'Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.' Tuohon lauseeseen vetoavat ne, jotka elävät jatkuvasti ja julkisesti synnissä, kuten avoliitossa tai harjoittaen vapaita seksuaalisuhteita.
Tämä raamatunpaikka ikäänkin vedetään verhoksi oman syntielämän päälle, ja uskovaiset leimataan ahdasmielisiksi toisten tuomitsijoiksi. Totta onkin, ettei tuomiovalta ole ihmisellä, vaan yksin Jumalalla. Mutta kyse ei tällöin olekaan tuomitsemisesta, vaan varoittamisesta rakkaudella, että ihminen, joka syntiä harjoittaa, ymmärtäisi tehdä parannuksen jo täällä armonajassa, ennen kuin on liian myöhäistä. Se, että ihminen puolustautuu (vaikkapa leimaamalla uskovaiset tuomitsijoiksi) on merkki siitä, että hän tuntee syyllisyyttä ja omatunto häntä muistuttaa Jumalan tahdon vastaisesta elämästä.
On kuitenkin ihmisiä jotka ovat melko paatuneita ja suorastaan vihaavat uskovaisia, jotka olemassaolollaan muistuttavat siitä, että heidän tulisi tehdä parannus.
'Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt." (Joh 3:20-21).
Jeesus jätti tuomitsematta syntisen naisen, jota fariseukset ja kirjaoppineet syyttivät, mistä kerrotaan Johanneksen evankeliumissa.
Meidän uskovien tulee olla Jeesuksen kaltaisia, ei kivittämässä vaan rohkaisemassa:
'Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".' (Joh 8:11).
Useimmat näet muistavat Jeesuksen sanat: 'En minäkään sinua tuomitse', mutta eivät jatkoa: 'mene, äläkä tästedes enä syntiä tee'.
Tosi uskova kilvoittelee ja tekee jatkuvasti parannusta omassa elämässään, jos hän lankeaa, niin hän Jumalan armosta nousee jälleen. Tahallaan hän ei syntiä tee.
'Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.' (1 Joh 5:18).
Aina ei ole kristityn helppoa nuhdella lähimmäisiään, jotka elävät synnissä, koska olemmehan kaikki vajavaisia ja heikkoja ihmisiä, sillä erotuksella vaan, että uskova ihminen on armahdettu syntinen ja elää armosta Jumalan lapsena, pitäen iankaikkisen elämän ja pelastuksen toivon.
Nuhteleminen on kuitenkin uskovan ihmisen velvollisuus:
'Ja sinä, ihmislapsi! Minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani. Jos minä sanon jumalattomalle: jumalaton, sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen tiestänsä, niin se jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta hänen tiestänsä, että hän kääntyisi siltä pois, eikä hän tieltänsä käänny, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.
Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!
Ja jos minä sanon jumalattomalle, että hänen totisesti on kuoltava, mutta hän kääntyy pois synnistänsä ja tekee oikeuden ja vanhurskauden - antaa takaisin, tuo jumalaton, pantin, korvaa riistämänsä ja vaeltaa elämän käskyjen mukaan, niin ettei vääryyttä tee - niin totisesti hän saa elää; ei hänen ole kuoltava. Hänen syntejänsä, jotka hän on tehnyt, ei ensinkään muisteta: hän on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää.
Ja jos jumalaton kääntyy pois jumalattomuudestansa ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, saa hän sentähden elää.' (Hes 33:7-9, 11, 14-16, 19).
Tämä raamatunpaikka ikäänkin vedetään verhoksi oman syntielämän päälle, ja uskovaiset leimataan ahdasmielisiksi toisten tuomitsijoiksi. Totta onkin, ettei tuomiovalta ole ihmisellä, vaan yksin Jumalalla. Mutta kyse ei tällöin olekaan tuomitsemisesta, vaan varoittamisesta rakkaudella, että ihminen, joka syntiä harjoittaa, ymmärtäisi tehdä parannuksen jo täällä armonajassa, ennen kuin on liian myöhäistä. Se, että ihminen puolustautuu (vaikkapa leimaamalla uskovaiset tuomitsijoiksi) on merkki siitä, että hän tuntee syyllisyyttä ja omatunto häntä muistuttaa Jumalan tahdon vastaisesta elämästä.
On kuitenkin ihmisiä jotka ovat melko paatuneita ja suorastaan vihaavat uskovaisia, jotka olemassaolollaan muistuttavat siitä, että heidän tulisi tehdä parannus.
'Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt." (Joh 3:20-21).
Jeesus jätti tuomitsematta syntisen naisen, jota fariseukset ja kirjaoppineet syyttivät, mistä kerrotaan Johanneksen evankeliumissa.
Meidän uskovien tulee olla Jeesuksen kaltaisia, ei kivittämässä vaan rohkaisemassa:
'Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".' (Joh 8:11).
Useimmat näet muistavat Jeesuksen sanat: 'En minäkään sinua tuomitse', mutta eivät jatkoa: 'mene, äläkä tästedes enä syntiä tee'.
Tosi uskova kilvoittelee ja tekee jatkuvasti parannusta omassa elämässään, jos hän lankeaa, niin hän Jumalan armosta nousee jälleen. Tahallaan hän ei syntiä tee.
'Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.' (1 Joh 5:18).
Aina ei ole kristityn helppoa nuhdella lähimmäisiään, jotka elävät synnissä, koska olemmehan kaikki vajavaisia ja heikkoja ihmisiä, sillä erotuksella vaan, että uskova ihminen on armahdettu syntinen ja elää armosta Jumalan lapsena, pitäen iankaikkisen elämän ja pelastuksen toivon.
Nuhteleminen on kuitenkin uskovan ihmisen velvollisuus:
'Ja sinä, ihmislapsi! Minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani. Jos minä sanon jumalattomalle: jumalaton, sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen tiestänsä, niin se jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta hänen tiestänsä, että hän kääntyisi siltä pois, eikä hän tieltänsä käänny, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.
Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!
Ja jos minä sanon jumalattomalle, että hänen totisesti on kuoltava, mutta hän kääntyy pois synnistänsä ja tekee oikeuden ja vanhurskauden - antaa takaisin, tuo jumalaton, pantin, korvaa riistämänsä ja vaeltaa elämän käskyjen mukaan, niin ettei vääryyttä tee - niin totisesti hän saa elää; ei hänen ole kuoltava. Hänen syntejänsä, jotka hän on tehnyt, ei ensinkään muisteta: hän on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää.
Ja jos jumalaton kääntyy pois jumalattomuudestansa ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, saa hän sentähden elää.' (Hes 33:7-9, 11, 14-16, 19).
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nuhdelkaa kurittomia, Sana kehoittaa!