Eipäs - juupas - rikkaille veroja - talvisodan hengessä...

Sauli Niinistö (kok.) esittää, ettei rikkaita kannata verottaa, kun se tuottaa vain 200 miljoonaa euroa vuodessa. Kuitenkin pelkästään kaikkein rikkaimpien, yritysten omistajien ja maatalousyrittäjien, perintöveron poistoon hallitus varasi rahaa 165 miljoonaa euroa, vaikka varallisuusvero heiltä oli poistettu.
Hallitus haluaa Suomeen hallituksen omille intressiryhmille verottoman varallisuuden ja rälssitilat.

Matti Vanhanen (kepu) esittää, että rikkaita pitäisi verottaa tulevat viisi vuotta. Määräaikainen veron kovennus rikkaille olisi paikallaan "talvisodan hengen mukaisesti".

Kumpikaan vallankäyttäjistä (Niinistö tai Vanhanen) ei esitä, että veronkannon perusteeksi pitäisi ottaa VERONMAKSUKYKY, VERONMAKSUKYKY, VERONMAKSUKYKY...

Kokoomuksen kannattajat perustelevat kokoomuslaista veropolitiikkaa, että jos pääomatuloja verotettaisiin, rikkaat voisivat siirtyä ulkomaille ja viedä pääomat mennessään. Toisin sanoen veronkiertoa puolustellaan sillä, että veronkiertäjät voisivat lähteä Suomesta veroparatiiseihin, joten tehdään Suomesta rikkaiden veroparatiisi, jotta eivät lähde...

Toivottavasti kaikki veronkiertäjät lähtevät, mutta palauttavat ensin Suomesta saamansa tukiaiset... Näin ne kunnolliset yrittäjät, jotka eivät halua kiertää veroja ja huolehtivat työvoimastaan ja joilla on YHTEISKUNTAVASTUUTA, YHTEISKUNTAVASTUUTA, YHTEISKUNTAVASTUUTA ... saisivat tilaisuuden.
Heippa kaikki veronkiertäjät, tervemenoa ulkomaille veroja kiertämään!

Vallanpitäjät, kokoomuslaiset ja kepulaiset, joilla on yhteensä 102 kansanedustajaa 200:sta, kinastelevat siitä, pitäisikö rikkaita verottaa - ei - juu - ei - juu ... pitäisikö rikkaita rokottaa viisi tulevaa (laihaa vuotta) ja lakata verottamasta sen jälkeen (lihavat vuodet) - ei - juu - ei - juu...

Päähallituspuolueet eivät halua kuulla veroasiantuntijoita, tulo- ja varallisuuseroihin perehtyneitä tutkijoita tai talouden nobelisti Paul Krugmania tai käyttää maalaisjärkeä. Krugmanin tutkimusten mukaan kansantalous kasvaa, kun tuloerot eivät kasva. Kun tuloerot lähtevät kasvuun, kansantalouden kasvu hidastuu.

Kalle Isokallio, entinen Nokian johtaja kirjoittaa Iltalehden kolumnissaan näin:
"Kuka sitä nyt viitsii olla köyhän asialla? Suomi on varmaan ainoa maa maailmassa, jossa keskituloinen palkansaaja maksaa pienistä pääomatuloistaan korkeampaa veroa kuin pienestä palkastaan ja hyvätuloiset suurista pääomatuloistaan pienempää veroa kuin suuresta palkastaan. Miten Eduskunta kehtaa ylläpitää moista epäkohtaa verotuksessaa? Jos pääomatuloja verotettaisiin rinnakkaisena tulolähteenä palkan kanssa samalla asteikolla, asia korjaantuisi välittömästi ja Suomessa palattaisiin progressiiviseen verotukseen myös hyvätuloisten kohdalla... On hienompaa matkia Amerikkaa, vaikka matkiminen ajaakin kansantalouden kurimukseen."

Miten Eduskunta kehtaa ylläpitää moista epäkohtaa verotuksessa? Kyllä se kehtaa, kun omien intressiryhmien edunvalvonta on Kepulle ja kokoomukselle kaikkein tärkeintä - ei kansantalous ja hyvinvointipalvelut.

Edellisen kepujohtoisen porvarihallituksen, eli Esko Ahon hallituksen, aikana Suomessa siirryttiin eriytettyyn tuloverojärjestelmään, jossa pääomatuloa verotetaan matalan tasaveron mukaan, kun taas muihin tuloihin sovelletaan progressiivista asteikkoa. Vuoden 1993 verouudistus aloitti tuloerojen kasvun. Tuloerojen kasvua on lisäksi tuettu varallisuusveron poistolla, osinkotuottojen verotuksen vähentämisellä jne. Lisäksi nykyhallitus haluaa nollata rikkaiden perintöveron.

Kepu ja Kokoomus käyvät keskustelua siitä, pitäisikö rikkaita verottaa vai ei, ja jos verotetaan, niin riittääkö viiden vuoden verotus "talvisodan hengessä"?
Hallituspuolueet eivät pääse yksimielisyyteen, kun VERONMAKSUKYKY on sana, joka ei kuulu sanavarastoonsa. Turhaan siten kuulla veroasiantuntijoita ja turhaa lukea näiden pitkiä sepustuksia verotuksen vaikutuksista kansantalouteen? Kepu ja Kok enemmistöllään Eduskunnassa päättävät ketä verotetaan ja ketä ei ja miten kauan.

Kepu ja kok voisivat vetää asiasta pitkää tikkua. Jos kokoomus saa pitemmän tikun - rikkaita ei veroteta, jos kepu saa pitemmän tikun - rikkaita verotetaan viisi vuotta.

Kun veronmaksukykyä ei hyväksytä veronkannon perusteeksi, on ihan sama mitä muita keinoja käytetään. Hallituspuolueet joutuvat keksimään uusia entistä parempia perusteluita, jotta äänestäjät hyväksyvät epäoikeudenmukaisen verotuksen ja siitä seuraavat hyvinvoinnin leikkaukset. Rikkaita on niin paljon vähemmän -perustelu ei enää tepsi, kun rikkaat ovat rikastuneet valtavan paljon enemmän kuin keskituloiset puhumattakaan köyhistä... Vuonna 2004 rikkaimman kotitalouden nettovarallisuus oli 63-kertainen keskivertotalouteen verrattuna - puhumattakaan köyhistä talouksista. Tuloerot ovat sen jälkeen kasvaneet hurjasti muun muassa varallisuusveron poiston ja pääomatulojen valtavan kasvun takia.

Kaunko se talvisota kestikään - ehkä rikkaiden verotusta pitäisi jatkaa vielä jatkosodan hengessä - tai sitten ei.
14226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vanhanen ei tosiaan puhu mitään maataloustukiaisilla, palkkansa verovaroista saavilla ja/tai pääomatuloista toimeentulonsa saavien kepulaisten osallistumisesta lamatalkoisiin ?.

Kyllä aina jaksetaan mauruta ainoan toimeentulonsa työpalkastaan saavan palkansaajan tuloista ties millaista veroa, mutta kepulit senkuin vähentelee kaiken mahdollisen verotuksessa ja elää yhteiskunnan siivellä.

Kiinteistövero pelto- ja metsämaahan (omistan molempia itsekin) on hyvä alku saada kaikki osallistumaan talkoisiin.

Äänestä

kun olet loinen. Missä on sinun yhteiskuntavastuusi? Mene ukko töihin.

Sinun mielestäsi on varmaan hyväksyttävämpää, että SDP poisti varallisuusveron kuin että alennetaan perintöverotusta, jossa puolisonsa kuoleman jälkeen asuntoon jääneen lesken on myytävä asunto verojen maksamiseksi.

SDP:n hallituksessa oloaikana alennettiin rikkaiden veroja koko ajan ja kuntaveroja jouduttiin nostamaan. Tuloerotkin kasvoivat koko jakson ajan.

Äänestä
  • Hallitus halusi sijoittaa 165 miljoonaa euroa (jotka se varasi budjettiin) pelkästään rikkaiden, yritysten omistajien ja maatalousyrittäjien perintöveron poistoon. Hissi Oy:n omistajilta, Nalle Wahlroosilta jne hallitus haluaa poistaa perintöveron, ei suinkaan mökkiläisten perillisiltä. Rintamiestalojen perilliset ynnä muut "mökkiläiset" saavat maksaa perintöveroa, koska eivät ole yritysten omistajia.

    Luulisi ökyrikkaille riittävän varallisuusveron poisto - mutta ei vaativat vielä perintöveron poistonkin. Missään muualla maailmassa ei ole poistettu kaikkein rikkaimmilta kansalaisilta sekä perintö- että varallisuusveroa - ei edes USA:ssa.

    Äänestä

  • Miksi puolison kuoleman jälkeen asuntoon jäävän lesken pitäisi myydä asunto verojen maksamiseksi? Väitteesi johtuu siitä, ettet tunne perintöoikeus- ja perintöverojärjestelmäämme. Ensinnäkin leski perii puolisonsa vain siinä tapauksessa, ettei heillä ole elossa olevia lapsia tai lapsenlapisia. Nämä ovat vastuussa veroista, ei leski. Kun puoliso ilmoittaa perunkirjoituksessa vaativansa yhteisen asunnon hallintaansa, siitä ei määrätä silloin perintöveroa, vaan vasta lesken kuoltua. Näillä säännöksillä suojataan nimenomaan lesken oikeutta ja mahdollisuutta käyttää yhteistä asuntoa edelleen. Perintöveron taso ei vaikuta tähän asiaan millään tavalla.

    Kokoomuksen tavoitteena on ollut poistaa perintöverotus suurista perinnöistä eli lähinnä perheyritysten perinnöistä. Lesket ja heidän asumisoikeuten sa ei ole kiinnostanut Kokoomusta pätkääkään.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Miksi puolison kuoleman jälkeen asuntoon jäävän lesken pitäisi myydä asunto verojen maksamiseksi? Väitteesi johtuu siitä, ettet tunne perintöoikeus- ja perintöverojärjestelmäämme. Ensinnäkin leski perii puolisonsa vain siinä tapauksessa, ettei heillä ole elossa olevia lapsia tai lapsenlapisia. Nämä ovat vastuussa veroista, ei leski. Kun puoliso ilmoittaa perunkirjoituksessa vaativansa yhteisen asunnon hallintaansa, siitä ei määrätä silloin perintöveroa, vaan vasta lesken kuoltua. Näillä säännöksillä suojataan nimenomaan lesken oikeutta ja mahdollisuutta käyttää yhteistä asuntoa edelleen. Perintöveron taso ei vaikuta tähän asiaan millään tavalla.

    Kokoomuksen tavoitteena on ollut poistaa perintöverotus suurista perinnöistä eli lähinnä perheyritysten perinnöistä. Lesket ja heidän asumisoikeuten sa ei ole kiinnostanut Kokoomusta pätkääkään.

    Kokoomus perusteli perintöveron alarajan korotuksen nimenomaan siten, ettei tavallisten ihmisten pienperinnöistä, joihin kuuluu asunnon lisäksi ehkä kesämökki ja pahan päivän varalle pankkiin säästettyä rahaa, joutuisi veron alaiseksi.

    Alarajan ylittäviltä osilta perintövero maksetaan edelleen, eli ei rikkaita ole mitenkään suosittu muita enempää.

    Mitä yrityksiin ja maatiloihin tulee, niin siinä oli ideana turvata yrittäjyyden jatkuminen, kun esim. perheyrityksen omistusoikeuden siirtyminen isältä pojalle ei aiheuttaisi tarvetta realisoida yrityksen omaisuutta, jotta yritystoimintaa voisi jatkaa.

    Ruotsissa demarit ovat poistaneet perintöveron kokonaan. Ehkä he ovat siellä enemmän rikkaiden puolella kuin kokoomus Suomessa?

    -Jäbä

    Äänestä

  • Rikkaiden valta kirjoitti:

    Hallitus halusi sijoittaa 165 miljoonaa euroa (jotka se varasi budjettiin) pelkästään rikkaiden, yritysten omistajien ja maatalousyrittäjien perintöveron poistoon. Hissi Oy:n omistajilta, Nalle Wahlroosilta jne hallitus haluaa poistaa perintöveron, ei suinkaan mökkiläisten perillisiltä. Rintamiestalojen perilliset ynnä muut "mökkiläiset" saavat maksaa perintöveroa, koska eivät ole yritysten omistajia.

    Luulisi ökyrikkaille riittävän varallisuusveron poisto - mutta ei vaativat vielä perintöveron poistonkin. Missään muualla maailmassa ei ole poistettu kaikkein rikkaimmilta kansalaisilta sekä perintö- että varallisuusveroa - ei edes USA:ssa.

    Perintövero, kun ei ole mistä enää ottaa.
    Eli rikkaitten verotuksesta ei enää puhuta mitään, mutta köyhä kansa maksaa.
    En noin köykästä puhetta ole enää nähnyt kuin tänään.
    Maa on pahassa jamassa ja päättäjillä ei ole rahkeita mitä tehdä, niin tehdä.

    Kun päästökaupoissa mualimalla ei maksettu veroja, nousi älämälöö laittomuudesta.
    Eli aina on laitonta se, missä ei veroja makseta viimeiseen euroon, se on laitonta ja tuomittavaa, mutta entä yhtälö toiseensuuntaan. Ei ole laitonta määrätä veroja köyhälle, mutta kun tässä ei ole herroilla mistä ottaa, kun köyhän taskut ovat jo tyhjät.

    Kyllä miljoonia tarotaan köyhänapua ulkomaille, mutta omat kärsii niin, että II sektori kerää köyhille perheille joulurahaa, että saisi leipää.

    Pitäisi ulkoistaas Pojois-Koreaan tuo hallitus tai koko eduskunta ja rikolliset ulkoistaa isoon naapuriin, niin saataisiin suuret säästöt aikaiseksi.

    Äänestä

Mitä haittaa siitä muka olisi, että nämä pääomatuloilla elävät pörssikeinottelijat häipäisyivät lopullisesti maasta? Heistä ei ole yhteiskunnalle mitään hyötyä.

Äänestä
  • Palkkatulonsa pääomatuloiksi muuntaneet (perustamalla yrityksen, jonka kautta ottavat palkan) ja muut pääomatulojen nauttijat maksavat matalan tasaveron = 28 % eivätkä lainkaan kunnallisveroa. Näin nämä Suomen rikkaat miljonäärit nauttivat kuntien palveluista - ilmaiseksi.

    Vuosi 1993 oli käännekohta tuloerojen kasvun suhteen. Tuolloin tehtiin veroreformi (Esko Ahon hallitus), jonka mukaan pääomatulot ja muut tulot eriytettiin siten, että pääomatuloista peritään 28 %:n tasavero ja esim. ansiotuloon noudatetaan veroprogressiota. Näin tuloerot läksivät kasvuun.

    Hallituksen tavoitteet ovat yhteneväiset Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) tavoitteiden mukaisesti myös veropolitiikan osalta.

    * Tuloverotus

    EK:n tavoitepaperi:

    Suomessa ansiotulojen verotuksen kireys on ongelma kaikilla tulotasoilla.

    Hallitusohjelma:

    Veropolitiikan painopiste on työn verotuksen keventämisessä. Tuloverotusta kevennetään maltillisesti kaikissa tuloluokissa.

    * Yritysverotus

    EK:n tavoitepaperi:

    Yritysverotus tulee säilyttää globaalisti kilpailukykyisenä.

    Hallitusohjelma:

    Yritysverotus pidetään kansainvälisesti kilpailukykyisenä.

    * Perintöverotus

    EK:n tavoitepaperi:

    Perintö- ja lahjaveron alarajaa on nostettava ja tasoa kevennettävä. Kokonaan ne on poistettava yritysvarallisuuden siirroilta sukupolvenvaihdoksissa.

    Hallitusohjelma:

    Perintöveroa kevennetään verotettavan perinnön alarajaa nostamalla sekä lesken ja alaikäisten lasten asemaa helpottamalla.
    Perheyrittäjyyden edistämiseksi poistetaan perintö- ja lahjaverotus kokonaan yritysten sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdoksilta.

    Äänestä

Ikävähän se on, ettei Suomessa ola niin paljoa tarpeeksi rikkaita, että heidän tuloverojaan korottamalla saataisi kasaan juuri paljoakaan veroeuroja. Niinpä ehdotukset rikkaiden verojen korotuksista ovat täyttä huuhaa-politiikkaa ja äänestäjien hämäämistä.

Varallisuusveron poiston tekivät demarit, mikä oli oikein, koska jos niin ei olisi tehty, olisi varallisuus siirretty maasta pois. Varallisuusverohan tarkoittaa sitä, että omaisuutta olisi myytävä, tai käytettävä jo tuloverolla verotettua tuloa varallisuusveron maksamiseen, missä ei ole mitään järkeä, koska varallisuuden tuottoa jo verotetaan.

Perintöveroa ei suinkaan ole poistettu keneltäkään. Selklainen puhe on myös pelkkää hämäystä tai tietämättömyyttä. Hallitus korotti perintöveron alarajaa, eli vapaiksi perintöverosta tulivat vain tavallisten ihmisten normaalit perinnöt, joissa on asunto ja vähän pankkisäästöjä. Näin siksi, ettei lesken tarvitsisi myydä yhteistä asuntoa perin töveron maksamiseksi, kun puoliso kuolee. Rikkailta verotetaan perintöjä alarajan ylittäiltä osiltaan ihan niin kuin ennenkin.

Verotuksesta puhuttaessa olisi hyvä pitää mielessä, ettei valtio maksa kulujaan veroprosenteilla, vaan veroeuroilla.

Äänestä
  • Ja rikkaat on syyllisiä!" Perkele! Oikeaan osioitteeseen on löasku menossa sittenkin. Hyvä Matti, vaikket ihan tosissasi kertomaasi mieltä olisikaan!

    Äänestä

  • syylliselle! kirjoitti:

    Ja rikkaat on syyllisiä!" Perkele! Oikeaan osioitteeseen on löasku menossa sittenkin. Hyvä Matti, vaikket ihan tosissasi kertomaasi mieltä olisikaan!

    Nämä nallet ja jormat maksaa miljoonia euroja veroja tähän maahan joka vuosi ja teille ne on pahimpia vihollisia maailmassa. Kaikenmaailman räikköset, jotka ei käytännössä maksa tänne mitään on teidän sankareitanne.

    Mitä vittua te oikein haluatte? Että kaikilla menisi vieläkin huonommin?

    Sitä nuo puheet ainakin tarkoittaa...

    Äänestä

  • Niinpä ehdotukset rikkaiden verojen korotuksista ovat täyttä huuhaa-politiikkaa ja äänestäjien hämäämistä.

    ---
    Vanhanen ja Katainen siis hämäävät äänestäjiä.
    Olen aivan samaa mieltä.

    Äänestä

tuloerot eivät kasva, niin kansantalous kasvaa.
Hyvä hyvä.
Miksi sitten sak/demarimafia eriarvoistaa kansaa? Eli miksi demarit eivät juuri äskettäin suostuneet siihen että köyhimmät olisivat saaneet 120 euroa lisää?
Kyllä SAK/demarimafian punikit osaa pitkästi kirjoittaa paskaa.
köyhyys, ja tuloerot ovat sak/demarimafian syytä.

tämäkin kirjoituksesi osoitta just sitä, ettei demarit haluakkaan muuta kuin antaa rikaille lisää, ja että sak:n on välistä päästävä repimään omansa ketkuilleen.

Miksei demarit sitten toimineet köyhyyden poistamiseksi, vaikka oli 12-vuota aikaa se tehdä.
Aina kun demarit ovat hallituksessa, niin tuloerot kasvaa, ja köyhät joutuvat ahtaammalle.

SAK/demarimafia on yhteiskuntaterrorismia harrastava anarkistinen rosvokopla, joka tähtää sosialistiseen yksipuoluejärjestelmään, alistaen toiset vaikka naganilla.
Lentokentällä tapahtuu nyt vuorostaan. SAK/DEMARIT toimivat noin, kun he haluavat kansalla menevän vieläkin kurjemmin.

Äänestä
  • Kun demari tekee lakialoitteen työttömän peruspäivärahan korottamisesta 120 eurolla, niin toverit pakottavat hänet vetämään aloitteensa pois, koska siinä ei ehdoteta samalla ansiosidonnaisen päivärahan korottamista.

    Demari ei salli köyhille annettavaksi mitään, jollei lihva ja ylensyönyt haalaridemari saa samalla vähintään yhtä paljon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tasaverotetut kirjoitti:

Sauli Niinistö (kok.) esittää, ettei rikkaita kannata verottaa, kun se tuottaa vain 200 miljoonaa euroa vuodessa. Kuitenkin pelkästään kaikkein rikkaimpien, yritysten omistajien ja maatalousyrittäjien, perintöveron poistoon hallitus varasi rahaa 165 miljoonaa euroa, vaikka varallisuusvero heiltä oli poistettu.
Hallitus haluaa Suomeen hallituksen omille intressiryhmille verottoman varallisuuden ja rälssitilat.

Matti Vanhanen (kepu) esittää, että rikkaita pitäisi verottaa tulevat viisi vuotta. Määräaikainen veron kovennus rikkaille olisi paikallaan "talvisodan hengen mukaisesti".

Kumpikaan vallankäyttäjistä (Niinistö tai Vanhanen) ei esitä, että veronkannon perusteeksi pitäisi ottaa VERONMAKSUKYKY, VERONMAKSUKYKY, VERONMAKSUKYKY...

Kokoomuksen kannattajat perustelevat kokoomuslaista veropolitiikkaa, että jos pääomatuloja verotettaisiin, rikkaat voisivat siirtyä ulkomaille ja viedä pääomat mennessään. Toisin sanoen veronkiertoa puolustellaan sillä, että veronkiertäjät voisivat lähteä Suomesta veroparatiiseihin, joten tehdään Suomesta rikkaiden veroparatiisi, jotta eivät lähde...

Toivottavasti kaikki veronkiertäjät lähtevät, mutta palauttavat ensin Suomesta saamansa tukiaiset... Näin ne kunnolliset yrittäjät, jotka eivät halua kiertää veroja ja huolehtivat työvoimastaan ja joilla on YHTEISKUNTAVASTUUTA, YHTEISKUNTAVASTUUTA, YHTEISKUNTAVASTUUTA ... saisivat tilaisuuden.
Heippa kaikki veronkiertäjät, tervemenoa ulkomaille veroja kiertämään!

Vallanpitäjät, kokoomuslaiset ja kepulaiset, joilla on yhteensä 102 kansanedustajaa 200:sta, kinastelevat siitä, pitäisikö rikkaita verottaa - ei - juu - ei - juu ... pitäisikö rikkaita rokottaa viisi tulevaa (laihaa vuotta) ja lakata verottamasta sen jälkeen (lihavat vuodet) - ei - juu - ei - juu...

Päähallituspuolueet eivät halua kuulla veroasiantuntijoita, tulo- ja varallisuuseroihin perehtyneitä tutkijoita tai talouden nobelisti Paul Krugmania tai käyttää maalaisjärkeä. Krugmanin tutkimusten mukaan kansantalous kasvaa, kun tuloerot eivät kasva. Kun tuloerot lähtevät kasvuun, kansantalouden kasvu hidastuu.

Kalle Isokallio, entinen Nokian johtaja kirjoittaa Iltalehden kolumnissaan näin:
"Kuka sitä nyt viitsii olla köyhän asialla? Suomi on varmaan ainoa maa maailmassa, jossa keskituloinen palkansaaja maksaa pienistä pääomatuloistaan korkeampaa veroa kuin pienestä palkastaan ja hyvätuloiset suurista pääomatuloistaan pienempää veroa kuin suuresta palkastaan. Miten Eduskunta kehtaa ylläpitää moista epäkohtaa verotuksessaa? Jos pääomatuloja verotettaisiin rinnakkaisena tulolähteenä palkan kanssa samalla asteikolla, asia korjaantuisi välittömästi ja Suomessa palattaisiin progressiiviseen verotukseen myös hyvätuloisten kohdalla... On hienompaa matkia Amerikkaa, vaikka matkiminen ajaakin kansantalouden kurimukseen."

Miten Eduskunta kehtaa ylläpitää moista epäkohtaa verotuksessa? Kyllä se kehtaa, kun omien intressiryhmien edunvalvonta on Kepulle ja kokoomukselle kaikkein tärkeintä - ei kansantalous ja hyvinvointipalvelut.

Edellisen kepujohtoisen porvarihallituksen, eli Esko Ahon hallituksen, aikana Suomessa siirryttiin eriytettyyn tuloverojärjestelmään, jossa pääomatuloa verotetaan matalan tasaveron mukaan, kun taas muihin tuloihin sovelletaan progressiivista asteikkoa. Vuoden 1993 verouudistus aloitti tuloerojen kasvun. Tuloerojen kasvua on lisäksi tuettu varallisuusveron poistolla, osinkotuottojen verotuksen vähentämisellä jne. Lisäksi nykyhallitus haluaa nollata rikkaiden perintöveron.

Kepu ja Kokoomus käyvät keskustelua siitä, pitäisikö rikkaita verottaa vai ei, ja jos verotetaan, niin riittääkö viiden vuoden verotus "talvisodan hengessä"?
Hallituspuolueet eivät pääse yksimielisyyteen, kun VERONMAKSUKYKY on sana, joka ei kuulu sanavarastoonsa. Turhaan siten kuulla veroasiantuntijoita ja turhaa lukea näiden pitkiä sepustuksia verotuksen vaikutuksista kansantalouteen? Kepu ja Kok enemmistöllään Eduskunnassa päättävät ketä verotetaan ja ketä ei ja miten kauan.

Kepu ja kok voisivat vetää asiasta pitkää tikkua. Jos kokoomus saa pitemmän tikun - rikkaita ei veroteta, jos kepu saa pitemmän tikun - rikkaita verotetaan viisi vuotta.

Kun veronmaksukykyä ei hyväksytä veronkannon perusteeksi, on ihan sama mitä muita keinoja käytetään. Hallituspuolueet joutuvat keksimään uusia entistä parempia perusteluita, jotta äänestäjät hyväksyvät epäoikeudenmukaisen verotuksen ja siitä seuraavat hyvinvoinnin leikkaukset. Rikkaita on niin paljon vähemmän -perustelu ei enää tepsi, kun rikkaat ovat rikastuneet valtavan paljon enemmän kuin keskituloiset puhumattakaan köyhistä... Vuonna 2004 rikkaimman kotitalouden nettovarallisuus oli 63-kertainen keskivertotalouteen verrattuna - puhumattakaan köyhistä talouksista. Tuloerot ovat sen jälkeen kasvaneet hurjasti muun muassa varallisuusveron poiston ja pääomatulojen valtavan kasvun takia.

Kaunko se talvisota kestikään - ehkä rikkaiden verotusta pitäisi jatkaa vielä jatkosodan hengessä - tai sitten ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu