joka on edennyt hänen pääministerikaudellaan on pakkoruotsin asettuminen pikkuhiljaa sinne minne se kuuluukin eli roskakoriin. Sanonpa vain Vanhanen, Kiviniemi, Pekkarinen niin monen suomenkieliset silmät loistavat kuin pikkulapsella jouluaattona. Toivottavasti Keskusta nousee ppäministeripuolueeksi jolloin saadaan jatkoa näille iloisille päätöksille joita vastaan Wideruusu taistelee Walliinin kanssa epätoivon vimmalla. Hyvää jatkoa Matille kumppaneineen!
Voi olla mitä mieltä Vanhasesta tahansa mutta yksi asia
eiseteliselkäranka
995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
pääministeripuolueeksi.
.
ei ole jäänyt huomaamatta
.
taistellessaan melkein yksin ilman näkyvää tukea koko rkp:läistä maffiaa ja folktingettiä vastaan. Mutta täytyy sanoa, että hyvin on tyttö hommansa hoitanut ja nyt Mari sanoo, että hän on valmis vaativampiinkin tehtäviin joka on suoranainen kauhistus rkp:lle.
VAALIT OVAT REILUN VUODEN PÄÄSTÄ!!!
siihen tulokseen, että kyllä nahka KESTÄÄ. Sehän suorastaan kauhistus rkp:lle, että Mari haluaa VAATIVAMPIA tehtäviä.
.
"persusta kestää"
.
Kiviniemen lausunnoista päätellen hän olisi saattanut päästä aika lähelle Goebbelsiä natsisaksan hierarkiassa!!
Oletko miettinyt, mistä tulee sanonta "kepu pettää aina"??? Ja voiko ulkopoliittisissa yhteyksissä enää antaa Suomesta surkeampaa, neuvostoliittoaikaisempaa kuvaa kuin Vanhasen, Pekkarisen ja Kiviniemen suulla!! Kaikki muinaisjäänteitä neuvosto-/tankeroajoista. Haittaisivat Suomen mainetta paljon vähemmän, jos ymmärtäisivät pitää suunsa kiinni. Mutta kun eivät ymmärrä!! Olen kuunnellut Matti Vanhasta kansainvälisessä tilaisuudessa ja olin hävetä silmät päästäni!!
Meille fennoille on tärkeätä, KETÄ pettää?
Pettääkö suomalaista vai ruotsalaista?
RKP ja svekot pettävät aina suomalaisen.
Timo Soini on ruuvannut persuja sen verran maltillisempaan suuntaan ja ottaa pesäeroa Hommalaisiin, että tavoitteena ei ole mikään muu kuin korvat rkp Keskustan hallituskumppanina!!