Oikaistaan Jörkka D.'on ja ei' suomenruots. ym. myös!

Donner on mies paikallaan! Ja älykäs ja oikeutettu sanomaan sanansa ja mielipiteensä! Korjaan virhekäsitystä että olisi 'pelkästään' saksalainen! Kukaan ei ole mitään *pelkästään*!

Hän on sanonut joskus kyllä; "HÄN JA SUKUNSA EIVÄT OLE SUOMENRUOTSALAISIA!" No, siinä ehkä liioitteli hieman, ovathan he sitäkin, mutta kuten joku muu kommentoikin aikaisemmin, on Donner-suku saksalaista alkuperää JA NIMENOMAAN VIIPURIN KAUTTA RUOTSIIN MENNEET, ja kauppiaina ja merenkulkijoina saapuivat pohjanmaalle jossa paikalliseen sukuun liittyivät myös.-( Sinne suuntaan missä nyt käydään Kepun kanssa kielipoliittista kisaa). Jörnin ja 'kumppaneiden' (laaja suku) - isoisä yliopistomies Otto Donner avioitui 2.- kerran Minette (Vilhelmina) Munck af Fulkilan kanssa joka oli kartanon tytär Hausjärven Erkylästä. (Tila jonka maille mm. Hyvinkään kaupunki on perustettu, ja jonka varoin Helsingin Pohjoisrannan 12 'palatsi' rakennettiin!). Mienette oli jo ikäneito -, mutta niin oli Otto D.kin ikämies heidän avioituessaan.
Minetten' Munck- (alkujaan M. af Sommarnäs) suku on ''suomenruotsalainen'' - aatelinen joka suunnasta -monilta osin myös Baltian saksalaisia kuten (Kuurinmaa/Liivinmaa/ Eesti) -joissa mukana myös huomattavia Venäjän sukuhaaroja! Ruotsalaisa (riikin) jo Ruotsi-Suomen ajoilta saakka niin pitkälti kun nyt vaan ko. piireissä voi löytää, JA SE ON KAUAS HISTORIAAN! NIIDENKIN kautta, kuten baltialaisten kautta syvälle nyky-Eurooppaan -itään ja länteen! Mutta, monet muutkin ovat mm. Suomessa!

Äitinsä suku on täällä aateloitua Bonsdorff-sukua joka Kumpulan kartanoakin omistaneet Hki, isoisä yliopistomies hänkin von Bonsdorff, joilla/kautta esipolvissa mm. H:gin Toukolan (Arabian) Annalan puutarha-huvilan ym. rakentaja, kauppias Wasenius (Suomen ruotsal. suku) - eli vahvasti on 'Jörkka-poika' sukuisin suomalaisista juuristakin. Ennen 'tätä kieliripulointia' RKP:ssä jossa 'päämiehemme' JR -ei ole juurikaan viihtynyt , oli SDP:n edustajana mm. HUOM./OBS!
Vaimoja kolme, joista kaksi 'suomenruots. ja yksi Ruotsissa! Oliko nyt selvemmin sanottu kuin edellinen 'vaan saksalainen' suku kommentti!? (korjattu*):)
1155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Donner on malliesimerkki "suomenruotsalaisesta". Identiteetti on sekaisin kuin Haminan kaupunki!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Selvennystä hieman. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu