Miten se Ruotsin valta alkoi murentua?
Kesäkuussa vuonna 1742 25 000 venäläistä sotilasta, joita suojasi meren puolelta laivasto-osasto, hyökkäsi rajan yli ja alkoi edetä rantatietä pitkin kohti Haminaa. Charles Emil Lewenhauptin armeijassa oli noin 17 000 miestä, ja sen asemat Haminassa olivat hyvät. Armeijan etuvartio oli kaupungin itäpuolella Mäntlahdessa, jossa rantatie kulki meren ja suon välissä kapeaa harjua pitkin ja joka tarjosi loistavan puolustusaseman. Lisäksi Haminan kaupunki oli sodan aikana linnoitettu ja aseistettu. Lewenhaupt kuitenkin veti joukkonsa taisteluitta pois ensin Mäntlahdesta ja sitten koko Haminasta, lähtien vetäytymään kohti Porvoota. Vastarintaa odottaneet venäläiset joukot löysivät vain hylätyt puolustusasemat ja palamaan sytytetyn Haminan kaupungin.
Lewenhaupt oli pelkuri. Kun Ruotsin laivasto samalla lähti perääntymään kohti länttä, Lewenhaupt pelkäsi selustansa joutuneen suojattomaksi ja piti entistäkin nopeampaa perääntymistä ainoana keinona piirityksen välttämiseksi. Ruotsin hallitus lähetti ylipäällikölle kirjeen Porvooseen ja määräsi tätä ryhtymään välittömästi taisteluun, mutta kun laivasto jatkoi perääntymistään ja venäläiset alkoivat lähestyä Porvoota, Lewenhaupt keksi perääntyä armeijoineen Helsinkiin. Vetäytymiskierteen aikana armeijan rivit alkoivat rakoilla, kun suomalaisia sotilaita karkasi kotiseuduilleen ja myös ruotsalaisia upseereita lähti kohti Tukholmaa.
Helsingissä armeija asettui Kampin kentälle Helsinginniemelle. Kun venäläisjoukot saavuttivat Helsingin, niiden oli helppo saartaa ruotsalaiset joukot koukkaamalla pohjoisesta Huopalahteen. Tässä vaiheessa Lewenhaupt ja Buddenbrock kutsuttiin Tukholmaan selittämään sodanjohtoaan valtiopäiville. Helsingissä jäljellä olleet noin 16 000 miestä antautuivat venäläisille 24. elokuuta. Ruotsalaiset joukot lähetettiin laivoilla Ruotsiin ja suomalaisten annettiin palata koteihinsa. Tämän jälkeen venäläiset pystyivät helposti miehittämään koko Suomen. Sisämaan tärkeimmät linnoitukset Hämeenlinna ja Olavinlinna olivat antautuneet lyhyen piirityksen jälkeen jo ennen pääjoukon saapumista Helsinkiin.
Tukholmassa sotapäälliköt C. E. Lewenhaupt ja H. M. von Buddenbrock tuomittiin sotaoikeudessa kuolemaan ja teloitettiin.
Miehitys ei aiheuttanut samanlaista hallinnon lamaantumista kuin isoviha, vaan elämä jatkui olosuhteisiin nähden tavanomaisissa uomissaan. Ainut, mikä rasitti suomalaisia, oli venäläisten sotilaiden majoittaminen, kuljettaminen ja ruokkiminen.
Juuri tämä sota sai kyvykkään August Ehrensvärdin päättämään, että ainoa elämänohje, mikä suomalaisia hyödyttäisi, oli: "Suomen mies, seiso tässä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraan apuun!"
Ehrensvärd oli juuri ryhmittänyt tykit Tuomarinkylän-Kirkonkylän alueella venäläisten ollessa majoittuneena Hakkilaan, kun hän sai tiedon Lewenhauptin ja Buddenbrockin nousseen laivaan ja lähteneen Tukholmaan. Peli oli hävitty.
Kesäkuussa vuonna 1742 25 000 venäläistä sotilasta, joita suojasi meren puolelta laivasto-osasto, hyökkäsi rajan yli ja alkoi edetä rantatietä pitkin kohti Haminaa. Charles Emil Lewenhauptin armeijassa oli noin 17 000 miestä, ja sen asemat Haminassa olivat hyvät. Armeijan etuvartio oli kaupungin itäpuolella Mäntlahdessa, jossa rantatie kulki meren ja suon välissä kapeaa harjua pitkin ja joka tarjosi loistavan puolustusaseman. Lisäksi Haminan kaupunki oli sodan aikana linnoitettu ja aseistettu. Lewenhaupt kuitenkin veti joukkonsa taisteluitta pois ensin Mäntlahdesta ja sitten koko Haminasta, lähtien vetäytymään kohti Porvoota. Vastarintaa odottaneet venäläiset joukot löysivät vain hylätyt puolustusasemat ja palamaan sytytetyn Haminan kaupungin.
Lewenhaupt oli pelkuri. Kun Ruotsin laivasto samalla lähti perääntymään kohti länttä, Lewenhaupt pelkäsi selustansa joutuneen suojattomaksi ja piti entistäkin nopeampaa perääntymistä ainoana keinona piirityksen välttämiseksi. Ruotsin hallitus lähetti ylipäällikölle kirjeen Porvooseen ja määräsi tätä ryhtymään välittömästi taisteluun, mutta kun laivasto jatkoi perääntymistään ja venäläiset alkoivat lähestyä Porvoota, Lewenhaupt keksi perääntyä armeijoineen Helsinkiin. Vetäytymiskierteen aikana armeijan rivit alkoivat rakoilla, kun suomalaisia sotilaita karkasi kotiseuduilleen ja myös ruotsalaisia upseereita lähti kohti Tukholmaa.
Helsingissä armeija asettui Kampin kentälle Helsinginniemelle. Kun venäläisjoukot saavuttivat Helsingin, niiden oli helppo saartaa ruotsalaiset joukot koukkaamalla pohjoisesta Huopalahteen. Tässä vaiheessa Lewenhaupt ja Buddenbrock kutsuttiin Tukholmaan selittämään sodanjohtoaan valtiopäiville. Helsingissä jäljellä olleet noin 16 000 miestä antautuivat venäläisille 24. elokuuta. Ruotsalaiset joukot lähetettiin laivoilla Ruotsiin ja suomalaisten annettiin palata koteihinsa. Tämän jälkeen venäläiset pystyivät helposti miehittämään koko Suomen. Sisämaan tärkeimmät linnoitukset Hämeenlinna ja Olavinlinna olivat antautuneet lyhyen piirityksen jälkeen jo ennen pääjoukon saapumista Helsinkiin.
Tukholmassa sotapäälliköt C. E. Lewenhaupt ja H. M. von Buddenbrock tuomittiin sotaoikeudessa kuolemaan ja teloitettiin.
Miehitys ei aiheuttanut samanlaista hallinnon lamaantumista kuin isoviha, vaan elämä jatkui olosuhteisiin nähden tavanomaisissa uomissaan. Ainut, mikä rasitti suomalaisia, oli venäläisten sotilaiden majoittaminen, kuljettaminen ja ruokkiminen.
Juuri tämä sota sai kyvykkään August Ehrensvärdin päättämään, että ainoa elämänohje, mikä suomalaisia hyödyttäisi, oli: "Suomen mies, seiso tässä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraan apuun!"
Ehrensvärd oli juuri ryhmittänyt tykit Tuomarinkylän-Kirkonkylän alueella venäläisten ollessa majoittuneena Hakkilaan, kun hän sai tiedon Lewenhauptin ja Buddenbrockin nousseen laivaan ja lähteneen Tukholmaan. Peli oli hävitty.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hattupuolue lähti soitellen sotaan, ja sotatoimien johto annettiin kyvyttömän miehen käsiin. Ellei Lewenhaupt sitten tietoisesti pettänyt maatamme. Päänsä se mies yhtä kaikki lopulta menetti. Lappeenrannan häviön jälkeen olisi pitänyt käyttää hyväksi keisarinna Elisabetin vallankaappausta ja aselepoa, jonka jälkeen olisi ehdottomasti pitänyt solmia rauha, kun se oli vielä mahdollista status quon perusteella. Eihän Ruotsilla ollut mahdollisuuksia yksinään käydä revanssisotaa Venäjää vastaan. Alunperin Turkin piti olla liittolainen, kuten jo Kaarle XII oli aikoinaan kaavaillut. Tuskin olisi ollut voiton toivoa silloinkaan. Armeija oli kurjassa tilassa, ja kun sitä kaiken lisäksi johti Lewenhaupt...
Elisabetin manifesti "suomalaisille" oli vaarallinen ennakkotapaus. Ensi kertaa Venäjä leikitteli ajatuksella Ruotsista erillisestä Suomesta, mikä sitten 1808-1812 pantiin täytäntöön. Suomen asukkaisiin vaikutti demoralisoivasti se, miten huonosti Ruotsi pystyi puolustamaan valtakunnan itäistä puoliskoa. Eikö se enää ollut Ruotsin ydinaluetta? Tanskalta saadun Skånen, Hallandin ja Bohuslänin liittäminen Ruotsiin 1600-luvulla muutti valtakunnan painopistettä merkittävästi. Kun Turku oli uuden ajan alussa ollut Ruotsin toiseksi tärkein kaupunki (ja sitten toinen yliopistokaupunki), astuivat sen edelle 1600-luvun lopulla Göteborg ja Malmö. Hattujen sodan päätyttyä katastrofiin Suomi alkoi Tukholmasta katsoen näyttää takamaalta, rajamaalta, varsinkin kun itäraja siirtyi 1743 Kymijoelle.
Kustaa III:n aikana yritettiin vielä kerran. Sekin yritys oli moneen otteeseen päättyä onnettomuuteen, ja maanpetturi Sprengtportenin masinoima Anjalan liitto osoitti, miten Suomessa jo iti halua irrottautua emämaasta Venäjän suojeluksessa. Kuitenkin yhteisen rahvaan uskollisuus Ruotsin kruunulle oli yhä horjumaton, kuten vielä vuosien 1808-1809 sodassakin nähtiin. Vaikka Suomen turvallisuus oli koko ajan veitsenterällä 1743-1809, ne olivat taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja sivistyksellisesti Itämaalle hyvää aikaa. Suomi kenties taantui > suhteessa < muuhun Ruotsiin, mutta absoluuttisesti mitattuna kehittyi muun Ruotsin tavoin voimakkaasti. Kulttuuriero ruotsalaisen Länsi-Suomen ja venäläisen Itä-Suomen välillä oli niin suuri, ettei esim. Henrik Gabriel Porthan pitänyt länsisuomalaisia ja itäsuomalaisia samana kansana.
Ei Ruotsin jako 1809 mikään väistämätön asia ollut. Syynä oli Napoleonin ja Aleksanteri I:n sopimus Tilsitissä 1807. Ruotsi oli pakotettava sulkemaan satamansa englantilaisilta tuotteilta, tarvittaessa Venäjän asevoimia käyttämällä. Ja niin joutui Itämaa kolmannen kerran Venäjän miehitykseen. Jos Ruotsi olisi liittynyt mannermaasulkemukseen Napoleonin vaatimusten mukaisesti, se ei olisi menettänyt Suomea, mistä päätöksen tekivät Ranskan keisari ja Venäjän tsaari kaukana Erfurtissa 1808. Kun Kustaa IV Adolf syrjäytettiin ja Bernadottesta tuli Ruotsin kruununperillinen, hän olisi voinut hankkia Suomen takaisin Ruotsille, mutta piti Norjaa Ruotsille parempana - Kaarle XII:n vanha ajatus sekin? Vielä Nikolai I:n aikana Venäjällä harkittiin Suomen palauttamista emämaansa yhteyteen. Valitettavasti niin ei käynyt, Suomi kasvoi Ruotsista erilleen.