Eihän maailmassa totuuden mukaista tietoa ole juuri lainkaan, että yleensä nämä uutiset tai tutkimustulokset ovat jonkin asian pönkittämistä, että siis yritetään tällätavoin vaikuttaa meihin ihmisten mieliin, että toimisimme näiden uutisten vaikuttamana, että rauhoitellaan, vaikka rauhaa ei ole ja päinvastoin, että kerrotaan näitä tuloksia sen mukaan kuin on aihetta meille jotain tietoa saada ujutettua, että mitähän siitäkin tulisi, jos täällä ihan vapaasti saisi tuoda julki näitä uutisia, että kyllä kaikki on näiden hallinnassa, jotka näillä media aloilla työskentelevät, että jos haluaa elää maailman tuulien mukaan, niin silloin aina kiltisti uskoo kaikki mitä uutisten välityksellä meille juttuja välitetään, että meillä kyllä on elämää ilman uutisia ja turhanpäiväisiä tutkimustuloksiakin.
Ja, nykyiset seurakuntien palkkalaiset, jos ovat täynnänsä nykyajan pullamössösukupolvea, niin heiltäkään ei voi odottaa, että he osaisivat siis työtään hoitaa sillä tavalla kuin se oikein olisi, että senkin takia elo alkaa olla hyvin maallistunutta näissä nykyajan seurakunnissa, että niiden mukaan ei kannata omaa elämäänsä sovittaa, että tärkeämpää on elää kokosydämisesti Raamatun Sanan mukaisesti, kuin mennä trendivirtauksien mukaan pääpyörällä väärien asioiden perässä, että tämä on minun näkemykseni nykyajan seurakunnista, että viihdettä yrittävät tuoda Jumalan asiaksi, että sehän on ihan väärin se !
Ja, kun te täällä adventistien palstalla morkkaatte, ja etsitte virheitä teksteistä, joita ihmiset ovat kirjoitelleet, niin ne eivät ole Raamatun Sanaa, että niihin väkisinkin tulee paikkapaikoin virheitä johtuen nyt monista eri asioista, että kyllä seurakuntien tiedotuksesta vastaaviin henkilöihinkin saattaa iskeä uneliaisuus ja myöskin uskosta osattomat, eli sudet saattavat päästä tekemään tuhojaan, että ei täällä sellaista seurakuntaa ole johon ei yritettäisi päästä käsiksi hyvyyteen verhoutuneena, että sen takia Hyvä Paimen ei jätä laumaansa edes hädän hetkellä, että näinhän asian pitäisi olla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.