Syöpään viime torstaina.En tiedä miten jatkaa eteen päin.....
Isäni Kuoli
Kissa ja Koira
3439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei ole oikeaa, eikä väärää tapaa, tee se mikä helpottaa omaa oloasi. Vaikka tiedän että mikään ei sitä kipua vie pois.
Kunnioita isäsi tahtoa ja yritä jatkaa elämääsi, mutta älä kiellä itseäsi kuitenkaan suremasta. Muistele niitä hyviä hetkiä, mitä teillä isäsi kanssa on ollut. Itse puhun isästä jatkuvasti. Kerron kaikille niitä tarinoita ja mieleeni palautuu koko ajan muistoja, joita en pitkään aikaan ole edes ajatellut. Nuo muistot saa minut jatkamaan, ja se että niinkuin varmasti sinunkin isäsi, niin myös minunkin isäni haluaisi, että jatkan eteen päin, enkä heitä kaikkea menemään tämän surun takia.
En osaa sitä paremmin selittää, enkä välttämättä ole paras ihminen neuvomaan, koska itekin vielä kamppailen tämän kaiken surun ja sekavuuden keskellä.
Noin 4 ja ½ vuotta sitten minusta tuntui samalta, kun isäni teki yllättäen itsemurhan jättämättä edes minkäänlaista viestiä...no, siitä oli pakko jatkaa eteenpäin ja kummasti se elämä sitten alkoi taas pikku hiljaa kantaa....itselläni ainakin auttoi ajatus, että isäni katselee tuolta jostakin ja kenties vielä joskus tapaamme.
teki itsemurhan hyppäämällä junan alle ja vieläkin kun juna menee ohi ajattelen , että se juoksee junan alle kun mieli sekosi niin pahasti. sitten videolta näin kun isäni meni valitsemaan hänelle ruumisarkkua ja samaten kuvasi hänet videolle arkkuun laitettuna. aluksi sa todella, todella järkytti minua ja ajattelin että en koskaan päääse yli siitä, siis ajattelin että aina kun menen nukkumaan mietin vain sitä kuvaa äidistäni.on se hirveää tuo itsemurhan tehneen omaisen elämä vähän sen tapahtuneen jälkeen, se on niin kamalaa, sitä ajattelee että luulevatko ihmiset, että minäkin olen yhtä seonnut.minäkin olen menettänyt niin paljon läheisiä, mummoni, veljeni, äitini, sedän ,kummitätini. 2 mummoa, tädin ja olen 33 vuotias. 2 vainajaa olen katsonut arkussa ja yhden videoituna, toisen mummon valokuvasta, toista mummoa en ehtinyt katsoa sillä hänen arkku oli pantu kiinni, kukaan ei kysynyt minulta haluanko katsoa vai en, no, en syytä siitä ketään, olisinhan voinut itse vaatia että haluan katsoa häntä. asun yksin ja päätin että jos yksin asun niin en mene katsomaan vainajaa, täytyy olla joku läheinen lähellä jolle puhua ajatuksistaan ja onhan kivempaa katella elävää vieressä entä miettiä yksin kuolleen kuvaa. näin minulla.