Keski-Pasilaan nousemassa 40-kerroksinen tornitalo

Keski-Pasilan korkeimpaan kerrostaloon on tulossa 40 kerrosta, käy ilmi alueen viitesuunnitelmista. Milanolainen arkkitehtitoimisto Cino Zucchi Architetti on ideoinut alueelle tiiviin kokonaisuuden, joka muodostuu kymmenestä veistoksellisesta tornista, jalankulkualueista ja aukioista. Matalimmissakin torneissa on suunnitelman mukaan 20 kerrosta.

Tornien ensimmäisiin kerroksiin on tulossa liiketiloja ja auloja, niiden yläpuolelle toimitiloja ja ylimpiin kerroksiin asuntoja. Torneihin on suunniteltu tilaa 3 000–4 000 työpaikalle. Asuntoja torneihin tulisi noin 1 200 asukkaalle eli yhteensä noin 47 000 kerrosneliömetriä.

Ylimpiin kerroksiin on luvassa terasseja, joista avautuu näkymä yli kaupungin. Torneihin on lisäksi ideoitu useamman kerroksen korkuisia sisäpuistoja, jotka toimisivat muun muassa asukkaiden yhteistiloina. Korkeimman tornin ylimpiin kerroksiin on suunnitteilla kaikille avoin näköalakahvila.

Keski-Pasila on tulevaisuudessa yksi keskeisimmistä Helsingin keskustan muuttuvista alueista. Muun muassa metro laajentunee aikanaan alueelle.

Cino Zucchi Architetti -arkkitehtitoimisto ideoi jo osayleiskaavaa tehtäessä Pasilan tornirakentamisen aluetta. Nyt tarkentuneet yksityiskohtaisemmat suunnitelmat alueesta hyödynnetään käynnistyvässä asemakaavoituksessa. Asemakaavaluonnos laaditaan ensi vuonna.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Keski-Pasilaan nousemassa 40-kerroksinen tornitalo/1135250848560
291669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Pitääkö palkata joku pitsanvääntäjä tornia piirtämään?? Suomessa olis arkkitehtii vaikka 10 tornin piirtämiseen hittolainen. Samlla kannatta paukauttaa 10 kerrosta lisää mielummin enemmän. Tommonen 40 kerrosta on naurettava TAPPI keskellä pasilaa. Kuitenkin tämä maaginen 100 metriä menee rikki ja sen ylitys vaatii voitelua virastoissa, joten kannatta pistää korkeempi TIKKU maamerkiksi. Tornilla on TYHMÄ muoto, mutta ehkä siihen joku sattuu muuttamaan, jos saa 2 kämppää yhen hinnalla. Tämä Cirrus talo vuosaaressa kärsi asukaspulaa ja taitaa olla vapaata vieläkin vaikka on sentään perinteisen talon näkönen.

Kaunis kiskopiha menee pilalle, kun taloja tehdään. Kiskot pitää suojella, kun siellä on varmasti liitooravia pomppimassa pölkyltä toiselle. Sitäpaitti kiskot soveltuu hyvin kettinkien kiinnitykseen, jolloin liitooravia puolustavat voi pysyä paikoillaan pitkään.

Äänestä
  • En tiedä, ovatko nykyisin arkkitehtihommat hanskassa lainkaan.

    Suomesta pitäisi rakennussuunnittelijoiden olla, kun Suomen oloihin rakennetaan. Siinäkin on se ongelma, että otetaan HALVIN eikä paras.

    Voihan tuollainen italialainen tai muu lämpimän maan asujainen suunnitella noita tonttulakkeja, mutta mitä tietoa sielläpäin maailmaa on sään vaihteluista ja lumen kertymisistä rakenteisiin ja rakenteiden ulkopuolelle.

    Tuo paikka sinänsä on jo vähän arpaa ilmasto-olojen kehittymistä ajatellen. Sehän on alanne kalliomaastojen välissä. Savikuoppa suoraan sanoen siis. 40 maanpäällistä kerrosta ja mökki mökin vieressä. Entä, kun tulvimiset ja sateet rynnistävät? Ja muutoinkin.

    Kun nykyään urakat pilkotaan ja tekijöillä on mikä meininki milläkin joukkueella, mikä on työn tulos?
    Tuossa on paljon negatiivisia piikkejä ja teräviä kulmia. Aivan Feng Suin vastaista suunnittelua. Eikä tarvita sitäkään vertausta, sillä vanhan rakentajan silmään käy karvas totuus noista rakenteista ihan toisin kuin ihailijain ilo.

    Äänestä

Ja on takuuvarmaa että tulen valittamaan kaavasta!

Vaikka asunkin Rovaniemellä niin laki sallii minun valittaa kaikista kaavapäätöksistä ja niin tulen tekemään. Saatte odottaa sellaiset kaksi vuotta valitusten käsittelyä!

Äänestä
  • Oli jo aika saada uutta modernia ilmettä Helsinkiin, kaikissa suurkaupungeissa on "pilvenpiirtäjiä", miksi ei siis myös meillä? Tallinnastakin löytyy jo noita lasitorneja, ja ainakin minusta ne tuovat kaupunkikuvaan sellaista uudenlaista tunnelmaa, ei ole kaikkia ihan saman tasoista massaa. Talotkin näyttävät upeilta, ei mitään valittamista!
    Ei aina jaksa sitä suomalaista nöyryyttä ja yksinkertaisuutta, nyt olis jo aika rakentaa jotain ihan uutta ja suurta. Jos ei halua suurkaupunki tunnelmaa muuttakoon maalle :)

    Äänestä

  • talojatalooja kirjoitti:

    Oli jo aika saada uutta modernia ilmettä Helsinkiin, kaikissa suurkaupungeissa on "pilvenpiirtäjiä", miksi ei siis myös meillä? Tallinnastakin löytyy jo noita lasitorneja, ja ainakin minusta ne tuovat kaupunkikuvaan sellaista uudenlaista tunnelmaa, ei ole kaikkia ihan saman tasoista massaa. Talotkin näyttävät upeilta, ei mitään valittamista!
    Ei aina jaksa sitä suomalaista nöyryyttä ja yksinkertaisuutta, nyt olis jo aika rakentaa jotain ihan uutta ja suurta. Jos ei halua suurkaupunki tunnelmaa muuttakoon maalle :)

    Kyllä se vaan niin on että ei pari tornitaloa tee Helsingistä modernia kaupunkia!

    Kaupunki on suunniteltu Tsaarinajan piirrustuksilla ja rakennustyylillä jota vaalitaan kuin kruununjalokiviä. Samaan aikaan kun muut pohjoismat ovat uudistaneet ja modernisoineet pääkaupunkejansa. niin Helsingissä ollaan mennty päinvastaiseen suuntaan. Uudistukset ja muutokset on kielletty (vrt. makkaratalo) ja kaikki uusi on tyrmätty joukolla (katajanokan hotelli).

    Äänestä

  • talojatalooja kirjoitti:

    Oli jo aika saada uutta modernia ilmettä Helsinkiin, kaikissa suurkaupungeissa on "pilvenpiirtäjiä", miksi ei siis myös meillä? Tallinnastakin löytyy jo noita lasitorneja, ja ainakin minusta ne tuovat kaupunkikuvaan sellaista uudenlaista tunnelmaa, ei ole kaikkia ihan saman tasoista massaa. Talotkin näyttävät upeilta, ei mitään valittamista!
    Ei aina jaksa sitä suomalaista nöyryyttä ja yksinkertaisuutta, nyt olis jo aika rakentaa jotain ihan uutta ja suurta. Jos ei halua suurkaupunki tunnelmaa muuttakoon maalle :)

    Mä oon niin samaa mieltä sun kaa! :) Siis sehän on ihan totta että melkein jokaisessa suurkaupungissa on lasitornitaloja ja nehän on hienoja ja moderneja. Mä olen samaa mieltä että niitä torneja pitäis rakentaa, koska helsinki on tälläkin hetkellä niin tylsän näköinen, että kyllä tää tarvii jotain luxusta eli lasitorneja! Kunpa tuo suunnittelu ei vaan jäisi haaveeksi nimittäin suomalaisilla on tapana ensin suunnitella hienoa ja sitten tuleekin joku saatanan poliitikkovirkamies ja sanoo ettei mitään luxusta saa rakentaa koska se HÄNEN mielestään on ruma ja liian iso!!!! RAKENTAKAA NE TORNITALOT OIKEESTI SUOMALAISET KAIPAA PIRISTYSTÄ PÄÄKAUPUNKIINSA!!!!!!! :)

    Äänestä

  • RAKENTAKAA TORNEJA! kirjoitti:

    Sitäpaitsi mun mielestä on tyhmää että aina puhutaan noista "SUOMEN HUONOISTA SÄÄOLOSUHTEISTA"! Onhan tallinnassakin ihan yhtä huonot säät ja lunta tulee yhtä paljon ku täälläki ja silti siellä tallinnassa on niitä lasitorneja joten miksei täällä helsingissä ole niitä???!!! Sitäpaitsi New Yorkissa tulee enemmän lunta kun täällä ja silti siellä on ihan VITUSTI pilvenpiirtäjiä!

    Äänestä

  • Pyh, mitä valittamista noissa muka on?

    Äänestä

  • Pyh, mitä valittamista noissa muka on?

    Äänestä

..silloin ollaan viimeistään karistettu metsäläisten maine ja siirrytty modernien maiden joukkoon!

Kuvissa on Washingtonin osavaltiossa sijaitseva Seattlen kaupunki.
http://vballrunner.files.wordpress.com/2008/12/seattle-skyline-picture1.jpg
http://api.ning.com/files/3eXFpxm8F1U1bxCeU1jwEjKE*TyuZIFoNNYw9UNmNsM_/SpaceNeedle2006.JPG
http://adam.smugmug.com/photos/162135255-L.jpg
http://farm3.static.flickr.com/2373/1550265672_49127ecf04_b.jpg
http://www.johnharveyphoto.com/Seattle/SeattleSkyLineLg.jpg
http://godspace.files.wordpress.com/2008/11/seattle-skyline-3.jpg
http://www.seattleluxury.com/realestate/imgs/regular/SeattleSkylineFromEast.jpg
http://farm4.static.flickr.com/3173/2287881024_b6bc5c40ce_b.jpg

Kuvassa kaupungin tunnetuin maamerkki Space Needle näköalatorni.
http://www.johnharveyphoto.com/Seattle/SeattleSkyLineLg.jpg
http://blog.forrestcroce.com/wp-content/uploads/2008/01/fireworks-close-up-with-blue-streaks.jpg
http://outdoors.webshots.com/photo/1002703039013907244vbLYSFCBiM
http://www.betterphoto.com/uploads/processed/0815/0804062219031fireworks.jpg
http://blog.seattlepi.com/thebigblog/library/needlemetro.jpg
http://www.instamattic.com/wp-content/uploads/2007/01/suggestion_space_needle_downtown17.jpg

Äänestä

Toivottavasti tornitalojen rakentaminen eri puolelle Helsinkiä alkaa pian.

Äänestä
  • On hienoa että täälä on ihmisiä jotka on samaa mieltä kun mä :)

    Äänestä

Cino Zucchi my ääs!

Suomessa olis ihan yhtä hyviä ihmisiä tekemään saman, mutta paremmin ja edullisemmin.

40, kerrosta... prööt, parempi sitten 50 tai 60 heti kerralla, ettei kaduta.

Oikeesti alue pitäs jättää ja tehdä sitä PUISTO kansalaisille. Kerrostalot ja toimistot mahtuu hyv muuall mieluusti sinne SIBBOON tyhjään hukkatilaan. Ei keskustaan MAHDU tommosta moskaa.

Pajunen on nähnyt varmaan jo unia, miten hän saa ilmasiksi ylimmänkerroksen loppuelämäkseen omaksi.

Äänestä

Tottakai hesan kokoiseen METROPOLIIN pitää saada pilveenpiirtäjiä. BUUAAAHAHAHAHAAAA

Äänestä

1. Tornitalo, melkeinpä pilvenpiirtäjä
2. Milanolainen arkkitehtitoimisto, hieno nimi, aimo annos kansainvälisyyttä
3. Liiketiloja, näköaloja ja terasseja... mielikuvamaalailua
4. Keskeinen sijainti ja liikenneyhteydet
.... jne. jne.

Miten yhteen pläjäykseen onkin saatu koottua näin monta klisettä? Taitaa olla kiire päästä kauppaamaan asuntoja ennen kuin niitä on edes rakennettu?

Äänestä

Eipä ole tornitaloa näkynyt.

Äänestä

Cino Zucchi Architetti ei tule kuuloonkaan. Ottakaa arkkitehdit niistä maista missä on pilvenpiirtäjiä.
Tälle talolle käy kuin italiasta ostetuille junille. Ne hyytyy ja eivät kestä suomen talvea.

Äänestä

taitaa toi tornien rakentaminen jäädä haaveeksi nimittäin luin että ne rakentuu 10-20 vuoden aikana, "JOS" rakentuu :( MINKÄ HELVETIN TAKIA NE EI VOI JO ALKAA TEKEMÄÄN??? TEHKÄÄ JO ASIALLE JOTAIN PERKELE ÄLKÄÄKÄ VAAN SUUNNITELKO!!! Naurettavaa saada kansalaiset innostumaan noita torneista kun ei niitä kuitenkaan rakenneta!!! Kansalaisille puhutaan lämpöisiä jotta oman kotimaan "MINÄ KUVA" parantuisi!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Architetti kirjoitti:

Keski-Pasilan korkeimpaan kerrostaloon on tulossa 40 kerrosta, käy ilmi alueen viitesuunnitelmista. Milanolainen arkkitehtitoimisto Cino Zucchi Architetti on ideoinut alueelle tiiviin kokonaisuuden, joka muodostuu kymmenestä veistoksellisesta tornista, jalankulkualueista ja aukioista. Matalimmissakin torneissa on suunnitelman mukaan 20 kerrosta.

Tornien ensimmäisiin kerroksiin on tulossa liiketiloja ja auloja, niiden yläpuolelle toimitiloja ja ylimpiin kerroksiin asuntoja. Torneihin on suunniteltu tilaa 3 000–4 000 työpaikalle. Asuntoja torneihin tulisi noin 1 200 asukkaalle eli yhteensä noin 47 000 kerrosneliömetriä.

Ylimpiin kerroksiin on luvassa terasseja, joista avautuu näkymä yli kaupungin. Torneihin on lisäksi ideoitu useamman kerroksen korkuisia sisäpuistoja, jotka toimisivat muun muassa asukkaiden yhteistiloina. Korkeimman tornin ylimpiin kerroksiin on suunnitteilla kaikille avoin näköalakahvila.

Keski-Pasila on tulevaisuudessa yksi keskeisimmistä Helsingin keskustan muuttuvista alueista. Muun muassa metro laajentunee aikanaan alueelle.

Cino Zucchi Architetti -arkkitehtitoimisto ideoi jo osayleiskaavaa tehtäessä Pasilan tornirakentamisen aluetta. Nyt tarkentuneet yksityiskohtaisemmat suunnitelmat alueesta hyödynnetään käynnistyvässä asemakaavoituksessa. Asemakaavaluonnos laaditaan ensi vuonna.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Keski-Pasilaan nousemassa 40-kerroksinen tornitalo/1135250848560

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu