Mietin tässä pitkään ja hartaasti sitä miten ison onnetomuuden uhrejen omaisille tuntemattomatkin toivoo jaksamista yms. mutta miten jos kuolee vaan yksi ei sitä niin paljoa yhtä omaispiiriä oteta huomioon, onhan kyse joka tapauksessa yleensä vain yhden läheisen menettämisestä vaikka siinä olisikin kuollut muiden perheiden jäseniäkin.. tai miten esimerkiksi syöpään kuolleiden läheisille ei järjestetä kriisi-chatteja tai muuta vastaavaa, sillä sehän syö ihmistä sisältä todella paljon katsoa vierestä kun oma läheinen muuttuu ja kärsii kokoajan ja pikku hiljaa lakkaa olemasta.. itse koen että parempi olisi lähteä yllättäen kun hitaasti sillä en halua sitä pitkä aikaista tuskaa läheisilleni..
mutta koko tekstini tarkoitus ei ole vähätellä surmansa saaneita tuossa kolarissa tai heidän omaisten surua.. ei pahoittaa kenenkään mieltä eikä muutakaan vastaavaa.. haluan vain saada pohtimaani asiaa selvitettyä.. Ja ehkä tässä on vähän omaa henkilökohtaista sillä tämä sairauden ohella läheisen menettäminen on käynyt lähellä ja useampaan otteeseen.. Mutta olihan tuossa onnetomuudessakin yksi tuttava, jota suren vaikken pahemmin tuntenutkaan..
mutta koko tekstini tarkoitus ei ole vähätellä surmansa saaneita tuossa kolarissa tai heidän omaisten surua.. ei pahoittaa kenenkään mieltä eikä muutakaan vastaavaa.. haluan vain saada pohtimaani asiaa selvitettyä.. Ja ehkä tässä on vähän omaa henkilökohtaista sillä tämä sairauden ohella läheisen menettäminen on käynyt lähellä ja useampaan otteeseen.. Mutta olihan tuossa onnetomuudessakin yksi tuttava, jota suren vaikken pahemmin tuntenutkaan..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei meiltä kysytä, haluammeko kohdata onnettomuuden vai tuleeko kuolema ja suru sairauden kautta.
Luonnollista on, että tuollaisen ison onnettomuuden julkisuus ja siitä uutisointi lisää yleistä surua.
Ei siinä sen kummemmasta ole kysymys. Kyllä minä ainakin suren aina jos yksikin lapsi tai nuori on kuollut, oli sitten kysymys onnettomuudesta tai sairaudesta. Kun tulee aikuiseksi, niin kuin minäkin olen, sitä oppii hieman ymmärtämään elämää, siis hieman vaan. Siksi esimerkiksi vanhemman ihmisen kuolema ei puhuttele siten kuin nuoren, puhumattakaan lapsen kuolema.
Sairauden seurauksena kuolema yleensä tulee vähitellen, siihen jotenkin osaa valmistautua,
mutta suru on aina mukana, enemmän tai vähemmän, riippuen siitä kuinka läheinen tai tuttu ihminen on.
Tuskin kukaan silti kaipaisi valtakunnallista surua omalle kohdalleen, sille ei vaan voi mitään, sellaista se on tälläisissa tapauksissa.
Jos on perheessä jäsen, joka sairastaa vaikeaa sairautta, niin se on koko perhettä syövä rutto, sitä ei kellekään toivo, ja ei siihen kylläkään totu, se on aivan kamalaa. Se vie kuilun partaalle, koko perheen.
Ihminen kuolee kiduttaen ja henkisesti kaikki!