Yhtä hyvin voisi kysyä, yllyttääkö Helsingin Sanomat tai jokin muu lehti ylinopeuksiin.
Avoimesti lehdet eivät tietenkään yllytä ketään ajamaan ylinopeutta, vaan ne päin vastoin toistavat virallista sanomaa ylinopeuden vaarallisuudesta. Mutta kun ne esittelevät ja koeajavat autoja, tekstissä on sanontoja, jotka voidaan tulkita ylinopeuksien piilomainonnaksi.
Kun aikoo lukea sanomalehtien autotestejä, kannattaa ensiksi palauttaa mieleen todellinen tilanne suomalaisessa liikenteessä eli se, että maanteillä saa tähän aikaan vuodesta ajaa korkeintaan kahdeksankymmenen kilometrin tuntinopeutta paitsi muutamilla moottoriteillä, joiden osuus Suomen tieverkostosta on varsin pieni. Ja on syytä muistaa myös se, että kahdeksankymmentä kilometriä tunnissa on ympäri vuoden voimassa oleva nopeusrajoitus suurimmalla osalla Suomen maanteistä.
Tämä on siis tilanne todellisessa maailmassa.
Mutta se ei tunnu olevan tilanne siinä mielikuvitusmaailmassa, joka lehtien autotesteissä esitellään - jos ei suoraan niin ainakin rivien väleissä. Lehdissähän autoja kuvataan voimasta ja nopeudesta ja kiihtyvyydestä ja urheilullisista ajo-ominaisuuksista kertovilla sanoilla, jotka tuovat mieleen ajatuksen, että autolla ei tarvitsisi välittää lainkaan nopeusrajoituksista. Esimerkiksi Helsingin Sanomat antaa järjestelmällisesti plussaa tehokkaasta moottorista ja hyvästä kiihtyvyydestä ja nautinnollisista kaarreominaisuuksista. Jos auton moottori ei ole toimittajan mielestä tarpeeksi tehokas, auto saa siitä miinusta.
Mihin ihmeeseen sitä suurta tehoa ja kiihtyvyyyttä tarvitaan, jos kaikkein surkeinkin maantiellä liikkuva katsastamaton autonromu yltää niin kovaan ylinopeuteen, että kuljettaja voi menettää ajokorttinsa. Eikö kaikki teho, joka on käyttämättä siinä vaiheessa, kun auto ajaa nopeusrajoituksen sallimaa vauhtia, ole turhaa. Tätä ylimääräistä tehoa voi käyttää vain laittomuuteen eli ylinopeuksiin. Miksi lehdet antavat miinusta siitä, että tätä ylimääräistä tehoa on nopeusrajoituksen ylittämiseen neljällä kymmenellä kilometrillä tunnissa mutta ei kahdeksalla kymmenellä?
Ja miksi ihmeessä auton hyvää kiihtyvyyttä pidetään plussan arvoisena ominaisuutena? Mihin sen auton tarvitsee kiihtyä - paitsi taas ylinopeuteen? Tähän vastataan, että ohituksiin, mutta tällöin unohdetaan taas se tosiasia, että ylinopeus ei ole sallittua edes ohituksen aikana. Hyvää kiihtyvyyttä ei siis saa käyttää, vaikka moottorissa olisikin tehoa. Kaasun painaminen on lopetettava, kun nopeusmittarin neula näyttää suurinta sallittua lukemaa. Tässä tullaan toiseen asiaan eli siihen, että suurin osa maanteillä tapahtuvista ohituksista on laittomia. Syy on yksinkertaisesti se, että laillista nopeutta ajavan nopeusero ohitettavaan nähden ei riitä ohitukseen, mikä tarkoittaa sitä, että ohitusta ei saisi ollenkaan tehdä. Jos rekka ajaa tyypillistä "rajoitinta vastaan" nopeuttaan eli jonkin verran ylinopeutta, sen ohittamiseen jää ehkä noin 10 km/h marginaali, mikäli maantien nopeusrajoitus on sata kilometriä tunnissa. Kahdeksankympin alueella jo pelkkä ajatus rekan ohittamisesta on rikoksen valmistelua. Onhan jo pelkkä rekan seuraileminen laitonta, koska ja jos se ajaa ylinopeutta.
Aiheesta lisää
http://www.youtube.com/watch?v=Xq6nBEkZsIw

Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen joskus kokeillut sekuntikellon kanssa moottoritiellä, kuinka kauan menee rekan ohittamiseen, jos ohitettaessa ei aja yli 100 km/h. Siihen menee rekan nopeudesta riippuen noin 18-26 sekuntia. Normaalilla maantiellä tuo on pitkä aika, ja autot ehtivät kulkea satoja metrejä. Tähän on vielä lisättävä marginaalia ohituksen loppuun, koska eihän vastaantulija saa olla aivan kymmenen metrin päässä siinä vaiheessa, kun ohittaja palaa kaistalleen. Käytännössä rekan ohittaminen vaatii siis puolisen kilometriä matkaa tai enemmänkin. Ja missä on tällaisia vapaita suoria? Jos sellaisia onkin, joku toinen ohittajan takana kärkkyvä, joka ei välitä nopeusrajoituksista, ehtii ohittaa ohitusta aikovan, joten alkuperäiseltä ohituksen aikojalta jää rekka ohittamatta, kun välissä on jo muutama auto. Ohitus on mahdollista vain hiljaisessa yöliikenteessä.
Tuossa oli siis olettamuksena, että noudatetaan nopeusrajoitusta. Käytännössä sitä ei kuitenkaan kovin usein ohitustilanteessa noudateta, vaan silloin painetaan kaasu pohjaan, ja mietitään rajotusta sitten uudestaan, kun ollaan päästy rekan (tai mikä nyt ohitetaankin) ohitse. Kun nopeusrajoitukset unohdetaan, rekan ohitus kestääkin enää noin 6-7 sekuntia (tämänkin olen mitannut sekuntikellolla moottoritiellä). Näin yleensä toimitaan, mutta se on laitonta. Ja tällaisessa laittomassa ohituksessa lehtien kehumasta hyvästä ohituskiihtyvyydestä tietenkin on hyötyä. Kun auto kiihtyy hyvin, ohituksesta tulee lyhyt. Mutta laiton.
Vielä yksi asia eli lehtien kehumat auton "urheilulliset" kaarreominaisuudet. Tämäkin on asia, joka tulee ilmi vain ylinopeuksissa. Mikä tahansa loppuun ajettu Lada tai 1960-luvun kesäauto Anglia kääntyy mutkiin vaivattomasti, kun ajetaan suurinta rajoituksen sallimaa vauhtia, joka on yleensä 80 kilometriä tunnissa. Ei urheilullisia kaarreominaisuuksia vielä tässä nopeudessa paljonkaan huomaa. Ne tulevat ilmi vasta sitten, kun nopeutta on niin paljon, että auton hallinnalla alkaa olla jo jotain merkitystä. Tällöin tietenkin Alfa Romeot ynnä muut "ajajan autot" (lehtien käyttämä ilmaisu) "imeytyvät kaarteisiin" (lehtien käyttämä ilmaisu) "halukkaammin" (lehtien käyttämä ilmaisu) kuin jokin tavallinen vanha Hiace kolme mottia halkoja kyydissä. Mutta nyt puhutaan taas huomattavista ylinopeuksista. Jos nopeus on rajoituksen mukainen, kaarteet eivät tuota ongelmia tavallisellakaan autolla. Kuski voi ohjata polvella ja syödä käsillään jugurttia ja rassata siinä sivussa radiota, eikä kaarretta edes kunnolla huomaa. Rattia tarvitsee kääntää jyrkässäkin mutkassa vain muutama sentti. Laitonta ilmeisesti tällainenkin ajaminen, mutta ei ylinopeuslaitonta.
Aiheesta vielä lisää
http://www.youtube.com/watch?v=aY3Tq6FHOk4
Vai mistä kenkä nyt puristaa? Onko äiti ollut ikävä?
Ja moni ajattelee ettei tarvitse ohittaa jos edella ajava ajaa vain hieman hitammmn kuin rajoitus on. Mutta jos matkaa on satoja kilometrej,a alkaa jurppia jos joutuu ajamaan 75km/h 450km. ja juuri tuollainen hieman hitaampi hidastaa sitten vauhtia pienimmastakin syysta joten ohi vain ja silloin kiihtyvyys auttaa asiaa. Moottori tiella ei juuri huomaa tata asiaa, kun ei tarvitse vastaantulijan takia kiirehtia omalle kaistalle, vaikka arsyttaa myos jos auto kaksi minuuttia ohittaa yhta autoa, kerkiaa rekka tulla vastaan oikealla kaistalla mutta ei voi ohittaa kun kiihtymaton auto tukkii vasemman kaistan.
Oikeaan loistoautoon, ei säännöillä ole enää mitään merkitystä.Aunahan sitä pikku sakon pystyy maksamaan, jos krpänaamat vain onnistuvat saamaan kiinni. RUAHAHHAAAA!!!!
Vaan sepä ei olekaan niin yksinkertaista, kun pakoon pyrkii ripeä loistoauto, huipputaitavan kuskin viemänä. Ainakaakn SUOmaassa ei ole kuin harvoin helikopteri saatavilla takaa-ajoon.
Tosiasiahan on, että lähes kaikki urheiluauton omistajat ja loistoautoilla ajavat kokeilevat menopelinsä voimavaroja enmmän tai vähemmän laittomasti.
Ja koska SUOmaassa on niin paskat tiet, ei massitollo taskussa ole mikään konsti lähteä parin viikon ajelureissulle Keski-Eurooppaan. Siellä saa laillisesti vedellä sen minkä vehkeet kulkee. Ja kulkeehan ne. Yksikään hevosvoima ei ole turha kun pyyhkäistään mittarin neula yli kolmensadan.
Sinä lapsellisesti kuvittelet, että autoissa on turhia hevosvoimia. Oikeasti niin ei ole vaan kaikki on siellä pellin alla valnmiina huippusuorituksiin oikeilla autobahnoilla.Ei missään peräkylän kärrypoluilla SUOmaassa!
Reipas kiihtyvyys ei ole koskaan pahasta.
Kuten me kaikki ajotaitoiset tiedämme, ei rekan ohittamiseen tarvita viittä sekuntia enempää. HANAA SAATANA!!!!
hakee ja lukee näistä esittelyistä/testeistä sen mitä pitää itselleen tärkeänä ja suhtautuu testin tahi esittelyjutun loppukaneetteihin sen mukaan.
Ja sitten toinen juttu on se että myös lukijalla on vastuu siitä minkälaisella suodattimella mihinkin tarinaan suhtautuu. Pekrele jos siihen Audi A110 Quattroporten ensiesittelyn perään laitetaan sanat ´ammu itsesi jos et tätä pysty ostamaan´ niin kai sitä jotkut sitten näin tekisi. Jos taas Arvi Lind sanoo uutisissa maailmanlopun tulleen, on uskottavuustaso hieman toinen.
Jos unohdetaan se että Suomi on autonvalmistajille marginaalinen markkina-alue (jopa Toyotalle), niin miksi näitä ylitehokkaita autoja sitten myydään ja markkinoidaan ylipäätään?
Tässäpä jokaiselle hieman pohdiskeltavaa, ei tarvi vastauksianne kirjoittaa kiitos.
Niin, tuosta Toyotan myyntiluvuista huolimatta Japanian pojat päättivät lopettaa suositun farmarin valmistuksen. Vaikka tätä yhteispohjoismaisesti vastustettiin, ei siinä sana painanut kun koriprässillä alettiin muotoilla Korollan perää uuteen uskoon.
Ja ei, itselläni ei ole siihen Avensiksen kokoluokkaan rahaa, eikä tarvetta.
Aloittajan teksti on hyvä esimerkki jeesustelusta ja "kukkahattuismistä".
Joka osaa lukea rivien välit, huomasi ehkä, ettei juttu(j)ani ollut kirjoitettu aivan siinä mielessä kuin minkä mielikuvan niistä pikaisesti lukemalla saa. En arvostellut ylinopeuksia tai ylinopeutta ajavia vaan, jos jutuissani jokin arvostelun kohde oli, se oli lehtien tekopyhä asennoituminen ylinopeuksiin.
Iltasanomien koeajoraportissa sanotaan Mazda 6 autosta, että "kun kaasun pitää päällä läpi kaarteen, sinkoaa auto lähes ylinopeutta seuraavalle suoralle".
Miettikää nyt vähän noita lauseita. Mazdassa on 163 hevosvoimaa, sen kiihtyvyys nollasta sataan on 9,2 sekuntia ja huippunopeus 210 kilometriä tunnissa. Ja mutkateiden kaarteissa, joihin tuossa viitataan, on yleensä 80 km/h nopeusrajoitus. Mikä tahansa autonromu sinkoaa seuraavalle suoralle yli eikä lähes kahdeksaa kymppiä, jos kaasun pitää päällä - joten mitä tuossa oikein yritetään vihjailla.
Tuollaisiin asioihin halusin kiinnittää huomiota. Olen nimittäin sen verran suoraviivainen ihminen, että en pidä epämääräisyyksistä ja asioiden kaksoismerkityksestä. Minulle esimerkiksi Saksan Demokraattinen Tasavalta (DDR) ei koskaan ollut demokraattinen valtio, vaikka maan nimessä niin väitetäänkin. DDR oli samalla tavalla demokraattinen valtio kuin 6 km/h ylinopeutta on "ei oikeastaan ylinopeutta" ja sitä ajavat ovat "noudatan aina nopeusrajoituksia" -ihmisiä. Saksan Demokraattinen Tasavalta oli samalla tavalla demokraattinen valtio kuin ketään vaarantamaton 40 km/h ylinopeus autiolla suoralla on "liikenteen vaarantamista" tai syntymäpaikkani on papereihin merkitty pieni kunta, jossa ensimmäisen kerran menin käymään vasta monta kuukautta syntymäni jälkeen.
Kun meidät totutetaan vääristeleviin kaksoismerkityksiin, meitä voidaan hallita helpommin. Meidät on kasvatettu ajatukseen, että , meidän on hyväksyttävä asioita, kun niihin liitetään jokin sellainen merkitys, joka nykyisessä kulttuurissa vaatii, että asiat on hyväksyttävä keskustelematta. Tärkein tällainen merkitys on t u r v a l l i s u u s. Hyväksymme asiat mukisematta, kun niiden sanotaan edistävän itsemme tai muiden turvallisuutta. Ja kun meidät on totutettu kaksoismerkityksiin, alamme hyväksyä mitä tahansa asioita, kun niihin vain liitetään valheellisesti käsite turvallisuus. Hyväksymme turvallisuuden nimissä mitkä tahansa pakot ja kiellot ja hirmuvallan, vaikka sisimmässämme tietäisimme, että asioilla ei ole mitään tekemistä turvallisuuden kanssa.
Turvallisuus on samanlaisessa uskonnon asemassa kuin oli kristinuskon vanha tulkinta keskiajalta 1800-luvulle. Galilei joutui perumaan puheensa siitä, että maapallo kiertää aurinkoa, ja Darwin joutui salailemaan evoluutioteoriaansa - koska sellaisia asioita ei ollut lupa sanoa, jotka olivat vallitsevan uskonnollisen dogmin vastaisia. Tämän hetken uskonnollinen dogmi on turvallisuus. Sen pyhien kirjoitusten vastaisia mielipiteitä ei ole lupa sanoa. Vai milloin viimeksi olette nähneet lehdessä, että toimittaja tai julkisuuden henkilö tai yleensä kukaan arvostelee voimassa olevia nopeusrajoituksia. Niitä ei arvostella, vaikka pakkohan myös niistä on olla erilaisia mielipiteitä niin kuin on lähes kaikista muistakin asioista. Nopeusrajoitukset ovat yksi pyhimmistä ja loukkaamattomimmista asioista yhteiskunnassa. Kaikki ovat hyväksyvinään ne. Silti autot ajavat tielaitoksen mittauspisteiden ohi järjestään ylinopeutta. Kun kuljettajilta kysytään, mitä mieltä he ovat ylinopeuksista ja niiden valvonnasta, kuljettajat ilmoittavat kasvot loistaen hyväksyvänsä nopeusrajoitukset ja vaativat niiden valvonnan tiukentamista. Itse he eivät omasta mielestään aja ylinopeutta. Silti tielaitoksen mittauspisteet osoittavat, että 97 % autoista ohittaa mittauspisteen ainakin hieman rajoituksen sallimaa vauhtia kovemmin.
Mistä tuollainen kaksoisstandardi johtuu? Siitä, että ajaessaan autolla kuljettaja on yksin eikä hänellä ole erityisiä paineita ajatella tietyllä tavalla. Hän ajelee kaikessa rauhassa ja miettii ehkä aivan muita asioita kuin ajamista. Tällöin hänen kontrolloimaton alitajuntansa pääsee ohjailemaan tiedostamatonta käyttäytymistä eli tässä tapauksessa ajotapahtumaa. Ja alitajunta on aina tiennyt, että nopeusrajoitukset ovat monin paikoin järjettömän alhaisia, ja niitä voi hyvissä olosuhteissa täysin turvallisesti rikkoa. Siinä vaiheessa kun poliisi seisoo tien varressa sakkovihko kädessään, kuljettaja säpsähtää hereille alitajunnastaa ja antaa tietoisen itsensä taas ottaa ohjat käsiinsä. Ja tämä tietoinen ihminen toimii eri säännöillä. Tälle tietoiselle ihmiselle on propagandassa toitotettu, että ylinopeus on vaarallista, ylinopeus on vaarallista, ylinopeus on vaarallista. Ja niinpä ihminen tietoisen minänsä ohjaamana vastaa myös mahdollisiin kyselyihin, että ylinopeus on vaarallista, ja tielle tarvittaisiin lisää poliiseja, ja kiitos ja kunnia poliiseille tästä tuoreesta sakkolapusta. ”Kylläpä minä olin paha ja syntinen, mutta onneksi hyvä poliisi palautti minut todellisuuteen”, kuljettaja vastaa naama onnesta säteillen kuin juuri uskoon tullut.
Oikeasti sakon antanut poliisi palautti autoilijan valheeseen eikä todellisuuteen, sillä alitajunta ei elä valheessa. Sen ohjaamana tapahtuneet asiat perustuvat enemmän totuuteen kuin tietoisen minämme ohjaamana tekemämme asiat.
Ihan aiheellista kritiikkiä esität. Sellaisen tarkennuksen kuitenkin esitän, että ainakin Autoliiton jäsenille tulevassa Moottori -lehdessä on vuosien mittaan pääkirjoituksissa ja muuallakin arvosteltu nopeusrajoituksia, jotka säätyvät kalenterin mukaan tai ovat muuten pielessä (unohdettu tietyömaille vapaapäivien ajaksi tai asetettu liian pitkälkle matkalle). Joissain muissakin lehdissä olen toimittajien nähnyt arvostelevan samoja asioita. Autolehdissä homma siis ainakin tämän osalta hallinnassa.
En nyt noita muita kertomiasi asioita jaksa tarkastaa, onko yhtä pahasti hihasta vedettyä. Kritiikin kohde sinällään on ok, Toivottavasti myös faktat suurimmalta osalta ok. Mielipiteellä, jota tuetaan mutulla, ei olisi paljoa arvoa. Faktoihin perustuva asiahan ei olekaan mielipide vaan faktaa.
Itse pidän enemmän just faktalla tuetusta faktasta. Täällä vaan monet arvostaa enemmän mutuun perustuvia mielipiteitä, jotka reaalimaailmassa ovat kymmeneen kertaan käytettyä vessapaperia arvottomampia. ;)