... arkipäivän ateismista, mielellään ilman uskovaisten saarnoja. Eli miten ateismi näkyy omassa elämässäsi? Siis tyyliin kieltäydytkö osallistumasta sukulaistesi tai ystäviesi kirkkohäihin tai hautajaisiin? Laulaako lapsesi koulun kevätjuhlissa suvivirttä? Jne... Ja ennen kuin kukaan vetää hernettä nenukkiinsa, olen liikkeellä positiivisella mielellä ja kyselen silkasta mielenkiinnosta.
Itse esimerkiksi en pidä koulun joulujuhlissa esitettävää jouluevankeluimia sen pahempana kuin tonttuleikkiäkään, molemmat perustuvat mielikuvitukseen ja vanhoihin tarinoihin. Kirkkohäihin menen suorastaan mielelläni, todistamaan kahden ihmisen rakkautta. Rippijuhliin osallistun ehkä hieman pitkin hampain. Hautajaisissa särähtää ilkeästi korvaan puheet jälleennkäkemisen toivosta ym. mutta nekin pystyy tarvittaessa ohittamaan.
Tapakristitty puolisoni kuuluu kirkkoon ja maksaa kiltisti veronsa, koska "niin kuuluu tehdä". Minä en yritä käännyttää häntä eikä hän minua. Kirjahyllyssämme oleva (puolison) Raamattu ei saa minua näkemän punaista. Jehovat ja muut lahkolaiset käännytämme molemmat ovelta.
Ehkä jossain vaiheessa tulee kädenvääntöä tulevien lasten kastamisesta tai kastamatta jättämisestä. Silloin joudun ehkä puhumaan miehen ympäri, että lapsi/lapset saavat itse päättää uskonnollisesta suuntautumisestaan kun ovat kypsiä siihen, esimerkiksi "rippikouluikäisenä".
Eli kertokaahan omia kokemuksianne!
Itse esimerkiksi en pidä koulun joulujuhlissa esitettävää jouluevankeluimia sen pahempana kuin tonttuleikkiäkään, molemmat perustuvat mielikuvitukseen ja vanhoihin tarinoihin. Kirkkohäihin menen suorastaan mielelläni, todistamaan kahden ihmisen rakkautta. Rippijuhliin osallistun ehkä hieman pitkin hampain. Hautajaisissa särähtää ilkeästi korvaan puheet jälleennkäkemisen toivosta ym. mutta nekin pystyy tarvittaessa ohittamaan.
Tapakristitty puolisoni kuuluu kirkkoon ja maksaa kiltisti veronsa, koska "niin kuuluu tehdä". Minä en yritä käännyttää häntä eikä hän minua. Kirjahyllyssämme oleva (puolison) Raamattu ei saa minua näkemän punaista. Jehovat ja muut lahkolaiset käännytämme molemmat ovelta.
Ehkä jossain vaiheessa tulee kädenvääntöä tulevien lasten kastamisesta tai kastamatta jättämisestä. Silloin joudun ehkä puhumaan miehen ympäri, että lapsi/lapset saavat itse päättää uskonnollisesta suuntautumisestaan kun ovat kypsiä siihen, esimerkiksi "rippikouluikäisenä".
Eli kertokaahan omia kokemuksianne!
Vastaukset 2
Vanhimmat
näkyä juurikaan muutoin, kuin että olen eronnut kirkosta. Kirkoissa käyn matkoilla, rakennuksia ihailemassa, lapset ja vaimo ovat kirkon jäseniä - tosin ovat sanoneet eroavansa. Osallistun ilman ongelmia sukulaisten kirkonmenoihin, siis häät, hautajaiset ja jne...
Vaikka pidän uskontoja typeränä vedätyksenä, avaudun aiheesta harvoin kenellekkään, ellen tiedä toista ateistiksi. Aivan kuten olen itsekkin oman ajattelun kautta ateisti, annan ihmisten päätyä ajattelullaan uskovaksi tai uskonnottomaksi.
Arkipäivässä se että olen ateisti ei näy mitenkään. Mahdollisesti. Tosin on hieman vaikea sanoa koska se kuinka minä toimin jossakin tilanteessa on tapa jolla minä toimin, enkä välttämättä kiinnitä esim: siihen mitä minä sanon, sen vertaa huomiota että kykenisin sanomaan onko ateismilla mitään vaikutusta.
Uskonnolliset tilaisuudet eivät minua haittaa juuri ollenkaan. Jos joku on katsonut itselleen riittävän tärkeäksi kutsua minut johonkin tilaisuuteen, tulen toki paikalle, enhän minä tule sinne seuraamaan kirkollista toimitusta vaan osoittamaan arvostukseni niille jotka ovat minut kutsuneet.
Minulla ei ole lapsia joten en varsinaisesti osaa sanoa mitä mieltä minä olen mistään kysymyksestä, joka kohdistuu tähän nimenomaiseen aiheeseen. Toki minua häiritsee se että kouluissa järjestetään uskonnollista ohjelmaa mutta tämä on vähemmän henkilökohtaista ja enemmänkin kyse on periaatteista joita minä kannatan.
En kuitenkaan pidä kovinkaan todennäköisenä että minua varsinaisesti haittaisi jos minulla olisi lapsia ja nämä osallistuisivat johonkin uskonnolliseksi luokiteltavaan tilaisuuteen, paitsi siinä tapauksessa että kyseinen toiminta olisi määrättyä ei vapaa ehtoista. Kyse on siitä haluavatko he itse osallistua vaiko eivät.
Tämä kysymys puolison vakaumuksesta on seikka joka on aiheuttanut ainakin omalta kohdaltani pohdintaa.
Suomessa pääosa ihmisistä ovat tapauskovia siis lähinnä kulttuurisesti tunnistautuvat kristityiksi ,mutta eivät omaa juuri minkäänlaista uskonnollista vakaumusta. Seremoniallista uskonnollisuutta joka lähinnä perustuu traditioon kuin oikeastaan minkäänlaiseen vakavaan uskonnolliseen uskoon.
En ole kuitenkaan varma voisinko aloittaa vakituista parisuhdetta kenenkään kanssa joka on vakaumukseltaan uskonnollinen, vaikka tämän uskonnollinen vakaumus olisikin ainoastaan tapa tunnistautua kulttuurisesti.
Mitä tulee sitten käännyttämiseen niin en usko että tämä lausumasi pitää aivan paikkaansa.
>>> Minä en yritä käännyttää häntä eikä hän minua. > Silloin joudun ehkä puhumaan miehen ympäri, että lapsi/lapset saavat itse päättää uskonnollisesta suuntautumisestaan kun ovat kypsiä siihen, esimerkiksi "rippikouluikäisenä".