantuntijalausunnon antajiksi. suhteellisen läpinäkyvää onkin, että ns. perinteiset naisjärjestöt ovat antaneet saman suuntaisen, seksipalvelujen asiakkuuden kategorisen kriminalisoinnin kannattavan, lausunnon sidosryhminä peräti neljään eri kertaan. mikä itsessään jo aiheuttaa painetta tarkastella koko lakiesityksen valmistelua kriittisesti, mielestäni jopa oikeuskanslerille annettavan kantelun muodossa.

    sinänsä kylläkin työryhmän asiantuntijalausuntokooste on monipuolinen ja tarkastelutasoja on useita, vaikkakin oleellisin osa lain kohdentumisessa, eli asiakkaat, jäivät tässä kuulemistilanteessa ulkopuolelle.
    edellyttäen, että asiakkuus aikanaan kategorisesti eli kokonaisvaltaisesti kriminalisoidaan, pitäisi siis valtiovallan olla velvoitettu etsimään näille henkilöille korvaavia toimintastrategioita fyysisen seksuaaliterveyden ylläpitämiseksi. tarvehan näille palveluille ei lainmuutoksella ja asiakkuuden kriminalisoimisella poistu mihinkään.

    tuossa "mitä ostaa seksinostaja?" -seminaarissa esitelmöinyt elina "alien" aaltio kiteytti ehkä vahingossa jyrkimmin muodostuneen poliittisen rajan tälle vuosikausia kiistaa aiheuttaneelle ilmiölle, -raja kulkee sukupuolten välillä ja "tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, jossa ihmistä ei pidetä kauppatavarana" vastustavat hänen tulkintansa mukaan prostituoitujen etuliikkeen lisäksi miespoliitikot (ja siten miehet yleensä).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huvittunut/espoo1 kirjoitti:

Poliisin lausunto seksilaista oikeusministeriölle on varsin mielenkiitoista luettavaa. Tämä mielenkiinto korostuu kun vertaa poliisin ja näisjärjestö Nytkiksen lausuntoa samasta asiasta. Naisjärjestö antaa lausuntoja asiasta mihin sillä ei oli mitään ammatillista pätevyyttä.

Helsingin poliisilaitos
Poliisilaitos toteaa Helsingin poliisin tutkineen 126 epäiltyä hyväksikäyttörikosta, jotka liittyivät ih-miskaupparikokseen, jossa paritettiin kehitysvammaista naista. Niistä noin 60 tapauksessa syyttäjä nosti syytteen, mutta loput eivät johtaneet jatkotoimiin. Tavanomaisen katuvalvonnan yhteydessä ei ole paljastettu yhtään hyväksikäyttötapausta.
Poliisilaitoksen mukaan näytön saaminen nyt käsiteltävissä rikoksissa on äärimmäisen haasteellista. Prostituoidut eivät pääsääntöisesti paljasta asiakkaitaan eivätkä myönnä olevansa parituksen tai ihmis-kaupan uhreja. Myöskään niin sanottuja salaisia pakkokeinoja ei saada käyttää.
Helsingin poliisi on tutkinut vuodesta 2006 lähtien 15 laajaa paritusrikosta ja 2 ihmiskauppatapausta. Aina kun mainitunlaisia rikoksia tutkitaan, selvitetään myös se, ovatko prostituoidut alisteisessa ase-massa olevia uhreja ja pystytäänkö heidän asiakkaitaan nimenomaisessa tilanteessa paljastamaan.
14(25)
Konkreettisesti paritus- ja ihmiskaupparikollisuuden lähellä työskentelevät poliisit eivät näe säädetyllä lailla olleen juuri mitään positiivista vaikutusta ainakaan poliisin kannalta tärkeimmän päämäärän eli rikollisuuden vähentämisen ja torjumisen osalta. Laki on toiminut ainoastaan moraalinormina, joskin huonosti sellaisenakin.
Paritusrikollisuus on jatkunut enemmän piilossa ja vaikeammin paljastettavissa. Tällöin myös prosti-tuoitujen asema on heikentynyt ja he entistä helpommin joutuvat muun muassa väkivallan ja kiristyk-sen uhreiksi. Näistä tapauksista poliisilla on konkreettisia esimerkkejä. Rikosten paljastamista on hei-kentänyt myös se, että poliisi ei ole enää lain voimaantulon jälkeen voinut käyttää seksuaalipalvelujen ostajia todistajina. Markkinoinnissa ja kaupankäyntitilanteessa ilmoitetaan ”en ole parituksen tai ih-miskaupan uhri”. Helsingin poliisin havaintojen mukaan kriminalisoinnin jälkeen seksuaalipalvelujen kysyntä ei ole vähentynyt.
Poliisilaitos esittää arvioitavaksi seuraavat vaihtoehdot:
1)
Pitäisi arvioida, tulisiko palvelujen myynti ja osto säätää rankaisemattomaksi, jotta sitä voitai-siin tehokkaasti paljastaa ja torjua. Samalla tulisi arvioida, tulisiko paritus ja ihmiskauppa kri-minalisoida nykyistä ankarammin.

Ps: Onko naisjärjestöillä parempaa tietoa kuin poliisilla, siitä miten Ko:rikollisuutta pitää hoitaa?

Nytkiksen lausunto löytyy täältä
http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/Uutisarkisto/Uutiset2009/1247667575232

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu