Haluan pikaisesti kertoa oman positiivisen kokemukseni rasvaimusta, joka tehtiin kaksi viikkoa sitten.
Olen 40 v. kolmen lapsen äiti. Nuorin täytti juuri 4 v. Pituus 170 cm, paino 80 kg (ennen rasvaimua). Tavoitteena oli saada mahaan ja lantiolle kertyneet rasvat pois, jotka eivät lähteneet laihdutuksen ja liikkumisenkaan jälkeen pois. Urheilen kolmisen kertaa viikossa (kerran pilates, kaksi kertaa hikiliikuntaa, esim. juoksua, pyöräilyä, uintia yms.) mutta tuota rasvakertymää en vain pois saanut. Muuta ylipainoa ei ole, olen rakenteeltani iso.
Päätös rasvaimuun tuli viime kesänä, kun oma kuva alkoi ällöttää enemmän ja enemmän. Mies oli ihan siinä sivussa laihduttanut 10 kiloa, ja minä kamppailin omien makkaroitteni kanssa. Epäreilua!!!
Asun Saksassa, ja aloin etsiä netin kautta lääkäriä. Kävin myös muutaman lääkärin juttusilla ja mietin eri vaihtoehtoja. Netissä keskustellessani törmäsin naisiin jotka olivat käyneet samassa operaatiossa Tsekeissä. Niinpä aloin ottaa tietoa siellä olevista klinikoista, ja loppujen lopuksi päädyinkin erääseen kirurgiin joka työskentelee Prahassa.
OP oli kaksi viikkoa sitten. Minulta imettiin mahasta, lantiosta, selän puolella olevat kahvat ja sisäreidet. Kaikki meni hyvin. Klinikka on moderni, henkilökunta mukavaa ja osaavaa. Puhuvat myös saksaa ja englantia. OP tapahtui nukutuksessa. Sen jälkeen vietin yhden yön klinikalla ja lääkärintarkastuksen jälkeen matkustin takaisin kotiin seuraavana päivänä.
Olin tosi kipeä ensimmäiset kolme päivää, mutta sen jälkeen on parantuminen ollut nopeaa. Imetyt alueet ovat vielä turvoksissa mutta mustelmat ovat jo melkein kadonneet, ja eron entiseen huomaa jo nyt ihan selvästi!! Painoa on tällä hetkellä 77 kg.
Olen tosi iloinen tuloksesta, ja siksi halusin käydä kerotmassa sen myös täällä!
Pidän yötä päivää tukihusuja ja -liiviä (ainakin seuraavat 4-6 viikkoa vielä). Otan ne pois vain suihkun ajaksi. Lisäksi syön päivittäin semmoista entsyymiä kuin "Phlogentzym". Se auttaa mustelmiin ja turvotukseen. Lisäksi hieron imettyjä kotia aamuisin ja iltaisin (mies auttaa).
Kaikkineen OP tuli maksamaan n. 2000 euroa (lennot, yö klinikalla, tukivaatteet kuuluvat tuohon hintaan).
Menen ensi viikolla omalääkärilleni kontrolliin, jonka luona kävin myös ennen rasvaimua konsultoimassa, ja otattamassa verinäytteet nukutusta varten.
Jos teillä on kysymyksiä niin vastaan mielelläni!!
T. Kathy:-))))

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei,
Itse olen kovasti harkinnut Tsekkejä faceliftiin, ja täällä palstoilla kysellyt muitakin kiinnostuneita. "Löysin" ko. maan nimenomaan saksalaisten ja englantilaisten keskustelupalstoilta. Tuntuvat kovasti käyttävän
tsekkien palveluja kaikenlaisissa plastiikkakirurgisissa operaatioissa. Myös suomalaiseen hintatasoon nähden
ko. vaihtoehto on hyvin varteenotettava. Tehtävien operaatioiden määrä on ihan toista luokkaa kuin täällä Suomessa, joten kirurgeille on kokemusta karttunut. Lentoja H:ki-Praha-H:ki saa edullisimmillaan 100 eurolla, mukavan 2-4 hengen huoneiston 50-60 e/yö, joten kokonaiskustannukset tulevat huomattavasti halvemmaksi.
Voitko kertoa, mitä klinikkaa käytit? Kuka oli kirurgisi? Onko sinulla käsitystä, ketä saksalaiset suosivat erityisesti facelifteissä?
Olen tehnyt "omaa tutkimusta" jo reilun vuoden verran, ja tehnytkin jo pitkälti johtopäätökset, mutta lisä-
tieto on aina tervetullutta.
Hei vaan!
Klinikka on Asklepion: www.asklepion.cz
Operoiva lääkäri Dr. Michael Puls (hän on itsenäinen lääkäri, eli ei kuulu klinikan vakinaiseen henkilökuntaan). Tämä samainen lääkäri operoi parilla muullakin Prahan klinikalla. Löysin hänen nimensä kauneusleikkauksia välittävän saksalaisen agentin kautta (ja olin jo aiemmin lukenut positiivista palautetta tästä kirurgista netissä).
Facelifistä ei minulla ole kokemusta, keskityin itse pelkästään rasvaimuun mutta tuo ylläoleva klinikka on yksi Prahan suurimmista, joten luulisi faceliftiin erikoistuvan lääkärin sieltäkin löytyvän.
T. Kathy
Löytyy myös Medicomvip-klinikalta. Allaolevass osoitteessa tietoa ko. klinikasta. Rasvaimu hinnaston mukaan vajaasta 500 reiluun 800 £ eli hieman enemmän euroissa. Tuohon halvimmillaan lisäkuluja
n. 300 euroa (lento 7 pv:n majoitus kelpo huoneistossa). Kokonaiskustannukset jäävät reilusti alle
2000 euron. Toki tuon hintaiset lennot on varattava vähintään 3 kk ennen matkaa.
Itse olen tosiaan aikeissa lähteä Prahaan faceliftiin ensi kesän alussa. Jos olet kiinnostunut lähtemään
mukaan, ota yhteyttä sp:llä [email protected].
http://www.cosmetic-plastic-surgery.info/surgeons/medikomvip
Luulisin että nuo Medicomin hinnat ovat ilman narkoosia sekä klinikkayöpymisiä... Lisäksi rasvaimun jälkeen tarvittavat tukihousut/-vyö maksavat n. EUR 100-200. Verikuva maksaa n. 130 euroa. Eli ne eivät varmastikaan ole tuossa hinnassa mukana...
Kannattaa ottaa selvää mitä noihin hintoihin kuuluu. Aika halvalta kuulostaa tuo max. EUR 900.
Sen verran nopeasti katsoin tuota hinnastoa (ja kun en ole erityisesti rasvaimuasioihin perehtynyt), että ilmoittamani hinnat koskivat Tumescent Liposuctionia, josta selostus alla. Ei toimenpide ei vaadi narkoosia, eikä klinikalla yöpymistä. Se luonnollisesti alentaa hintaa. Basic liposuction hintahaitari on 966-1450 £.
"Tumescent Liposuction
Tumescent liposuction is a treatment without general narcosis for removal of excess adipose (fatty) tissue from under the skin. This is a very gentle method toward the surrounding tissue and no hospitalization is required. Tumescent liposuction is a modern technique of withdrawing accumulated fat from those parts that are not affected even by physical activity. Certain regions of the body contain lipid reserves that can be defined genetically and no diet or physical exercise will remove them. In such regions after liposuction fat does not reaccumulate so that the result is permanent.
The principle of tumescent liposuction consists in filling the tissue to be withdrawn with a special solution containing an anesthetic which fully desensitizes the given area. The solution is left to act for about 30 minutes when the fatty tissue softens. Then several very thin (2–4 mm) incisions are made and a suction cannula is inserted (the cannula diameter for this type of liposuction is less than 4 mm) and the introduced fluid together with the adipose tissue are withdrawn.
The total treatment is painless since the solution contains a very dilute local anesthetic. It also contains a low concentration of epinephrine which constricts the blood vessels in the region and thus decreases bleeding. Throughout the treatment the client is fully conscious and in good psychic condition, he or she can phone, read or watch the TV.
An advantage of the method lies in the possibility of leaving the client in an upright position and carry out any modifications that would not be clearly visible when reclining on a bed.
During classical liposuction,such as is done in full anesthesia, cannulas up to 1 cm in diameter are used that may affect the subcutaneous tissue, cause large blood contusions and the healing is lengthy and painful. It can even bring about subcutaneous scars which result in visible unevenness of the surface and in scars. Hence this method is on the decline and tumescent liposuction is making huge progress.
Ideal candidates for tumescent liposuction are persons who are not obese but exhibit an overweight of 5–15 kg, are healthy, undergo no drastic diet and join in occasional exercise. There is no age limit for the treatment, it depends entirely on the health and physical condition of the client. With clients over about 55 years of age one can expect that after the removal of the adipose tissue the entire body section will be decreased, skin will attach itself properly but the skin elasticity will not reach 100 %. The client is informed about this completely natural consequence."
Löysin keskustelupalstojen perusteella toisen prahalaisen klinikan, joka on erikoistunut rasvaimuihin
(tumescent-tekniikalla). Tekevät pelkästään niitä. Heillä on selkeä hinnasto, josta käy ilmi kaikki kulut sekä runsaasti ennen - jälkeen -kuvia.
http://www.medilip.cz/en/