Katolisten symppari valitsi luterilaisuuden

Minusta siinä on sellainen mielenkiintoinen ajatus, että kun sukujuuret ovat kerran yhdessä kirkossa, miten voi ilman vierauden tuntoja kääntyä toisen kirkon kannattajaksi vaikka se tuntuisikin läheiseltä.
Tuttu juttu.

Yks toinen kirjoitti:

Minusta siinä on sellainen mielenkiintoinen ajatus, että kun sukujuuret ovat kerran yhdessä kirkossa, miten voi ilman vierauden tuntoja kääntyä toisen kirkon kannattajaksi vaikka se tuntuisikin läheiseltä.
Tuttu juttu.

Tiedä noista sukujuurten vaikutuksista. Minulle itselle kysymys
oli paluusta esi-isien huomaan eikä tapaluterilaisen äitini syliin.
On huomattavasti kiinnostavampaa, mikä saa ihmisen pysymään
kirkossa kun siitä eroaminen tai siihen liittyminen. Monelle jälkimmäinen
on luultavasti erinäisten sattumien summa.

Ajattelija x kirjoitti:

Tiedä noista sukujuurten vaikutuksista. Minulle itselle kysymys
oli paluusta esi-isien huomaan eikä tapaluterilaisen äitini syliin.
On huomattavasti kiinnostavampaa, mikä saa ihmisen pysymään
kirkossa kun siitä eroaminen tai siihen liittyminen. Monelle jälkimmäinen
on luultavasti erinäisten sattumien summa.

Jos olisit saanut lapsena kristillisen kasvatuksen ja oppinut että sinun kirkkosi on luterilainen kirkko et ehkä olisi niin herkästi kääntynyt hyvin hyvin hyvin kaukaisten katolilaisten esi-isien innoittamana roomalaiskatoliseen kirkkoon.

Lutherilainen kirjoitti:

Jos olisit saanut lapsena kristillisen kasvatuksen ja oppinut että sinun kirkkosi on luterilainen kirkko et ehkä olisi niin herkästi kääntynyt hyvin hyvin hyvin kaukaisten katolilaisten esi-isien innoittamana roomalaiskatoliseen kirkkoon.

Olin aikanani hyvin aktiivinen luterilaisessa kirkossa. Vanhempieni vaikutus oli lähes nolla.
Oikeastaan varsinainen syy ei ollut katolilaiset esi-isät vaan kirkon olemus sinäänsä. Liturgia,
staattisuus, selkeä johtajuus, kansainvälisyys. Päivääkään en ole asiaa katunut.
Koin luterilaisuuden varsin teoreettisena uskonnonharjoittamisena, joka ei minua ihmisenä koskettanut. En myöskään käsittänyt minne luterilainen kirkko oli menossa. En käsitä nytkään.

Ajattelija x kirjoitti:

Tiedä noista sukujuurten vaikutuksista. Minulle itselle kysymys
oli paluusta esi-isien huomaan eikä tapaluterilaisen äitini syliin.
On huomattavasti kiinnostavampaa, mikä saa ihmisen pysymään
kirkossa kun siitä eroaminen tai siihen liittyminen. Monelle jälkimmäinen
on luultavasti erinäisten sattumien summa.

korvien välissä, kun sinne pääsee pesiytymään henkiolentoja ja niiden maallisia tuuraajia.

Ajattelija x kirjoitti:

Tiedä noista sukujuurten vaikutuksista. Minulle itselle kysymys
oli paluusta esi-isien huomaan eikä tapaluterilaisen äitini syliin.
On huomattavasti kiinnostavampaa, mikä saa ihmisen pysymään
kirkossa kun siitä eroaminen tai siihen liittyminen. Monelle jälkimmäinen
on luultavasti erinäisten sattumien summa.

"On huomattavasti kiinnostavampaa, mikä saa ihmisen pysymään kirkossa kun siitä eroaminen tai siihen liittyminen."

Jaa-a, enpä tiedä. Oman arvaukseni on, että kirkon jäsenenä pysymisen syy on useimmilla - kirkosta riippumatta - tottumus, laiskuus tai usko. Ei siis kovin älyllisesti kiinnostavia syitä.

Jotkut kokevat, että kirkon helmassa heillä on paras mahdollisuus kasvaa uskossa, että kirkko on tärkeä ihmiselle. Muille kyse voi olla lähinnä siitä, että "aina kaikki meidän suvussa on kuuluneet kirkkoon". Tähän samaan sarjaan kuulunee se, että halutaan kirkon palveluja (vihkiminen jne.). Ja osalle syy on laiskuus. He sanovat julkisesti ääneen, että eivät usko Jumalaan... ja pysyvät silti kirkon jäsenenä, kun eivtä viitsi nähdä vaivaa erota.