Kansallisia muutoksia ulkopolitiikan hoidossa.

Eurooppa on saanut presidentin ja ulkoministerin, jotka hoitavat ulkopolitiikan alueensa ulkopuolella. Suomessa niin kuin muissakin EU maissa kansallisen presidentin ja ulkoministerin tehtävät tietenkin vähenevät, kysymys on työn rationalisoinnista.

Meillä presidentin ja ulkoministerin tehtävät voitaisiin yhdistää, näin saataisiin tuottavuushyöty, kun ministeri joutaisi muihin hommiin. Presidentille voisi siirtää myös pääministerin ulkopoliittinen työnosa, koska etenkin pitkään jatkuvan taantuman aikana pääministerillä on paljon muutenkin oikeita töitä.

Delegointi presidentille on luonnollista, hänet on kansa valinnut ja hän nauttii enemmistö kansanvaltaa. Hallitus ja ministerit ovat saaneet vain kolmasosan kansan vallasta kun yksi kolmasosa oli unipuoluetta ja yksi kolmasosa on oppositiossa. Presidentille kuuluu ulkopoliittinen toimintavalta.
1280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

valitsivat asiansa hoitajat, ja onnistuivat taas!
Kuinka monennen kerran joku Lipponen oli "ehdolla",
- vai kahdeksannen? Ei auttanut kaasuputki!

Vähänkö hyvin nämä valitut Rossmann ja Horsmann
Suomessa tunnetaan? Älä vastaa vielä, sillä itse
kysymys tulee tässä:

Vähänkö paljon nuo Rossman ja Horsmann tietävät
Suomesta ja sen tarpeista ja olosuhteista?


Vastaus tälle viivalle _________________________,
thanks!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


E.K Järvenpää kirjoitti:

Eurooppa on saanut presidentin ja ulkoministerin, jotka hoitavat ulkopolitiikan alueensa ulkopuolella. Suomessa niin kuin muissakin EU maissa kansallisen presidentin ja ulkoministerin tehtävät tietenkin vähenevät, kysymys on työn rationalisoinnista.

Meillä presidentin ja ulkoministerin tehtävät voitaisiin yhdistää, näin saataisiin tuottavuushyöty, kun ministeri joutaisi muihin hommiin. Presidentille voisi siirtää myös pääministerin ulkopoliittinen työnosa, koska etenkin pitkään jatkuvan taantuman aikana pääministerillä on paljon muutenkin oikeita töitä.

Delegointi presidentille on luonnollista, hänet on kansa valinnut ja hän nauttii enemmistö kansanvaltaa. Hallitus ja ministerit ovat saaneet vain kolmasosan kansan vallasta kun yksi kolmasosa oli unipuoluetta ja yksi kolmasosa on oppositiossa. Presidentille kuuluu ulkopoliittinen toimintavalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu