Puolueen puheenjohtaja valitaan, joka toinen vuosi. Puolueen puheenjotaja valitaan taas 2010. Mistä saadaan haastaja Pesoselle? Haastaja pitää nimetä jo toukokuussa ja saada taakseen 50 jäsenmaksun maksanutta jäsentä.
Puolueen puheenjotaja valitaan 2010.
Elämä on?
28395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Lisäksi Pesonen ei ole uskottava EU:n kritisoija, koska nostaa samaan aikaan EU-tukiaisia.
Edellisillä on kehitettävää tässä suhteessa.
Keskustelu on hyvä asia. Tottakai ehdotuksia voi tehdä. Haastaja pitäisi olla.
Pitää paikkansa että Pesonen on väärässä tehtävässä. Hänen pitäisi olla valtakunnanpolitiikan huipulla. Sopivia toimistoja löytyy Senaatintorin ympäriltä. Näissä olosuhteissa IPUn puheenjohtajuus on sopivin tehtävä jos häntä itseään kiinnostaa jatkaa. Asioiden hallinnan kannalta on vaikeaa nähdä, mistä pätevämpi haastaja löytyisi.
Mutta hänet eliminoitiin härskillä valtapelillä pois kokonaan.
Rehellisyydelle ei löytynyt sijaa.
Hän on ylivoimainen ykkönen. En tiedä pätevämpää haastajaa. Kuten sanoit, hänen pitäisi olla valtakunnanpolitiikan huipulla.
..."Jaakko Jukkola olisi ollut hyvä. Jukkola olisi paras2.12.2009 21:55
Mutta hänet eliminoitiin härskillä valtapelillä pois kokonaan.
Rehellisyydelle ei löytynyt sijaa."...
Eikä itse tekastuille valtakirjoille.....
Jukkola ei osaa suomea. Se on suuri puute!
Tiedotusvälineille 3.12.2009
Lautaskiista johtuu siitä, että Suomella ei ole enää omaa ulkopolitiikkaa
Surkuhupaisa kiista siitä, edustaako Suomea EU:n huippukokouksissa tasavallan presidentti vai pääministeri, johtuu yksinkertaisesta asiasta. Suomen perustuslain mukaan ulkopolitiikkaa johtaa presidentti, tosin yhdessä maan hallituksen kanssa. EU-Suomella ei kuitenkaan ole omaa ulkopolitiikkaa, vaan Suomen ulkopolitiikka on EU:n sisäpolitiikkaa.
Presidentti pitää johdonmukaisesti kiinni siitä, mitä Suomen perustuslaki presidentin tehtävistä määrää. EU-jäsenyys ja juuri voimaan tullut EU:n perustuslaki, Lissabonin sopimus, kuitenkin vievät pohjan pois Suomen perustuslailta. EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella ja Suomi on sitoutunut EU:n yhteiseen ulko-, turvallisuus ja puolustuspolitiikkaan.
Juristikoulutuskaan ei ole auttanut presidenttiä huomaamaan tai ainakaan tunnustamaan, mitä EU-jäsenyys tarkoittaa presidentin asemaan. Halonen voi katsoa peiliin. Hän on ollut keskeisesti vaikuttamassa jo aiemmin kansanedustajana ja ministerinä nykyisen tilanteen syntymiseen.
Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on alku sille, että Suomen tulevaisuutta koskien löydetään kestäviä ratkaisuja. Vielä joulukuussa 2009 suuri osa suomalaisista elää sen harhan vallassa, että Suomi on itsenäinen ja demokraattinen valtio.
Sopii toivoa, että herääminen todellisuuteen tapahtuu mahdollisimman nopeasti.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
p.0400-565 366
[email protected]
Kirjoitushan on jälleen IHAN SITÄ SAMAA JARGONIA kuin aina ennenkin, ihan pienenpienellä vivahde-erolla. Laskekaa vaikka huviksenne: montako kirjoitusta Pesonen on raapustanut? Laskekaa sen jälkeen, monessako niissä esiintyy esimerkiksi sanat "Suomen perustuslaki", "EU", "ristiriidassa", "itsenäisyys". Niin, ilmeisestikin kaikissa. Siis samaa paskaa joka kerta, mutta hieman eri muodossa kenties. Siinä on meillä puheenjohtaja, jolla on aiheet tosi vähissä. Huoh.
Johan vitsin murjaisit. Minulle käy hyvin,että ryöstetään putipuhtaaksi koko EU jolloin se joutuu lopettamaan toimintansa. Eikös näin ole tapahtumassakin?
Pesonen sopii hyvin johonkin virkaan, mutta johtajaa hänestä ei saa. Kannatusluku on edelleen 0,00% virhemarginaali +/- 0,2%. Ei näy kabinettipolitiikan loppumista, melkoinen salaseura koko IPU hänen johdossaan. Ollaan vaan neljän seinän sisällä. Kaikenlainen räväkkyys ja luonne puuttuu kirjottamisesta sekä sen sanomasta.
...kutsuu tohon mielenosoitukseen? Olislo siitä mihinkään?
Miten näin kyvykäs henkilö voi olla jossain täyspimennossa ettei näy koskaan uutisisssa? Yhtä hyvää näkemystä ei kellään muulla.
Sirkukset on erikseen. Koko ipu voisi pellensä johdolla alkaa sirkustaiteilijoiksi.
http://vaskela.blogit.uusisuomi.fi/2009/11/10/mielenosoitus-612/
EI TAIDA OLLA MISTÄÄN KOTOISIN? ONKO SAANUT JOTAIN AIKAAN???
Ei Ipussa kukaan ole mitään aikaan saanut, joten saamattomuus ei loisliikkeessä ole este vaan kenties jopa etu puheenjohtajaksi valinnalle. Ipun kenttä näyttää muutenkin ajattelevan, että puoluetta on johdettu erinomaisesti vaikka vaalitulos on joka kerta surkea. Joten mitä surkeampi luuseri, sen paremmin mahdollisuudet päästä Ipun puheenjohtajaksi.
4.Jyrki Vaskela kommentoi:
8.12.2009 19.32
Puheeni:
Tervetuloa, tähän Suomen itsenäisyyspäivän ensimmäiseen muisto tilaisuuteen. Hiljeneminen. Pyydän teitä mukaan laulamaan Maamme-laulun. Mellakkapoliisit odottavat kulmantakana, niin EU:ssa on tapana, joten käyttäydytään rauhallisesti.
REALISTI
Yksi asia, tietääkseni Jukkola erosi lähettämällään erokirjeellä ilmoittaen eronsa syyksi erimielisyyden EU-vaaleihin osallistumisesta.
Toiseksi hän itse oli siinnä kokouksessa jolloin puolue päätti osallistua Euroopan Unionin parlamentin jäsenten vaaliin.
Kolmanneksi mies ja seuraajansa eivät vieläkään näytä tajuavan, että demokratia merkitsee vähemmistö tyytyy enemmistön päätökseen.
Neljänneksi surullista ja kaikinpuolin yhteiskyvyttömyyttä on edelleen jauhaa samaa vihamielisyyttä.
Pitäisi saada puolueen nettisivulle puoluehallituksen jäsenten nimet.
Lähdetään siitä avoimuudesta.
Pesonen on osoittanut peräksiantamatonta sitkeyttä, hän on yksin tehnyt sen mitä kentällä on tehty.
Minun mielestäni tehtäviä tulisi jakaa ja puolueen johdossa kaikkien tulisi osallistua kenttätyöhön.
Ei saa puhua "suuresta kirjasta"
mutta esitän varteenotettavan vertauksen:
"Kylväjä lähti kylvämään, siemenet putosivat hyvään kuohkeaan maahan. tien oheen, kalliolle ja orjantappuroihin" ( lainnaus ei ole sanatarkka)
Selitys, vain hyvään maahan kylvetyt siemenet itivät ja antoivat satoa.
Olemme kylvää lehteä ja monisteita.
Kun ei ole ollut raivattua peltoa siemenet, lehdet ja monisteet ovat pudonneet orjantappuroihin, tienoheen ja kalliolle.
Kysymys kuuluu miten raivaisimme ensiksi pellon jossa siemen, itsenäisyyden aate itäisi ja tuottaisi satoa.
Minä ajattelen ihmisten tapaalinen henkilökohtaisesti jotenkin laajalla rintamalla , vaikka puhuttaisiin niitä näitä kunhan mainittaisiin mistä tulemme ja mihin pyrimme muokkaisi tuon pellon.
Politiikkaan ihmiset ovat kyllästyneet,
muu ihmistä henkilökohtaisesti koskettava esim. terveys, terveellinen ruoka, työpaikka, yrittäminen, lapset ja vanhukset ovat keskustelun kohteita.
Jos ja kun tuijotetaan vain puheenjohtajaan on mielestäni kapeaalaista toimintaa, joka ei tuo laajoja kansankerroksia kanssamme muokkaamaan ja kylvämään Suomen kansan puolesta ja parhaaksi.
Tuki maksetaan EU-n luvalla kansallisista varoista.
Älkää mollatko pienten tukien saajia Suomessa.
Mollatkaa Kuningatar Elisabetin EU-tukea siinnä olisi aihetta mollaukseen kuten Suomessakin miljoonien eurojen tukien nostajien kohdalla.
Suopmessa miljoonatuet menevät autokauppiaalle ja pankinjohtajille jne. miljaardiomaisuuksien omistajille.
Käykää niiden kimppuun!
Onko mollaajat tietoisia mitä yritystukia maksetaan mm. kännykkä Nokialle.
Entäs tiedättekö sen,että maailman suurimman loistoristeilijän rakentamiseen Suomen aluehallitrus otti miljaartin lainan, että sillälailla ne onnenlahjat jakaantuvat...........................................................
Helsingin Sanomissa mainittiin, IPUN tilaisuus Eduskuntatalolla, sekä radiouutisissa.
Jyrki Vasala käytti hyvän puheenvuoron Eduskuntatalon portailla 6.12.2009 Suomen itsenäisyyden muistomerkillä pidetyssä hyvässä tilaisuudessa.
Toiset laskivat seppeleitä merkkimiesten haudoille, hyvä niin, mutta IPU kunnioitti Kansanvaltaa kokoontumalla kansanvallan toteuttamiseksi kansanvalitsemien kansanedustajien työpaikaksi rakennetun Itsenäisyyspalatsin, Eduskuntatalon pihaan, portaille.
kuka tuo ipuun mielipiteenmuokkaajat ?
on alkanut uutuisissa -ja asiaohjelmissa jne. eu-autuudella manibulointi, mainostaminen.
tv- on unionin kannattajien käytässä joka päivittäin pitää yllä union-pellon muokkaamista kylvosta.
omakohtaiset kokemukset tulevat selitetyiksi unionin kannattajien toimesta,
heitä ovat verovaroillamme palkatut kuntien-, valtion- ja mut lasakuumme työskentelevät henkilöt.
tohtori kiminkinen on täysin ipun lijjoilla
10.1.2010 klo 18.00 esitetyssä ohjelmassa hän sanoi totuuden mitä pitäisi nyt Suomessa tehdä
ihmisten hyvinvoinnin hyväksi.
......on Uudeltamaalta, niikuin tuleva puheenjohtaja?
KOKO PUOLUEEN JOHTO. 0,1 % on jo nähty.
Musta Hevonen IPU:n poliittiselle kartalle nousee Liperistä, Komperon kylästä. Toivotaan että hän aktivoituu asiassa.
Mihin on hävinnyt vastaus/ otsikko
" Antti Pesonen puoluesihteeri"
kuka voi pudottaa allekirjoittaneen yhden kommentin,vastauksern pois ja jättää keskusteluun kuitenkin kaksi muuta kommenttia.
Tämä sensuuri viitoittaa tien IPUN sylttytehtaalle!!!!?
tällainen kirjoitus täälä sitten on ollut?