Onko tosiaan näin, että kaupungilla ei ole muuta tapaa hankkia puuttuvia verorahoja, kun puijaamalla ihmisiltä rahaa? No, toisaalta, ymmärtäähän sen, että kaupungin täytyy maksaa turhasta palkkaa surkeille ja asiakaspalvelutaidottomille ja nauvottomille puhelinakoille. Lähettelevät laskuja, vaikka aika olisi ollut jo peruttuna, eikä internetin ajanvarauksen järjestelmä toimi. Pistää vihaksi tuollainen!
Kaupungin hammas"huolto" sieltä ja syvältä!
minä vaan.
1247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Juuri pääsin yksityiseltä tehdystä remontista. Kävin viisi kertaa, isoja operaatioita ja yhtensä vaan viissataa.
Ikinä en enää edes yritä kunnan jonoon.