teki itsemurhan 15-vuotta sitten ja vasta nyt olen pystynyt hyväksymään ja käsittelemään tätä asiaa.
ei minun tarvitse olla yhtä heikko ja järjetön että tekisin itse samoin.
se oli sen onneton tarina, ei minun.se oli pelottava näky ruumisarkussa ihminen joka on mieleltänsä järkkynyt. niin arvaamattoman näköinen...pitkään en saanut unta kun ajattelin yksin tapahtunutta uudelleen, mutta olen hyväksymässä tapahtuneen ja jatkan elämääni, taikka sanon näin että olen oppinut elämään asian kanssa.ja nuo ruumisarkussa olevat kuolleet: hiljaisia, kylmiä jäänteitä vain.pelottavaa ja jotenkin uhkaavaa, kuolemahan uhkaa meitä kaikkia ennenmin taikka myöhemmin.surullista, mutta täytyy elää mahdollisimman hyvin, että voi kuolla...en minä ole kuolemassa ainakaaan oman käden kautta.inhottaa kun aina silloin tällöin odottamatta nuo kuolleet ihmiset ruumisarkussa palaavat mieleen yleensä iltaisin kun olen yksin menossa nukkumaan.pitäisi kait hankkia oma mies ettei tarvitse ajatella kuolleita haudoissansa ja ruumisarkuissaan vielä maan päällä.ruumishuoneet eivät ole niitä ystävällisiä vierailupaikkoja ja olen päättänyt että en mene niihin enään kun on aivan pakko.onko tälläista pakkoa olemassakaan, ei kait.siis tein päätöksen että kuolleita en enään omaksi huvikseni katsele, se on niin kamalaa..siis ne jälkitunnelmat, ei muut.illat yksin kun laitan nukkumaan tuntuu että en halua pimeässäkääm kävellä metriäkään yksin, niin kamalan vaikuttava kokemus tuo oli minulle.vistoa, vistoa
melkein pelkään, vaikkakin pahimmasta olen kyllä jo päässyt ylitse.
ei minun tarvitse olla yhtä heikko ja järjetön että tekisin itse samoin.
se oli sen onneton tarina, ei minun.se oli pelottava näky ruumisarkussa ihminen joka on mieleltänsä järkkynyt. niin arvaamattoman näköinen...pitkään en saanut unta kun ajattelin yksin tapahtunutta uudelleen, mutta olen hyväksymässä tapahtuneen ja jatkan elämääni, taikka sanon näin että olen oppinut elämään asian kanssa.ja nuo ruumisarkussa olevat kuolleet: hiljaisia, kylmiä jäänteitä vain.pelottavaa ja jotenkin uhkaavaa, kuolemahan uhkaa meitä kaikkia ennenmin taikka myöhemmin.surullista, mutta täytyy elää mahdollisimman hyvin, että voi kuolla...en minä ole kuolemassa ainakaaan oman käden kautta.inhottaa kun aina silloin tällöin odottamatta nuo kuolleet ihmiset ruumisarkussa palaavat mieleen yleensä iltaisin kun olen yksin menossa nukkumaan.pitäisi kait hankkia oma mies ettei tarvitse ajatella kuolleita haudoissansa ja ruumisarkuissaan vielä maan päällä.ruumishuoneet eivät ole niitä ystävällisiä vierailupaikkoja ja olen päättänyt että en mene niihin enään kun on aivan pakko.onko tälläista pakkoa olemassakaan, ei kait.siis tein päätöksen että kuolleita en enään omaksi huvikseni katsele, se on niin kamalaa..siis ne jälkitunnelmat, ei muut.illat yksin kun laitan nukkumaan tuntuu että en halua pimeässäkääm kävellä metriäkään yksin, niin kamalan vaikuttava kokemus tuo oli minulle.vistoa, vistoa
melkein pelkään, vaikkakin pahimmasta olen kyllä jo päässyt ylitse.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei
Minulla on sinulle apu noihin pelkoihin. Turvaa Jeesuksen nimeen. Käske pelon poistua Jeesuksen nimessä ja se poistuu. Tosin olen uskossa, mutta kyllä se toimii sinullakin. Siinä nimessä on sellainen voima, jota tämä maailma ei tiedä. Muutamat kyllä.
Olen katsellut kuolleita, koska täällä päin on sellainen tapa hyvästellä ennen viemistä ruumiskellariin kirkolle.
Siellä tilaisuudessa on laulettu virsi tai kaksi ja lähin omainen käy hyvästelemässä vieressä. Kuorihan siinä on enää jäljellä, kun henki on siirtynyt muualle. Sitten laitetaan kansi päälle ja saattomatka alkaa.
Kuolema on osa elämää, jota enää ei juuri nähdä.
Sinulla on elämä edessäsi. Jos haluat, etsiydy uskovien seurakuntaan. Pääset rauhaan ahdistuksestasi ja saat uusia ystäviä. Seurakuntia on monenlaisia, kirkon ja vapaiden suuntien, esim. vapaakirkko ja helluntailaiset, babtistit jne. Kirkonkin piirissä on paljon erilaisia suuntia. Ehkä tunnetuin on Nokiamissio. Se tosin on yhteiskristillinen eli monesta suunnasta on kävijöitä. Siellä käy kuulemma nuoria paljon.
Rohkeasti vain käymään. Niin minäkin aikanaan menin. Aloitin vapaissa suunnissa ja nyt olen vielä kirkon piirissä. Vapaissa on hyvä päästä alkuun, on kodinomaista.
Hyvää jatkoa sinulle!