Slovakian romaneista

maj

Lukekaapa:

"Slovakian romanien karkotukset on estettävä
- Ulkomaalaisvirasto toimii vastoin ihmisoikeussopimuksia

Suomeen on vuonna 2004 saapunut noin 250 slovakialaista romania.
Ulkomaalaisvirasto on käsitellyt turvapaikkahakemukset pikaisesti ja
kielteiset päätökset ovat saapuneet kuin liukuhihnalta. Karkotuksia
aiotaan tehdä jo viikolla 13. Vaadimme, että yhtäkään romania ei
karkoteta
maahan, josta on raportoitu poliisin romaneihin kohdistuvasta
väkivallasta. Romaneilla on oikeus lähteä pakoon toimeentulovaikeuksia,
syrjintää ja Slovakian valtion harjoittamaa väkivaltaa. Slovakiassa on
ollut viime aikoina levottomuuksia johtuen hallituksen päätöksestä
leikata
rajusti toimeentuloavustuksia. Hallitus on vastannut levottomuuksiin
mobilisoimalla tuhansia poliiseja ja sotilaita puuttumaan
tilanteeseen -
suurin poliisimobilisaatio sitten vuoden 1989.

Levottomuudet kertovat selkeästi, että Slovakian hallitus on
epäonnistunut
politiikassaan. Tilastot (2003) kertovat, että 87.5% romaniväestöstä on
työttömänä, kun koko Slovakian väestön työttömyys on 14.2%. Syrjintä
työelämässä on liki totaalista: useat työpaikkatoimistot hyväksyvät
ilmoituksia, joissa sanotaan, että romaneja ei oteta töihin. Tämän
johdosta toimeentulon leikkaukset koskettavat erityisesti romaneja.
Slovakian koulujärjestelmä on täysin rasistinen: joissakin
mielenterveysongelmaisten kouluissa jopa kaikki oppilaat ovat romaneja.
Lisäksi romaneja syrjitään terveydenhuollossa ja romaninaisia on
pakkosterilisoitu.

Useat romanit asuvat etnisesti segregoituneissa slummeissa, joista
puuttuu
keskeinen infrastruktuuri kuten sähkö, lämmitys, viemäröinti, puhdas
juomavesi, päällystetyt tiet, liikenne ja muut palvelut. Romaneja on
pakkosiirretty kaupunkien keskustoista muille asuinalueille. Vuonna
2001
Slovakian hallitus huononsi vuokralaisten oikeuksia, minkä jälkeen
romaneja on pakkohäädetty asunnoistaan. Tällä hetkellä Slovakian valtio
on
valmis edelleen rankaisemaan romaneja ja sivuuttamaan rasismin,
syrjinnän
ja ihmisoikeusloukkaukset.

18.3.2004 Suomeen saapunut 43 romanin ryhmä on kotoisin Trebisovista,
itäslovakialaisesta kaupungista, jossa sadat romanit ovat ottaneet
yhteen
poliisin kanssa. Trebisovissa on pidätetty kymmeniä romaneja, myös
naisia
ja lapsia. Noin 250 poliisia ratsasi taannoin Trebisovin romaniyhteisön
12-tuntisessa operaatiossa. Tuolloin poliisi tunkeutui väkivaltaisesti
romaneiden koteihin näyttämättä mitään valtuutusta ja pahoinpiteli
romaneja sekä kodeissa että poliisin suojissa potkimalla, antamalla
sähköiskuja pistimillä ja hakkaamalla patukoilla. Myös alaikäisiä
pahoinpideltiin - muun muassa erästä 16-vuotiasta romanipoikaa kunnes
hän
oksensi. Lisäksi useat silminnäkijät ovat todistaneet, että osa
poliiseista oli humalassa operaation ajan.

Slovakian hallitus on tapahtuneen johdosta ilmoittanut, että se käyttää
noin 1 250 000 euroa imagokampanjaan parantaakseen mainettaan.
Viimeaikaiset tapahtumat osoittavat, ettei Slovakia pysty takaamaan
romaneiden ihmisoikeuksia ja siksi vaadimme, että suunnitelmat
karkottaa
romaneita Suomesta keskeytetään välittömästi. Romaneiden karkottaminen
Slovakiaan tarkoittaisi, että Suomi ei tunnusta romaneiden kohtaamia
ihmisoikeusloukkauksia, vaan hyväksyy kaikkien ihmisoikeussopimusten ja
länsimaisten ihmisoikeuskäsitysten vastaisesti romaniväestön sorron.

No Border / Helsinki
"

15

684

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Catilina

      Että kun osaa sanoa pössäyttää taikasanan "asylum", niin pääsee koko sukunsa kanssa nauttimaan suomalaisesta sosiaaliturvasta?
      Ja mistä helvetistä noita "ihmisoikeusjärjestöjä" oikein sikää?

    • Tasku Romaani

      Katsellessani kuvia slovakian romanien lähtöpaikasta, niissä näkyy selvästi yleinen romanien asenne.
      Itse ei tehdä mitään asuinolojen parantamiseksi, vaan aina odotetaan muiden laittavan kaikki valmiiksi. Ei etes pihamaata siivota roskista, vaan asutaan kuin kaatopaikalla.
      Valitetaan asunnoista, mutta ei itse kunnosteta niitä.
      Köyhyys ei ole mikään turvapaikan peruste.
      Jos näiden slovakien perusteluilla pitäisi myöntää turvapaikka, niin maailmasta löytyy sata miljoonaa vastaavassa tilanteessa olevaa.

      Turvapaikan myöntäminen löyhin perustein houkuttaa kaikki köyhät liikkeelle.

      Spontaanien pakolaisten hakemuksia ei tulisi etes käsitellä suomessa, koska he ovat matkustaneet turvallisten maiden kautta.
      Paluumatkan he saavat maksaa itse.

      Me otamme vain pakolaisleireiltä kaikkein pahimmassa ahdingossa olevia. Äitejä pienten lasten kanssa, tai hoitoa vaativia.

      • Anonyymi

        Etes...
        Se on eDes.
        Ymmärsitkö - kaistapää!


    • Srpntm

      "Slovakiassa on
      ollut viime aikoina levottomuuksia johtuen hallituksen päätöksestä
      leikata
      rajusti toimeentuloavustuksia." Eli kun ei enää helppoa rahaa sada niin mennäänpä suomeen! En minä ainakaan halua verorahojani tuhlata loisiin joilla ei ole sisua ottaa itseään niskasta kiinni ja lakata juoksemasta ihmisten jaloista toisiin. Kaikki portit vaan kiinni niin pysyvät sossun elätit täältäkin poissa.

      • romani

        ette sitten osannut muuta kohtaa lukea kuin "Slovakiassa on ollut viime aikoina levottomuuksia johtuen hallituksen päätöksestä
        leikata rajusti toimeentuloavustuksia."

        eikö teistä kukaan osannut muodostaa luettavaa lausetta tuosta kirjainyhdistelmästä, jossa kerrottiin romaneiden pahoinpitelyistä ja muista vääryyksistä? taikka se, kun kerrottiin miksi nuo toimeentulotuen leikkaukset koskettavat juuri romaneita?

        se toimeentulotuki asiahan olikin se kaikista koskettavin kohta alkuperäisessä viestissä...

        olette kyllä todella älyttömiä ja häikäilemättömiä. mistä tuollainen röyhkeys sikiää?!
        jos olisitte rehellisiä kirjoituksissanne, teidät luultavasti otettaisiin vakavammin.


      • vileeni
        romani kirjoitti:

        ette sitten osannut muuta kohtaa lukea kuin "Slovakiassa on ollut viime aikoina levottomuuksia johtuen hallituksen päätöksestä
        leikata rajusti toimeentuloavustuksia."

        eikö teistä kukaan osannut muodostaa luettavaa lausetta tuosta kirjainyhdistelmästä, jossa kerrottiin romaneiden pahoinpitelyistä ja muista vääryyksistä? taikka se, kun kerrottiin miksi nuo toimeentulotuen leikkaukset koskettavat juuri romaneita?

        se toimeentulotuki asiahan olikin se kaikista koskettavin kohta alkuperäisessä viestissä...

        olette kyllä todella älyttömiä ja häikäilemättömiä. mistä tuollainen röyhkeys sikiää?!
        jos olisitte rehellisiä kirjoituksissanne, teidät luultavasti otettaisiin vakavammin.

        romanikin lukee valikoivasti. uutinenhan oli siitä, että romanit alkoivat mellakat, kun sosiaaliavustuksia leikattiin. ja sitten menivät poliisit väliin. kai siinä sitten tapahtuu väkivaltaa puolin ja toisin.

        en silti ymmärrä, että jos sosiaaliavustuksia leikataan ja sitten ostetaan koko perheelle lentolippu Suomeen, niin leikkaus ei kovin suuri ole voinut olla. tai ainakin on jäänyt paljon jäljelle.


      • romani
        vileeni kirjoitti:

        romanikin lukee valikoivasti. uutinenhan oli siitä, että romanit alkoivat mellakat, kun sosiaaliavustuksia leikattiin. ja sitten menivät poliisit väliin. kai siinä sitten tapahtuu väkivaltaa puolin ja toisin.

        en silti ymmärrä, että jos sosiaaliavustuksia leikataan ja sitten ostetaan koko perheelle lentolippu Suomeen, niin leikkaus ei kovin suuri ole voinut olla. tai ainakin on jäänyt paljon jäljelle.

        "Slovakiassa on
        ollut viime aikoina levottomuuksia johtuen hallituksen päätöksestä
        leikata rajusti toimeentuloavustuksia. Hallitus on vastannut levottomuuksiin
        mobilisoimalla tuhansia poliiseja ja sotilaita puuttumaan tilanteeseen -
        suurin poliisimobilisaatio sitten vuoden 1989."

        missä kohtaa sanotaan, että romanit aloittivat mellakoinnin? jäipä minulta todella huomaamatta. kuten sanottu; olisitte rehellisiä, teidät otettaisiin vakavemmin. sinulle vileeni vielä erikoismaininta; ethän kiltti nolaa itseäsi, ethän! välillä lukiessani yhtä tasokkaita vastaväitteitä, kuin tämä vileenin kommentti saa minut nolostumaan teidän puolestanne. arvaappa mitä vileeni? miehä ossaa lukkee paremmi ku sie vaik oonkii mustalaine!!


    • zero

      Kun niiltä on kerran otettu sormenjäljet. Niin niiden perusteella on helppo poimia joukosta ne joiden "turvapaikka" hakemus on jo hylätty Suomessa tai muualla.

      Joten turvapaikka turistit takaisin sinne mistä tulivatkin suoraan lentokentältä ja tänne toimittaneen lentoyhtiön kustannuksella.

      • Lars Leewi

        laskeutumislupaa lainkaan, jos kone täynnä turistimustalaisia!


    • fin

      ...ottaisit tämän 43 romanin ryhmän teille asumaan, kustantaisit heidän elämisensä ja olisit vastuussa heidän tekemisistään? Jäisikö tekemättä?

    • pakolainen

      ammatikerjäläisistä ennustajistä ja mitähän niiden perinteisiä ammateja olikaan.

    • joo

      tuossa vuosi sitte uutisissa näytettiin kun muutamaa slovakia palautettiin kotiinsa (siis pois Suomesta) niin kummasti niille vaan tavaraa oli kertyny. Siinä rahtasivat tv:itä, stereoita yms kamaa mukaansa. Tulevat tyhjin käsin, lähtevät (jos lähtevät) käymään kotimaassaan viemässä kamat pois ja tekevat uuden reissun ihmemaa Suomeen.

      • Damien

        Oletetaan, että suomeen tulee perhe jossa on vanhemmat ja vaikkapa viisi lasta.

        Oletetaan lisäksi, että turvapaikka hakemuksen käsittely kestää kuukauden.

        Tällöin perhe saa kuukauden avustuksen eli(tietääkseni) 360€/henkilö. Tekee 7x360€=2520.

        Lasketaan vielä, että jokainen käyttää kuukauden aikana 5€/per päivä kuluihin. Tekee 7x5€x30=1050€.

        Sitten heidät käännytetään ja valtio maksaa paluulipun.

        Käteen perhe sai 2520€-1050€=1470€. Ihan kiva korvaus parista lentomatkasta ja kuukauden suomen lomasta... :)


    • Tosi On!

      olet itsekin mustalainen tekstistä päätellen. Mielestäni jos Slovakian mustalaiset elävät niin ympäristöään sotkien kuin televisiokuva välittää, heitä ei tulisi päästää Suomen rajojen sisäpuolelle lainkaan!
      Ruotsissa toimitaan oikein!

    • Anonyymi

      Minä en mene muatalaista lähellekään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3309
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      558
      3117
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      38
      2563
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2032
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      310
      1842
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      10
      1702
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      121
      1383
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1241
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1228
    Aihe