kuoli kuukausi sitten, kävin katsomassa vainajaa ja en sitten herkkänä ihmisenä osannut heti nukahtaa, yksin kun nukun ja pelkäsin tietenkin sitä näkyä, valkoista, hiljaista, poissaolevaa kokonaisuutta. tässä eilenkin vielä mietin sitä kuolemaa. no, en onneksi ole painajaisia nähnyt . olen levännyt hyvin, mutta ilta on hiljaista aikaa minulla, vertaan tätä vainajaa tavallaan siihen omaan ympärillä olevaan hiljaisuuteen. mutta aika auttaa. sen asian päätin , että seuraavan kerran kun vainajaa katson, minulla täytyy olla mies jonka viereen nukahtaa ja kertoa asioista. tämä on niin rankkaa ollut että en ikinä enään tee niin yksin nukkuessani, on minullakin poika, joka nukkuu eri huoneessa, ja eihän lapselle voi tälläsista asioista kertoa.
no, päivä kerrallaan ,ei tässä muukaan auta, mutta kuukausi kuukausi joka tapauksessa mennyt jo.
no, päivä kerrallaan ,ei tässä muukaan auta, mutta kuukausi kuukausi joka tapauksessa mennyt jo.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.