Fluori aiheuttaa masennusta pienissäkin määrin?

Kalevi528

Suuret annokset (> 5 mg/painokilo) voivat kuitenkin olla hengenvaarallisia ja vaativat välitöntä hoitoa. Wikipedia: Kuopiossa lisättiin vesijohtoveteen fluoridia vuoteen 1992 saakka enimmillään 1,2 mg/l. EU:n talousvedelle asettama laatuvaatimuksen raja-arvo on 1,5 mg/l.

Suomalaiset vesilaitokset eivät lisää talousveteen fluoria. Esimerkiksi Helsingin talousveden luontainen fluoripitoisuus juomavedessä on n. 0,1 mg/l. Näin pienillä pitoisuuksilla ei juomavedellä ole positiivisia terveysvaikutuksia eli se ei ehkäise kariesta. Suomessa korkea juomaveden fluoripitoisuus on alueellinen maaperän laadusta johtuva ongelma ja korkeita fluoripitoisuuksia saattaa esiintyä pohjavesissä, ei pintavesissä.

Paikoin Suomessa on maaperässä niin paljon fluoria, että varsinkin imeväisten vedestä suositellaan osa korvattavaksi pullovedellä. Tosin hyvin suuri määrä pullovesistäkin on fluorattu.

18

1081

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rubyo

      Iso kiitos muistutuksesta, koska olin unohtaa koko asian. Pitääpä käydä apteekista nappaamassa fluoritonta hammastahnaa. Sieltä sitä pitäisi ainakin saada. Jos jollakulla on nettikauppalinkkejä tarjottavaksi, otan kiitollisena vastaan.

      • Mirael28

        Fluritonta hammastahnaa on saatavilla Forever Aloe Vera-tuoteperheestä. Googlettamalla löytyy kyllä ja sieltä lähin jälleenmyyjä. Olen käyttänyt sitä jo puoli vuotta ja olen ollut erittäin tyytyväinen, hampaisiin ei tule päivän aikanakaan töhnäkerrosta, vaan pysyvät pitempään puhtaina. Lapsetkin käyttää, ei ole niin pistävän makuista kuin kaupan tahnat. Ja mikä parasta, kun se on fluoritonta.. Suosittelen lämpimästi!!

      • Rubyo
        Mirael28 kirjoitti:

        Kiitos vinkistä! Oot kiva. Kumpihan tulee halvemmaksi - tilaus ulko- vai kotimaasta?

      • Varo fluoritonta

        Usein fluorittomissa hammastahnoissa on vielä pahempia myrkkyjä..

      • verkostomarkkinointi
        Mirael28 kirjoitti:

        Fluritonta hammastahnaa on saatavilla Forever Aloe Vera-tuoteperheestä. Googlettamalla löytyy kyllä ja sieltä lähin jälleenmyyjä. Olen käyttänyt sitä jo puoli vuotta ja olen ollut erittäin tyytyväinen, hampaisiin ei tule päivän aikanakaan töhnäkerrosta, vaan pysyvät pitempään puhtaina. Lapsetkin käyttää, ei ole niin pistävän makuista kuin kaupan tahnat. Ja mikä parasta, kun se on fluoritonta.. Suosittelen lämpimästi!!

        on jotain mitä ei voi suositella.

      • Rubyo
        Varo fluoritonta kirjoitti:

        Usein fluorittomissa hammastahnoissa on vielä pahempia myrkkyjä..

        Kuten mitä? Tiomersaalia? :)

      • OPI316
        Rubyo kirjoitti:

        Kuten mitä? Tiomersaalia? :)

        Täältä voi tilata www.iherb.com , vaikka mitä tahnoja suoraan kotiovelle. Postikulut 4 dollaria. Toimitusaika 1-4vko. Kokeilkaapa vaikka tuota Xylitol-tahnaa ilman fluoria. Tässä vielä vapaasti käytettäväksi alennuskoodi, jota ensimmäisen kerran tuolta tilattaessa voi käyttää. Koodi: OPI316

      • Rubyo
        Mirael28 kirjoitti:

        Fluritonta hammastahnaa on saatavilla Forever Aloe Vera-tuoteperheestä. Googlettamalla löytyy kyllä ja sieltä lähin jälleenmyyjä. Olen käyttänyt sitä jo puoli vuotta ja olen ollut erittäin tyytyväinen, hampaisiin ei tule päivän aikanakaan töhnäkerrosta, vaan pysyvät pitempään puhtaina. Lapsetkin käyttää, ei ole niin pistävän makuista kuin kaupan tahnat. Ja mikä parasta, kun se on fluoritonta.. Suosittelen lämpimästi!!

        Eipä olekaan niin hyvä tuote. Kokeilin tuota yhden päivän, ja yksi hammas alkoi kipuilla ja reiän alkuja ilmestyi moneen hampaaseen sen jälkeen. Paluu fluorillisiin olis siis tehtävä. On tuo hammashygienia mulle sen verran tärkeää.

    • Apatian syitä...

      Herra Adonai Jeshua HaMashiach HaNostri varjele ja suojele meitä pieniä ihmislapsiasi huumeilta, alkoholilta, tupakalta, päihteitä. Herra suojele myös myrkyllisiltä nesteiltä ja vesiltä, lääkejäämiltä , mielialalääkkeiltä ja e-pillerijäämiltä. Joita on kraanasta tulevassa nesteessä, jota vedeksi kutsutaan. Aamen.
      http://www.youtube.com/watch?v=Q3y8uwtxrHo

      http://elamakasissamme.blogspot.com/2009/06/fluorin-vaikutus-kapylisakkeeseen.html

      Fluori pois juomavedestä.
      http://www.adressit.com/fluori
      Kuinka moni teistä kansalaisista tietää, että vesijohtoveteemme lisätään fluoria? Kuinka montaa teistä kiinnostaa? Mitä väliä sillä on?

      Inhottavaa käyttää tällaisessa tilanteessa Hitler-korttia, mutta fluorin lisääminen juomaveteen otettiin käyttöön ensimmäisen kerran natsien keskitysleireillä. Natsit nimittäin huomasivat, että yksi fluorin vaikutuksista on havainnointikyvyn heikkeneminen ja kyvyttömyys kiinnostua asioista. Täten fluori oli erinomainen keino vankien mielialan murtamiseksi. Lisäksi lääketieteellisissä tutkimuksissa on selvinnyt, että käpyrauhasemme kokevat kalkkeutumista fluorin vaikutuksesta. Käpyrauhanenhan erittää tunnetusti ihmisen unihormonia, melatoniinia ja on useiden teorioiden mukaan vastuussa koko unennäköjärjestelmästämme.

      Mitä tämä sitten tarkoittaa? Sanokaa salaliittoteoriaksi jos haluatte, mutta on sanomattakin selvää että vedessämme on tätäkin roipetta siitä nimenomaisesta syystä, että me kansalaiset pysyisimme harmaana, kyseenalaistamiskyvyttömänä massana.

      Tietysti jos ette usko tällaiseen höpötykseen, niin mainittakoon esimerkiksi se seikka, ettei fluorin läsnäololle vesijohtovesissämme ole mitään lääketieteellisiä perusteita. Se on ylimääräistä. Miksi, mistään syystä, meidän tulisi saada merkityksetöntä ja perustelematonta ainetta kehoihimme joka kerta kun juomme vettä?

      Meillä on tämä. Vastapuolella ei ole mitään. Nostakaa haloo, ja se fluori lähtee.

      • vi-tun tollot

        KATOPPA URPO HAULLA NATSIT EIVÄT KÄYTTÄNEET FLUORIA tuo on taas tuota vähämielisten huijaamista valeopposition taholta natsit eivät fluoranneet juomavettä.

    • voittajien historiaa

      natsikortin heitto kertoo että kortin käyttäjä on uskonut liittoutuneiden valhepropagandan

    • ekolo on pop

      ekolossa on ekohammastahnaa

    • - Alex Jones -
    • alex = paskaa

      hyi saatana alex jonesin nimen kuuleminen aiheuttaa minussa oksetusta

      alex jonestein sionisti ja valehtelija

      • Anti-trolli

        Päivää, trolli. Alkoiko päivystysvuorosi palstalla juuri?

        Kuinka monen tunnin vuoroissa te maksetut trollit teette tätä häiriköintiä?

    • Polyalumiinikloridi

      Polyalumiinikloridi <- tuolla ympäristö myrkyllä puhdistettiin Turun lähellä oleva Littoistenjärven vesi !!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe