Talvisota oli tragedia sekä Suomelle että Neuvostoliitolle. Paasikiven, Molotovin ja Stalinin ponnistukset Moskovan neuvotteluissa syksyllä 1939 raukesivat tyhjiin, koska Suomen hallitus ei käsittänyt oikein, mikä tuolla kriittisellä hetkellä olisi ollut valtion ja kansan edun mukaista. Erkko oli huono ulkoministeri, Tanner huono neuvottelija, Mannerheim voimaton vaikuttamaan Suomen hallituksen ratkaisuun yhtään enempää kuin Paasikivikään. Ja niin ajauduttiin onnettomuuteen, jossa koko maan olemassaolo joutui veitsenterälle, ja jossa Karjala ikuisiksi ajoiksi revittiin irti Suomen valtioruumiista, vaikka suomalaiset suostuivatkin uskomaan sen vasta 1944. Hyväksymään sen suomalaiset suostuivat vasta sitäkin myöhemmin, pieni mutta äänekäs osa kansasta ei vielä tähän päiväänkään mennessä.
Jos Suomen lähteminen Saksan liittolaisena revanssi- ja valloitussotaan v. 1941 oli suomalaisilta hurjaa uhkapeliä, oli sitä myöskin se, että v. 1939 annettiin neuvottelukontaktin Neuvostoliiton kanssa katketa. Erkko, Tanner, pääministeri ja presidentti uskoivat, että sotaa ei tule. Paasikivi ja Mannerheim pelkäsivät pahinta, ja olivat oikeassa, nuo vanhat Venäjän ja suurvallan ajattelutavan tuntijat, kokeneet miehet. Koska hallitus oli ollut väärässä, se erosi heti ja historiankirjoissa sille jäi vain häpeänsä. Sodan päätyttyä Paasikivi oli itseoikeutetusti se mies, jonka Suomi lähetti Moskovaan luomaan pohjaa silvotun Suomen ja sodan voittaneen Neuvostoliiton väliselle rauhanomaiselle rinnakkaiselolle. Eli Paasikivi aloitti jo 1940 sen työn, jota hän jatkoit vuodesta 1944 kuolemaansa saakka, ja joka sai nimen "Paasikiven linja". Paasikivi tiesi, ettei menetettyjä alueita saataisi enää koskaan takaisin, ellei Neuvosto-Venäjä kokonaan tuhoutuisi valtiona. Sitä Paasikivi ei uskonut mahdolliseksi vuonna 1940. Hän päätti aloittaa näihin tosiasioihin nojaavan luottamuksen politiikan, eikä sitä kukaan muu voinutkaan aloittaa, koska hän oli ainoa merkittävä toimija, joka nautti sekä Suomen hallituksen että Neuvostoliiton hallituksen luottamusta.
Paasikivi luovi Moskovassa 1940-1941 läpi ns. välirauhan kauden monien kiperien kysymysten. Molotov oli kova, mutta korrekti neuvottelukumppani. Välillä venäläisten vaatimuksissa ei tuntunut olevan mitään järkeä. Silloinkin Paasikivi yritti ymmärtää niitä ja niiden motiiveja, ja sovittaa Neuvostoliiton arvovallalle käyvät kiista-asiat niin, että myös Suomen etu tulisi huomioon otetuksi, voimien valtavasta epäsuhdasta huolimatta. Kysymys sotilasliitosta Ruotsin kanssa, Ahvenanmaan kysymys, Petsamon nikkeliasia, Suomen presidentinvaalit marraskuussa 1940: näissä ja muissa asioissa Molotov ei mielellään antanut tuumaakaan periksi. Paasikivi kävi sitkeää viivytystaistelua Neuvostoliiton yhä uusia vaatimuksia vastaan, mutta ei menettänyt toivoaan. Vuoden 1941 puolelle tultaessa venäläisten asenne tuntui pehmenevän.
Kuitenkin jo sitä ennen, kaukana Moskovasta ja Paasikiven tietämättä, Suomen johdon sisärengas oli solminut ensimmäiset yhteydet, jotka kytkisivät maan Natsi-Saksaan 1940-1941; lähdettiin tielle, joka vei Suomen jatkosotaan. Paasikivi ei tiennyt tästä aluksi mitään, kuten ei myöskään eduskunta, taikka hallituksen jäsenet sisärenkaan ulkopuolella. Ylipäällikkö, pääministeri, puolustusministeri ja ulkoministeri ottivat suuren vastuun sairaan presidentti Kallion vielä eläessä, kun he tekivät kohtalokkaan päätöksen Saksan kortilla pelaamisesta. Kun Paasikivi vihdoin keväällä 1941 sai vihiä Suomen uudesta suunnasta, Paasikivi näki, ettei hänen tehtävässään Moskovassa ollut enää mieltä eikä tarkoitusta. Paasikivi ei enää voinut muuttaa tapahtumien kulkua. Oli sotaseikkailijoiden vuoro yrittää revanssiaan, jossa kaikki oli natsien aseiden menestyksen varassa. Vasta sotapuolueen epäonnistuttua oli rauhanneuvottelija Paasikiven aika astua uudelleen esiin kulisseista.
Jos Suomen lähteminen Saksan liittolaisena revanssi- ja valloitussotaan v. 1941 oli suomalaisilta hurjaa uhkapeliä, oli sitä myöskin se, että v. 1939 annettiin neuvottelukontaktin Neuvostoliiton kanssa katketa. Erkko, Tanner, pääministeri ja presidentti uskoivat, että sotaa ei tule. Paasikivi ja Mannerheim pelkäsivät pahinta, ja olivat oikeassa, nuo vanhat Venäjän ja suurvallan ajattelutavan tuntijat, kokeneet miehet. Koska hallitus oli ollut väärässä, se erosi heti ja historiankirjoissa sille jäi vain häpeänsä. Sodan päätyttyä Paasikivi oli itseoikeutetusti se mies, jonka Suomi lähetti Moskovaan luomaan pohjaa silvotun Suomen ja sodan voittaneen Neuvostoliiton väliselle rauhanomaiselle rinnakkaiselolle. Eli Paasikivi aloitti jo 1940 sen työn, jota hän jatkoit vuodesta 1944 kuolemaansa saakka, ja joka sai nimen "Paasikiven linja". Paasikivi tiesi, ettei menetettyjä alueita saataisi enää koskaan takaisin, ellei Neuvosto-Venäjä kokonaan tuhoutuisi valtiona. Sitä Paasikivi ei uskonut mahdolliseksi vuonna 1940. Hän päätti aloittaa näihin tosiasioihin nojaavan luottamuksen politiikan, eikä sitä kukaan muu voinutkaan aloittaa, koska hän oli ainoa merkittävä toimija, joka nautti sekä Suomen hallituksen että Neuvostoliiton hallituksen luottamusta.
Paasikivi luovi Moskovassa 1940-1941 läpi ns. välirauhan kauden monien kiperien kysymysten. Molotov oli kova, mutta korrekti neuvottelukumppani. Välillä venäläisten vaatimuksissa ei tuntunut olevan mitään järkeä. Silloinkin Paasikivi yritti ymmärtää niitä ja niiden motiiveja, ja sovittaa Neuvostoliiton arvovallalle käyvät kiista-asiat niin, että myös Suomen etu tulisi huomioon otetuksi, voimien valtavasta epäsuhdasta huolimatta. Kysymys sotilasliitosta Ruotsin kanssa, Ahvenanmaan kysymys, Petsamon nikkeliasia, Suomen presidentinvaalit marraskuussa 1940: näissä ja muissa asioissa Molotov ei mielellään antanut tuumaakaan periksi. Paasikivi kävi sitkeää viivytystaistelua Neuvostoliiton yhä uusia vaatimuksia vastaan, mutta ei menettänyt toivoaan. Vuoden 1941 puolelle tultaessa venäläisten asenne tuntui pehmenevän.
Kuitenkin jo sitä ennen, kaukana Moskovasta ja Paasikiven tietämättä, Suomen johdon sisärengas oli solminut ensimmäiset yhteydet, jotka kytkisivät maan Natsi-Saksaan 1940-1941; lähdettiin tielle, joka vei Suomen jatkosotaan. Paasikivi ei tiennyt tästä aluksi mitään, kuten ei myöskään eduskunta, taikka hallituksen jäsenet sisärenkaan ulkopuolella. Ylipäällikkö, pääministeri, puolustusministeri ja ulkoministeri ottivat suuren vastuun sairaan presidentti Kallion vielä eläessä, kun he tekivät kohtalokkaan päätöksen Saksan kortilla pelaamisesta. Kun Paasikivi vihdoin keväällä 1941 sai vihiä Suomen uudesta suunnasta, Paasikivi näki, ettei hänen tehtävässään Moskovassa ollut enää mieltä eikä tarkoitusta. Paasikivi ei enää voinut muuttaa tapahtumien kulkua. Oli sotaseikkailijoiden vuoro yrittää revanssiaan, jossa kaikki oli natsien aseiden menestyksen varassa. Vasta sotapuolueen epäonnistuttua oli rauhanneuvottelija Paasikiven aika astua uudelleen esiin kulisseista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei niihin kukaan tuolloin uskonut ja oliko tosiaan hurjaa uhkapeliä, kun Saksa oli tuolloin yhtä kuin koko Länsi-Eurooppa.
" Ylipäällikkö, pääministeri, puolustusministeri ja ulkoministeri ottivat suuren vastuun sairaan presidentti Kallion vielä eläessä, kun he tekivät kohtalokkaan päätöksen Saksan kortilla pelaamisesta. "
Vastuu oli suuri, ja pelikortteja oli vain kaksi ja tuo toinen kortti oli mustapekkakortti - Stalin.
Pelin järjestivät Molotov ja Ribbentrop.
Suomi joutui luovuttamaan Kannaksen ja Hankoniemen Stalinille sotilaallisiksi tukikohdiksi Leningradin suojaamiseksi. Kuinka Stalin hyödynsi uusia saamiansa alueita Saksaa vastaan?
Stalin vain työnsi Suomen Saksan syliin.