onko kenellekään kokemusta, että kierukka olisi ikäänkuin hajonnut tai vuotaisi kaikki hormonit ulos, voiko se olla edes mahdollista? Minulla hirmuiset alavatsa, kylki ja välillä ylävatsakipujakin, olen nyt tullut siihen tulokseen että johtuisi kierukasta, (ehkä)
Vastaukset 7
- 123456H
väärää "puuta". Toki oireilu voi johtua kierukasta, muttei se mitään hajoa ja vuoda. Sinuna sulkisin nyt raskauden pois, kierukkahan kasvattaa kohdun ulkop.raskauden mahdollisuutta
- xez
kannattaa käydä lääkärissä, ja pyytää tarkistamaan ultralla tms. että kierukka on vielä oikein paikallaan. Ettei ole tulossa ulos tai sirtynyt muuten huonoon asentoon. Kuinka kauan sulla on ollu kierukka? Jos kierukka on vasta laitettu, niin voi olla ettei kehosi vaan siedä vierasesinettä.
- ryty
Olisko mitenkään mahdollista että teetkin sen loppuun asti miehen kanssa ja teet sitten puolen vuoden päästä rakkaustewstin, sitten sen viimeistään näkee jos ei aikaisemminkin.
- Osma74
Tulehdus on myös mahdollinen vaihtoehto. Itselläni on ollut sekä kupari- että hormonikierukka. Kuparikierukan alussa vatsakipuilu oli lähes sietämätöntä. hormonikierukan kanssa oli helpompaa. Kumpikaan kierukoista tuskin pystyy hajoamaan, paikoiltaan voi sen sijaan poistua. Sietämättömissä kivuissa on oikeus mennä päivystykseen. Tosin eri asia on, tekevätkö siellä mitään, jollei pää kainalossa mene.
- semmosta1
kyllä voi hajota tämmönen tapaus kävin naiselleni.. =(
- Tyhjäkohtu
semmosta1 kirjoitti:
kyllä voi hajota tämmönen tapaus kävin naiselleni.. =(
Aika vanhaan keskusteluun osallistuit, huomasitko? Aloittajalla olisi varmaan jo asiasta tietoa, jos huomaisi vastata.
Kerropa millä lailla kierukka hajosi? Ymmärtääkseni hormonikierukassa ei ole säiliötä, vaan hormonit on imeytetty muovin kaltaiseen osaan. Ainakaan kohdun sisällä se ei ymmärtääkseni pysty mitenkään särkymään. On siellä yhtä suojassa kuin sikiökin. Jos kierukassa on jotain vikaa, se on ollut valmistusvaiheessa tai syntynyt asetettaessa.
- Anonyymi
Jotkut naiset ovat kertoneet kierukan hajonneen kohtuun.
Gynekologi tutki kiinnostuneena tulehtunutta napatyrää ja suunnitteli tyräleikkausta. Tulehdukset ja paisuminen tulivat kierukan aiheuttamina. Myös vagina umpeutui kierukan vaikutuksesta ja kierukka aloitti kuukausittaiset verenvuodot sekä pahat mielialaoirehdinnat.
Gynekologi lohdutti, että joskus sen vaikutus loppuu...ja oireet helpottavat.
Joskus loppuu elämäkin, se pohdinta on käyty läpi näinä vuosina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051780
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS471392Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441257Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita173866Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13800- 48742
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40646