Valitus Turun linja-autonkuljettajasta

Olin juuri lähdössä Turun Skanssista kotiinpäin ja nousin linja-autoon ja näytin kuljettajalle lippuani. Kuljettaja otti lipun käteen ja ojensi sen takaisin ja sanoi, että minun täytyy ostaa uusi lippu. Hämmästyin aluksi ja kysyin, että miksi. Kuljettaja sanoi, että lippu on vanhentunut. Katsoin lipusta hämmästyksissäni ajan ja siinä luki 18.25 ja koska bussissa ei ollut kelloa käytävällä, joten katsoin rannekellosta, joka näytti 18.24 ja kännykkä on samassa ajassa, joka on ylen teksti tv:stä otettu.

Kuljettaja kuitenkin väitti, että kello on minuutin yli ja kysyin häneltä, että oletko nyt tosissasi ja aloin jopa hymyilemään, koska luulin kuljettajan vitsailevan. Vastaus oli kuitenkin tyly, kun kuljettaja ärtyneen näköisenä ja ääntään korottaen sanoi "Sulla on kaksi vaihtoehtoa, joko maksat tai...!" ja osoitti ulko-ovea.

Sanoin kuljettajalle, etten aio suostua moiseen, koska linja-autossa ei ole edes kelloa ja nekin voivat olla autoissa väärässä ajassa välillä, eivätkä ne ole mitään sekuntikelloja. Käännyin ja poistuin linja-autosta ja kuski jatkoi matkaansa.

Jouduin siis kävelemään kotiin ja meni joku 1h, koska seuraava auto olisi tullut vasta 18.50 ja silloin lippu ainakin olisi ollut jo vanha. Onneksi ostokseni sisälsivät vain vihanneksia ja pussillisen mandariinejä, sekä saunatakin ja ilmakin oli sen verran viileä, että tuotteet säilyivät perille asti. Onneksi en ostanut jäätelöä tai vastaavaa.

Jos busseillakin on keskimääräiset ajomatkat ja arviot kaikista ajoista, eikä linja-autossa ole edes kelloa saati sekuntikelloa tai virallista ajannäyttäjää niin kuljettajan kello vastaan minun kello tilanteessa ei kyllä voi näin toimia.

Linja numero 9 ja siis klo. 18.20 lähtevä auto oli kyseessä. Mistä tuon firman nimen saisi selville? Turun foorumissa on kyllä joku linja-auto toimisto niin kannattaisiko tehdä valitus siellä vai jonnekkin kuluttajasuojalautakuntaan?
381796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Eli kun sulla oli lippu, niin olisit vaan kävellyt takaovesta tyynesti sisään, niikuin hesalaisetkin tekee, ei he ala kuskeille ikinä lippuja näyttämään...

Äänestä
  • No eikai nyt noin voi tehdä. Sitä paitsi bussista ei jäänyt ketään pois niin takaovet olivat kiinni ;)

    Äänestä

  • matkustaja... kirjoitti:

    No eikai nyt noin voi tehdä. Sitä paitsi bussista ei jäänyt ketään pois niin takaovet olivat kiinni ;)

    rahastuslaitteen kello joka kulkee GPS:n mukaan, sen kellon mukaan kuljettaja elää. Se on aika tarkkaan aikamerkin mukaan kulkeva. Turhaan työnantaja maksaa palkkaa meille jos annetaan kulkea miten vaan. Pummilla matkustusta yrittäviä on paljon. Et kerro päivää mutta nyt ainakin Skanssiin on pari päivää tietääkseni päässyt ILMAISEKSI torilta. Ja kyse on 2.50 e lipusta.

    Ja autoilla on nimenomaan ARVIOITU ajoaika se ei tarkoita että auto on juuri sillä sekunnilla pysäkillä tai määränpäässä mikä lukee aikataulussa. Turkulaisilla on muutenkin tapana valittaa turhasta, joten ymmärrän että kuljettajat ovat ärtyneitä. Me kun olemme tuolla liikenteessä SÄÄN ja MUUN liikenteen armoilla.

    Äänestä

  • matkustaja... kirjoitti:

    No eikai nyt noin voi tehdä. Sitä paitsi bussista ei jäänyt ketään pois niin takaovet olivat kiinni ;)

    Kannattaa yrittää, ulos lennät aivan varmasti meinaan sitä takaovea seurataan aika tarkkaan..

    Äänestä

  • nupsu71 kirjoitti:

    Kannattaa yrittää, ulos lennät aivan varmasti meinaan sitä takaovea seurataan aika tarkkaan..

    Jos olisit jaksanut lukea aloitusviestin niin siinä sanottiin, että olin lähdössä Skanssista kotiinpäin, en menossa sinne. Tämä tapahtui eilen kaupan sulkemisen jälkeen.

    Edelleenkään kyse ei ollut mistään pummilta matkustamisesta, mutta kun et kerran lukenut aloitusviestiäkään kunnolla niin voihan se olla vähän heikkoa tajuta mitä tilanteessa todellisuudessa tapahtui.

    Joka tapauksessa aion valituksen asiasta tehdä.

    Äänestä

  • matkustaja... kirjoitti:

    No eikai nyt noin voi tehdä. Sitä paitsi bussista ei jäänyt ketään pois niin takaovet olivat kiinni ;)

    Senkun sitten juokset ekaksi bussille kuin mielipuoli, ja kauheeta vauhtia sitten vaikka etuovesta sisään, tekeehän ihmiset Hesassakin näin, joten miksei Turussa?

    Luuletko että Hesassa alkaisi joku näyttelemään lippuja kuljettajille, ei, ei ne kusipää sellaista tajua...

    Äänestä

  • Miksipä ei? kirjoitti:

    tulla minun kyytiin ilman lippua,niin lennät pihalle kuin leppäkeihäs.

    Äänestä

  • hesankuski kirjoitti:

    tulla minun kyytiin ilman lippua,niin lennät pihalle kuin leppäkeihäs.

    Niin näet miten siellä toimitaan, kun linja-auto on pysäkillä, juostaan sitä kohden niikuin leijona juoksis perässä ja syöksytään takaovesta sisään, ei siellä kukaan kuskeille valmiita lippuja näyttele.

    Ja kun HESASSA on metro pari päivää poikki, syntyy kauhee paniikki, mut turusta on metroliikenne väillä naantali-raisio-turku-kaarina-piikkiö-paimio poikki tommonen ainakin 20 vuotta vielä, ja kukaan ei pankikoi sen takia.

    Äänestä

Vaikka kello olisi ollut 18:23, niin olisi lippu vanhentunut kaksi minuttia sen jälkeen kun kun olisit astunut bussiin, tai meinaatko että olisit ollut vain minutin kyydissä :)

Äänestä
  • Lopettakaa tuo tappelu, että voiko takaovesta syöksyä sisään vai ei, koska se ei nyt todellakaan ollut pointti tässä keskustelussa! :D

    Nimim. "Mitä tästä opimme" eikö se ole niin, että sillä ei ole väliä, koska on jo bussissa sisällä? Eihän lipun vanhemisella ole väliä, jos se tapahtuu matkan aikana? Meinaan, että pitkän matkan busseissakaan joudu kesken matkan ostamaan uutta lippua.

    Äänestä

  • matkustaja... kirjoitti:

    Lopettakaa tuo tappelu, että voiko takaovesta syöksyä sisään vai ei, koska se ei nyt todellakaan ollut pointti tässä keskustelussa! :D

    Nimimerkille matkustaja... tiedoksi: Kaukoliikenteen busseissa lippu ostetaankin matkustettavien kilometrien ei käytetyn ajan mukaan. Eli jos ostat lipun Hesasta Hyrylään, mutta päätätkin mennä vaikka Hyvinkäälle niin varmasti joudut ostamaan uuden lipun. Ja niinhän se on että koirat ja huo... siis huonomaineiset naiset kulkee takaovista.

    Äänestä

  • matkustaja... kirjoitti:

    Lopettakaa tuo tappelu, että voiko takaovesta syöksyä sisään vai ei, koska se ei nyt todellakaan ollut pointti tässä keskustelussa! :D

    Nimim. "Mitä tästä opimme" eikö se ole niin, että sillä ei ole väliä, koska on jo bussissa sisällä? Eihän lipun vanhemisella ole väliä, jos se tapahtuu matkan aikana? Meinaan, että pitkän matkan busseissakaan joudu kesken matkan ostamaan uutta lippua.

    sisään (juossut kuin hullu hesalainen) niin mitään ongelmia ei olisi ollut, koska tarkastaja ei olisi tiennyt menitkö bussiin minutin myöhässä tai ei :)

    Äänestä

  • Miksi et mennyt? kirjoitti:

    Ettekö juntit tiedä tai tajua, että Helsingissä on joukkoliikenteen suhteen aivan eri käytäntö ja toimintatavat kuin Turussa johtuen ihan vaan jo siitä, että siellä väkeä liikkuu moninkertainen määrä Turkuun verrattuna. Mitä siitä tulisi jos jokaisen metroon menijän lippu pitäisi tarkastaa ovella? Todella karmea jonotus.

    Helsingissä kuuluu matkustajan velvollisuuksiin huolehtia siitä, että hänellä on voimassa oleva ja asiakasryhmänsä mukainen matkalippu liikennevälineessä ja metron laiturialueella. Jos ennakkoon ostettua matkalippua ei ole, lippu pitää ostaa välittömästi matkan alkaessa kuljettajalta, konduktööriltä tai matkakortin arvolla kortinlukijalta. Helsingissä on lippujen tarkastajiakin paljon ja kiinnijäädessä tarkastusmaksu melkoisen roima.

    Turussa ei siis kuljeta kuskin ohi bussiin niin kuin tehdään Helsingissä. Turussakin tullaan muuttamaan käytäntö kun joukkoliikenteen käyttäjien määrä ei enää anna mahdollisuutta muuhun.
    Lisää tietoa löytyy HKL:n sivuilta ja tuosta matkustajan vastuusta tuolta:
    http://www.hel.fi/wps/portal/HKL/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/hkl/fi/Liput/Tarkastusmaksu

    Äänestä

  • Jouku Liikenne kirjoitti:

    Puhe ei ollut metrosta, vaan linja-autosta, eli semmonen pitkä töttörö mis on 6 tai 8 pyörää.

    Jos hän olisi kävellyt sisään, kuten hesalaiset (ekaksi juossut tietenkin bussia kohden, niikuin tiikeri olisi jahdannut) niin mitään ongelmai ei olisi ollut, mutta hän meni edestä ja alkoi näyttelemään kuskille lippua.

    Joten MIKSI ET TEHNYT KUTEN HESALAISET?!?!?!?!

    Äänestä

  • Ainankin pääkaupunkiseudun paikallisliikenteessä lippuun painettu aika tarkoittaa vaihto-oikeutta, eli ennen kyseistä aikaa voi vaihtaa toiseen kulkuneuvoon ja matkustaa sillä matkan pääteasemalle asti vaikka kellonaika umpeutuisikin.

    Äänestä

  • KiKi. kirjoitti:

    Puhe ei ollut metrosta, vaan linja-autosta, eli semmonen pitkä töttörö mis on 6 tai 8 pyörää.

    Jos hän olisi kävellyt sisään, kuten hesalaiset (ekaksi juossut tietenkin bussia kohden, niikuin tiikeri olisi jahdannut) niin mitään ongelmai ei olisi ollut, mutta hän meni edestä ja alkoi näyttelemään kuskille lippua.

    Joten MIKSI ET TEHNYT KUTEN HESALAISET?!?!?!?!

    Ymmärsitkö itse, että Turussa lippu näytetään aina kuljettajalle. Ainoastaan lastenvaunujen kanssa voi menn linja-autoon ja silloinkin mennään kuljettajalle maksamaan muut matkustajat ja jos matka suuntautuu Turun ulkopuolelle. Helsingissä kaikki on toisin.
    Ymmärsitkö, että metro on osa HKL:n julkista liikennettä siinä missä ratikat ja bussitkin eli samat säännöt koskevat kaikkia näitä. Et ilmeisesti viitsinyt rikkiviisana vilkaistakaan HKL:n sivuja? Olisit vilkaissut, olisit saattanut viisastua.

    Äänestä

  • Turbo-Urpo kirjoitti:

    JOS hän olisi tehnyt, kuten hesassa, eli vaan kävellyt sisään, niin mitään ongelmaa ei olisi ollut.

    Joten tyhmästä päästä kärsii...

    Äänestä

  • KiKi. kirjoitti:

    JOS hän olisi tehnyt, kuten hesassa, eli vaan kävellyt sisään, niin mitään ongelmaa ei olisi ollut.

    Joten tyhmästä päästä kärsii...

    Etkö tajua, että Turussa ei vaan kävellä kuskin ohi vaan aina näytetään matkalippu, -kortti tms. tai maksetaan matka? Miksi toistat idiottina samaa mantraa vai oletko pelkkä finninaamainen typerä provo?

    Äänestä

  • P Gula-aho kirjoitti:

    Etkö tajua, että Turussa ei vaan kävellä kuskin ohi vaan aina näytetään matkalippu, -kortti tms. tai maksetaan matka? Miksi toistat idiottina samaa mantraa vai oletko pelkkä finninaamainen typerä provo?

    että turussa pitäisi siistissä jonossa kävellä etuovesta sisään, ja näyttää lippu kuljettajalle?

    Entä missä sanotaan että hesassa juostaan kuin mielipuoli linja-auto kohden, ja syöksytään takaovesta sisään, ja bussin lähdettyä liikkelle, aletaan hoitamaan ehkä lippuja...

    Ei missään, tottumukset ei ole sääntöjä

    Äänestä

  • Jouku Liikenne kirjoitti:

    Ettekö juntit tiedä tai tajua, että Helsingissä on joukkoliikenteen suhteen aivan eri käytäntö ja toimintatavat kuin Turussa johtuen ihan vaan jo siitä, että siellä väkeä liikkuu moninkertainen määrä Turkuun verrattuna. Mitä siitä tulisi jos jokaisen metroon menijän lippu pitäisi tarkastaa ovella? Todella karmea jonotus.

    Helsingissä kuuluu matkustajan velvollisuuksiin huolehtia siitä, että hänellä on voimassa oleva ja asiakasryhmänsä mukainen matkalippu liikennevälineessä ja metron laiturialueella. Jos ennakkoon ostettua matkalippua ei ole, lippu pitää ostaa välittömästi matkan alkaessa kuljettajalta, konduktööriltä tai matkakortin arvolla kortinlukijalta. Helsingissä on lippujen tarkastajiakin paljon ja kiinnijäädessä tarkastusmaksu melkoisen roima.

    Turussa ei siis kuljeta kuskin ohi bussiin niin kuin tehdään Helsingissä. Turussakin tullaan muuttamaan käytäntö kun joukkoliikenteen käyttäjien määrä ei enää anna mahdollisuutta muuhun.
    Lisää tietoa löytyy HKL:n sivuilta ja tuosta matkustajan vastuusta tuolta:
    http://www.hel.fi/wps/portal/HKL/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/hkl/fi/Liput/Tarkastusmaksu

    hesassa sakkoa kirjoiteta kuljettajalle niin kuin turussa (60x2.5€).

    Äänestä

  • Miksi et mennyt? kirjoitti:

    sisään (juossut kuin hullu hesalainen) niin mitään ongelmia ei olisi ollut, koska tarkastaja ei olisi tiennyt menitkö bussiin minutin myöhässä tai ei :)

    ei pidetä keski/taka ovia auki rahstuksen aikana. 2. Takaovesta tulijalla katkeaa matka samntei vaikka perse niska otteella!!

    Äänestä

  • mie mie kirjoitti:

    hesassa sakkoa kirjoiteta kuljettajalle niin kuin turussa (60x2.5€).

    60 x seutulippu.. esim 6.20 tai 4.80 tai 3.50

    Äänestä

  • Kiki. kirjoitti:

    että turussa pitäisi siistissä jonossa kävellä etuovesta sisään, ja näyttää lippu kuljettajalle?

    Entä missä sanotaan että hesassa juostaan kuin mielipuoli linja-auto kohden, ja syöksytään takaovesta sisään, ja bussin lähdettyä liikkelle, aletaan hoitamaan ehkä lippuja...

    Ei missään, tottumukset ei ole sääntöjä

    bussiin noustaan etu ovesta taka vesta tulijalla matka katkeaa smantien

    Äänestä

Tuleeko mieleen, että jos sinulla olisi ollut jäätelöä kassissasi, että sinä olisit huolehtinut itsesi pysäkille hyvissä ajoin ennen lippusi voimassaolon päättymistä etkä jättänyt riskillä aivan viimetinkaan?
Nykyään kukaan ei ota itse vastuuta mistään vaan kaikki olettavat kaikkien muiden toimivan erehtymättömästi ja sekunnillen oikeaan aikaan ja kantavan vastuun jos jotain menee pieleen. Kuten tämäkin kirjoittaja vaati. Miten se olisi edes mahdollista jos kerran jokainen ajattelee, ettei juuri minun tarvitse kantaa vastuuta omalta osaltani. Kuten ajatteli tämäkin kirjoittaja.

Äänestä

Asiakkaan kellon näyttämällä ajalla ei oo mitään merkitystä julkisessa liikenteessä. Ei busseissaa, ei metrossa, eikä varsinkaan junassa. Kuskin/konduktöörin kellon mukaan kulkupeli liikkuu. Mun oma kellon on säädetty myyntilaitteen kellon mukaan joka ottaa ajan satelliitistä. Aseman kellolla, omalla kellolla tai kännykän kellolla ei ole mitään tekemistä todellisen ajan kanssa KUN puhutaan julkisesta liikenteestä. Yleensä aseman kello on pari minuuttia jäljessä. Eli, turhaan menet valittamaan, et saa toivomaasi tulosta. Yhtiö seisoo työntekijänsä takana ja todennäköisesti sanoo kuinka kuljettajalla on oma kello jonka mukaan hän toimii. Semmosta

T: Konnari

Äänestä

Jos olet noin kauhenakohtelun uhriksi joutunut ja todennäköisesti olet aikuinen ja vielä kaiken lisäksi päättelykykyinen, niin miksi et kuljen Skanssin matkojasi omalla autolla. Vältyt "vääriltä" kellonajoilta ja todennäköisesti et joudu riitoihin kuksin kanssa,varsinkin jos ajelet yksin. Lähtö- ja tuloajat ovat hallussasi samoin kuin ajoreitti. Säästyy hermot niin Sinulta kuin bussikuskeilta.

Äänestä
  • Eteläsuomen linja-auton kuljettajat pitäisi tulla tänne pohjoi-karjalaan oppiin kuinka palvellaan asiakkaita.Täällä kuljettajat ovat ystävällisiä ja rentoja,eivätkä sellaisi tiukkapipoja kuin eteläsuomessa.

    Äänestä

  • romu64 kirjoitti:

    Eteläsuomen linja-auton kuljettajat pitäisi tulla tänne pohjoi-karjalaan oppiin kuinka palvellaan asiakkaita.Täällä kuljettajat ovat ystävällisiä ja rentoja,eivätkä sellaisi tiukkapipoja kuin eteläsuomessa.

    etelässäkin kuljettajat ovat rentoja mutta kun vasta puoli on kuin viulukieli yhtä kireenä ja VAATII hiukan enemmän kuin toimeen kuvaan kuuluu (itsekeskeisiä paskiaisia).

    Äänestä

Turussa kaikissa busseissa on kello siten että kyytiin nouseva asiakas voi katsoa mitä kello on ja ko. kello on GPS ajassa (maailman kellon mukaan). Ja kun lipussa on esim.14.30 niin se on 14.30 ei mitenkään 14.31 !!! Niin se kello on etäkortti lukijassa. LIPPU ON VANHETUNUT JOS SE SANOTAAN SULLE ! Taka ovesta tulijat syyllistyvät tuote varkauteen ja varkaudet hoitaa poliisi !

Äänestä

Teki aivan oikein maksa tai poistu. Aikataulu on ohjeellinen ja se "elää" esim. liikenne ja sääolosuhteiden mukaan .

Äänestä
  • ....nyt oikein OIKEIN KUNNOLLA täällä netissä, emmehän me perkele suomalaiset osata sanoa asioita suoraan.

    Lässyn lässyn lässyn.....

    ....ja se jhl - ja akt-sopparin eroista olleet keskustelut vois ampua kuuhun.

    Äänestä

Voi kiesus. Joku täällä väittää, että kaikissa busseissa on kello jota matkustaja voi katsoa. Kaikissa vanhoissa busseissa ei ole, ja uusissa busseissa joista kello löytyy saattaa se näyttää ihan päin honkia (olla monta tuntia jäljessä, pysähtynyt jne.) Kyllä sillä kuskilla on joku oma kello jotai hän katsoo. Eli siinä mielessä viestin aloittaja on nyt jokseenkin lapsellinen (provo?). Ja tosiaan jos Turussa edes yrittää pummilla matkustaa, lentää siitä melko varmasti aika pian pihalle. Ainut keino päästä pummilla on vilauttaa vanhentunutta lippua ja tuurilla kuski ei ehkä jaksa katsoa kunnolla onko voimassa oleva. Mut tuohan on nyt ihan selvää, että 18:24 vanhentuvalla lipulla et pääse bussiin kello 18:25.
Ja vielä siitä valittamisesta: luulen että Turun joukkoliikenteen käsittävän bussifirmat saavat niin paljon valituksia naurettavista asioista, että on turha edes kuvitella kenenkään ottavan tommosta tosissaan.

Äänestä
  • meni kellonajat väärinpäin eli siis 18:25 vanhentuvalla lipulla et pääse bussiin kello 18:24 :D

    Äänestä

  • bussipussi kirjoitti:

    meni kellonajat väärinpäin eli siis 18:25 vanhentuvalla lipulla et pääse bussiin kello 18:24 :D

    kello on 18.24 niin ei se tarkoita että bussin kello olisi juuri samassa ajassa kuin sinun kellosi ja se ratkaisee mitä rahastuslaitteen kello näyttää!! Ja jokaisessa yhteistariffi bussissa on aivan varmasti kello josta voi asiakas sisälle tullessa tarkastaa kellon ajan (mikäli lataamossa liikkuu mitään) etäkortti lukija siinä on kello joka on se jonka mukaan kuljetaan .

    Äänestä

  • bussissa on etälukijan kello josta asiakas sisälle tullessa voi katsoa kellon ajan( mikäli ymmärtää lukemansa) tyhmyydelle kuljettaja ei voi mitään.bussissa on etälukijan kello josta asiakas sisälle tullessa voi katsoa kellon ajan( mikäli ymmärtää lukemansa) tyhmyydelle kuljettaja ei voi mitään YMMÄRSITKÖ

    Äänestä

Jos oot niin persaukinen, ettet voi kahta ja puolta euroa lipusta maksaa sen vanhennuttua, vaan alat turhaan kuskin kanssa kinastelemaan ja viivyttämään muidenkin matkustajien matkaa, niin vedäppä vittu päähäs ja lähe lentoon. Turussa ei oo muuta hyvää ku tienviitta Helsinkiin...

Äänestä
  • Miksi asiakkaat te kiusaatte meitä kuljettajia omilla ajoilla mitä meidän kello on ja mitä minun kännykkäni aika on KÄYHÄN KAUPASSA NOPSASTI ehdit kyllä.minä ajan rahastuskoneen kellon mukaan enkä piittaa asiakkaan kelloista.pätkääkään.
    Ja kenen auto se oli voi hyvänen aika sentään,ja kuka sinä olet??????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

matkustaja... kirjoitti:

Olin juuri lähdössä Turun Skanssista kotiinpäin ja nousin linja-autoon ja näytin kuljettajalle lippuani. Kuljettaja otti lipun käteen ja ojensi sen takaisin ja sanoi, että minun täytyy ostaa uusi lippu. Hämmästyin aluksi ja kysyin, että miksi. Kuljettaja sanoi, että lippu on vanhentunut. Katsoin lipusta hämmästyksissäni ajan ja siinä luki 18.25 ja koska bussissa ei ollut kelloa käytävällä, joten katsoin rannekellosta, joka näytti 18.24 ja kännykkä on samassa ajassa, joka on ylen teksti tv:stä otettu.

Kuljettaja kuitenkin väitti, että kello on minuutin yli ja kysyin häneltä, että oletko nyt tosissasi ja aloin jopa hymyilemään, koska luulin kuljettajan vitsailevan. Vastaus oli kuitenkin tyly, kun kuljettaja ärtyneen näköisenä ja ääntään korottaen sanoi "Sulla on kaksi vaihtoehtoa, joko maksat tai...!" ja osoitti ulko-ovea.

Sanoin kuljettajalle, etten aio suostua moiseen, koska linja-autossa ei ole edes kelloa ja nekin voivat olla autoissa väärässä ajassa välillä, eivätkä ne ole mitään sekuntikelloja. Käännyin ja poistuin linja-autosta ja kuski jatkoi matkaansa.

Jouduin siis kävelemään kotiin ja meni joku 1h, koska seuraava auto olisi tullut vasta 18.50 ja silloin lippu ainakin olisi ollut jo vanha. Onneksi ostokseni sisälsivät vain vihanneksia ja pussillisen mandariinejä, sekä saunatakin ja ilmakin oli sen verran viileä, että tuotteet säilyivät perille asti. Onneksi en ostanut jäätelöä tai vastaavaa.

Jos busseillakin on keskimääräiset ajomatkat ja arviot kaikista ajoista, eikä linja-autossa ole edes kelloa saati sekuntikelloa tai virallista ajannäyttäjää niin kuljettajan kello vastaan minun kello tilanteessa ei kyllä voi näin toimia.

Linja numero 9 ja siis klo. 18.20 lähtevä auto oli kyseessä. Mistä tuon firman nimen saisi selville? Turun foorumissa on kyllä joku linja-auto toimisto niin kannattaisiko tehdä valitus siellä vai jonnekkin kuluttajasuojalautakuntaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu