Venäjä valloitti vv. 1808-1809 Ruotsin itäisen puoliskon, joukon Suomenniemellä sijaitsevia läänejä, joiden protestanttiset asukkaat puhuivat ruotsia ja suomalaisia murteita. Ymmärtäen kyseiset erityispirteet päätti Venäjän hallitsija jalomielisesti yhdistää nämä alueet Suomen autonomiseksi valtioksi. Hän lupasi myös kunnioittaa lakeja, joita nimitettiin Suomen perustuslaiksi. Tämä ei ollut Venäjän keisarille ongelma, koska Kustaa III:n hallitusmuoto, jota Ruotsissa oli noudatettu, takasi hallitsijalle lähes täydellisen yksinvaltiuden, koska Kustaa III oli nimenomaan pyrkinyt viemaan vallan pois valtiopäiville kokoontuneilta säädyiltä.
Hyvää hyvyyttään, autonomisen Suomen taloudellista menestystä silmällä pitäen, yhdistivät Venäjän hallitusherrat Suomeen v. 1812 myöskin Viipurin läänin, vaikka se olikin suurimmalta osaltaan vanhaa venäläistä maata. Karjala oli keisarillisen Venäjän lahja Suomelle, yksi monista. Koska Venäjällä ja Suomella oli yhteinen hallitsija ja Venäjän armeija huolehti Suomen puolustuksesta (eipä tarvinnut suomalaisten enää tapattaa itseään verisissä sodissa, kuten Ruotsin aikana), ei ollut väliä, vaikka autonomisen Suomen raja tuli vain muutaman kymmenen kilometrin päähän Venäjän pääkaupungista, Pietarin suuresta metropolista.
Osana suurta Venäjää pieni Suomi kehittyi valtavasti 1800-luvulla. Mutta suomalaiset muuttuivat silti ajan mittaan yhä kapinallisemmiksi ja epäkiitollisemmiksi laillista hallitsijaansa kohtaan. Oliko Venäjä kohdellut ainuttakaan toista alusmaataan yhtä ystävällisesti kuin Suomea? Mitä valittamista suomalaisilla oli? Miksi suomalaiset alkoivat juonitella ja harjoittaa maanpetoksellista toimintaa yhdessä Venäjän vallankumouksellisten kanssa? Miksi he tukivat vallankumouksellista terrorismia ja provokaatioita Venäjällä ja syyllistyivät niihin itse Suomessa? Miksi prokuraattori Soisalo-Soinisen kaltaisia laillisuudessa pysyttäytyviä suomalaisia raa'asti murhattiin aktivistien ja muiden kapinallisten toimesta? Ei Venäjän hallitus voinut tätä käsittää. Raskain sydämin se joutui katselemaan, miten Suomi vajosi yhä syvemmälle anarkismin ja svobodan kurimukseen.
Silti Venäjän vallan viimeiset vuodet olivat Suomellekin hyviä vuosia. Talouskasvu oli ennennäkemätöntä. Keisarikunta oli itse asiassa toipumassa Japanin sodan tappiosta ja v. 1905 vallankumouksesta. Vallankumouksellisten roskasakkien, myös suomalaisten, toiminta oli hiipumassa. Mutta sitten puhkesi suursota Euroopassa, ja Venäjä tuli vedetyksi siihen mukaan, koska oli Serbian ystävä ja Ranskan liittolainen. Saksaa vastaan kärsityt tappiot antoivat vallankumouksellisille tilaisuuden kukistaa laillinen järjestys, Romanovien keisarivalta. Mutta väliaikainen hallitus ei vielä lopettanut sotaa. Niinpä Saksa lähetti Leninin Sveitsistä Pietariin - Suomen kautta tietysti, tuon vallankumouksellisten pesän. Juuri Suomessa Stalinkin oli tavannut ensi kertaa Leninin.
Saksalla oli kaksi tavoitetta: uusi vallankumous Venäjällä ja suomalaisten aseellinen kapina Venäjää vastaan, jotta Saksa saisi Suomen siirtomaakseen. Kumpikin tavoite toteutui, ei tosin aivan saksalaisten kaavailemalla tavalla, koska Suomessa puhkesi myös porvarien ja sosialistinen välinen sisällissota. Leninin gansterikopla kaappasi vallan Pietarissa ja Moskovassa marraskuussa 1917. Se suostui a) heti tunnustamaan Suomen eron Venäjästä, b) luovuttamaan Suomen Saksan etupiiriin Saksan kanssa tehdyn pakkorauhan yhteydessä. Venäjä oli siten poissa pelistä ja Saksa voittanut itärintaman sodan. Ukraina ja Baltia joutuivat Saksan käsiin, samoin Suomi. Saksasta lähti ensin suomalaisten maanpetturien jääkäripataljoona Vaasaan; saksalaisen iskudivisioonan maihinnousu Hankoon seurasi myöhemmin, ilman Mannerheimin lupaa ja tämän harmiksi. Koska Lenin ei Saksaa peläten uskaltanut tukea suomalaisia aateveljiään, Suomen punaiset ja heidän rinnallaan taistelevat vähäiset venäläiset joukot lyötiin nopeasti.
Venäjästä eronnut Suomi ei ollut itsenäinen, vaan se luovutti Saksan keisarikunnalle samat oikeudet kuin Venäjän tsaarinvallalla oli Suomen suhteen ollut - ja enemmänkin. Suomi oli siirtynyt Venäjän rajamaasta Saksan koloniaksi, raaka-aineiden toimittajaksi jonka ulkopolitiikasta päätti Saksa. Suomelle kaavailtiin saksalaista prinssiä kuninkaaksi vielä siinäkin vaiheessa, kun saksalaisten perääntyminen länsirintamalla oli jo alkanut. Kun Saksa romahti, Suomen oli pakko ruveta itsenäiseksi, ja myöskin joukkoterrori sisällissodan häviäjiä kohtaan oli lopettava entente-maiden vaatimuksesta. Uusi valtionhoitaja Mannerheim, joka saksalaismielisten voimien takia oli joutunut lähtemään maanpakoon keväällä 1918, hankki länsivaltojen tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle. Hän on Suomen itsenäisyyden todellinen isä - ei Svinhufvud eikä myöskään Lenin, eikä keisarillinen Saksa, joka nosti nuo kummatkin vallankumoukselliset valtaan.
Hyvää hyvyyttään, autonomisen Suomen taloudellista menestystä silmällä pitäen, yhdistivät Venäjän hallitusherrat Suomeen v. 1812 myöskin Viipurin läänin, vaikka se olikin suurimmalta osaltaan vanhaa venäläistä maata. Karjala oli keisarillisen Venäjän lahja Suomelle, yksi monista. Koska Venäjällä ja Suomella oli yhteinen hallitsija ja Venäjän armeija huolehti Suomen puolustuksesta (eipä tarvinnut suomalaisten enää tapattaa itseään verisissä sodissa, kuten Ruotsin aikana), ei ollut väliä, vaikka autonomisen Suomen raja tuli vain muutaman kymmenen kilometrin päähän Venäjän pääkaupungista, Pietarin suuresta metropolista.
Osana suurta Venäjää pieni Suomi kehittyi valtavasti 1800-luvulla. Mutta suomalaiset muuttuivat silti ajan mittaan yhä kapinallisemmiksi ja epäkiitollisemmiksi laillista hallitsijaansa kohtaan. Oliko Venäjä kohdellut ainuttakaan toista alusmaataan yhtä ystävällisesti kuin Suomea? Mitä valittamista suomalaisilla oli? Miksi suomalaiset alkoivat juonitella ja harjoittaa maanpetoksellista toimintaa yhdessä Venäjän vallankumouksellisten kanssa? Miksi he tukivat vallankumouksellista terrorismia ja provokaatioita Venäjällä ja syyllistyivät niihin itse Suomessa? Miksi prokuraattori Soisalo-Soinisen kaltaisia laillisuudessa pysyttäytyviä suomalaisia raa'asti murhattiin aktivistien ja muiden kapinallisten toimesta? Ei Venäjän hallitus voinut tätä käsittää. Raskain sydämin se joutui katselemaan, miten Suomi vajosi yhä syvemmälle anarkismin ja svobodan kurimukseen.
Silti Venäjän vallan viimeiset vuodet olivat Suomellekin hyviä vuosia. Talouskasvu oli ennennäkemätöntä. Keisarikunta oli itse asiassa toipumassa Japanin sodan tappiosta ja v. 1905 vallankumouksesta. Vallankumouksellisten roskasakkien, myös suomalaisten, toiminta oli hiipumassa. Mutta sitten puhkesi suursota Euroopassa, ja Venäjä tuli vedetyksi siihen mukaan, koska oli Serbian ystävä ja Ranskan liittolainen. Saksaa vastaan kärsityt tappiot antoivat vallankumouksellisille tilaisuuden kukistaa laillinen järjestys, Romanovien keisarivalta. Mutta väliaikainen hallitus ei vielä lopettanut sotaa. Niinpä Saksa lähetti Leninin Sveitsistä Pietariin - Suomen kautta tietysti, tuon vallankumouksellisten pesän. Juuri Suomessa Stalinkin oli tavannut ensi kertaa Leninin.
Saksalla oli kaksi tavoitetta: uusi vallankumous Venäjällä ja suomalaisten aseellinen kapina Venäjää vastaan, jotta Saksa saisi Suomen siirtomaakseen. Kumpikin tavoite toteutui, ei tosin aivan saksalaisten kaavailemalla tavalla, koska Suomessa puhkesi myös porvarien ja sosialistinen välinen sisällissota. Leninin gansterikopla kaappasi vallan Pietarissa ja Moskovassa marraskuussa 1917. Se suostui a) heti tunnustamaan Suomen eron Venäjästä, b) luovuttamaan Suomen Saksan etupiiriin Saksan kanssa tehdyn pakkorauhan yhteydessä. Venäjä oli siten poissa pelistä ja Saksa voittanut itärintaman sodan. Ukraina ja Baltia joutuivat Saksan käsiin, samoin Suomi. Saksasta lähti ensin suomalaisten maanpetturien jääkäripataljoona Vaasaan; saksalaisen iskudivisioonan maihinnousu Hankoon seurasi myöhemmin, ilman Mannerheimin lupaa ja tämän harmiksi. Koska Lenin ei Saksaa peläten uskaltanut tukea suomalaisia aateveljiään, Suomen punaiset ja heidän rinnallaan taistelevat vähäiset venäläiset joukot lyötiin nopeasti.
Venäjästä eronnut Suomi ei ollut itsenäinen, vaan se luovutti Saksan keisarikunnalle samat oikeudet kuin Venäjän tsaarinvallalla oli Suomen suhteen ollut - ja enemmänkin. Suomi oli siirtynyt Venäjän rajamaasta Saksan koloniaksi, raaka-aineiden toimittajaksi jonka ulkopolitiikasta päätti Saksa. Suomelle kaavailtiin saksalaista prinssiä kuninkaaksi vielä siinäkin vaiheessa, kun saksalaisten perääntyminen länsirintamalla oli jo alkanut. Kun Saksa romahti, Suomen oli pakko ruveta itsenäiseksi, ja myöskin joukkoterrori sisällissodan häviäjiä kohtaan oli lopettava entente-maiden vaatimuksesta. Uusi valtionhoitaja Mannerheim, joka saksalaismielisten voimien takia oli joutunut lähtemään maanpakoon keväällä 1918, hankki länsivaltojen tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle. Hän on Suomen itsenäisyyden todellinen isä - ei Svinhufvud eikä myöskään Lenin, eikä keisarillinen Saksa, joka nosti nuo kummatkin vallankumoukselliset valtaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
sitä löytyykin. Suomen julisti itsenäiseksi Svinhufvudin porvarisenaatti 4.12. 1917. Siitä se lähti ja monenlaisia vaiheita oli. Se on totta, että Mannerheimin johdolla perustettiin tämä Suomen tasavalta suuriruhtinaskunnan paikalle.