Koskahan AVK alkaa väitellä, ettei Barabbas ollutkaan

Jeesus: Kyllä erisnimen käytöstä nostetaan kova meteli. Olihan Jeesus palveliana Ehtoollisella oltaessa. Voisiko tästäkin asiasta nostaa esille pienen väittelyn. Eipäs Juupas ja niin edelleen:
8193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jeesus (Herra pelastaa) sai Barabbaan (Isän poika) ristin.
Adventtikirkko opettaa,että uskomalla Jeesus henkilökohtaiseksi vapahtajaksi,vapautuu synneistään ja on siten pelastettu.Mutta kuitenkin muiden mielestä niin väärin pelastettu.

Äänestä
  • Ap.t. 3:14 Hänet te kielsitte, pyhän ja vanhurskaan, ja pyysitte vapaaksi murhamiehen.

    Rsovot, barabbaat vapaiksi ja vanhurskaat ristille, huudetaan nykyajassa näemmä jo adventistienkin suulla.
    Vai kuinka on -- oletteko Juutalaisten Kuninkaan (Iesus Nazarenus Rex Iudeorum luki ristin kyltissä)
    puolella vaiko rosvo Barabbaan?

    Johannes 18.

    36 Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä."
    37 "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua." [Joh. 8:47; 1. Tim. 6:13]
    38 "Mitä on totuus?" kysyi Pilatus. Tämän sanottuaan Pilatus meni taas ulos juutalaisten luo ja sanoi heille: "En voi havaita hänen syyllistyneen mihinkään rikokseen.

    Jeesus tuomitaan kuolemaan
    39 Tapana on, että minä pääsiäisjuhlan aikana teidän mieliksenne päästän vapaaksi yhden vangin. Tahdotteko, että vapautan juutalaisten kuninkaan?"
    40 Silloin he alkoivat huutaa: "Ei häntä! Päästä Barabbas!" -- Barabbas oli rosvo. [Ap. t. 3:14]

    Raamattumies

    Äänestä

  • Raam.mies kirjoitti:

    Ap.t. 3:14 Hänet te kielsitte, pyhän ja vanhurskaan, ja pyysitte vapaaksi murhamiehen.

    Rsovot, barabbaat vapaiksi ja vanhurskaat ristille, huudetaan nykyajassa näemmä jo adventistienkin suulla.
    Vai kuinka on -- oletteko Juutalaisten Kuninkaan (Iesus Nazarenus Rex Iudeorum luki ristin kyltissä)
    puolella vaiko rosvo Barabbaan?

    Johannes 18.

    36 Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä."
    37 "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua." [Joh. 8:47; 1. Tim. 6:13]
    38 "Mitä on totuus?" kysyi Pilatus. Tämän sanottuaan Pilatus meni taas ulos juutalaisten luo ja sanoi heille: "En voi havaita hänen syyllistyneen mihinkään rikokseen.

    Jeesus tuomitaan kuolemaan
    39 Tapana on, että minä pääsiäisjuhlan aikana teidän mieliksenne päästän vapaaksi yhden vangin. Tahdotteko, että vapautan juutalaisten kuninkaan?"
    40 Silloin he alkoivat huutaa: "Ei häntä! Päästä Barabbas!" -- Barabbas oli rosvo. [Ap. t. 3:14]

    Raamattumies

    Rsovo-Barabbas oli todellakin isänsä poika, tullut isäänsä hyvinkin. Toivottavasti hän alkoi uskoa Jeesukseen,
    kun sai ihan aidosti tuntea, että Jeesus naulittiin ristille hänen sijastaan. Me kaikkihan olemme
    barabbaita jos oikein tarkkaan mietitään. Meidät on jo vapautettu kuolemanrangaistuksesta ja voimme
    vapaasti mennä ja tulla. Mutta kiitollisuutemme ja uskomme näkyy vasta siinä, maksammeko rakkaudenvelkaa
    eli käymmekö vapauttamaan kanssaihmisiämme. Sanommeko että Jeesus kuoli puolestasi.

    Olemme barabbaita aj vapaudenlain mukaan meidät kerran tuomitaan. Tuomitaan Hänen kauttaan, joka ei
    ollut isän poika kuten me kaikki olemme isien poikia ja tyttäriä, barabbaita, mutta Jeesus on iäti Jumalan
    Ainokainen Poika, kaikkivaltiuden perijä.

    Jaak 2:12 Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
    13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.

    Olemmehan me hengellisesti ajatellen taivaallisen Isän -- "Abban" ("isi") lapsia siksi, että olemme Jeesuksen
    kanssaperillisiä, ollen kätketyt Häneen.

    Äänestä

Tuosta Hermannin "artikkelista" jossa ei ollut päätä eikä häntää eikä pihviä välissä, tulee mieleen markkinatalous joka ei viikkolepoa tahtoisi suoda vaikka se on Jumalan perustuslaissa, 10 käskyssä.
Ja on myös Saksan perustuslaissa luvattu säännöllinen päivä viikossa lepäämiseen työstä.
On kuin he huutaisivat: anna meille Barabbas ja ristiinnaulitse Jeesus.

Viittaan Saksaan, jossa Berliini koetti vastikään koetti saada pitää kaupat auki 7 päivää viikossa, tosin vain
joulumarkkina-aikaan, adventtisunnuntaisin. Ja parina muuna sunnuntaina per vuosi. Luterilaiset valittivat
ja valitus - kiitos Herralle - hyväksyttiin. Mutta adventisteja ei Saksassa nähty lepopäivää puolustamassa.
Niin: ristiinnaulitse Jeesus ja päästä meille Barabbas. Tahdomme varjella lepopäivän periaatetta, ja sanomme sitä sapatiksi - mutta
todellisesta lepäämisestä emme piittaa.

Joh. 18. - Jeesus tuomitaan kuolemaan
39 Tapana on, että minä pääsiäisjuhlan aikana teidän mieliksenne päästän vapaaksi yhden vangin. Tahdotteko, että vapautan juutalaisten kuninkaan?"
40 Silloin he alkoivat huutaa: "Ei häntä! Päästä Barabbas!" -- Barabbas oli rosvo.

Apt. 3:14 Hänet te kielsitte, pyhän ja vanhurskaan, ja pyysitte vapaaksi murhamiehen.

(Viite:
http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Saksan perustuslakituomioistuin kumosi kauppojen sunnuntaiaukiolon/113525114... )

antti

Äänestä
  • Nimi Jeesus on suomeksi:Herra pelastaa
    Nimi Barabbas on suomeksi:isän poika

    Äänestä

  • kirkasotsa kirjoitti:

    Nimi Jeesus on suomeksi:Herra pelastaa
    Nimi Barabbas on suomeksi:isän poika

    Matt. 27:21
    Ja maaherra puhui heille ja sanoi: "Kummanko näistä kahdesta tahdotte, että minä teille päästän?" Niin he sanoivat: "Barabbaan".

    Matt. 27:26
    Silloin hän päästi heille Barabbaan, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.

    Mark. 15:11
    Mutta ylipapit kiihoittivat kansaa anomaan, että hän ennemmin päästäisi heille Barabbaan.

    Mark. 15:15
    Ja kun Pilatus tahtoi tehdä kansalle mieliksi, päästi hän heille Barabbaan, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.

    Saksan perustuslaissa on myös lepopäiväkäsky. Kun Berliini koetti rikkoa perustuslakia tässä kohdin,
    niin pari vuotta mm. luterilaiset taistelivat sen puolesta, että edelleen työtätekeväiset saisivat yhden
    päivän viikossa säännöllisesti levätä (kaupat kiinni), mutta adventisteja ei perustuslain puolustaminen
    kiinnostanut edes lepopäivän asiassa.
    Se on kuin huutaisivat, päsätä meille rosvobarabbas aj naulitse Jumalan perustuslaki ristille!

    Nimistä hiukkasen. Jumalalla on 27 nimeä, joista "Kallio-nimi on valittu Israelin perustuslakiin.
    Barabbas-nimeä ei ole koskaan liitetty Messiaaseen eikä Miikael-nimeäkään.
    Syystä että Jeesus ei ole koskaan ollut enkeli, eikä hän ole kuka tahansa isän poika -- maallista isää
    hänellä ei edes ole biologisessa mielessä -- hän on aina ollut Ainokainen Poika.

    Uskova teologi

    Äänestä

  • kirkasotsa kirjoitti:

    Nimi Jeesus on suomeksi:Herra pelastaa
    Nimi Barabbas on suomeksi:isän poika

    Yksistään Jeesus-nimi toimii hengellisessä elämässä. Jeesus-nimi on perustuslaki joka takaa pelastuksen.

    Hepr. 7:22
    niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.

    Ei ole yhtäkään muuta nimeä annettu!

    Ap. t. 4:12
    Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa;
    sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu,
    jossa meidän pitäisi pelastuman."

    Mamma mia!

    Äänestä

  • Barabbas on isän poika: Siinä ristillä riippui 3 Barabbas nimistä miestä. Theologit sanovat tämän Barabbas nimen olleen melko yleinen tänä Jeesuksen aikana, jolloin hän eli maan päällä. Tämä Rosvoksi mainittu Barabbas oli Zeelotti eli vapaustaistelia. Tämä Barabbas olisi hallunnut elää omien kansalaistensa hallitsemassa maassa. Kirkolliset Raamatun kääntäjät ovat tahallisesti jättäneet tämän Barabbas nimen kansan tietoisuudelta pimeään. Voi mikä pimeys onkaan kirjoittajilla. Jeesus kuoli Rikollisena kansan puolesta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9058730 kirjoitti:

Jeesus: Kyllä erisnimen käytöstä nostetaan kova meteli. Olihan Jeesus palveliana Ehtoollisella oltaessa. Voisiko tästäkin asiasta nostaa esille pienen väittelyn. Eipäs Juupas ja niin edelleen:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu