Seurusteltu 2v: Yksiö vai kaksio??

perustelit melko hyvin itsellesi miksi kannattaisi muuttaa erikseen omin asuntoihin. Seurustellahan voi silti ja asustella toistensa luonna. Itse muutin 20 v. pois ja yksin vaikka olin seurustellut liki kaksi vuotta tyttöystäväni kanssa. Aika oli ehkä kaikkein haasteellisin kehitykseni suhteen muuttua itsenäiseksi ja tulla omillaan toimeen. Jos nyt muutatte poikaystäväsi kanssa yhteen niin on riski että hän vain siirtyy äidin hoidosta sinun hoitoon. Hänenkin kannalta olisi parempi ensin aikuistua ja itsenäistyä ensin. 24 vuotiaana sittemmin erottiin tyttöystävni kanssa. Olimme viimeisinä vuosina kasvanneet ja kehittyneet niin erinlaisiksi kuin seurustelusuhteen alkuajoissa jolloin olimme näin jälkeenpäin ajatellen ihan lapsia. Virallisesti muutin ensimmäistä kertaan yhteen vasta 28-29 vuotiaana ja se sama suhde jatkuu edelleen näin 15 vuoden jälkeen. Voin näin rehellisesti myöntää että en olisi ollut tarpeeksi kypsä aikaisemmin yhteiseen perhe elämään ja vastuuseen kuten ei myöskään moni tapaamistani naisista. Sitoutuminen ja vastuunkanto voimistui vasta 27 vuoden ikäisenä. Nuorena yhteen muuttaneet tuttavani ovatkin sitten kaikki eronneet myöhemmässä vaiheessa. Elää nuoruus ilman liikaa sitoutumista koska kerran sitä vain ollaan nuori.
Tämä tosi minun mielipiteeni mutta muuttakaa omiin asuntoihin ja kehittykää itsenäisiksi aikuisiksi. Vuosien varrella huomaatte kyllä onko teillä edelleen se sama henkinen taso ja yhteinen ajatusmaailma.

jos et ole valmis muuttamaan yhteen seurustelukumppanisi kanssa niin sitten ette muuta :)

"Muuttovaihe saattaa aiheuttaa riitoja ja erimielisyyksiä. stressiä ja ahdistusta. " suhteissa tulee aina joskus jostain jokunen riita, jos epäilet että muuttoriita katkasee suhteenne niin sitten on turha edes yrittää vielä muuttaa yhteen jos haluat pitää kiinni kumppanistasi.

"Lisäks pelkään et tullaan "liiankin tutuiks" toisen kanssa...sit ei ole enää mitään yksityistä, omaa, jännittävää jos asutaankin yhdessä." vaikka asuu yhdessä puolison kanssa niin ei se tarkota sitä että pitää olla 24/7yhdessä. jos siis päätättekin muuttaa yhteen niin suosittelen kaksiota, siinä on kaksihuonetta(yllätys yllätys, kun kaksio on kyseessä :D)joten jos haluaa olla rauhassa niin toinen on toisessa huoneessa ja toinen toisessa. itse olen mieheni kanssa asunut nyt vajaat 4vuotta ja kyllä meillä on omat yksityiset jutut ja omat harrastukset eikä olla toistemme kanssa 24/7, vaikka asutaankin yhdessä. ja jännitystäkin löytyy vaikka yhdessä asutaankin.

"Jos meillä ois erilliset vuokra-asunnot ni voitaishan me silti olla toistemme luona vaikka viikon ajan jos halutaan. Mut silloin ois joku omakin paikka mihin mennä, esim jos haluaa vaan omaa aikaa tai vaikka riidan tullen. Jos asutaan yhdessä ni ei ole mitään mihin mennä" mietippäs tota ekaa lausetta, jos te meinaatte olla vuoroviikoinkin toisten luona niin eikö se ole sama että asut sen toisen kanssa? turhaan maksaa kahdesta asunnosta vuokraa jos aikaa vietetään vain toisessa. omaa aikaa saa kyllä kun sen kertoo toiselle tai lähtee vaikka kävelylle. ja jos tulee niin kyllä se nyt kannattaa selvittää eikä lähteä pakoon ja mököttämään muualle.

sulla tuntuu olevan kuvitelma että jos asuu yhdessä puolison kanssa, niin silloin ollaan yhdessä 24/7 eikä ole mitään omaa paikkaa eikä aikaa.

kirjotuksestasi päätellen, on kuitenki varmaan järkevintä että ette muuta yhteen vielä.

Jo se, että kysyt tuntemattomilta ihmisiltä neuvoja oman parisuhteesi etenemiseen, kertoo siitä ettette ole valmiita asumaan yhdessä tai ainakaan sinä et ole. Jos haluat asua yhdessä, tiedät sen ilman muidenkin neuvoja.

Yleisesti ottaen kannatan sitä, että ihminen opettelee ensin huolehtimaan itsestään yksinasuen ja sitten vasta miettii yhteisasumista avokin kanssa. Joskus on tietysti tilanteita, että voi olla järkevää muuttaa yhteen suoraan kotoa, mutta ne on sitten erikoistapauksia.

Ehdottomasti erikseen! Mikään ei ole niin paha virhe kuin muuttaa niin sanotusti "äidin ja isän helmoista tyttöystävän hoiviin"! Tämä tuntuu pätevän erityisesti miespuolisiin! Edellä vastannut nelikymppinen mies antoi todella hyviä neuvoja, kuuntele häntä!

Opettele ensin omaa taloudenpitoa/toimeentulemista ennenkuin muutat poikaystävän kanssa yhteen. Itse olen jo päälle kolmekymppinen nyt perheellinennainen, mutta sinun iässäsi minulle oli itsestäänselvää muuttaa ensin omilleni YKSIN. Kyllä sitä perhe-elämää/parisuhdetta/yhdessä asumista ehtii harjoitella NIIN paljon myöhemminkin elämässä! Ensin täytyy itsenäistyä ennen kuin voi toisen kanssa alkaa perhe-elämää elelemään.

Lisäisin tohon yhdessä asumisen etuihin sen, että vuokra maksetaan puoliks. Ja sillä säästää rahaa johonkin muuhun. Mä en kyllä osaa muuten neuvoo, ku oon vasta 15v.

Voi paskaläjä sinua ja näitä moraalittomia vastaajia, joilla omasta mielestään on korkea moraali. Eikö teillä sontaläjillä ole mitään muuta pohdittavaa kuin muuttaako asumaan jonkin typerän poika/tyttökaverin kanssa?

Seurustelun on alettava puhtaasti ja sitten vasta papin aamenen jälkeen muutetaan yhteen. Sitä eivät nämä nykyajan torvelot käsitä, vaan kaikki hymistelevät samaa sontaa henkisestä ajatusmaailmasta ja muusta korkealentoisesta, vaikka itsellä on asiat päin persettä!

ainakin itselle kävi aikanaan niin että mies muutti minun luokseni mamman helmoista suoraan ja sen kylä huomasi.. passata sai ja äijä ei tehnyt mitään yhteisen talousen hoitamisen eteen. siis siivonnnut pyykännyt jne jne ei saanu edes likaisia sukkia pyykkikoriin .. sekin yksi syy eroon aikanaan. ei kaduta. nykyisen kanssa siivotaan yhdessä tai erikseen jne ja tää kodin hoito/huolto menee aika hyvin puoliksi, kaippa se munkin exä on nyttemmin aikuiseksi kasvanut ja osaa hoitaa itseään ja ei kuvittele että ne puhtaat sukat vaa ilmesty kaappiin jne jne.
ihaninta oli kun olin kerran 2 viikon sukulais vierailulla ja pääsin kotiin ni sain ekana alkaa pesemään homeisia astioita ja pesemään jumalatonta pyykkivuorta kun herra ei ollu jaksanu oli töissä raskasta ja muuta viksua..

Myö muutettiin kahden ja puolen vuoden seurustelun jälkeen yhteen. Mietittiin, että olisiko järkevämpää eka muuttaa omiin kämppiin ja sitten vasta samaan, mutta päädytiin samaan yksiöön kamamme kantamaan. Ja hyvin on toiminut.

Syynä yhteen muuttamiseen oli raha. Paremmin pärjää aina, jos on toinen tukena taloudellisesti ja henkisestikin. On seuraa ja oppii tuntemaan sen toisen. Hyvät ja pahat päivät oppii kestämään ja näkemyserot asioista kokemaan. Riidat ja kiukutukset sovitaan ja päivä paistaa. On pitänyt opetella hoitamaan omaa kotia ja asioita, eikä varmasti tule paapomisen oloa, kun molemmat tekee oman osan hommista. pitää siis pitää itse huoli, ettei tee hommia toisen puolesta, muuten ne joutuu tekemään aina.:)

Miun mielestä suhteen kestävyyden näkee vasta kunnolla sitten, kun ollaan asuttu kimpassa. Silloin varmasti näkee ne kaikki puolet siitä toisesta ja oppii luottamaan.

Yksiö vai kaksio? Tämä taasen riippuu ihan mieltymyksistä, asuntotarjonnasta, teidän taloudellisesta tilanteesta jne.. Eli päätös on yksin teidän.

Mielellään ensin omillen. Kyl se on eka osattava asua ittensä kanssa enneko pystyy toisen kanssa puljailemaan :) Ja imo eka täytyy se oma elämä rakentaa ja sitten vasta voi niitä mahdutella yhteen toisen kanssa. Äkkiä käy muuten niin että siiten on liiankin riippuvainen toisesta; "kaikki on yhessä tehty, ikinä tarvinnut yksin mitään osata".