Helluntalaisista virallisestikin kristittyjä

7

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikaisu

      Otsikkosi on harhaanjohtava. Olet jättänyt huomioimatta kontekstin.
      Yksittäisen lauseen sieppaaminen tekstistä vääristää asiasisällön eikä ole hyvän tavan mukaista.
      Annat ymmärtää, että helluntailaiset eivät olisi olleet kristittyjä ennen Helluntaikirkon perustamista, mikä ei pidä paikkaansa. Helluntailaiset ovat aina kuuluneet kristilliseen seurakuntaan ja olleet kristittyjä järjestäytymistavasta riippumatta.

      Kysymys on Helluntaikirkkoon rekisteröitymättömän helluntaiseurakunnan yksittäisen jäsenen oikeudesta liittyä suoraan Helluntaikirkon jäseneksi.

      "Suomen Helluntaikirkon järjestäytyminen uskonnolliseksi yhdyskunnaksi on tuonut myös helluntailaisille mahdollisuuden kuulua virallisesti kristilliseen kirkkokuntaan. Aikaisemmin tämä oli rajautunut paikkakunnittain, mutta nyt Helluntaikirkon jäsenyys on tehty mahdolliseksi kaikille helluntaiseurakuntiin kuuluville ns. rekisterijäsenyyden kautta. Päätöksen taustalla on seurakuntakentältä tullut suuri paine päästä liittymään Helluntaikirkon jäseneksi niiltäkin paikkakunnilta, joissa paikallinen seurakunta ei ole liittynyt Helluntaikirkkoon."
      http://www.suomenhelluntaikirkko.fi/jaseneksi/?session=45157755

      "Mitä rekisterijäsenyys tarkoittaa?"
      http://www.suomenhelluntaikirkko.fi/jaseneksi/mita_rekisterijasenyys_tarkoittaa/?session=80637700

      • En liene kuitenkaan toiminut kovinkaan paljon palstan käytännön "maan tapaa" vastaan joka oikettaa kirjoittajia repäisemään esim. yksityisiä raamatunlauseita yksittäisiä sanoaj ja jopa pilkkuja usk9on-näkemyksensä tueksi.
        - Tarkoituksellisesti asiayhteydestään irtirepäistyn , raflaavan virkkeen tarkoitus olikin madaltaa ärsytyskynnystä ja herättää sillä tavoin mielenkiintoa mahdolliselle keskustelulle. Asiasta kertova linkki ainakin Teidän osaltanne toimi, koska kävitte ilmeisesti tarkistamassa mitä tuolla sivulla itse asiassa sanottiin.

        Tuolla sanalla 'virallisesti' on kuitenkin mielestäni joka tapauksessa jonkinlaista painoarvoa

      • veli.vapaa

        tekstiä.

        * "Suomen Helluntaikirkon järjestäytyminen uskonnolliseksi yhdyskunnaksi on tuonut myös helluntailaisille mahdollisuuden kuulua virallisesti kristilliseen kirkkokuntaan. Aikaisemmin tämä oli RAJAUTUNUT PAIKKAKUNNITTAIN, mutta nyt Helluntaikirkon jäsenyys on tehty mahdolliseksi kaikille helluntaiseurakuntiin kuuluville ns. rekisterijäsenyyden kautta. Päätöksen taustalla on seurakuntakentältä tullut suuri paine päästä liittymään Helluntaikirkon jäseneksi niiltäkin paikkakunnilta, joissa PAIKALLINEN SEURAKUNTA ei ole liittynyt Helluntaikirkkoon."

        Tuo ilmaisu " oli rajautunut paikkakunnittain" ilmaisee, ettei kyseessä ole oikea Jeesuksen seurakunta, sillä se ei tunne rajoja, ei kieliä, ei kansallisuuksia eikä mitään muutakaan rajaa.

        Kyseessä on siis puhtaasti järjestäytynyt uskonnollinen järjestö, kuten esimerkiksi puolueetkin.

      • veli.vapaa kirjoitti:

        >> Tuo ilmaisu " oli rajautunut paikkakunnittain" ilmaisee, ettei kyseessä ole oikea Jeesuksen seurakunta, sillä se ei tunne rajoja, ei kieliä, ei kansallisuuksia eikä mitään muutakaan rajaa. >>

        Eikö raja muodostu silloinkin jos jollakin paqikkakunnalla toimiva seurakunta rajaa itsensä Helluntaikirkon ulkopuolelle?

      • mielenkiintoista!
        Epiktetos kirjoitti:

        nuo Helluntaikansan seurakunnatkin koostuvat uskovista useilta eri paikkakunnilta?

        Onko se sitten eriseurainen lauma vai hajoittajajoukko?

      • mielenkiintoista! kirjoitti:

        nuo Helluntaikansan seurakunnatkin koostuvat uskovista useilta eri paikkakunnilta?

        Onko se sitten eriseurainen lauma vai hajoittajajoukko?

        Yleensä raja-aita on aita, olipa sen kummalla puolella tahansa. Voivathan ne helluntaikansan uskovat olla samallakin paikkakunnalla. Toiset kuuluvat helluntaikirkkoon, toiset eivät.

      • veli.vapaa
        Epiktetos kirjoitti:

        >> Tuo ilmaisu " oli rajautunut paikkakunnittain" ilmaisee, ettei kyseessä ole oikea Jeesuksen seurakunta, sillä se ei tunne rajoja, ei kieliä, ei kansallisuuksia eikä mitään muutakaan rajaa. >>

        Eikö raja muodostu silloinkin jos jollakin paqikkakunnalla toimiva seurakunta rajaa itsensä Helluntaikirkon ulkopuolelle?

        kuten Helluntaikansa Ry seurakunnat, jotka eivät kuulu helluntaikirkkoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      28
      4548
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3326
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      182
      3135
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      2168
    5. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      157
      1730
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1718
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      25
      1681
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      101
      1257
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1097
    10. Mua ei ole rengastettu, vaikka asunkin jonkun kanssa

      Siihen on esteitä. Sinä taas olet rengastettu yksilö. En jaa aviovuodetta kenenkään kanssa, enkä mitään muutakaan.
      Ikävä
      14
      954
    Aihe