Tulenjohtajan tähtihetkiä Vuosalmella

Tärkein oli kuitenkin karjalaissomali Hassan Hulkibuli Aliyli, joka itse haaramitalla henkensä kaupalla kävi mittaamassa välimatkat, ilmanpaineet, kosteuden ja tuulen. Laski siitä tarkat nyanssit korohorolle ja varmisti vielä, että kranaattien pintalämpö ampumahetkellä on 22 astetta. (tämä tieto kirjasta Lipponen. Muistelmat 287 ta 288)

tulenjohtopaikka sijaitsi Ihantalanjärveen pistävässä niemessä. Hyvä näkyvyys ryhmittyviin venäläisiin sivustasta.

Katselin Matti Koskimaan Murtajan tykistö -kirjasta mitä siellä kerrotaan Onnista ja kyllä Sintolannniemen tulenjohtopaikasta kerrotaan melkoisen pitkästi parissakin kohtaa kirjaa. Kyseiset karttakuvat on juuri tuosta kirjasta.

"Näky oli tyrmäävä. Rantatie oli usena kilometrin pituudelta täynnä hyökkäykseen valmistautuvia joukkoja. Siinä oli hyökkäysvaunuja, tykistöa ja monenlaista kuormastoa sekä miehistöryhmiä vilkkaassa touhussa. Tämä näkymä sai aikaan hätäisen kiireen. Etsittiin sopiva tj-paikka, mitattiin sille koordinaatit, vedettiin puhelinyhteys 2. D:n keskukseen ja alettiin kiireimmän kaupalla antamaan tulikomentoja, jotka usein ohittivat komentajapuhelutkin. Näin syntyi Sintolan harjulle 5./KTR 15:n tulenjohtopaikka, jonka nimesin aavistellen Onniksi.

Vain Onni pystyi tällöin tarpeeksi laajasti tähystämään vihollisen toimintaa sen hyökkäyksen painopistesuunnassa ja johtamaan koko 2. D:n raskaan tulen tarvittaviin maaleihin. Näin saatiin valvontaan tykistön ja heittimistön tuli, mikä pääosaltaan oli tähän mennessä jäänyttähystämättömäksi ja sen vuoksi suurin osa siitä päätynyt Vuokseen, koska muut tulenjohtopaikat olivat matalalla veden äärellä tai sillanpään kohdalla vihollinen oli työntänyt ne metsään sisään.

Tulenjohtopaikka Onni oli oiva esimerkki, kuinka tärkeä yksikin oikein sijoitettu tulenjohtopaikka voi olla, kun sen käytössä on voimakas tykistö. Tulen johtaminen vihollisen pahimman tuliryöpyn ulkopuolelta on tehokasta. Onni oli todellinen unelmatulenjohtopaikka. Tulenjohtopaikka sai käyttöönsä jopa kymmenen patteriston tulen.

Eräs Vuosalmen taisteluihin heti maihinnoususta alkaen osallistunut venäläinen eversti on myöhemmin kertonut, että he luulivat läpimurron jo onnistuneen. Hyökkäyksen tyrehtyminen oli heistä kerrassaan laskelmien vastaista. Tykistötulemme oli kuulemma ollut murhaava. Koko alueella raivosi yhtäjaksoinen teräsmyrsky.

Vuosalmi loistava torjuntavoitto oli yksi niistä kulmakivistä, joiden varaan Suomen pyrkimykset rauhaan edes siedettävin ehdoin voitiin rakentaa. Neuvostoliitto ei enää vaatinut ehdotonta antautumista."

http://www.tampereentykistokilta.fi/vuosalmi1944.html

Voin sieluni silmin nähdä, kuinka tarkat suomalaiset kranaatit iskevät tungokseen saakka bäckmännejä täynnä olevalle maantielle, kuinka ilmassa sinkoilee kaikkea jännää... Irto-esineitä, romua, töhnää ja moskaa. Koko rekkaparkki muuttaa olomuotoaan entropian rautaisten lakien mukaisesti: Kaikki järjestynyt aine palaa lopulta kaaokseen.

Vuosikymmeniä myöhemmin bäckmänni kerää koomasta. Tampereen tykistökillalle pitää kostaa!, ajattelee hän hötoisessä päässään. "Lähetän Seppo Lehdon heidän kimppuunsa!"

http://tappis.0catch.com/pronssisoturi.htm
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1806&author=10
http://prokarelia.com/cgi-bin/dada/mail.cgi/archive/profi/20091021133252/

Oli siellä toinenkin hyvä tähystyspaikka. Se oli kuta kuinkin vastapäätä Sintolanniemeä Vuoksen alavirtaan päin.

Majuri Olavi Arimo kertoo Äyräpään verisistä taisteluista 7.7.1944.

>>Jalkaväkirykmentti 7:n sitkeästi puolustamasta lohkosta oli jäljellä enää kaakkoisessa reunassa oleva rauniokirkon mäki. Siinä oli vahva tukikohta, jossa 75 mm panssarintorjuntatykki. Edellisenä iltana oli kapteeni Raassinan komentama JR7:n pataljoona korvattu Er.P 25:llä, jonka III Armeijakunta viime tingassa oli alistanut eversti Ehrnroothille.
Tykistön tulenjohtopaikka "Valo" oli Vasikkasaaressa joen toisella puolella. Siinä toimiva tulenjohtaja oli suorassa puhelinyhteydessä rykmentin komentopaikalle ja kuvasi haarakaukoputkesta näkemäänsä kuin urheilukilpailua... "Nyt saapuu pataljoonan komentaja, majuri Kuusinen mukanaan tykistön tulenjohtaja haarakaukoputkineen..." Aikaisemmin oli saatu tietää, että linjassa olevat Er.P 25:n miehet - vanhempaa ikäluokkaa - olivat keskenään huudelleet "ei ammuta". Rykmentin komentopaikalla todettiin, että nyt ollaan sillanpää menettämässä. Tulenjohtaja raportoi edelleen: " Nyt siellä antaudutaan ja vihollinen on asemissa". Komentopaikalla seurasimme koko joukko tilannetta tulenjohtajan selostamana.

Olin puhelinyhteydessädivisioonan tykistökomentajaan. Puhelimeen vastasi divisioonassa sattumalta käymässä oleva Päämajan operatiivisen toimiston päällikkö, everstiluutnantti U. S. Haahti. Selostettuani kirkonmäen tilannetta kysyin, olisiko sopivaa ampua tukikohtaa, kun vihollinen on "ihan silmillä". Tähän Haahti vastasi, että totta kai. En kuitenkaan ollut valmis sellaiseen vaan keskustelin eversti Ehrnroothin kanssa asiasta. Myös hän oli sitä mieltä, että on syytä ampua, jotta vihollisen etenemistä vaikeutetaan. Vielä pohdittiin sitä, että kirkonmäellä kuitenkin on vielä omia miehiä. Todettiin, että heillä on kaivetut asemat, joihin suojautua. Tuli vaikuttaisi lähinnä etenevään viholliseen. Kuultuani eversti Ehrnroothin mielipiteen päätin ampua hyvin tietäen, että vastuu on nimenomaan minun. Eihän tykistö suinkaan ole jalkaväelle alistettu vaan se oli - kuten oli opetettu - välittömänä apuna.
Ammutin yhdellä patteristolla, omallani, peitteen. Ei siis suinkaan ollut kyse "kaikista putkista", kuten sotakirjoissa myöhemmin on kerrottu. Kahdeksan patteriston iskua varten olisi ryhmäupseerin välityksellä pitänyt saada naapurirykmentin lohkolla toimiva Tykistöryhmä Swendelin mukaan. Totean tässä, että jälkeenpäin saatujen tietojen mukaan ammunta ei aiheuttanut tappioita omillemme. Tapaus on kuitenkin kokonaisuudessaan varsin erikoinen. Olihan kohteessa kuitenkin omiakin miehiä. Patteriston tulipeitteellä hidastettiin vihollisen etenemistä ja suojattiin Vuoksen yli vetäytyviä omia miehiämme.