Joka perjantai tulee TV7 kanavalta ohjelma nimeltä "Yliluonnollista!" Siinä on juontajana Sid Roth Niminen mies joka on tutkinut yliluonnollista jo 25 vuotta ja hänelle yliluonnollinen on täysin normaalia. Sid Roth sanookin että ole sinäkin normaali ja usko ihmeisiin ja yliluonnolliseen ja elä niissä.
Joka jaksossa on yliluonnollisia asioita ja joku vieras jonka kautta tapahtuu yliluonnollisia asioita ja ihmeitä, esim. puuttuvien jäsenien kuten amputoitujen jalkojen kasvamisia. Ohjelmasarjassa esitellään mitä hurjimpia ihmeitä. Eräässäkin jaksossa oli mies jolla oli lahjana yliluonnollinen voima rukouksessa kun hän rukoili niin rukoiltavan ihmisen ympärillä alkoi tuulemaan ja rukoiltava parani vaivoistaan oli sitten uskossa tai ei. Itse näin kun oli kuvaa sellaisesta tapahtumasta ja kuvasta näki kun rukouksen alettua alkoi puunlehdet heilumaan taustalla kun se mies rukoili jossain parkkipaikalla keskellä kaupunkia.
Ohjelman vieraat ovat usein niin armoitettuja että sairaita voi parantua ihan televisioiden ääressäkin ja he rukoilevatkin usein lähetyksen aikana että katsojatkin kokisivat jotain yliluonnollista Jumalan kosketusta.
Kerrankin oli ohjelmassa pieni alta kymmenvuotias tyttö joka piirsi profeetallisia kuvia jotka Jeesus vaikutti häne kauttaan. Tyttö sanoi että Jeesus piirtää hänen kanssaan ja kuvat ovat todella hienoja ja hengellisiä.
Tänään tulee taas ohjelma "Yliluonnollista" kello 19.30 muista katsoa!
Tässä linkki TV7 kanavalle:
http://vod.tv7.fi/ohjelmatiedot/

Vastaukset 8
Vanhimmat
mutku pressiklubi tulee 19.20 eiks ne voit näyttää paskaansa uusintoina?
Ei kun hakemaan miljoona taalaa pois. Hakemus vaan Randille ja esittämään taitoja, miljoona on jo lähes taskussa.. Tällä voi kirkastaa jumalansa kunniaa ja jakaa rahat hyväntekeväisyyteen. tässä linkki:
http://www.randi.org/site/index.php/1m-challenge/challenge-application.html
Jumala on Pyhä ja vanhurskas Jumala eikä mikään klovni joka tekee temppuja rahasta kun pyydetään.
Meidän tulee kunnioittaa Jumalaa ja olla nöyriä suuren ja Pyhän kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Jumala ei ole velvollinen todistamaan kenellekään itseään!
erikoista, jos hän ei halua jokaisen hänestä tietävän. Ottaen huomioon, mitä raamattu sanoo tapahtuvaksi niille, jotka eivät usko. Tai no, istuuhan se monella tapaa raamatun jumalakuvaan, että ei ole niin väliksikään kaikkien pelastua, mutta kuitenkin. Omaa moraaliani vastaan sotii ankarasti.
Aina silloin on hyvä vedota siihen vanhurskauteen, pyhyyteen, ylpeyteen yms. kun pitäisi olemassaolo jotenkin todistaa. Jumalasi on paperia tai oikeastaan painomustetta, ei muuta.
Pistäkää ne rahat lähetystyöhön.
Miljoonasta voi äkkiä joku tuhat jäädäkin kun otetaan kirkon kulut päältä pois
Olen jossain määrin tutustunut kyseisen naikkosen edesottamuksiin jo aiemmin ja hän on oikeasti aivan käsittämätön!
20.00Lisa Williams: elämää kuolleiden parissa
http://www.tv-viisi.fi/fi/ohjelmat/ohjelmaopas
UUSI SARJA. Lisa Williamsilla on synnynnäinen taito kommunikoida vainajien kanssa ja monet kääntyvät sydämellisen meedion puoleen saadakseen yhteyden kuolleisiin lähiomaisiin. Lämminhenkisessä sarjassa seurataan Lisan normaalia työpäivää, kun hän välittää viestejä tuonpuoleisesta asiakkailleen ja satunnaisesti myös vastaantulijoille Los Angelesin ja New Yorkin kadulla. (Lisa Williams: Life among the dead, tosi-tv-sarja, USA)
http://www.lisawilliamsmedium.com/
Ja lisää mielenkiintoista on tulossa:
http://www.mtv3ava.fi/ohjelmat.shtml?986517
Ei normaalit katso tv7:aa!