Perustuslain mukaan Suomi on kaksikielinen ja kansalliskielemme ovat suomi ja ruotsi. Kahden kielen rinnakkainen asema on sekä yhteiskunnallinen että sivistyksellinen saavutus.
Käytännössä painottuvat nyt vain pienempään kieleen liittyvät oikeudet. Enemmistön kieltä puhuvien toiseen kieleen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet ovat jäämässä lähes kokonaan sivuutetuiksi.
Suomenruotsalaisten yhteisöjen ei tulisi monopolisoida kielitaidon puolustamista.
Kaksi kansalliskieltämme ovat kuitenkin kaikkien suomalaisten yhteistä omaisuutta ja keskeinen osa kansallista perintöämme. molemmat kielet kuuluvat kaikille suomalaisille äidinkielestä tai asuinpaikasta riippumatta. Suomenkielisille ruotsin kieli on kuitenkin muuttumassa etäiseksi, vaikka toinen kotimainen kieli on heillekin kuuluva oikeus ja osa heidän identiteettiään.
Kahta kieltämme koskevien juhlapuheitten ja arjen välillä on huima ero. Tämä koskee erityisesti ruotsin asemaa suomenkielisessä kouluopetuksessa.
Toinen kansalliskieli on edelleen kaikkien oppiaine, mutta sen asema on opetussuunnitelmissa vuosi vuodelta heikentynyt. Viimeksi näin tapahtui, kun pakollisesta ruotsin kielestä luovuttiin ylioppilaskirjoituksissa.
Kun ruotsin kielen opetus jää yhä useammin puolitiehen, menettäjinä ovat tietenkin ensi vaiheessa oppilaat, mutta sitä kautta koko suomalainen yhteiskunta.
Oppilaat joutuvat uhraamaan aikaansa ruotsin kielen opiskeluun, mutta lopputulos, kielen käytännön hallinta, jää heikoksi riittämättömän tuntimäärän ja liian myöhään aloitettujen opintojen takia.
Oppimistarpeella on monta lähtökohtaa: perustuslaki on kahden kansallisen kielen suojana, pohjoismaat ovat edelleen ensisijainen viiteryhmämme. Suomella ja Ruotsilla on ainutlaatuinen historiallinen ja edelleen jatkuva yhteys.
Nykyisen Suomen syntyä ei voi ymmärtää ymmärtämättä ruotsin kieltä ja sen asemaa tuossa kehityksessä. Molemmat kansalliskielemme kuuluvat sivistysperintöömme samalla tavalla kuin luterilainen tai ortodoksinen kirkko, autonomian aika tai oikeusvaltio.
Aito kaksikielinen valtio merkitsee aitoa vuorovaikutusta kielirajan ylitse. Jos suomenkielisten kielitaito heikkenee, vuorovaikutus uhkaa jäädä yksipuoliseksi tai harvojen etuoikeudeksi.
Samoin käy myös pohjoismaisten naapurisuhteitten. Ne menettävät erikoisluonteensa, jos siirrytään englannin kielen käyttöön.
Suomenkielisten tulisi päättää, halutaanko turvata sellainen koulujärjestelmä, joka takaa riittävät ruotsin kielen oppimismahdollisuudet. Ratkaisevassa asemassa ovat opetusministeriö ja opetushallitus.
Tarvitaan kuitenkin myös keskustelulle alttiita kansalaisia, jotka voivat vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, poliittisiin päättäjiin ja, ennen kaikkea, oppilaitten motivaatioon.
Ellei kasvava polvi koe, että yhteiskunta tukee ja kannustaa ruotsin kielen oppimista, tuo motivaatio jää puolinaiseksi.
KARI RAIVIO
kansleri
Helsinki
PÄR STENBÄCK
ministeri
Espoo
MATTI VUORIA
varatuomari
Helsinki
Käytännössä painottuvat nyt vain pienempään kieleen liittyvät oikeudet. Enemmistön kieltä puhuvien toiseen kieleen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet ovat jäämässä lähes kokonaan sivuutetuiksi.
Suomenruotsalaisten yhteisöjen ei tulisi monopolisoida kielitaidon puolustamista.
Kaksi kansalliskieltämme ovat kuitenkin kaikkien suomalaisten yhteistä omaisuutta ja keskeinen osa kansallista perintöämme. molemmat kielet kuuluvat kaikille suomalaisille äidinkielestä tai asuinpaikasta riippumatta. Suomenkielisille ruotsin kieli on kuitenkin muuttumassa etäiseksi, vaikka toinen kotimainen kieli on heillekin kuuluva oikeus ja osa heidän identiteettiään.
Kahta kieltämme koskevien juhlapuheitten ja arjen välillä on huima ero. Tämä koskee erityisesti ruotsin asemaa suomenkielisessä kouluopetuksessa.
Toinen kansalliskieli on edelleen kaikkien oppiaine, mutta sen asema on opetussuunnitelmissa vuosi vuodelta heikentynyt. Viimeksi näin tapahtui, kun pakollisesta ruotsin kielestä luovuttiin ylioppilaskirjoituksissa.
Kun ruotsin kielen opetus jää yhä useammin puolitiehen, menettäjinä ovat tietenkin ensi vaiheessa oppilaat, mutta sitä kautta koko suomalainen yhteiskunta.
Oppilaat joutuvat uhraamaan aikaansa ruotsin kielen opiskeluun, mutta lopputulos, kielen käytännön hallinta, jää heikoksi riittämättömän tuntimäärän ja liian myöhään aloitettujen opintojen takia.
Oppimistarpeella on monta lähtökohtaa: perustuslaki on kahden kansallisen kielen suojana, pohjoismaat ovat edelleen ensisijainen viiteryhmämme. Suomella ja Ruotsilla on ainutlaatuinen historiallinen ja edelleen jatkuva yhteys.
Nykyisen Suomen syntyä ei voi ymmärtää ymmärtämättä ruotsin kieltä ja sen asemaa tuossa kehityksessä. Molemmat kansalliskielemme kuuluvat sivistysperintöömme samalla tavalla kuin luterilainen tai ortodoksinen kirkko, autonomian aika tai oikeusvaltio.
Aito kaksikielinen valtio merkitsee aitoa vuorovaikutusta kielirajan ylitse. Jos suomenkielisten kielitaito heikkenee, vuorovaikutus uhkaa jäädä yksipuoliseksi tai harvojen etuoikeudeksi.
Samoin käy myös pohjoismaisten naapurisuhteitten. Ne menettävät erikoisluonteensa, jos siirrytään englannin kielen käyttöön.
Suomenkielisten tulisi päättää, halutaanko turvata sellainen koulujärjestelmä, joka takaa riittävät ruotsin kielen oppimismahdollisuudet. Ratkaisevassa asemassa ovat opetusministeriö ja opetushallitus.
Tarvitaan kuitenkin myös keskustelulle alttiita kansalaisia, jotka voivat vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, poliittisiin päättäjiin ja, ennen kaikkea, oppilaitten motivaatioon.
Ellei kasvava polvi koe, että yhteiskunta tukee ja kannustaa ruotsin kielen oppimista, tuo motivaatio jää puolinaiseksi.
KARI RAIVIO
kansleri
Helsinki
PÄR STENBÄCK
ministeri
Espoo
MATTI VUORIA
varatuomari
Helsinki
Vastaukset 9
Vanhimmat
joiden rinnalla populistipuolueen Tala on tosi kevyttä kamaa.
Kumpikohan on painavampaa kamaa: 2/3 suomalaisista vai kolme ruotsinkielistä/-mielistä ukkoa?
Tekstissä verrattiin ruotsia luterilaiseen ja ortodoksiseen kirkkoon. Herrat eivät ilmeisesti ole kuulleet, että kumpaankaan kirkkoon ei ole pakko kuulua. Se ei kuitenkaan poista sitä seikkaa, että näillä kirkoilla on tärkeä merkitys Suomen historiassa. Miksi tämä ei toimisi ruotsin suhteen? Kyllä sillä varmasti on iso merkitys Suomen historiassa, mutta ei se edellytä sitä, että nykypäivän ihmisten olisi sitä pakolla opittava. Ihmeellistä logiikkaa.
Suomessa on vain yksi pääkieli, SUOMI. Ruotsinkielen ymppääminen muka suomalaisten kieleksi johtuu kansamme alistajan ruotsin pakkovallasta. Nyt kun tuota pakkovaltaa ole vuoden 1809 jälkeen ei ole ollut, on ruotsinkielikin vain jäänne ruotsalaisesta muinaisesta hirmuhallinnosta.
Kyllä me suomalaiset olemme kaksikielisiä, vaikka muutamien "hapansilakoiden" päähän ei mahdu edes yhden kielen oppiminen.
Miten voit väittää että "me suomalaiset olemme kaksikielisiä", kun todellisuudessa noin 5% suomalaisista on kaksikielisiä? Onpa melkoista pyöristelyä. Tarvittaisiin ilmeisesti lisää pakkomatematiikkaa.
Kaikille lapsille opetetaan kouluissa ruotsia ja suomea. Jos silti vain 5% suomalaisista on kaksikielisiä, niin loppujen 95%:n pitää olla tyhmiä ja oppimiskyvyttömiä.
Mutta kahdesta kansalliskielestä kylläkin.
Logiikkasi mukaan kaikki suomalaiset ovat vähintään kolmikielisiä. Itse olen sitten nelikielinen. Että mietipä nyt vähän mitä kirjoittelet. Yksi/kaksi/kolmi/neli/jne-kielisyys on hieman eri asia kuin koulussa opiskeltavat kielet.
Nettifennoja on vain 0,002 % kansasta.