Saitilla on harhaanjohtavaa tietoa toimihenkilöjärjestön tutkimuksessa esiintyvistä puolueiden kannatusmittauskyselyn tuloksista.
Puolueiden "kannatusmittauskyselyn" tulokset perustuvat 3000lle ammattiliiton jäsenelle lähetettyyn kysymysvihkoseen, joka sisälsi yhteensä 64 eri aiheisiin liittyvää kysymystä. Kyselyn palautti 1200 jäsentä, eli 40 % kyselyn kohderyhmästä
Kysymykseen numero 64 = puoluekannatusmittaus, oli vastannut 1089 jäsentä eli 36,3 %
kyselyryhmän 3000sta jäsenestä. Tällainen vähäinen vastausprosentti TAYSIN estää järkevän ja analyyttisen tulkinnan tekemisen kannatusmittauksen tuloksista.
Jotta asia olisi vieläkin hankalampi tulkita, tulee ottaa huomioon eri jäsenjärjestöjen henkilöjäsenten
vaihtelevan aktiivisuuden kyselyjen palauttamisessa. Tällä kertaa vaikuttivat olevan erityisen aktiiivisia vahvasti sosialidemokraattisten jäsenliittojen, kuten esim. Toimihenkilöunionin ja Superin jäsenet.
Voin hyvin kuvitella demarien politrukkien aktivoineen niitä vielä toiminnassa mukana jaksavia/
roikkuvia aktiivejaan, jotka edelleeen uskovat Jutan unelmasirkukseen = Dreamteam = JEES VII KÄÄN (= verkossa pyöriv'ä, viimeaikoina huomattavan paljon julkisuutta saanut äänimaailmaltaan kissanrääkkäystä muistuttava Youtube-video).
Summa Summarum kyseessä on ns. 0-tutkimus, jolla ei ole mitään tekemistä
aitojen puoluekannatusmittaus tutkimusten kanssa. Ainoastaan voisi hyvin varovaisesti arvioida, että EHKÄ JA MAHDOLLISESTI, SUURELLA VARAUKSELLA Keskustan kannatus on jossain määrin laskussa ja vastaavasti Perussuomalaisten kannatus jossain määrin nousussa

Vastaukset 1
Vanhimmat
Milloin lautakasoja milloin perseestä revittyjä tilastoja.