Minulla on tässä vajaa puoli tuntia aikaa, joten mainitsen joitain henkilökohtaisia kokemuksiani lyhyesti. En kerro tapahtumista ennen uskoontuloa ja niistä ajatuksista ja kokemuksista, vaan enemmän tämän tapahtuman jälkeisistä, eli niitä henkilökohtaisia faktoja, joita tulkitsen että näissä Jumala on ollut mukana.
Varsinaisesta hengellisestä etsinnästäni olen joitain kertoja uskonto-foorumilla ja tälläkin palstalla kirjoittanut.
En kovin mielelläni puhu henkilökohtaisista Jumala-kokemuksistani, koska mielestäni Jumalaa ei tarvitse mainostaa subjektiivisten kokemusten kautta.
Luotan siihen että ihminen jossain vaiheessa elämäänsä kokee (jos kokee) synnintuntoa (vaikka ei osaisi nimittää sitä tällä nimellä) ja alkaa sisimmässään kysellä Jumalaan liittyviä kysymyksiä (vaikka ei käyttäisi termiä "Jumala"). Tässä hengellisen heräämisen ja etsinnän vaiheessa hän ottaa huomioon että voi olla jotain ihmisen ymmärrystä ja järkeä suurempaa ja tahtoo päästä selvyyteen näistä asioista.
Uskovana kerron Jeesuksesta, joka on sovittanut ihmisen synnit, että Hänen kauttaan voi löytää yhteyden Jumalaan, ja että se yhteys todella toimii. Jos ihminen on vilpittömästi kiinnostunut ja haluaa näistä keskustella, toki kerron rauhasta jonka olen Hänessä löytänyt jne., mutta en kovin usein ryhdy "markkinoimaan" Jeesusta henkilökohtaisilla rukousvastauksillani.
:pp (runotytön aloittamassa keskustelussa):
"aika erikoinen väittämä, ettet uskonut, mutta puhuit Jeesukselle?"
Mitä erikoista siinä on?
Oletetaan että seisot oven takana, et ole koskaan nähnyt sen taakse, kaikki ajatuksesi siitä mitä oven takana ehkä on tai ei ole, perustuvat siihen mitä olet havainnut oven tällä puolen ja kuinka olet havaintojasi tulkinnut.
Äkkiä kuulet oven takaa ääntä, joka kuulostaa mielestäsi puheelta, vaikka onkin aivan erilaista kuin mikään aiemmin kuulemasi puhe. Ensin tulkitset kuulemasi sen maailmankuvan ja käsityksesi mukaan, joka sinulle aiemmista havainnoistasi ja niiden tulkinnasta on muodostunut, jolloin kuulemasi ääni on ehkä "mielikuvituksen tuotetta", "harhaa" tms.
Mutta jossain vaiheessa otat huomioon, että saattaa olla niin että maailmankuvasi ja ihmiskäsityksesi onkin puutteellinen? Kun siis aiemmin olin suhtautunut "Jeesukseen" niiden tulkintojen pohjalta joita minulla oli, mutta sitten tapahtui (ääniä oven takana) asioita jotka saivat minut suhtatumaan myös aiempiin tulkintoihi kriittisesti ja varsinkin ajattelemaan, että näiden äänien lähde EHKÄ ja MAHDOLLISESTI on Jeesus, niin loogista oli kysyä sitä Häneltä, ajatellen että jos äänien aiheuttaja on Hän, eikä oma mielikuvitukseni, niin toki Hän kykenee minulle vastaamaan?
Jos itse olet suljetun oven tällä puolen, ja kuulet oven takaa ääntä, ja olet kuullut että siellä saattaisi olla eräs henkilö, vaikka et ole tällaista henkilöä koskaan tavannut, niin toki on loogista kysyä onko hän siellä? Ei kysymyksen esittäminen vielä vaadi mitään muuta uskoa kuin että ottaa huomioon tällaisen mahdollisuuden.
(nyt en kyllä päässyt edes alkuun ja tässähän tämä aika jo menikin. Suonette anteeksi hitauteni, mutta palataan asiaan. ciao.)
Varsinaisesta hengellisestä etsinnästäni olen joitain kertoja uskonto-foorumilla ja tälläkin palstalla kirjoittanut.
En kovin mielelläni puhu henkilökohtaisista Jumala-kokemuksistani, koska mielestäni Jumalaa ei tarvitse mainostaa subjektiivisten kokemusten kautta.
Luotan siihen että ihminen jossain vaiheessa elämäänsä kokee (jos kokee) synnintuntoa (vaikka ei osaisi nimittää sitä tällä nimellä) ja alkaa sisimmässään kysellä Jumalaan liittyviä kysymyksiä (vaikka ei käyttäisi termiä "Jumala"). Tässä hengellisen heräämisen ja etsinnän vaiheessa hän ottaa huomioon että voi olla jotain ihmisen ymmärrystä ja järkeä suurempaa ja tahtoo päästä selvyyteen näistä asioista.
Uskovana kerron Jeesuksesta, joka on sovittanut ihmisen synnit, että Hänen kauttaan voi löytää yhteyden Jumalaan, ja että se yhteys todella toimii. Jos ihminen on vilpittömästi kiinnostunut ja haluaa näistä keskustella, toki kerron rauhasta jonka olen Hänessä löytänyt jne., mutta en kovin usein ryhdy "markkinoimaan" Jeesusta henkilökohtaisilla rukousvastauksillani.
:pp (runotytön aloittamassa keskustelussa):
"aika erikoinen väittämä, ettet uskonut, mutta puhuit Jeesukselle?"
Mitä erikoista siinä on?
Oletetaan että seisot oven takana, et ole koskaan nähnyt sen taakse, kaikki ajatuksesi siitä mitä oven takana ehkä on tai ei ole, perustuvat siihen mitä olet havainnut oven tällä puolen ja kuinka olet havaintojasi tulkinnut.
Äkkiä kuulet oven takaa ääntä, joka kuulostaa mielestäsi puheelta, vaikka onkin aivan erilaista kuin mikään aiemmin kuulemasi puhe. Ensin tulkitset kuulemasi sen maailmankuvan ja käsityksesi mukaan, joka sinulle aiemmista havainnoistasi ja niiden tulkinnasta on muodostunut, jolloin kuulemasi ääni on ehkä "mielikuvituksen tuotetta", "harhaa" tms.
Mutta jossain vaiheessa otat huomioon, että saattaa olla niin että maailmankuvasi ja ihmiskäsityksesi onkin puutteellinen? Kun siis aiemmin olin suhtautunut "Jeesukseen" niiden tulkintojen pohjalta joita minulla oli, mutta sitten tapahtui (ääniä oven takana) asioita jotka saivat minut suhtatumaan myös aiempiin tulkintoihi kriittisesti ja varsinkin ajattelemaan, että näiden äänien lähde EHKÄ ja MAHDOLLISESTI on Jeesus, niin loogista oli kysyä sitä Häneltä, ajatellen että jos äänien aiheuttaja on Hän, eikä oma mielikuvitukseni, niin toki Hän kykenee minulle vastaamaan?
Jos itse olet suljetun oven tällä puolen, ja kuulet oven takaa ääntä, ja olet kuullut että siellä saattaisi olla eräs henkilö, vaikka et ole tällaista henkilöä koskaan tavannut, niin toki on loogista kysyä onko hän siellä? Ei kysymyksen esittäminen vielä vaadi mitään muuta uskoa kuin että ottaa huomioon tällaisen mahdollisuuden.
(nyt en kyllä päässyt edes alkuun ja tässähän tämä aika jo menikin. Suonette anteeksi hitauteni, mutta palataan asiaan. ciao.)
Vastaukset 92
Vanhimmat
turhaa jaarittelua nyt mukana?
>>En kovin mielelläni puhu henkilökohtaisista Jumala-kokemuksistani, koska mielestäni Jumalaa ei tarvitse mainostaa subjektiivisten kokemusten kautta. >Luotan siihen että ihminen jossain vaiheessa elämäänsä kokee (jos kokee) synnintuntoa (vaikka ei osaisi nimittää sitä tällä nimellä) ja alkaa sisimmässään kysellä Jumalaan liittyviä kysymyksiä (vaikka ei käyttäisi termiä "Jumala")>Tässä hengellisen heräämisen ja etsinnän vaiheessa hän ottaa huomioon että voi olla jotain ihmisen ymmärrystä ja järkeä suurempaa ja tahtoo päästä selvyyteen näistä asioista.>Uskovana kerron Jeesuksesta, joka on sovittanut ihmisen synnit, että Hänen kauttaan voi löytää yhteyden Jumalaan,>Hänen kauttaan voi löytää yhteyden Jumalaan, ja että se yhteys todella toimii.>pp (runotytön aloittamassa keskustelussa):
"aika erikoinen väittämä, ettet uskonut, mutta puhuit Jeesukselle?"
Mitä erikoista siinä on?>Oletetaan että seisot oven takana, et ole koskaan nähnyt sen taakse, kaikki ajatuksesi siitä mitä oven takana ehkä on tai ei ole,>nyt en kyllä päässyt edes alkuun ja tässähän tämä aika jo menikin. Suonette anteeksi hitauteni, mutta palataan asiaan. ciao.)
Myönnän että kirjoitustyylini on vähän jaaritteleva ja tiivistämisen taitoakin voisin varmaan opetella, mutta olen tämmönen persoona kun oon ja keskustelen omana itsenäni.
"Puhutko useinkin sellaiselle jota et usko edes olevan olemassakaan?"
Mielestäni vastasin jo tähän kysymykseen. Jos ottaa huomioon, että siellä, minne ei näe, saattaa olla jotain, ja sitten tahtoo ottaa selvää onko siellä jotain, ei se ole puhumista jollekin "jota ei usko olevan olemassakaan", sillä siinä vaiheessa jo ottaa huomioon mahdollisuuden että vaikka en oikeastaan uskoisikaan, niin saattaapa kuitenkin olla. Se on avoin mahdollisuus.
Samoin se ei myöskään ole puhumista jollekin "jonka uskoo olevan olemassa". Se on ainoastaan sen mahdollisuuden huomioon ottamista että jotain saattaa olla, ja kun sitten alkaa tuntua että se jokin saattaisi olla joku tai jokin tietty, niin miksi suoralta kädeltä kieltää hänet, luottaa aikaisempiin kokemuksiin ja ajatusmalleihin ja selittää uusi kokemuksensa tyhjiin, esim. "mielikuvituksen tuotetta", "harhaa" tms.?
Kyllä synnintunto on uskonnollinen termi.
Raamatusta löytyy monia sellaisia termejä ja kuvauksia, joiden huomasin uskoontuloni jälkeen kuvaavan just sitä, mitä minulle oli tapahtunut. Ensin siis oli kokemus, sen jälkeen löytyivät sanat. Miksi keksiä omia sanoja, jotain ihan uusia ilmauksia, kun hyviä sanoja on jo olemassa, esim. synnintunto?
Kun siis koin Persoonallisen Rakkauden läsnäoloa, jotain sellaista ei-fyysisin aistein havaittavaa, joka kuitenkin tuntui hyvin todelliselta, ja erinäisten vaiheiden kautta olin sellaisessa tilanteessa, että mielestäni minun piti ottaa huomioon että tämä Rakkaus on Jeesus, niin luonnollista oli siinä tilanteessa sanoa:
"Jeesus, jos sinä olet oikeasti olemassa ja jos sinä todella olet sovittanut syntini, jos se juttu on totta, niin osoita itsesi todeksi, anna pahat tekoni anteeksi ja tule elämääni."
Sillä hetkellä KOIN kuinka tuo rakkaus, jonka olemassaoloa olin aavistellut, jonka suoraan sanoen olin kokenut lähestyvän itseäni, mutta josta en ollut saanut selvyyttä enkä varmuutta, tuli sisimpääni. Koin selkeästi Hänen rakkautensa, hyvyytensä ja hellyytensä. Tunsin kuin jokin minun ja Jumalan - vasta tuolla hetkellä, kokemukseni kautta aloin uskoa Jumalaan - välillä oleva muuri olisi murtunut, jokin joka oli estänyt yhteyttämme, ymmärsin, että muuri oli se mitä Raamattu nimittää synniksi, ja muurin murtuminen oli syntien anteeksiantamus.
Tapahtuman seurauksena koin jotakin mitä voisi kuvata sanoilla persoonallisuuden eheytyminen, itsensä löytäminen ja elämänilo. Tällä tavalla Jumala tuli minun elämääni.
Ensimmäinen välitön seuraus kokemuksesta oli että kun olin muutaman kuukauden ajan aina silloin tällöin kärsinyt unettomuudesta enkä muutenkaan nukkunut kovin hyvin, seuraavana yönä "nukuin kuin pieni lapsi".
Ensimmäisenä aamulla herätessäni oli mielessä sanat "kiitos Jeesus". Ensin tuntui vähän hassulta noiden sanojen lausuminen ääneen, mutta kun sanoin niin, koin sisälläni iloa ja kokemuksen että todellakin puhun elävälle, todelliselle persoonalle, joka kuulee.
Se oli alku.
Ja nyt minun pitää taas mennä. Kun ei ole omaa konetta ja kirjoitan kirjastossa, nimittäin. Ja onhan sitä muutakin tehtävää kuin "samojen asioiden jaarittelu" jotka kuitenkin tulet tulkitsemaan niiden käsitysten mukaan jotka jo olet omaksunut.
>>>Mielestäni vastasin jo tähän kysymykseen. Jos ottaa huomioon, että siellä, minne ei näe, saattaa olla jotain, ja sitten tahtoo ottaa selvää onko siellä jotain, ei se ole puhumista jollekin "jota ei usko olevan olemassakaan",>Samoin se ei myöskään ole puhumista jollekin "jonka uskoo olevan olemassa". Se on ainoastaan sen mahdollisuuden huomioon ottamista että jotain saattaa olla, >ja kun sitten alkaa tuntua että se jokin saattaisi olla joku tai jokin tietty, niin miksi suoralta kädeltä kieltää hänet>Raamatusta löytyy monia sellaisia termejä ja kuvauksia, joiden huomasin uskoontuloni jälkeen kuvaavan just sitä, mitä minulle oli tapahtunut. Ensin siis oli kokemus, sen jälkeen löytyivät sanat. Miksi keksiä omia sanoja, jotain ihan uusia ilmauksia, kun hyviä sanoja on jo olemassa>Kun siis koin Persoonallisen Rakkauden läsnäoloa, jotain sellaista ei-fyysisin aistein havaittavaa, >että mielestäni minun piti ottaa huomioon että tämä Rakkaus on Jeesus, >"Jeesus, jos sinä olet oikeasti olemassa ja jos sinä todella olet sovittanut syntini, jos se juttu on totta, niin osoita itsesi todeksi, anna pahat tekoni anteeksi ja tule elämääni.">Sillä hetkellä KOIN kuinka tuo rakkaus, jonka olemassaoloa olin aavistellut, jonka suoraan sanoen olin kokenut lähestyvän itseäni, mutta josta en ollut saanut selvyyttä enkä varmuutta, tuli sisimpääni. Koin selkeästi Hänen rakkautensa, hyvyytensä ja hellyytensä. Tunsin kuin jokin minun ja Jumalan - vasta tuolla hetkellä, kokemukseni kautta aloin uskoa Jumalaan - Ensimmäinen välitön seuraus kokemuksesta oli että kun olin muutaman kuukauden ajan aina silloin tällöin kärsinyt unettomuudesta enkä muutenkaan nukkunut kovin hyvin, seuraavana yönä "nukuin kuin pieni lapsi". Ensimmäisenä aamulla herätessäni oli mielessä sanat "kiitos Jeesus". >koin sisälläni iloa ja kokemuksen että todellakin puhun elävälle, todelliselle persoonalle, joka kuulee.
Se oli alku.
kirjeen vaihtonne, näinhän Jumalalliset viettimme meitä lähentävät. ......Että viellä ovien takana tirkistelemään ja arvuuttelemaan. Eikö nyt mennä jo hieman liian pitkälle. Tämä on uskontopalsta jossa lähimmäisenrakkauden ilmaisut ovat jopa hyvinkin toivottavia, mutta eikö tämä nyt ................ .......?
Oikeastaan minä vaan kysyn, tuomitsematta ketään.
Ota sinäkin :pp. huomioon hänellä oli nyt vähän kiire. Ehkä tässä on sitä kateellisuutta. Kukaan nainen ei ole koskaan kirjoittanut minulle noin pitkiä ja palavia kirjeitä. Valitettavasti.
tietysti hyvä, että sinä "seurakuntamme" pappina ottaisit enemmänkin kantaa uskonveljemme "kiireisiin", minä näin maalikkona joudun vain ihmettelemään enempi tuota todistelua, miten "ei uskovainen" tulee uskoon?
Pitääpä olla tarkkana itsekki, eihän sitä koskaan tiedä milloin tuollainen "rakkauden voima" alkaa lähestyä ja tunkea liki, ikään kuin tuntematon meteoriitti taivaalta putkahtaisi esiin ja suoraan tajuntaan?
voin todeta törmänneeni joitakin kertoja vastaavaan. Ainoa tapa on kunnella ja varovaisesti myötäillä, menemättä kuitenkaan liian pitkälle. Tässä on hieman hankala antaa aivan yksityiskohtaisia ohjeita. Kaikkiin yksityiskohtiin ei nyt kuitenkaan kannata takertua.
yllättäen urospuoliseksi? Mitä nyt?
Siis niistä kokemuksista...
Mainitsen nyt sitten joitain.
Ensimmäinen konkreettisempi kokemus siitä kuinka Jumala tosiaan kuulee rukouksia tapahtui joitain päiviä uskoontuloni jälkeen.
Olin riidellyt vaimoni kanssa ja aloimme nukkua selät vastakkain emmekä viitsineet puhua toisillemme mitään. Tiesin kuitenkin että hänellä oli kova hammassärky jonka tähden hänen oli vaikea nukahtaa. Sanoin siinä mielessäni (siis en ääneen): "Voisit sinä Jeesus koskettaa ja ottaa tuon säryn pois." Kohta nukahdin.
Seuraavana aamuna vaimoni, jo leppyneenä edellisen illan riidasta, sanoo: "Kuule, taisit rukoilla mun hammassäryn puolesta yöllä? Tunsin sen ja koin kuinka Jumala kosketti ja otti säryn pois."
Seuraava tapaus, jonka kautta Herra opetti minulle jotakin olennaista itsestään ja toimintatavoistaan, oli tällainen:
Olin ollut hiljentymässä ja rukoilemassa joen rannalla, jolloin mieleeni tuli eräitä asioita erään uskovan ystävän kohdalla, joissa tämän ihmisen olisi mielestäni pitänyt tehdä parannusta mutta mielestäni tuntui aika toivottomalta että hän edes ymmärtäisi parannuksentarvetta niissä asioissa, lähinnä oli kysymys joistain elämän asenteista ja ihmissuhdekysymyksistä, osittain ihan konkreettisista teoistakin.
Olin siitä rannalta lähtiessäni menossa hänen luokseen, ja niinpä ajattelin matkalla että kun rukoilen tämän ystävän puolesta, niin siinä rukouksessa puhun Jumalalle näistä asioista tyyliin "auta Herra tätä ystävää tekemään parannus tässä ja tässä asiassa" että hän varmasti ymmärtäisi.
Kuitenkin tuli sitten mieleeni että asian käsittelytapa on ihan väärä. Enhän minä noin rukoillessa oikeastaan edes rukoile Jumalaa vaan puhun sille ihmiselle? Sen sijaan että luottaisin että Herra vaikuttaa, yritänkin itse vaikuttaa häneen?
Niinpä sitten en ystävän luona rukoushetkessä tehnyt muuta kuin laskin käteni hänen olkapäälleen ja pyysin yksinkertaisesti: "Jeesus, siunaa ja kosketa sinä."
Ystävä alkoi vuolaasti itkemään, ja hetken siinä itkettyään sanoi iloisella ilmeellä:
"Kiitos kun rukoilit puolestani. Jumalan Henki kosketti sisintäni voimakkaasti ja osoitti eräitä asioita joissa minun tulisi tehdä parannus..."
Nuo asiat olivat juuri ne joista olin kokenut että hänen tulisi parannusta tehdä. Jumala siis osoitti, että on tilanteita joissa on parempi vaan luottaa Hänen tekoonsa ja jättää omat yrittämiset sikseen. Minun sanani olisivat kenties vaan ärsyttäneet uskovaa ystävääni ja nostaneet hänet puolustuskannalle, mutta kun Jumala puhui asia tuli ymmärretyksi.
Vielä jotain henk.koht. kokemuksia?
Hmmm. No ehkä jotain voin mainita.
Esimerkiksi tilanne kun eräs ei-uskossa oleva ystävä, joka silloin oli muutaman kaljan nousuhumalassa, äkkiä tarttui kurkkuuni kiinni ja yritti kuristaa.
Tiesin että hänellä ei sinänsä ole minua vastaan mitään, mutta hänessä vaikutti riivaajahenki joka olisi tahtonut surmata minut. Eikä ystäväni yksinkertaisesti pystynyt hallitsemaan itseään.
Tilanne oli outo. Hän yrittää ja yrittää kuristaa, mutta ei saa sormiinsa voimaa. Tunnen kuinka Jumala suojelee minua.
Sanon "Jeesuksen nimessä" ja samalla ote kirpoaa ja kaveri sinkoutuu lattialle selälleen. Yrittää siitä silmät leimuten ja sähisten nousta kädet ojossa kurkkuuni mutta ei pysty koskettamaan minuun. Kun hän ei pääse minuun kiinni, tuo henki laittaa hänet hakkaamaan omaa päätään pöydän reunaan.
Koska on ihan selvää, että kaverissa vaikuttaa riivaava henki, alan nuhdella henkeä Jeesuksen nimessä ja käsken lopettamaan. Pään hakkaaminen loppuu välitömästi.
Kaveri makaa selällään lattialla silmät kiinni ja toteaa: "huh huh, kyllä minä nyt taisin tulla uskoon."
Jotenkin minusta tuntuu että koko uskoontulojuttu on hänen kohdalla nyt sielunvihollisen pelleilyä että luulisin riivaajan lähteneen hänestä.
"Mitä se tarkoittaa se uskoontuleminen? Uskotko nyt Jeesukseen oma vapahtajanasi? Olet saanut syntisi anteeksi Jeesuksen sovintoveressä?"
Puhuessani Jeesuksen verestä hän avaa silmänsä ja katsoo minuun eläimellinen ilme kasvoillaan, alkaa kiroilla ja hyppää ylös. Ensin hän tarttuu kirjahyllyyn ja yrittää kaataa sen, mutta taas käsistä menee voima. Ähellettyään hetken kirjahyllyn kanssa naama punaisena saamatta mitään vahinkoa aikaan, hän alkaa kävellä ympäri huonetta ja yrittää tarttua esineisiin särkeäkseen ne, mutta ei kykene. Ei myöskään pysty tulemaan kimppuuni vaikka yrittääkin.
Alan uudelleen nuhdella hänessä olevia henkiä, mm. väkivaltaisuuden henkeä, jolloin hän sinkoutuu lattialle vatsalleen. Nuhdellessani henkiä ne yrittävät viedä hänet ryömimällä pois asunnosta, mutta seuraan perässä ja eteisen lattialla käsken hänen pysähtyä.
Kun tilannetta on kestänyt jonkin aikaa, hän alkaa itkeä ja kirousten välissä sopertelee omalla äänellään: "Käske ne pois, sano ettei ne saa enää tulla minuun eikä keneenkään tuttuun."
Nuhtelen vielä henkiä ja käsken niiden lähteä. Kun tilanne hetken kuluttua on ohi, kaveri on täysissä järjissään ja keskustelemme pitkään hengellisistä asioista. Hän ei kuitenkaan ota Jeesusta vastaan.
Seuraavan parin kolmen vuoden aikana tulee joitain tilanteita, kun hän pyytää minua rukoilemaan puolestaan, niin kesken rukouksen riivaaja taas ottaa hänessä vallan ja minun on pakko nuhdella sitä ja käskeä lähtemään ettei kaveri särkisi paikkoja.
Muutaman vuoden kuluttua tuosta tapauksesta hän tulee uskoon ja tunnustaa että ymmärsi Jeesuksen kutsuneen häntä jo pitkään mutta ei vaan jotenkin pystynyt eikä uskaltanut vastata Jeesukselle kyllä.
Tämän hurjempia tapauksia en viitsi sinulle kertoa, koska epäilen että tässäkin jo oli mielestäsi kyllin "sairasta" juttua.
Niinpä. Maailma on aika sairas paikka. Enkä mene sanomaan että esim. kaikki psyyken sairaudet ja sen sellaiset on riivaajien työtä, kyllä ihminen voi tunne-elämältään olla muutenkin rikki. Vaan senkin olen havainnut kuinka Jumalan rakkaus parantaa, eheyttää ja hoitaa.
"Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa." Ef.6:12.
Tätä taistelua - siis ei ihmisiä eikä fyysistä maailmaa, vaan pahoja henkiolentoja vastaan - on kyllä koettu, ja myös on osoittautunut todeksi Jeesuksen nimen voima noissa tilanteissa. Rukoustaistelu on todellista toimintaa ja sillä on seurauksensa myös näkyvässä maailmassa.
Raamatun kielenkäyttöön perehtymättömille muutama selitys kyseisestä raamatunjakeesta:
henkimaailmassa myös vihollisella on oma hierarkiansa (=hallitukset), on demoneita jotka hallitsee erityisesti kansakuntia ja paikkakuntia, ja kaikkia näitä on mahdollista Jeesuksen antamin valtuuksin ja Hengen johdatuksessa sitoa, nuhdella ja käskeä.
Tässä pimeydessä = siellä missä Jeesus kielletään.
Taivaan avaruuksissa = hengellinen ulottuvuus, josta jokainen ihminen on osallinen, mutta jota yleensä hyvin vähän tiedostamme, jotkut jopa kokonaan sen olemassaolon kieltävät, selittäen kaiken hengellisen vaan aivotoiminnan temppuiluksi ym. höpinäksi.
Vielä yksi kohtalaisen 'raju' kuvaus siitä kuinka Jumala rakkaudessaan halua pysäyttää ihmisen tuhoon vievältä tieltä.
Olin kävelemässä kaupungilla kesäisenä päivänä, kun koin selkeän kehotuksen mennä jokirantaan istumaan ja lukemaan Raamattua. Tein näin.
Vähän matkan päässä istui kolmen henkilön ryhmä, ja vähän ajan kuluttua eräs tyttö käveli siitä luokseni. "Näinkö oikein? Luetko tosiaan raamattua? Oletko uskovainen?"
Myönsin uskovani Jeesukseen. Hän pyysi että rukoilisin hänen puolestaan siinä, joten laitoin käteni hänen olkapäälleen ja rukoilin lyhyesti.
Itselläni ei ollut mitenkään erityisen 'hengellinen' olo enkä kokenut tuossa tilanteessa mitään erityistä, mutta tyttö sanoi rukouksen jälkeen että Jumala kosketti häntä voimakkaasti ja että hän TIETÄÄ että hänen olisi hyvä mennä johonkin kristilliseen seurakuntaan ja ensinnäkin ottaa Jeesus elämässään vastaan.
Juttelimme vähän aikaa ja hän kertoi henkilökohtaisia asioita, joita en ole puhunut enkä voi kenellekään puhua koska ne oli luottamuksellisia, mutta päällimmäiseksi jäi että hänen olisi aika ottaa Jumalan kutsu todesta.
Hän kysyi mihin seurakuntaan olisi hyvä mennä, mutta en halunnut mainostaa mitään erityistä seurakuntaa enkä muutenkaan painostaa, joten mainitsin vain nimeltä paikkakuntamme kristillisiä seurakuntia ja sanoin, että jos kerta hänestä itsestä tuntuu että olisi hyvä mennä hengelliseen kokoukseen johonkin, niin hyviä vaihtoehtoja on kyllä runsaasti.
Muutaman seuraavan kuukauden aikana näin tämän henkilön kaupungilla joitain kertoja. Kaksi kertaa kysyin häneltä joko hän on ottanut Jeesuksen vastaan, ja hän sanoi että ei vielä mutta tietää että en pitäisi.
En mielelläni painosta ketään ja niinpä en puhunut hänellekään asiasta enempää, sillä tiesin että Herra itse puhuttelee kyllä häntä.
Viimeisen kerran näin hänet talvella uimahallin kahviossa. Istuin uskovan ystäväni, erään vanhan saarnamiehen kanssa kahvilla, äkkiä koimme kuinka Jumalan Henki kosketti meitä kumpaakin murtaen, ilman mitään tietoista syytä, ja aloimme itkeä.
Nostaessani katseeni näin tytön istuvan muutaman pöydän päässä, koin syvää surua hänen vuokseen ja mietein pitäisikö minun vielä mennä puhumaan asiasta hänelle. Asiaa miettiessäni hän kuitenkin ehti nousta ja lähteä.
Muutama päivä tämän tapahtuman jälkeen iltasanomissa ja iltalehdessä oli isot lööpit kuinka nuori nainen tapettiin ja heitettiin parvekkeelta lumihankeen.
Se oli tämä tyttö.
Jumala siis kutsuu ja puhuttelee. Ja sitten kun tahdomme tämän Jumalan hyvyydestä kertoa ihmisille ja kehottaa ottamaan Jumalan kutsun tosissaan, niin olemme "suvaitsemattomia" ja "ahdasmielisiä" ja harrastamme "pakkokäännytystä".
Pari vastaavanlaista tapausta Jumalan kutsuvasta rakkaudesta oon laittanu keskusteluun "ELÄMÄ ON IHANAA" tällä palstalla, aloittanut Mirka.
Mitäs vielä?
Nuorena, vilpittömänä uskovana heittäydyin mielelläni kaikenlaisiin tempauksiin, joissa annoin Jumalalle mahdollisuuden näyttää huolenpitoaan ja johdatustaan.
Eräs tapaus tällainen:
Kaksi ystävääni oli ahvenanmaalla mökillä, mutta itse en ollu koskaan käyny kyseissä paikassa enkä tienny edes kuinka suuri Ahvenanmaa on ja missä niiden mökki siellä sijaitsee. Rukoilin ja kysyin: "Jos lähden sinne, pidätkö minusta huolta ja johdatat perille?"
Sisimmässäni koin Pyhän Hengen lempeän läsnäolon ja selkeän tietoisuuden, kuin puheen: "Mene vaan, kyllä minä sinua johdatan."
Maarianhaminasta vuokrasin polkupyörän. Sitten vaan polkemaan. Mielessäni ylistelin Herraa: "On se vaan Jeesus mahtavaa nähdä kuinka sinä tämänkin asian hoidat."
Muutaman kilometrin ajeltuani pysähdyin erään kirkon viereen ja ajattelin kävisinkö siellä sisällä tutustumassa. Silloin tunsin aivan selkeän kehotuksen sisälläni: nyt jatka matkaa, käänny seuraavasta vasemmalle ja sitä seuraavasta risteyksestä oikealle.
Näin tehdessäni ystäväni tulivat autolla vastaan, tunsivat minut ja jarruttivat. Olivat lähteneet kauppamatkalle. Heidän mökilleen oli vielä monen kilometrin matka siitä.
Kokonaisuudessaan tuo mökkireissu oli varsin antoisa ja hauska.
Sitten:
Minun piti olla erään määrätyn kaupungin linja-autoasemalla tiettyyn aikaan, klo. 12.00, koska tuohon aikaan ( muistaakseni 12.10 tai niillä paikkein ) eräs tuttava, jonka tapaamisesta asemalla olin sopinut, nousisi siellä linja-autoon ja minun piti toimittaa hänelle eräs asia.
Kysyin Herralta voinko mennä liftillä, kun muutenkin nuorena liftailin paljon ja se oli mielestäni mielenkiintoinen tapa matkustaa ja ihailla Jumalan johdatusta, tutustua ihmisiin jne. Taas Pyhä Henki vakuutti sisimpääni että ehtisin kyllä liftaamalla ajoissa perille.
Jostain syystä en kuitenkaan saanut kyytiä. Pienen pätkän pääsin yhden auton kyydissä mutta vielä oli noin sata kilometriä matkaa.
Katsoin kelloani. Oli täysin järjenvastaista että ehtisin ajoissa perille, mutta sisäisesti koin rauhaa ja luottamusta. "Olkoon kuinka mahdotonta vaan, mutta minä olen oppinut erottamaan Herrani äänen ja tiedän Hänen luvanneen. En siis katso siihen mikä on mahdollista tai mahdotonta vaan yksinkertaisesti luotan."
Kohta tämän ajatuksen jälkeen auto pysähtyi. Romaninaisia valkoisessa mersussa. Kiva. Asiassa vain kävi niin, että he erehtyivät ohittamaan erään miesautoilijan, joka ilmeisesti ei pitänyt siitä että naiset ja/tai mustalaiset menee ohi, joten seurasi pieni kisa, ohittelua vuorotellen.
Lopulta romaninainen jonka kyydissä olin painoi kaasua reippaan puoleisesti ja melkein koko loppumatka mentiinkin sitten aika haipakkaa.
Lähestyessämme kyseistä kaupunkia, joka oli sekä minun että naisten matkan päätepiste, he kysyivät minne tuossa kaupungissa menen, sanoin että linja-autoasemalle ja he lupasivat heittää perille asti.
Päästyäni asemalle kello näytti tasan 12.00.
Sain asian toimitettua ja tuttavani ehti linja-autoonsa.
Kyseistä tapausta en ole useinkaan kertonut, koska en hyväksy kyseistä liikennekulttuuria ja törttöilyä, mutta niin vain kävi, että Jumala piti lupauksensa.
On muuten pitänyt joka kerta.
Jos joku uskova sanoo että Herra puhui jotain eikä pitänytkään lupaustaan, niin siinä kyllä on sekotettu oma mielikuvitus ja Jumalan puhe.
Aikaisempien tulkintamallien mukaan, siis kun en vielä ollut uskossa, olisin selittäny nämä tilanteet ja tapaukset kaikella muulla tavalla, mutta en tietenkään hyväksynyt että JUMALA oikeasti puhuisi ja johtaisi näin.
Nyt ei tarvitse etsiä älyttömiä selityksiä, kun tuntee henkiökohtaisesti Hänet, johon uskoo.
Vielä pari tapausta vois kertoa, mutta enpä tiedä...
Lopuksi se mikä on tärkeintä:
En ole uskossa tällasten tapausten, rukousvastausten, kokemusten, siunausten ja Jumalan lahjojen tähden.
Olen uskossa sen rakkauden ja läsnäolon tähden jonka Hänessä koen. Syntien anteeksiantamus on pääpointti, se mitä Jeesus on puolestani tehnyt. Sen rinnalla kokemukset ei merkkaa mitään.
.
On se mukavaa kun kerrot kaikki asiat noinkin lyhytsanaisesti ja suoraan,mutta mutta,jatkossa
kannattaa pistää ajatus poikki ja lopettaa näpyttely hieman aikaisemmin,sanoisinko 4 kpl.
jälkeen. Hyvin harva ihminen jaksaa lukea pitkiä
sepustuksia ja meriselityksiä,joten hukkaan menee
liiat sanat ja hyvä tarkoitus.
ihan rehellisesti, oletko koskaan ollut psykiatrisessa hoidossa?
mitä minä vanhenpanasielunpaimenena sanoin sinulle klo 14.32? Älä aivan ominpäin mene tuollaisia kyselemään.;
mutta kun joskus tuntuu, että ymmärrys tällä palstalla on mitä on, niin ajattelin, mitä ajattelin, ja kysyin kuitenkin?
sanotaan että kyl ain kyssy saa.
miekin meinasin, kysynpä kun teki mieli? Toivottavasti vastaaja ei tule "synnin tuntoon", kyllä yhrenkerran noin väkevä kokemus elämässä riittää itse kullenkin?
ymmärryksen ajatuksella ymmärretty ymmärrys..
ajatuksen kysymyksillä kiehuvaan veteen keitetty
ja tutu tuntemisella sekaan heitetty..
miksi aina yrität henkilökohtaisesti tölviä ja loukata? Kuuluuko se tieteelliseen maailmankuvaan ja on välttämätöntä tyhmyyksien osoittamiseksi? Mutta silloinhan on kyse vaan uskovien tyhmyyden osoittamisesta, niinhän? Silloinkin.
Kun ymmärrys on tällä palstalla sitä mitä näyttää olevan. Niin näyttää.
Älä :pp ole niin varma että voit omasta ymmärryksestäsi käsin selittää asiat niin että lopputulos on varmasti oikea. Varsinkin kun ulotat tietämyksesi koskemaan asioita joista sinulla ei ole tietoa.
Vastaus kysymykseesi on että en ole ollut psykiatrisessa hoidossa.
Ja kun noita kuvauksia ja kertomuksia tuossa tuli laitettua, niin lisätään vielä löylyä kiukaalle:
Olin vieraalla paikkakunnalla ystäväni luona, aamupäivällä olin heillä yksin kotona ja ovikello soi, naapuri kävi kysymässä otammeko häneltä vastaan ruokatavaroita koska hän on lähdössä pois kotoaan joksikin aikaa, ettei ne pilaannu jääkaapiin.
Miehen mentyä koin pakottavaa sisäistä tarvetta rukoilla hänen puolestaan ja rukoillessani koin että tulen vielä tapaamaan hänet.
Hetken kuluttua ovikello soi ja mies uudisti kysymyksensä, jolloin suostuin ottamaan vastaan jotain ruokatavaroita. Kysyin minne hän on menossa, ja hän vastasi sairaalaan.
Rukoilin edelleen hänen puolestaan hänen mentyään, ja seuraavana aamuna rukouksessa ollessani koin että minun pitää lähteä tapaamaan häntä.
Hän ei kuitenkaan ollut siinä sairaalassa johon hän kertoi menevänsä. Lisäksi tiesin hänestä vain sukunimen, jonka olin katsonut postilaatikosta.
Kyselin onko paikkakunnalla muuta sairaalaa ja sain vastaukseksi ei ole. Olin jo lähdössä kun nainen sairaalan neuvonnan tiskiltä lisäsi että yksi toinen sairaala lähistöllä kyllä on, mutta sinne on parikymmentä kilometriä matkaa, ja se on mielisairaala.
Rukoilin ja kyselin Herralta pitäisikö minun mennä sinne etsimään tuota miestä. Koin sisimmässäni että pitäisi.
Niinpä menin sairaalaan, sain sukunimen perusteella selville suljetun osaston jolla hän oli.
En viipinyt osastolla kauaa. Puhuimme muutaman asian ja lopuksi kysyin voinko rukoilla hänen puolestaan, johon sain myöntävän vastauksen.
Siunatessani häntä siinä mieleeni tuli voimakkaasti eräs kuva, jonka sitten kerroin hänelle. Kuva koski tunnelissa matkaavaa junaa ja siihen liittyi muutamia asioita mm. tunneliin juuttumisen pelkoa. Kerroin hänelle että juna kuitenkin on liikkeellä.
Mies kiitti välittämisestä, rukouksesta ja rohkaisusta. Lähdin ja olin itse puolestani kiitollinen Jumalalle kun Hän auttoi olemaan kuuliainen tässä ehkä hyvinkin tärkeässä asiassa.
Muistaakseni aikaa kului noin puolitoista vuotta kun seuraavaksi olin tuossa kaupungissa. Olin joidenkin ystävieni kanssa yhteiskristillisessä tapahtumassa siellä.
Laulaessamme seisaaltamme hengellisiä lauluja huomasin miltei vieressäni henkilön, joka näytti jotenkin tutulta, en vain saanut mieleeni missä olen hänet nähnyt.
Hän kuitenkin tuli itse keskustelemaan.
Hän kertoi että jo mennessään sairaalaan oli pitkään hautonut itsemurha-ajatuksia ja sairaalassa ollessaan sitten yrittikin ottaa hengen itseltään, mutta selvisi siitä. Itsemurhayrityksen jälkeen häntä alkoi puhutella kuva jonka olin rukouksessa kertonut ja joka oli jäänyt hänen mieleensä.
Jossain vaiheessa kohta itsemurhayrityksen jälkeen hän sitten rukoili ja pyysi Jeesusta elämäänsä.
Tavatessani hänet hengellisessä tilaisuudessa hän näytti hyvin valoisalta ja kertoi olevansa kiitollinen Jumalalle. Omien sanojensa mukaan parantuminen ja eheytyminen lähti käyntiin siitä että Jumala opetti häntä hyväksymään itsensä eikä hän enää syyllistänyt itseään pakkomielteidensä ja elämää kuluttavien neuroosiensa tähden. Itsensä hyväksyminen oli ensimmäinen askel joka johti vapautumiseen pakkomielteistä ja neuroottisuudesta, kun tajusi ettei ihmisarvo sentään ole tällaisista riippuvainen. Hän sanoi että vieläkin on ajoittain vaikeaa mutta opettelee hyväksymään myös vaikeutensa ja käsittelemään niitä. Kaiken tärkeimmäksi asiaksi hän sanoi Jumalan rakkauden henkilökohtaisen kokemisen.
Omia kipujaan ja vammojaan ei voi (tai tietysti voi, mutta ei ole suotavaa) paeta "Jumalaan". Mutta kun "pakenemme" Jeesuksen luo sellaisina kuin olemme, vammoinemme kaikkinemme, saamme löytää parantumisen.
Parantuminen on tietysti paljolti kiinni myös siitä kuinka suostumme kohtaamaan itseämme ja asioita joita kohdata täytyy. Jumalan kanssa on kuitenkin hyvä kohdata myös niitä asioita jotka muuten hautaisi ja tukahduttaisi alitajuntaansa niiden kohtaaminen kun on kipeää.
Ja hyvä että seurakunnissa on ihmisiä joille Jumala on antanut sielunhoidollista viisautta ja jotka ei omassa uskonnollisessa innossa ole heti tulkitsemassa asioita jonkin oman ahtaan näkemyksen mukaan vaan osaa kuunnella ihmistä ja Pyhän Hengen ääntä. Ja tänä päivänä monet sielunhoitajat ja rukousavustajat on myöskin kouluttaneet itseään, onpa niitä sellaisia uskovia jotka ihan ammatiltaankin on psykologeja.
meinasi unohtua.
Voisitko sanoa :pp mikä kirjoituksessani sai sinut ajattelemaan psykiatrisen hoidon tarvetta?
Olisi mielenkiintoista tietää.
että olet mielisairas, mutta sinähän oletkin pelkkä valehtelia joka niillä yrittää todistaa, kuten teillä hihhuleilla tapana on "Jumalansa" olemassa oloa ja uskonsa oikeutetta.
>>Olin jo lähdössä kun nainen sairaalan neuvonnan tiskiltä lisäsi että yksi toinen sairaala lähistöllä kyllä on, mutta sinne on parikymmentä kilometriä matkaa, ja se on mielisairaala.
Rukoilin ja kyselin Herralta pitäisikö minun mennä sinne etsimään tuota miestä. Koin sisimmässäni että pitäisi.
Niinpä menin sairaalaan, sain sukunimen perusteella selville suljetun osaston jolla hän oli.
vaan nuo väittämäsi kokemuksesi, mutta nehän osoittautuivatkin pelkiksi valheiksi, eli mielikuvituksen tuotteeksi kuten jumalasikin, kuten tuolla ylempänä osoitin.
Salon lähellä oleva sairaala nimeltään "Mäyrynummen sairaala" tai jotain sinne päin. Ja varmasti on tosi että pääsin sisään sukunimen perusteella.
Jos ehkä sitten oli rukouksella osuutta asiaan?
Kuule, minä uskon tosissani Jumalaan ja nyt näyttää vähän siltä että sinun tarkoituksesi pyhittää keinot?
Kun olet niin varma ettei Jumalaa ole ja että uskovien jutut pitää osoittaa pelkäksi satuiluksi koska ilman muuta ne on satuilua. Jos ne ei olisi satuilua, niin silloinhan Jumala kenties olisi todellinen, mutta sehän ei sinulle sovi.
Tosi asiattomuuksiin menevät nuo sinun kommentit nyt. Pelkäsit että olen mielisairas, mutta nyt osoittautui että olenkin
"pelkkä valehtelia joka niillä yrittää todistaa, kuten teillä hihhuleilla tapana on "Jumalansa" olemassa oloa ja uskonsa oikeutetta."
Edellinen ja myös "sehä kuuluu kuvaan, kun uskoo satuihin?" osoittaa aika paljon lähtökohdistasi käydä tätä keskustelua.
Uskoni on ennen kaikkea henkilökohtainen suhde Jumalaan, ei ole mitään mieltä yrittää todistella Häntä toisille hinnalla millä hyvänsä. Mitä minä siitä hyötyisin? Mitä järkeä olisi kaikenlaisilla sepustuksilla saada ihminen uskomaan jumalaan, se olisi pelkkää uskonnollista pelleilyä.
Et ole edes yrittänyt ymmärtää mitä puhun? Oletko koko ajan lukenut kirjoituksia vaan sillä mielellä että mistä kohtaa taas saisi tölväistyä ja osoitettua että usko Jumalaan on typerää?
Jos joku kääntyy henkilökohtaisesti Jeesuksen puoleen ja saa syntinsä anteeksi ja löytää yhteyden Jumalaan, se on valtava asia. Ei se ole minun tekoni ja työni. Eikä sellaista asiaa edesauta mitkään valehtelut eikä mainostemput.
Voin ihan rehellisesti Jumalan edessä sanoa että se mitä olen kertonut on totta ja nämä asiat jotka kuvasin ovat tapahtuneet.
Onko sinun KERTA KAIKKIAAN NIIN MAHDOTONTA ymmärtää että olisi todellinen Jumala ja että Hänen kanssa voi kommunikoida ja elää?
Jos Jumalaa ei ole ja olen vaan kehittänyt itselleni tällaisen uskomusjärjestelmän, totta kai voin sitten valehdella kuinka paljon vaan ja rakennella mitä vaan juttuja mielikuvitususkoni tueksi, mutta kun niin ei ole, :pp.
Olen jo maininnut että Jumala puhuu erityisesti sanansa kautta ja kyllä siellä on selvät sävelet valehtelemisesta.
kaksi mahdollisuutta kun luin noita "kokemuksiasi", joko olit mielisairas, tai sitten ne olivat mielikuvituksesi tuotteita.
Minulle on sama kumpia ne on, mutta tuo tarinasi mielisairaalaan menosta on 100 % varmaa valehtelua, tietoista tai sitten harhojasi, miten vain?
ja psykiatrista sellaista, ihminen joka uskoo Jumalaan?
Todelliseen Jumalaan joka on, toimii ja johdattaa.
Onko olemassaolevaan Jumalaan, joka osallistuu ihmisten elämään ja ilmaisee itseään, uskominen niin vakava sairaus?
Kyllä tämä osoittaa paljon sinun "tieteellisestä" lähestymistavastasi.
Sanot ettei sinulla ole mitään määritelmää käsitteelle "Jumala", et oikeastaan ota asiaan edes kantaa, sinä vaan tutkit meidän käsityksiämme ja uskot tieteellisiin faktoihin, eikä suhtatumistavassasi näihin asioihin ole mitään uskonnollista eikä tunteellista? Jos jossakin kohdassa käytät vähän kovaa kieltä, niin sekin johtuu vaan siitä että valheet ja satuilut ansaitsee mielestäsi sen?
No, enpä minä sille mitään voi.
Suhtaudut asioihin niinkuin sinua huvittaa.
Jumalan edessä me kaikki kuitenkin kerran seisomme ja siellä totuus paljastuu.
Ainoastaan Jumala sen voi määritellä kuka olisi voinut uskoa mutta ei yksinkertaisesti halunnut eikä suostunut, tai keneltä uskon edellytykset kokonaan puuttuivat. Luulen että jälkimmäisiä on melko vähän jos lainkaan.
Siellä muuten paljastuvat sitten kaikki valheet myöskin.
Eikä paljon paina Hänen edessään selitykset että "minähän Jumala IHAN SELVÄSTI OSOITIN että sinä olet valhetta ja satua".
Mutta tätä sinä et ota huomioon millään tavalla koska mielestäsi tiedät (ja olet selvästi osoittanut) mitä usko ja "hihhulien" kertomukset on.
"Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa..." Ilm.21:8.
Vielä on aikaa tehdä parannus, :pp.
En ole sua yrittänyt missään kohden käännyttää. Sen vain sanon että olisi sinunkin hyvä, ihan itsesi tähden, ottaa huomioon se mahdollisuus että Jumala ehkä sittenkin on.
>>Kuule, minä uskon tosissani Jumalaan ja nyt näyttää vähän siltä että sinun tarkoituksesi pyhittää keinot?
Miettisen väitöskirjaan, mutta tietääkseni siinä ei osoiteta yhtään tapausta sepitetyiksi tai valheiksi, osoitetaan vain että näissä kyseisissä tapauksissa parantumiseen ei ole välttämättä tarvittu Jumalan työtä ja että mitään varsinaista ihmettä ei ole todistettavasti tapahtunut.
Olen kyllä kuullut esitettävän kyseistä kirjaa kohtaan kritiikkiäkin. Ehkä on ihan hyvä että luen sen.
Vaikka on tapauksia joissa parantuminen ei välttämättä ole Jumalan työ ja tapauksia joissa ei ehkä olla edes parannuttu vaan hetken ajaksi kuviteltu parantuneensa, siitä huolimatta tiedän että Jumala kykenee parantamaan, ei minulle ole mikään suuri ihme jos paranee.
Ihme on siinä Jumalan rakkaudessa että Hän sovitti syntini ja tahtoo jostain käsittämättömästä syystä osoittaa pienelle ihmiselle hyvyyttään Jeesuksen tuntemisen kautta.
Se on ihme. Ja olen myöskin jossain keskustelussa tässä hiljattain todennut turkulaiselle, taisi olla tuo Runotytön aloittama keskustelu Lohdutuksesta, että kun uskovat enemmän keskittyis tähän ihmeeseen ja elämään Jumalan rakkaudessa, niin niitä ihmeinä pidettäviä asioitakin enemmän tapahtuisi. Onhan vain luonnollista että yliluonnollinen (siis meidän käsityskykymme mukaan yliluonnollinen) tekee luontonsa mukaisia tekoja ja osallistuu rakkaudessaan (ja pyhyydessään) niiden elämään jotka Hänen yhteydessä elää.
En siis väitä etteikö olisi "valheellisia" eli kuviteltuja parantumisia jne. Enkä kovin suopeasti suhtaudu tapauksiin jossa ihmistä kehotetaan pinnistämään omaa uskoaan parantuakseen.
Siitä huolimatta tiedän tapauksia ja olen itsekin kokenut että Jumala on parantanut.
Sinun mielestä ne parantumiset on olleet joko kuviteltuja parantumisia tai jos ne on olleet parantumisia niin kuviteltua on ollut ainakin se että parantaja ois Jumala?
En ryhdy omia kokemuksiani tässä enää kertomaan, kun itsekin jo totesin sinulle että hyvä kun riittää.
Naputtelen tätä viestiä kaverini tietokoneelta joka nyt parhaillaan ei ole kotona, olen hänen uskoontulostaan hänen luvallaan kirjoittanut pienen tiivistelmän erääseen lehtiseen jota on ollut jaossa.
Tämä ystäväni on pelannut jalkapalloa kahdessa porilaisessa seurassa. Jokainen pelaaja tietää ettei pahasti repeytynyt akillesjänne korjaudu itsestään ilman leikkausta. Parantuminen on mahdottomuus.
Kun Jumala paransi hänen repeytyneen ja tulehtuneen akillesjänteensä, se tapahtui silmänräpäyksessä, tai no joo, anteeksi että liioittelin, muutaman sekunnin aikana. Seuraavassa hetkessä kaverini jo juoksi pitkin kirkkosalia, oli seuraavana päivänä lenkillä ja seuraavalla viikolla pelissä.
Vammasta oli lääkärinpaperit ja kaikki. Tapaus poiki monta hyvää keskustelua pelitovereiden kanssa.
Tämä tapaus on vain yksi monista joissa Jumala ON TEHNYT ihmeen.
Voit vedota taaskin valehteluun, ja sille minä en sitten mitään voi, mutta asia on tosi.
En halveeraa Miettisen väitöskirjaa mutta luulisin että on myös todistettuja parantumisia? Ja niitähän muuten on, ihan lääkärinlausuntoineen ja röntgenkuvineen.
Ystäväni luvalla laitan kirjoituksen tähän palstalle ja samassa traktaatissa olleet kaksi muuta kertomusta. Niistä ensimmäinen on omani ja pistän sen omalla nimelläni. Myös kavereiden nimet on tuossa traktaatissa mutta käytän tässä netillä vaan nimikirjaimin M.K. ja R.E.
Ei ole :pp pakko lukea jos ottaa jo valmiiksi päähän. Mutta ehkä on joku jota kiinnostaa, niin että laitanpa nyt sitten.
Alkuperäisessä traktaatissa oli myöskin puhelinnumeroni että yhteyttä voi ottaa, mutta laitan tällä kertaa vaan sähköpostiosoitteeni.
viellä pitäisi osoittaa jokin valheeksi tai sepitetyksi sellaista mitä ei ole edes tapahtunut todistettavasti?
>>mutta tietääkseni siinä ei osoiteta yhtään tapausta sepitetyiksi tai valheiksi, osoitetaan vain että näissä kyseisissä tapauksissa parantumiseen ei ole välttämättä tarvittu Jumalan työtä ja että mitään varsinaista ihmettä ei ole todistettavasti tapahtunut. >Olen kyllä kuullut esitettävän kyseistä kirjaa kohtaan kritiikkiäkin. Ehkä on ihan hyvä että luen sen.>>Vaikka on tapauksia joissa parantuminen ei välttämättä ole Jumalan työ ja tapauksia joissa ei ehkä olla edes parannuttu vaan hetken ajaksi kuviteltu parantuneensa, siitä huolimatta tiedän että Jumala kykenee parantamaan, ei minulle ole mikään suuri ihme jos paranee.siitä huolimatta tiedän että Jumala kykenee parantamaan, ei minulle ole mikään suuri ihme jos paranee.>Ihme on siinä Jumalan rakkaudessa että Hän sovitti syntini ja tahtoo jostain käsittämättömästä syystä osoittaa pienelle ihmiselle hyvyyttään Jeesuksen tuntemisen kautta.> Se on ihme.>Sinun mielestä ne parantumiset on olleet joko kuviteltuja parantumisia tai jos ne on olleet parantumisia niin kuviteltua on ollut ainakin se että parantaja ois Jumala? >En ryhdy omia kokemuksiani tässä enää kertomaan, kun itsekin jo totesin sinulle että hyvä kun riittää.>Tämä ystäväni on pelannut jalkapalloa kahdessa porilaisessa seurassa. Jokainen pelaaja tietää ettei pahasti repeytynyt akillesjänne korjaudu itsestään ilman leikkausta. Parantuminen on mahdottomuus.
Kun Jumala paransi hänen repeytyneen ja tulehtuneen akillesjänteensä, se tapahtui silmänräpäyksessä, tai no joo, anteeksi että liioittelin, muutaman sekunnin aikana. Seuraavassa hetkessä kaverini jo juoksi pitkin kirkkosalia, oli seuraavana päivänä lenkillä ja seuraavalla viikolla pelissä.>Tämä tapaus on vain yksi monista joissa Jumala ON TEHNYT ihmeen.
Voit vedota taaskin valehteluun, ja sille minä en sitten mitään voi, mutta asia on tosi.>En halveeraa Miettisen väitöskirjaa mutta luulisin että on myös todistettuja parantumisia? Ja niitähän muuten on, ihan lääkärinlausuntoineen ja röntgenkuvineen.>Ei ole :pp pakko lukea jos ottaa jo valmiiksi päähän. Mutta ehkä on joku jota kiinnostaa, niin että laitanpa nyt sitten. >
>>Miksi tarvitsisi hoitoa ja psykiatrista sellaista, ihminen joka uskoo Jumalaan? >Onko olemassaolevaan Jumalaan, joka osallistuu ihmisten elämään ja ilmaisee itseään, uskominen niin vakava sairaus?> Kyllä tämä osoittaa paljon sinun "tieteellisestä" lähestymistavastasi.> No, enpä minä sille mitään voi.
Suhtaudut asioihin niinkuin sinua huvittaa.>Jumalan edessä me kaikki kuitenkin kerran seisomme ja siellä totuus paljastuu.Ainoastaan Jumala sen voi määritellä kuka olisi voinut uskoa mutta ei yksinkertaisesti halunnut eikä suostunut, tai keneltä uskon edellytykset kokonaan puuttuivat. Luulen että jälkimmäisiä on melko vähän jos lainkaan.
Siellä muuten paljastuvat sitten kaikki valheet myöskin.>Eikä paljon paina Hänen edessään selitykset että "minähän Jumala IHAN SELVÄSTI OSOITIN että sinä olet valhetta ja satua".
Mutta tätä sinä et ota huomioon millään tavalla koska mielestäsi tiedät (ja olet selvästi osoittanut) mitä usko ja "hihhulien" kertomukset on>Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa..." Ilm.21:8.>Vielä on aikaa tehdä parannus, :pp.
En ole sua yrittänyt missään kohden käännyttää. Sen vain sanon että olisi sinunkin hyvä, ihan itsesi tähden, ottaa huomioon se mahdollisuus että Jumala ehkä sittenkin on.
Eli ainoastaan sellainen usko Jumalaan on o.k., missä Jumalasta ei ole minkäänlaista kokemusta?
Sehän tietysti sopisi sinun mielestäsi ihan hyvin.
Siis että kun Jumalaa ei nyt kerta kaikkiaan ole, niin mitä siitä vaikka jotkut uskoisikin Häneen jos heidän uskomisensa heille jotakin lohtua tuo ja apukeinoja moraalisten arvojen rakentamiseen, niinkö?
Suotakoon se heille. Omassa ylimielisessä asenteellisuudessasi voisit sitten lempeästi päätä nyökytellen "ymmärtää" näitä ihmisiä. Ja ehkä heidän kanssa voi jopa keskustella järkevästi, heille kun sillä Jumalalla ei ole niin käytännöllistä merkitystä eivätkä he tuppaa sitä jeesustaan joka paikkaan.
Tällainen kiva harmiton Jeesus-juttu saattaa olla paitsi siedettävä joissain tapauksissa ihan suotavakin, osa suvun perinnettä ja sellaisena yhteyttä rakentava tekijä?
Pääasia ettei kyse ole todellisesta Persoonasta, jonka edessä joutuisi syntiseksi.
Toisaalta uskominen johonkin sellaiseen satuolentoon kuin "Jumala", josta ei ole mitään todisteita, on typerää, eli uskovat on hölmöjä.
Jos heillä sitten on jotain "todisteita" tai sellaiseksi koettuja asioita, esim. Hänen "puheensa" kuulemista jne., niin sitten he on "hihhuleita" eli hölmöytensä lisäksi vielä harhaisiakin?
Syntiseksi tuleminen on kyllä nöyryyttävää, mutta siinä on se hyvä puoli että kun "terveet ei tarvitse parantajaa" eli omassa synnittömyyden illuusiossa voi itse olla elämänsä keskipiste, niin illuusio kun murtuu ja tulee Jumalan edessä tarvitsevaksi, voi nöyrtymisensä kautta löytää myös avun.
Tietysti jos Jumalaa ei ole, niin Hänen äänensä kuuleminen on harhaa!
Kirjoitin kyllä etten ole kuullut mitään "ääniä". Sanoin että se on sisäinen tunne, jonka erottaa omista sielullisista tunteistaan, ja että siihen tunteeseen liittyy kokemus Persoonasta ja Hänen läsnäolostaan. Nämä kokemukset ovat harhoja?
Ja kun Jumalan "kuuleminen" sitten johtaa asioihin jotka voisi tulkita että Joku todella on puhunut (viittaan mm. kertomukseni polkupyörämatkasta Ahvenanmaalla), niin nämä tarinat on valheita?
En ryhdy skitsofrenian syihin ja ilmenemismuotoihin tässä puuttumaan. Tähänkin asiaan olen jo tavallaan ottanut kantaa. En usko että asia on yksiselitteinen.
Ihmisen tunne-elämä ja mieli voi mennä rikki niin monella tapaa. Enkä menisi suoralta kädeltä selittämään esim. skitsofreniaa sairastavalle joka kuulee ääniä jotka käskee hänen hypätä auton alle tai jotain muuta, että joo, riivaajahan sinussa on ja sielunvihollinen sinulle juttelee.
On kyllä tapauksia että näitä asioita on esim. sielunhoidossa tullut esiin. Tunnen ihmisiä jotka on heti uskoontulon jälkeen vapautuneet tuollaisten äänien kuulemisesta, sitten on niitä jotka on vapautuneet vähitellen sisäisen eheytymisen ja terapian ym. kautta, ja on niitäkin jotka ei edes uskovina ole kokonaan näistä vapautuneet vaan joutuvat käyttämään jonkin asteista lääkitystä.
Ja on myös niitä jotka on täysin vapautuneet riivaajien ulosajamisen kautta. Mutta tämähän on nyt sitä sairasta skeidaa taas sinun mielestäsi, koska "riivaajat" on vaan uskovien kuvitelmaa ja tietysti minulla uskovana "on oikeus uskoa" että pahoja henkiä on olemassa, oikeasti ei silti ole (koska sinä olet sitä mieltä ettei ole)?
Sitten kirjoituksesi loppuosasta:
En minä pelottele ja tiedän hyvin että tuollaisen raamatunkohdan esittäminen ei sinua tippaakaan hätkähdytä.
Mutta sanot minua
1) sairaaksi ihmiseksi joka ilmeisesti itsekin uskoo kuvitelmiinsa, ja myös
2) valehtelijaksi.
Jos nyt olen sairas ihminen, joka takertuu Raamattuun sairaalloisuudessaan, niin kuinka uskaltaisin valehdella tällaisissa asioissa, kun Raamattu nimenomaan sanoo että VALEHTELIJOIDEN paikka on "tulikivijärvi"?
Elämä Jeesuksen yhteydessä on sisäisesti rikasta, se on mielenkiintoista ja tuntuu todella elämältä. Tähän elämään Jeesuksen yhteydessä kuuluu totuudellisuus. Se ei johdu "helvetinpelosta" eikä "sairaalloisuudesta" vaan yksinkertaisesti siitä että totuus ja totuuteen pyrkiminen on oikein.
Jeesus on osoittanut minulle kyllä tilanteita joissa olen käyttäytynyt valheellisesti. Esim. uskon Jumalaan armollisena ja anteeksiantavana ja sitten kuitenkin olen välttänyt ihmisen kohtaamista joka on tehnyt minulle vääryyttä. Silloin voidaan kysyä olenko todella antanut anteeksi ja antanut Jumalalle mahdollisuuden ilmestyä tässä asiassa?
No, jos uskon että Jumala on armollinen ja tahdon elää Hänen armollisuutensa kokemisessa, tietysti rukoilen (ainakin minun tulisi rukoilla) tässä asiassa, että voisin oikeasti ja teeskentelemättä käyttäytyä anteeksiantavasti minulle vääryyttä tehnyttä kohtaan; koska muuten puheeni että uskon armolliseen ja anteeksiantavaan Jumalaan joka vaikuttaa omiensa elämässä, on valheellista. Tai ainakaan käyttäytymiseni ei olisi sopusoinnussa sen kanssa mihin uskon ja mitä puhun.
Kun Jumala on auttanut minua näkemään omaa asenteellisuutta ja auttanut vapautuneeseen armollisuuteen ja niiden vaikeidenkin lähimmäisten hyväksymiseen, niin sama Jumalako nyt sitten saisi minut valehtelemaan - korjaan:
luuletko, että tällaiseen Jumalaan uskovana alkaisin valehdella, jotta valheillani paremmin saisin (tai ainakin luulisin saavani) ihmiset uskomaan Häneen?
Uskon että taivas ja helvetti on olemassa, kyllä.
Mutta tarkoitukseni ei ole että joku heikkosieluinen alkaisi "pelätä" ja sitten uskoisi ihan vaan varmistuakseen että jos nämä jutut vaikka on totta niin välttyisi noin kauhialta kohtalolta.
Pyytäisin vain ottamaan huomioon että sellaisiakin asioita joihin et nyt usko, voi olla olemassa, ja että nöyryys todellisuuden edessä on hyväksi. Sitä minä niinkun yritin sanoa, mielestäni.
Jos Jumala on niin sitten Hän on meidän mielipiteistämme huolimatta ja niistä ja niiden laadusta riippumatta.
Niin. En usko että olet vastaamassa elämästäsi "minun jumalani" edessä. Siksi en myöskään yritä saada sinua uskomaan "minun jumalaani".
Pointti on se, että rehellisen etsijän, joka on valmis hyväksymään että oven takana voi olla jotain jota hän ei vielä tunne, elämässä koittaa mahdollisesti sellainenkin hetki että voi rukoilla ja kysyä Jumalalta henkilökohtaisesti näitä asioita...
Kun ihminen tulee uskoon ei enää ole kysymys jonkun toisen jumalasta, on kysymys henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan.
kerkeetkö?..phone
soitan illalla. HONEY.
..suloisia huuliasi**
jotka ovat niin puhtaat ja täynnä totuutta
Rakkauden huulin :))
>>Mutta sanot minua
1) sairaaksi ihmiseksi joka ilmeisesti itsekin uskoo kuvitelmiinsa, ja myös
2) valehtelijaksi.
Ymmärrätkö tahallasi väärin ja vääristelet, vai ihan tyhmyyttäsi tuollaista esität?
On vaihtoehtoja, no sairas ei tietenkään edes sairauttaan aina tiedosta, mutta kyllä valehtelijan pitäisi valehtelunsa tiedostaa,ellei nyt sitten ole täysin patologinen valehtelia, joka kuvittelee valheittensakin olevan todellista, kun on kerran ne keksinytkin.
Tällä palstalla oli viellä tuohon vuodenvaihteeseen asti sellainen, onkohan tuttu?
Silläkään ei ollut omaa konetta, vaan kirjoitteli työnantajansa koneella, mutta joutui joko hoitoon tai sai kenkää, ehkäpä molempia?
hellanlettas sentään, suopursu kukkii ja rahkasammal nu....
Vielläkö runot on korpulla?
on ihmisen tavallinen ominaisuus johon useimmat meistä syyllistyvät, aivan uskosta rippumatta. Itsepetos on vaan helppo kanavoida uskon kautta.
rehellisyys itselleen on paras tie pois ongelmistaan.
eilisistä viesteistä herää epäilys murtsin mahdollisesta sortumisesta riettauteen?
Yritän kyllä torjua tämän ehkä syntisen ja pahan ajatukseni. Toisaalta meillä on velvollisuus opastaa lähimmäisiämme oikealle tielle. :)
Pikkuruinen savusaunatonttu käveli rannalle ja lähti myötävirtaan uimaan niin helppoa oli..vain kellua ja mennä..mutta voi voi..
tuli suuri vesiputous ja vei vei
..pikkuruinen hiippalakki rannalla yksinään voivotteli kun ei enää isäntää nyyh..
ei taida murtsin tapauksessa opaskoirakaan auttaa?
Kerrotaan rauniokoirista, olisiko niistä apua ihmisrauniohin, kun kerrotaan että ihminen on rehellisempi koiralleen kuin lähimmäisilleen?
ei ole profeetta eikä Noita-Akka, pelkäisisin viellä savusanatonttuni puolesta, tuollaisia "profetioita"?
taidankin tuntea sinut..hm..
Reijo "klinu" Loikkanen oli parantumaton psykopaatti. Sellaiseksi luokiteltu useiden lausuntojen mukaan. Ihminen joka tuskin koskaan pystyisi asettumaan uhriensa asemaan tai kokemaan minkäänlaista empatiaa muutenkaan.
Istuessaan tuomiota taposta hän sitten rukoili ja pyysi Jeesusta elämäänsä.
Tänä päivänä tuo "parantumaton, empatiaan kykenemätön psykopaatti" tekee vankilatyötä Venäjällä. On muuten yksi vankilatyön uranuurtajista siellä, ollut jo monta vuotta.
Olin 1990-luvun puolivälissä tutustumassa Reijon työhön ja Pietarilaisiin vankiloihin. Mies teki todella pyyteetöntä työtä ja kyllä hänestä näki että empatiaa ja välittämistä oli.
Syntyikö ajatustottumusten ja elämäntavan muutos ja tunteellinen myötäelämisen kyky puristamalla ja oman uskomisen voimalla?
Nyt kun oikeen kovasti vaan uskon Jeesukseen niin kyllä se empatia siitä tulee? Niinkö?
Yksi hauska kokemus ja osoitus Jumalan huumorintajusta tapahtui eräällä Pietarin reissulla.
Vein ystäväni kanssa vaate- ja ruoka-apua yksityishenkilöinä suoraan muutamiin perheisiin joiden tiesimme olevan vaikeassa tilanteessa. Eräällä tällaisella matkalla meidän piti tavata Reijo Pietarissa. Olimme tulleet yhtä kyytiä keski-suomesta Pietariin, ainoastaan Helsingissä pysähdyimme noin tunniksi erään ystävän luo. Perillä Pietarissa olimme melko väsyksissä ja emme löytäneet Klinua. Hän ei vastannut edes puhelimeen.
Tämä kaverini oli tullut uskoon melko vaikeista kuvioista ja hänessä oli vieläkin aimo annos kadun miehen temperamenttia, joten vähän siinä alkoivat jo korvanikin kuumottaa hänen suureen ääneen harmitellessaan tilannetta.
Äkkiä koin sisimmässäni että nyt Jumala kohta tekee jotain hyvin mielenkiintoista. Jos tilanne ei ystäväni kannalta olisi ollut niin vakava, olisin ehkä alkanut nauraa ääneen...
Ajoimme huoltoasemalle, mutta meitä ennen jakajalla oli ladansa kanssa joku ihme heppu, joka ensinnäkin oli ajanut autonsa jakajalle väärin päin. Yrittää saada letkua yltämään autonsa tankille, välillä seisoo ja ihmettelee ja sitten yrittää taas.
Tässä vaiheessa ystäväni käy tosi kuumana ja joudun jo vähän rauhottelemaan häntä.
Lopulta lada-mies tulee järkiinsä, menee autoonsa, kääntää sen ja tankkaa.
Mitä tapahtuu hänen ajaessaan pois huoltamolta? Juuri samaan aikaan huoltamolle ajaa Mister Loikkanen. Riemullinen tapahtuma.
Pietarista ja muualtakin maailmalta olisi kiintoisia turinoita.
Sekin oli tosi mielenkiintoista kulkemista Jeesuksen kanssa, kun erään yön aamuviiteen asti kuljin Pietarin katuja keskustellen nuorten kanssa englanniksi Jeesuksesta, ja vanhoille mummoille roskalaatikkoja tonkimassa jaoin rahaa kirjekuorissa, kun joulukin lähestyi.
Itse asiassa minulla oli sikäläisen mittapuun mukaan aika summa valuuttaa taskussani, rahaa jota uskovat ihan pyytämättä olivat minulle lykänneet toivomuksenaan, että jakaisin tätä rahaa tarvitseville.
Sinä yönä kohtasin ihmisiä mm. alikulkutunneleissa, monenlaista värikästä porukkaa, ja joissain tilanteissa Henki ihan selvästi kehotti minua milloin piti lähteä ja mihin suuntaan.
Seuraavana päivänä paikalliset uskovat kyllä moittivat ja sanoivat että uhkarohkea temppu, ei täällä saa tuolla tavalla kuljeksia ja vielä rahaa jakamassa.
Niinpä. Mutta kun Herra aiemmin päivällä ihan selvästi kertoi minulle että seuraava yö on jo valmistettu ja suojelus on valmiina, ei tartte muuta kuin vaan mennä ja kulkea johdatuksessa.
Kyllä näitä tapauksia olisi vaikka kuinka paljon.
Mitäs vielä. Voisin kertoa vaikka siitä kuinka Jumala voi vastauksena rukouksiin vaikuttaa materiaan. Mutta osa niistä jutuista on niin huimia että väittäisit minut valehtelevan tai kokeneen jotain tosi huimia harhoja ystävieni kanssa. Eihän nyt sentään ihan selviä luonnonlakeja voi kumota. Esimerkiksi että täysin tyhjään bensatankkiin saisi rukouksen vastauksena bensaa. Jätän siis kertomatta.
Täytyykö olla tämmösiä kokemuksia että voi olla uskossa? Onko ne vähemmän uskossa jotka ei koe "Jumalan puhetta" ym.?
Ei. Jos sisimmässään on vakuuttunut Jeesuksen sovintotyöstä ja ottanut sen vastaan, ja haluaa henkilökohtaista uskon elämää elää sen mukaan kuin sitä Raamatusta ymmärtää, niin ei siinä kummempia kokemuksia tarvita.
Niinkuin oon jo todennut minulle tärkeintä on henkilökohtainen suhde Jeesukseen.
Sen rinnalla kaikki kokemukset johdatuksista ym. on täysin yhdentekeviä. Uskon että suhde Jumalaan ilmenee käytännössä myös kokemuksina, sillä Hän on elävä Jumala, mutta en lähde mittailemaan kenenkään uskoa ja sen aitoutta kokemusten tai niiden puuttumisen mukaan.
Kuinka sitten Jumala puhuu?
En ole kuullut "ääniä". Se vaan on omasta tunnemaailmasta selkeästi erotettava kokemus. Joskus esim. omat tunteet sanovat yhtä, mutta sitten sisimmässä kokee "Jumalan puheen" ja se voi olla ihan toisin kuin mitä omat tunteet sanoisi, ja kun siihen sitten alistuu, niin vähitellen omat tunteetkin alkaa mukautua siihen ja kokee että o.k., just näinhän tämän pitää mennä.
Se ei ole persoonaton kokemus, vaan siihen nimenomaan liittyy vahva tietoisuus Persoonasta ja Hänen läsnäolonsa.
Yleensä Jumala puhuu sisimpääni omaa rakkauttaan, armollisuuttaan, hyvyyttään. Ei jokin uskomiseni tyyliin "mun nyt pitää ajatella näin ja näin kun oon kristitty" vaan Jumalan läsnäolon vaikutus ohjaa tietynlaiseen elämäntyyliin ja ajattelemaan tietyllä tavalla, ja koska uskon kirjoitettuun Sanaan jossa Jumala ilmaisee tahtoaan, toki Jumalan johdatuksen pitää olla sopusoinnussa sanan kanssa. Ja näin tosiaan on.
Ehkä selkeimmin Hän puhuukin juuri Raamatun kautta. Jeesuksen henkilökohtaisessa tuntemisessa Raamattu tulee Jumalan puheen välineeksi, se ei ole vain kuollutta kirjainta, uskonnollisia oppilauseita, vaan jotain todella elävää, joka tuo arkipäivän elämään sisältöä ja rikkautta.
Vaikka Herra siis yleensä puhuu enemmänkin "omaa itseään ja hyvyyttään" uskovan elämään (uskallan yleistää), niin kyllä Hän voi puhua konkreettisia asioitakin. Ihan jopa päivittäin, kun vaan arvojärjestys on oikea, ja että oikeesti on kiinnostunut elämästä Jeesuksen kanssa enemmän kuin jostain uskonnollisista muodoista.
Minulle on tärkeintä se mitä Hän teki puolestani ristillä sovittaessaan syntini. Sen kautta avautuu kaikki muu.
Olen vakaasti sitä mieltä, että jos Jumalan rakkaudentyö Jeesuksessa sais enemmän olla meille jokapäiväinen ihme, jonka otamme ei vaan jonain fraasina vaan todella ihmetellen Jumalan hyvyyttä, niin sen myötä luonnostaan tapahtuisi myös asioita, joita yleensä pidetään "ihmeinä".
Ei ne nyt niin kovin suuria ihmeitä ole. Luonnollistahan se on että Jumala toimii oman luontonsa mukaisesti omiensa elämässä.
miten me saatais tuo ylempänä kirjoitteleva empatiaan kykenemätön psykopaatti klinu Lasse uskoon?
Se on jo kuulemma melkein eläkeiässä, eikä Herra ole saanut vielä siihen kontaktia.
"jaha jaha, ans oll, toktorisetä tutkii."
ei kontaktia vai...
Hmm, ehkä on niin että kontaktipintaa pitää ensin vähän hioa.
Itse kullakin meillä.
Mutta vitsit vitseinä.
Ei Lasse ole empatiaan kykenemätön, meillä vaan joskus on niitä näkövirheitä everybody että nähdään toisemme kykenemättömiksi silloin kun toinen ei jostain syystä näe just niinkun mie ite näkee.
Tätähän sinäkin itse asiassa tarkoitit?
So long.
ruudulle, kun tuli noin lyhyt vastaus.
Mutta asiattomuuksiin:
Miksi Jumala on jättänyt esimerkiksi Lassen väliin. Lasse ei ole fanaattinen epäuskoja eikä viisastele uskovaisille. Lasse olkoon esimerkki, koska täältä on vaikea löytää muita, joille uskonto ja uskovaisuus ei ole punainen vaate.
Lassen epäusko todistaa, ettei jumalaa ole olemassa. Oma kantani on, että jos Lasse tunnustaa, niin sitten minäkin tunnustan.
Siinnäs sen kuulit. Ja jos et Murtsin vastausta ponimoi niin kysy turkulaiselta, se on palstan ekspertti vakavampiin empatiahäiriöihin.
Sus siunatkoon, nyt meni mahdottomuuksiin.
Minä lähden karkuun enkä näyttäänny ennenkuin Tode on tukenani.
Viisautta palstalla tarvitaan aina ja hänen kauniilla murteellaan on sekin hyvä puoli että feikkaajailla on vaikeampaa.
Miten se menikään tuo sinun väite... että ei se ihme että alkaa uskomaan jumalaan... kun näköjään on sitä niin paljon elämänsä aikana ajatellut?
En nyt sanoisi niin kovasti Jumalaa ajatelleeni. Kyllä minulla oli lähinnä muita ajattelemisen aiheina. Mutta vakaumukseni hengellisistä asioista, niinkuin oon kertonut, oli ensin se että ei oo mitään Jumalaa missään.
Jos se että on tällainen vakaumus ja että tämä vakaumus on päivittäin, tarkoittaa sinun mielestä sitä että päivittäin ajattelee jumalaa, niin ei se asia ihan noin kyllä mene.
Mulla voi olla esim. sininen kahvikuppi kaapissani joka päivä, mutta en minä sitä joka paikassa ajattele enkä joka hetki. Jos joku kysyy että minkä värinen kahvikuppi mulla on, niin sitten sen kerron.
Sillä tavalla minä suhtauduin jumalaan ja jumaliin. Jos mielipidettäni niistä asioista kysyttiin tai tuli tilanne jossa joku alkoi uskoaan mainostamaan, otin kuppini esiin niin sanoakseni, ja kerroin että jumalat on vaan ihmisen luomuksia.
Myöhemmissä elämänvaiheissa en liiemmälti edes käyttänyt sanaa "Jumala". En silloinkaan kun Hän alkoi minua puhutella. Mielestäni "Jumala" ja "Jeesus" oli uskontoon kuuluvaa terminologiaa, eli vaikka siis olisi jokin ns. perimmäinen todellisuus niin uskonnot ja niiden termit vaan pettää ihmisiä ja johtaa harhaan sen (perimmäisen) totuuden kokemisesta. Vaikka vierastin kaikkia uskontoja ja näin ne ihmistekoisina järjestelminä, pahin oli mielestäni kristinusko.
Joissain tilanteissa perehdyin uskontoihin jonkin verran, varsinkin hinduismiin ja budhhalaisuuteen, mutta kristinuskoon ja sen perusteokseen Raamattuun en alentunut tutustumaan.
Mutta tein sisimmässäni päätöksen että JOS on olemassa jokin Totuus, jotain ihmisestä ja ihmisen uskosta riippumatonta, niin olkoon se mitä tahansa, muulla ei oo väliä, tahdon sen löytää. Minulla ei tuossa vaiheessa ollut minkäänlaista mielikuvaa tai ajatusta "Jumalasta" että se on tämmönen tai tommonen.
Tai no joo, olihan mulla sellanen ajatus että jos on jotain sellasta jota ihmiset Jumalaksi sanoo, niin kyllä se löytyy jostain ihan muualta kuin uskonnoista, todennäkösesti se on jotain sellasta joka on jokaisen ihmisen sisällä, jotain kaikkiallista...
Niin ajattelin. Mutta en voinut sitoutua yhteenkään ajatukseeni enkä määritelmääni, tahdoin vain löytää Totuuden, jos sellainen siis olisi.
Noina hetkinä elämässäni alkoi tapahtua asioita, jotka katson Jumalan puhutteluksi, vaikka en silloin olisi ollut valmis myöntämään että Jumala minua puhuttelee, koska termi "Jumala" oli minusta niin vastenmielinen.
Kun esim. istuskelin yksinäni rannalla joinain hetkinä koin jonkin sellaisen läsnäoloa, jota nimitin Rakkaudeksi tai Hiljaisuudeksi. Sen läheisyys tuntui hyvältä ja siinä oli selvästi persoonallinen sävy.
Tämä vaikutti mm. ihmissuhteisiini ja käyttäytymiseeni kotona. "Hiljaisuus" opetti rakentavaa käyttäytymistä esim. vaimoani kohtaan. Ainahan olin sen tiennyt ettei ole hyvä lähteä ovet paukkuen ulos heti kun tulee sietämätön riita ja että periksikin voi antaa ja sovitella, mutta tietämisestäni huolimatta minulla ei ollut malttia eikä kykyä siihen. Mutta "Hiljaisuus" opetti.
Kuitenkaan en saanut tuota "Hiljaisuutta, Rakkautta" sisimpääni. Kun koitin jotenkin kuin kurkottaa sitä kohti, solmia pysyvän yhteyden sen kanssa, se väisti.
Joinain hetkinä se lähestyi ja sain kokea että jotain minua suurempaa, jotain jota en voi määritellä, on, mutta en saanut siitä otetta.
Vähän aiemmin olin ollut kiinnostunut ns. itämaisen ajattelun eri muodoista. Ja musiikki ja kirjallisuus oli aina ollut minulle tärkeää.
Kuitenkin musiikki menetti merkityksensä. Kun yritin saada 'fiiliksiä' musiikin kuuntelusta, niin jotenkin kaikki se tuntui kovin tyhjältä, vain pinnallista äänimaailmaa.
Erään kerran laitoin taas lp-levyn soimaan ja otin käteeni Budhhan elämästä kertovan kirjan jota yritin lueskella. Tyhjää kaikki. Kävin sammuttamassa levysoittimen ja laitoin kirjan pöydälle todeten "ei se totuus ainakaan tästä löydy".
Samalla hetkellä rakkauden voima täytti sisimpäni ja koin valtavaa iloa. Vaimoni joka istui huoneen toisella puolen, sanoi "huh huh". Hän oli joskus nuorempana ollut uskossa ja vieläkin kävi kokouksissa ja yritti hoitaa uskonelämäänsä jollain tapaa.
"Mitä huh huh?" kysyin.
"Tähän huoneeseen tuli niin vahva Jeesuksen läsnäolon tunne että en oo usein kokenut mitään näin voimakasta..."
Minä tietysti naureskelin että vai vielä joku jeesus, heh heh.
Tuo rakkaudellinen kokemus kesti hetken ja häipyi sitten, mutta sisälläni oli yhä syvempi jano löytää totuus.
Ajattelin: "Jos tämä kaikki on vaan jotain mun tunnekokemusta, niin menköön menojaan. Mutta jos on olemassa jokin tai jotain tuon kokemuksen takana, jotain todellista, niin tahdon löytää sen. En tahdo mitään rauhaa tai iloa tai selkeyttä, jos se ei ole ehdottomasti todenmukaista, mutta olkoon totuus mikä tahansa ja johtakoon minne vain, sen tahdon jos mahdollista löytää."
Sitten erään kerran koin että se jokin mikä sisintäni oli puhutellut, kehotti minua menemään kristilliseen tilaisuuteen.
Vastustelin tietysti ensin. Ajattelin että jos nyt oon jonkin suuren löytämisen kynnyksellä, niin uskovathan vaan yrittää johtaa harhaan. Kuitenkin koin että pitäisi mennä.
Istuin sitten vapaasrk.:n tilaisuudessa ja mietiskelin kokemuksiani ja ajatuksia perimmäisistä kysymyksistä ja siitä niinsanotusta jumalasta. Silloin kokouksen puhuja yhtäkkiä kesken puheensa meni "sivuraiteille" ja alkoi puhua juuri niistä asioista joita sisimmässäni mietiskelin, varsin pikkutarkasti vielä.
Oikeastaan en kuunnellut niinkään hänen sanojaan, minusta tuntui kuin Rakkaus puhuisi hänen sanojensa kautta, ei niinkään korviini vaan suoraan sisimpääni. Koin tuon puheen sisäisesti hyvin voimakkaana, ja siinä ensi kertaa mieleeni tuli ajatella, että tuo Rakkaus olisi Jeesus.
Olen jo kuvannut mitä tuossa tilanteessa tein.
Puhuin Jeesukselle - josta en vielä ollut varma, mutta koin että on Joku tai Jotain, ja se lähestyy minua rakkaudessaan.
Puhuessani sille että jos se on Jeesus ( ja jos tosiaan olen "syntinen", mitä kaikkea tuo sana sitten pitääkään sisällään ) niin osoittaisi itsensä todeksi, koin Hänen rakkautensa murtautuvan sisimpääni parantaen, hoitaen.
Siinä tilanteessa sain varmuuden että tuo Joku, jota olin nimittänyt Rakkaudeksi ja Hiljaisuudeksi on todellinen Persoona, ja että Hän on Jeesus.
Aiemmin olisin selittänyt tällaiset kokemukset ihan eri tavalla ja vedonnut psykologiaan ja ties mihin ihmisen tarpeisiin, mutta nyt minulle oli selvää että Jeesus on, ei minun tarvinnut Häntä selitellä eikä mitätöidä.
Kokiessani Hänen rakkautensa ja ottaessani Hänet vastaan elämääni aloin myös uskoa Jumalaan. Sana "Jumala" ei äkkiä enää ollutkaan luotaantyötävä, uskonnollinen termi.
Jotenkin koin myöskin niin että tämä Jeesus jonka nyt olin löytänyt - vai pitäisikö sanoa että Hän löysi minut? - on nimenomaan Raamatun Jeesus ja että Jumala tahtoo puhua nimenomaan Raamatun kautta.
Lukiessani Raamattua moni asia avautui, oikeastaan siellä oli yllättävän tuttuja kohtia, paljon sellaista asiaa jota "Hiljaisuus" oli minulle jo opettanut.
Ja nyt sitten pitäisi asettaa nämä kaikki kokemukset pöydälle ja sanoa joo, kappas vaan, ihme kun en ole ennen sokeudessani huomannutkaan että tämä jeesus on vaan satuilua, ihan niinkuin joku helinä-keiju, oonpa ollut tyhmä ja ihmisten manipuloitavissa.
Se olisi sitten älyllisesti rehellistä ja loogisesti oikein?
kyllä tuo nyt riittää, tiedän miksi uskot.
ja toivon että jonain päivänä tiedät.
>>ja toivon että jonain päivänä tiedät.
ei ole sinun päätettävissäsi, koska siinä on kysymys faktoista, asioista jotka joko ovat tapahtuneet tai eivät ole. Tietysti selität asioita oman maailmankuvasi ja uskomustesi mukaan, mutta se ei riitä osoittamaan tapahtuneista jotain valheeksi.
Totuudessa ja valheessa on kysymys enemmästä kuin henkilökohtaisista mielipiteistä ja mieltymyksistä ja tarpeesta uskoa joku asia todeksi tai tarpeesta uskoa se valheeksi. On kysymys faktoista.
Sitten se olenko surkimus vai en, niin tämähän on kokonaan sinun päätettävissäsi. Se perustuu omaan subjektiiviseen kokemiseesi eikä siinä asiassa totuuksilla ja valheilla ole mitään tekemistä. Kyse on yksinkertaisesti asenteesta lähimmäistä kohtaan. Jos olen sinun asennoitumisesi mukaan sinulle surkimus, niin se on henkilökohtainen "totuutesi" ja sitten olen sitä sinulle.
En tiedä jatkammeko keskustelua enää, mutta omalta puoleltani sanon lopuksi:
Vaikka jotkut kannanottosi ja asennoitumisesi välillä on minua ärsyttäneet, en pidä sinua minään surkimuksena ja tiedän että kaikella on aikansa, ei ole minun päätettävissä uskotko jonain päivänä vai ei.
Olet rakas lähimmäinen ja tiedän että olet tärkeä Jumalalle. Kaikkea hyvää sinulle.
Ikävää että sinun piti mennä henkilökohtaiseen tölvimiseen ja nimittelyyn, mutta so what. Kait se oli tarpeen että asenteellisuutesi (toivottavasti) paljastuisi itsellesikin.
Tuskinpa.
No, toivon sinulle kuitenkin elämässäsi kaikkea hyvää.
huvikseni, vaikka valehtelijoiden kanssa onkin turha kinata asioista.
>>Se olenko valehtelija ei ole sinun päätettävissäsi,>koska siinä on kysymys faktoista, asioista jotka joko ovat tapahtuneet tai eivät ole. Tietysti selität asioita oman maailmankuvasi ja uskomustesi mukaan, mutta se ei riitä osoittamaan tapahtuneista jotain valheeksi.>Totuudessa ja valheessa on kysymys enemmästä kuin henkilökohtaisista mielipiteistä ja mieltymyksistä ja tarpeesta uskoa joku asia todeksi tai tarpeesta uskoa se valheeksi. On kysymys faktoista.>Sitten se olenko surkimus vai en, niin tämähän on kokonaan sinun päätettävissäsi. Se perustuu omaan subjektiiviseen kokemiseesi eikä siinä asiassa totuuksilla ja valheilla ole mitään tekemistä>En tiedä jatkammeko keskustelua enää, mutta omalta puoleltani sanon lopuksi:
Vaikka jotkut kannanottosi ja asennoitumisesi välillä on minua ärsyttäneet, en pidä sinua minään surkimuksena ja tiedän että kaikella on aikansa, ei ole minun päätettävissä uskotko jonain päivänä vai ei.
Olet rakas lähimmäinen ja tiedän että olet tärkeä Jumalalle. Kaikkea hyvää sinulle.>Ikävää että sinun piti mennä henkilökohtaiseen tölvimiseen ja nimittelyyn, mutta so what. Kait se oli tarpeen että asenteellisuutesi (toivottavasti) paljastuisi itsellesikin.
Tuskinpa.
No, toivon sinulle kuitenkin elämässäsi kaikkea hyvää.
sitten vissiin rikottiin potilassuoja-lakia tai jotain vastaavaa.
No, tapaus oli sen verta tärkeä että ehkä Jumala rakkaudessaan tuota henkilöä kohtaan salli sen.
Ikävää että osoittauduin TYYPILLISEKSI paskaa puhuvaksi hihhuliksi?
Kuuleppa, :pp, ajattelin jossain vaiheessa että todennäköisesti oot törmännyt niin moniin ikäviin tapauksiin joissa uskontoa on käytetty suoranaiseen alistamiseen ym. oikeasti sairasta touhua, että se selittäisi sinun ennakkoluulot ja vastenmielisyyden uskonasioita kohtaan.
Mutta taitaa olla niin, että noiden tapausten lisäksi olet kohdannut monia todellisia Jeesuksen yhteydessä eläviä uskovia ja heidän kertomuksiaan, mutta oman ajattelumallisi mukaan olet selittänyt ne kaikki valehteleviksi ja harhaisiksi "hihhuleiksi"?
Ja vielä. Jos kuvittelisin mainitut kertomukset ja oikeaasti uskoisin kuvitelmiini, varmaan olisinkin jo psykiatrisessa hoidossa.
Tapaan aika paljon ihmisiä monenlaisissa tilanteissa, uskovia ja ei-uskovia, eikä kukaan ole tätä ennen ehdottanut hoitoon menemistä.
Päinvastoin, ihmiset jotka tuntee minut ajalta ennen uskoontuloa on tunnustaneet nekin jotka ei ole uskossa, että olen tasapainoisempi, rauhallisempi ja vapautuneempi kuin ennen.
Näin vaan on.
Yritit jossain kohdin selittää asiaa jotenkin sillä tavalla että uskoontuloni johtui vaikeista jo lapsuuden aikaisista traumoista, henkilökohtaisesta kriisistä jne. jotka laittoi turvautumaan Jumalaan. Ja tämä kuviteltu uskoni ja pakenemiseni sitten antoi minulle "kuvittellun rauhan" joka jollain tapaa tasapainotti elämääni?
Keksitäänkö joku oikein kiva ja "tieteellinen" selitysmalli?
Hmm. Vaikka tällainen:
Ehkä "samanmielisten tuki" ja "ahtaat seurakuntaympyrät" antoivat "laiminlyödylle ja oman persoonansa hukanneelle" lapsoselle paikan jossa hän valheellisin minuuden rakennuspuin loi itselleen yksilöllisyyden, identiteetin, joka auttoi hänen pirstoutunutta minuuttaan pysymään koossa; ja "uskonnolliset selitysmallit ja jeesustelu" antoi tarvittavat välineet jäsentääkseni maailmaa joka muuten olisi ollut kaoottiselle mielelleni liian vaikea hahmottaa? Ja niin onkin luonnollista että nyt en pysty näkemään maailmaa ja elämää muuten kuin omien keinotekoisten mallieni läpi, joiden orja olen, ja kuvittelen oikeasti tapahtuneeksi sellaista mikä on vain uskonnollisten harhojen mukaista tulkintaa tapahtuneesta?
Eli uskoontulon myötä sairauteni vain muutti muotoaan?
Sinä yritit hyvää tarkoittaen ja perhetapaamisissa saamasi itsetuntemuksen ja psykologian taitosi mukaisesti saada minua oikean parantumisen ja eheytymisen alkuun, mutta jeesus-psykoosini istui niin lujassa että sai minut kieltämään esittämäsi ilmiselvät faktat?
Vähän itsekritiikkiä odottaisin sinulta näissä asioissa, :pp, varsinkin kun kertomasi mukaan toimit varsin vastuullisessa työssä. Ehkä olisi hyvä oppia suvaitsemaan myös uskovia ihmisiä, vaikka ei heidän kokemuksiaan ymmärtäisikään.
Ei ole kovin fiksua selittää harhaksi tai valehteluksi kaikkea mikä menee oman käsityskyvyn yli.
"Minulla ei ole mitään uskovia ihmisiä vastaan, vaan pelkästään sitä vastaan että tuputetaan ja valehdellaan ja yritetään syöttää ihmisille jeesus-satuja joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa." Siteeraukseni ei ole sanatarkka, mutta etköhän sinä näin ole sanonut jo useampaan kertaan, ehkä vähän eri sanamuodossa?
Henkilökohtaiset tölväyksesi ja alatyylinen asennoituminen on kyllä osoittanut moneen kertaan että vaikea sinun on uskovia suvaita. Ja kyllä vaan, sekoitat keskenään tieteelliset faktat (faktoina pidetyt tieteen tulkinnat) ja asennoitumisesi uskoviin.
Sanot kerta toisensa jälkeen ettei sinulla ole mitään uskovia vastaan sinänsä ja että et ota varsinaisesti kantaa Jumalan olemassaoloon, esität ainoastaan tosiasioita. Etkö ollenkaan huomaa kuinka antipatiasi uskovia (sinun kielenkäytössäsi "hihhuleita") kohtaan värittää "tieteellistä asennoitumistasi" ja suoraan sanoen vaikuttaa siihen kuinka faktoja tulkitset?
Eikö oikeastaan ole niin että olet jo ennakkoon päättänyt mistä näissä asioissa on kysymys ja siten päätelmät jotka uskovien kertomusten pohjalta teet, ovat luonnollisesti ennakkokäsityksesi mukaiset? Mitä sinä sitten pyydät uskovia kertomaan kokemuksiaan ja näkemyksiään uskosta, kun niillä ei ole sinulle mitään muuta merkitystä kuin että ennakkonäkemystesi mukaisesti käytät noita kertomuksia pönkittämään omia näkemyksiäsi siitä mitä usko on ja mitä ei, tavallaan vaan keräät lisää materiaalia osoittaaksesi että uskovat ovat väärässä?
Ei kovin tieteellinen lähestymistapa, :pp.
Minun tuskin tarvitsee toistaa itseäni, mutta sanonpa silti:
Kertomani tapaukset ovat kaikki totta. Ne ovat faktaa.
Myöskin uskon (:pp: "totta kai uskot, senhän tähden oletkin uskovainen, mutta uskollasi ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa" jne.) että Jeesus parantaa ja eheyttää.
Auttaa myöskin näkemään lähimmäisensä arvokkaina, niin että heitä kohtaan voi tuntea empatiaa, jopa sympatiaa, ilman että se on hihhulointia tai "jeesustelua"; tämä pitää paikkansa vielä silloinkin kun se lähimmäisen mielestä on pelkkää "jeesustelua".
Jumala sisimpäni ja ajatukseni näkee ja tietää.
Ja kyllä, elävällä uskolla on paljonkin tekemistä tosiasioiden kanssa.
>>sitten vissiin rikottiin potilassuoja-lakia tai jotain vastaavaa.
No, tapaus oli sen verta tärkeä että ehkä Jumala rakkaudessaan tuota henkilöä kohtaan salli sen. >Kuuleppa, :pp, ajattelin jossain vaiheessa että todennäköisesti oot törmännyt niin moniin ikäviin tapauksiin joissa uskontoa on käytetty suoranaiseen alistamiseen ym. oikeasti sairasta touhua, että se selittäisi sinun ennakkoluulot ja vastenmielisyyden uskonasioita kohtaan.> Mutta taitaa olla niin, että noiden tapausten lisäksi olet kohdannut monia todellisia Jeesuksen yhteydessä eläviä uskovia ja heidän kertomuksiaan, mutta oman ajattelumallisi mukaan olet selittänyt ne kaikki valehteleviksi ja harhaisiksi "hihhuleiksi"?>Ja vielä. Jos kuvittelisin mainitut kertomukset ja oikeaasti uskoisin kuvitelmiini, varmaan olisinkin jo psykiatrisessa hoidossa.>Tapaan aika paljon ihmisiä monenlaisissa tilanteissa, uskovia ja ei-uskovia, eikä kukaan ole tätä ennen ehdottanut hoitoon menemistä.
Päinvastoin, ihmiset jotka tuntee minut ajalta ennen uskoontuloa on tunnustaneet nekin jotka ei ole uskossa, että olen tasapainoisempi, rauhallisempi ja vapautuneempi kuin ennen.
Näin vaan on. Yritit jossain kohdin selittää asiaa jotenkin sillä tavalla että uskoontuloni johtui vaikeista jo lapsuuden aikaisista traumoista, henkilökohtaisesta kriisistä jne. jotka laittoi turvautumaan Jumalaan>Keksitäänkö joku oikein kiva ja "tieteellinen" selitysmalli?
Hmm. Vaikka tällainen:> Eli uskoontulon myötä sairauteni vain muutti muotoaan?
Mitä mieltä sinä olet Girolamo Savonarolasta jonka rooman paavi poltatti roviolla 1498 väittäen häntä harhaoppiseksi?
näyttää siltä että sinun mielestäsi olin sairas jo ennen uskoontuloani.
Kyllä elämässäni on ollut vaikeita hetkiä, ja jossain vaiheessa itsetuhoisuuttakin, paljastan tämän tässä, mutta olen henkilökohtaisissa kertomuksissa uskoontulosta tällä palstalla ennenkin sen maininnut.
Se ei tarkoita että olisin ollut mielisairas tai harhainen.
Pidätkö itseäsi niin terveenä ettei tunne-elämässäsi, asenteellisuudessasi, tasapainoisuudessasi ym. ole mitään varaa minkään Jumalan parantavalle kosketukselle, niin että ihmiset näkisi sinussa positiivista muutosta tapahtuneen?
En usko että kukaan ihminen tässä maailmassa selviää vammoitta. Älä yritä löytää tästä asiasta syytä selittää "harhaisuuttani" jonka olet itse kuvitellut.
Äläkä sano "en minä ole harhaisuuttasi kuvitellut, itsehän osoitat olevasi harhainen". Jos kertomukseni osoittivat että olen harhainen, se johtuu vaan siitä että et halua hyväksyä mahdollisuutta sellaisen Jumalan olemassaololle, joka vaikuttaa uskoviensa elämässä ja johdattaa heitä.
Turha tätä on jatkaa?
Jatkat vain syyttämistä ja leimaamista. Mitähän vielä mahdan olla sen lisäksi että olen hihhuli, tollo, harhainen, valehtelija ja surkimus?
Vielä yksi kommentti siihen sairaalassakäyntiin, joka muuten on fakta. Enpä usko että Jumala piti asiaa tärkeänä minun tähden vaan sen henkilön tähden. Yritä nyt uskoa että kuvaamani tapaus on tosi. Älytöntä juuttua kiistelemään tällaisesta seikasta, joka ei ole mitenkään muuten olennainen paitsi että mielestäsi se osoittaa että valehtelen, tai että kuvittelen (harhaisuuteni tähden) puhuvani totta.
Olen käynyt useampiakin kertoja sairaaloissa, myös mielisairaaloissa, katsomassa tuttuja ja tuntemattomia, joista osa on ollu uskossa ja osa ei. En muista onko tuo tapaus ainoa jossa olen päässyt mielisairaalaan sisään niin että jotain potilastietolakia on rikottu.
Ihanaa kun kevennät tätä "kiihkeää" rakastavaisten kirjeenvaihtoa.
Ehkä silti kysyt tosissasi?
Niin, olen minä siitä Savonarolasta jotain lukenut, enpä nyt muista mitä.
Eihän se ole kivaa se HARHAoppisten polttaminen, ei. Ei sittenkään vaikka oikeasti olisi harhaOPPINEN.
Ehkäpä Savonarola ei ollut? Tai oli joissain kohdin vähän pielessä, mutta olennaisemmissa kohdissa osoitti että ne, jotka hänet poltti, oli vielä enemmän pielessä?
Enpä tiedä.
Olet sinä vaan aika velikulta. :)))
Totuus ilman rakkautta muuten ei ole Kristuksen totuutta.
Tuli vaan mieleen tästä harhaoppisten polttamisesta.
Eli että jos asioita jotka sinänsä on tosia, käyttää niiden ihmisten selvään lyömiseen ja mitätöimiseen, jotka on väärässä, niin silloin itse käyttää tosiasioita vääryydessä eikä toimi totuudessa.
Kristillisestä näkökulmasta katsottuna Totuus on enemmän kuin tosiasiat.
Oppi on silti minusta tärkeä.
Ja edelleen olen kanssasi sitä mieltä että omatunto on eri asia kuin Pyhä Henki.
Kiitos sinulle leppoisasta asenteestasi joka ei ole (tältä minusta ainakin vaikuttaa) huumoria pelkän huumorin takia ja totuudesta välittämättä.
Ilmeisesti elämä on opettanut että voi olla sekä hauska että vakava, olematta halpahintainen pelle tai ryppyotsainen kaikkitietävä?
Saan johdateltua Raamatusta itselleni, älä ota itseäsi niin kirotun vakavasti. Pyhän Hengen koen vaikuttavan meissä kaikissa. Ainoastaan äärettömällä pahuudella se voidaan vaientaa. Psykologia tuntee sen omanatuntontona.
Minun, siis minun mielestäni tulkinta on oikea. Minulla ei ole Pyhään Henkeen esimerkiksi :pp.tä parempaa oikeutta. Hän voi olla hyvinkin minua parempi ihminen. Kuten myös otollisempi Herralle.
Mistä minä sen tietäisin? Minä teen omaa osuuttani Pyhän Hengen opastuksella.
Jumala jakaa meille armoaan meidän kunkin tarpeidemme mukaan.
Kysyn itseltäni onko minun ansioni muita paremmat?
Saan vastauksen eivät ole. Onnekseni. Vaikka sen hetkellisesti usein unohdan.
Hyvää jatkoa myös sinulle!
>>Jumala jakaa meille armoaan meidän kunkin tarpeidemme mukaan.
No, kristittynä uskon Jeesuksen ansioon enemmän kuin omaani.
Oliko se vitsi kun sanoit uskovasi luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin ja kirkon oppiin?
Kirkon opin mukaan Pyhä Henki on osa Jumalaa ja Jumala. Hän on Persoona.
Luterilaisen kirkon oppi lapsikasteesta perustuu siihen että lapsi on kasteeseen asti kadotettu perisynnin tähden ja tulee kasteessa Jumalan lapseksi (minä en ajattele näin). Jos uskot toisaalta kirkon oppiin mutta myös että Pyhä Henki on omatunto, uskotko näin ollen että omatunto tulee ihmiseen kasteessa?
Omatunto ei ole Jumala eikä Jumalan persoona.
Omatunto on osa minua ja minun persoonaani. Jumala kyllä käyttää omatuntoa herätellessään ihmistä.
Ehkä psykologia tuntee myöskin sen seikan, että omatunto voi paatua ja vääristyä. Siksi omatunto on huono totuuden mittari. Se voi joinain hetkinä kertoa ihan oikein mutta toisena hetkenä venyä kuin purukumi. Omatunto voi myöskin olla sairas ja yliherkkä jolloin ihminen syyllistää itseään sellaisestakin mihin ei ole aihetta.
Pyhä Henki ei voi vääristyä eikä paatua, koska se tarkoittaisi että Jumalan on mahdollista vääristyä ja paatua.
Käsityksemme Jumalasta voi siis vääristyä, mutta Jumala ei vääristy käsitystemme mukana vaan tahtoo oikaista.
Älä ota itseäsi niin kirotun vakavasti?
Toivottavasti en. Mutta uskon asia, varsinkin usko Jeesukseen, on minulle maailman iloisin ja elämänmyönteisin asia, mutta se on myös vakava asia. Niin vakava etten siitä kyllä lähtisi vitsiä vääntämään.
on mielestäni meillä kaikilla "pohjaton". Tarvitsemme armoa koko olemuksemme yli ja loppuun asti.
Ajattelen että mielellään Jumala jakaisi meille armoaan tarpeemme mukaan, eli niin paljon kuin vain pystymme vastaanottamaan, mutta armo on Jeesuksessa, sitä ei voi saada Hänen ulkopuoleltaan.
Vaikka olisi millaisia eriäviä käsityksiä muuten, niin tässä kohden kristillisyydessä ollaan kait samaa mieltä jokainen uskova. Jos siis on näin, että armo on Jeesuksessa, silloin armo kytkeytyy Persoonaan ja on löydettävissä vain uskomalla Häneen.
Kun uskon kautta Jeesukseen ihmisestä tulee Jumalan lapsi Hän saa täyden armon, eli tulee kokonaan armahdetuksi ja osalliseksi Jumalan ylenpalttisesta hyvyydestä, mutta kuinka tämä armo Pyhän Hengen työnä ihmisessä vaikuttaa on riippuvainen 1) ihmisen avoimuudesta Jumalaa ja Hänen sanaansa kohtaan, 2) Jumalan omasta päätöksestä kuinka Hän yksilökohtaisesti ihmistä johdattaa (Pyhä Henki jakaa esim. erilaisia armolahjoja oman tahtonsa mukaan niinkuin Herra hyväksi näkee).
Raamatussa sanotaan mm. Johanneksesta, kun hän lepäsi Jeesusta vasten, että "se opetuslapsi jota Herra rakasti".
Eikö Jumala rakasta erottelematta jokaista? Rakastaa, mutta on eri asia olla rakastettu ottamatta rakkautta vastaan, jolloin armo jää tyhjäksi eikä vaikuta mitään, kuin ottaa rakkaus vastaan ja antautua sen kohteeksi.
Jumala tahtoisi armossaan rakastaa jokaista meistä terveeksi ja vaikuttaa lähimmäisenrakkautta ja Hänen pyhyytensä kunnioittamista, mutta jos rakastamme enemmän vaikka ihmiskunniaa ja omaa hurskauttamme, kuten totesit, tai jotain muuta asiaa, niin ei armo väkisin Jumalan taivaallisia hyvyyksiä sydämeen vuodata.
Kyllä Jumala armossaan voi varjella ja johdattaa ei-uskovaakin ihmistä, mutta se ei vielä merkitse pelastusta eikä varsinkaan Jumalan tuntemista. Jumalan viisautta kun ei tunneta omantunnon vaan Pyhän Hengen kautta.
Pyhä Henki johtaa "kaikkeen totuuteen". Siis Jeesuksessa Kristuksessa. Varmasti myös avaa sisintämme ja johtaa ymmärrystämme opillisissa asioissa totuuteen ja sanan oikeaan ymmärtämiseen, mutta sata prosenttisesti oikeaa oppia ei silti ole yhdelläkään seurakunnalla eikä uskovalla maan päällä, vajavaisia kun ollaan.
Täysin oikea oppi on vaan Isällä taivaassa. Onneksi.
Siksi, kun Pyhä Henki johtaa kaikkeen totuuteen, niin ensiksikin Hän johtaa sen hyväksymiseen että ollaan vajavaisia ja armon tarpeessa, ja sen kautta myös toisten vajavaisten hyväksymiseen.
Ajatukseni vois kiteyttää jotenkin näin:
on asioita jotka on olennaisia pelastuskysymyksen kannalta ja kristillisen opin ytimessä. Sitten kuin kehänä tässä ympärillä asioita jotka myös on erittäin tärkeitä mutta ei niin ydintä. Ja sitten vielä asioita jotka on melko tärkeitä mutta ei hengellisen kasvun kannalta välttämättömiä.
Ja Jumala tosiaan katsoo sydämeen, ei oppilauseisiimme. Kun asenne on oikea, varmasti ollaan oikeassa myös siinä mikä on ydintä ja keskeisintä. Sitten muissa asioissa inhimillisyytemme tähden painotetaan asioita ehkä vähän eri tavalla itse kukin, yksi erehtyy yhdessä kohdin ja toinen toisessa, mutta ytimestä kumpuaa keskinäinen rakkaus ja vapautunut ilo. :)
hetkeks sättiin..?
Olet mielestäni oikeassa, Pyhän Hengen suhteen. "Pyhä Henki ei voi vääristyä eikä paatua" niin kuin omatunto.
Omatunto puhtaana, tarkoittaako se sitä, että on täysin rehellinen Jumalan edessä?
Pyhä Henki näyttää rehelliselle ihmiselle hänen todellisen tilan, niin hyvän kuin pahankin puolen ja kun tilanne on näytetty totuuden valossa, se mahdollistaa aloittaa tilanteen korjaamisen, Jumalaa kohti, on eheytymistä. Synti on Jumalasta poispäin pyrkimistä, on särkymistä.
hiuksia, en usko ihmiselle olevan suotavaa hiusten halkominen, Jumalaa tai uskoa koskevissa asioissa. Jumala on pohjimmiltaan meille kuitenkin salattu.
Ensimmäinen kohta: Pyrkimys omavoimaisuudesta luopuminen. Eli en ole kaikkivoipa.
Toinen: Olen teisti, koen Luterilaisuuden, sikäli kun sitä tunnen, olevan lähinpänä ajatuksiani. Kaikkin kirkkokuntiin parhaillaan pyrkiviä Yhdysvalloista lähtöisin olevia ns. City-seurakuntia vierastan kovasti. Titysti tuossa toisaalla olevassa "lupauksessa" on itseironiaa, se kuitenkin velvoitta minua parempaan itsetarkkailuun joten kyllä se minua velvoittaa. Eli ei ole aivan puhdas vitsi.
Kolmas: Pyhä Henki vaikutta meissä kaikissa, uskon suunnasta riippumatta. Psykologia ja esimerkiksi ateismi voi käyttää siitä nimitystä omatunto. Ainoastaan tietoisella pahuuteen pyrkimisellä siitä voi päästä eroon. Tavallisemmin seuraukset ovat ikävät. Kirkon oppi on aivan oikea.
Neljäs: Lapsikaste annetaan itseasiassa kummeille joille jää tehtäväksi selvittää kasteen merkitys lapselle siinä järjestyksessä kun hän kykenee sen vastaanottamaan. Kasteen vahvistus tapahtuu konfirmaatiossa. En pidä seremonian yksityikohtien muotoa tärkeänä.
Viides: Kyllä Pyhän Hengen/omantunnon voi torjua seuraukset vaan usein ovat vakavat rasittaen mielen terveyttä. Ihmisen aivotoiminnan sairaus on minun mielestäni erillinen asia, joka voi olla myös seuraus Pyhän Hengen/omantunnon vastustamisesta.
Pyhä Henki/omatunto ei todellakaan voi vääristyä eikä paatua. Itsekäs omavoimainen ihminen sensijaan voi.
Kuudes: Älä ota itseäsi niin kirotun vakavasti, voin sanoa sen ainoastaan itselleni. Pidän sen nöyrtymisenä ja rukouksena Jumalalleni johon saan aina rukousvastauksen. Kehoitan kokeilemaan jos asiat menevät solmuun. Minulla se auttaa aina.
Seitsemäs: Minun Jumalani on äärimmäisen huumorintajuinen. Hyväntahtoisella huumorilla voidaan herättä lähimmäisemme ajattelemaan usein vähän laajemmin. Kaikki joka tekee elämme iloisemmaksi, jospa viellä voimme ilahdutta lähimmäisiämme on Herralle otollista.
Intoudun kyllä välillä kirjoittelemaan keskustelun aikaan saamiseksi parodianomaisia juttuja. Toivoisin tuollaisia inspiraatioita tulevan useammin. Niihin liittyvistä hyväntahtoisista, ankaristakin väittelyistä suorastaan virkistyn.
Uskonnollisessa kielenkäytössä, omatunto voi paatua, silloinhan omatunto ja Pyhä Henki on eri asia.
Mutta, ymmärrän hyvin että sekaannusta voi syntyä, ei nämä mitään niin helppoja mietittäviä ole. Minullakin on ollut vaikeuksia sanojen suhteen, joiden merkitys yleisessä kielenkäytössä on muuttunut, esim. usko ja armo, joita vältän siitä syystä.
Se hyväpuoli näissä keskusteluissa on, joutuu ainakin itselle selvittämään, minkä kannan ottaa ja sanojen todellisia merkityksiä, kun vielä jää ”mustaa valkoiselle”, joutuu vielä tarkemmin miettimään sanomisensa kuin yleensä puheessa.
Eikös sekin ole ihan ymmärrettävää että Raamattuunkin on aikojensaatossa tullut ”tulkintavirheitä” kun on käännetty eri kielille, kulttuurit on vaihtunut ja sanojen selityksetkin vaihtelee hengen alueella, josta Raamattu pääasiassa kertoo.
Ihmisellä jolla omatunto on paatunut, luulisin Pyhän Hengen vastaan ottokyvynkin olevan silloin estynyt tai ainakin rajoittunut.
Olen kyllä tavannut uskovisi itseään nimittäviä jotka syylistyvät mitä moninaisempiin pahoihin tekoihin toistuvasti. Kysyessäni miten voit menetellä noin ja säilyttää mielenrauhasi, olen saanut vastauksen ettei se mitään kun Jeesusta rukoilemalla saa taas kaiken anteeksi.
Minun uskoni ei toimi tuolla tavalla, minä joudun selvittmään pahat tekoni ja kykyjeni mukaan välttämään niitä.
Yleensä en kovin innokkaasti osallistu tämänkaltaisiin keskusteluihin. Armo on yksinkertainen käsite, ansaitsematon hyvä josta pääsemme osalliseksi. Armosta minulla on hyvin selvä omakohtainen kokemus. Minulla tuohon armoon on liittynyt melko täydellinen elämäntavan muutos.
Armoa on kohdallani jatkunut yli 33 vuotta. Kaikki nuo kohdalleni sattuneet tapaukset voidaan selittää nykyisin myös psykologisesti ei se huononna armon suuruutta tai sen määrää.
Raamattu on aikansa totuus, jonka sisältö sinällään on pysynyt samana. Lukemisessa, sen tulkinnassa ja ymmärtämisessä täytyy huomioita ihmisen käsityskyvyn ja uskomusten muutos 2000 vuoden aikana. Pidän esimerkiksi piispa Ville Riekkisen ja muutamien muiden oppineiden tulkintaa Raamatusta nykypäivään sovellettuna mahdollisimman oikeana.
Tähän lienee paikallan laittaa, että tämä on minun oma käsitykseni, enkä näistä asioita ala inttämään.
Pyhä Henki tulee siinä määrin tilalle miten ihminen kieltäytyy pahasta, pahuus salpaa tien.
Jos taas voi vähintään kyseenalaistaa, onko kyseessä olenkaan Pyhä Henki.
Sama täällä. Olet näköjään joutunut tekemisiin saman armo sanan väärinkäytön kanssa.
Ville Riekkisen tv sarja oli ainakin mielenkiintoinen, enkä huomannut opillisia virheitä, tosin en kovin herkästi takerru oppi käsitteisiin, pyrin ymmärtämän asiat parhainpäin, inttäminen on täysin turhaa näissä asioissa.
>>Kyllä elämässäni on ollut vaikeita hetkiä, ja jossain vaiheessa itsetuhoisuuttakin, paljastan tämän tässä, Pidätkö itseäsi niin terveenä ettei tunne-elämässäsi, asenteellisuudessasi, tasapainoisuudessasi ym. ole mitään varaa minkään Jumalan parantavalle kosketukselle,>En usko että kukaan ihminen tässä maailmassa selviää vammoitta. Älä yritä löytää tästä asiasta syytä selittää "harhaisuuttani" jonka olet itse kuvitellut.>Jatkat vain syyttämistä ja leimaamista. Mitähän vielä mahdan olla sen lisäksi että olen hihhuli, tollo, harhainen, valehtelija ja surkimus?> Vielä yksi kommentti siihen sairaalassakäyntiin, joka muuten on fakta. Enpä usko että Jumala piti asiaa tärkeänä minun tähden vaan sen henkilön tähden. >Olen käynyt useampiakin kertoja sairaaloissa, myös mielisairaaloissa, katsomassa tuttuja ja tuntemattomia, joista osa on ollu uskossa ja osa ei.
En mielelläni kommentoi tuota "valehtelu"-asiaa enää. Sanoin jo kuinka asia on.
Mollaaminen jatkuu edelleen, niinkö.
Sanoin myöskin että en ole ollut sairaalahoidossa, joten miksi kyselet potilaskavereista?
Olisin siis ainakin tarvinnut psykiatrista hoitoa?
No, tilanne nyt on suomenmaassa sellainen että ei edes kaikki jotka itse pyrkii hoitoon pääse sinne, ja jos kaikki hoitoa tarvitsevat olisivat sisällä, tuskin siihen tämän maan hoitokapasiteetti riittäisi.
Aika asiatonta muuten syyllistää ja mollata sairaita, ihankuin mieleltään ja tunne-elämältään sairastuneet olisi jotain b-luokan kansalaisia, joille voi naureskella?
Kysytkö seuraavaksi olenko siis pyrkinyt sairaalahoitoon, mutta en päässyt?
Jaa-a. Että miksiköhän Jumala laittoi hänet sinne?
Hoh-hoijaa :pp. Minulla kun on niin vilkas mielikuvitus, niin käytänpä sitä nyt sitten.
Vastaan: "Kysymys on sinun jumalakuvastasi ja käsityksestäsi. Ei Jumala häntä sinne laittanut."
Ja mahdollisesti vastaat: "Siis edelleenkään minulla ei ole käsitystä eikä kuvaa Jumalasta. Itsehän olette sanoneet uskovanne kaikkivoipaan Jumalaan. Jos jumalanne on kaikkivaltias, niin jumala laittoi hänet sinne."
Huonoa logiikkaa :pp.
Esimerkiksi se mies josta mainitsin kertomuksessani oli minulle entuudestaan tuntematon. Kyllä sellaistakin ihmistä voi käydä katsomassa jota ei henkilökohtaisesti tunne. Käy vaihteeksi asiallista keskustelua äläkä koko ajan yritä vääntää jotain...
No, tietysti jos pysyt mielipiteessäsi että joko olen sairas tai valehtelen tai kumpaakin, niin ehkä kanssani ei sitten kannata käydä keskustelua, kun kerta en tule järkiini enkä myönnä hölmöyksiäni?
sen drive asian?..et tai`da itse keretä...
vai vai
>>>En mielelläni kommentoi tuota "valehtelu"-asiaa enää. Sanoin jo kuinka asia on.
Mollaaminen jatkuu edelleen, niinkö. >Olisin siis ainakin tarvinnut psykiatrista hoitoa?
No, tilanne nyt on suomenmaassa sellainen että ei edes kaikki jotka itse pyrkii hoitoon pääse sinne, ja jos kaikki hoitoa tarvitsevat olisivat sisällä, tuskin siihen tämän maan hoitokapasiteetti riittäisi. >Jaa-a. Että miksiköhän Jumala laittoi hänet sinne?
Hoh-hoijaa :pp. Minulla kun on niin vilkas mielikuvitus, niin käytänpä sitä nyt sitten.
Vastaan: "Kysymys on sinun jumalakuvastasi ja käsityksestäsi. Ei Jumala häntä sinne laittanut.">>Ja mahdollisesti vastaat: "Siis edelleenkään minulla ei ole käsitystä eikä kuvaa Jumalasta. Itsehän olette sanoneet uskovanne kaikkivoipaan Jumalaan. Jos jumalanne on kaikkivaltias, niin jumala laittoi hänet sinne."
Huonoa logiikkaa :pp. >Esimerkiksi se mies josta mainitsin kertomuksessani oli minulle entuudestaan tuntematon. Kyllä sellaistakin ihmistä voi käydä katsomassa jota ei henkilökohtaisesti tunne. Käy vaihteeksi asiallista keskustelua äläkä koko ajan yritä vääntää jotain... >No, tietysti jos pysyt mielipiteessäsi että joko olen sairas tai valehtelen tai kumpaakin, niin ehkä kanssani ei sitten kannata käydä keskustelua, kun kerta en tule järkiini enkä myönnä hölmöyksiäni?
"...laitat sanat minun sanomakseni, ja sitten väität, että se on huonoa logiikkaa?"
Etkö itse ole sanonut ettei sinulla ole käsityksiä Jumalasta, käytät vaan uskovien käsityksiä?
Mutta se mitä uskovien käsityksistä ymmärrät, on sekin rajallista. Ja kun vedät uskovien käsityksistä johtopäätöksiä oman maailmankuvasi mukaan, johtopäätökset eivät vastaa alkuperäisiä käsityksiä vaan ilmaisevat ainoastaan oman tulkintasi.
Minäkin kommentoin tuossa kyseisessä lauseessa sinun käsitystäsi uskovien "jumalan" kaikkivoipaisuudesta.
Olet useampaan otteeseen kantasi ilmaissut.
Esimerkiksi nyt kyselit, miksi Jumala hänet sinne laittoi?
Mielestäni kysymyksesi edustaa huonoa logiikkaa.
Vastaus kysymykseesi hoitoon pyrkimisestä:
En ole pyrkinyt hoitoon enkä myöskään ollut avohoidossa.
Mutta vaikka olisinkin ollut, ei sekään tekisi uskoani tyhjäksi, sillä Jumala tahtoo ja voi auttaa ihmisiä ollenkaan katsomatta siihen ovatko he sairaita vai terveitä, ja jos ovat sairaita niin millä tavalla.
Ainoa este on sellainen "terveys", itseriittoisuus ja omahyväisyys, jossa ihminen ei myönnä syntisyyttään eikä tarvettaan kohdata Jumala. Onko tällainen ihminen sitten terve?
Mielestäni hän on paitsi syntisyytensä sairastuttama, niinkuin jokainen ihminen maan päällä, myöskin syntisyytensä sokaisema siinä määrin, ettei ymmärrä omaa tilaansa.
Myös psyykkisesti sairas voi löytää elämässään todellisen suhteen Jumalaan ja terveen uskon, ja vaikka tämän uskonelämän ilmaukset sitten oman tunne-elämän tai sairaalloisuuden vuoksi voisi olla joskus vähän vinksahtaneita, ei niidenkään perusteella voi sanoa että hänen uskonsa ei ole aito ja väittää että kokemus Jumalasta on vain hänen hourailuaan.
Tuota syytettä valehtelemisesta en enää kommentoi. Uskon että käynnilläni oli tärkeä merkitys, kuten kävi ilmi kohdatessani hänet hengellisessä tilaisuudessa myöhemmin.
>>Etkö itse ole sanonut ettei sinulla ole käsityksiä Jumalasta, käytät vaan uskovien käsityksiä?>Mutta se mitä uskovien käsityksistä ymmärrät, on sekin rajallista>Ja kun vedät uskovien käsityksistä johtopäätöksiä oman maailmankuvasi mukaan, johtopäätökset eivät vastaa alkuperäisiä käsityksiä vaan ilmaisevat ainoastaan oman tulkintasi.>Minäkin kommentoin tuossa kyseisessä lauseessa sinun käsitystäsi uskovien "jumalan" kaikkivoipaisuudesta.
Olet useampaan otteeseen kantasi ilmaissut.> Esimerkiksi nyt kyselit, miksi Jumala hänet sinne laittoi?
Mielestäni kysymyksesi edustaa huonoa logiikkaa.>Vastaus kysymykseesi hoitoon pyrkimisestä:
En ole pyrkinyt hoitoon enkä myöskään ollut avohoidossa>Mutta vaikka olisinkin ollut, ei sekään tekisi uskoani tyhjäksi, sillä Jumala tahtoo ja voi auttaa ihmisiä ollenkaan katsomatta siihen ovatko he sairaita vai terveitä, ja jos ovat sairaita niin millä tavalla.
Ainoa este on sellainen "terveys", itseriittoisuus ja omahyväisyys, jossa ihminen ei myönnä syntisyyttään eikä tarvettaan kohdata Jumala. Onko tällainen ihminen sitten terve? >Mielestäni hän on paitsi syntisyytensä sairastuttama, niinkuin jokainen ihminen maan päällä, myöskin syntisyytensä sokaisema siinä määrin, ettei ymmärrä omaa tilaansa.>Myös psyykkisesti sairas voi löytää elämässään todellisen suhteen Jumalaan ja terveen uskon, ja vaikka tämän uskonelämän ilmaukset sitten oman tunne-elämän tai sairaalloisuuden vuoksi voisi olla joskus vähän vinksahtaneita, ei niidenkään perusteella voi sanoa että hänen uskonsa ei ole aito ja väittää että kokemus Jumalasta on vain hänen hourailuaan. >Tuota syytettä valehtelemisesta en enää kommentoi. Uskon että käynnilläni oli tärkeä merkitys, kuten kävi ilmi kohdatessani hänet hengellisessä tilaisuudessa myöhemmin.
Tämä nyt alkaa kohta muistuttaa jotakin saippuaoopperaa, vai. Mitähän seuraavaksi. Tiheneekö jännitys loppua kohti? Paljastaako Murtsi-67 lopussa valehdelleensa ja sepittäneensä kaiken mielikuvituksessaan?
Onko :pp:kin Murtsi-67:n keksimä nimimerkki niin että hän keskustelee itsensä kanssa, tai ehkä Murtsi-67 on :pp:n keksimä hahmo, sivupersoona jonka hän tarvitsee väitelläkseen itsensä kanssa?
Selviääkö kaikki lopussa? Vai jääkö asia auki, että jokainen itse muodostaisi henkilökohtaisen mielipiteensä oman vakaumuksensa pohjalta? Poistaako sheriffi keskustelun?
Tunnustan käyttäneeni psyykelääkkeitä ja suun kautta napattavia amfetamiinijohdannaisia ja muutama piipullinen pilveäkin tuli tuolloin vedettyä. Ehkä olin vähän aikaa jopa riippuvainen valmisteesta nimeltä Sombutol, josta tietääkseni oli jo tuolloin ohjeet ettei sitä saisi edes määrätä paitsi valvottuun sairaalakäyttöön.
Mutta: ei, minulle ei ole määrätty psyykelääkitystä.
Kuinkas sitten?
Käyttämäni lääkkeet määrättiin minulle väärinkäyttöä varten.
Asia nimittäin oli niin että kyseinen lääkäri oli itsekin lääkkeiden (ja todennäköisesti muidenkin aineiden) väärinkäyttäjä.
Tunsin käyttäjiä ja myyjiä ja näistä kavereista muutama haki reseptejä kyseiseltä lääkäriltä. Ensin vaan hengailin porukoissa mutta sitten lipsahdin itsekin vähän kokeilemaan ja kokeilukin lipsahti käytön puolelle.
Olen kuullut ja todennäköisesti on totta että kyseinen lääkäri uransa loppuaikana kirjoitti ravintolaillan päätteeksi reseptejä mm. kyytipalkaksi automatkasta. Menetettyään lääkärinoikeudet hän kohta tämän jälkeen menetti henkensä.
Tilalle löysimme toisen lähes yhtä leväperäisen lääkärin joka suhtautui harrastukseemme varsin suopeasti.
Erään kerran apteekissa kieltäydyttiin antamasta minulle lääkkeitäni koska henkilökunta epäili lääkkeiden käyttötarkoitusta ja toiseksi lääkkeitä oli määrätty epäluuloa herättävä määrä. Lääkäri kuitenkin oli antanut minulle ohjeet tällaista tilannetta varten ja niinpä käskin apteekkarin soittaa lääkärille joka puolestaan vakuutti minun tarvitsevan lääkkeeni.
Pahimmillaan olin kolmatta vuorokautta tajuttomana ja heräsin sairaalassa.
Ehkä noissa tilanteissa olisin tarvinnut psykiatrista hoitoa? En tiedä, itse sitä on vaikea mennä sanomaan.
Olen kuitenkin sitä mieltä että elämän tarkoituksen ja mielekkyyden löytyminen ja kokemus rakastavasta Jumalasta olisi auttanut tilanteessani paljon paremmin kuin mikään lääke tai hoito.
Ajoittaista käyttöä kesti noin kaksi vuotta ja siitä ajasta vajaa puoli vuotta oli lähes yhtäjaksoista toikkarointia joko pilleri- tai sekä että alkoholihumalassa.
Ennen tuota vaihetta minulle ei ole määrätty eikä sen jälkeenkään psyykelääkkeitä. Eli minkään psyykkisen sairauden hoitoon minulle ei lääkitystä ole määrätty. Tämä tiedoksi :pp:lle...
Väitätkö nyt :pp sitten seuraavaksi tähän asiaan että pääni todennäköisesti lääkkeiden väärinkäytön seurauksena meni lopullisesti niin sekaisin että se selittääkin noin puolitoista vuotta myöhemmin tapahtuneen uskoontuloni ja siihen liittyvät "uskonnolliset harhat" kuten "Jumalan rakkauden ja hyvyyden kokeminen" ja "henkilökohtainen johdatus" ja "Jumalan puhe", vai mikä on seuraava vääntösi?
Kävimme keskustelua ensin enemmän yleisellä ja teoreettisella tasolla, mutta kun nyt olen elämäntarinaani tässä kertonut ja on siirrytty yleisestä käytännön puolelle uskovan ihmisen arkielämään jossa usko tapahtuu, toki olen aika avoin kivityksellesi tässä.
Paljasta sinäkin katselijoille jotakin itsestäsi, menneisyydestäsi, elämäsi arjesta, lapsuuden kokemuksista jne.?
Olet kyllä jotain jo paljastanutkin joissain kohdin, mutta en ryhdy noiden pohjalta heittelemään henkilökohtaisuuksiin meneviä solvauksia ja vetämään esimerkiksi kotisi perinteitä tai muita kuvittelemiani tai tosia asioita tähän selittääkseni niiden pohjalta miksi et usko jne.
Pyrkimykseni oli ja on käydä avointa keskustelua, hetkittäin tämä keskustelu on jopa mielenkiintoista, toisina hetkinä lähinnä ärsyttävää.
En lähtenyt tähän sillä asenteella että olisi henkilökohtainen taistelu kyseessä, sanallinen kädenvääntö ja mittelö jossa täytyy voittaa toinen. Halusin avointa ja rehellistä ja vilpitöntä keskustelua.
Toivoin että se olisi ollut mahdollista ja että olisimme voineet jollain tavalla oppia ymmärtämään toistemme näkemyksiä ja toisiamme vaikka meillä onkin omat kokemuksemme ja erilaiset vakaumukset. Rakentava keskustelu välillämme lienee käynyt mahdottomaksi?
No, onhan tämä ollut ihan kivaa ajanvietettä. Ja katselijoille hyvää jatkoa tosielämässä, ;) , olette mahtavia!
Onpa ihmisen elämäntilanne mikä tahansa Jumala rakastaa ja välittää.
usko Jeesukseen on enemmän kuin mielipiteet maan,
se on enemmän kuin osaamme me kuvitellakaan
1.Joh.4:9,10:
"Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme Hänen kauttansa.
Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi."
Ehkä väität ettei tämä(kään) tarina ole tosi, sillä kukaan lääkäri ei rikkoisi lakia kirjoittamalla tietoisesti lääkkeitä väärinkäyttöä varten, vieläpä niin suuria määriä että apteekki kieltäytyy antamasta niitä ulos?
Kun olet jo sanonut mielipiteenäsi että olen valehtelija ja todennäköisesti patologinen valehtelija, niin mistä tiedät milloin puhun totta ja milloin en?
Joka tapauksessa, puhunpa totta tai ei, aina löytyy mahdollisuus selittää uskoni (ja henkilökohtainen kokemus Jumalasta) niin että hengelliset asiat näyttävät vähintäänkin kyseenalaisilta. Eikö niin?
Totta on että Jumala monta kertaa puhuttelee ihmisiä kriisien ja vaikeuksien kautta. On sellaisiakin elämänkriisejä että kaikki on sinänsä hyvin mutta ilman erityistä syytä alkaa tuntua sisäisesti tyhjältä.
Onko välttämättä niin että ihminen elämässään kokemansa tyhjyydentunteen vuoksi luo itselleen Jumalan? Vai olisiko ehkä niin että tyhjyys johtuu jonkinlaisesta rehellisyydestä todellisuuden edessä, ilmauksena siitä tosiasiasta että Jumala puuttuu?
Kumpi on syy ja kumpi seuraus?
Ehkä on niin että sinäkin yrität varmuuksillasi ja uskoa mitätöiden saada elämään mielekkyyttä oman oikeassaolemisen kautta, kun et tahdo tunnustaa sisimmässäsi olevaa Jumalan tarvetta ja erillisyyttä, joka voi päättyä vain Jumalan löytymisessä?
Ehkä on niin ettet osaa yhdistää sanaa "Jumala" sisimmässäsi olevaan kaipaukseen, niinkuin en minäkään osannut, tai sitten on ehkä niin ettet edes tiedosta sisäistä nälkääsi ja kaipaustasi, onnistut sen peittämään ja kätkemään, korvaten Jumalan yhteyden keinotekoisella mielekkyydellä ja itsevarmuuksilla?
Jos nyt ehkä on totta tämä paljastukseni lääkehörhöilystä ja nämä (mielestäsi erittäin paljastavat?) sanani mielekkyyden ja tarkoituksen ja rakkauden löytymisestä, niin eikös tämä kaikki tee selväksi että pakenin omaa epävarmuuttani uskoontuloon ja uskontoon saadakseni elämään tarkoituksen, ja että kokemus Jumalan rakkaudesta on vain tyydyttämättä jääneen rakkaudentarpeen synnyttämä kokemus eli psyykkinen pakokeino sekin?
kova tarve laittaa ajatuksia ja sanomisia minulle, vaikka ne ovat omiasi, miksiköhän?
>>Ehkä väität ettei tämä(kään) tarina ole tosi, sillä kukaan lääkäri ei rikkoisi lakia kirjoittamalla tietoisesti lääkkeitä väärinkäyttöä varten, vieläpä niin suuria määriä että apteekki kieltäytyy antamasta niitä ulos?> Kun olet jo sanonut mielipiteenäsi että olen valehtelija ja todennäköisesti patologinen valehtelija, niin mistä tiedät milloin puhun totta ja milloin en?>Joka tapauksessa, puhunpa totta tai ei, aina löytyy mahdollisuus selittää uskoni (ja henkilökohtainen kokemus Jumalasta) niin että hengelliset asiat näyttävät vähintäänkin kyseenalaisilta. Eikö niin?
sinun "ehkä" on sinun mielikuvitustasi ja sillähän ei tunnetusti ole mitään tekemistä todellisten asioiden kanssa, vaikka olet ilmaissut niin uskovasikin?
>>Totta on että Jumala monta kertaa puhuttelee ihmisiä kriisien ja vaikeuksien kautta. >On sellaisiakin elämänkriisejä että kaikki on sinänsä hyvin mutta ilman erityistä syytä alkaa tuntua sisäisesti tyhjältä. >Onko välttämättä niin että ihminen elämässään kokemansa tyhjyydentunteen vuoksi luo itselleen Jumalan?>Vai olisiko ehkä niin että tyhjyys johtuu jonkinlaisesta rehellisyydestä todellisuuden edessä, ilmauksena siitä tosiasiasta että Jumala puuttuu?
Kumpi on syy ja kumpi seuraus?>Ehkä on niin että sinäkin yrität varmuuksillasi ja uskoa mitätöiden saada elämään mielekkyyttä oman oikeassaolemisen kautta, kun et tahdo tunnustaa sisimmässäsi olevaa Jumalan tarvetta ja erillisyyttä, joka voi päättyä vain Jumalan löytymisessä? Ehkä on niin ettet osaa yhdistää sanaa "Jumala" sisimmässäsi olevaan kaipaukseen, niinkuin en minäkään osannut, tai sitten on ehkä niin ettet edes tiedosta sisäistä nälkääsi ja kaipaustasi, onnistut sen peittämään ja kätkemään, korvaten Jumalan yhteyden keinotekoisella mielekkyydellä ja itsevarmuuksilla?
tässä myönnän kyllä laittaneeni sanomaksesi sellaista mitä et sanonut. Se johtui siitä että kun syytät minua valehtelijaksi niin sitten heitin että syytät kai tässäkin. Heittoni oli asiaton eikä edustanut hyvää keskustelua minun puoleltani.
Nuo seuraavat kommenttisi tuovat taas ilmi sen käsityksen joka keskusteluasi sävyttää, eli että kun uskot että Jumalaa ei ole, et myöskään voi ottaa huomioon sitä mahdollisuutta että Hän jotain tekee tai vaikuttaa.
Olen minäkin sitä mieltä, että jos Jumalaa ei ole niin totta kai rukoukset ym. ovat vain ihmisen psyykkistä ponnistelua, joilla HÄN ITSE yrittää vaikuttaa asioihin.
Kun rukoilen Herraani en niinkään katso asioihin joiden puolesta rukoilen, vaan Häneen, jolle kaikki on mahdollista. Muutenhan asiat voi olla niin suuria ja mahdottomilta tuntuvia että Jumalakin niiden takana näyttää varsin pieneltä. Mutta kun ymmärtää Jumalan mahdollisuudet, silloin myös asiat näkee uudesta näkökulmasta.
Tässä muuten on eräs määritelmä siitä mitä elämä uskossa on. Ei joidenkin asioiden uskottelemista, vaan astumista Pyhän Hengen johdossa ulos omien mahdollisuuksien oravanpyörästä, luottamaan Hänen mahdollisuuksiinsa.
Eksyinkö jälleen jaarittelemaan?
Jos nimittäin Jumala on, ei Hänelle ole mikään ylivoimainen tehtävä vaikuttaa asioita, jotka muuten olisi kummallisia. Kyllä minä tätä olen nähnyt monta kertaa. En minä tiedä miksi minut sisään päästettiin sinne sairaalaan enkä sitä sen kummemmin jäänyt silloin edes miettimään. Eikä minunkaan mielestäni potilastietolakien rikkominen ole positiivinen asia, ihmisten suojaksihan ne on tarkoitettu, ja kait Jumalakin tästä on samaa mieltä. Mutta Hän joka ihmisen ymmärtää ja ihmistä rakastaa, voi toimia poikkeuksellisillakin tavoilla, ihmiseltä siihen lupaa kysymättä, silloin kun siihen on aihetta.
Mikä siinä nyt sitten niin pahaa oli? Rukoilin sairaan henkilön kanssa ja rohkaisin häntä.
edes sitä mahdollisuutta että Jumala olisi, totta kai täytyy silloin usko Jumalaan ja uskoontuleminen selittää epärehellisyydeksi todellisuuden edessä mieluummin kuin rehellisyydeksi.
"Onko välttämättä niin että ihminen elämässään kokemansa...jne."
Tässä puhuin tietenkin uskovasta ihmisestä, asiayhteyden huomioonottaen.
Olisi sinunkin hyvä ottaa huomioon nuo kysymykset ja "ehkät". Sitä vartenhan minä ne siihen laitoin, mutta mielestäsi on pelkästään huvittavaa jos toivon sinun tarkastelevan omia varmuuksiasi edes sen verta itsekriittisesti että asenteessasi syntyisi jonkinlaista suvaitsevaisuutta myös uskovia kohtaan, ja vaikka pidätkin omat varmuutesi näissä asioissa ottaisit huomioon että toisenlaisiakin näkemyksiä voi olla; rajallisia ihmisiä kun ollaan on aika huonoa että omasta näkemyksestäsi käsin noin suurella varmuudella selität toisten uskon ja kokemukset Jumalasta pelkiksi harhoiksi.
No, ehkä elämä opettaa avoimuutta.
nyt tuskin kiinostaa enää ketään mutta,
>>Nuo seuraavat kommenttisi tuovat taas ilmi sen käsityksen joka keskusteluasi sävyttää, eli että kun uskot että Jumalaa ei ole, et myöskään voi ottaa huomioon sitä mahdollisuutta että Hän jotain tekee tai vaikuttaa.
>>Olisi sinunkin hyvä ottaa huomioon nuo kysymykset ja "ehkät". Sitä vartenhan minä ne siihen laitoin, mutta mielestäsi on pelkästään huvittavaa jos toivon sinun tarkastelevan omia varmuuksiasi edes sen verta itsekriittisesti että asenteessasi syntyisi jonkinlaista suvaitsevaisuutta myös uskovia kohtaan, ja vaikka pidätkin omat varmuutesi näissä asioissa ottaisit huomioon että toisenlaisiakin näkemyksiä voi olla; rajallisia ihmisiä kun ollaan on aika huonoa että omasta näkemyksestäsi käsin noin suurella varmuudella selität toisten uskon ja kokemukset Jumalasta pelkiksi harhoiksi. >No, ehkä elämä opettaa avoimuutta
menestystä valitsemallasi tiellä. Pidä kuitenkin ainakin toinen jalkasi ajottain maassa. Kaikenlaiset suggesiota harjoittavat city liikkeet eivät ehkä kuitenkaan ole nimenomaan sinulle hyväksi. Vilpittömin mielin Turust!
PS. vai käviköhän :pp. sittenkin tuon koko keskustelun itsensä kanssa?
"...voin ottaa hänet heti huomioon, kunhan ilmaisee itsensä..."
Ilmaisee itsensä kenen asettamilla ehdoilla?
Voit ottaa hänet huomioon heti kun hän suostuu ilmaisemaan itsensä sinun asettamillasi ehdoilla?
Eli Jumalan pitäisi nöyrtyä.
Kuule, kyllä Jumala on jo nöyrtynyt. Ehkä nyt olisi ihmisen vuoro?
city-liikkeet eivät ehkä kuitenkaan ja nimenomaan minulle ole hyväksi?
Raittiina yli 33 vuotta. Pyrin edelleen viemään sanomaa kärsivälle lähimmäiselle. Kokemukseni mukaan parhaisiin tuloksiin yleensä päästään ilman lääkitystä ja varsinkin ilman sellaista suggesiota jotka city-liikkeissä ovat tavallisia.
Minulla ei ole tieteellistä näyttöä käsitykseni on omani ja perustuu pitkään kokemukseen. Minulla ei ole city ja muitakaan hurmosliikeitä mitään vastaan sinänsä. Olen vaan nähnyt muutaman rikkinäisen ihmisen hajoavan niissä pahasti.
Luettuani tarinasi koin tarpeeliseksi muistuttaa sinua. Voin olla myös väärässä. Mieti kuitenkin. Hyviä uskon sisaria ja veljiä on myös aivan perinteisissä kirkkokunnissa.
>>Ilmaisee itsensä kenen asettamilla ehdoilla?> Eli Jumalan pitäisi nöyrtyä.
Kuule, kyllä Jumala on jo nöyrtynyt. Ehkä nyt olisi ihmisen vuoro?
siunaava kiitos sinulle väkevästä latauksestasi!
...tulkinta noiden `äänien´ kuulemisesta(?) liene jotenkin seuraavanlainen:
- Jos mummeli puhelee kukilleen,niitä kastellessaan on se ihan harmitonta (CO2:n hönkäilyä = uskomus->tiede!)
Mutta jos taasen kukat alkaavat vastailemaan,olisi aihetta hieman huolestua...!!!
lol
;^D
älä huolestu, saddu;-)seni, kukat vastailevat omalla tavallaan mummon rakkaudelliseen hoivaan eli kukkimalla ihanasti.
Ja varsinkin jos kukkasten vastaukset asioihin vielä pitävät paikkansa. Se on jo erittäin huolestuttavaa.
Jos kukka esimerkiksi sanoo: "menepä nyt mummoseni siihen ja siihen kadunkulmaan kello se, sillä eräs henkilö jota olet muistanut rukouksin tulee silloin siihen."
Ja sitten kyseinen henkilö tulee ja sanoo että sinut minä juuri halusinkin tavata puhuakseni kanssasi hengellisistä asioista.
Tietenkin silloin on kyse
1) Tavattuaan tämän henkilön ja keskusteltuaan hänen kanssaan mummo kuvitteli kukkasen aiemmin päivällä etukäteen puhuneen hänelle tästä kohtaamisesta, eli kyseessä harhainen käyttäytyminen ja väärä tulkinta
2) Puhuja ei ollutkaan kukka, vaan demoninen henkivalta, jolle mummo esim. meditaation kautta oli avautunut, ja jotka mielellään tekeytyvät jumaliksi puhuessaan ihmiselle, eli kyseessä riivaajien toimintaan liittyvä ilmiö
3) Kyseessä oli Jumala, mutta mummo luuli puhujan olleen kukka. Tässä vaihtoehdossa saattaa olle kysymys myöskin siitä, että mummo itse kyllä tiesi puhuneensa Jumalan kanssa, mutta eräät henkilöt oman maailmankuvansa mukaisesti tahtovat selittää asian kukka = jumala ( = yhdentekevää mikä nimi puhujalle annetaan koska kysymys kuitenkin on mielikuvituksesta ), eli kyse onkin toisten henkilöiden virheellisestä tulkinnasta tapahtumalle.
Muitakin selityksiä voi olla?
Huolestuttavaa muuten sekin että jotkut pitävät jumaluutta jonkinlaisena kosmisena energiana, joka vaikuttaa niin ihminenjumalassa kuin kukkajumalassa läpäisten kaiken ja "ilmaisten" itsensä niissä jotka tajunnan tyhjentymisen kautta pääsevät harmoniaan.
Mutta mitäpä tuosta. "Kukkanen" puhuttelee jokaista ajallaan. By the way:
Raamatuksi kutsutussa kirjassa sanotaan että "Jumala puhuu tavalla ja toisella, sitä ei vain aina huomata". Onko vika silloin Jumalassa, joka puhuu liian hiljaa tai epäselvästi, vai ihmisessä, jolla kyllä olisi kyky kuulla, mutta joka ei tahdo?
Tosiasioissa pysyäksemme:
Kukkaset ovat minulle Luojan lahja ja osoitus Hänen luomisvoimastaan. Tavallaan olen kokenut uskoontulemisen rannalla, yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa kaivatessani totuutta. Siitä huolimatta en palvo luotuja Luojana.
Luoja on kyllä läsnä luoduissa kädenjälkensä kautta, mutta kädenjäljen palvominen Tekijän sijasta olisi mielestäni typerää. Ihastellessani Jumalan luomistyön rikkauksia osoitan kiitollisuutta Hänelle, ja ennenkaikkea Hänen rakkaudelleen Jeesuksessa, että tuon rakkauden kautta elämääni on avautunut mielekkyys, kiitollisuus ja ilo. :)