Oletko koskaan herännyt yksin ollessasi keskellä yötä, noussut ylös ja jäänyt ikkunan ääreen seisomaan ja katsomaan tuuletonta, kevyessä usvassa lepäävää kesäöistä peltomaisemaa? Tai ollut polkupyörällä jossakin päin Suomea tien vieressä kesäaamuna samanlaisen peltomaiseman äärellä? Tai yksin jossakin päin Pohjois-Norjaa kesäyönä vuonon rannalla pyöräsi vierellä, katsomassa hiljaisena lepäävää merta ja vuoria?
Ihmiset kaukana taloissaan, nukkumassa omaa untaan. Sinä seisot yksin siinä tien vieressä. On aivan hiljaista. Ilma on tyyni, hieman viileä. Maiseman yllä leijuu ehkä kevyt, tuskin havaittava usva, joka liikkuu hitaasti eteenpäin. Aurinko odottamassa vuorten takana uutta päivää.
Oletko silloin kokenut sellaista hetkeä, jolloin alat kuulla sisäisen viisautesi ja tässä hetkessä olemisesi äänen? Se on se hetki siinä välissä, jossa tekemiseen pakeneminen on päättynyt, ideologia loppunut, eikä uneen vajoaminen ole vielä alkanut. Se tulee kuin varkain, odottamatta, oivalluksen kaltaisena. Ehkä harvinaisena, ehkä odotettuna ja kaivattuna, mutta aina kuitenkin tärkeänä ja arvokkaana. Joskus se on läsnä, kun heräät keskellä yötä sängyssäsi, etkä ole vielä muistanut kaiken oppimasi tradition mukaisesti kuka ja mikä sinun tulisi olla, vaan olet vasta heränneenä vielä puhtaana itsenäsi - sinuna. Olet silloin vielä ainakin hetken aikaa itsesi kuuntelemisen tilassa, julistamatta, vaientamatta sisäistä ääntäsi.
Ymmärrät siinä kahden normaalina pitämäsi olotilan välissä miten yhdentekevää on se, miten paljon muita enemmän juokset ja teet, tiedät ja omistat, sillä tulet aina olemaan yksin tavalla tai toisella. Voit ymmärtää yksinäisyytesi ja katoavaisuutesi ja hyväksyä sen tuntien ehkä samalla pienen surun, mutta myös pienen huumaavan, vapauden tunteen. Kaikki tulee olemaan joskus sinun osaltasi ohi. Ruumiisi tulee muuttumaan taas maaksi, eikä sinua enää ole. Se on mullantuoksuinen hetki. Se on sieraimia levittävä, elämisentuntuinen, aistit herkistävä hetki.
Se on samalla kertaa ikiaikainen, yleismaailmallinen kaikkia ihmisiä yhteisesti koskettava hetki, mutta myös sinua oma, henkilökohtainen hetkesi, joskus SE tulee tapahtumaan -hetki! Se on vain ajan kysymys! Tunnet samalla kertaa surua ja riemua. Surua siitä, että kaikki tulee joskus päättymään. Mutta myös riemua samasta syystä - kaikesta vapautumisesta.
Tunnet myös surua siitä, etteivät kaikki uskalla tyhjyyden pakenemiseltaan kokea tuota hetkeä, vaan huutavat sille kuuroina ideologiaansa ja oppejaan, ymmärtämättömyyteensä ja tietämättömyyteensä humaltuneina.
Samalla tunnet kuitenkin myös miten tulet aina olemaan jollain tavalla yhteydessä kaikkiin ihmisiin yhteisen ihmisyyden ja historian kautta. Et ole kuitenkaan koskaan täysin yksin, sillä on niin paljon sellaista mikä yhdistää sinut muihin ihmisiin. Samasta maasta rakennettu, samasta aineesta koottu. Samanlaiset kaikkia yhdistävät ilot, riemut, odotukset, pettymykset, surut ja tuskat - ja viimein yhtä lopullinen kuolema.
Siinä tilassa unohdat olevasi jonkin ideologian edustaja, ja se katoaa itsesi ja maailman näkemisen tieltä. Maa on vain pieni sininen helmi jossain suuressa äärettömyydessä, jossa elämä on niin arvokas ja hauras. Sinä yhtenä muiden kanssa seisomassa ja ihmettelemässä itseäsi ja kaikkea tätä. Ainakin tuon arvokkaan hetken ajan näet tämän suuren metsän puilta.
Mikko A.
Ihmiset kaukana taloissaan, nukkumassa omaa untaan. Sinä seisot yksin siinä tien vieressä. On aivan hiljaista. Ilma on tyyni, hieman viileä. Maiseman yllä leijuu ehkä kevyt, tuskin havaittava usva, joka liikkuu hitaasti eteenpäin. Aurinko odottamassa vuorten takana uutta päivää.
Oletko silloin kokenut sellaista hetkeä, jolloin alat kuulla sisäisen viisautesi ja tässä hetkessä olemisesi äänen? Se on se hetki siinä välissä, jossa tekemiseen pakeneminen on päättynyt, ideologia loppunut, eikä uneen vajoaminen ole vielä alkanut. Se tulee kuin varkain, odottamatta, oivalluksen kaltaisena. Ehkä harvinaisena, ehkä odotettuna ja kaivattuna, mutta aina kuitenkin tärkeänä ja arvokkaana. Joskus se on läsnä, kun heräät keskellä yötä sängyssäsi, etkä ole vielä muistanut kaiken oppimasi tradition mukaisesti kuka ja mikä sinun tulisi olla, vaan olet vasta heränneenä vielä puhtaana itsenäsi - sinuna. Olet silloin vielä ainakin hetken aikaa itsesi kuuntelemisen tilassa, julistamatta, vaientamatta sisäistä ääntäsi.
Ymmärrät siinä kahden normaalina pitämäsi olotilan välissä miten yhdentekevää on se, miten paljon muita enemmän juokset ja teet, tiedät ja omistat, sillä tulet aina olemaan yksin tavalla tai toisella. Voit ymmärtää yksinäisyytesi ja katoavaisuutesi ja hyväksyä sen tuntien ehkä samalla pienen surun, mutta myös pienen huumaavan, vapauden tunteen. Kaikki tulee olemaan joskus sinun osaltasi ohi. Ruumiisi tulee muuttumaan taas maaksi, eikä sinua enää ole. Se on mullantuoksuinen hetki. Se on sieraimia levittävä, elämisentuntuinen, aistit herkistävä hetki.
Se on samalla kertaa ikiaikainen, yleismaailmallinen kaikkia ihmisiä yhteisesti koskettava hetki, mutta myös sinua oma, henkilökohtainen hetkesi, joskus SE tulee tapahtumaan -hetki! Se on vain ajan kysymys! Tunnet samalla kertaa surua ja riemua. Surua siitä, että kaikki tulee joskus päättymään. Mutta myös riemua samasta syystä - kaikesta vapautumisesta.
Tunnet myös surua siitä, etteivät kaikki uskalla tyhjyyden pakenemiseltaan kokea tuota hetkeä, vaan huutavat sille kuuroina ideologiaansa ja oppejaan, ymmärtämättömyyteensä ja tietämättömyyteensä humaltuneina.
Samalla tunnet kuitenkin myös miten tulet aina olemaan jollain tavalla yhteydessä kaikkiin ihmisiin yhteisen ihmisyyden ja historian kautta. Et ole kuitenkaan koskaan täysin yksin, sillä on niin paljon sellaista mikä yhdistää sinut muihin ihmisiin. Samasta maasta rakennettu, samasta aineesta koottu. Samanlaiset kaikkia yhdistävät ilot, riemut, odotukset, pettymykset, surut ja tuskat - ja viimein yhtä lopullinen kuolema.
Siinä tilassa unohdat olevasi jonkin ideologian edustaja, ja se katoaa itsesi ja maailman näkemisen tieltä. Maa on vain pieni sininen helmi jossain suuressa äärettömyydessä, jossa elämä on niin arvokas ja hauras. Sinä yhtenä muiden kanssa seisomassa ja ihmettelemässä itseäsi ja kaikkea tätä. Ainakin tuon arvokkaan hetken ajan näet tämän suuren metsän puilta.
Mikko A.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja tuttua tuntemusta, mutta tällaisena konkreettisena naisihmisenä minun on kyllä ikäväkseni sanottava, että nykymaailman meno on sellaista, ettei tuolla hirveästi enää yksin uskalla yössä kulkea, ellei halua joutua ongelmiin. Ei sillä, että noin isommassa mittakaavassa mitään pelättävää missään lopulta on, mutta jos elää vielä haluaa, niin sellainen realismin itu tähän nyt.
Tietty jos on se rahan ja omaisuuden kilpi turvana niin, että voi ajaa sujauttaa sinne vuonon reunaan maastojeepillään, niin sitten voi vähän enemmän turvassa tuntea noita suuria ja jaloja tunteita, mutta sanotaanko, että tavalliselta köyhältä se ei oikein onnistu, tai jos on vaikkapa vähän kipeänä tms.
Mutta kirjoitus on hieno ja tavoittaa kyllä lukijoita.
Ehkä tuo itsessä olemisen -juttu on minulle "normaali" olotila, mutta tärkeä viesti monille kyllä !