Kyll sitä mielummin ostaa iinan levyn kun jonkun miikan pantomiimivideon.
Mutta eihän talent olekkaan pelkkä laulukilpailu. Kumpikin esitys vaati taitoa ja lahjakkuutta.
10 vuotiaaksi iinalla on kuitenkin tosi hyvä ja varma lauluääni.
Iina oikea voittaja
5
647
Vastaukset
- asdfasdfaf
mutta silti jos kumpikin olisi esiintymässä jossain niin miikkaa lähtisin katsomaan.
- ffafaf
jee!!!!!!!
- onneksi ei voittanut
Olen iloinen, ettei tällainen avojaloin lavalla kulkeva vauva voittanut. Käsittämätöntä, ettei semifinaaleihin kenkiään jalkaan saanut!
- 14+15
Ite aikoinaan kiinnitin kans huomiota neidon kengättömyyteen, siellä se pikkuvauva vaan paljaita varpaitaan heilutteli... Facebookin kuvistaan päätellen ei kengistä edelleenkään pidä :)
- fjjfjf
Ääni muuttuu tytöilläkin siinä murrosiässä ja siinä vaiheessa on moni "joutunut" luopumaan julkisesta laulamisestaan, ainakin hetkeksi aikaa. Ei olekaan tuo sama laulaja enää muutaman vuoden päästä samankuuloinen ja samannäköinen pikkutyttö. Mutta ehkä hän kyllästyykin esiintymiseen, että haluaa siinä vaiheessa muutenkin lopettaa.
Sillä vähän ihmettelen noita pikkutyttöjä ja -poikia, kun tahtovat laulajiksi jo ennen murrosikää! Hiukan ihmettelen myös lasten vanhempia, että antavat luvan tuollaiseen "julkisuuteen" ja artistiuteen noin nuorena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392914Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727- 162680
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432567Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737