MItä vastata huuhaalle

Toinen huuhaa

Älkää hyvät ihmiset kuvitelko, että te pystytte vastaamaan noille hörhöille huuhaille niin, että asia tulee heille selväksi. Kun ihmisiltä puuttuu jotain, hän ei pysty ottamaan vastaan kaikkea. Antakaa ihmeessä heidän lillua liemessään ja yrittäkää hillitä itseänne. Ei näissä tapauksissa kannat näyttää "osaamistaan" ja olematonta pätemistään ja ryhtyä selittelemään ortodoksisuutta. Tähän sopii hyvin vanha sananlasku helmistä ja joistain eläimistä.

2

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T. Ollo

      olla noin pessimistinen vaikka pätevyyteni vastata onkin vajaa. Katsos kun meitä ihmisiä ei ole vedetty käymään kuin käkikelloa. Tollonkin päässä ja sydämessä voi välähtää.

    • äimän käki

      Mao Zedong kutsui virkaveljensä Nikita Hrutshevin tiikerinmetsästysmatkalle. Sovittiin niin, että se kumpi saa tiikerin ammutuksi lähtee noutamaan apujoukkonsa tiikeriä pois kantamaan. Kävi niin, että Hrutsev sai tiikerin kaadettua, jolloin poistui noutamaan kantosaattueensa. Palattuaan paikalle huomasi tiikerin kadonneen jäljettömiin. Syntyi seuraavanlainen dilogi:

      Hrutsev: Mitä ihmettä, missä on minun ampumani tiikeri?
      Mao: Mikä tiikeri?
      Hrutsev: No se tiikeri, jonka minä äsken ammuin. Enkö muka ampunut?
      Mao: Ammuit, ammuithan sinä.
      Hrutsev: Missä se sitten on se tiikeri?
      Mao: Mikä tiikeri?

      Jk. Tätähän tää on kun jumalattomat/henkiset/hengelliset käyvät syvällisiin pohdiskeluihin keskenään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1384
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      985
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      715
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      630
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      622
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      592
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      567
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      553
    Aihe