Vellit ja puurot sekaisin

"Toivon että sefuun kohdistuva kritiikki ja kehitysehdotukset kirjoitetaan tuonne tekemääni aloitukseen. "

"5. Tästä ketjusta.
En tiedä minkä aikaa annan aloituksen olla mutta lienee parempi että nyt jonkin aikaa""

Kritiikit pitäisi siis kirjoittaa ketjuun jonka hän on jo aiemmin ilmoittanut poistavansa.

Miksi muutenkaan pitäisi tuhota toisten työ ja mielipiteet (81 viestiä),poistamalla koko ketju?
Arvomaailmassa on suhteellisuudentaju hukassa jos ei ymmärrä tekevänsä siinä väärää.

5

113

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuosta jäi pois olennainen "nuppineulattuna", ei tarkoitukseni ole poistaa ketjua vaan että minkä aikaa annan sen olla vakiaiheena. Sitten se putoaa muiden aiheiden joukkoon ja katoaa sitä kautta, mutta on tietysti löydettävissä ja palattavissa.

      Aikomukseni ei ole missään vaiheessa poistaa koko aloitusta ja ketjua.

      Mutta ketjussa olevia viestejä kannattaa kyllä tallentaa koneelleen jos tarpeelliseksi katsoo. Tulen sieltä aika ajoin poistelemaan rimpsuja joissa on pääasiassa keskinäistä syyttelyä ja samaa vänkäämistä mitä muutenkin on jo käyty kolminaisuuskeskustelujen ym. osalla että kuka on oikeassa ja kuka väärässä, kuka häirikkö ym.

      • Valehteleminen tekee lisää vahinkoa ja se ei noin läpinäkyvänä mene edes läpi.

        Mininähän kritisoin jo aiemminkin aikomustasi poistaa ketju, mutta reagoit siihen varsin halpamaisella tavalla, poistamalla sen viestini.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Valehteleminen tekee lisää vahinkoa ja se ei noin läpinäkyvänä mene edes läpi.

        Mininähän kritisoin jo aiemminkin aikomustasi poistaa ketju, mutta reagoit siihen varsin halpamaisella tavalla, poistamalla sen viestini.

        ja on asiatonta että syytät minua valehtelijaksi asiassa mistä sinulla ei ole tietoa. Samaan tyyliin olet väittänyt että aloitustesi poistot johtuvat vihasta ja ovat kostoa ym. Väitteissäsi ei ole minkäänlaista perää ja ne osoittavat tyyliäsi keskustella - että mikä tahansa käy, kunhan saa leimattua ja asetettua epäilyksenalaiseksi henkilön, jonka kanssa ei ole samoilla linjoilla?

        Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta valehdella. On se sitten läpinäkyvää tai ei. Itse tiedän mitä olen tarkoittanut. Jos käyt kirjoituksiani läpi ja irroitat asioita yhteyksistään varmasti sieltä löytyy muitakin kohtia mihin voi tarttua, kun ei ole aikaa viimeisen päälle muotoilla jokaista kohtaa.

        Pyysin että jos puutut toimintaani puuttuisit todellisiin epäkohtiin ja tuossa olet sen tehnyt, koska lauseesta tuollaisena saa todellakin kuvan että aikoisin poistaa ketjun. Todella harmillista että lause jäi tuohon muotoon. Väite että valehtelen on sinun mielipiteesi mihin sinulla on oikeus, mutta se osoittaa myös asenteellisuutesi minkä läpi asioita tarkastelet.

      • murtsi-67 kirjoitti:

        Aiemmin poistit viestinikin jossa kyselin asiaa, kun kaiketi luulit etten kysy toista kertaa.

        Tossa se viestini jonka poistit:

        "Kanssakeskustelijoiden aliarvioimisesta
        Pe.ku Käyttäjän viestit 24.11.2009 01:54

        Palstoillehan tehtiin muutos että muut kirjoittajat ei voi poistaa muita kuin oman tekstinsä, jotta toisten työ ei tuhoudu.

        Nyt kuitenkin on vaarassa tuhoutua toisten työtä ja mielipiteitä kun eräs ilmoittaa poistavansa avauksen, jossa on 68 vastausta, alla olevin sanoin.

        5. Tästä ketjusta.
        En tiedä minkä aikaa annan aloituksen olla mutta lienee parempi että nyt jonkin aikaa"

        Minä kuitenkin tallennan sieltä nyt joitakin olennaisimpia asioita kaiken varalta, kuten muutkin viestini, kun niitä tuppaa katoamaan ihan ilman syytä.

        Rehellinen yhtään? Aloitit keskustelu kohdistavan huomioon toiseen kettjun ja nyt haluat että me pidämme sama kritiikki kohdistuvan kaikkiin kettjuihin mikä on täss kirjoitettu senkin velmu ! Pitäiskö googlata ja kattoa mitä velmu tarkoittaa? Tuntui vaan sopivan kieroon ateistiin niinkuin paita ja .,,, housut : )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      79
      2014
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1249
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1052
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      92
      744
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      121
      729
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      707
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      665
    9. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      618
    Aihe