Heikki Tala ? Kansanäänestys pakkoruotsista .

Miten täytyy toimia että saadaan kansanäänestys pakkoruotsista , onko sinulla tietoa , jos aletaan kerätä nimiä niin varmaan tiedotusvälineet ja politiikot heräisivät ?
6177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä turhia, vaietaan ruotsi kuoliaaksi,
lapsemme hoitavat homman kotiin.

Äänestä

alistettu ja päättäjät ostettu, että kestää vielä pitkään ennen kuin virallinen yksikielisyys toteutuu. Mutta se tulee ehdottoman varmasti. Ja reitti ei kulje kansanäänestyksen kautta, vaan nuorison raivaamana.

Anna-Maja Henriksson perusteli pakkoruotsin välttämättömyyttä sillä, että ruotsin kirjoittajien määrä ja osuus on pudonnut ylioppilastutkinnossa. Hurrien "palvelemiseksi" ei siis riitä, että 2/3 edelleen kirjoittaa ruotsin! Sana "palvelu" on suomenruotsalaisten lyömäase, jolla meitä suomalaisia alistetaan.

Leo Havukainen aivan oikein totesi, että ruotsinkielisiä juristeja on pilvin pimein, johon Henriksson pyysi kysymään käräjäoikeuksien tuomareilta, onko riittävästi. Ei tietenkään, sillä suomenruotsalaiset juristit (myös Anna-Maja) eivät suin surmin mene oikeusistuimiin, vaan hakeutuvat liike-elämän lihapatojen ääreen "verosuunnittelijoiksi".

Äänestä
  • Luulisi, että pakkoruotsista olisi jo päästy, sillä jo 60-luvulla sen pakkotankkaamista sen ajankin nuoret kirosivat. Silloin sitä ei kait edes julkisilla foorumeilla ja mediassa saanut edes ääneen sanoa paitsi, jos sulla oli ikioma sanomalehti. Aikoinani arvelin, että jo 30 vuoden kuluttua pakkoruotsi on taake jäänyttä elämää. Mutta ei.

    Leo Havukainen sanoi haastattelussa jotenkin niin, ettei ruotsin kielen suhteen ole tasa-arvoa eikä eduskunta kuuntele kansaa. Hän oli oikeassa. Eduskunta ei yleensäkään kuuntele yhtään mitään, jopa yksittäiset ministerit tekevät suuren kansan enemmistön vastaisia päätöksiä. Kansanedustajat ovat KUMILEIMASIMIA.

    Äänestä

kansalaistottelemattomuutta , jos esim. ne koululaiset jotka eivät halua lukea pakkoruotsia eivät menisi ruotsin tunneille ollenkaan ja jos se leviäisi kaikkiin suomenkielisiin kouluihin Suomessa niin hallituksen ja eduskunnan olisi pakko taipua pakkoruotsi asiassa ja siitä tulisi nopeasti vapaaehtoinen .

Äänestä
  • Jos 70-80 prosenttia lapsista jättää opettelemasta ruotsia istuen luokassa tuppisuina niin tuskin kaikkia näistä voidaan hylätä, varsinkin jos he opiskelevat muita aineita ahkerasti.

    Äänestä

Tai se pitäisi saada nostettua tärkeäksi poliittiseksi kysymykseksi ja jonkin merkittävän puolueen puolueohjelmaan kuten myös maahanmuuttojutut tietenkin työllisyyden ja muiden tärkeiden rinnalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansanäänestys ? kirjoitti:

Miten täytyy toimia että saadaan kansanäänestys pakkoruotsista , onko sinulla tietoa , jos aletaan kerätä nimiä niin varmaan tiedotusvälineet ja politiikot heräisivät ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu