En tiedä onko aihe väärä tälle palstalle, mutta olen menettänyt rakkaimman asian eli kissani. Olen myös menettänyt äitini mutta siitä on jo aikaa. Kissani kuoleman jälkeen on vatsani ollut kipeä ja olen ollut lääkärissä monissa kokeissa ja aina on sanonnut että olen oikein terve. Onko muilla siis kokemuksia vatsa kivuista ja surusta. Olen aina ennen kissani kuolemaa ollut terve ja kivuton. Kiitos vastauksista.
hei
kjkdshfjkdshf
3233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei,
lemmikin kuolemasta on oma viestiketjunsa ainakin www.plaza.fi, valitse "ellit" ja sieltä "keskustelu". Lemmikin menettäneille on kaksikin eri ketjua. Jos jaksat, tervetuloa sinne juttelemaan lisää.
Olen samassa tilanteessa kuin sinä: kissani kuoli ja vatsaan koskee, on kuin siellä olisi valtava kivi painamassa. Lääkärissä en ole käynyt, kun yleensä surutilanteessa reagoin näin. Lisäksi menetän ruokahaluni ja yöunen. Entä sinä? Minäkin ennen surua terve ja kivuton.
Ja kyllä: olen menettänyt myös rakkaita ihmisiä, kuten isäni. Mielestäni toisen surua ei voi tuomita sen perusteella, kuka / mikä on suremisen kohde. Joskus ihmiset murheissaan käyttäytyvät niin, että "oma suruni on paljon raskaampaa kuin tuon toisen". Siitä ei kannata loukkaantua, sekin on yksi tapa tehdä surutyötä. Tämän kerron vain siksi, jos täällä joku tulee vastaamaan sinulle ikävästi. Toivottavasti niin ei käy.
Voimia sinulle. Kunpa se vatsakipu pian helpottaisi, meillä molemmilla.
Kiitos todella paljon vastauksestasi, itse en ole menettänyt yöunia enkä ruokahalua, ja toivottavasti ne paalavat sinulle pian takaisin. Voimia sinulle ja niin toivottavasti vatsakivut hellittävät meiltä molemmilta. Kiitos vielä vastauksestasi.
Surra voi monella tapaa. Meidän perheestä kuoli poika 2kuukautta sitten. Olimyös vatsavaivoja.huimausta syömättömyyttä.pahoin vointia. Jokainen suree eri tavalla.28