Venäjä saattaa vähentää aikavyöhykkeitä. Nyt niitä on 11, tavoite on neljä.
Moskova saattaa siirtyä Teheranin aikaan...
Venäjän aikavyöhykkeet syyniin
5
768
Vastaukset
Jännä asia nuo aikavyöhykkeet, kun niitten merkeissä putkahtelee aika ajoin puliveivaushaluja. Jos Venäjällä mentäisiin esim. tuohon neljän aikavyöhykkeen kokoonpanoon, niin saattaisipa siitäkin koitua melkoisia ongelmia. Rohkenisin veikata, että itänaapurimme kipin kapin palaisi nykyiseen aikavyöhykejakoon tai sitten pienenä muutoksena nykyiseen tilanteeseen siirtäisivät kaikilla nykyisillä aikavyöhykkeillään kelloa tuntia myöhäisemmäksi.
Meidän aikavyöhykkkeemme täällä Suomessa on oikea aikavyöhykkeemme pituuspiirijaon mukaan määriteltynä. Baltian maathan ovat samassa aikavyöhykkeessä meidän kanssamme. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän läntisimmät osat olivat nekin jonkin aikaa juuri tässä meidän aikavyöhykkeessämme, jonka keskilinjana on 30° itäistä pituutta ja ajallisesti olemme kaksi tuntia edellä Greenwichin aikaa.Tähän meidän vyöhykkeeseemme tulivat siis 1990-luvulla lyhyeksi ajaksi mukaan mm. Pietari ja Moskova. Venäjällä kuitenkin palattiin takaisin tuntia aikaisempaan systeemiin. Syyksi sanottiin, että sähkön kulutus nousi niin voimakkaasti, että esim. Pietarin ja Moskovan oli taloudellisesti edullisempaa olla kolme tuntia edellä Greenwichin ajasta kahden tunnin sijasta.
Mitenkähän ne kustannustekijät mahtaisivat mennä laajalla Venäjänmaalla, jos koko iso valtakunta keinotekoisesti jakaa huitaistaisiin neljään aikavyöhykkeeseen? Tulisiko eri aikavyöhykkeitten eroiksi enemmän kuin yksi tunti, sillä' niinhän se ilmeisesti menisi? Tai jos eri vyöhykkeitten välisinä aikaeroina olisi vain yksi tunti, niin silloin läntisellä Venäjällä jouduttaisiin kääntämään kelloja useita tunteja eteen päin ja aikaeroksi mm. Suomen tulisi enemmän kuin nykyinen yksi tunti. Aamut olisivat pitkälti pimeitä ja nukkumaan olisi mentävä valoisana aikana. Vastaavasti Tyynen meren rantamilla tilanne kääntyisi päinvastaiseksi. Aurinko olisi jo korkealla ylösnoustessa aamulla ja päivä pimenisi jo varhain iltapäivällä. Mitenkähän sähkön kulutuksen kanssa tasapainoilu onnistuisi semmoisissa asetelmissa?
Rohkenen veikata, että sikäli mikäli Venäjällä ollaan vähänkään fiksuja, niin ei siellä mennä keinotekoiseen neljän aikavyöhykkeen järjestelmään. Joka tapauksessa taitavat joutua pitämään itänaapurissamme aika monta mahorkkasätkän pituista mietiskelytaukoa tuon aikavyöhykeasian merkeissä, jos tosiaan edes vakavissaan meinaavat muutosta ryhtyä eteen päin viemään.
Sinänsähän aikavyöhykejako on kansainvälisesti sovittu systeemi ja kieltämättä tavallaan "keinotekoinen". Kun vuorokaudessa on kuitenkin "keinotekoisesti" määriteltynä 24 tuntia, niin yhtä tuntia kohden tulee 15° verran pituuspiirien kaistaletta eli siitä kertyy 24 tunnin kertoimella maapallon ympärys 360°. Näinhän se menee.- uusi järestys
Yksi aikavyöhykeasiaan puuttuneista Venäjällä on Vladivostokin valtionyliopiston rehtori, joka ehdottaa että Vladivostokin ja Moskovan aikaeroksi tulisi neljä tuntia nykyisen seitsemän sijaan. Ero kurottaisiin pienemmäksi kolmessa vuodessa asteittain. Venäjän Kaukoidässä mm. virkamiehet ovat valittaneet, kun joutuu joskus notkumaan kovin myöhään töissä, kun "Moskova ei vastaa". Kun Moskovan pamppujen pitkä lounas venyy iltapäivään (esim. 14.00), eletään Vladivostokissa jo aikaa 21.00.
Medvedev totesi linjapuheessaan, että antaa nyt asiantuntijoiden pohtia onko aikavyöhykesuunnitelmassa järkeä, ja jos on, esittäkööt asiantuntijat kuinka homma toteutetaan. - Suomen napa
"Meidän aikavyöhykkkeemme täällä Suomessa on oikea aikavyöhykkeemme pituuspiirijaon mukaan määriteltynä. [..] jonka keskilinjana on 30° itäistä pituutta ja ajallisesti olemme kaksi tuntia edellä Greenwichin aikaa."
30 astetta itäistä kulkee Joensuun kohdalta. Suurimmalle osalle Suomea sopisi paremmn olla 1,5 tuntia edellä UTC:tä.
"Venäjällä kuitenkin palattiin takaisin tuntia aikaisempaan systeemiin. Syyksi sanottiin, että sähkön kulutus nousi niin voimakkaasti,"
Epäilen. Monet kerrat on osoitettu, että kesäaika ei vaikuta sähkön kulutukseen sitä eikä tätä. - uusi järestys
Suomen napa kirjoitti:
"Meidän aikavyöhykkkeemme täällä Suomessa on oikea aikavyöhykkeemme pituuspiirijaon mukaan määriteltynä. [..] jonka keskilinjana on 30° itäistä pituutta ja ajallisesti olemme kaksi tuntia edellä Greenwichin aikaa."
30 astetta itäistä kulkee Joensuun kohdalta. Suurimmalle osalle Suomea sopisi paremmn olla 1,5 tuntia edellä UTC:tä.
"Venäjällä kuitenkin palattiin takaisin tuntia aikaisempaan systeemiin. Syyksi sanottiin, että sähkön kulutus nousi niin voimakkaasti,"
Epäilen. Monet kerrat on osoitettu, että kesäaika ei vaikuta sähkön kulutukseen sitä eikä tätä.Lueskelin tuohon Venäjän aikavyöhyke -asiaan liittyen yhtä Newsweekin artikkelia. Siinä sanottiin muistaakseni, että kesäajan energiansäästö on ollut Venäjällä koko vuoden kulutuksesta vain muutaman (vai olisiko ollut parin) prosentin luokkaa. Näin ovat laskeskelleet. Täytyy vielä tarkistaa asia myöhemmin.
Venäjän "virallinen perustelu" silloin 90-luvun alkupuolella oli juuri tuo sähkön kulutuksen ongelma. En minäkään ole väittänyt, että siihen uskoisin. Joka tapauksessa tuloksena oli, että peruttu mikä peruttu. Ja perusteena käyttivät sitä mitä käyttivät.
Mitä tulee Suomen viralliseen aikavyöhykkeeseen, niin meidän aikavyöhykkeemme keskilinja on se 30° itäistä pituutta eli juuri se pituuspiiri on piirretty niin, että linjaus on Joensuun kohdalla. Koska aikavyöhykkeen leveys on 15°, niin keskilinjan molemmin puolin on seitsemän ja puolen asteen kaistale, jotka yhdessä muodostavat sen 15° pituusasteen levyisen aikavyöhykkeen.
Aika ajoin meillä Suomessa tohkataan Keski-Euroopan aikaan siirtymisestä, mutta onneksi se muutos on jäänyt tekemättä. Onhan sentään liki koko Suomi juuri oikeassa aikavyöhykkeessä. Meidän aikavyöhykkeemme läntinen sauma sijoittuu linjan Piikkiö-Uusikaarlepyy kohdalle eli sen linjan länsipuolinen kaistale läntisintä Suomea sijoittuu meidän virallisen aikamme länsipuolelle, kun oikein tarkoiksi ruvetaan. Edelleen käsivarren Lapissa osa Enontekiötä sijoittuu tuon samaisen linjan länsipuolelle. Sillä perusteella ei koko Suomen virallista aikaa ole aiheellista lähteä vääräksi vääntämään.
Venäjä tekee tietysti ihan mitä itse haluaa ja jos Venäjä hölmöilee, niin itsepähän hölmöilee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as443028Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232894- 462747
- 562598
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582498Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482480On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532261Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782158- 692058
- 452052