Minä ja pakkoruotsi
23.11.2009 · Aihe: _
Keskustelun runsaus ja aggressiivisuus osoittaa, että kysymys pakkoruotsista on tulehtunut. Mistä ei voi vaieta, siitä on puhuttava. Koska omaa kantaani asiaan on pidetty tunnettuna, ehkä on hyvä, että kerron sen itse.
Minä pidän ihmisten oikeutta äidinkieleen ja äidinkielisiin palveluihin tärkeänä. Siksi on välttämätöntä, että riittävä osa suomalaisista osaa ruotsinkieltä. Koska ruotsinkielisten ammattijakauma ei vastaa suomenkielisten ammattijakaumaa, ei riitä, että ruotsinkieliset osaavat ruotsia ja palvellevat sairaaloissa toisiaan.
Siihen, että julkisia palveluja on saatavissa myös ruotsinkielellä ei tarvita sitä, että jokainen suomalainen osaa ruotsia. Se ei edellytä edes, että jokainen kyseisissä viroissa toimiva osaa ruotsia, sillä riittää, että jokaisessa toimipisteessä on riittävästi ruotsia osaavia.
On sanottu, että pakkoruotsi olisi perustuslakikysymys. Ei se voi sitä olla, koska ennen peruskoulu-uudistusta ei jokainen oppilas lukenut ruotsia. Vain oppikouluissa opiskeltiin sitä. Määrältään oppikoulun kävijöitä oli vähemmän kuin lukion kävijöitä nyt.. Ja silloin yksikielisiä ruotsinkielisiä sentään oli paljon enemmän kuin nyt.
On jotenkin taattava, että riittävän moni opiskelee ruotsia, mutta kaksikielisten palvelujen ylläpito ei vaadi sataa prosenttia väestöstä; eikä huonolla pakkoruotsilla myöskään voi tuottaa kelvollisia palveluja. Kokkolalainen kunnallispoliitikkohan tämän sanoi oikein televisiossa, ja siitä koko tämä keskustelu lähti liikkeelle.
On jotenkin periaatekysymys, että kouluopetusta arvioidaan lähtien oppilaan omasta edusta eikä jonkun muun edusta. Siksi asiaa on harkittava sen kannalta, onko ruotsin pakollisesta opiskelusta hyötyä oppilaalle itselleen.
Jos katsomme oikeudeksemme pakottaa oppilaat lukemaan heille vähemmän tarpeellista ainetta yleisen edun nimissä, pakottaisimme satatuhatta peruskoululaista vaihtamaan ruotsin venäjään.
Varmasti ruotsinkielestä on hyötyä kaikille. Minä olen kirjoittanut ruotsista laudaturin ja pärjään kielellä jotenkuten. Minun 12-vuotisesta kouluajastani yksi vuosi on mennyt ruotsin opiskeluun. Kyse onkin siitä, onko ruotsinkielen taidosta hyötyä niin paljon, että se on sen yhden uhratun vuoden arvoinen.
Enne ruotsia tarvitsi ihan oikeasti. Nykyisinkin tarvitsen sitä, mutta vain koska ruotsinkielinen radio tai TV haluaa haastatella ruotsiksi. Tänään tosin yhteiskuntasuunnitteluseuran 50-vuotisjuhlilla puhuin muutaman lauseen riikinruotsalaisen kunniavieraan kanssa; turhaan, koska kun hän piti julkisen puheensa, hän piti sen erinomaisella englannilla. Kuulijat olivat siis kaikki akateemisen loppututkinnon suorittaneita. Mutta vaikka en juuri joudu tai pääse puhumaan ruotsia missään, toki minulle on hyötyä siitä, että ymmärrän, mitä kielivähemmistö puhuu ja kirjoittaa.
Minun elinaikanani ruotsinkielen tarve on vähentynyt olennaisesti. Kun emme opeta ihmisiä menneisyyttä emmekä edes nykyisyyttä vaan tulevaisuutta ajatellen, uskoisin, että useimmille ruotsinkielen osaamisen merkitys vain vähenee.
Kuulostaa hyvältä, että ne, jotka eivät valitse ruotsia joutuisivat valitsemaan sitten jonkin muun kielen sen tilalle. Tai onkohan kuitenkaan? Peruskoulun liika teoreettisuus pudottaa huonommalla lukupäällä varustettuja kelkasta ja syrjäyttää heidän saman tien myös työelämästä.
Ilmoitin muuttaneeni kantaani sunnuntaiaukiolossa lähinnä siksi, ettei hävittyjä sotia kannata jatkaa. Tämä kannattaisi kielivähemmistön oikeuksien puolustajienkin ymmärtää. Nouseva sukupolvi, joka jossain vaiheessa astuu valtaan, inhoaa pakkoruotsia niin paljon, että lakkauttaa sen aivan varmasti.
http://www.soininvaara.fi/2009/11/23/2440/

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ode on vihreiden pääideologi ja ylipappi. Pakkoruotsista luopuminen on nyt sallittu keskustelunaihe vihreissä. Vielä kun asia kerrotaan moneen kertaan kaikessa rauhassa ja yksinkertaisesti Sinnemäelle ja Ville Niinistölle, niin vihreät alkavat suvaitsemaan homppeleiden, ituhippien, sivareiden, mukkujen ja surujen lisäksi myös tavallisia ruotsia osaamattomia suomalaisia.
Osmo sanoo, että suomenkielisten olisi jotenkin taattava ruotsinkielisten palveluiden saatavuus!
Kysyn vaan, että miten niin?
Onko suomalaisten taattava venäläisten, virolaisten, somalien, romanien, arabien, albaanien jne. palveluiden saatavuus heidän omalla kielellään?
No ei tietysti!
Jokainen ajatteleva ymmärtää, että pienen vähemmistön pitää ottaa palvelut vastaan pääkiellellä.
Kaikki muu on silkkaa pelleilyä.
"Kaikki muu on silkkaa pelleilyä. "
Me hölmöläiskansa olemme pakotettuja palvelemaan suomenruotsalaista vähemmistöä koska emme osaa siitä kieltäytyä. Meille suomenkielisille suomalaisille on orjuus jäänyt perinnöksi ajasta kun elimme ruotsin siirtomaaorjuudessa ja nyt heidän jälkeläisiään meidän pitää yhä palvella.
Muistakaa äänestää, seuvaavissa vaaleissa pakkoruotsin poistaminen on vaaliteema!
Oden pitäisi ymmärtää, että fanaatikoille ei pitäisi antaa tippaakaan periksi. Koska pakkoruotsin vastustajat ovat fanaatikkoja, niin ei tingitä. Jokaisen pitää opetella ruotsin perusteet. Muita kieliä voi aivan hyvin ottaa lisäksi. Normaaliälyinen selviää kolmesta tai neljästä kielestä, ja syventäviä opintoja voi jatkaa lukion jälkeen, riippuen mille alalle suuntautuu.
Vastustaminen ei ole rakentavaa, olisi pyrittävä vuorovaikutukseen.
"Ei massakoulussa voidakaan opettaa oppilaille useampaa kuin yhtä vierasta kieltä. Se onnistuu vain eliittikoulussa, jossa on lahjakkaita oppilaita."
Normaaliälyinen selviää kolmesta tai neljästä kielestä, ja syventäviä opintoja voi jatkaa lukion jälkeen, riippuen mille alalle suuntautuu.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Professori poistaisi pakkoruotsin lisäksi pakkosuomen/1135240305335
Ja vitut opetellaan ruotsin perusteita!
ainakaan pakolla!
Vapaaehtoisesti opetellaan vaikka 10 kieltä!!
Ei kunnilla ole varaa opettaa 10 eri kieltä, mutta epäilen että netti fennokaan suostuu ottamaan 10 kieltä jos ei tarvitse lukea ruotsia.
http://www.vaestorekisterikeskus.fi/vrk/home.nsf/files/Taskutieto_2009/$file/Taskutieto_2009.pdf
Väestö äidinkielen mukaan
Befolkningen enligt modersmål
Vuodenvaihde 2008-2009 / Årsskiftet 2008-2009
Äidinkieli Yhteensä
Modersmål Totalt
Suomi / Finska 4 844 047
Ruotsi / Svenska 289 951
Venäjä / Ryska 48 740
Viro / Estniska 22 357
Englanti / Engelska 11 344
Somali / Somaliska 10 647
Arabia / Arabiska 8 806
Kiina / Kinesiska 6 458
Kurdi / Kurdiska 6 455
Albania / Albanska 6 308
Saksa / Tyska 5 096
Vietnam / Vietamesiska 4 977
Turkki / Turkiska 4 669
Thai 4 519
Persia / Persiska 4 222
Espanja / Spanska 3 968
Ranska / Franska 2 713
Puola / Polska 2 493
Saame / Samiska 1 778
Unkari / Ungerska 1 690
Muu kieli, puuttuu, tuntematon /
Annat språk, fattas, okänd 35 076
Yhteensä Totalt 5 326 314
Ruotsinkielisiä on väestöstä 5,4 %
Svenskspråkigas andel av
befolkningen 5,4 %
Miten nämä täällä pärjää? Tulkilla, you know. Sillä lailla jatkossa myös ummikkosuomenruotsalaiset. Ja niitä ru-su-su-ru-tulkkeja kyllä löytyy, minäkin tunnen henkilökohtaisesti monia.