Sana sanoo, että joka miekalla hävittää, se miekalla hävitetään.
Sheikki Ahmed Yamas perusti terroristijärjestö Hamasin, ja tavallaan hänen omallatunnollaan on satojen siviiliuhrien henki Israelia vastaan tehtyjen terroritekojen jäljiltä.
Mies tiesi, että näihin tekoihin yllyttämällä ja tekojen tekijöitä palkitsemalla hän hakee itselleen samanlaista kohtaloa kuin uhreilleenkin.
Tänään se tapahtui.
Israelin helikoptereista ammutut ohjukset lopettivat palestiinalaisten "Osama bin Ladenin" terroriteot lopullisesti.
Koska Yassin oli myös ääripalestiinalaisten ihailun kohde, on helppo arvata, että väkivallan teot vain kiihtyvät Israelin ja ehkä koko lähi-Idän alueella.
Olemme me ihmiset melkoista sakkia... :(
Sheikki Ahmed Yamas perusti terroristijärjestö Hamasin, ja tavallaan hänen omallatunnollaan on satojen siviiliuhrien henki Israelia vastaan tehtyjen terroritekojen jäljiltä.
Mies tiesi, että näihin tekoihin yllyttämällä ja tekojen tekijöitä palkitsemalla hän hakee itselleen samanlaista kohtaloa kuin uhreilleenkin.
Tänään se tapahtui.
Israelin helikoptereista ammutut ohjukset lopettivat palestiinalaisten "Osama bin Ladenin" terroriteot lopullisesti.
Koska Yassin oli myös ääripalestiinalaisten ihailun kohde, on helppo arvata, että väkivallan teot vain kiihtyvät Israelin ja ehkä koko lähi-Idän alueella.
Olemme me ihmiset melkoista sakkia... :(
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ajattelinkin jo että mihinkäs se Hitman on hävinnyt :-).
Kun Hamas perustettiin ensimmäisen Intifadan aikana, niin israel tuki salaisesti sitä; halus siitä vastavoiman Arafatilta. No niinku tuollapäin maailmaa on tapana niin mopo karkasi käsistä (kummaltakin osapuolelta).
Kyllä Yassinin tappo oli 90% symbolinen teko. Tilalle löytyy varmasti uus ukko ja saattaa olla vieläkin hullumpi. Ei 80-vuotias, lähes sokea ja puolikuuro invalidi varmaan ihan kaikkia lankoja käsissään pitänyt.
Yassinin vapautus -97 oli Mossadin miesten työtapaturma. Yritti tapaa jonkun kähätävän Jordaniassa, jäivät kiinni ja vaihtokaupassa oli pakko antaa Yassin.
Kyllä Lähi-idän hullun koiran eli Sharonin olis kannattanut tälläkertaa tappaa joku muu.
Oikea äijä passitettiin "paratiisiin" Seuraavana on vuorossa Rantassi ja sen jälkeen kaiken terrorin äiti Arafat.Olen aikaisemmin sanonut täälläkin että Arafat lentää pellolle tämän vuoden aikana.Ja kyllä kaikki merkit viittaa siihen,että juuri noin tulee käymään.
Eikä palestiinalaisilla ole koskaan ollut aikomustakaan elää sovussa Israelin kanssa ja vielä vähemmän perustaa oma valtio Israelin rinnalle.Heidän ainoa päämäärä on ollut tuhota Israel.
Suomalaisetkin käännytettiin miekalla, vaimot ja lapset raiskaamalla, tappamalla suuri määrä suomalaisia.
Hamas-johtaja surmattiin tänään, kristinusko tuotiin Suomeen v.1150.
Kumpikohan on tämän hetken maailmanmenoa?
Tuolla muualla on Historia-areena.
Sopisiko miekkalähetys paremmin sinne? :)))
Kaivat kuitenkin kohta esiin jonkun 2000-3000 vuotta vanhan perustelun juutalaisten oikeudelle palestiinan alueeseen unohtaen kaiken muun.
Jos mentäis vain 55v. ajassa taaksepäin, jolloin Israelin valtio syntyi uudestaan omalle paikalleen.
Palestiinalaisia ei silloin vielä edes ollut, oli vain jokunen arabihortoilija Pyhän maan kamaralla.
Heillekö olisi pitänyt oma valtio perustaa? :)))
Laskepas ne arabihortoilijat uudestaan. Niitä oli silloinkin 2*juutalaisten määrä. Ja jos menet vielä jokusen kymmenen vuotta kauemmaksi huomaat että juutalaisia oli siellä hortoilemassa vain muutama.
Faktat puhuvat puolestaan:
-Israelin valtio on tänään fakta
-Palestiinalaisten ääriainesten toiminta estää rauhanomaisen ratkaisun syntymisen
-Israelin sisällä asuvat arabit kykenevät elämään sovussa juutalaisten kanssa
-Maltillisia palestiinalaisia on suurin osa palestiinalaisväestöstä
Mikä siis on sovun esteenä?
Eivät kai vain Hamas aateveljineen? :)))
Uskonnolla ei ole mitään tekemistä lähi-idän selkkausten kanssa.
Kyse on enemmänkin maa-alueiden omistusoikeudesta/resursseista.
Uskonnolla ainoastaan kiihotetaan sekä juutalaisia että islamilaisia ääriaineksia hirmutekoihin.
Islam ja/tai muu uskonto on sinänsä kaunis asia, jota vallanpitäjät käyttävät häikäilemättä hyväkseen. Valitettavasti.
ehheh =) oli edellisen viestin nimimerkissä
Kuten aina, tässä taas nähtiin urheiden sankarisotilaiden ja terroristien ero.
"Tänään se tapahtui.
Israelin helikoptereista ammutut ohjukset"
Siinä sai pyörätuolipotilas kyytiä. Kuvaa hyvin alueen voimasuhteita. Ja jotkut ovat huolissaan Israelin puolesta!
Kuten sanoit melkoista sakkia...
Voi, teitä ihmisressukoita.. ettekö koskaan opi ymmärtämään asioiden Syy-Yhteyksiä?
Kuten esimerkiksi että pyörätuolipotilas tapettiin siitä syystä että se vastusti Palestiinan miehitystä?
Kyllä Hamas tekee jotain aivan muuta kuin vain kiltisti pyörätuolipotilaan johdolla vastustaa palestiinalaisalueiden miehitystä...
Muistatko, mikä järjestö pyrkii koko Israelin alueen muuttamiseen palestiinalaishallintaan?
Kenenkähän hyväksymiä, suunnittelemia ja rahoittamia ovat itsemurhaterroristien iskut Israelin siviilejä vastaan?
Saat arvata vain kerran!
Mutta mitäköhän tästä ajattelisi?
http://www.jewishpost.com/jp0203/jpn0303.htm
siinä sanotaan mm.
"95 percent of Hamas' budget is believed to finance its social service activities."
Eli ihan kuten Israelissakin! Hoidetaan kaikenlaisia asioita, mutta myös välillä ammutaan pyörätuolipotilaita...paitsi että Israelin sotabudjetti on enemmän kuin 5 % ...
Hamasin 5% näyttää silti riittävän hyvin julmiin itsemurhaiskuihin Israelin kaupunkien busseissa ja ravintoloissa.
Jos tuo järjestö saadaan tavalla tai toisella tuhoutumaan, on se kaikille vain onnellisempi ratkaisu.
Rahoitatko sairaalat ja koulut?
Eikös ratkaisuksi kävisi myös Israelin tuhoaminen? Sillähän saadaan aikaan sama tulos! Itsemurhaiskut Israelissa loppuvat. Eli ?kaikille? onnellisempi ratkaisu.
Hamasin rahat menevät piiloteitse itsemurhaiskujen tekijöiden sukulaisten "sairaanhoitoon ja koulutukseen".
Se, mitä vielä puuttuu heiltä, sen EU ja Suomen kehitysapu auliisti kustantavat palestiinalaisten vihaa ylläpitämään...
Olikin "henkivakuutus" jotta Israel ei ampuisi "invalidia".Toinen tavoite toteutuikin eli "invalidi" saa maailman sympatiat.Kusetetaankohan teitä tosi raskaasti.Mitä?
Oli pyörätuolissa lapsesta saakka. Tosi ovela pirulainen. Suunnitteli kaiken varmaan jo vaippaiässä.
Sokea myös. Piruuttaan.
Lapsesta asti neliraajavammainen,kuuro ja tie sokeakin ja alkoi Hamasin johtajaksi?????
seuraajansakin, kylläkin ilman näitä fyysisiä vammoja, mutta aivan kuin heillä ne olisivat.
Joo, todella säälittävää että sorrettu palestiinalaisraukka saa ohjuksesta...
Kyllä ihmiset voisitte hiukan miettiä, "hyväntekeväisyysorganisaation" nimeltä Hamas johdolla on tarkoituksella tapettu Israelissa nimenomaan siviilejä. Israelin toimien kohteet ovat sen sijaan olleet terroristeja yms. Toki näissä iskuissa on tullut myös siviiliuhreja, mutta näitä ei ole tavoiteltu. Yassinin kätyrit räjäyttävät itsensä esim. linja-autossa nimenomaisena tarkoituksenaan tappaa viattomia sivullisia.
Ihmetellään vielä miksi Israel ei vetäydy palestiinalaisalueilta! Kuka vastuullinen johtaja tekisi tällaisen päätöksen ja jättäisi Hamasin yms. rikolliset organisaatiot toimimaan vapaasti Israelia vastaan itsenäisestä palestiinalaisvaltiosta käsin? Arafatin suhtautuminen terrori-iskuihin tuli hyvin selväksi hänen julistaessaan kolmen päivän suruajan Yassinin kuoleman vuoksi.
Eurooppa on vajonnut jonkinasteiseen sokeuteen, palestiinalaisia sympatiseerataan ilman että edes yritettäisiin ajatella asioita Israelin ja israelilaisten kannalta.
Mitä luulet että nämä palestiinalaiset taistelijat mahtaisivat lingoilla ja kivilla passarivaunuja ja taistelihelikoptereita vastaan? He taistelevat keinolla millä voivat ylipäätään taistella miehittäjia vastaan.
Israelilaiset siviilitkö muka kaikki syysttömiä? Miksi he eivät sitten tee mitään? Israel on pitkälti yhtä kuin Israelin kansa. Tavalliset siviilit voisivat lopettaa armeijan järjestelmälliset terroriteot palestiinalaisia vastaan ja saada mahdollisesti jonkinlaisen rauhan aikaiseksi. Mutta eivätpä tee joten on ihan ymmärrettävää että pommi-iskuja tulee.
Mielestäsi on siis täysin oikein räjäyttää ilmaan esim. bussillinen koululaisia tai vanhuksia?? Onko tämä jotain sankarillista "miehittäjää vastaan taistelemista"? Miten voidaan erotella uhrien joukosta juuri ne, joiden vastuulla olisi muuttaa mielipiteitään ja tehdä jotain? Ajatus tällaisesta kollektiivisesta kostosta, ts. joku surmataan pelkästään kansallisuutensa vuoksi, on aivan sairas.
Mitäpä jos palestiinalaiset "vapautustaistelijat" lopettaisivat siviileihin kohdistetut iskunsa kokonaan? Enemmän tämä palvelisi heidän tarkoituksiaan kuin sivullisten murhaaminen. Lopuksi vielä muistutus siitä, että esim. Hamas ei pyri vain miehityksen lopettamiseen vaan koko Israelin tuhoamiseen. Miehityksen lopettaminen on hieman mahdotonta niin kauan kuin palestiinalaishallinto nuoleskelee kyseisenkaltaisten organisaatioiden takapuolia.
Ei se ole sen enemmän oikein tai väärin kuin mitä israelilaiset tekee nykyaikaisilla sotavehkeillään. Samanlaista tuhoa tekevät ja tappavat siviileitä ja lapsia.
Israel on sairas yhteiskunta. Harrastaa avointa valtioterrorismia, rikollisuus ja prostituutio rehoittaa, harrastaa avoimesti laitonta elinkauppaa ja siinä yhteydessä häpeilemättömästi käyttää hyväksi kehitysmaiden epätoivoisia ihmisiä.
Todellinen mallimaa kaikille kristityille!!!
puhuit nyt Venäjästä ? Ainakin tunnusmerkistö sopi täsmällisesti.
Monenkohan kristityn ihannevaltio on Israel ?
Taitaa nyt olla jauhot sekaisin muuallakin, kuin siellä pussissasi.
Hamas on julistanut kauan sitten Israelille sodan, joten miksi sodanjulistajaa pitäisi jotenkin vihollisen (siis tässä tapauksessa Israelin) suojella? PA (palestiinalainen itsehallintoviranomainen pj:na Jasser Arafat) perustettiin Oslon sopimuksella - jossa terroristipomo Arafatista leivottiin tuleva valtionpäämies - ja Israel aseisti PA:n kymmenien tuhansien miesten "poliisivoimat", näillä onkin mm. rynnäkkökiväärit. Itsehallintoviranomaisen sopimusvelvoite oli ja on kitkeä alueeltaan Israeliin ja israelilaisiin kohdistuva terrori. Siis Arafatin hallintokoneiston oli riisuttava aseista alueillaan terroristijärjestöt ja hajotettava ne. Näin ei ole tehty, Jassin oli vapaana ja saanut harjoittaa järjestönsä kautta terroria mielinmäärin. Israel teki nyt vain Arafatin tehtävän. Muutenhan Jassin saattaisi olla elossa kenties PA:n turvasäilössä tai vankilassa. On siis syytä nähdä, miksi mitäkin tehdään. Niin, Israel on itsenäinen valtio, ja jokaisen sellaisen velvollisuus on suojella kansalaisiaan, missä pehmeämmät keinot eivät riitä, on turvauduttava kovempiin. Muistutanpa vielä lopuksi faktasta: se sodanjulistus, Hamas oli siis sen julistaja, jo kauan sitten. Kannattaa muuten tutustua Hamasin peruskirjaan, sieltä ne päämäärät ja keinot ilmenevät. Ja "hengellinen johtaja" on lievästi propagandistinen ilmaisu, terroristijärjestön perustajasta ja primus motorista.