Lapsellista kiukuttelua

Nimimerkki2

Kukaan esiintyjistä ei ollut sellainen, joka olisi ollut kaikkein suosikki. Pyydän myös anteeksi eilistä käytöstäni sitä lasta kohtaan, joka eilen täällä kiroilu. Huono kasvatus ei ole hänen oma vikansa.

Ei ole fiksua alkaa spekuloida sukulaisilla yms; mitä vikaa muuten on mummojen tai teinien äänissä? Kuka teistä on mikään sanomaan, että juuri oma ääni on arvokkaampi kuin muiden? Keiden äänet ne ovat niitä hyväksyttäviä? 25-30 -vuotaiden ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaineiden? Lapsellista pitää omaa suosikkiaan tai

Fiksu hyväksyy muidenkin mielipiteen ja maailmassa enemmistön päätös jyllää. Miikka ei olut suosikkini ennen finaalia, mutta nousi finaalissa. Ennakkosuosikkien ongelma oli saman toistaminen. Laulajat ovat tehneet saman virheen muidenkin maiden talenteissa ja voiton on vienyt joku muu. Ei kannata ottaa varman päälle sitä ensimmäisen erän kappaletta, sillä sillä ei voiteta, vaan kannattaa ottaa riski ja valita ihan uusi kappale katsoen, riittääkö se voittoon. Elmerin showkaan ei oikein tarjonnut enää uutta ja kun taustalla oli pari muutakin kepinheiluttajaa, tuli mieleen, että ai tuotahan osaa muutkin - se oli ehkä virhe. Eikä startrek efekti lisää ääniä. Voltteja taas en minä ole koskaan osannut tehdä, mutta tiedän useita, jotka osaavat. Miikkakin osasi.

Voitto tuli varmaankin sillä, että toi joka kerta uuden esityksen. Itse en rahojani äänetyksiin tuhlaa, sillä lopulta minulle on yksi lysti kuka jonkun talentin voittaa ja naurattaa ihmiset, joiden elämä menee pilalle tuollaisesta asiasta. Niille, jotka miettivät mitä maailmalla..kiinnostaa varmaan yhtä paljon kuin suomalaisia joku Miss Naurusaarten toinen perintöprinsessa.

1

531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Olen aika pitkälti samaa mieltä kanssasi.

      Olin myös positiivisesti yllättynyt Miikan voitosta. Ottaen huomioon nuo kaksi muuta ääniharavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      25
      3258
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2904
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2717
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2670
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2557
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2085
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe