Mistä olette saaneet avun golfkyynärpäähän? Itselläni se on ollut jo monta vuotta ja kortisonipiikit ei auta kuin hetkeksi vaivaan.Kylmää ja venytyksiä olen kokeillut.Tulehduskipulääkkeitä.Voisiko olla mahdollista että jokin jänne on vioittunut ja se pitäisi leikata...
Kipu menee kyynärpäästä pitkälti alaspäin kohti rannetta.
Onko keneltäkään leikattu tällaista vaivaa ja mikä on ollut lopputulos?
Kipu menee kyynärpäästä pitkälti alaspäin kohti rannetta.
Onko keneltäkään leikattu tällaista vaivaa ja mikä on ollut lopputulos?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni oli golfkyynärpää vaivoina. Ensimmäisen kerran n.vuosi sitten ja tuli uudelleen loppu keväästä. Molemmilla kerroilla meni ohi kun sain sairaslomaa töistä (reilusti) ja sain antaa käteni huilata. Golfkyynärpäähän on rasitusvamma, joka ei rasittamalla parane! Itse söin tulehduskipulääkkeitä, venyttelin lääkärin ohjeiden mukaisesti, hieroin jäällä kipeää kyynärpään sisäsyrjää ja fyrioterapeutin ohjeiden avulla sain kuntoutettua käsivarteni lihaksia. Itselläni työ aiheutti kyseisen vaivan. Sain myös ohjeistusta siteestä jonka voi hankkia, jota pidetään kyynärpään alapuolella, jolloin rasitus kohdistuu toiseen osaan kättä. En ole kyllä kokeillut, kun ei ole ollut tarvetta. Mutta parantelemisia ja lepoa sinulle! Rauhallista joulun odotusta ja kivutonta uutta vuotta! :)