Totuuteen uskovat

Me totuuteen uskovat tulemme julistamaan totuutta loppuun asti niille, jotka tästä foorumista tulevat etsimään Jumalan sanaa. Me julistamme sitä siihen asti kunnes meidän Herramme Jeesus Kristus tulee.

Me emme pelkää sitä, että menetämme kasvomme ihmisten edessä. Me pelkäämme sitä, että menetämme kasvomme Jumalan edessä. Jos emme toimi Hänen tahtonsa mukaan, niin silloin me olemme menettäneet kasvomme Hänen edessään.

Tutki itse raamatun sanaa. Älä usko mitä kirjanoppineet sanovat. Ota itse henkilökohtaisesti selvää raamatusta, mitä Herra sinulle haluaa sanoa. Jokainen pelastuu omalla, itse selvittämällään henkilökohtaisella uskolla, ei sillä mitä muut opettavat. Ne ovat ihmisoppia, Jumalan oppi löytyy raamatusta.

Ja usko se, mitä Jeesus sanoi, älä sitä, mitä joku ihminen tulkitsee Jeesuksen sanoneen. Ja usko se, mitä Jumala sanoi.

Mark 12:29 Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;

Heb 5:5 Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";
Heb 5:6 niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet PAPPI IANKAIKKISESTI Melkisedekin järjestyksen mukaan".

Heb 7:21 mutta tämä hänestä vannotulla valalla, sen asettamana, joka hänelle sanoi: "Herra on vannonut eikä ole katuva: 'Sinä olet pappi iankaikkisesti”.
Näin vannoi Herra Jumala Kaikkivaltias. Usko se.

Ehkä Jumala antaa ymmärryksen.

6

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veli.vapaa

      että jokainen vastaa itse Jumalalle, mitä on eläessään tehnyt. Siksipä ei ole sama mitä teemme tai mitä uskomme. Mikäli olemme uskoneet ihmistä ennemmin kuin Jumalaa, niin emme voi selittää tuomiolla, että emme me ole tienneet. Se ei kelpaa selitykseksi, koska Jumala on antanut SANANSA jokaiselle pelastukseksi.
      Jumala on antanut meille ymmärryksen, jotta opimme tuntemaan SANAN totuuden. Se tunteminen ei ole kenellekään ylivoimaista, vaan meidän pitää uskoa siihen.

      Joh.8.
      29 Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."
      30 Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen.
      31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
      32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

      Siinä on totuutta, johon meidän tulee uskoa. Muuten uskollamme ei ole mitään merkitystä.

    • >>Me totuuteen uskovat tulemme julistamaan totuutta loppuun asti niille, >> Te totuuteen uskovat? Totuuteen? Mistä asiasta
      Jos joku uskoo johonkin kertomukseen, kai hän pitää sitä totena riippumatta siitä onko se tosi vei ei. Ei kai hän muuten siihen uskoisikaan.

      • veli.vapaa

        etsii ja etsii totuutta. Se mikä on lopullinen totuus, sitä ei tiedä kukaan. Jäljelle jää vain usko.


    • *jukka.finland

      Toivottelin jo jossain kirjoituksessa "hyvää yötä, Jeesus myötä", mutta tekstisi osui vielä silmiini ja haluan siihen jotain vastata, vaikka väsyttääkin.

      Lainaamasi Kirjoitukset eivät ole se Kristuksen evankeliumi, jonka kautta ihminen pelastuu. Paavali julisti pelastuksemme evankeliumin lyhyesti kiteytettynä seuraavasti:

      "Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan...Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet" (1 Kr. 15:1-4,11).

      Hebrealaiskirje osoittaa kirjoituksia tunteville juutalaisille, että Jumala puhuu Pojastaan Jumalana ja meidän Ylimmäisenä pappinamme sekä esirukoilijanamme, Ihmisen Poikana.

      En ymmärtänyt mitä kirjoituksellasi halusit sanoa? Ehkä saan lukea siitä huomenissa. Ehkä ymmärsin vain väärin sen, mihin kirjoituksellasi pyrit. Siltä varalta, että en ymmärtänyt väärin, sanotaan Jeesuksesta Ilmestyskirjassa, että "Hän on se joka oli ja joka on ja joka tuleva on, Herra Jumala Kaikkivaltias".

      Hebrealaiskirje on muuten sisällöltään ihmeellinen ylistys Jeesuksesta, Hänen iakkaikkisesta alkuperästään ja Majesteetistaan, "jos Jumala antaa ymmärryksen".

      • Sioux_3,14

        Markuksen evankeliumi:
        9:38 Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä."
        9:39 Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.
        9:40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.

        Luukkaan evankeliumi:
        9:49 Silloin Johannes rupesi puhumaan ja sanoi: "Mestari, me näimme erään miehen sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia, ja me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa meidän mukanamme."
        9:50 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älkää kieltäkö; sillä joka ei ole teitä vastaan, se on teidän puolellanne."

        Johanneksen evankeliumi:
        10:16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.


      • Kirjoituksista
        Sioux_3,14 kirjoitti:

        Markuksen evankeliumi:
        9:38 Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä."
        9:39 Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.
        9:40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.

        Luukkaan evankeliumi:
        9:49 Silloin Johannes rupesi puhumaan ja sanoi: "Mestari, me näimme erään miehen sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia, ja me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa meidän mukanamme."
        9:50 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älkää kieltäkö; sillä joka ei ole teitä vastaan, se on teidän puolellanne."

        Johanneksen evankeliumi:
        10:16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

        päätellen näillä veljeksillä(Sioux_3,14 ja Jonah) on pyrkimys jälleen kumota kolminaisuutta!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      97
      1625
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      420
      1041
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      962
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      762
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      81
      689
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe