Tässä nyt kolmisen viikkoa on ollut sellainen, että vatsan oikea puoli tuntuu elävän omaa elämäänsä. Yleensä etenkin ruoan syömisen jälkeen tuntuu että ruoansulatuskanavan toiminta tuntuu miten se liikkuu, niinkuin joku ns. eläisi siellä(oikealla alavatsassa) ruoan mukana ja tuntuu sellaista hieman pistävää kipua, niinkuin joku painaisi sisältä päin ulos. Ruoansulatus on myös äänekkäämpää ja tuntee sen "eri vaiheet". Joskus sen myös tuntee jo kun juo vettä, ja etenkin jos on makuullaan maha alaspäin paineen tuntee. Paine tuntuu olevan hieman koko ajan päällä vaikkei olisikaan syönyt/juonut mitään, ei kuitenkaan niin pahana. Tämä ei myöskään tule aina, joskus voi syödä kunnon aterian ja ei ole ongelmaa ja joskus se tulee varsin ikävänä olona nopeastikin, ei tunnu liittyvän tiukasti ruoan määrään/laatuun. Kyseessä on siis oikealla alavatsassa kylkiluiden alapuolella, vasemmalla ei ole mitään ongelmaa.
Tarkoitus oli vähän jo lääkärillä päin käydä katselemassa kun ollut jo pidemmän aikaa eikä tunnu olevan paranemaan päin, lähinnä vain mietin että mikähän voisi olla kyseessä ja miten voisi itse lievittää tuota tunnetta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.