PYHÄN HENGEN PILKKA
Tämän kirjoitukseni on tarkoitettu sinulle joka pelkäät syyllistyneesi Pyhän Hengen pilkkaan.
Luettuasi tämän tiedät että et ole syyllistynyt anteeksiantamattomaan Hengen pilkkaamiseen.
Mitä suuremmissa syytöksissä ja taisteluissa olet, sitä tärkeämpää on että otat aikaa ja luet
kirjoitukseni kokonaisuudessaan.
Johdannoksi: Matt 12:31-35, Heb 6:4-10, 10:29,38-39, 1 Joh 5:16-19.
Jotkut ihmiset pelkäävät syyllistyneensä joskus elämänsä aikana anteeksiantamattomaan syntiin.
Puhumme synnistä Pyhää Henkeä vastaan. Pilkkaamista ja rienaamista joka kohdistuu
Pyhää Henkeä vastaan ei saa koskaan anteeksi Jeesuksen omien sanojen ja hebrealaiskirjeen
kirjoittajan mukaan. Tämä on totta. Mutta, on toinen asia mitä Raamattu tarkoittaa
anteeksiantamattomalla Pyhän Hengen pilkkaamisella ja koska joku on siihen syyllistynyt.
Voinko tietää varmuudella olenko minä syyllistynyt tähän syntiin? Näistä asioista kirjoitan.
PYHÄN HENGEN PERSOONA
Ennen kuin käymme käsittelemään varsinaista aihetta, katsomme kuka Pyhä Henki on.
Jeesus sanoi ettei Pyhän Hengen pilkkaamista anneta ihmiselle anteeksi mutta, että
Häneen itseensä kohdistetun pilkan saa anteeksi. Ymmärrämme silloin, että Pyhä Henki on
enemmän kuin mitä Herra Jeesus Kristus on ihmisen lihassa. Jeesus sanoikin Isää Häntä itseään
suuremmaksi. Jeesuksen Isä on Jumala koska Hän on Jumalan Poika.
Jumala, Jeesuksen Isä, on Pyhä Henki. Tämä selittyy seuraavasti:
Jumala on näkymätön Henki (1). Jumala on Pyhä (2). Jumalan Henki on näin ollen
Pyhä Henki ja Jumalan olemus. Pyhä Henki on myös Luoja (3). Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä.
Tästä on luonnollinen seuraus se että, Pyhä Henki on Herran Jeesuksen
Kristuksen biologinen Isä. Raamatun ilmoituksen mukaan Herra Jeesus on Jumalan Poika.
Tästä johtuen Pyhä Henki on Jumala (4). Pyhä Henki on sekä Jumalan, että Jeesuksen Henki.
Jeesuksen ja Jumalan Henki on yksi ja sama Henki. Näin ollen Jeesus on Jumala, Henki, ilmestynyt
lihassa (5).
Jeesus lupasi jäähyväispuheessaan että, sekä Hän itse, että Isä tulisivat asumaan opetuslastensa
luokse (6). He molemmat tulivat helluntaipäivänä Pyhässä Hengessä jolloin Jumala muutti UT:n
temppeliinsä asumaan (7). Näin jumaluuden kaikki kolme persoonaa ovat Pyhässä Hengessä.
Johtopäätös: Pyhä Henki on Jumala (8).
Pyhä Henki tuo kolmiyhteisen Jumalan läsnäolon seurakuntaansa. Jumala on Sana,
Henki ja Elämä. Hän jätti vapaehtoisesti taivaan loiston ja valta-asemansa, riisuutui Jumalan asemastaan ja tuli ihmisen lihaan ihmiseksi. Hänet nähtiin ihmisen kaltaisena. Näin Jumala ilmestyi meille ihmisille lihassa (9). Ihmisenä Hän on sekä Jumalan, että Ihmisen Poika. Pojan asemasta katsoen Herra Jeesus sanoi Isää itseään suuremmaksi. Tämän ymmärtää tätä taustaa vasten (10). Tästä johtuen joku sana tai teko Jeesusta vastaan on rikkomus jumaluudesta riisuutunutta ihmisenä elänyttä Ihmisen Poikaa ja yhtä jumaluuden kolmea persoonaa vastaan. Synti Pyhää Henkeä vastaan kohdistuu koko kolmiyhteistä Pyhää Jumalaa vastaan.
Pyhän Hengen pilkasta
275
7098
Vastaukset
FARISEUSTEN PILKAN VAKAVUUS
Kun Raamattu puhuu synnistä Pyhää Henkeä vastaan, on huomioitava keille ja missä asiayhteydessä nuo sanat ovat puhutut. Matteuksen evankeliumissa Jeesus varottaa fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta. Tuota varotusta oli edeltäneet vakavat Jeesukseen kohdistetut syytökset ja solvaukset. Huomaa että, sekä Matteuksen evankeliumi, että hebrealaiskirje jotka puhuvat Pyhän Hengen pilkasta, ovat kirjoitettu juutalaisille.
Jeesus oli Jumalasta lähtenyt ja tullut Jumalan Pyhä Messias. Huomaa; Jeesus on
lähtenyt Pyhästä Hengestä, ts. Isästä (11). Juutalaiset, jotka tunsivat Kirjoitukset,
tiesivät Messiaan tulevan ja he odottivat Häntä (12). Jeesus sanoi olevansa
Messias (13).
Juutalaiset tiesivät että, kun Messias tulee, Hän on lihaan tullut Jumala joka vapauttaa heidät heidän synneistään. Tämä valta on vain Jumalalla.
Jeesus antoi syntejä anteeksi ja todisti Hänellä olevan siihen valta parantamalla
sairaan syntisen (14). Kirjanoppineet ja fariseukset loukkaantuivat tästä.
Jeesus piti voimakkaita puheita ja teki voimatekoja Jumalan Hengen voimalla.
Hän paransi sairaita ja vapautti ihmisiä pahoista hengistä. Jeesuksen puheet poikkesivat suuresti fariseusten ja kirjanoppineiden puheista. Hänen sanoissaan oli Pyhän Hengen antama elämä ja voima (15). Oli ilmeistä että Jumala oli Hänen kanssaan. Fariseukset näkivät ja kuulivat kaiken omin silmin ja korvin eivätkä he kuitenkaan uskoneet Jeesukseen. Kuitenkin monet juutalaiset uskoivat Häneen fariseusten silmien edessä.
Fariseukset alkoivat vastustamaan Jeesusta kateudesta. Fariseusten olisi pitänyt ymmärtää ja uskoa kirjoituksia tuntevina Messiasta odottavina että, Jeesus on heidän Messiaansa. He kyseenalaistivat Herran Jeesuksen kansan edessä väittämällä Jeesuksen tekevän tekonsa Saatanan voimalla. He menivät jopa niin pitkälle että väittivät Jeesuksessa olevan saastainen riivaajahenki. Fariseukset yrittivät kateudesta jopa tappaa Jeesuksen. Jeesus tiesi tämän. Hän vaati heiltä tietoa ja ymmärrystä Hänestä. Siksi Jeesus nuhteli heitä voimakkaasti puhuen anteeksiantamattomasta Pyhän Hengen pilkkaamisesta (16).
Pakanakansat, joihin me suomalaiset kuulumme, ovat eri asemassa tässä suhteessa.
Jumala oli ilmaissut itsensä juutalaisille lukuisia kertoja heidän historiansa aikana.
Juutalaisilla oli sellaista tietoa ja kokemusta Jumalasta mitä meillä pakanoilla ei ollut. Nyt Jumala itse vaelsi heidän keskellään ihmisenä tehden kansansa edessä voimakkaita tunnustekoja Sanansa Hengen voimalla. Jumala itse todisti Pojastaan päivittäin ihmisten edessä sekä sanalla että ihmeteoilla Pyhän Hengen voimalla. Esim. Jumalan ääni taivaasta: ”Tämä on minun rakas Poikani johon minä olen mielistynyt”. Jumala antoi lakinsa Israelin kansalle Mooseksen kautta. Rakkautensa, armonsa ja totuutensa Hän ilmoitti Jeesuksessa Kristuksessa kaikille ihmisille pelastukseksi uskon kautta Jeesukseen (17).
SYYTÖKSET PYHÄN HENGEN PILKASTA OVAT SAATANASTA
Saatana on ahkera syyttämään vilpittömiä Jeesukseen uskovia Jumalan lapsia anteeksiantamattomalla Pyhän Hengen pilkalla. Näin uskova voi joutua epätoivoon ja
suureen pelkoon ja ahdistukseen. Joskus myös uskonratkaisun edessä oleva henkilö
voi kokea tämän syytöksen ja pelkää tulla Herran Jeesuksen Kristuksen luokse.
Tässä asiassa on luotettava Jumalan Sanan selvään kokonaisilmoitukseen (18).
Tunteet ovat hyvin epäluotettava mittari. Väitän, että jokainen syytös anteeksiantamattomasta Pyhän Hengen pilkasta on sielunvihollisesta.
Kirjoitukseni jatko on perusteluja tälle väitteelleni:
Ihmisellä täytyy olla Jumalan tuntemusta ja tietoa ja ymmärrystä Pyhän Hengen
persoonasta ennen kuin hän voi syyllistyä anteeksiantamattomaan syntiin.
Tähän syntiin ei kukaan voi syyllistyä vahingossa. Se on mahdottomuus. Pilkan täytyy olla tahallista ja tietoista Hengen pilkkaamista. Ihminen, joka ei tunne Pyhää Henkeä persoonana, ei ole pilkannut niin, ettei sitä annettaisi anteeksi jos hän katuu syntiään
ja tekee parannuksen. Hän ei ole tiennyt mitä hän on tehnyt.SAULUS TARSOLAISEN ARMAHTAMINEN
Apostoli Paavali oli entinen pilkkaaja ja vainooja Saulus Tarsolainen. Saulus oli vainonnut väkivaltaisesti Jumalan seurakuntaa. Herra Jeesus ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä. Herra sanoi pilkan ja vainon kohdistuneen Häneen itseensä sanoessaan Saulukselle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”. Saulus vainosi siis Jeesusta. Sauluksen oli täytynyt pilkata jossakin määrin myös Pyhän Hengen toimintaa, koska hän vainosi uskovia väkivaltaisesti. Silloin Pyhä Henki vaikutti seurakunnassa hyvin voimakkaasti.
Siksi Saulus vastusti myös heissä ja heidän kauttaan toimivaa Pyhää Henkeä.
Saulus sai armon ja anteeksiantamuksen, koska hän oli tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa. Hän luuli palvelevansa isiensä Jumalaa taistellessaan Jeesuksen nimeä vastaan. Todellisuudessa hän oli taistellut Isiensä Jumalaa vastaan. Tämän totuuden paljastuminen hänelle oli hänen elämänsä mullistava käännekohta. Paavalilla oli niin voimakas synnintunto, että hän sanoi olevansa suurin syntinen. Hän sai laupeuden, jotta me ymmärtäisimme Jumalan kärsivällisyyden meitä kohtaan jotka uskomme Jeesukseen. Huomaa tämä; Saulus oli juutalainen fariseus (19). Jeesus oli aikaisemmin nuhdellut juuri fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta. Saulus siis kuului fariseusten joukkoon. Kuitenkin hän sai kaikki syntinsä anteeksi. Saulus Tarsolainenkaan ei siis ollut syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin.
Koska suurin syntinen, pilkkaaja ja vainooja, juutalainen Saulus Tarsolainen (Paavali)
sai syntinsä anteeksi, niin kuka tahansa voi pelastua. Tämän Jumala haluaa
vakuuttaa meille Sauluksen armahtamisen kautta. Näin ymmärrämme, että joku
yksittäinen varomaton sana, lausahdus tai teko ei ole heti anteeksiantamatonta
Pyhän Hengen pilkkaamista. Jokaisen ihmisen tulee tietysti noudattaa tervettä varovaisuutta kun on kysymys Pyhästä Hengestä ja Hänen mahdollisesta
vaikutuksesta tai selvästä toiminnasta. Jos kuitenkin jossakin tapauksessa on menty
niin pitkälle pilkkaamisessa, ettei sitä enää anneta anteeksi, pilkan on täytynyt olla
jatkuvaa, törkeätä ja tahallista. Ei siis vain joku harkitsematon lausahdus tai teko.
JUMALAN LAPSI VARJELEE ITSEÄNSÄ
Apostoli Johannes kirjoittaa kuoleman synnistä. Heti sen jälkeen hän ilmoittaa suuren
totuuden joka on syytä huomioida.
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, vaan Jumalasta
syntynyt varjelee itseään, eikä Paha pääse häneen käsiksi” (20).
Tämä ”tee syntiä” tarkoittaa jatkuvaa tahallista synnin harjoittamista. Se ei tarkoita tilapäisiä syntiin lankeamisia ja ”kompurointeja” joita tapahtuu jokaiselle uskovalle. Uskova ei siis elä tahallisessa synnissä harjoittaen syntiä. Uudestisyntynyt uskova on syntynyt Pyhästä Hengestä ja Jumalasta. Näin Pyhä Henki on myös uskovan hengellinen Isä. Uskova ei pilkkaa tahallisesti hengellistä Isäänsä Pyhää Henkeä. Jumalan Henki asuu hänessä ja hän kunnioittaa ja rakastaa Jumalan Henkeä. Jumalan Henki, joka on uskovassa, on suurempi kuin se henki joka on maailmassa. Tästä johtuen Paha (Saatana) ei pääse käsiksi Jumalan lapseen. Uskova on saanut lapseuden Hengen jossa hän huutaa ”Abba Isä”. Uskova tahtoo miellyttää hengellistä taivaallista Isäänsä. Hän varjelee itseään synniltä taistelemalla sitä vastaan. Pyhä Henki auttaa uskovaa tässä taistelussa (21).jaikal kirjoitti:
SAULUS TARSOLAISEN ARMAHTAMINEN
Apostoli Paavali oli entinen pilkkaaja ja vainooja Saulus Tarsolainen. Saulus oli vainonnut väkivaltaisesti Jumalan seurakuntaa. Herra Jeesus ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä. Herra sanoi pilkan ja vainon kohdistuneen Häneen itseensä sanoessaan Saulukselle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”. Saulus vainosi siis Jeesusta. Sauluksen oli täytynyt pilkata jossakin määrin myös Pyhän Hengen toimintaa, koska hän vainosi uskovia väkivaltaisesti. Silloin Pyhä Henki vaikutti seurakunnassa hyvin voimakkaasti.
Siksi Saulus vastusti myös heissä ja heidän kauttaan toimivaa Pyhää Henkeä.
Saulus sai armon ja anteeksiantamuksen, koska hän oli tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa. Hän luuli palvelevansa isiensä Jumalaa taistellessaan Jeesuksen nimeä vastaan. Todellisuudessa hän oli taistellut Isiensä Jumalaa vastaan. Tämän totuuden paljastuminen hänelle oli hänen elämänsä mullistava käännekohta. Paavalilla oli niin voimakas synnintunto, että hän sanoi olevansa suurin syntinen. Hän sai laupeuden, jotta me ymmärtäisimme Jumalan kärsivällisyyden meitä kohtaan jotka uskomme Jeesukseen. Huomaa tämä; Saulus oli juutalainen fariseus (19). Jeesus oli aikaisemmin nuhdellut juuri fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta. Saulus siis kuului fariseusten joukkoon. Kuitenkin hän sai kaikki syntinsä anteeksi. Saulus Tarsolainenkaan ei siis ollut syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin.
Koska suurin syntinen, pilkkaaja ja vainooja, juutalainen Saulus Tarsolainen (Paavali)
sai syntinsä anteeksi, niin kuka tahansa voi pelastua. Tämän Jumala haluaa
vakuuttaa meille Sauluksen armahtamisen kautta. Näin ymmärrämme, että joku
yksittäinen varomaton sana, lausahdus tai teko ei ole heti anteeksiantamatonta
Pyhän Hengen pilkkaamista. Jokaisen ihmisen tulee tietysti noudattaa tervettä varovaisuutta kun on kysymys Pyhästä Hengestä ja Hänen mahdollisesta
vaikutuksesta tai selvästä toiminnasta. Jos kuitenkin jossakin tapauksessa on menty
niin pitkälle pilkkaamisessa, ettei sitä enää anneta anteeksi, pilkan on täytynyt olla
jatkuvaa, törkeätä ja tahallista. Ei siis vain joku harkitsematon lausahdus tai teko.
JUMALAN LAPSI VARJELEE ITSEÄNSÄ
Apostoli Johannes kirjoittaa kuoleman synnistä. Heti sen jälkeen hän ilmoittaa suuren
totuuden joka on syytä huomioida.
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, vaan Jumalasta
syntynyt varjelee itseään, eikä Paha pääse häneen käsiksi” (20).
Tämä ”tee syntiä” tarkoittaa jatkuvaa tahallista synnin harjoittamista. Se ei tarkoita tilapäisiä syntiin lankeamisia ja ”kompurointeja” joita tapahtuu jokaiselle uskovalle. Uskova ei siis elä tahallisessa synnissä harjoittaen syntiä. Uudestisyntynyt uskova on syntynyt Pyhästä Hengestä ja Jumalasta. Näin Pyhä Henki on myös uskovan hengellinen Isä. Uskova ei pilkkaa tahallisesti hengellistä Isäänsä Pyhää Henkeä. Jumalan Henki asuu hänessä ja hän kunnioittaa ja rakastaa Jumalan Henkeä. Jumalan Henki, joka on uskovassa, on suurempi kuin se henki joka on maailmassa. Tästä johtuen Paha (Saatana) ei pääse käsiksi Jumalan lapseen. Uskova on saanut lapseuden Hengen jossa hän huutaa ”Abba Isä”. Uskova tahtoo miellyttää hengellistä taivaallista Isäänsä. Hän varjelee itseään synniltä taistelemalla sitä vastaan. Pyhä Henki auttaa uskovaa tässä taistelussa (21).PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!PYHÄN HENGEN TYÖ JA TEHTÄVÄ
Pyhän Hengen yksi tehtävä on osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Sen Hän tekee
johdattaakseen syntisen Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan
pelastuksen. Huomaa että, pelastus tulee Jumalalta joka valtaistuimella istuu
ja Karitsalta (26). Pelastusta ei saada jos Jumala ei sitä anna. Aloite on siis aina
Jumalalla joka tarjoaa pelastusta syntiselle. Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen
syntinsä vain jos syntisellä on mahdollisuus saada ne anteeksi.
Tässä on erikoisesti huomioitava tämä; Pyhä Henki ei tee turhaa työtä. Hän ei kiusaa ketään synnintunnolla. Hän ei herätä yhtäkään ihmistä synnintuntoon ilman armon ja anteeksisaamisen mahdollisuutta. Siksi synnintuntoon tullut ihminen voi saada syntinsä anteeksi.
Jumalan Henki osoittaa ja selittää aina synnintunnossa olevalle ihmiselle Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja tarjoaa armoa ja anteeksiantamusta. Tämän syntinen saa omistaa tekemällä parannuksen synneistään ja uskomalla Herraan Jeesukseen (27).
SAATANA VALEHTELIJA JA SYYTTÄJÄMME
Myös Saatana voi osoittaa meissä syntiä. Hänen puheensa on syyttävä ilman armoa
ja rakkautta. Hän ei anna mahdollisuutta anteeksiantamukseen ja pelastukseen.
Saatanan esittämä ratkaisu ongelmaan voi olla hyvin kohtalokas ja peruuttamaton.
Tästä erottaa Jumalan Hengen ja Saatanan puheen ja vaikutuksen toisistaan.
Saatana on valehtelija ja valheen isä. Totuutta hän ei puhu koska, hänessä ei ole
Totuutta. Kun hän käyttää Raamatun Sanaa, hän vääristää totuuden (28).
Totuus ei ole yksi tai kaksi asiayhteydestä irrotettua Raamatun jaetta joiden varaan
rakennetaan Raamatun kokonaisilmoituksen vastainen oppi.
Raamatun ilmoitus kokonaisuudessaan on totuus. Pyhä Henki yhtyy vain siihen Sanaan joka on Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa yhtäpitävä. Vain se Sana ja oppi mihin Pyhä Henki yhtyy on totuus. ”Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.” Pyhä Henki on totuuden ja armon Henki. Totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Näin Pyhän Hengen ilmoittama totuus synnistä tarjoaa aina armoa (29).
Tämä on hyvä muistaa kun vihollinen painaa päälle ja syyttää.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on armon evankeliumi.
Jumala antoi Paavalille ja myös meille tämän päivän Jeesuksen seuraajille armonsa evankeliumin julistuksen tehtäväksi. Laki annettiin Mooseksen kautta. Armo ja totuus Jeesuksessa Kristuksessa (30).jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN TYÖ JA TEHTÄVÄ
Pyhän Hengen yksi tehtävä on osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Sen Hän tekee
johdattaakseen syntisen Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan
pelastuksen. Huomaa että, pelastus tulee Jumalalta joka valtaistuimella istuu
ja Karitsalta (26). Pelastusta ei saada jos Jumala ei sitä anna. Aloite on siis aina
Jumalalla joka tarjoaa pelastusta syntiselle. Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen
syntinsä vain jos syntisellä on mahdollisuus saada ne anteeksi.
Tässä on erikoisesti huomioitava tämä; Pyhä Henki ei tee turhaa työtä. Hän ei kiusaa ketään synnintunnolla. Hän ei herätä yhtäkään ihmistä synnintuntoon ilman armon ja anteeksisaamisen mahdollisuutta. Siksi synnintuntoon tullut ihminen voi saada syntinsä anteeksi.
Jumalan Henki osoittaa ja selittää aina synnintunnossa olevalle ihmiselle Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja tarjoaa armoa ja anteeksiantamusta. Tämän syntinen saa omistaa tekemällä parannuksen synneistään ja uskomalla Herraan Jeesukseen (27).
SAATANA VALEHTELIJA JA SYYTTÄJÄMME
Myös Saatana voi osoittaa meissä syntiä. Hänen puheensa on syyttävä ilman armoa
ja rakkautta. Hän ei anna mahdollisuutta anteeksiantamukseen ja pelastukseen.
Saatanan esittämä ratkaisu ongelmaan voi olla hyvin kohtalokas ja peruuttamaton.
Tästä erottaa Jumalan Hengen ja Saatanan puheen ja vaikutuksen toisistaan.
Saatana on valehtelija ja valheen isä. Totuutta hän ei puhu koska, hänessä ei ole
Totuutta. Kun hän käyttää Raamatun Sanaa, hän vääristää totuuden (28).
Totuus ei ole yksi tai kaksi asiayhteydestä irrotettua Raamatun jaetta joiden varaan
rakennetaan Raamatun kokonaisilmoituksen vastainen oppi.
Raamatun ilmoitus kokonaisuudessaan on totuus. Pyhä Henki yhtyy vain siihen Sanaan joka on Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa yhtäpitävä. Vain se Sana ja oppi mihin Pyhä Henki yhtyy on totuus. ”Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.” Pyhä Henki on totuuden ja armon Henki. Totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Näin Pyhän Hengen ilmoittama totuus synnistä tarjoaa aina armoa (29).
Tämä on hyvä muistaa kun vihollinen painaa päälle ja syyttää.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on armon evankeliumi.
Jumala antoi Paavalille ja myös meille tämän päivän Jeesuksen seuraajille armonsa evankeliumin julistuksen tehtäväksi. Laki annettiin Mooseksen kautta. Armo ja totuus Jeesuksessa Kristuksessa (30).JUMALAN LAPSEN KAKSI PUOLUSTAJAA
1. JEESUS KRISTUS
Jeesus Kristus on ensimmäinen Puolustajamme Isän luona taivaassa.
”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä
tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus”.
Johannes kirjoittaa tämän uskoville Jumalan lapsille. Tässä näemme että Jumalan lapsi ei selviä kilvoituksestaan synnittömänä. Hän voi tehdä yksittäisiä syntejä. Siksi hän tarvitsee Puolustajaa Pyhän Jumalan edessä. Uskovan kaikki synnit ovat sovitetut. Hän on osallinen sovituksesta uskonsa tähden. Hän saa synnit anteeksi tunnustamalla ja hylkäämällä ne. ”Rangaistus oli Hänen (Jeesuksen) päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.”
Pelastuksemme ja anteeksiantamuksemme on Jeesuksen Kristuksen verisissä haavoissa. Se ei ole meidän onnistuneessa vaelluksessamme. Jos pelastuksen ehtona olisi meidän täysin onnistunut vaelluksemme, kukaan ei voisi pelastua. Silloin pelastus ei olisikaan armosta; se olisi ansiosta. Mutta nyt se on armosta ja uskosta koska kukaan ei pelastu muulla tavalla (31).
2. PYHÄ HENKI
Pyhä Henki on uskovan toinen Puolustaja. Hän on uskovan kanssa täällä maan päällä.
”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän
kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska
se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän
tykönänne ja on teissä oleva” (32).
Pyhä Henki ei ole sellainen ”arka lintu” joksi Häntä joskus kuulee sanottavan jos
tällä tarkoitetaan sitä että Hän jättää uskovan heti kun syntiinlankeemus on tapahtunut. ”Hän pysyy teidän tykönänne”. Pyhä Henki tiesi jo silloin kun Hän tuli sinuun, että sinä et pysty elämään synnittömästi. Puolustajalla Pyhällä Hengellä on paljon kärsivällisyyttä.
Otetaan asiaa valaiseva esimerkki Raamatusta.
Kuningas Daavid oli tehnyt vakavia syntejä. Noin vuoden tämän jälkeen Jumala lähetti profeetta Naatanin Daavidin luokse paljastamaan hänelle hänen syntinsä. Silloin Daavid rukoilee Herraa:
”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä” (33).
Tässä on merkille pantava muutama asia. Ensinnäkin Daavid oli vielä Herran kasvojen edessä koska Daavid pyysi ettei Herra heittäisi häntä pois Hänen kasvojensa edestä. Toiseksi Daavidissa oli vielä Pyhä Henki koska hän rukoili ettei Herra ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeä. Mutta, Daavid oli menettänyt autuuden ilon syntinsä tähden. Siitä huolimatta hänessä oli vielä Pyhä Henki ja hän oli vielä Herran kasvojen edessä. Meidän tulee huomioida vielä yksi asia; Daavid eli vanhan liiton aikana jolloin synnit olivat vielä sovittamatta. Me olemme uuden liiton kansaa jolloin lopullinen ja täydellinen syntiuhri, Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut kaikki syntimme.
Vanhan liiton uhrieläinten veri peitti synnin jotta Jumala voisi olla tekemisissä kansansa kanssa. Uuden liiton täydellinen uhrikaritsa Jeesus Kristus Jumalan Poika poisti jokaisen synnin uhraamalla itsensä. Tämä on VT:n tilapäisten eläinuhrien ja UT:n Jeesuksen Kristuksen lopullisen ja täydellisen syntiuhrin suuri ja ratkaiseva ero.
Pyhä Henki on siis uskovan Puolustaja, ei syyttäjä.
Maallisessa oikeudenkäynnissä on sekä syyttäjä, että puolustaja. Nämä ovat kaksi eri
virkaa. Syyttäjän tehtävä on syyttää syytettyä ja vaatia hänelle rangaistusta. Puolustusasianajajan tehtävä on puolustaa syytettyä ja jos mahdollista, saada hänet kokonaan vapautetuksi kaikista syytöksistä. Nämä kaksi virkaa täytyy pitää erossa toisistaan.
Ei voi syyttäjä puolustaa, eikä puolustaja syyttää syytettyä. Näin on hengellisessäkin maailmassa. Saatana on uskovien syyttäjä (34). Kun Saatana syyttää uskovaa synnistä,
hänen pyrkimyksensä on orjuuttaa ja sitoa hänet synnin kautta aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Pelon kautta hän pyrkii tuhoamaan uskovan Jumalan lapsen (35).
Kun Pyhä Henki nuhtelee ihmistä synnistä, Hän rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä.
Siksi Pyhä Henki johdattaa ihmistä parannuksen tekoon ja synnistä luopumiseen. Jumalan Hengellä on hyvät tavoitteet ihmistä kohtaan. Pyhä Henki haluaa tuoda siunauksensa syntisen elämään armon ja anteeksiantamuksen kautta. Hän haluaa antaa jokaiselle ihmiselle elämän, ilon ja sisäisen vapauden. Tämän Hän tekee kun syntinen tekee parannuksen ja hylkää syntinsä ja kääntyy Jumalan puoleen uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen (36). Silloin syntinen saa kaikki syntinsä anteeksi. Hän pääsee Jumalan lapsen asemaan ja vapauteen. Uskova saa lahjaksi ikuisen elämän Jumalan yhteydessä (37).
Näin Pyhän Hengen ja Saatanan ja puheet ja tavoitteet ovat vastakkaiset.
Tästä tiedämme onko meitä puhutteleva henki Saatanasta syyttäjämme, vai onko
Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.jaikal kirjoitti:
JUMALAN LAPSEN KAKSI PUOLUSTAJAA

Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUKSEN KOLME EHTOA.
1. Usko Jeesukseen
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit
anteeksi hänen nimensä kautta.” Ja ”hän puhdisti heidän sydämensä uskolla. Sekä
”saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen
joukossa.” Ja vielä ”sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi.”
Sydämen usko johtaa parannukseen ja pyhitykseen.
Pyhitys on synnistä pois pyrkimistä ja Jumalalle antautumista (38).
2. Parannuksen teko/kääntymys
Jeesus sanoi: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava
hänen nimessänsä kaikille kansoille.”
Pietari julisti: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen
lahjan.” Sekä: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista…”
Ja vielä: ”Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet
siunaamaan teitä, kun käännytte itse kukin pois pahuudestanne.” (39).
3. Syntien tunnustaminen Jumalalle
”Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että
hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää,
se saa armon.”
”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin:
”Minä tunnustan Herralle rikokseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani” (40).
Näiden kolmen ehdon täyttyessä syntinen saa syntinsä anteeksi
Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Yhteenvetona toteamme:
Jos joku on syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin, hän ei usko Jeesukseen.
Hän ei tunnusta että hän on tehnyt syntiä eikä hän tee parannusta. Hän on täysin kylmä uskon asioille. Siksi hän ei myöskään voi saada syntiään anteeksi. Jumalan Sana ei voi olla ristiriitainen itsensä kanssa. Se, joka tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, uskoo Häneen, tunnustaa ja hylkää syntinsä, saa syntinsä anteeksi. Olkoon synti sitten mitä tahansa. Näin yksinkertaista se on.
Jeesuksen sovitustyö kattaa jokaisen synnin mitä ihmiset ovat tehneet ja tekevät. Kaikkein kauhistuttavimmatkin teot Jeesus on sovittanut.
Meidän tulee muistaa; Jeesuksen sovitustyö ei koske ainoastaan niitä syntejä joihin syyllistyimme ennen uskoontuloamme. Jeesuksen sovitustyö kattaa myös ne synnit joihin me uskovinakin lankeilemme. Jeesus kärsi ristillä syntiemme tähden ja kuoli puolestamme kun me vielä elimme syntiä harjoittaen Jumalan vihollisina. Miten Jumala suhtautuu meihin nyt kun olemme uskossa Jeesuksen ja olemme sovitetut? (41).
Raamattu todistaa:
”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme
syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet” (42).
loppu!
Siunaavin terveisin jaikaljaikal kirjoitti:
SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUKSEN KOLME EHTOA.

Siunaavin terveisin jaikalPYHÄN HENGEN PILKKA
Tekstiin liittyvät Raamatun jakeet:
1. Joh 4:24, 2 Kor 3:17-18, Room 1:20, Kol 1:15, 1 Tim 1:17.
2. Jes 6:3, Ilm 4:8, 1 Piet 1:16.
3. 1 Moos 1:1-2, Job 33:4,6, Jes 64:8, Ps 104:24,30, Jer 10:16, 32:17, Jes 40:26-31.
4. Luuk 1:32,35, Matt:1:18-25.
5. Ap.t 16:6-7, Room 8:9-11, Ef 4:4, 1 Kor 12:4,9,11,13, Joh 1:18, 1 Joh 5:5-8.
6. Joh 14:23.
7. Ap.t 2:1-4, 15-18,33, 1 Kor 3:16-17, 6:15,19, 2 Kor 6:16, Ef 2:19-22.
8. Heb 3:7-19, Ap.t 28:25-28, Jes 6:8-11, Jer 5:18-24.
9. Fil 2:5-8, Joh 1:1,4,14, 11:25, 14:6, 1 Joh 1:1-2, 5:20, 1 Tim 3:16, Heb 9:14.
10. Joh 14:28.
11. Joh 6:46, 7:29, 8:42, 16:28, Luuk 1:35, Matt 1:18-23, Heb 7:26.
12. Joh 1:19-34, 1 Piet 1:10-12, Matt 1:19-23, 2:1-8, 3:1-17, Ap.t 2:22-32, 13:23,32, 26:6.
13. Matt 16:13-20, 26:63-64, Mark 14:60-62, Joh 4:25-26, 9:35-39.
14. Jes 40:1-11, 43:11, Jes 53:1-12, Mark 2:1-12, 14:61, Joh 1:49, Luuk 1:41-47, 67-79.
15. Luuk 4:31-41, 5:1-32, 6:17-19, Matt 7:28-29, 8:13-17, 9:18-35, Joh 7:32, 45-53.
16. Joh 6:36, 7:40-49, 8:30-59, 10:41-42, Matt 9:34, 12:9-15, 22-32.
17. Joh 1:14,17, Room 1:16-17, 3:21-26, 10:4, Tiit 2:11, Room 8:39, 1 Joh 4:9, 1 Tim 1:14.
18. 2 Tim 3:14-17, 1 Piet:2:1-4, Ps 107:20-21, 119:41-45,76, 105, 160, San 4:20-22.
19. 1 Tim 1:12-16, Ap.t 9:1-5, 22:3-8, 26:9, Fil 3:5-6. Gal 1:13-14.
20. 1 Joh 5:18.
21. Joh 1:13, 3:3-8, 20:17 Jes 9:5, 64:8, 1 Joh 3:1-2, 4:4, Room 8:9-16, Gal 4:4-7.
22. Luuk 9:23, 1 Tim 1:18-20, Joh 6:66-69, Ap.t 14:22, Kol 1:23.
23. 1 Joh 5:16.
24. Hebr 6:4-8.
25. Joh 6:37, 44-45, 65, 10:29, 17:9-11.
26. Joh 16:7-9, Gal 3:21-26, Room 3:19-26, 2 Kor 5:18-21, Ap.t 2:47, Ilm 7:10.
27. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19,26, 10:43-48,11:14, Tiit 2:11.
28. Joh 8:44.
29. Joh 1:14,17, 6:63, Heb 10:29, 1 Joh 5:6, Ps 119:160, 2 Kor 6:1-2, 13:13.
30 Apt 14:3, 20:24,32, 1 Tim 1:14, Tiit 2:11.
31. 1 Joh 2:1-2, 1:7-10, Jes 53:3-6, Ef 2:4-10, Room 4:16, 11:31-32, Gal 3:11, 22-24.
32. Joh 14:16-18, 26, 15:26, 16:13.
33. Psalmi 51:13-14, 2 Sam 11-12 luvut.
34. Ilm 12:10, Sak 3:1-5.
35. Joh 8:34, 10:10, Room 6:16, 20-23.
36. Ap.t 3:19,26, Joh 8:36, 10:9-10, Luuk 4:18, Gal 5:1, Room 6:17-23, 1 Joh 4:18.
37. Ap.t 10:43, 26:15-20, Gal 4:3-7, Joh 3:16, 1 Joh 5:11-13.
38. Ap.t 10:43, 15:9, 26:18, Room 10:10-11, 6:17, 22.
39. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19-20, 26.
40. 1 Joh 1:7-9, San 28:13, Ps 31:8-9-11, 20-23, 32:5
41. Jes 53:3-6, 2 Kor 5:18-21, Joh 1:29, Heb 1:3, 9:26, 10:4-23.
42. Room 5:6-11.- gtt
jaikal kirjoitti:

42. Room 5:6-11.kiitoksia mahtavasta ja kattavasta yhteenvedosta ja opetuksesta!
Tästä on varmasti monelle apua, itse kullekin muistutuksen sanaksi.
Kiitoksia ja siunausta Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa! Helluntailaisuuspalstalla on Heb 10:29-31 jakeista tehty oma aloitus.
Siinä aloittaja kysyy selitystä tälle Raamatun Sanalle.
Mielestäni nimimerkki Mohikaani antaa hyvän ja mielenkiintoisen selityksen.
Hän selittää mitä Jumalan Pojan veren maahan tallaamisella tarkoitetaan.
Kannattaa lukea tästä linkistä.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8791955/42205879- Anonyymi
Hyvä!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!Aamen!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
JUMALAN LAPSEN KAKSI PUOLUSTAJAA
1. JEESUS KRISTUS
Jeesus Kristus on ensimmäinen Puolustajamme Isän luona taivaassa.
”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä
tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus”.
Johannes kirjoittaa tämän uskoville Jumalan lapsille. Tässä näemme että Jumalan lapsi ei selviä kilvoituksestaan synnittömänä. Hän voi tehdä yksittäisiä syntejä. Siksi hän tarvitsee Puolustajaa Pyhän Jumalan edessä. Uskovan kaikki synnit ovat sovitetut. Hän on osallinen sovituksesta uskonsa tähden. Hän saa synnit anteeksi tunnustamalla ja hylkäämällä ne. ”Rangaistus oli Hänen (Jeesuksen) päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.”
Pelastuksemme ja anteeksiantamuksemme on Jeesuksen Kristuksen verisissä haavoissa. Se ei ole meidän onnistuneessa vaelluksessamme. Jos pelastuksen ehtona olisi meidän täysin onnistunut vaelluksemme, kukaan ei voisi pelastua. Silloin pelastus ei olisikaan armosta; se olisi ansiosta. Mutta nyt se on armosta ja uskosta koska kukaan ei pelastu muulla tavalla (31).
2. PYHÄ HENKI
Pyhä Henki on uskovan toinen Puolustaja. Hän on uskovan kanssa täällä maan päällä.
”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän
kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska
se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän
tykönänne ja on teissä oleva” (32).
Pyhä Henki ei ole sellainen ”arka lintu” joksi Häntä joskus kuulee sanottavan jos
tällä tarkoitetaan sitä että Hän jättää uskovan heti kun syntiinlankeemus on tapahtunut. ”Hän pysyy teidän tykönänne”. Pyhä Henki tiesi jo silloin kun Hän tuli sinuun, että sinä et pysty elämään synnittömästi. Puolustajalla Pyhällä Hengellä on paljon kärsivällisyyttä.
Otetaan asiaa valaiseva esimerkki Raamatusta.
Kuningas Daavid oli tehnyt vakavia syntejä. Noin vuoden tämän jälkeen Jumala lähetti profeetta Naatanin Daavidin luokse paljastamaan hänelle hänen syntinsä. Silloin Daavid rukoilee Herraa:
”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä” (33).
Tässä on merkille pantava muutama asia. Ensinnäkin Daavid oli vielä Herran kasvojen edessä koska Daavid pyysi ettei Herra heittäisi häntä pois Hänen kasvojensa edestä. Toiseksi Daavidissa oli vielä Pyhä Henki koska hän rukoili ettei Herra ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeä. Mutta, Daavid oli menettänyt autuuden ilon syntinsä tähden. Siitä huolimatta hänessä oli vielä Pyhä Henki ja hän oli vielä Herran kasvojen edessä. Meidän tulee huomioida vielä yksi asia; Daavid eli vanhan liiton aikana jolloin synnit olivat vielä sovittamatta. Me olemme uuden liiton kansaa jolloin lopullinen ja täydellinen syntiuhri, Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut kaikki syntimme.
Vanhan liiton uhrieläinten veri peitti synnin jotta Jumala voisi olla tekemisissä kansansa kanssa. Uuden liiton täydellinen uhrikaritsa Jeesus Kristus Jumalan Poika poisti jokaisen synnin uhraamalla itsensä. Tämä on VT:n tilapäisten eläinuhrien ja UT:n Jeesuksen Kristuksen lopullisen ja täydellisen syntiuhrin suuri ja ratkaiseva ero.
Pyhä Henki on siis uskovan Puolustaja, ei syyttäjä.
Maallisessa oikeudenkäynnissä on sekä syyttäjä, että puolustaja. Nämä ovat kaksi eri
virkaa. Syyttäjän tehtävä on syyttää syytettyä ja vaatia hänelle rangaistusta. Puolustusasianajajan tehtävä on puolustaa syytettyä ja jos mahdollista, saada hänet kokonaan vapautetuksi kaikista syytöksistä. Nämä kaksi virkaa täytyy pitää erossa toisistaan.
Ei voi syyttäjä puolustaa, eikä puolustaja syyttää syytettyä. Näin on hengellisessäkin maailmassa. Saatana on uskovien syyttäjä (34). Kun Saatana syyttää uskovaa synnistä,
hänen pyrkimyksensä on orjuuttaa ja sitoa hänet synnin kautta aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Pelon kautta hän pyrkii tuhoamaan uskovan Jumalan lapsen (35).
Kun Pyhä Henki nuhtelee ihmistä synnistä, Hän rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä.
Siksi Pyhä Henki johdattaa ihmistä parannuksen tekoon ja synnistä luopumiseen. Jumalan Hengellä on hyvät tavoitteet ihmistä kohtaan. Pyhä Henki haluaa tuoda siunauksensa syntisen elämään armon ja anteeksiantamuksen kautta. Hän haluaa antaa jokaiselle ihmiselle elämän, ilon ja sisäisen vapauden. Tämän Hän tekee kun syntinen tekee parannuksen ja hylkää syntinsä ja kääntyy Jumalan puoleen uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen (36). Silloin syntinen saa kaikki syntinsä anteeksi. Hän pääsee Jumalan lapsen asemaan ja vapauteen. Uskova saa lahjaksi ikuisen elämän Jumalan yhteydessä (37).
Näin Pyhän Hengen ja Saatanan ja puheet ja tavoitteet ovat vastakkaiset.
Tästä tiedämme onko meitä puhutteleva henki Saatanasta syyttäjämme, vai onko
Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.”Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!Jumala on erittäin pitkämielinen.
- Anonyymi
Tällä palstalla Teuvo Suni on ottanut tavakseen syyttää toisia Pyhän Hengen pilkasta vain siksi, jos/kun joku on kyseenalaistanut Teuvon kirjoituksia!
- Anonyymi
Nyt minä tiedän, että Herra auttaa voideltuansa, vastaa hänelle pyhästä taivaastansa, auttaa häntä oikean kätensä voimallisilla teoilla.
- Anonyymi
Saatana on nimeomaan syyttäjä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
Kunnia Jumalalle!
ihmien ei saa jumalan tuntemusta,kovinkaan laajalti uskovat saavateniten hänen tahtoan noudattaen se on raamatun sivulla,siellä on senverran mitä Jeesus on avannut joka tunteeJeesuksen tuntee myös jumaa.
- Anonyymi
”Sinun armosi, Herra, olkoon meidän päällämme, niinkuin me panemme toivomme sinuun.”
- Anonyymi
Jeesus on varsinkin uskovien vapahtaja.
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUKSEN KOLME EHTOA.
1. Usko Jeesukseen
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit
anteeksi hänen nimensä kautta.” Ja ”hän puhdisti heidän sydämensä uskolla. Sekä
”saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen
joukossa.” Ja vielä ”sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi.”
Sydämen usko johtaa parannukseen ja pyhitykseen.
Pyhitys on synnistä pois pyrkimistä ja Jumalalle antautumista (38).
2. Parannuksen teko/kääntymys
Jeesus sanoi: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava
hänen nimessänsä kaikille kansoille.”
Pietari julisti: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen
lahjan.” Sekä: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista…”
Ja vielä: ”Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet
siunaamaan teitä, kun käännytte itse kukin pois pahuudestanne.” (39).
3. Syntien tunnustaminen Jumalalle
”Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että
hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää,
se saa armon.”
”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin:
”Minä tunnustan Herralle rikokseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani” (40).
Näiden kolmen ehdon täyttyessä syntinen saa syntinsä anteeksi
Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Yhteenvetona toteamme:
Jos joku on syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin, hän ei usko Jeesukseen.
Hän ei tunnusta että hän on tehnyt syntiä eikä hän tee parannusta. Hän on täysin kylmä uskon asioille. Siksi hän ei myöskään voi saada syntiään anteeksi. Jumalan Sana ei voi olla ristiriitainen itsensä kanssa. Se, joka tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, uskoo Häneen, tunnustaa ja hylkää syntinsä, saa syntinsä anteeksi. Olkoon synti sitten mitä tahansa. Näin yksinkertaista se on.
Jeesuksen sovitustyö kattaa jokaisen synnin mitä ihmiset ovat tehneet ja tekevät. Kaikkein kauhistuttavimmatkin teot Jeesus on sovittanut.
Meidän tulee muistaa; Jeesuksen sovitustyö ei koske ainoastaan niitä syntejä joihin syyllistyimme ennen uskoontuloamme. Jeesuksen sovitustyö kattaa myös ne synnit joihin me uskovinakin lankeilemme. Jeesus kärsi ristillä syntiemme tähden ja kuoli puolestamme kun me vielä elimme syntiä harjoittaen Jumalan vihollisina. Miten Jumala suhtautuu meihin nyt kun olemme uskossa Jeesuksen ja olemme sovitetut? (41).
Raamattu todistaa:
”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme
syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet” (42).
loppu!
Siunaavin terveisin jaikalPyhä Henki ohjaa meitä Jeesuksen luo.
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN TYÖ JA TEHTÄVÄ
Pyhän Hengen yksi tehtävä on osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Sen Hän tekee
johdattaakseen syntisen Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan
pelastuksen. Huomaa että, pelastus tulee Jumalalta joka valtaistuimella istuu
ja Karitsalta (26). Pelastusta ei saada jos Jumala ei sitä anna. Aloite on siis aina
Jumalalla joka tarjoaa pelastusta syntiselle. Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen
syntinsä vain jos syntisellä on mahdollisuus saada ne anteeksi.
Tässä on erikoisesti huomioitava tämä; Pyhä Henki ei tee turhaa työtä. Hän ei kiusaa ketään synnintunnolla. Hän ei herätä yhtäkään ihmistä synnintuntoon ilman armon ja anteeksisaamisen mahdollisuutta. Siksi synnintuntoon tullut ihminen voi saada syntinsä anteeksi.
Jumalan Henki osoittaa ja selittää aina synnintunnossa olevalle ihmiselle Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja tarjoaa armoa ja anteeksiantamusta. Tämän syntinen saa omistaa tekemällä parannuksen synneistään ja uskomalla Herraan Jeesukseen (27).
SAATANA VALEHTELIJA JA SYYTTÄJÄMME
Myös Saatana voi osoittaa meissä syntiä. Hänen puheensa on syyttävä ilman armoa
ja rakkautta. Hän ei anna mahdollisuutta anteeksiantamukseen ja pelastukseen.
Saatanan esittämä ratkaisu ongelmaan voi olla hyvin kohtalokas ja peruuttamaton.
Tästä erottaa Jumalan Hengen ja Saatanan puheen ja vaikutuksen toisistaan.
Saatana on valehtelija ja valheen isä. Totuutta hän ei puhu koska, hänessä ei ole
Totuutta. Kun hän käyttää Raamatun Sanaa, hän vääristää totuuden (28).
Totuus ei ole yksi tai kaksi asiayhteydestä irrotettua Raamatun jaetta joiden varaan
rakennetaan Raamatun kokonaisilmoituksen vastainen oppi.
Raamatun ilmoitus kokonaisuudessaan on totuus. Pyhä Henki yhtyy vain siihen Sanaan joka on Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa yhtäpitävä. Vain se Sana ja oppi mihin Pyhä Henki yhtyy on totuus. ”Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.” Pyhä Henki on totuuden ja armon Henki. Totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Näin Pyhän Hengen ilmoittama totuus synnistä tarjoaa aina armoa (29).
Tämä on hyvä muistaa kun vihollinen painaa päälle ja syyttää.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on armon evankeliumi.
Jumala antoi Paavalille ja myös meille tämän päivän Jeesuksen seuraajille armonsa evankeliumin julistuksen tehtäväksi. Laki annettiin Mooseksen kautta. Armo ja totuus Jeesuksessa Kristuksessa (30).Jumalaan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa, Jumalaan minä turvaan enkä pelkää. Mitä liha minulle tekisi?
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!”Jumala on meidän kerskauksemme kaikkina päivinä, ja sinun nimeäsi me ylistämme iankaikkisesti. Sela.”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
” Jumalassa on minun apuni ja kunniani. Minun väkevyyteni kallio, minun turvani on Jumala.”
Psalmi 62:8 - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN TYÖ JA TEHTÄVÄ
Pyhän Hengen yksi tehtävä on osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Sen Hän tekee
johdattaakseen syntisen Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan
pelastuksen. Huomaa että, pelastus tulee Jumalalta joka valtaistuimella istuu
ja Karitsalta (26). Pelastusta ei saada jos Jumala ei sitä anna. Aloite on siis aina
Jumalalla joka tarjoaa pelastusta syntiselle. Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen
syntinsä vain jos syntisellä on mahdollisuus saada ne anteeksi.
Tässä on erikoisesti huomioitava tämä; Pyhä Henki ei tee turhaa työtä. Hän ei kiusaa ketään synnintunnolla. Hän ei herätä yhtäkään ihmistä synnintuntoon ilman armon ja anteeksisaamisen mahdollisuutta. Siksi synnintuntoon tullut ihminen voi saada syntinsä anteeksi.
Jumalan Henki osoittaa ja selittää aina synnintunnossa olevalle ihmiselle Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja tarjoaa armoa ja anteeksiantamusta. Tämän syntinen saa omistaa tekemällä parannuksen synneistään ja uskomalla Herraan Jeesukseen (27).
SAATANA VALEHTELIJA JA SYYTTÄJÄMME
Myös Saatana voi osoittaa meissä syntiä. Hänen puheensa on syyttävä ilman armoa
ja rakkautta. Hän ei anna mahdollisuutta anteeksiantamukseen ja pelastukseen.
Saatanan esittämä ratkaisu ongelmaan voi olla hyvin kohtalokas ja peruuttamaton.
Tästä erottaa Jumalan Hengen ja Saatanan puheen ja vaikutuksen toisistaan.
Saatana on valehtelija ja valheen isä. Totuutta hän ei puhu koska, hänessä ei ole
Totuutta. Kun hän käyttää Raamatun Sanaa, hän vääristää totuuden (28).
Totuus ei ole yksi tai kaksi asiayhteydestä irrotettua Raamatun jaetta joiden varaan
rakennetaan Raamatun kokonaisilmoituksen vastainen oppi.
Raamatun ilmoitus kokonaisuudessaan on totuus. Pyhä Henki yhtyy vain siihen Sanaan joka on Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa yhtäpitävä. Vain se Sana ja oppi mihin Pyhä Henki yhtyy on totuus. ”Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.” Pyhä Henki on totuuden ja armon Henki. Totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Näin Pyhän Hengen ilmoittama totuus synnistä tarjoaa aina armoa (29).
Tämä on hyvä muistaa kun vihollinen painaa päälle ja syyttää.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on armon evankeliumi.
Jumala antoi Paavalille ja myös meille tämän päivän Jeesuksen seuraajille armonsa evankeliumin julistuksen tehtäväksi. Laki annettiin Mooseksen kautta. Armo ja totuus Jeesuksessa Kristuksessa (30).”Me kiitämme sinua, Jumala, me kiitämme sinua; lähellä on sinun nimesi, sinun ihmeitäsi kerrotaan.”
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUKSEN KOLME EHTOA.
1. Usko Jeesukseen
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit
anteeksi hänen nimensä kautta.” Ja ”hän puhdisti heidän sydämensä uskolla. Sekä
”saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen
joukossa.” Ja vielä ”sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi.”
Sydämen usko johtaa parannukseen ja pyhitykseen.
Pyhitys on synnistä pois pyrkimistä ja Jumalalle antautumista (38).
2. Parannuksen teko/kääntymys
Jeesus sanoi: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava
hänen nimessänsä kaikille kansoille.”
Pietari julisti: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen
lahjan.” Sekä: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista…”
Ja vielä: ”Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet
siunaamaan teitä, kun käännytte itse kukin pois pahuudestanne.” (39).
3. Syntien tunnustaminen Jumalalle
”Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että
hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää,
se saa armon.”
”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin:
”Minä tunnustan Herralle rikokseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani” (40).
Näiden kolmen ehdon täyttyessä syntinen saa syntinsä anteeksi
Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Yhteenvetona toteamme:
Jos joku on syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin, hän ei usko Jeesukseen.
Hän ei tunnusta että hän on tehnyt syntiä eikä hän tee parannusta. Hän on täysin kylmä uskon asioille. Siksi hän ei myöskään voi saada syntiään anteeksi. Jumalan Sana ei voi olla ristiriitainen itsensä kanssa. Se, joka tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, uskoo Häneen, tunnustaa ja hylkää syntinsä, saa syntinsä anteeksi. Olkoon synti sitten mitä tahansa. Näin yksinkertaista se on.
Jeesuksen sovitustyö kattaa jokaisen synnin mitä ihmiset ovat tehneet ja tekevät. Kaikkein kauhistuttavimmatkin teot Jeesus on sovittanut.
Meidän tulee muistaa; Jeesuksen sovitustyö ei koske ainoastaan niitä syntejä joihin syyllistyimme ennen uskoontuloamme. Jeesuksen sovitustyö kattaa myös ne synnit joihin me uskovinakin lankeilemme. Jeesus kärsi ristillä syntiemme tähden ja kuoli puolestamme kun me vielä elimme syntiä harjoittaen Jumalan vihollisina. Miten Jumala suhtautuu meihin nyt kun olemme uskossa Jeesuksen ja olemme sovitetut? (41).
Raamattu todistaa:
”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme
syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet” (42).
loppu!
Siunaavin terveisin jaikalKunnia Jumalalle!

Siunaavin terveisin jaikal” Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.”
- Anonyymi
” Sinun todistuksesi ovat minun iloni, ne ovat minun neuvonantajani.”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Henki ohjaa meitä Jeesuksen luo.
” Anna minulle ymmärrys ottaakseni sinun laistasi vaarin ja noudattaakseni sitä kaikesta sydämestäni.”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Jumala on meidän kerskauksemme kaikkina päivinä, ja sinun nimeäsi me ylistämme iankaikkisesti. Sela.”
” Minä olen valinnut totuuden tien, olen asettanut eteeni sinun oikeutesi.”
- Anonyymi
Aamen kiitos Jeesus!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUKSEN KOLME EHTOA.
1. Usko Jeesukseen
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit
anteeksi hänen nimensä kautta.” Ja ”hän puhdisti heidän sydämensä uskolla. Sekä
”saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen
joukossa.” Ja vielä ”sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi.”
Sydämen usko johtaa parannukseen ja pyhitykseen.
Pyhitys on synnistä pois pyrkimistä ja Jumalalle antautumista (38).
2. Parannuksen teko/kääntymys
Jeesus sanoi: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava
hänen nimessänsä kaikille kansoille.”
Pietari julisti: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen
lahjan.” Sekä: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista…”
Ja vielä: ”Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet
siunaamaan teitä, kun käännytte itse kukin pois pahuudestanne.” (39).
3. Syntien tunnustaminen Jumalalle
”Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että
hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää,
se saa armon.”
”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin:
”Minä tunnustan Herralle rikokseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani” (40).
Näiden kolmen ehdon täyttyessä syntinen saa syntinsä anteeksi
Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Yhteenvetona toteamme:
Jos joku on syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin, hän ei usko Jeesukseen.
Hän ei tunnusta että hän on tehnyt syntiä eikä hän tee parannusta. Hän on täysin kylmä uskon asioille. Siksi hän ei myöskään voi saada syntiään anteeksi. Jumalan Sana ei voi olla ristiriitainen itsensä kanssa. Se, joka tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, uskoo Häneen, tunnustaa ja hylkää syntinsä, saa syntinsä anteeksi. Olkoon synti sitten mitä tahansa. Näin yksinkertaista se on.
Jeesuksen sovitustyö kattaa jokaisen synnin mitä ihmiset ovat tehneet ja tekevät. Kaikkein kauhistuttavimmatkin teot Jeesus on sovittanut.
Meidän tulee muistaa; Jeesuksen sovitustyö ei koske ainoastaan niitä syntejä joihin syyllistyimme ennen uskoontuloamme. Jeesuksen sovitustyö kattaa myös ne synnit joihin me uskovinakin lankeilemme. Jeesus kärsi ristillä syntiemme tähden ja kuoli puolestamme kun me vielä elimme syntiä harjoittaen Jumalan vihollisina. Miten Jumala suhtautuu meihin nyt kun olemme uskossa Jeesuksen ja olemme sovitetut? (41).
Raamattu todistaa:
”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme
syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet” (42).
loppu!
Siunaavin terveisin jaikal” Totisesti, vanhurskaat saavat kiittää sinun nimeäsi, ja oikeamieliset saavat asua sinun kasvojesi edessä.”
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
JUMALAN LAPSEN KAKSI PUOLUSTAJAA
1. JEESUS KRISTUS
Jeesus Kristus on ensimmäinen Puolustajamme Isän luona taivaassa.
”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä
tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus”.
Johannes kirjoittaa tämän uskoville Jumalan lapsille. Tässä näemme että Jumalan lapsi ei selviä kilvoituksestaan synnittömänä. Hän voi tehdä yksittäisiä syntejä. Siksi hän tarvitsee Puolustajaa Pyhän Jumalan edessä. Uskovan kaikki synnit ovat sovitetut. Hän on osallinen sovituksesta uskonsa tähden. Hän saa synnit anteeksi tunnustamalla ja hylkäämällä ne. ”Rangaistus oli Hänen (Jeesuksen) päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.”
Pelastuksemme ja anteeksiantamuksemme on Jeesuksen Kristuksen verisissä haavoissa. Se ei ole meidän onnistuneessa vaelluksessamme. Jos pelastuksen ehtona olisi meidän täysin onnistunut vaelluksemme, kukaan ei voisi pelastua. Silloin pelastus ei olisikaan armosta; se olisi ansiosta. Mutta nyt se on armosta ja uskosta koska kukaan ei pelastu muulla tavalla (31).
2. PYHÄ HENKI
Pyhä Henki on uskovan toinen Puolustaja. Hän on uskovan kanssa täällä maan päällä.
”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän
kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska
se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän
tykönänne ja on teissä oleva” (32).
Pyhä Henki ei ole sellainen ”arka lintu” joksi Häntä joskus kuulee sanottavan jos
tällä tarkoitetaan sitä että Hän jättää uskovan heti kun syntiinlankeemus on tapahtunut. ”Hän pysyy teidän tykönänne”. Pyhä Henki tiesi jo silloin kun Hän tuli sinuun, että sinä et pysty elämään synnittömästi. Puolustajalla Pyhällä Hengellä on paljon kärsivällisyyttä.
Otetaan asiaa valaiseva esimerkki Raamatusta.
Kuningas Daavid oli tehnyt vakavia syntejä. Noin vuoden tämän jälkeen Jumala lähetti profeetta Naatanin Daavidin luokse paljastamaan hänelle hänen syntinsä. Silloin Daavid rukoilee Herraa:
”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä” (33).
Tässä on merkille pantava muutama asia. Ensinnäkin Daavid oli vielä Herran kasvojen edessä koska Daavid pyysi ettei Herra heittäisi häntä pois Hänen kasvojensa edestä. Toiseksi Daavidissa oli vielä Pyhä Henki koska hän rukoili ettei Herra ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeä. Mutta, Daavid oli menettänyt autuuden ilon syntinsä tähden. Siitä huolimatta hänessä oli vielä Pyhä Henki ja hän oli vielä Herran kasvojen edessä. Meidän tulee huomioida vielä yksi asia; Daavid eli vanhan liiton aikana jolloin synnit olivat vielä sovittamatta. Me olemme uuden liiton kansaa jolloin lopullinen ja täydellinen syntiuhri, Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut kaikki syntimme.
Vanhan liiton uhrieläinten veri peitti synnin jotta Jumala voisi olla tekemisissä kansansa kanssa. Uuden liiton täydellinen uhrikaritsa Jeesus Kristus Jumalan Poika poisti jokaisen synnin uhraamalla itsensä. Tämä on VT:n tilapäisten eläinuhrien ja UT:n Jeesuksen Kristuksen lopullisen ja täydellisen syntiuhrin suuri ja ratkaiseva ero.
Pyhä Henki on siis uskovan Puolustaja, ei syyttäjä.
Maallisessa oikeudenkäynnissä on sekä syyttäjä, että puolustaja. Nämä ovat kaksi eri
virkaa. Syyttäjän tehtävä on syyttää syytettyä ja vaatia hänelle rangaistusta. Puolustusasianajajan tehtävä on puolustaa syytettyä ja jos mahdollista, saada hänet kokonaan vapautetuksi kaikista syytöksistä. Nämä kaksi virkaa täytyy pitää erossa toisistaan.
Ei voi syyttäjä puolustaa, eikä puolustaja syyttää syytettyä. Näin on hengellisessäkin maailmassa. Saatana on uskovien syyttäjä (34). Kun Saatana syyttää uskovaa synnistä,
hänen pyrkimyksensä on orjuuttaa ja sitoa hänet synnin kautta aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Pelon kautta hän pyrkii tuhoamaan uskovan Jumalan lapsen (35).
Kun Pyhä Henki nuhtelee ihmistä synnistä, Hän rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä.
Siksi Pyhä Henki johdattaa ihmistä parannuksen tekoon ja synnistä luopumiseen. Jumalan Hengellä on hyvät tavoitteet ihmistä kohtaan. Pyhä Henki haluaa tuoda siunauksensa syntisen elämään armon ja anteeksiantamuksen kautta. Hän haluaa antaa jokaiselle ihmiselle elämän, ilon ja sisäisen vapauden. Tämän Hän tekee kun syntinen tekee parannuksen ja hylkää syntinsä ja kääntyy Jumalan puoleen uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen (36). Silloin syntinen saa kaikki syntinsä anteeksi. Hän pääsee Jumalan lapsen asemaan ja vapauteen. Uskova saa lahjaksi ikuisen elämän Jumalan yhteydessä (37).
Näin Pyhän Hengen ja Saatanan ja puheet ja tavoitteet ovat vastakkaiset.
Tästä tiedämme onko meitä puhutteleva henki Saatanasta syyttäjämme, vai onko
Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.” Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.”
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKKA
Tekstiin liittyvät Raamatun jakeet:
1. Joh 4:24, 2 Kor 3:17-18, Room 1:20, Kol 1:15, 1 Tim 1:17.
2. Jes 6:3, Ilm 4:8, 1 Piet 1:16.
3. 1 Moos 1:1-2, Job 33:4,6, Jes 64:8, Ps 104:24,30, Jer 10:16, 32:17, Jes 40:26-31.
4. Luuk 1:32,35, Matt:1:18-25.
5. Ap.t 16:6-7, Room 8:9-11, Ef 4:4, 1 Kor 12:4,9,11,13, Joh 1:18, 1 Joh 5:5-8.
6. Joh 14:23.
7. Ap.t 2:1-4, 15-18,33, 1 Kor 3:16-17, 6:15,19, 2 Kor 6:16, Ef 2:19-22.
8. Heb 3:7-19, Ap.t 28:25-28, Jes 6:8-11, Jer 5:18-24.
9. Fil 2:5-8, Joh 1:1,4,14, 11:25, 14:6, 1 Joh 1:1-2, 5:20, 1 Tim 3:16, Heb 9:14.
10. Joh 14:28.
11. Joh 6:46, 7:29, 8:42, 16:28, Luuk 1:35, Matt 1:18-23, Heb 7:26.
12. Joh 1:19-34, 1 Piet 1:10-12, Matt 1:19-23, 2:1-8, 3:1-17, Ap.t 2:22-32, 13:23,32, 26:6.
13. Matt 16:13-20, 26:63-64, Mark 14:60-62, Joh 4:25-26, 9:35-39.
14. Jes 40:1-11, 43:11, Jes 53:1-12, Mark 2:1-12, 14:61, Joh 1:49, Luuk 1:41-47, 67-79.
15. Luuk 4:31-41, 5:1-32, 6:17-19, Matt 7:28-29, 8:13-17, 9:18-35, Joh 7:32, 45-53.
16. Joh 6:36, 7:40-49, 8:30-59, 10:41-42, Matt 9:34, 12:9-15, 22-32.
17. Joh 1:14,17, Room 1:16-17, 3:21-26, 10:4, Tiit 2:11, Room 8:39, 1 Joh 4:9, 1 Tim 1:14.
18. 2 Tim 3:14-17, 1 Piet:2:1-4, Ps 107:20-21, 119:41-45,76, 105, 160, San 4:20-22.
19. 1 Tim 1:12-16, Ap.t 9:1-5, 22:3-8, 26:9, Fil 3:5-6. Gal 1:13-14.
20. 1 Joh 5:18.
21. Joh 1:13, 3:3-8, 20:17 Jes 9:5, 64:8, 1 Joh 3:1-2, 4:4, Room 8:9-16, Gal 4:4-7.
22. Luuk 9:23, 1 Tim 1:18-20, Joh 6:66-69, Ap.t 14:22, Kol 1:23.
23. 1 Joh 5:16.
24. Hebr 6:4-8.
25. Joh 6:37, 44-45, 65, 10:29, 17:9-11.
26. Joh 16:7-9, Gal 3:21-26, Room 3:19-26, 2 Kor 5:18-21, Ap.t 2:47, Ilm 7:10.
27. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19,26, 10:43-48,11:14, Tiit 2:11.
28. Joh 8:44.
29. Joh 1:14,17, 6:63, Heb 10:29, 1 Joh 5:6, Ps 119:160, 2 Kor 6:1-2, 13:13.
30 Apt 14:3, 20:24,32, 1 Tim 1:14, Tiit 2:11.
31. 1 Joh 2:1-2, 1:7-10, Jes 53:3-6, Ef 2:4-10, Room 4:16, 11:31-32, Gal 3:11, 22-24.
32. Joh 14:16-18, 26, 15:26, 16:13.
33. Psalmi 51:13-14, 2 Sam 11-12 luvut.
34. Ilm 12:10, Sak 3:1-5.
35. Joh 8:34, 10:10, Room 6:16, 20-23.
36. Ap.t 3:19,26, Joh 8:36, 10:9-10, Luuk 4:18, Gal 5:1, Room 6:17-23, 1 Joh 4:18.
37. Ap.t 10:43, 26:15-20, Gal 4:3-7, Joh 3:16, 1 Joh 5:11-13.
38. Ap.t 10:43, 15:9, 26:18, Room 10:10-11, 6:17, 22.
39. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19-20, 26.
40. 1 Joh 1:7-9, San 28:13, Ps 31:8-9-11, 20-23, 32:5
41. Jes 53:3-6, 2 Kor 5:18-21, Joh 1:29, Heb 1:3, 9:26, 10:4-23.
42. Room 5:6-11.Aamen!
- Anonyymi
gtt kirjoitti:
kiitoksia mahtavasta ja kattavasta yhteenvedosta ja opetuksesta!
Tästä on varmasti monelle apua, itse kullekin muistutuksen sanaksi.
Kiitoksia ja siunausta Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa!” Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa.”
- Anonyymi
Asianajana itse Jumala!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.”
” Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään; häpeään joutuvat ne, jotka ovat syyttä uskottomat.”
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!” Daavidin virsi. Herra on minun valkeuteni ja autuuteni: ketä minä pelkään! Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen!”
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!Pyhän Hengen vaikuttamaa tekstiä.
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
JUMALAN LAPSEN KAKSI PUOLUSTAJAA
1. JEESUS KRISTUS
Jeesus Kristus on ensimmäinen Puolustajamme Isän luona taivaassa.
”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä
tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus”.
Johannes kirjoittaa tämän uskoville Jumalan lapsille. Tässä näemme että Jumalan lapsi ei selviä kilvoituksestaan synnittömänä. Hän voi tehdä yksittäisiä syntejä. Siksi hän tarvitsee Puolustajaa Pyhän Jumalan edessä. Uskovan kaikki synnit ovat sovitetut. Hän on osallinen sovituksesta uskonsa tähden. Hän saa synnit anteeksi tunnustamalla ja hylkäämällä ne. ”Rangaistus oli Hänen (Jeesuksen) päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.”
Pelastuksemme ja anteeksiantamuksemme on Jeesuksen Kristuksen verisissä haavoissa. Se ei ole meidän onnistuneessa vaelluksessamme. Jos pelastuksen ehtona olisi meidän täysin onnistunut vaelluksemme, kukaan ei voisi pelastua. Silloin pelastus ei olisikaan armosta; se olisi ansiosta. Mutta nyt se on armosta ja uskosta koska kukaan ei pelastu muulla tavalla (31).
2. PYHÄ HENKI
Pyhä Henki on uskovan toinen Puolustaja. Hän on uskovan kanssa täällä maan päällä.
”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän
kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska
se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän
tykönänne ja on teissä oleva” (32).
Pyhä Henki ei ole sellainen ”arka lintu” joksi Häntä joskus kuulee sanottavan jos
tällä tarkoitetaan sitä että Hän jättää uskovan heti kun syntiinlankeemus on tapahtunut. ”Hän pysyy teidän tykönänne”. Pyhä Henki tiesi jo silloin kun Hän tuli sinuun, että sinä et pysty elämään synnittömästi. Puolustajalla Pyhällä Hengellä on paljon kärsivällisyyttä.
Otetaan asiaa valaiseva esimerkki Raamatusta.
Kuningas Daavid oli tehnyt vakavia syntejä. Noin vuoden tämän jälkeen Jumala lähetti profeetta Naatanin Daavidin luokse paljastamaan hänelle hänen syntinsä. Silloin Daavid rukoilee Herraa:
”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä” (33).
Tässä on merkille pantava muutama asia. Ensinnäkin Daavid oli vielä Herran kasvojen edessä koska Daavid pyysi ettei Herra heittäisi häntä pois Hänen kasvojensa edestä. Toiseksi Daavidissa oli vielä Pyhä Henki koska hän rukoili ettei Herra ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeä. Mutta, Daavid oli menettänyt autuuden ilon syntinsä tähden. Siitä huolimatta hänessä oli vielä Pyhä Henki ja hän oli vielä Herran kasvojen edessä. Meidän tulee huomioida vielä yksi asia; Daavid eli vanhan liiton aikana jolloin synnit olivat vielä sovittamatta. Me olemme uuden liiton kansaa jolloin lopullinen ja täydellinen syntiuhri, Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut kaikki syntimme.
Vanhan liiton uhrieläinten veri peitti synnin jotta Jumala voisi olla tekemisissä kansansa kanssa. Uuden liiton täydellinen uhrikaritsa Jeesus Kristus Jumalan Poika poisti jokaisen synnin uhraamalla itsensä. Tämä on VT:n tilapäisten eläinuhrien ja UT:n Jeesuksen Kristuksen lopullisen ja täydellisen syntiuhrin suuri ja ratkaiseva ero.
Pyhä Henki on siis uskovan Puolustaja, ei syyttäjä.
Maallisessa oikeudenkäynnissä on sekä syyttäjä, että puolustaja. Nämä ovat kaksi eri
virkaa. Syyttäjän tehtävä on syyttää syytettyä ja vaatia hänelle rangaistusta. Puolustusasianajajan tehtävä on puolustaa syytettyä ja jos mahdollista, saada hänet kokonaan vapautetuksi kaikista syytöksistä. Nämä kaksi virkaa täytyy pitää erossa toisistaan.
Ei voi syyttäjä puolustaa, eikä puolustaja syyttää syytettyä. Näin on hengellisessäkin maailmassa. Saatana on uskovien syyttäjä (34). Kun Saatana syyttää uskovaa synnistä,
hänen pyrkimyksensä on orjuuttaa ja sitoa hänet synnin kautta aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Pelon kautta hän pyrkii tuhoamaan uskovan Jumalan lapsen (35).
Kun Pyhä Henki nuhtelee ihmistä synnistä, Hän rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä.
Siksi Pyhä Henki johdattaa ihmistä parannuksen tekoon ja synnistä luopumiseen. Jumalan Hengellä on hyvät tavoitteet ihmistä kohtaan. Pyhä Henki haluaa tuoda siunauksensa syntisen elämään armon ja anteeksiantamuksen kautta. Hän haluaa antaa jokaiselle ihmiselle elämän, ilon ja sisäisen vapauden. Tämän Hän tekee kun syntinen tekee parannuksen ja hylkää syntinsä ja kääntyy Jumalan puoleen uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen (36). Silloin syntinen saa kaikki syntinsä anteeksi. Hän pääsee Jumalan lapsen asemaan ja vapauteen. Uskova saa lahjaksi ikuisen elämän Jumalan yhteydessä (37).
Näin Pyhän Hengen ja Saatanan ja puheet ja tavoitteet ovat vastakkaiset.
Tästä tiedämme onko meitä puhutteleva henki Saatanasta syyttäjämme, vai onko
Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.Meillä on mahtava puolustaja!
”Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.” - Anonyymi

Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.Kunnia Jumalalle!
- Anonyymi
Parannuksen teko kannattaa aina. 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asianajana itse Jumala!
” Herra lunastaa palvelijainsa sielut, eikä yksikään, joka häneen turvaa, tule syynalaiseksi.”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Sinun armosi, Herra, olkoon meidän päällämme, niinkuin me panemme toivomme sinuun.”
” Mutta minun sieluni iloitkoon Herrassa, riemuitkoon hänen avustansa.”
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUKSEN KOLME EHTOA.
1. Usko Jeesukseen
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit
anteeksi hänen nimensä kautta.” Ja ”hän puhdisti heidän sydämensä uskolla. Sekä
”saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen
joukossa.” Ja vielä ”sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi.”
Sydämen usko johtaa parannukseen ja pyhitykseen.
Pyhitys on synnistä pois pyrkimistä ja Jumalalle antautumista (38).
2. Parannuksen teko/kääntymys
Jeesus sanoi: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava
hänen nimessänsä kaikille kansoille.”
Pietari julisti: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen
lahjan.” Sekä: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista…”
Ja vielä: ”Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet
siunaamaan teitä, kun käännytte itse kukin pois pahuudestanne.” (39).
3. Syntien tunnustaminen Jumalalle
”Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että
hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää,
se saa armon.”
”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin:
”Minä tunnustan Herralle rikokseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani” (40).
Näiden kolmen ehdon täyttyessä syntinen saa syntinsä anteeksi
Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Yhteenvetona toteamme:
Jos joku on syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin, hän ei usko Jeesukseen.
Hän ei tunnusta että hän on tehnyt syntiä eikä hän tee parannusta. Hän on täysin kylmä uskon asioille. Siksi hän ei myöskään voi saada syntiään anteeksi. Jumalan Sana ei voi olla ristiriitainen itsensä kanssa. Se, joka tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, uskoo Häneen, tunnustaa ja hylkää syntinsä, saa syntinsä anteeksi. Olkoon synti sitten mitä tahansa. Näin yksinkertaista se on.
Jeesuksen sovitustyö kattaa jokaisen synnin mitä ihmiset ovat tehneet ja tekevät. Kaikkein kauhistuttavimmatkin teot Jeesus on sovittanut.
Meidän tulee muistaa; Jeesuksen sovitustyö ei koske ainoastaan niitä syntejä joihin syyllistyimme ennen uskoontuloamme. Jeesuksen sovitustyö kattaa myös ne synnit joihin me uskovinakin lankeilemme. Jeesus kärsi ristillä syntiemme tähden ja kuoli puolestamme kun me vielä elimme syntiä harjoittaen Jumalan vihollisina. Miten Jumala suhtautuu meihin nyt kun olemme uskossa Jeesuksen ja olemme sovitetut? (41).
Raamattu todistaa:
”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme
syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet” (42).
loppu!
Siunaavin terveisin jaikal” Mutta minun sieluni iloitkoon Herrassa, riemuitkoon hänen avustansa.”
Aamen! - Anonyymi

Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.Raitista opetusta.

Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.Aamen!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN TYÖ JA TEHTÄVÄ
Pyhän Hengen yksi tehtävä on osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Sen Hän tekee
johdattaakseen syntisen Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan
pelastuksen. Huomaa että, pelastus tulee Jumalalta joka valtaistuimella istuu
ja Karitsalta (26). Pelastusta ei saada jos Jumala ei sitä anna. Aloite on siis aina
Jumalalla joka tarjoaa pelastusta syntiselle. Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen
syntinsä vain jos syntisellä on mahdollisuus saada ne anteeksi.
Tässä on erikoisesti huomioitava tämä; Pyhä Henki ei tee turhaa työtä. Hän ei kiusaa ketään synnintunnolla. Hän ei herätä yhtäkään ihmistä synnintuntoon ilman armon ja anteeksisaamisen mahdollisuutta. Siksi synnintuntoon tullut ihminen voi saada syntinsä anteeksi.
Jumalan Henki osoittaa ja selittää aina synnintunnossa olevalle ihmiselle Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja tarjoaa armoa ja anteeksiantamusta. Tämän syntinen saa omistaa tekemällä parannuksen synneistään ja uskomalla Herraan Jeesukseen (27).
SAATANA VALEHTELIJA JA SYYTTÄJÄMME
Myös Saatana voi osoittaa meissä syntiä. Hänen puheensa on syyttävä ilman armoa
ja rakkautta. Hän ei anna mahdollisuutta anteeksiantamukseen ja pelastukseen.
Saatanan esittämä ratkaisu ongelmaan voi olla hyvin kohtalokas ja peruuttamaton.
Tästä erottaa Jumalan Hengen ja Saatanan puheen ja vaikutuksen toisistaan.
Saatana on valehtelija ja valheen isä. Totuutta hän ei puhu koska, hänessä ei ole
Totuutta. Kun hän käyttää Raamatun Sanaa, hän vääristää totuuden (28).
Totuus ei ole yksi tai kaksi asiayhteydestä irrotettua Raamatun jaetta joiden varaan
rakennetaan Raamatun kokonaisilmoituksen vastainen oppi.
Raamatun ilmoitus kokonaisuudessaan on totuus. Pyhä Henki yhtyy vain siihen Sanaan joka on Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa yhtäpitävä. Vain se Sana ja oppi mihin Pyhä Henki yhtyy on totuus. ”Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.” Pyhä Henki on totuuden ja armon Henki. Totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Näin Pyhän Hengen ilmoittama totuus synnistä tarjoaa aina armoa (29).
Tämä on hyvä muistaa kun vihollinen painaa päälle ja syyttää.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on armon evankeliumi.
Jumala antoi Paavalille ja myös meille tämän päivän Jeesuksen seuraajille armonsa evankeliumin julistuksen tehtäväksi. Laki annettiin Mooseksen kautta. Armo ja totuus Jeesuksessa Kristuksessa (30).Monet syntiset pelkäävät, että he käryävät synneistään, jos tulevat uskoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa.”
Jumala on hyvä.
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN TYÖ JA TEHTÄVÄ
Pyhän Hengen yksi tehtävä on osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Sen Hän tekee
johdattaakseen syntisen Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan
pelastuksen. Huomaa että, pelastus tulee Jumalalta joka valtaistuimella istuu
ja Karitsalta (26). Pelastusta ei saada jos Jumala ei sitä anna. Aloite on siis aina
Jumalalla joka tarjoaa pelastusta syntiselle. Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen
syntinsä vain jos syntisellä on mahdollisuus saada ne anteeksi.
Tässä on erikoisesti huomioitava tämä; Pyhä Henki ei tee turhaa työtä. Hän ei kiusaa ketään synnintunnolla. Hän ei herätä yhtäkään ihmistä synnintuntoon ilman armon ja anteeksisaamisen mahdollisuutta. Siksi synnintuntoon tullut ihminen voi saada syntinsä anteeksi.
Jumalan Henki osoittaa ja selittää aina synnintunnossa olevalle ihmiselle Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja tarjoaa armoa ja anteeksiantamusta. Tämän syntinen saa omistaa tekemällä parannuksen synneistään ja uskomalla Herraan Jeesukseen (27).
SAATANA VALEHTELIJA JA SYYTTÄJÄMME
Myös Saatana voi osoittaa meissä syntiä. Hänen puheensa on syyttävä ilman armoa
ja rakkautta. Hän ei anna mahdollisuutta anteeksiantamukseen ja pelastukseen.
Saatanan esittämä ratkaisu ongelmaan voi olla hyvin kohtalokas ja peruuttamaton.
Tästä erottaa Jumalan Hengen ja Saatanan puheen ja vaikutuksen toisistaan.
Saatana on valehtelija ja valheen isä. Totuutta hän ei puhu koska, hänessä ei ole
Totuutta. Kun hän käyttää Raamatun Sanaa, hän vääristää totuuden (28).
Totuus ei ole yksi tai kaksi asiayhteydestä irrotettua Raamatun jaetta joiden varaan
rakennetaan Raamatun kokonaisilmoituksen vastainen oppi.
Raamatun ilmoitus kokonaisuudessaan on totuus. Pyhä Henki yhtyy vain siihen Sanaan joka on Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa yhtäpitävä. Vain se Sana ja oppi mihin Pyhä Henki yhtyy on totuus. ”Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.” Pyhä Henki on totuuden ja armon Henki. Totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Näin Pyhän Hengen ilmoittama totuus synnistä tarjoaa aina armoa (29).
Tämä on hyvä muistaa kun vihollinen painaa päälle ja syyttää.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on armon evankeliumi.
Jumala antoi Paavalille ja myös meille tämän päivän Jeesuksen seuraajille armonsa evankeliumin julistuksen tehtäväksi. Laki annettiin Mooseksen kautta. Armo ja totuus Jeesuksessa Kristuksessa (30).Tämä kirjoitus ansaitsee tulla luetuksi.
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN TYÖ JA TEHTÄVÄ
Pyhän Hengen yksi tehtävä on osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Sen Hän tekee
johdattaakseen syntisen Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan
pelastuksen. Huomaa että, pelastus tulee Jumalalta joka valtaistuimella istuu
ja Karitsalta (26). Pelastusta ei saada jos Jumala ei sitä anna. Aloite on siis aina
Jumalalla joka tarjoaa pelastusta syntiselle. Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen
syntinsä vain jos syntisellä on mahdollisuus saada ne anteeksi.
Tässä on erikoisesti huomioitava tämä; Pyhä Henki ei tee turhaa työtä. Hän ei kiusaa ketään synnintunnolla. Hän ei herätä yhtäkään ihmistä synnintuntoon ilman armon ja anteeksisaamisen mahdollisuutta. Siksi synnintuntoon tullut ihminen voi saada syntinsä anteeksi.
Jumalan Henki osoittaa ja selittää aina synnintunnossa olevalle ihmiselle Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja tarjoaa armoa ja anteeksiantamusta. Tämän syntinen saa omistaa tekemällä parannuksen synneistään ja uskomalla Herraan Jeesukseen (27).
SAATANA VALEHTELIJA JA SYYTTÄJÄMME
Myös Saatana voi osoittaa meissä syntiä. Hänen puheensa on syyttävä ilman armoa
ja rakkautta. Hän ei anna mahdollisuutta anteeksiantamukseen ja pelastukseen.
Saatanan esittämä ratkaisu ongelmaan voi olla hyvin kohtalokas ja peruuttamaton.
Tästä erottaa Jumalan Hengen ja Saatanan puheen ja vaikutuksen toisistaan.
Saatana on valehtelija ja valheen isä. Totuutta hän ei puhu koska, hänessä ei ole
Totuutta. Kun hän käyttää Raamatun Sanaa, hän vääristää totuuden (28).
Totuus ei ole yksi tai kaksi asiayhteydestä irrotettua Raamatun jaetta joiden varaan
rakennetaan Raamatun kokonaisilmoituksen vastainen oppi.
Raamatun ilmoitus kokonaisuudessaan on totuus. Pyhä Henki yhtyy vain siihen Sanaan joka on Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa yhtäpitävä. Vain se Sana ja oppi mihin Pyhä Henki yhtyy on totuus. ”Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.” Pyhä Henki on totuuden ja armon Henki. Totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Näin Pyhän Hengen ilmoittama totuus synnistä tarjoaa aina armoa (29).
Tämä on hyvä muistaa kun vihollinen painaa päälle ja syyttää.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on armon evankeliumi.
Jumala antoi Paavalille ja myös meille tämän päivän Jeesuksen seuraajille armonsa evankeliumin julistuksen tehtäväksi. Laki annettiin Mooseksen kautta. Armo ja totuus Jeesuksessa Kristuksessa (30).Hoosianna! laulaen
käymme vastaan Messiasta.
Nöyrin mielin, riemuiten
kumarramme kuningasta.
Terve, tänne tultuas,
armon, rauhan ruhtinas! - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKKA
Tekstiin liittyvät Raamatun jakeet:
1. Joh 4:24, 2 Kor 3:17-18, Room 1:20, Kol 1:15, 1 Tim 1:17.
2. Jes 6:3, Ilm 4:8, 1 Piet 1:16.
3. 1 Moos 1:1-2, Job 33:4,6, Jes 64:8, Ps 104:24,30, Jer 10:16, 32:17, Jes 40:26-31.
4. Luuk 1:32,35, Matt:1:18-25.
5. Ap.t 16:6-7, Room 8:9-11, Ef 4:4, 1 Kor 12:4,9,11,13, Joh 1:18, 1 Joh 5:5-8.
6. Joh 14:23.
7. Ap.t 2:1-4, 15-18,33, 1 Kor 3:16-17, 6:15,19, 2 Kor 6:16, Ef 2:19-22.
8. Heb 3:7-19, Ap.t 28:25-28, Jes 6:8-11, Jer 5:18-24.
9. Fil 2:5-8, Joh 1:1,4,14, 11:25, 14:6, 1 Joh 1:1-2, 5:20, 1 Tim 3:16, Heb 9:14.
10. Joh 14:28.
11. Joh 6:46, 7:29, 8:42, 16:28, Luuk 1:35, Matt 1:18-23, Heb 7:26.
12. Joh 1:19-34, 1 Piet 1:10-12, Matt 1:19-23, 2:1-8, 3:1-17, Ap.t 2:22-32, 13:23,32, 26:6.
13. Matt 16:13-20, 26:63-64, Mark 14:60-62, Joh 4:25-26, 9:35-39.
14. Jes 40:1-11, 43:11, Jes 53:1-12, Mark 2:1-12, 14:61, Joh 1:49, Luuk 1:41-47, 67-79.
15. Luuk 4:31-41, 5:1-32, 6:17-19, Matt 7:28-29, 8:13-17, 9:18-35, Joh 7:32, 45-53.
16. Joh 6:36, 7:40-49, 8:30-59, 10:41-42, Matt 9:34, 12:9-15, 22-32.
17. Joh 1:14,17, Room 1:16-17, 3:21-26, 10:4, Tiit 2:11, Room 8:39, 1 Joh 4:9, 1 Tim 1:14.
18. 2 Tim 3:14-17, 1 Piet:2:1-4, Ps 107:20-21, 119:41-45,76, 105, 160, San 4:20-22.
19. 1 Tim 1:12-16, Ap.t 9:1-5, 22:3-8, 26:9, Fil 3:5-6. Gal 1:13-14.
20. 1 Joh 5:18.
21. Joh 1:13, 3:3-8, 20:17 Jes 9:5, 64:8, 1 Joh 3:1-2, 4:4, Room 8:9-16, Gal 4:4-7.
22. Luuk 9:23, 1 Tim 1:18-20, Joh 6:66-69, Ap.t 14:22, Kol 1:23.
23. 1 Joh 5:16.
24. Hebr 6:4-8.
25. Joh 6:37, 44-45, 65, 10:29, 17:9-11.
26. Joh 16:7-9, Gal 3:21-26, Room 3:19-26, 2 Kor 5:18-21, Ap.t 2:47, Ilm 7:10.
27. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19,26, 10:43-48,11:14, Tiit 2:11.
28. Joh 8:44.
29. Joh 1:14,17, 6:63, Heb 10:29, 1 Joh 5:6, Ps 119:160, 2 Kor 6:1-2, 13:13.
30 Apt 14:3, 20:24,32, 1 Tim 1:14, Tiit 2:11.
31. 1 Joh 2:1-2, 1:7-10, Jes 53:3-6, Ef 2:4-10, Room 4:16, 11:31-32, Gal 3:11, 22-24.
32. Joh 14:16-18, 26, 15:26, 16:13.
33. Psalmi 51:13-14, 2 Sam 11-12 luvut.
34. Ilm 12:10, Sak 3:1-5.
35. Joh 8:34, 10:10, Room 6:16, 20-23.
36. Ap.t 3:19,26, Joh 8:36, 10:9-10, Luuk 4:18, Gal 5:1, Room 6:17-23, 1 Joh 4:18.
37. Ap.t 10:43, 26:15-20, Gal 4:3-7, Joh 3:16, 1 Joh 5:11-13.
38. Ap.t 10:43, 15:9, 26:18, Room 10:10-11, 6:17, 22.
39. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19-20, 26.
40. 1 Joh 1:7-9, San 28:13, Ps 31:8-9-11, 20-23, 32:5
41. Jes 53:3-6, 2 Kor 5:18-21, Joh 1:29, Heb 1:3, 9:26, 10:4-23.
42. Room 5:6-11.Erittäin tervetullut kirjoitus. Kiitos!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!” Te laaksot, notkot, nouskaa,
te vuoret, vaipukaa!
Jumalan kansan toivo
nyt täyttymyksen saa.
Hän saapuu, kuninkaamme
ja rauhanruhtinaamme.
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aamen kiitos Jeesus!
Hän saapuu murheellisille
näin yllätysvieraana
ja köyhät ja syntiset täyttää
yhä Henkensä lahjoilla.
Jo katsele,
tytär Siion, kirkkauttaan
ja riemuitse
ja kuuluta laupeuttaan! - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKKA
Tekstiin liittyvät Raamatun jakeet:
1. Joh 4:24, 2 Kor 3:17-18, Room 1:20, Kol 1:15, 1 Tim 1:17.
2. Jes 6:3, Ilm 4:8, 1 Piet 1:16.
3. 1 Moos 1:1-2, Job 33:4,6, Jes 64:8, Ps 104:24,30, Jer 10:16, 32:17, Jes 40:26-31.
4. Luuk 1:32,35, Matt:1:18-25.
5. Ap.t 16:6-7, Room 8:9-11, Ef 4:4, 1 Kor 12:4,9,11,13, Joh 1:18, 1 Joh 5:5-8.
6. Joh 14:23.
7. Ap.t 2:1-4, 15-18,33, 1 Kor 3:16-17, 6:15,19, 2 Kor 6:16, Ef 2:19-22.
8. Heb 3:7-19, Ap.t 28:25-28, Jes 6:8-11, Jer 5:18-24.
9. Fil 2:5-8, Joh 1:1,4,14, 11:25, 14:6, 1 Joh 1:1-2, 5:20, 1 Tim 3:16, Heb 9:14.
10. Joh 14:28.
11. Joh 6:46, 7:29, 8:42, 16:28, Luuk 1:35, Matt 1:18-23, Heb 7:26.
12. Joh 1:19-34, 1 Piet 1:10-12, Matt 1:19-23, 2:1-8, 3:1-17, Ap.t 2:22-32, 13:23,32, 26:6.
13. Matt 16:13-20, 26:63-64, Mark 14:60-62, Joh 4:25-26, 9:35-39.
14. Jes 40:1-11, 43:11, Jes 53:1-12, Mark 2:1-12, 14:61, Joh 1:49, Luuk 1:41-47, 67-79.
15. Luuk 4:31-41, 5:1-32, 6:17-19, Matt 7:28-29, 8:13-17, 9:18-35, Joh 7:32, 45-53.
16. Joh 6:36, 7:40-49, 8:30-59, 10:41-42, Matt 9:34, 12:9-15, 22-32.
17. Joh 1:14,17, Room 1:16-17, 3:21-26, 10:4, Tiit 2:11, Room 8:39, 1 Joh 4:9, 1 Tim 1:14.
18. 2 Tim 3:14-17, 1 Piet:2:1-4, Ps 107:20-21, 119:41-45,76, 105, 160, San 4:20-22.
19. 1 Tim 1:12-16, Ap.t 9:1-5, 22:3-8, 26:9, Fil 3:5-6. Gal 1:13-14.
20. 1 Joh 5:18.
21. Joh 1:13, 3:3-8, 20:17 Jes 9:5, 64:8, 1 Joh 3:1-2, 4:4, Room 8:9-16, Gal 4:4-7.
22. Luuk 9:23, 1 Tim 1:18-20, Joh 6:66-69, Ap.t 14:22, Kol 1:23.
23. 1 Joh 5:16.
24. Hebr 6:4-8.
25. Joh 6:37, 44-45, 65, 10:29, 17:9-11.
26. Joh 16:7-9, Gal 3:21-26, Room 3:19-26, 2 Kor 5:18-21, Ap.t 2:47, Ilm 7:10.
27. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19,26, 10:43-48,11:14, Tiit 2:11.
28. Joh 8:44.
29. Joh 1:14,17, 6:63, Heb 10:29, 1 Joh 5:6, Ps 119:160, 2 Kor 6:1-2, 13:13.
30 Apt 14:3, 20:24,32, 1 Tim 1:14, Tiit 2:11.
31. 1 Joh 2:1-2, 1:7-10, Jes 53:3-6, Ef 2:4-10, Room 4:16, 11:31-32, Gal 3:11, 22-24.
32. Joh 14:16-18, 26, 15:26, 16:13.
33. Psalmi 51:13-14, 2 Sam 11-12 luvut.
34. Ilm 12:10, Sak 3:1-5.
35. Joh 8:34, 10:10, Room 6:16, 20-23.
36. Ap.t 3:19,26, Joh 8:36, 10:9-10, Luuk 4:18, Gal 5:1, Room 6:17-23, 1 Joh 4:18.
37. Ap.t 10:43, 26:15-20, Gal 4:3-7, Joh 3:16, 1 Joh 5:11-13.
38. Ap.t 10:43, 15:9, 26:18, Room 10:10-11, 6:17, 22.
39. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19-20, 26.
40. 1 Joh 1:7-9, San 28:13, Ps 31:8-9-11, 20-23, 32:5
41. Jes 53:3-6, 2 Kor 5:18-21, Joh 1:29, Heb 1:3, 9:26, 10:4-23.
42. Room 5:6-11.Iso työ!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatana on nimeomaan syyttäjä!
Niin on. Ja käyttää siinä hommassa omiansa.
- Anonyymi
Äläpä valehtele, tyhjä oli arpasi ei voittoa. Kiitos osanotosta!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!Jeesukseen turvaava on turvassa!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUKSEN KOLME EHTOA.
1. Usko Jeesukseen
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit
anteeksi hänen nimensä kautta.” Ja ”hän puhdisti heidän sydämensä uskolla. Sekä
”saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen
joukossa.” Ja vielä ”sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi.”
Sydämen usko johtaa parannukseen ja pyhitykseen.
Pyhitys on synnistä pois pyrkimistä ja Jumalalle antautumista (38).
2. Parannuksen teko/kääntymys
Jeesus sanoi: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava
hänen nimessänsä kaikille kansoille.”
Pietari julisti: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen
lahjan.” Sekä: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista…”
Ja vielä: ”Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet
siunaamaan teitä, kun käännytte itse kukin pois pahuudestanne.” (39).
3. Syntien tunnustaminen Jumalalle
”Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että
hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää,
se saa armon.”
”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin:
”Minä tunnustan Herralle rikokseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani” (40).
Näiden kolmen ehdon täyttyessä syntinen saa syntinsä anteeksi
Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Yhteenvetona toteamme:
Jos joku on syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin, hän ei usko Jeesukseen.
Hän ei tunnusta että hän on tehnyt syntiä eikä hän tee parannusta. Hän on täysin kylmä uskon asioille. Siksi hän ei myöskään voi saada syntiään anteeksi. Jumalan Sana ei voi olla ristiriitainen itsensä kanssa. Se, joka tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, uskoo Häneen, tunnustaa ja hylkää syntinsä, saa syntinsä anteeksi. Olkoon synti sitten mitä tahansa. Näin yksinkertaista se on.
Jeesuksen sovitustyö kattaa jokaisen synnin mitä ihmiset ovat tehneet ja tekevät. Kaikkein kauhistuttavimmatkin teot Jeesus on sovittanut.
Meidän tulee muistaa; Jeesuksen sovitustyö ei koske ainoastaan niitä syntejä joihin syyllistyimme ennen uskoontuloamme. Jeesuksen sovitustyö kattaa myös ne synnit joihin me uskovinakin lankeilemme. Jeesus kärsi ristillä syntiemme tähden ja kuoli puolestamme kun me vielä elimme syntiä harjoittaen Jumalan vihollisina. Miten Jumala suhtautuu meihin nyt kun olemme uskossa Jeesuksen ja olemme sovitetut? (41).
Raamattu todistaa:
”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme
syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet” (42).
loppu!
Siunaavin terveisin jaikal” Enkelit ensin
paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran,
maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi.” - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN TYÖ JA TEHTÄVÄ
Pyhän Hengen yksi tehtävä on osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Sen Hän tekee
johdattaakseen syntisen Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan
pelastuksen. Huomaa että, pelastus tulee Jumalalta joka valtaistuimella istuu
ja Karitsalta (26). Pelastusta ei saada jos Jumala ei sitä anna. Aloite on siis aina
Jumalalla joka tarjoaa pelastusta syntiselle. Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen
syntinsä vain jos syntisellä on mahdollisuus saada ne anteeksi.
Tässä on erikoisesti huomioitava tämä; Pyhä Henki ei tee turhaa työtä. Hän ei kiusaa ketään synnintunnolla. Hän ei herätä yhtäkään ihmistä synnintuntoon ilman armon ja anteeksisaamisen mahdollisuutta. Siksi synnintuntoon tullut ihminen voi saada syntinsä anteeksi.
Jumalan Henki osoittaa ja selittää aina synnintunnossa olevalle ihmiselle Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja tarjoaa armoa ja anteeksiantamusta. Tämän syntinen saa omistaa tekemällä parannuksen synneistään ja uskomalla Herraan Jeesukseen (27).
SAATANA VALEHTELIJA JA SYYTTÄJÄMME
Myös Saatana voi osoittaa meissä syntiä. Hänen puheensa on syyttävä ilman armoa
ja rakkautta. Hän ei anna mahdollisuutta anteeksiantamukseen ja pelastukseen.
Saatanan esittämä ratkaisu ongelmaan voi olla hyvin kohtalokas ja peruuttamaton.
Tästä erottaa Jumalan Hengen ja Saatanan puheen ja vaikutuksen toisistaan.
Saatana on valehtelija ja valheen isä. Totuutta hän ei puhu koska, hänessä ei ole
Totuutta. Kun hän käyttää Raamatun Sanaa, hän vääristää totuuden (28).
Totuus ei ole yksi tai kaksi asiayhteydestä irrotettua Raamatun jaetta joiden varaan
rakennetaan Raamatun kokonaisilmoituksen vastainen oppi.
Raamatun ilmoitus kokonaisuudessaan on totuus. Pyhä Henki yhtyy vain siihen Sanaan joka on Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa yhtäpitävä. Vain se Sana ja oppi mihin Pyhä Henki yhtyy on totuus. ”Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.” Pyhä Henki on totuuden ja armon Henki. Totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Näin Pyhän Hengen ilmoittama totuus synnistä tarjoaa aina armoa (29).
Tämä on hyvä muistaa kun vihollinen painaa päälle ja syyttää.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on armon evankeliumi.
Jumala antoi Paavalille ja myös meille tämän päivän Jeesuksen seuraajille armonsa evankeliumin julistuksen tehtäväksi. Laki annettiin Mooseksen kautta. Armo ja totuus Jeesuksessa Kristuksessa (30).Tällaista lisää.
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SAULUS TARSOLAISEN ARMAHTAMINEN
Apostoli Paavali oli entinen pilkkaaja ja vainooja Saulus Tarsolainen. Saulus oli vainonnut väkivaltaisesti Jumalan seurakuntaa. Herra Jeesus ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä. Herra sanoi pilkan ja vainon kohdistuneen Häneen itseensä sanoessaan Saulukselle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”. Saulus vainosi siis Jeesusta. Sauluksen oli täytynyt pilkata jossakin määrin myös Pyhän Hengen toimintaa, koska hän vainosi uskovia väkivaltaisesti. Silloin Pyhä Henki vaikutti seurakunnassa hyvin voimakkaasti.
Siksi Saulus vastusti myös heissä ja heidän kauttaan toimivaa Pyhää Henkeä.
Saulus sai armon ja anteeksiantamuksen, koska hän oli tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa. Hän luuli palvelevansa isiensä Jumalaa taistellessaan Jeesuksen nimeä vastaan. Todellisuudessa hän oli taistellut Isiensä Jumalaa vastaan. Tämän totuuden paljastuminen hänelle oli hänen elämänsä mullistava käännekohta. Paavalilla oli niin voimakas synnintunto, että hän sanoi olevansa suurin syntinen. Hän sai laupeuden, jotta me ymmärtäisimme Jumalan kärsivällisyyden meitä kohtaan jotka uskomme Jeesukseen. Huomaa tämä; Saulus oli juutalainen fariseus (19). Jeesus oli aikaisemmin nuhdellut juuri fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta. Saulus siis kuului fariseusten joukkoon. Kuitenkin hän sai kaikki syntinsä anteeksi. Saulus Tarsolainenkaan ei siis ollut syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin.
Koska suurin syntinen, pilkkaaja ja vainooja, juutalainen Saulus Tarsolainen (Paavali)
sai syntinsä anteeksi, niin kuka tahansa voi pelastua. Tämän Jumala haluaa
vakuuttaa meille Sauluksen armahtamisen kautta. Näin ymmärrämme, että joku
yksittäinen varomaton sana, lausahdus tai teko ei ole heti anteeksiantamatonta
Pyhän Hengen pilkkaamista. Jokaisen ihmisen tulee tietysti noudattaa tervettä varovaisuutta kun on kysymys Pyhästä Hengestä ja Hänen mahdollisesta
vaikutuksesta tai selvästä toiminnasta. Jos kuitenkin jossakin tapauksessa on menty
niin pitkälle pilkkaamisessa, ettei sitä enää anneta anteeksi, pilkan on täytynyt olla
jatkuvaa, törkeätä ja tahallista. Ei siis vain joku harkitsematon lausahdus tai teko.
JUMALAN LAPSI VARJELEE ITSEÄNSÄ
Apostoli Johannes kirjoittaa kuoleman synnistä. Heti sen jälkeen hän ilmoittaa suuren
totuuden joka on syytä huomioida.
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, vaan Jumalasta
syntynyt varjelee itseään, eikä Paha pääse häneen käsiksi” (20).
Tämä ”tee syntiä” tarkoittaa jatkuvaa tahallista synnin harjoittamista. Se ei tarkoita tilapäisiä syntiin lankeamisia ja ”kompurointeja” joita tapahtuu jokaiselle uskovalle. Uskova ei siis elä tahallisessa synnissä harjoittaen syntiä. Uudestisyntynyt uskova on syntynyt Pyhästä Hengestä ja Jumalasta. Näin Pyhä Henki on myös uskovan hengellinen Isä. Uskova ei pilkkaa tahallisesti hengellistä Isäänsä Pyhää Henkeä. Jumalan Henki asuu hänessä ja hän kunnioittaa ja rakastaa Jumalan Henkeä. Jumalan Henki, joka on uskovassa, on suurempi kuin se henki joka on maailmassa. Tästä johtuen Paha (Saatana) ei pääse käsiksi Jumalan lapseen. Uskova on saanut lapseuden Hengen jossa hän huutaa ”Abba Isä”. Uskova tahtoo miellyttää hengellistä taivaallista Isäänsä. Hän varjelee itseään synniltä taistelemalla sitä vastaan. Pyhä Henki auttaa uskovaa tässä taistelussa (21).Kyllä maar näin on!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Enkelit ensin
paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran,
maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi.”Varmasti oli kaunista laulua!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN TYÖ JA TEHTÄVÄ
Pyhän Hengen yksi tehtävä on osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Sen Hän tekee
johdattaakseen syntisen Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan
pelastuksen. Huomaa että, pelastus tulee Jumalalta joka valtaistuimella istuu
ja Karitsalta (26). Pelastusta ei saada jos Jumala ei sitä anna. Aloite on siis aina
Jumalalla joka tarjoaa pelastusta syntiselle. Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen
syntinsä vain jos syntisellä on mahdollisuus saada ne anteeksi.
Tässä on erikoisesti huomioitava tämä; Pyhä Henki ei tee turhaa työtä. Hän ei kiusaa ketään synnintunnolla. Hän ei herätä yhtäkään ihmistä synnintuntoon ilman armon ja anteeksisaamisen mahdollisuutta. Siksi synnintuntoon tullut ihminen voi saada syntinsä anteeksi.
Jumalan Henki osoittaa ja selittää aina synnintunnossa olevalle ihmiselle Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja tarjoaa armoa ja anteeksiantamusta. Tämän syntinen saa omistaa tekemällä parannuksen synneistään ja uskomalla Herraan Jeesukseen (27).
SAATANA VALEHTELIJA JA SYYTTÄJÄMME
Myös Saatana voi osoittaa meissä syntiä. Hänen puheensa on syyttävä ilman armoa
ja rakkautta. Hän ei anna mahdollisuutta anteeksiantamukseen ja pelastukseen.
Saatanan esittämä ratkaisu ongelmaan voi olla hyvin kohtalokas ja peruuttamaton.
Tästä erottaa Jumalan Hengen ja Saatanan puheen ja vaikutuksen toisistaan.
Saatana on valehtelija ja valheen isä. Totuutta hän ei puhu koska, hänessä ei ole
Totuutta. Kun hän käyttää Raamatun Sanaa, hän vääristää totuuden (28).
Totuus ei ole yksi tai kaksi asiayhteydestä irrotettua Raamatun jaetta joiden varaan
rakennetaan Raamatun kokonaisilmoituksen vastainen oppi.
Raamatun ilmoitus kokonaisuudessaan on totuus. Pyhä Henki yhtyy vain siihen Sanaan joka on Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa yhtäpitävä. Vain se Sana ja oppi mihin Pyhä Henki yhtyy on totuus. ”Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.” Pyhä Henki on totuuden ja armon Henki. Totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Näin Pyhän Hengen ilmoittama totuus synnistä tarjoaa aina armoa (29).
Tämä on hyvä muistaa kun vihollinen painaa päälle ja syyttää.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on armon evankeliumi.
Jumala antoi Paavalille ja myös meille tämän päivän Jeesuksen seuraajille armonsa evankeliumin julistuksen tehtäväksi. Laki annettiin Mooseksen kautta. Armo ja totuus Jeesuksessa Kristuksessa (30).Jeesus elää, Herrani!
Älä pelkää, syntisparka.
Hän on minun turvani,
häneen luottaa sydän arka.
Hänen luokseen tulla saa,
siihen tahdon uskaltaa. - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SAULUS TARSOLAISEN ARMAHTAMINEN
Apostoli Paavali oli entinen pilkkaaja ja vainooja Saulus Tarsolainen. Saulus oli vainonnut väkivaltaisesti Jumalan seurakuntaa. Herra Jeesus ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä. Herra sanoi pilkan ja vainon kohdistuneen Häneen itseensä sanoessaan Saulukselle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”. Saulus vainosi siis Jeesusta. Sauluksen oli täytynyt pilkata jossakin määrin myös Pyhän Hengen toimintaa, koska hän vainosi uskovia väkivaltaisesti. Silloin Pyhä Henki vaikutti seurakunnassa hyvin voimakkaasti.
Siksi Saulus vastusti myös heissä ja heidän kauttaan toimivaa Pyhää Henkeä.
Saulus sai armon ja anteeksiantamuksen, koska hän oli tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa. Hän luuli palvelevansa isiensä Jumalaa taistellessaan Jeesuksen nimeä vastaan. Todellisuudessa hän oli taistellut Isiensä Jumalaa vastaan. Tämän totuuden paljastuminen hänelle oli hänen elämänsä mullistava käännekohta. Paavalilla oli niin voimakas synnintunto, että hän sanoi olevansa suurin syntinen. Hän sai laupeuden, jotta me ymmärtäisimme Jumalan kärsivällisyyden meitä kohtaan jotka uskomme Jeesukseen. Huomaa tämä; Saulus oli juutalainen fariseus (19). Jeesus oli aikaisemmin nuhdellut juuri fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta. Saulus siis kuului fariseusten joukkoon. Kuitenkin hän sai kaikki syntinsä anteeksi. Saulus Tarsolainenkaan ei siis ollut syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin.
Koska suurin syntinen, pilkkaaja ja vainooja, juutalainen Saulus Tarsolainen (Paavali)
sai syntinsä anteeksi, niin kuka tahansa voi pelastua. Tämän Jumala haluaa
vakuuttaa meille Sauluksen armahtamisen kautta. Näin ymmärrämme, että joku
yksittäinen varomaton sana, lausahdus tai teko ei ole heti anteeksiantamatonta
Pyhän Hengen pilkkaamista. Jokaisen ihmisen tulee tietysti noudattaa tervettä varovaisuutta kun on kysymys Pyhästä Hengestä ja Hänen mahdollisesta
vaikutuksesta tai selvästä toiminnasta. Jos kuitenkin jossakin tapauksessa on menty
niin pitkälle pilkkaamisessa, ettei sitä enää anneta anteeksi, pilkan on täytynyt olla
jatkuvaa, törkeätä ja tahallista. Ei siis vain joku harkitsematon lausahdus tai teko.
JUMALAN LAPSI VARJELEE ITSEÄNSÄ
Apostoli Johannes kirjoittaa kuoleman synnistä. Heti sen jälkeen hän ilmoittaa suuren
totuuden joka on syytä huomioida.
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, vaan Jumalasta
syntynyt varjelee itseään, eikä Paha pääse häneen käsiksi” (20).
Tämä ”tee syntiä” tarkoittaa jatkuvaa tahallista synnin harjoittamista. Se ei tarkoita tilapäisiä syntiin lankeamisia ja ”kompurointeja” joita tapahtuu jokaiselle uskovalle. Uskova ei siis elä tahallisessa synnissä harjoittaen syntiä. Uudestisyntynyt uskova on syntynyt Pyhästä Hengestä ja Jumalasta. Näin Pyhä Henki on myös uskovan hengellinen Isä. Uskova ei pilkkaa tahallisesti hengellistä Isäänsä Pyhää Henkeä. Jumalan Henki asuu hänessä ja hän kunnioittaa ja rakastaa Jumalan Henkeä. Jumalan Henki, joka on uskovassa, on suurempi kuin se henki joka on maailmassa. Tästä johtuen Paha (Saatana) ei pääse käsiksi Jumalan lapseen. Uskova on saanut lapseuden Hengen jossa hän huutaa ”Abba Isä”. Uskova tahtoo miellyttää hengellistä taivaallista Isäänsä. Hän varjelee itseään synniltä taistelemalla sitä vastaan. Pyhä Henki auttaa uskovaa tässä taistelussa (21).Herralle Jeesukselle
kiitosta veisatkaa!
Kuoleman saartamille
hän toivon lahjoittaa.
Hän mursi haudan muurin,
ja katso: tuska suurin
näin kääntyi voitoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Sinun armosi, Herra, olkoon meidän päällämme, niinkuin me panemme toivomme sinuun.”
Jumalan armo on ihmisen ainoa toivo.
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUKSEN KOLME EHTOA.
1. Usko Jeesukseen
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit
anteeksi hänen nimensä kautta.” Ja ”hän puhdisti heidän sydämensä uskolla. Sekä
”saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen
joukossa.” Ja vielä ”sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi.”
Sydämen usko johtaa parannukseen ja pyhitykseen.
Pyhitys on synnistä pois pyrkimistä ja Jumalalle antautumista (38).
2. Parannuksen teko/kääntymys
Jeesus sanoi: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava
hänen nimessänsä kaikille kansoille.”
Pietari julisti: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen
lahjan.” Sekä: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista…”
Ja vielä: ”Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet
siunaamaan teitä, kun käännytte itse kukin pois pahuudestanne.” (39).
3. Syntien tunnustaminen Jumalalle
”Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että
hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää,
se saa armon.”
”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin:
”Minä tunnustan Herralle rikokseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani” (40).
Näiden kolmen ehdon täyttyessä syntinen saa syntinsä anteeksi
Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Yhteenvetona toteamme:
Jos joku on syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin, hän ei usko Jeesukseen.
Hän ei tunnusta että hän on tehnyt syntiä eikä hän tee parannusta. Hän on täysin kylmä uskon asioille. Siksi hän ei myöskään voi saada syntiään anteeksi. Jumalan Sana ei voi olla ristiriitainen itsensä kanssa. Se, joka tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, uskoo Häneen, tunnustaa ja hylkää syntinsä, saa syntinsä anteeksi. Olkoon synti sitten mitä tahansa. Näin yksinkertaista se on.
Jeesuksen sovitustyö kattaa jokaisen synnin mitä ihmiset ovat tehneet ja tekevät. Kaikkein kauhistuttavimmatkin teot Jeesus on sovittanut.
Meidän tulee muistaa; Jeesuksen sovitustyö ei koske ainoastaan niitä syntejä joihin syyllistyimme ennen uskoontuloamme. Jeesuksen sovitustyö kattaa myös ne synnit joihin me uskovinakin lankeilemme. Jeesus kärsi ristillä syntiemme tähden ja kuoli puolestamme kun me vielä elimme syntiä harjoittaen Jumalan vihollisina. Miten Jumala suhtautuu meihin nyt kun olemme uskossa Jeesuksen ja olemme sovitetut? (41).
Raamattu todistaa:
”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme
syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet” (42).
loppu!
Siunaavin terveisin jaikalKyllä!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
JUMALAN LAPSEN KAKSI PUOLUSTAJAA
1. JEESUS KRISTUS
Jeesus Kristus on ensimmäinen Puolustajamme Isän luona taivaassa.
”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä
tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus”.
Johannes kirjoittaa tämän uskoville Jumalan lapsille. Tässä näemme että Jumalan lapsi ei selviä kilvoituksestaan synnittömänä. Hän voi tehdä yksittäisiä syntejä. Siksi hän tarvitsee Puolustajaa Pyhän Jumalan edessä. Uskovan kaikki synnit ovat sovitetut. Hän on osallinen sovituksesta uskonsa tähden. Hän saa synnit anteeksi tunnustamalla ja hylkäämällä ne. ”Rangaistus oli Hänen (Jeesuksen) päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.”
Pelastuksemme ja anteeksiantamuksemme on Jeesuksen Kristuksen verisissä haavoissa. Se ei ole meidän onnistuneessa vaelluksessamme. Jos pelastuksen ehtona olisi meidän täysin onnistunut vaelluksemme, kukaan ei voisi pelastua. Silloin pelastus ei olisikaan armosta; se olisi ansiosta. Mutta nyt se on armosta ja uskosta koska kukaan ei pelastu muulla tavalla (31).
2. PYHÄ HENKI
Pyhä Henki on uskovan toinen Puolustaja. Hän on uskovan kanssa täällä maan päällä.
”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän
kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska
se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän
tykönänne ja on teissä oleva” (32).
Pyhä Henki ei ole sellainen ”arka lintu” joksi Häntä joskus kuulee sanottavan jos
tällä tarkoitetaan sitä että Hän jättää uskovan heti kun syntiinlankeemus on tapahtunut. ”Hän pysyy teidän tykönänne”. Pyhä Henki tiesi jo silloin kun Hän tuli sinuun, että sinä et pysty elämään synnittömästi. Puolustajalla Pyhällä Hengellä on paljon kärsivällisyyttä.
Otetaan asiaa valaiseva esimerkki Raamatusta.
Kuningas Daavid oli tehnyt vakavia syntejä. Noin vuoden tämän jälkeen Jumala lähetti profeetta Naatanin Daavidin luokse paljastamaan hänelle hänen syntinsä. Silloin Daavid rukoilee Herraa:
”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä” (33).
Tässä on merkille pantava muutama asia. Ensinnäkin Daavid oli vielä Herran kasvojen edessä koska Daavid pyysi ettei Herra heittäisi häntä pois Hänen kasvojensa edestä. Toiseksi Daavidissa oli vielä Pyhä Henki koska hän rukoili ettei Herra ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeä. Mutta, Daavid oli menettänyt autuuden ilon syntinsä tähden. Siitä huolimatta hänessä oli vielä Pyhä Henki ja hän oli vielä Herran kasvojen edessä. Meidän tulee huomioida vielä yksi asia; Daavid eli vanhan liiton aikana jolloin synnit olivat vielä sovittamatta. Me olemme uuden liiton kansaa jolloin lopullinen ja täydellinen syntiuhri, Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut kaikki syntimme.
Vanhan liiton uhrieläinten veri peitti synnin jotta Jumala voisi olla tekemisissä kansansa kanssa. Uuden liiton täydellinen uhrikaritsa Jeesus Kristus Jumalan Poika poisti jokaisen synnin uhraamalla itsensä. Tämä on VT:n tilapäisten eläinuhrien ja UT:n Jeesuksen Kristuksen lopullisen ja täydellisen syntiuhrin suuri ja ratkaiseva ero.
Pyhä Henki on siis uskovan Puolustaja, ei syyttäjä.
Maallisessa oikeudenkäynnissä on sekä syyttäjä, että puolustaja. Nämä ovat kaksi eri
virkaa. Syyttäjän tehtävä on syyttää syytettyä ja vaatia hänelle rangaistusta. Puolustusasianajajan tehtävä on puolustaa syytettyä ja jos mahdollista, saada hänet kokonaan vapautetuksi kaikista syytöksistä. Nämä kaksi virkaa täytyy pitää erossa toisistaan.
Ei voi syyttäjä puolustaa, eikä puolustaja syyttää syytettyä. Näin on hengellisessäkin maailmassa. Saatana on uskovien syyttäjä (34). Kun Saatana syyttää uskovaa synnistä,
hänen pyrkimyksensä on orjuuttaa ja sitoa hänet synnin kautta aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Pelon kautta hän pyrkii tuhoamaan uskovan Jumalan lapsen (35).
Kun Pyhä Henki nuhtelee ihmistä synnistä, Hän rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä.
Siksi Pyhä Henki johdattaa ihmistä parannuksen tekoon ja synnistä luopumiseen. Jumalan Hengellä on hyvät tavoitteet ihmistä kohtaan. Pyhä Henki haluaa tuoda siunauksensa syntisen elämään armon ja anteeksiantamuksen kautta. Hän haluaa antaa jokaiselle ihmiselle elämän, ilon ja sisäisen vapauden. Tämän Hän tekee kun syntinen tekee parannuksen ja hylkää syntinsä ja kääntyy Jumalan puoleen uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen (36). Silloin syntinen saa kaikki syntinsä anteeksi. Hän pääsee Jumalan lapsen asemaan ja vapauteen. Uskova saa lahjaksi ikuisen elämän Jumalan yhteydessä (37).
Näin Pyhän Hengen ja Saatanan ja puheet ja tavoitteet ovat vastakkaiset.
Tästä tiedämme onko meitä puhutteleva henki Saatanasta syyttäjämme, vai onko
Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.Perkele yrittää tahrata Pyhää Henkeä. Siksi Teuvo Suni ja kumpp. melskaavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
Ihana Jumalan Karitsa!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SAULUS TARSOLAISEN ARMAHTAMINEN
Apostoli Paavali oli entinen pilkkaaja ja vainooja Saulus Tarsolainen. Saulus oli vainonnut väkivaltaisesti Jumalan seurakuntaa. Herra Jeesus ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä. Herra sanoi pilkan ja vainon kohdistuneen Häneen itseensä sanoessaan Saulukselle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”. Saulus vainosi siis Jeesusta. Sauluksen oli täytynyt pilkata jossakin määrin myös Pyhän Hengen toimintaa, koska hän vainosi uskovia väkivaltaisesti. Silloin Pyhä Henki vaikutti seurakunnassa hyvin voimakkaasti.
Siksi Saulus vastusti myös heissä ja heidän kauttaan toimivaa Pyhää Henkeä.
Saulus sai armon ja anteeksiantamuksen, koska hän oli tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa. Hän luuli palvelevansa isiensä Jumalaa taistellessaan Jeesuksen nimeä vastaan. Todellisuudessa hän oli taistellut Isiensä Jumalaa vastaan. Tämän totuuden paljastuminen hänelle oli hänen elämänsä mullistava käännekohta. Paavalilla oli niin voimakas synnintunto, että hän sanoi olevansa suurin syntinen. Hän sai laupeuden, jotta me ymmärtäisimme Jumalan kärsivällisyyden meitä kohtaan jotka uskomme Jeesukseen. Huomaa tämä; Saulus oli juutalainen fariseus (19). Jeesus oli aikaisemmin nuhdellut juuri fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta. Saulus siis kuului fariseusten joukkoon. Kuitenkin hän sai kaikki syntinsä anteeksi. Saulus Tarsolainenkaan ei siis ollut syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin.
Koska suurin syntinen, pilkkaaja ja vainooja, juutalainen Saulus Tarsolainen (Paavali)
sai syntinsä anteeksi, niin kuka tahansa voi pelastua. Tämän Jumala haluaa
vakuuttaa meille Sauluksen armahtamisen kautta. Näin ymmärrämme, että joku
yksittäinen varomaton sana, lausahdus tai teko ei ole heti anteeksiantamatonta
Pyhän Hengen pilkkaamista. Jokaisen ihmisen tulee tietysti noudattaa tervettä varovaisuutta kun on kysymys Pyhästä Hengestä ja Hänen mahdollisesta
vaikutuksesta tai selvästä toiminnasta. Jos kuitenkin jossakin tapauksessa on menty
niin pitkälle pilkkaamisessa, ettei sitä enää anneta anteeksi, pilkan on täytynyt olla
jatkuvaa, törkeätä ja tahallista. Ei siis vain joku harkitsematon lausahdus tai teko.
JUMALAN LAPSI VARJELEE ITSEÄNSÄ
Apostoli Johannes kirjoittaa kuoleman synnistä. Heti sen jälkeen hän ilmoittaa suuren
totuuden joka on syytä huomioida.
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, vaan Jumalasta
syntynyt varjelee itseään, eikä Paha pääse häneen käsiksi” (20).
Tämä ”tee syntiä” tarkoittaa jatkuvaa tahallista synnin harjoittamista. Se ei tarkoita tilapäisiä syntiin lankeamisia ja ”kompurointeja” joita tapahtuu jokaiselle uskovalle. Uskova ei siis elä tahallisessa synnissä harjoittaen syntiä. Uudestisyntynyt uskova on syntynyt Pyhästä Hengestä ja Jumalasta. Näin Pyhä Henki on myös uskovan hengellinen Isä. Uskova ei pilkkaa tahallisesti hengellistä Isäänsä Pyhää Henkeä. Jumalan Henki asuu hänessä ja hän kunnioittaa ja rakastaa Jumalan Henkeä. Jumalan Henki, joka on uskovassa, on suurempi kuin se henki joka on maailmassa. Tästä johtuen Paha (Saatana) ei pääse käsiksi Jumalan lapseen. Uskova on saanut lapseuden Hengen jossa hän huutaa ”Abba Isä”. Uskova tahtoo miellyttää hengellistä taivaallista Isäänsä. Hän varjelee itseään synniltä taistelemalla sitä vastaan. Pyhä Henki auttaa uskovaa tässä taistelussa (21).Ylistys Jumalalle!
Hän muisti kansaansa,
kun kaikuu maailmalle
puhtaana sanansa.
Nyt armonvalo loistaa
ja päivä totuuden.
Näin valheen vallan suistaa
kirkkaus Kristuksen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Mutta minun sieluni iloitkoon Herrassa, riemuitkoon hänen avustansa.”
Nyt ihmisoppi erheineen
hallitsee maailmassa,
ei ota sanaa ohjeekseen,
on vääryys kasvamassa.
Yö lieneekö jo edessä
ja vaivan aika käsissä,
tuo ennen ennustettu?
Aamen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parannuksen teko kannattaa aina. 😁
Kyllä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Mutta minun sieluni iloitkoon Herrassa, riemuitkoon hänen avustansa.”
Aamen!Vapahtajaa muistaaksemme
saamme jälleen ruoaksemme
Herran ruumiin leivässä,
verensä kalliin viinissä.
Aamen! - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKKA
Tekstiin liittyvät Raamatun jakeet:
1. Joh 4:24, 2 Kor 3:17-18, Room 1:20, Kol 1:15, 1 Tim 1:17.
2. Jes 6:3, Ilm 4:8, 1 Piet 1:16.
3. 1 Moos 1:1-2, Job 33:4,6, Jes 64:8, Ps 104:24,30, Jer 10:16, 32:17, Jes 40:26-31.
4. Luuk 1:32,35, Matt:1:18-25.
5. Ap.t 16:6-7, Room 8:9-11, Ef 4:4, 1 Kor 12:4,9,11,13, Joh 1:18, 1 Joh 5:5-8.
6. Joh 14:23.
7. Ap.t 2:1-4, 15-18,33, 1 Kor 3:16-17, 6:15,19, 2 Kor 6:16, Ef 2:19-22.
8. Heb 3:7-19, Ap.t 28:25-28, Jes 6:8-11, Jer 5:18-24.
9. Fil 2:5-8, Joh 1:1,4,14, 11:25, 14:6, 1 Joh 1:1-2, 5:20, 1 Tim 3:16, Heb 9:14.
10. Joh 14:28.
11. Joh 6:46, 7:29, 8:42, 16:28, Luuk 1:35, Matt 1:18-23, Heb 7:26.
12. Joh 1:19-34, 1 Piet 1:10-12, Matt 1:19-23, 2:1-8, 3:1-17, Ap.t 2:22-32, 13:23,32, 26:6.
13. Matt 16:13-20, 26:63-64, Mark 14:60-62, Joh 4:25-26, 9:35-39.
14. Jes 40:1-11, 43:11, Jes 53:1-12, Mark 2:1-12, 14:61, Joh 1:49, Luuk 1:41-47, 67-79.
15. Luuk 4:31-41, 5:1-32, 6:17-19, Matt 7:28-29, 8:13-17, 9:18-35, Joh 7:32, 45-53.
16. Joh 6:36, 7:40-49, 8:30-59, 10:41-42, Matt 9:34, 12:9-15, 22-32.
17. Joh 1:14,17, Room 1:16-17, 3:21-26, 10:4, Tiit 2:11, Room 8:39, 1 Joh 4:9, 1 Tim 1:14.
18. 2 Tim 3:14-17, 1 Piet:2:1-4, Ps 107:20-21, 119:41-45,76, 105, 160, San 4:20-22.
19. 1 Tim 1:12-16, Ap.t 9:1-5, 22:3-8, 26:9, Fil 3:5-6. Gal 1:13-14.
20. 1 Joh 5:18.
21. Joh 1:13, 3:3-8, 20:17 Jes 9:5, 64:8, 1 Joh 3:1-2, 4:4, Room 8:9-16, Gal 4:4-7.
22. Luuk 9:23, 1 Tim 1:18-20, Joh 6:66-69, Ap.t 14:22, Kol 1:23.
23. 1 Joh 5:16.
24. Hebr 6:4-8.
25. Joh 6:37, 44-45, 65, 10:29, 17:9-11.
26. Joh 16:7-9, Gal 3:21-26, Room 3:19-26, 2 Kor 5:18-21, Ap.t 2:47, Ilm 7:10.
27. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19,26, 10:43-48,11:14, Tiit 2:11.
28. Joh 8:44.
29. Joh 1:14,17, 6:63, Heb 10:29, 1 Joh 5:6, Ps 119:160, 2 Kor 6:1-2, 13:13.
30 Apt 14:3, 20:24,32, 1 Tim 1:14, Tiit 2:11.
31. 1 Joh 2:1-2, 1:7-10, Jes 53:3-6, Ef 2:4-10, Room 4:16, 11:31-32, Gal 3:11, 22-24.
32. Joh 14:16-18, 26, 15:26, 16:13.
33. Psalmi 51:13-14, 2 Sam 11-12 luvut.
34. Ilm 12:10, Sak 3:1-5.
35. Joh 8:34, 10:10, Room 6:16, 20-23.
36. Ap.t 3:19,26, Joh 8:36, 10:9-10, Luuk 4:18, Gal 5:1, Room 6:17-23, 1 Joh 4:18.
37. Ap.t 10:43, 26:15-20, Gal 4:3-7, Joh 3:16, 1 Joh 5:11-13.
38. Ap.t 10:43, 15:9, 26:18, Room 10:10-11, 6:17, 22.
39. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19-20, 26.
40. 1 Joh 1:7-9, San 28:13, Ps 31:8-9-11, 20-23, 32:5
41. Jes 53:3-6, 2 Kor 5:18-21, Joh 1:29, Heb 1:3, 9:26, 10:4-23.
42. Room 5:6-11.Jep
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SAULUS TARSOLAISEN ARMAHTAMINEN
Apostoli Paavali oli entinen pilkkaaja ja vainooja Saulus Tarsolainen. Saulus oli vainonnut väkivaltaisesti Jumalan seurakuntaa. Herra Jeesus ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä. Herra sanoi pilkan ja vainon kohdistuneen Häneen itseensä sanoessaan Saulukselle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”. Saulus vainosi siis Jeesusta. Sauluksen oli täytynyt pilkata jossakin määrin myös Pyhän Hengen toimintaa, koska hän vainosi uskovia väkivaltaisesti. Silloin Pyhä Henki vaikutti seurakunnassa hyvin voimakkaasti.
Siksi Saulus vastusti myös heissä ja heidän kauttaan toimivaa Pyhää Henkeä.
Saulus sai armon ja anteeksiantamuksen, koska hän oli tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa. Hän luuli palvelevansa isiensä Jumalaa taistellessaan Jeesuksen nimeä vastaan. Todellisuudessa hän oli taistellut Isiensä Jumalaa vastaan. Tämän totuuden paljastuminen hänelle oli hänen elämänsä mullistava käännekohta. Paavalilla oli niin voimakas synnintunto, että hän sanoi olevansa suurin syntinen. Hän sai laupeuden, jotta me ymmärtäisimme Jumalan kärsivällisyyden meitä kohtaan jotka uskomme Jeesukseen. Huomaa tämä; Saulus oli juutalainen fariseus (19). Jeesus oli aikaisemmin nuhdellut juuri fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta. Saulus siis kuului fariseusten joukkoon. Kuitenkin hän sai kaikki syntinsä anteeksi. Saulus Tarsolainenkaan ei siis ollut syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin.
Koska suurin syntinen, pilkkaaja ja vainooja, juutalainen Saulus Tarsolainen (Paavali)
sai syntinsä anteeksi, niin kuka tahansa voi pelastua. Tämän Jumala haluaa
vakuuttaa meille Sauluksen armahtamisen kautta. Näin ymmärrämme, että joku
yksittäinen varomaton sana, lausahdus tai teko ei ole heti anteeksiantamatonta
Pyhän Hengen pilkkaamista. Jokaisen ihmisen tulee tietysti noudattaa tervettä varovaisuutta kun on kysymys Pyhästä Hengestä ja Hänen mahdollisesta
vaikutuksesta tai selvästä toiminnasta. Jos kuitenkin jossakin tapauksessa on menty
niin pitkälle pilkkaamisessa, ettei sitä enää anneta anteeksi, pilkan on täytynyt olla
jatkuvaa, törkeätä ja tahallista. Ei siis vain joku harkitsematon lausahdus tai teko.
JUMALAN LAPSI VARJELEE ITSEÄNSÄ
Apostoli Johannes kirjoittaa kuoleman synnistä. Heti sen jälkeen hän ilmoittaa suuren
totuuden joka on syytä huomioida.
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, vaan Jumalasta
syntynyt varjelee itseään, eikä Paha pääse häneen käsiksi” (20).
Tämä ”tee syntiä” tarkoittaa jatkuvaa tahallista synnin harjoittamista. Se ei tarkoita tilapäisiä syntiin lankeamisia ja ”kompurointeja” joita tapahtuu jokaiselle uskovalle. Uskova ei siis elä tahallisessa synnissä harjoittaen syntiä. Uudestisyntynyt uskova on syntynyt Pyhästä Hengestä ja Jumalasta. Näin Pyhä Henki on myös uskovan hengellinen Isä. Uskova ei pilkkaa tahallisesti hengellistä Isäänsä Pyhää Henkeä. Jumalan Henki asuu hänessä ja hän kunnioittaa ja rakastaa Jumalan Henkeä. Jumalan Henki, joka on uskovassa, on suurempi kuin se henki joka on maailmassa. Tästä johtuen Paha (Saatana) ei pääse käsiksi Jumalan lapseen. Uskova on saanut lapseuden Hengen jossa hän huutaa ”Abba Isä”. Uskova tahtoo miellyttää hengellistä taivaallista Isäänsä. Hän varjelee itseään synniltä taistelemalla sitä vastaan. Pyhä Henki auttaa uskovaa tässä taistelussa (21).Kiitos!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
JUMALAN LAPSEN KAKSI PUOLUSTAJAA
1. JEESUS KRISTUS
Jeesus Kristus on ensimmäinen Puolustajamme Isän luona taivaassa.
”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä
tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus”.
Johannes kirjoittaa tämän uskoville Jumalan lapsille. Tässä näemme että Jumalan lapsi ei selviä kilvoituksestaan synnittömänä. Hän voi tehdä yksittäisiä syntejä. Siksi hän tarvitsee Puolustajaa Pyhän Jumalan edessä. Uskovan kaikki synnit ovat sovitetut. Hän on osallinen sovituksesta uskonsa tähden. Hän saa synnit anteeksi tunnustamalla ja hylkäämällä ne. ”Rangaistus oli Hänen (Jeesuksen) päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.”
Pelastuksemme ja anteeksiantamuksemme on Jeesuksen Kristuksen verisissä haavoissa. Se ei ole meidän onnistuneessa vaelluksessamme. Jos pelastuksen ehtona olisi meidän täysin onnistunut vaelluksemme, kukaan ei voisi pelastua. Silloin pelastus ei olisikaan armosta; se olisi ansiosta. Mutta nyt se on armosta ja uskosta koska kukaan ei pelastu muulla tavalla (31).
2. PYHÄ HENKI
Pyhä Henki on uskovan toinen Puolustaja. Hän on uskovan kanssa täällä maan päällä.
”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän
kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska
se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän
tykönänne ja on teissä oleva” (32).
Pyhä Henki ei ole sellainen ”arka lintu” joksi Häntä joskus kuulee sanottavan jos
tällä tarkoitetaan sitä että Hän jättää uskovan heti kun syntiinlankeemus on tapahtunut. ”Hän pysyy teidän tykönänne”. Pyhä Henki tiesi jo silloin kun Hän tuli sinuun, että sinä et pysty elämään synnittömästi. Puolustajalla Pyhällä Hengellä on paljon kärsivällisyyttä.
Otetaan asiaa valaiseva esimerkki Raamatusta.
Kuningas Daavid oli tehnyt vakavia syntejä. Noin vuoden tämän jälkeen Jumala lähetti profeetta Naatanin Daavidin luokse paljastamaan hänelle hänen syntinsä. Silloin Daavid rukoilee Herraa:
”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä” (33).
Tässä on merkille pantava muutama asia. Ensinnäkin Daavid oli vielä Herran kasvojen edessä koska Daavid pyysi ettei Herra heittäisi häntä pois Hänen kasvojensa edestä. Toiseksi Daavidissa oli vielä Pyhä Henki koska hän rukoili ettei Herra ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeä. Mutta, Daavid oli menettänyt autuuden ilon syntinsä tähden. Siitä huolimatta hänessä oli vielä Pyhä Henki ja hän oli vielä Herran kasvojen edessä. Meidän tulee huomioida vielä yksi asia; Daavid eli vanhan liiton aikana jolloin synnit olivat vielä sovittamatta. Me olemme uuden liiton kansaa jolloin lopullinen ja täydellinen syntiuhri, Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut kaikki syntimme.
Vanhan liiton uhrieläinten veri peitti synnin jotta Jumala voisi olla tekemisissä kansansa kanssa. Uuden liiton täydellinen uhrikaritsa Jeesus Kristus Jumalan Poika poisti jokaisen synnin uhraamalla itsensä. Tämä on VT:n tilapäisten eläinuhrien ja UT:n Jeesuksen Kristuksen lopullisen ja täydellisen syntiuhrin suuri ja ratkaiseva ero.
Pyhä Henki on siis uskovan Puolustaja, ei syyttäjä.
Maallisessa oikeudenkäynnissä on sekä syyttäjä, että puolustaja. Nämä ovat kaksi eri
virkaa. Syyttäjän tehtävä on syyttää syytettyä ja vaatia hänelle rangaistusta. Puolustusasianajajan tehtävä on puolustaa syytettyä ja jos mahdollista, saada hänet kokonaan vapautetuksi kaikista syytöksistä. Nämä kaksi virkaa täytyy pitää erossa toisistaan.
Ei voi syyttäjä puolustaa, eikä puolustaja syyttää syytettyä. Näin on hengellisessäkin maailmassa. Saatana on uskovien syyttäjä (34). Kun Saatana syyttää uskovaa synnistä,
hänen pyrkimyksensä on orjuuttaa ja sitoa hänet synnin kautta aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Pelon kautta hän pyrkii tuhoamaan uskovan Jumalan lapsen (35).
Kun Pyhä Henki nuhtelee ihmistä synnistä, Hän rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä.
Siksi Pyhä Henki johdattaa ihmistä parannuksen tekoon ja synnistä luopumiseen. Jumalan Hengellä on hyvät tavoitteet ihmistä kohtaan. Pyhä Henki haluaa tuoda siunauksensa syntisen elämään armon ja anteeksiantamuksen kautta. Hän haluaa antaa jokaiselle ihmiselle elämän, ilon ja sisäisen vapauden. Tämän Hän tekee kun syntinen tekee parannuksen ja hylkää syntinsä ja kääntyy Jumalan puoleen uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen (36). Silloin syntinen saa kaikki syntinsä anteeksi. Hän pääsee Jumalan lapsen asemaan ja vapauteen. Uskova saa lahjaksi ikuisen elämän Jumalan yhteydessä (37).
Näin Pyhän Hengen ja Saatanan ja puheet ja tavoitteet ovat vastakkaiset.
Tästä tiedämme onko meitä puhutteleva henki Saatanasta syyttäjämme, vai onko
Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.” Jeesuksen muisto ihana
on mieltä ilahduttava.
Ei voisi kuulla kalliimpaa,
ei veisata suloisempaa
kuin nimeänsä ihanaa.”

Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.Jumalan Hengen vaikuttamaa!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN TYÖ JA TEHTÄVÄ
Pyhän Hengen yksi tehtävä on osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Sen Hän tekee
johdattaakseen syntisen Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan
pelastuksen. Huomaa että, pelastus tulee Jumalalta joka valtaistuimella istuu
ja Karitsalta (26). Pelastusta ei saada jos Jumala ei sitä anna. Aloite on siis aina
Jumalalla joka tarjoaa pelastusta syntiselle. Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen
syntinsä vain jos syntisellä on mahdollisuus saada ne anteeksi.
Tässä on erikoisesti huomioitava tämä; Pyhä Henki ei tee turhaa työtä. Hän ei kiusaa ketään synnintunnolla. Hän ei herätä yhtäkään ihmistä synnintuntoon ilman armon ja anteeksisaamisen mahdollisuutta. Siksi synnintuntoon tullut ihminen voi saada syntinsä anteeksi.
Jumalan Henki osoittaa ja selittää aina synnintunnossa olevalle ihmiselle Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja tarjoaa armoa ja anteeksiantamusta. Tämän syntinen saa omistaa tekemällä parannuksen synneistään ja uskomalla Herraan Jeesukseen (27).
SAATANA VALEHTELIJA JA SYYTTÄJÄMME
Myös Saatana voi osoittaa meissä syntiä. Hänen puheensa on syyttävä ilman armoa
ja rakkautta. Hän ei anna mahdollisuutta anteeksiantamukseen ja pelastukseen.
Saatanan esittämä ratkaisu ongelmaan voi olla hyvin kohtalokas ja peruuttamaton.
Tästä erottaa Jumalan Hengen ja Saatanan puheen ja vaikutuksen toisistaan.
Saatana on valehtelija ja valheen isä. Totuutta hän ei puhu koska, hänessä ei ole
Totuutta. Kun hän käyttää Raamatun Sanaa, hän vääristää totuuden (28).
Totuus ei ole yksi tai kaksi asiayhteydestä irrotettua Raamatun jaetta joiden varaan
rakennetaan Raamatun kokonaisilmoituksen vastainen oppi.
Raamatun ilmoitus kokonaisuudessaan on totuus. Pyhä Henki yhtyy vain siihen Sanaan joka on Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa yhtäpitävä. Vain se Sana ja oppi mihin Pyhä Henki yhtyy on totuus. ”Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.” Pyhä Henki on totuuden ja armon Henki. Totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Näin Pyhän Hengen ilmoittama totuus synnistä tarjoaa aina armoa (29).
Tämä on hyvä muistaa kun vihollinen painaa päälle ja syyttää.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on armon evankeliumi.
Jumala antoi Paavalille ja myös meille tämän päivän Jeesuksen seuraajille armonsa evankeliumin julistuksen tehtäväksi. Laki annettiin Mooseksen kautta. Armo ja totuus Jeesuksessa Kristuksessa (30).Juuri näin.
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!Suo, Herra, mun sinuhun uskaltaa,
kun kiusaaja minua vainoaa
ja neuvottomuuteni vaivaa.
Kun voimasi suuruuden tunnustan,
saan pilkkaa ja naurua maailman
ja ahdistus mieltäni kaivaa.
Aamen! - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKKA
Tekstiin liittyvät Raamatun jakeet:
1. Joh 4:24, 2 Kor 3:17-18, Room 1:20, Kol 1:15, 1 Tim 1:17.
2. Jes 6:3, Ilm 4:8, 1 Piet 1:16.
3. 1 Moos 1:1-2, Job 33:4,6, Jes 64:8, Ps 104:24,30, Jer 10:16, 32:17, Jes 40:26-31.
4. Luuk 1:32,35, Matt:1:18-25.
5. Ap.t 16:6-7, Room 8:9-11, Ef 4:4, 1 Kor 12:4,9,11,13, Joh 1:18, 1 Joh 5:5-8.
6. Joh 14:23.
7. Ap.t 2:1-4, 15-18,33, 1 Kor 3:16-17, 6:15,19, 2 Kor 6:16, Ef 2:19-22.
8. Heb 3:7-19, Ap.t 28:25-28, Jes 6:8-11, Jer 5:18-24.
9. Fil 2:5-8, Joh 1:1,4,14, 11:25, 14:6, 1 Joh 1:1-2, 5:20, 1 Tim 3:16, Heb 9:14.
10. Joh 14:28.
11. Joh 6:46, 7:29, 8:42, 16:28, Luuk 1:35, Matt 1:18-23, Heb 7:26.
12. Joh 1:19-34, 1 Piet 1:10-12, Matt 1:19-23, 2:1-8, 3:1-17, Ap.t 2:22-32, 13:23,32, 26:6.
13. Matt 16:13-20, 26:63-64, Mark 14:60-62, Joh 4:25-26, 9:35-39.
14. Jes 40:1-11, 43:11, Jes 53:1-12, Mark 2:1-12, 14:61, Joh 1:49, Luuk 1:41-47, 67-79.
15. Luuk 4:31-41, 5:1-32, 6:17-19, Matt 7:28-29, 8:13-17, 9:18-35, Joh 7:32, 45-53.
16. Joh 6:36, 7:40-49, 8:30-59, 10:41-42, Matt 9:34, 12:9-15, 22-32.
17. Joh 1:14,17, Room 1:16-17, 3:21-26, 10:4, Tiit 2:11, Room 8:39, 1 Joh 4:9, 1 Tim 1:14.
18. 2 Tim 3:14-17, 1 Piet:2:1-4, Ps 107:20-21, 119:41-45,76, 105, 160, San 4:20-22.
19. 1 Tim 1:12-16, Ap.t 9:1-5, 22:3-8, 26:9, Fil 3:5-6. Gal 1:13-14.
20. 1 Joh 5:18.
21. Joh 1:13, 3:3-8, 20:17 Jes 9:5, 64:8, 1 Joh 3:1-2, 4:4, Room 8:9-16, Gal 4:4-7.
22. Luuk 9:23, 1 Tim 1:18-20, Joh 6:66-69, Ap.t 14:22, Kol 1:23.
23. 1 Joh 5:16.
24. Hebr 6:4-8.
25. Joh 6:37, 44-45, 65, 10:29, 17:9-11.
26. Joh 16:7-9, Gal 3:21-26, Room 3:19-26, 2 Kor 5:18-21, Ap.t 2:47, Ilm 7:10.
27. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19,26, 10:43-48,11:14, Tiit 2:11.
28. Joh 8:44.
29. Joh 1:14,17, 6:63, Heb 10:29, 1 Joh 5:6, Ps 119:160, 2 Kor 6:1-2, 13:13.
30 Apt 14:3, 20:24,32, 1 Tim 1:14, Tiit 2:11.
31. 1 Joh 2:1-2, 1:7-10, Jes 53:3-6, Ef 2:4-10, Room 4:16, 11:31-32, Gal 3:11, 22-24.
32. Joh 14:16-18, 26, 15:26, 16:13.
33. Psalmi 51:13-14, 2 Sam 11-12 luvut.
34. Ilm 12:10, Sak 3:1-5.
35. Joh 8:34, 10:10, Room 6:16, 20-23.
36. Ap.t 3:19,26, Joh 8:36, 10:9-10, Luuk 4:18, Gal 5:1, Room 6:17-23, 1 Joh 4:18.
37. Ap.t 10:43, 26:15-20, Gal 4:3-7, Joh 3:16, 1 Joh 5:11-13.
38. Ap.t 10:43, 15:9, 26:18, Room 10:10-11, 6:17, 22.
39. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19-20, 26.
40. 1 Joh 1:7-9, San 28:13, Ps 31:8-9-11, 20-23, 32:5
41. Jes 53:3-6, 2 Kor 5:18-21, Joh 1:29, Heb 1:3, 9:26, 10:4-23.
42. Room 5:6-11.Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
- Anonyymi
Mä tiedän virran mis ei vesi jäädy,
ei loista aurinko ei paista kuu.
Niin vaikeaa on sinne sisään pääsy,
tuuhean ruohon peitos on sen suu.
Iltaisin kun aurinkokin sammuu,
ja yllä loistaa kuulas kirkas kuu.
Mä otan esiin pienen palkovenheen
ahtaasta suusta sisään soudan sen.
Edestakaisin mä siellä soudan.
siks kunnes venhoin alkaa vuotamaan.
Tyytyväisnä päätän souturetken,
ja vedän venhoin taljaan kuivumaan. - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKKA
Tekstiin liittyvät Raamatun jakeet:
1. Joh 4:24, 2 Kor 3:17-18, Room 1:20, Kol 1:15, 1 Tim 1:17.
2. Jes 6:3, Ilm 4:8, 1 Piet 1:16.
3. 1 Moos 1:1-2, Job 33:4,6, Jes 64:8, Ps 104:24,30, Jer 10:16, 32:17, Jes 40:26-31.
4. Luuk 1:32,35, Matt:1:18-25.
5. Ap.t 16:6-7, Room 8:9-11, Ef 4:4, 1 Kor 12:4,9,11,13, Joh 1:18, 1 Joh 5:5-8.
6. Joh 14:23.
7. Ap.t 2:1-4, 15-18,33, 1 Kor 3:16-17, 6:15,19, 2 Kor 6:16, Ef 2:19-22.
8. Heb 3:7-19, Ap.t 28:25-28, Jes 6:8-11, Jer 5:18-24.
9. Fil 2:5-8, Joh 1:1,4,14, 11:25, 14:6, 1 Joh 1:1-2, 5:20, 1 Tim 3:16, Heb 9:14.
10. Joh 14:28.
11. Joh 6:46, 7:29, 8:42, 16:28, Luuk 1:35, Matt 1:18-23, Heb 7:26.
12. Joh 1:19-34, 1 Piet 1:10-12, Matt 1:19-23, 2:1-8, 3:1-17, Ap.t 2:22-32, 13:23,32, 26:6.
13. Matt 16:13-20, 26:63-64, Mark 14:60-62, Joh 4:25-26, 9:35-39.
14. Jes 40:1-11, 43:11, Jes 53:1-12, Mark 2:1-12, 14:61, Joh 1:49, Luuk 1:41-47, 67-79.
15. Luuk 4:31-41, 5:1-32, 6:17-19, Matt 7:28-29, 8:13-17, 9:18-35, Joh 7:32, 45-53.
16. Joh 6:36, 7:40-49, 8:30-59, 10:41-42, Matt 9:34, 12:9-15, 22-32.
17. Joh 1:14,17, Room 1:16-17, 3:21-26, 10:4, Tiit 2:11, Room 8:39, 1 Joh 4:9, 1 Tim 1:14.
18. 2 Tim 3:14-17, 1 Piet:2:1-4, Ps 107:20-21, 119:41-45,76, 105, 160, San 4:20-22.
19. 1 Tim 1:12-16, Ap.t 9:1-5, 22:3-8, 26:9, Fil 3:5-6. Gal 1:13-14.
20. 1 Joh 5:18.
21. Joh 1:13, 3:3-8, 20:17 Jes 9:5, 64:8, 1 Joh 3:1-2, 4:4, Room 8:9-16, Gal 4:4-7.
22. Luuk 9:23, 1 Tim 1:18-20, Joh 6:66-69, Ap.t 14:22, Kol 1:23.
23. 1 Joh 5:16.
24. Hebr 6:4-8.
25. Joh 6:37, 44-45, 65, 10:29, 17:9-11.
26. Joh 16:7-9, Gal 3:21-26, Room 3:19-26, 2 Kor 5:18-21, Ap.t 2:47, Ilm 7:10.
27. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19,26, 10:43-48,11:14, Tiit 2:11.
28. Joh 8:44.
29. Joh 1:14,17, 6:63, Heb 10:29, 1 Joh 5:6, Ps 119:160, 2 Kor 6:1-2, 13:13.
30 Apt 14:3, 20:24,32, 1 Tim 1:14, Tiit 2:11.
31. 1 Joh 2:1-2, 1:7-10, Jes 53:3-6, Ef 2:4-10, Room 4:16, 11:31-32, Gal 3:11, 22-24.
32. Joh 14:16-18, 26, 15:26, 16:13.
33. Psalmi 51:13-14, 2 Sam 11-12 luvut.
34. Ilm 12:10, Sak 3:1-5.
35. Joh 8:34, 10:10, Room 6:16, 20-23.
36. Ap.t 3:19,26, Joh 8:36, 10:9-10, Luuk 4:18, Gal 5:1, Room 6:17-23, 1 Joh 4:18.
37. Ap.t 10:43, 26:15-20, Gal 4:3-7, Joh 3:16, 1 Joh 5:11-13.
38. Ap.t 10:43, 15:9, 26:18, Room 10:10-11, 6:17, 22.
39. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19-20, 26.
40. 1 Joh 1:7-9, San 28:13, Ps 31:8-9-11, 20-23, 32:5
41. Jes 53:3-6, 2 Kor 5:18-21, Joh 1:29, Heb 1:3, 9:26, 10:4-23.
42. Room 5:6-11.” Minua tiellä autuuden
hän ohjaa Hengellänsä.
Luo tuoreen, vehmaan laitumen
hän kutsuu äänellänsä.
Hän tuntee kaikki tarpeeni,
hän täyttää köyhän sieluni
armollaan avaralla.” - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
JUMALAN LAPSEN KAKSI PUOLUSTAJAA
1. JEESUS KRISTUS
Jeesus Kristus on ensimmäinen Puolustajamme Isän luona taivaassa.
”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä
tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus”.
Johannes kirjoittaa tämän uskoville Jumalan lapsille. Tässä näemme että Jumalan lapsi ei selviä kilvoituksestaan synnittömänä. Hän voi tehdä yksittäisiä syntejä. Siksi hän tarvitsee Puolustajaa Pyhän Jumalan edessä. Uskovan kaikki synnit ovat sovitetut. Hän on osallinen sovituksesta uskonsa tähden. Hän saa synnit anteeksi tunnustamalla ja hylkäämällä ne. ”Rangaistus oli Hänen (Jeesuksen) päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.”
Pelastuksemme ja anteeksiantamuksemme on Jeesuksen Kristuksen verisissä haavoissa. Se ei ole meidän onnistuneessa vaelluksessamme. Jos pelastuksen ehtona olisi meidän täysin onnistunut vaelluksemme, kukaan ei voisi pelastua. Silloin pelastus ei olisikaan armosta; se olisi ansiosta. Mutta nyt se on armosta ja uskosta koska kukaan ei pelastu muulla tavalla (31).
2. PYHÄ HENKI
Pyhä Henki on uskovan toinen Puolustaja. Hän on uskovan kanssa täällä maan päällä.
”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän
kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska
se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän
tykönänne ja on teissä oleva” (32).
Pyhä Henki ei ole sellainen ”arka lintu” joksi Häntä joskus kuulee sanottavan jos
tällä tarkoitetaan sitä että Hän jättää uskovan heti kun syntiinlankeemus on tapahtunut. ”Hän pysyy teidän tykönänne”. Pyhä Henki tiesi jo silloin kun Hän tuli sinuun, että sinä et pysty elämään synnittömästi. Puolustajalla Pyhällä Hengellä on paljon kärsivällisyyttä.
Otetaan asiaa valaiseva esimerkki Raamatusta.
Kuningas Daavid oli tehnyt vakavia syntejä. Noin vuoden tämän jälkeen Jumala lähetti profeetta Naatanin Daavidin luokse paljastamaan hänelle hänen syntinsä. Silloin Daavid rukoilee Herraa:
”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä” (33).
Tässä on merkille pantava muutama asia. Ensinnäkin Daavid oli vielä Herran kasvojen edessä koska Daavid pyysi ettei Herra heittäisi häntä pois Hänen kasvojensa edestä. Toiseksi Daavidissa oli vielä Pyhä Henki koska hän rukoili ettei Herra ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeä. Mutta, Daavid oli menettänyt autuuden ilon syntinsä tähden. Siitä huolimatta hänessä oli vielä Pyhä Henki ja hän oli vielä Herran kasvojen edessä. Meidän tulee huomioida vielä yksi asia; Daavid eli vanhan liiton aikana jolloin synnit olivat vielä sovittamatta. Me olemme uuden liiton kansaa jolloin lopullinen ja täydellinen syntiuhri, Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut kaikki syntimme.
Vanhan liiton uhrieläinten veri peitti synnin jotta Jumala voisi olla tekemisissä kansansa kanssa. Uuden liiton täydellinen uhrikaritsa Jeesus Kristus Jumalan Poika poisti jokaisen synnin uhraamalla itsensä. Tämä on VT:n tilapäisten eläinuhrien ja UT:n Jeesuksen Kristuksen lopullisen ja täydellisen syntiuhrin suuri ja ratkaiseva ero.
Pyhä Henki on siis uskovan Puolustaja, ei syyttäjä.
Maallisessa oikeudenkäynnissä on sekä syyttäjä, että puolustaja. Nämä ovat kaksi eri
virkaa. Syyttäjän tehtävä on syyttää syytettyä ja vaatia hänelle rangaistusta. Puolustusasianajajan tehtävä on puolustaa syytettyä ja jos mahdollista, saada hänet kokonaan vapautetuksi kaikista syytöksistä. Nämä kaksi virkaa täytyy pitää erossa toisistaan.
Ei voi syyttäjä puolustaa, eikä puolustaja syyttää syytettyä. Näin on hengellisessäkin maailmassa. Saatana on uskovien syyttäjä (34). Kun Saatana syyttää uskovaa synnistä,
hänen pyrkimyksensä on orjuuttaa ja sitoa hänet synnin kautta aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Pelon kautta hän pyrkii tuhoamaan uskovan Jumalan lapsen (35).
Kun Pyhä Henki nuhtelee ihmistä synnistä, Hän rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä.
Siksi Pyhä Henki johdattaa ihmistä parannuksen tekoon ja synnistä luopumiseen. Jumalan Hengellä on hyvät tavoitteet ihmistä kohtaan. Pyhä Henki haluaa tuoda siunauksensa syntisen elämään armon ja anteeksiantamuksen kautta. Hän haluaa antaa jokaiselle ihmiselle elämän, ilon ja sisäisen vapauden. Tämän Hän tekee kun syntinen tekee parannuksen ja hylkää syntinsä ja kääntyy Jumalan puoleen uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen (36). Silloin syntinen saa kaikki syntinsä anteeksi. Hän pääsee Jumalan lapsen asemaan ja vapauteen. Uskova saa lahjaksi ikuisen elämän Jumalan yhteydessä (37).
Näin Pyhän Hengen ja Saatanan ja puheet ja tavoitteet ovat vastakkaiset.
Tästä tiedämme onko meitä puhutteleva henki Saatanasta syyttäjämme, vai onko
Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.” Kun päättyy kerran matkani,
lähetä, Herra, enkeli
luoksesi minut tuomaan.
Ruumiini kerran kätköön maan
nimeesi, Jeesus, siunataan,
se ota armon huomaan.
Kun herätät sen kuolleista,
suo minun taivaan riemussa
katsella kirkkauttasi
ja nähdä rakkaat kasvosi.
Oi Herrani,
suot autuuden, suot autuuden,
ylistys Herran ikuinen!”
Aamen! - Anonyymi
Herraamme aina luottaa saa,
jos ottaa hän tai antaa.
Hän leivän meille lahjoittaa
ja huolen meistä kantaa.
Jos riemun suo tai ristin tuo,
me häntä kiittäkäämme,
tahtoonsa tyytykäämme.
Aamen! - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SAULUS TARSOLAISEN ARMAHTAMINEN
Apostoli Paavali oli entinen pilkkaaja ja vainooja Saulus Tarsolainen. Saulus oli vainonnut väkivaltaisesti Jumalan seurakuntaa. Herra Jeesus ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä. Herra sanoi pilkan ja vainon kohdistuneen Häneen itseensä sanoessaan Saulukselle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”. Saulus vainosi siis Jeesusta. Sauluksen oli täytynyt pilkata jossakin määrin myös Pyhän Hengen toimintaa, koska hän vainosi uskovia väkivaltaisesti. Silloin Pyhä Henki vaikutti seurakunnassa hyvin voimakkaasti.
Siksi Saulus vastusti myös heissä ja heidän kauttaan toimivaa Pyhää Henkeä.
Saulus sai armon ja anteeksiantamuksen, koska hän oli tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa. Hän luuli palvelevansa isiensä Jumalaa taistellessaan Jeesuksen nimeä vastaan. Todellisuudessa hän oli taistellut Isiensä Jumalaa vastaan. Tämän totuuden paljastuminen hänelle oli hänen elämänsä mullistava käännekohta. Paavalilla oli niin voimakas synnintunto, että hän sanoi olevansa suurin syntinen. Hän sai laupeuden, jotta me ymmärtäisimme Jumalan kärsivällisyyden meitä kohtaan jotka uskomme Jeesukseen. Huomaa tämä; Saulus oli juutalainen fariseus (19). Jeesus oli aikaisemmin nuhdellut juuri fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta. Saulus siis kuului fariseusten joukkoon. Kuitenkin hän sai kaikki syntinsä anteeksi. Saulus Tarsolainenkaan ei siis ollut syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin.
Koska suurin syntinen, pilkkaaja ja vainooja, juutalainen Saulus Tarsolainen (Paavali)
sai syntinsä anteeksi, niin kuka tahansa voi pelastua. Tämän Jumala haluaa
vakuuttaa meille Sauluksen armahtamisen kautta. Näin ymmärrämme, että joku
yksittäinen varomaton sana, lausahdus tai teko ei ole heti anteeksiantamatonta
Pyhän Hengen pilkkaamista. Jokaisen ihmisen tulee tietysti noudattaa tervettä varovaisuutta kun on kysymys Pyhästä Hengestä ja Hänen mahdollisesta
vaikutuksesta tai selvästä toiminnasta. Jos kuitenkin jossakin tapauksessa on menty
niin pitkälle pilkkaamisessa, ettei sitä enää anneta anteeksi, pilkan on täytynyt olla
jatkuvaa, törkeätä ja tahallista. Ei siis vain joku harkitsematon lausahdus tai teko.
JUMALAN LAPSI VARJELEE ITSEÄNSÄ
Apostoli Johannes kirjoittaa kuoleman synnistä. Heti sen jälkeen hän ilmoittaa suuren
totuuden joka on syytä huomioida.
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, vaan Jumalasta
syntynyt varjelee itseään, eikä Paha pääse häneen käsiksi” (20).
Tämä ”tee syntiä” tarkoittaa jatkuvaa tahallista synnin harjoittamista. Se ei tarkoita tilapäisiä syntiin lankeamisia ja ”kompurointeja” joita tapahtuu jokaiselle uskovalle. Uskova ei siis elä tahallisessa synnissä harjoittaen syntiä. Uudestisyntynyt uskova on syntynyt Pyhästä Hengestä ja Jumalasta. Näin Pyhä Henki on myös uskovan hengellinen Isä. Uskova ei pilkkaa tahallisesti hengellistä Isäänsä Pyhää Henkeä. Jumalan Henki asuu hänessä ja hän kunnioittaa ja rakastaa Jumalan Henkeä. Jumalan Henki, joka on uskovassa, on suurempi kuin se henki joka on maailmassa. Tästä johtuen Paha (Saatana) ei pääse käsiksi Jumalan lapseen. Uskova on saanut lapseuden Hengen jossa hän huutaa ”Abba Isä”. Uskova tahtoo miellyttää hengellistä taivaallista Isäänsä. Hän varjelee itseään synniltä taistelemalla sitä vastaan. Pyhä Henki auttaa uskovaa tässä taistelussa (21).Ja vaikka järkkyisikin maa
ja tulva syöksähtäisi
tai raunioita, kuolemaa
vain kaupungeista jäisi,
niin järkkymättä kuitenkin
jää muuri Herran kaupungin.
Se kestää paikallansa. - Anonyymi
Kyllä!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKKA
Tekstiin liittyvät Raamatun jakeet:
1. Joh 4:24, 2 Kor 3:17-18, Room 1:20, Kol 1:15, 1 Tim 1:17.
2. Jes 6:3, Ilm 4:8, 1 Piet 1:16.
3. 1 Moos 1:1-2, Job 33:4,6, Jes 64:8, Ps 104:24,30, Jer 10:16, 32:17, Jes 40:26-31.
4. Luuk 1:32,35, Matt:1:18-25.
5. Ap.t 16:6-7, Room 8:9-11, Ef 4:4, 1 Kor 12:4,9,11,13, Joh 1:18, 1 Joh 5:5-8.
6. Joh 14:23.
7. Ap.t 2:1-4, 15-18,33, 1 Kor 3:16-17, 6:15,19, 2 Kor 6:16, Ef 2:19-22.
8. Heb 3:7-19, Ap.t 28:25-28, Jes 6:8-11, Jer 5:18-24.
9. Fil 2:5-8, Joh 1:1,4,14, 11:25, 14:6, 1 Joh 1:1-2, 5:20, 1 Tim 3:16, Heb 9:14.
10. Joh 14:28.
11. Joh 6:46, 7:29, 8:42, 16:28, Luuk 1:35, Matt 1:18-23, Heb 7:26.
12. Joh 1:19-34, 1 Piet 1:10-12, Matt 1:19-23, 2:1-8, 3:1-17, Ap.t 2:22-32, 13:23,32, 26:6.
13. Matt 16:13-20, 26:63-64, Mark 14:60-62, Joh 4:25-26, 9:35-39.
14. Jes 40:1-11, 43:11, Jes 53:1-12, Mark 2:1-12, 14:61, Joh 1:49, Luuk 1:41-47, 67-79.
15. Luuk 4:31-41, 5:1-32, 6:17-19, Matt 7:28-29, 8:13-17, 9:18-35, Joh 7:32, 45-53.
16. Joh 6:36, 7:40-49, 8:30-59, 10:41-42, Matt 9:34, 12:9-15, 22-32.
17. Joh 1:14,17, Room 1:16-17, 3:21-26, 10:4, Tiit 2:11, Room 8:39, 1 Joh 4:9, 1 Tim 1:14.
18. 2 Tim 3:14-17, 1 Piet:2:1-4, Ps 107:20-21, 119:41-45,76, 105, 160, San 4:20-22.
19. 1 Tim 1:12-16, Ap.t 9:1-5, 22:3-8, 26:9, Fil 3:5-6. Gal 1:13-14.
20. 1 Joh 5:18.
21. Joh 1:13, 3:3-8, 20:17 Jes 9:5, 64:8, 1 Joh 3:1-2, 4:4, Room 8:9-16, Gal 4:4-7.
22. Luuk 9:23, 1 Tim 1:18-20, Joh 6:66-69, Ap.t 14:22, Kol 1:23.
23. 1 Joh 5:16.
24. Hebr 6:4-8.
25. Joh 6:37, 44-45, 65, 10:29, 17:9-11.
26. Joh 16:7-9, Gal 3:21-26, Room 3:19-26, 2 Kor 5:18-21, Ap.t 2:47, Ilm 7:10.
27. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19,26, 10:43-48,11:14, Tiit 2:11.
28. Joh 8:44.
29. Joh 1:14,17, 6:63, Heb 10:29, 1 Joh 5:6, Ps 119:160, 2 Kor 6:1-2, 13:13.
30 Apt 14:3, 20:24,32, 1 Tim 1:14, Tiit 2:11.
31. 1 Joh 2:1-2, 1:7-10, Jes 53:3-6, Ef 2:4-10, Room 4:16, 11:31-32, Gal 3:11, 22-24.
32. Joh 14:16-18, 26, 15:26, 16:13.
33. Psalmi 51:13-14, 2 Sam 11-12 luvut.
34. Ilm 12:10, Sak 3:1-5.
35. Joh 8:34, 10:10, Room 6:16, 20-23.
36. Ap.t 3:19,26, Joh 8:36, 10:9-10, Luuk 4:18, Gal 5:1, Room 6:17-23, 1 Joh 4:18.
37. Ap.t 10:43, 26:15-20, Gal 4:3-7, Joh 3:16, 1 Joh 5:11-13.
38. Ap.t 10:43, 15:9, 26:18, Room 10:10-11, 6:17, 22.
39. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19-20, 26.
40. 1 Joh 1:7-9, San 28:13, Ps 31:8-9-11, 20-23, 32:5
41. Jes 53:3-6, 2 Kor 5:18-21, Joh 1:29, Heb 1:3, 9:26, 10:4-23.
42. Room 5:6-11.Juuri noin.
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!” Suo, että vaeltaisin
turhuutta karttaen
ja Hengen lahjat saisin,
ilon ja rakkauden.
Suo voimaa taistella
ja hyvin kilvoitella,
uskossa tavoitella
elämän kruunua.” - Anonyymi
gtt kirjoitti:
kiitoksia mahtavasta ja kattavasta yhteenvedosta ja opetuksesta!
Tästä on varmasti monelle apua, itse kullekin muistutuksen sanaksi.
Kiitoksia ja siunausta Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa!Tämä ylös! Hop!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet syntiset pelkäävät, että he käryävät synneistään, jos tulevat uskoon.
Niinpä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhän Hengen vaikuttamaa tekstiä.
Joo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä maar näin on!
Toki
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
JUMALAN LAPSEN KAKSI PUOLUSTAJAA
1. JEESUS KRISTUS
Jeesus Kristus on ensimmäinen Puolustajamme Isän luona taivaassa.
”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä
tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus”.
Johannes kirjoittaa tämän uskoville Jumalan lapsille. Tässä näemme että Jumalan lapsi ei selviä kilvoituksestaan synnittömänä. Hän voi tehdä yksittäisiä syntejä. Siksi hän tarvitsee Puolustajaa Pyhän Jumalan edessä. Uskovan kaikki synnit ovat sovitetut. Hän on osallinen sovituksesta uskonsa tähden. Hän saa synnit anteeksi tunnustamalla ja hylkäämällä ne. ”Rangaistus oli Hänen (Jeesuksen) päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.”
Pelastuksemme ja anteeksiantamuksemme on Jeesuksen Kristuksen verisissä haavoissa. Se ei ole meidän onnistuneessa vaelluksessamme. Jos pelastuksen ehtona olisi meidän täysin onnistunut vaelluksemme, kukaan ei voisi pelastua. Silloin pelastus ei olisikaan armosta; se olisi ansiosta. Mutta nyt se on armosta ja uskosta koska kukaan ei pelastu muulla tavalla (31).
2. PYHÄ HENKI
Pyhä Henki on uskovan toinen Puolustaja. Hän on uskovan kanssa täällä maan päällä.
”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän
kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska
se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän
tykönänne ja on teissä oleva” (32).
Pyhä Henki ei ole sellainen ”arka lintu” joksi Häntä joskus kuulee sanottavan jos
tällä tarkoitetaan sitä että Hän jättää uskovan heti kun syntiinlankeemus on tapahtunut. ”Hän pysyy teidän tykönänne”. Pyhä Henki tiesi jo silloin kun Hän tuli sinuun, että sinä et pysty elämään synnittömästi. Puolustajalla Pyhällä Hengellä on paljon kärsivällisyyttä.
Otetaan asiaa valaiseva esimerkki Raamatusta.
Kuningas Daavid oli tehnyt vakavia syntejä. Noin vuoden tämän jälkeen Jumala lähetti profeetta Naatanin Daavidin luokse paljastamaan hänelle hänen syntinsä. Silloin Daavid rukoilee Herraa:
”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä” (33).
Tässä on merkille pantava muutama asia. Ensinnäkin Daavid oli vielä Herran kasvojen edessä koska Daavid pyysi ettei Herra heittäisi häntä pois Hänen kasvojensa edestä. Toiseksi Daavidissa oli vielä Pyhä Henki koska hän rukoili ettei Herra ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeä. Mutta, Daavid oli menettänyt autuuden ilon syntinsä tähden. Siitä huolimatta hänessä oli vielä Pyhä Henki ja hän oli vielä Herran kasvojen edessä. Meidän tulee huomioida vielä yksi asia; Daavid eli vanhan liiton aikana jolloin synnit olivat vielä sovittamatta. Me olemme uuden liiton kansaa jolloin lopullinen ja täydellinen syntiuhri, Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut kaikki syntimme.
Vanhan liiton uhrieläinten veri peitti synnin jotta Jumala voisi olla tekemisissä kansansa kanssa. Uuden liiton täydellinen uhrikaritsa Jeesus Kristus Jumalan Poika poisti jokaisen synnin uhraamalla itsensä. Tämä on VT:n tilapäisten eläinuhrien ja UT:n Jeesuksen Kristuksen lopullisen ja täydellisen syntiuhrin suuri ja ratkaiseva ero.
Pyhä Henki on siis uskovan Puolustaja, ei syyttäjä.
Maallisessa oikeudenkäynnissä on sekä syyttäjä, että puolustaja. Nämä ovat kaksi eri
virkaa. Syyttäjän tehtävä on syyttää syytettyä ja vaatia hänelle rangaistusta. Puolustusasianajajan tehtävä on puolustaa syytettyä ja jos mahdollista, saada hänet kokonaan vapautetuksi kaikista syytöksistä. Nämä kaksi virkaa täytyy pitää erossa toisistaan.
Ei voi syyttäjä puolustaa, eikä puolustaja syyttää syytettyä. Näin on hengellisessäkin maailmassa. Saatana on uskovien syyttäjä (34). Kun Saatana syyttää uskovaa synnistä,
hänen pyrkimyksensä on orjuuttaa ja sitoa hänet synnin kautta aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Pelon kautta hän pyrkii tuhoamaan uskovan Jumalan lapsen (35).
Kun Pyhä Henki nuhtelee ihmistä synnistä, Hän rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä.
Siksi Pyhä Henki johdattaa ihmistä parannuksen tekoon ja synnistä luopumiseen. Jumalan Hengellä on hyvät tavoitteet ihmistä kohtaan. Pyhä Henki haluaa tuoda siunauksensa syntisen elämään armon ja anteeksiantamuksen kautta. Hän haluaa antaa jokaiselle ihmiselle elämän, ilon ja sisäisen vapauden. Tämän Hän tekee kun syntinen tekee parannuksen ja hylkää syntinsä ja kääntyy Jumalan puoleen uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen (36). Silloin syntinen saa kaikki syntinsä anteeksi. Hän pääsee Jumalan lapsen asemaan ja vapauteen. Uskova saa lahjaksi ikuisen elämän Jumalan yhteydessä (37).
Näin Pyhän Hengen ja Saatanan ja puheet ja tavoitteet ovat vastakkaiset.
Tästä tiedämme onko meitä puhutteleva henki Saatanasta syyttäjämme, vai onko
Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.On vanhurskaitten polku
kuin aamuruskon tie.
Se vihdoin täyteen päivään
Jumalan lapsen vie.
Näin seurakunnassasi
myös meitä hoivassasi
rauhaasi, Herra, vie. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt ihmisoppi erheineen
hallitsee maailmassa,
ei ota sanaa ohjeekseen,
on vääryys kasvamassa.
Yö lieneekö jo edessä
ja vaivan aika käsissä,
tuo ennen ennustettu?
Aamen!Elämmekö pian vaikeita aikoja?
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUKSEN KOLME EHTOA.
1. Usko Jeesukseen
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit
anteeksi hänen nimensä kautta.” Ja ”hän puhdisti heidän sydämensä uskolla. Sekä
”saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen
joukossa.” Ja vielä ”sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi.”
Sydämen usko johtaa parannukseen ja pyhitykseen.
Pyhitys on synnistä pois pyrkimistä ja Jumalalle antautumista (38).
2. Parannuksen teko/kääntymys
Jeesus sanoi: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava
hänen nimessänsä kaikille kansoille.”
Pietari julisti: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen
lahjan.” Sekä: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista…”
Ja vielä: ”Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet
siunaamaan teitä, kun käännytte itse kukin pois pahuudestanne.” (39).
3. Syntien tunnustaminen Jumalalle
”Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että
hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää,
se saa armon.”
”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin:
”Minä tunnustan Herralle rikokseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani” (40).
Näiden kolmen ehdon täyttyessä syntinen saa syntinsä anteeksi
Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Yhteenvetona toteamme:
Jos joku on syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin, hän ei usko Jeesukseen.
Hän ei tunnusta että hän on tehnyt syntiä eikä hän tee parannusta. Hän on täysin kylmä uskon asioille. Siksi hän ei myöskään voi saada syntiään anteeksi. Jumalan Sana ei voi olla ristiriitainen itsensä kanssa. Se, joka tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, uskoo Häneen, tunnustaa ja hylkää syntinsä, saa syntinsä anteeksi. Olkoon synti sitten mitä tahansa. Näin yksinkertaista se on.
Jeesuksen sovitustyö kattaa jokaisen synnin mitä ihmiset ovat tehneet ja tekevät. Kaikkein kauhistuttavimmatkin teot Jeesus on sovittanut.
Meidän tulee muistaa; Jeesuksen sovitustyö ei koske ainoastaan niitä syntejä joihin syyllistyimme ennen uskoontuloamme. Jeesuksen sovitustyö kattaa myös ne synnit joihin me uskovinakin lankeilemme. Jeesus kärsi ristillä syntiemme tähden ja kuoli puolestamme kun me vielä elimme syntiä harjoittaen Jumalan vihollisina. Miten Jumala suhtautuu meihin nyt kun olemme uskossa Jeesuksen ja olemme sovitetut? (41).
Raamattu todistaa:
”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme
syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet” (42).
loppu!
Siunaavin terveisin jaikalAamen!

Siunaavin terveisin jaikalSiis pyydä täällä täyttää
Jumalan tahtoa,
uskollisesti käyttää
armonsa lahjoja.
Kun vanhurskautta Herran
käyt tavoittelemaan,
muu hyvä kaikki kerran
sinulle siunataan.
Aamen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapahtajaa muistaaksemme
saamme jälleen ruoaksemme
Herran ruumiin leivässä,
verensä kalliin viinissä.
Aamen!Kiitos Jeesukselle uhrityöstään!
- Anonyymi
Työn kuorma, Jeesus, huojenna
myös ihmisiltä muilta,
niin lepovuoroon päässeiltä
kuin työhön kutsutuilta.
Maaseudun siunaa asujat
ja kaupunkien kansa.
Kaikkia hoida, varjele
töissänsä, toimissansa. - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
JUMALAN LAPSEN KAKSI PUOLUSTAJAA
1. JEESUS KRISTUS
Jeesus Kristus on ensimmäinen Puolustajamme Isän luona taivaassa.
”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä
tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus”.
Johannes kirjoittaa tämän uskoville Jumalan lapsille. Tässä näemme että Jumalan lapsi ei selviä kilvoituksestaan synnittömänä. Hän voi tehdä yksittäisiä syntejä. Siksi hän tarvitsee Puolustajaa Pyhän Jumalan edessä. Uskovan kaikki synnit ovat sovitetut. Hän on osallinen sovituksesta uskonsa tähden. Hän saa synnit anteeksi tunnustamalla ja hylkäämällä ne. ”Rangaistus oli Hänen (Jeesuksen) päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.”
Pelastuksemme ja anteeksiantamuksemme on Jeesuksen Kristuksen verisissä haavoissa. Se ei ole meidän onnistuneessa vaelluksessamme. Jos pelastuksen ehtona olisi meidän täysin onnistunut vaelluksemme, kukaan ei voisi pelastua. Silloin pelastus ei olisikaan armosta; se olisi ansiosta. Mutta nyt se on armosta ja uskosta koska kukaan ei pelastu muulla tavalla (31).
2. PYHÄ HENKI
Pyhä Henki on uskovan toinen Puolustaja. Hän on uskovan kanssa täällä maan päällä.
”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän
kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska
se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän
tykönänne ja on teissä oleva” (32).
Pyhä Henki ei ole sellainen ”arka lintu” joksi Häntä joskus kuulee sanottavan jos
tällä tarkoitetaan sitä että Hän jättää uskovan heti kun syntiinlankeemus on tapahtunut. ”Hän pysyy teidän tykönänne”. Pyhä Henki tiesi jo silloin kun Hän tuli sinuun, että sinä et pysty elämään synnittömästi. Puolustajalla Pyhällä Hengellä on paljon kärsivällisyyttä.
Otetaan asiaa valaiseva esimerkki Raamatusta.
Kuningas Daavid oli tehnyt vakavia syntejä. Noin vuoden tämän jälkeen Jumala lähetti profeetta Naatanin Daavidin luokse paljastamaan hänelle hänen syntinsä. Silloin Daavid rukoilee Herraa:
”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä” (33).
Tässä on merkille pantava muutama asia. Ensinnäkin Daavid oli vielä Herran kasvojen edessä koska Daavid pyysi ettei Herra heittäisi häntä pois Hänen kasvojensa edestä. Toiseksi Daavidissa oli vielä Pyhä Henki koska hän rukoili ettei Herra ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeä. Mutta, Daavid oli menettänyt autuuden ilon syntinsä tähden. Siitä huolimatta hänessä oli vielä Pyhä Henki ja hän oli vielä Herran kasvojen edessä. Meidän tulee huomioida vielä yksi asia; Daavid eli vanhan liiton aikana jolloin synnit olivat vielä sovittamatta. Me olemme uuden liiton kansaa jolloin lopullinen ja täydellinen syntiuhri, Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut kaikki syntimme.
Vanhan liiton uhrieläinten veri peitti synnin jotta Jumala voisi olla tekemisissä kansansa kanssa. Uuden liiton täydellinen uhrikaritsa Jeesus Kristus Jumalan Poika poisti jokaisen synnin uhraamalla itsensä. Tämä on VT:n tilapäisten eläinuhrien ja UT:n Jeesuksen Kristuksen lopullisen ja täydellisen syntiuhrin suuri ja ratkaiseva ero.
Pyhä Henki on siis uskovan Puolustaja, ei syyttäjä.
Maallisessa oikeudenkäynnissä on sekä syyttäjä, että puolustaja. Nämä ovat kaksi eri
virkaa. Syyttäjän tehtävä on syyttää syytettyä ja vaatia hänelle rangaistusta. Puolustusasianajajan tehtävä on puolustaa syytettyä ja jos mahdollista, saada hänet kokonaan vapautetuksi kaikista syytöksistä. Nämä kaksi virkaa täytyy pitää erossa toisistaan.
Ei voi syyttäjä puolustaa, eikä puolustaja syyttää syytettyä. Näin on hengellisessäkin maailmassa. Saatana on uskovien syyttäjä (34). Kun Saatana syyttää uskovaa synnistä,
hänen pyrkimyksensä on orjuuttaa ja sitoa hänet synnin kautta aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Pelon kautta hän pyrkii tuhoamaan uskovan Jumalan lapsen (35).
Kun Pyhä Henki nuhtelee ihmistä synnistä, Hän rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä.
Siksi Pyhä Henki johdattaa ihmistä parannuksen tekoon ja synnistä luopumiseen. Jumalan Hengellä on hyvät tavoitteet ihmistä kohtaan. Pyhä Henki haluaa tuoda siunauksensa syntisen elämään armon ja anteeksiantamuksen kautta. Hän haluaa antaa jokaiselle ihmiselle elämän, ilon ja sisäisen vapauden. Tämän Hän tekee kun syntinen tekee parannuksen ja hylkää syntinsä ja kääntyy Jumalan puoleen uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen (36). Silloin syntinen saa kaikki syntinsä anteeksi. Hän pääsee Jumalan lapsen asemaan ja vapauteen. Uskova saa lahjaksi ikuisen elämän Jumalan yhteydessä (37).
Näin Pyhän Hengen ja Saatanan ja puheet ja tavoitteet ovat vastakkaiset.
Tästä tiedämme onko meitä puhutteleva henki Saatanasta syyttäjämme, vai onko
Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.”Herrani, armahda,
ohjaa ja taivuta,
minne ja milloinka tahtosi vie.
Neuvoilla Henkesi
valaise mieleni.
Tee, Jeesus, rakkaaksi ristisi tie.” - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SAULUS TARSOLAISEN ARMAHTAMINEN
Apostoli Paavali oli entinen pilkkaaja ja vainooja Saulus Tarsolainen. Saulus oli vainonnut väkivaltaisesti Jumalan seurakuntaa. Herra Jeesus ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä. Herra sanoi pilkan ja vainon kohdistuneen Häneen itseensä sanoessaan Saulukselle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”. Saulus vainosi siis Jeesusta. Sauluksen oli täytynyt pilkata jossakin määrin myös Pyhän Hengen toimintaa, koska hän vainosi uskovia väkivaltaisesti. Silloin Pyhä Henki vaikutti seurakunnassa hyvin voimakkaasti.
Siksi Saulus vastusti myös heissä ja heidän kauttaan toimivaa Pyhää Henkeä.
Saulus sai armon ja anteeksiantamuksen, koska hän oli tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa. Hän luuli palvelevansa isiensä Jumalaa taistellessaan Jeesuksen nimeä vastaan. Todellisuudessa hän oli taistellut Isiensä Jumalaa vastaan. Tämän totuuden paljastuminen hänelle oli hänen elämänsä mullistava käännekohta. Paavalilla oli niin voimakas synnintunto, että hän sanoi olevansa suurin syntinen. Hän sai laupeuden, jotta me ymmärtäisimme Jumalan kärsivällisyyden meitä kohtaan jotka uskomme Jeesukseen. Huomaa tämä; Saulus oli juutalainen fariseus (19). Jeesus oli aikaisemmin nuhdellut juuri fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta. Saulus siis kuului fariseusten joukkoon. Kuitenkin hän sai kaikki syntinsä anteeksi. Saulus Tarsolainenkaan ei siis ollut syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin.
Koska suurin syntinen, pilkkaaja ja vainooja, juutalainen Saulus Tarsolainen (Paavali)
sai syntinsä anteeksi, niin kuka tahansa voi pelastua. Tämän Jumala haluaa
vakuuttaa meille Sauluksen armahtamisen kautta. Näin ymmärrämme, että joku
yksittäinen varomaton sana, lausahdus tai teko ei ole heti anteeksiantamatonta
Pyhän Hengen pilkkaamista. Jokaisen ihmisen tulee tietysti noudattaa tervettä varovaisuutta kun on kysymys Pyhästä Hengestä ja Hänen mahdollisesta
vaikutuksesta tai selvästä toiminnasta. Jos kuitenkin jossakin tapauksessa on menty
niin pitkälle pilkkaamisessa, ettei sitä enää anneta anteeksi, pilkan on täytynyt olla
jatkuvaa, törkeätä ja tahallista. Ei siis vain joku harkitsematon lausahdus tai teko.
JUMALAN LAPSI VARJELEE ITSEÄNSÄ
Apostoli Johannes kirjoittaa kuoleman synnistä. Heti sen jälkeen hän ilmoittaa suuren
totuuden joka on syytä huomioida.
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, vaan Jumalasta
syntynyt varjelee itseään, eikä Paha pääse häneen käsiksi” (20).
Tämä ”tee syntiä” tarkoittaa jatkuvaa tahallista synnin harjoittamista. Se ei tarkoita tilapäisiä syntiin lankeamisia ja ”kompurointeja” joita tapahtuu jokaiselle uskovalle. Uskova ei siis elä tahallisessa synnissä harjoittaen syntiä. Uudestisyntynyt uskova on syntynyt Pyhästä Hengestä ja Jumalasta. Näin Pyhä Henki on myös uskovan hengellinen Isä. Uskova ei pilkkaa tahallisesti hengellistä Isäänsä Pyhää Henkeä. Jumalan Henki asuu hänessä ja hän kunnioittaa ja rakastaa Jumalan Henkeä. Jumalan Henki, joka on uskovassa, on suurempi kuin se henki joka on maailmassa. Tästä johtuen Paha (Saatana) ei pääse käsiksi Jumalan lapseen. Uskova on saanut lapseuden Hengen jossa hän huutaa ”Abba Isä”. Uskova tahtoo miellyttää hengellistä taivaallista Isäänsä. Hän varjelee itseään synniltä taistelemalla sitä vastaan. Pyhä Henki auttaa uskovaa tässä taistelussa (21).Raitista opetusta!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!Pilvimuurista valo välähtää.
Pilvimuurista valo välähtää.
Läpi lukkojenkin
Herra Jeesus tulla voi.
Kuolleista hän noussut on. - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN TYÖ JA TEHTÄVÄ
Pyhän Hengen yksi tehtävä on osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Sen Hän tekee
johdattaakseen syntisen Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan
pelastuksen. Huomaa että, pelastus tulee Jumalalta joka valtaistuimella istuu
ja Karitsalta (26). Pelastusta ei saada jos Jumala ei sitä anna. Aloite on siis aina
Jumalalla joka tarjoaa pelastusta syntiselle. Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen
syntinsä vain jos syntisellä on mahdollisuus saada ne anteeksi.
Tässä on erikoisesti huomioitava tämä; Pyhä Henki ei tee turhaa työtä. Hän ei kiusaa ketään synnintunnolla. Hän ei herätä yhtäkään ihmistä synnintuntoon ilman armon ja anteeksisaamisen mahdollisuutta. Siksi synnintuntoon tullut ihminen voi saada syntinsä anteeksi.
Jumalan Henki osoittaa ja selittää aina synnintunnossa olevalle ihmiselle Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja tarjoaa armoa ja anteeksiantamusta. Tämän syntinen saa omistaa tekemällä parannuksen synneistään ja uskomalla Herraan Jeesukseen (27).
SAATANA VALEHTELIJA JA SYYTTÄJÄMME
Myös Saatana voi osoittaa meissä syntiä. Hänen puheensa on syyttävä ilman armoa
ja rakkautta. Hän ei anna mahdollisuutta anteeksiantamukseen ja pelastukseen.
Saatanan esittämä ratkaisu ongelmaan voi olla hyvin kohtalokas ja peruuttamaton.
Tästä erottaa Jumalan Hengen ja Saatanan puheen ja vaikutuksen toisistaan.
Saatana on valehtelija ja valheen isä. Totuutta hän ei puhu koska, hänessä ei ole
Totuutta. Kun hän käyttää Raamatun Sanaa, hän vääristää totuuden (28).
Totuus ei ole yksi tai kaksi asiayhteydestä irrotettua Raamatun jaetta joiden varaan
rakennetaan Raamatun kokonaisilmoituksen vastainen oppi.
Raamatun ilmoitus kokonaisuudessaan on totuus. Pyhä Henki yhtyy vain siihen Sanaan joka on Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa yhtäpitävä. Vain se Sana ja oppi mihin Pyhä Henki yhtyy on totuus. ”Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.” Pyhä Henki on totuuden ja armon Henki. Totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Näin Pyhän Hengen ilmoittama totuus synnistä tarjoaa aina armoa (29).
Tämä on hyvä muistaa kun vihollinen painaa päälle ja syyttää.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on armon evankeliumi.
Jumala antoi Paavalille ja myös meille tämän päivän Jeesuksen seuraajille armonsa evankeliumin julistuksen tehtäväksi. Laki annettiin Mooseksen kautta. Armo ja totuus Jeesuksessa Kristuksessa (30).Herra Jeesus, kuollessasi
huudat Isään turvaten
vielä viime voimillasi
halki suuren pimeyden:
”Isä, sinun käsiisi
minä annan henkeni!”
Minullekin turva anna,
kotiin käsissäsi kanna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnia Jumalalle!
Jeesus, kalliin veresi
anna olla aarteenamme,
että lunastuksesi
luottavasti omistamme.
Anna vuosi vuodelta
meidän kasvaa armossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatana on nimeomaan syyttäjä!
Kyllä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Enkelit ensin
paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran,
maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi.”Valtava asia, Jeesuksen armo!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
JUMALAN LAPSEN KAKSI PUOLUSTAJAA
1. JEESUS KRISTUS
Jeesus Kristus on ensimmäinen Puolustajamme Isän luona taivaassa.
”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä
tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus”.
Johannes kirjoittaa tämän uskoville Jumalan lapsille. Tässä näemme että Jumalan lapsi ei selviä kilvoituksestaan synnittömänä. Hän voi tehdä yksittäisiä syntejä. Siksi hän tarvitsee Puolustajaa Pyhän Jumalan edessä. Uskovan kaikki synnit ovat sovitetut. Hän on osallinen sovituksesta uskonsa tähden. Hän saa synnit anteeksi tunnustamalla ja hylkäämällä ne. ”Rangaistus oli Hänen (Jeesuksen) päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.”
Pelastuksemme ja anteeksiantamuksemme on Jeesuksen Kristuksen verisissä haavoissa. Se ei ole meidän onnistuneessa vaelluksessamme. Jos pelastuksen ehtona olisi meidän täysin onnistunut vaelluksemme, kukaan ei voisi pelastua. Silloin pelastus ei olisikaan armosta; se olisi ansiosta. Mutta nyt se on armosta ja uskosta koska kukaan ei pelastu muulla tavalla (31).
2. PYHÄ HENKI
Pyhä Henki on uskovan toinen Puolustaja. Hän on uskovan kanssa täällä maan päällä.
”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän
kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska
se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän
tykönänne ja on teissä oleva” (32).
Pyhä Henki ei ole sellainen ”arka lintu” joksi Häntä joskus kuulee sanottavan jos
tällä tarkoitetaan sitä että Hän jättää uskovan heti kun syntiinlankeemus on tapahtunut. ”Hän pysyy teidän tykönänne”. Pyhä Henki tiesi jo silloin kun Hän tuli sinuun, että sinä et pysty elämään synnittömästi. Puolustajalla Pyhällä Hengellä on paljon kärsivällisyyttä.
Otetaan asiaa valaiseva esimerkki Raamatusta.
Kuningas Daavid oli tehnyt vakavia syntejä. Noin vuoden tämän jälkeen Jumala lähetti profeetta Naatanin Daavidin luokse paljastamaan hänelle hänen syntinsä. Silloin Daavid rukoilee Herraa:
”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä” (33).
Tässä on merkille pantava muutama asia. Ensinnäkin Daavid oli vielä Herran kasvojen edessä koska Daavid pyysi ettei Herra heittäisi häntä pois Hänen kasvojensa edestä. Toiseksi Daavidissa oli vielä Pyhä Henki koska hän rukoili ettei Herra ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeä. Mutta, Daavid oli menettänyt autuuden ilon syntinsä tähden. Siitä huolimatta hänessä oli vielä Pyhä Henki ja hän oli vielä Herran kasvojen edessä. Meidän tulee huomioida vielä yksi asia; Daavid eli vanhan liiton aikana jolloin synnit olivat vielä sovittamatta. Me olemme uuden liiton kansaa jolloin lopullinen ja täydellinen syntiuhri, Jeesus Kristus Jumalan Poika on sovittanut kaikki syntimme.
Vanhan liiton uhrieläinten veri peitti synnin jotta Jumala voisi olla tekemisissä kansansa kanssa. Uuden liiton täydellinen uhrikaritsa Jeesus Kristus Jumalan Poika poisti jokaisen synnin uhraamalla itsensä. Tämä on VT:n tilapäisten eläinuhrien ja UT:n Jeesuksen Kristuksen lopullisen ja täydellisen syntiuhrin suuri ja ratkaiseva ero.
Pyhä Henki on siis uskovan Puolustaja, ei syyttäjä.
Maallisessa oikeudenkäynnissä on sekä syyttäjä, että puolustaja. Nämä ovat kaksi eri
virkaa. Syyttäjän tehtävä on syyttää syytettyä ja vaatia hänelle rangaistusta. Puolustusasianajajan tehtävä on puolustaa syytettyä ja jos mahdollista, saada hänet kokonaan vapautetuksi kaikista syytöksistä. Nämä kaksi virkaa täytyy pitää erossa toisistaan.
Ei voi syyttäjä puolustaa, eikä puolustaja syyttää syytettyä. Näin on hengellisessäkin maailmassa. Saatana on uskovien syyttäjä (34). Kun Saatana syyttää uskovaa synnistä,
hänen pyrkimyksensä on orjuuttaa ja sitoa hänet synnin kautta aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Pelon kautta hän pyrkii tuhoamaan uskovan Jumalan lapsen (35).
Kun Pyhä Henki nuhtelee ihmistä synnistä, Hän rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä.
Siksi Pyhä Henki johdattaa ihmistä parannuksen tekoon ja synnistä luopumiseen. Jumalan Hengellä on hyvät tavoitteet ihmistä kohtaan. Pyhä Henki haluaa tuoda siunauksensa syntisen elämään armon ja anteeksiantamuksen kautta. Hän haluaa antaa jokaiselle ihmiselle elämän, ilon ja sisäisen vapauden. Tämän Hän tekee kun syntinen tekee parannuksen ja hylkää syntinsä ja kääntyy Jumalan puoleen uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen (36). Silloin syntinen saa kaikki syntinsä anteeksi. Hän pääsee Jumalan lapsen asemaan ja vapauteen. Uskova saa lahjaksi ikuisen elämän Jumalan yhteydessä (37).
Näin Pyhän Hengen ja Saatanan ja puheet ja tavoitteet ovat vastakkaiset.
Tästä tiedämme onko meitä puhutteleva henki Saatanasta syyttäjämme, vai onko
Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.”Kristus tulee, kuningas!
Riemuviesti kertoo siitä.
Saapuu rauhanruhtinas,
sydämeni nöyrry, kiitä!
Annan valtiaalleni
elämäni, kaikkeni.” - Anonyymi

Hän Puolustajamme, Jumalan Totuuden Henki, Pyhä Henki.Kiitävi aika,
vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina
sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan. - Anonyymi
gtt kirjoitti:
kiitoksia mahtavasta ja kattavasta yhteenvedosta ja opetuksesta!
Tästä on varmasti monelle apua, itse kullekin muistutuksen sanaksi.
Kiitoksia ja siunausta Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa!Kyllä maar niin on.
- Anonyymi
gtt kirjoitti:
kiitoksia mahtavasta ja kattavasta yhteenvedosta ja opetuksesta!
Tästä on varmasti monelle apua, itse kullekin muistutuksen sanaksi.
Kiitoksia ja siunausta Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa!Kyllä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herra Jeesus, kuollessasi
huudat Isään turvaten
vielä viime voimillasi
halki suuren pimeyden:
”Isä, sinun käsiisi
minä annan henkeni!”
Minullekin turva anna,
kotiin käsissäsi kanna.Ylistys ja kunnia Jeesukselle.
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!Totta!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!Tässä eräästä:
Varmuuden vuoksi Teuvo on demonisoinut kaikki maailman Jeesukseen uskovat ja pitää vain itseään ja ehkä vain muutamaa muuta ( ei kuitenkaan Suomessa ) pelastuneina.
Totuus on kuitenkin se, että Teuvo on erittäin pahasti eksyksissä.
Muistetaanpa nämä asiat Teuvon julistuksesta, nämä ovat poimittuja Teuvon teesejä, hänen omista kirjoituksistaan:
- Teuvo pitää Jeesuksen sovitusverta Saatanan verenä! Tämä on varmasti Teuvon räikein herja.
- Teuvon mielestä useimmat Jeesuksen opetukset ovat menettäneet merkityksensä
- Teuvo solvaa jatkuvasti Paavalia ja Pietaria ( ainakin heitä ) ja pitää heidän opetustaan saatanallisina
- Teuvo herjaa jatkuvasti Jeesuksen omia
- Teuvo on mitätöinyt suuren osan UT:n kirjoituksista
- Teuvo on mitätöinyt ehtoollisen ja seurakunnan jne. jne… - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!Niin on!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesukseen turvaava on turvassa!
Sinulle, oi Vapahtaja,
syntiemme sovittaja,
kiitosuhrini nyt annan,
ristin juurelle sen kannan.
Siihen anna armosi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläpä valehtele, tyhjä oli arpasi ei voittoa. Kiitos osanotosta!
En valehtelekaan. Kuinka voisinkaan, sillä valehtelijat eivät peri taivasten valtakuntaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa.”
Jumala näkee!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti oli kaunista laulua!
Se nimi kallioni on
ja linna luja Herran.
Sen rikkaus on loputon,
muu kaikki viedään kerran.
Aamen! - Anonyymi
Nyt, sydän ahdas, laajene
ja aarre kätke parhain.
Kirkkaampi, kauniimpi on se
kuin ääret tähtitarhain.
Maa, meri, taivas avara,
se on vain hiukka tomua,
kun katson aarrettani.
Aarteeni ainut, verraton,
veresi, Jeesus, kallis on,
vuotanut puolestani.
Aamen! - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SAULUS TARSOLAISEN ARMAHTAMINEN
Apostoli Paavali oli entinen pilkkaaja ja vainooja Saulus Tarsolainen. Saulus oli vainonnut väkivaltaisesti Jumalan seurakuntaa. Herra Jeesus ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä. Herra sanoi pilkan ja vainon kohdistuneen Häneen itseensä sanoessaan Saulukselle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”. Saulus vainosi siis Jeesusta. Sauluksen oli täytynyt pilkata jossakin määrin myös Pyhän Hengen toimintaa, koska hän vainosi uskovia väkivaltaisesti. Silloin Pyhä Henki vaikutti seurakunnassa hyvin voimakkaasti.
Siksi Saulus vastusti myös heissä ja heidän kauttaan toimivaa Pyhää Henkeä.
Saulus sai armon ja anteeksiantamuksen, koska hän oli tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa. Hän luuli palvelevansa isiensä Jumalaa taistellessaan Jeesuksen nimeä vastaan. Todellisuudessa hän oli taistellut Isiensä Jumalaa vastaan. Tämän totuuden paljastuminen hänelle oli hänen elämänsä mullistava käännekohta. Paavalilla oli niin voimakas synnintunto, että hän sanoi olevansa suurin syntinen. Hän sai laupeuden, jotta me ymmärtäisimme Jumalan kärsivällisyyden meitä kohtaan jotka uskomme Jeesukseen. Huomaa tämä; Saulus oli juutalainen fariseus (19). Jeesus oli aikaisemmin nuhdellut juuri fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta. Saulus siis kuului fariseusten joukkoon. Kuitenkin hän sai kaikki syntinsä anteeksi. Saulus Tarsolainenkaan ei siis ollut syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin.
Koska suurin syntinen, pilkkaaja ja vainooja, juutalainen Saulus Tarsolainen (Paavali)
sai syntinsä anteeksi, niin kuka tahansa voi pelastua. Tämän Jumala haluaa
vakuuttaa meille Sauluksen armahtamisen kautta. Näin ymmärrämme, että joku
yksittäinen varomaton sana, lausahdus tai teko ei ole heti anteeksiantamatonta
Pyhän Hengen pilkkaamista. Jokaisen ihmisen tulee tietysti noudattaa tervettä varovaisuutta kun on kysymys Pyhästä Hengestä ja Hänen mahdollisesta
vaikutuksesta tai selvästä toiminnasta. Jos kuitenkin jossakin tapauksessa on menty
niin pitkälle pilkkaamisessa, ettei sitä enää anneta anteeksi, pilkan on täytynyt olla
jatkuvaa, törkeätä ja tahallista. Ei siis vain joku harkitsematon lausahdus tai teko.
JUMALAN LAPSI VARJELEE ITSEÄNSÄ
Apostoli Johannes kirjoittaa kuoleman synnistä. Heti sen jälkeen hän ilmoittaa suuren
totuuden joka on syytä huomioida.
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, vaan Jumalasta
syntynyt varjelee itseään, eikä Paha pääse häneen käsiksi” (20).
Tämä ”tee syntiä” tarkoittaa jatkuvaa tahallista synnin harjoittamista. Se ei tarkoita tilapäisiä syntiin lankeamisia ja ”kompurointeja” joita tapahtuu jokaiselle uskovalle. Uskova ei siis elä tahallisessa synnissä harjoittaen syntiä. Uudestisyntynyt uskova on syntynyt Pyhästä Hengestä ja Jumalasta. Näin Pyhä Henki on myös uskovan hengellinen Isä. Uskova ei pilkkaa tahallisesti hengellistä Isäänsä Pyhää Henkeä. Jumalan Henki asuu hänessä ja hän kunnioittaa ja rakastaa Jumalan Henkeä. Jumalan Henki, joka on uskovassa, on suurempi kuin se henki joka on maailmassa. Tästä johtuen Paha (Saatana) ei pääse käsiksi Jumalan lapseen. Uskova on saanut lapseuden Hengen jossa hän huutaa ”Abba Isä”. Uskova tahtoo miellyttää hengellistä taivaallista Isäänsä. Hän varjelee itseään synniltä taistelemalla sitä vastaan. Pyhä Henki auttaa uskovaa tässä taistelussa (21).Siis huolehdi, sieluni, rauhastasi
ja Herrasi tuloa muista.
Vain hän olkoon turvana, toivonasi,
pois maailman rakkaus suista.
Oi Herramme, armahda meitä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän saapuu murheellisille
näin yllätysvieraana
ja köyhät ja syntiset täyttää
yhä Henkensä lahjoilla.
Jo katsele,
tytär Siion, kirkkauttaan
ja riemuitse
ja kuuluta laupeuttaan!”Taas on yksi vuosi mennyt
saamastani ajasta.
Siitä kannan kiitoksen nyt,
kaiken annoit lahjana.
Kiitos, armon Jumala,
hyvyydestä kaikesta.
Minut muistit koko vuoden
voimaa, siunausta suoden.” - Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKAN TEHNEEN TUNTOMERKIT
Jeesuksen seuraaminen on meidän jokapäiväinen vapaehtoinen valintamme.
Jumala ei pakota ketään uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä (22).
Henkilö, joka on uudestisyntymisen kautta tullut tuntemaan Pyhän Hengen persoonan,
maistanut Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia mutta, on luopunut
uskosta ja alkanut elämään syntielämää, on vaarassa syyllistyä anteeksi-
antamattomaan syntiin. Tähän syntiin hän ei kuitenkaan voi syyllistyä niin kauan kuin
Pyhä Henki asuu hänessä. Pyhä Henki läsnäolollaan estää kuoleman synnin, Pyhän Hengen pilkan.
Ennen kuin Pyhä Henki jättää uskosta luopuneen lapsensa, Hän varottaa, kehottaa ja kutsuu kärsivällisesti parannukseen useita kertoja. Aika jona Jumala kutsuu luopiota parannukseen voi kestää koko hänen elämänsä ajan. Jos luopio ei lukuisista kehotuksista ja varotuksista huolimatta tee parannusta, tulla hetkeen jolloin Jumalan Henki jättää hänet. Vasta tämän jälkeen hän voi pilkata Pyhän Hengen olemusta ja työtä tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti. Tätä hän ei kuitenkaan välttämättä tee vaikka Pyhä Henki olisikin jättänyt hänet. Jos hän kuitenkin tekee sen, silloin hän syyllistyy tähän anteeksiantamattomaan syntiin.
Kun se on tapahtunut, Jumala hylkää hänet lopullisesti. Hän on tehnyt kuoleman synnin. Silloin Jumala sulkee pelastuksen oven ikuisesti hänen kohdallaan. Siksi Johannes kirjoittaa kirjeessään ettei kuoleman synnin tehneen henkilön puolesta tarvitse edes rukoilla (23). Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia jos niitä on ollenkaan.
Lopullisen hylkäämisen seurauksena Jumala lakkaa puhumasta rienaajalle.
Jumala ei enää kutsu häntä parannukseen. Hebrealaiskirjeen kuudennen luvun Jakeesta kahdeksan käy ilmi että, Jumala on hyljännyt ja tuominnut rienaajan. Tämän tähden pilkkaajaa on mahdotonta uudistaa parannukseen. Hän oli uudestisyntymisen kokenut, tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja maistanut
Jumalan hyvää Sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Hän tuntee Pyhän Hengen persoonan mutta, on luopunut uskosta ja pilkkaa tahallisesti, jatkuvasti ja julkisesti (24).
Hylkäämistä seuraa edelleen:
Anteeksiantamattoman synnin tehnyt ihminen ei ole kiinnostunut evankeliumin
sanasta. Hän on täysin paatunut eikä hän tunnusta että hänellä mitään syntiä on.
Siksi hän ei myöskään katso tarvitsevansa parannusta, eikä hän kaipaa syntien anteeksisaamista.
Hän ei kaipaa tulla uskoon eikä Jumalan armo häntä kiinnosta.
Jumalan Henki ei johdata häntä hengellisiin tilaisuuksiin kuulemaan evankeliumia.
Koska Jumala ei puhu hänelle, kukaan uskovakaan ei puhu hänelle evankeliumia
Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos joku puhuu hänelle hengellisiä asioita, hän
nauraa ja pilkkaa tai hän on täysin välinpitämätön. Näistä asioista johtuen Jumala
ei anna hänelle anteeksi hänen syntejään.
HERRAN JEESUKSEN LUPAUKSET.
Herra Jeesus antaa voimakkaat lupaukset, joita emme voi ohittaa tätä aihetta käsitellessämme:
”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä häntä vedä.”
”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun luokseni.”
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun luokseni; ja sitä,
joka minun luokseni tulee, minä en heitä ulos.”
Kun joku tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, hän tulee uskoon ja pelastuu.
Jeesuksen omien sanojen mukaan ei kukaan voi tulla uskoon jos Isä ei häntä vedä (25).
Uskoontulomme tapahtuu siis Jumalan vaikutuksesta. Jumala tekee aina aloituksen ja vetää ihmistä Jeesuksen luokse. Vain tästä syystä ihminen voi tulla Jeesuksen luokse. Se, joka on kiinnostunut uskon asioista ja haluaa tulla Jeesuksen luokse ja saada syntinsä anteeksi, on näin ollen Jumalan kutsun alla. Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen luokse. Synnintunto ja kaipuu Jumalan yhteyteen todistaa Jumalan kutsusta. Kun Jumalan Henki vetää ihmistä Jeesuksen Kristuksen luokse parannukseen ja syntinen vastaa kutsuun myöntävästi, Isä antaa hänet Jeesukselle. Jeesus ottaa hänet omakseen ja antaa synnit anteeksi ja pelastaa katuvan syntisen. Aamen!Tämä on tärkeää!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKKA
Tekstiin liittyvät Raamatun jakeet:
1. Joh 4:24, 2 Kor 3:17-18, Room 1:20, Kol 1:15, 1 Tim 1:17.
2. Jes 6:3, Ilm 4:8, 1 Piet 1:16.
3. 1 Moos 1:1-2, Job 33:4,6, Jes 64:8, Ps 104:24,30, Jer 10:16, 32:17, Jes 40:26-31.
4. Luuk 1:32,35, Matt:1:18-25.
5. Ap.t 16:6-7, Room 8:9-11, Ef 4:4, 1 Kor 12:4,9,11,13, Joh 1:18, 1 Joh 5:5-8.
6. Joh 14:23.
7. Ap.t 2:1-4, 15-18,33, 1 Kor 3:16-17, 6:15,19, 2 Kor 6:16, Ef 2:19-22.
8. Heb 3:7-19, Ap.t 28:25-28, Jes 6:8-11, Jer 5:18-24.
9. Fil 2:5-8, Joh 1:1,4,14, 11:25, 14:6, 1 Joh 1:1-2, 5:20, 1 Tim 3:16, Heb 9:14.
10. Joh 14:28.
11. Joh 6:46, 7:29, 8:42, 16:28, Luuk 1:35, Matt 1:18-23, Heb 7:26.
12. Joh 1:19-34, 1 Piet 1:10-12, Matt 1:19-23, 2:1-8, 3:1-17, Ap.t 2:22-32, 13:23,32, 26:6.
13. Matt 16:13-20, 26:63-64, Mark 14:60-62, Joh 4:25-26, 9:35-39.
14. Jes 40:1-11, 43:11, Jes 53:1-12, Mark 2:1-12, 14:61, Joh 1:49, Luuk 1:41-47, 67-79.
15. Luuk 4:31-41, 5:1-32, 6:17-19, Matt 7:28-29, 8:13-17, 9:18-35, Joh 7:32, 45-53.
16. Joh 6:36, 7:40-49, 8:30-59, 10:41-42, Matt 9:34, 12:9-15, 22-32.
17. Joh 1:14,17, Room 1:16-17, 3:21-26, 10:4, Tiit 2:11, Room 8:39, 1 Joh 4:9, 1 Tim 1:14.
18. 2 Tim 3:14-17, 1 Piet:2:1-4, Ps 107:20-21, 119:41-45,76, 105, 160, San 4:20-22.
19. 1 Tim 1:12-16, Ap.t 9:1-5, 22:3-8, 26:9, Fil 3:5-6. Gal 1:13-14.
20. 1 Joh 5:18.
21. Joh 1:13, 3:3-8, 20:17 Jes 9:5, 64:8, 1 Joh 3:1-2, 4:4, Room 8:9-16, Gal 4:4-7.
22. Luuk 9:23, 1 Tim 1:18-20, Joh 6:66-69, Ap.t 14:22, Kol 1:23.
23. 1 Joh 5:16.
24. Hebr 6:4-8.
25. Joh 6:37, 44-45, 65, 10:29, 17:9-11.
26. Joh 16:7-9, Gal 3:21-26, Room 3:19-26, 2 Kor 5:18-21, Ap.t 2:47, Ilm 7:10.
27. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19,26, 10:43-48,11:14, Tiit 2:11.
28. Joh 8:44.
29. Joh 1:14,17, 6:63, Heb 10:29, 1 Joh 5:6, Ps 119:160, 2 Kor 6:1-2, 13:13.
30 Apt 14:3, 20:24,32, 1 Tim 1:14, Tiit 2:11.
31. 1 Joh 2:1-2, 1:7-10, Jes 53:3-6, Ef 2:4-10, Room 4:16, 11:31-32, Gal 3:11, 22-24.
32. Joh 14:16-18, 26, 15:26, 16:13.
33. Psalmi 51:13-14, 2 Sam 11-12 luvut.
34. Ilm 12:10, Sak 3:1-5.
35. Joh 8:34, 10:10, Room 6:16, 20-23.
36. Ap.t 3:19,26, Joh 8:36, 10:9-10, Luuk 4:18, Gal 5:1, Room 6:17-23, 1 Joh 4:18.
37. Ap.t 10:43, 26:15-20, Gal 4:3-7, Joh 3:16, 1 Joh 5:11-13.
38. Ap.t 10:43, 15:9, 26:18, Room 10:10-11, 6:17, 22.
39. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19-20, 26.
40. 1 Joh 1:7-9, San 28:13, Ps 31:8-9-11, 20-23, 32:5
41. Jes 53:3-6, 2 Kor 5:18-21, Joh 1:29, Heb 1:3, 9:26, 10:4-23.
42. Room 5:6-11.Melkoinen viiteluettelo.
- Anonyymi
Olipa piiiiitkä satu.🤣
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SAULUS TARSOLAISEN ARMAHTAMINEN
Apostoli Paavali oli entinen pilkkaaja ja vainooja Saulus Tarsolainen. Saulus oli vainonnut väkivaltaisesti Jumalan seurakuntaa. Herra Jeesus ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä. Herra sanoi pilkan ja vainon kohdistuneen Häneen itseensä sanoessaan Saulukselle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”. Saulus vainosi siis Jeesusta. Sauluksen oli täytynyt pilkata jossakin määrin myös Pyhän Hengen toimintaa, koska hän vainosi uskovia väkivaltaisesti. Silloin Pyhä Henki vaikutti seurakunnassa hyvin voimakkaasti.
Siksi Saulus vastusti myös heissä ja heidän kauttaan toimivaa Pyhää Henkeä.
Saulus sai armon ja anteeksiantamuksen, koska hän oli tehnyt sitä tietämättömänä epäuskossa. Hän luuli palvelevansa isiensä Jumalaa taistellessaan Jeesuksen nimeä vastaan. Todellisuudessa hän oli taistellut Isiensä Jumalaa vastaan. Tämän totuuden paljastuminen hänelle oli hänen elämänsä mullistava käännekohta. Paavalilla oli niin voimakas synnintunto, että hän sanoi olevansa suurin syntinen. Hän sai laupeuden, jotta me ymmärtäisimme Jumalan kärsivällisyyden meitä kohtaan jotka uskomme Jeesukseen. Huomaa tämä; Saulus oli juutalainen fariseus (19). Jeesus oli aikaisemmin nuhdellut juuri fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta. Saulus siis kuului fariseusten joukkoon. Kuitenkin hän sai kaikki syntinsä anteeksi. Saulus Tarsolainenkaan ei siis ollut syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin.
Koska suurin syntinen, pilkkaaja ja vainooja, juutalainen Saulus Tarsolainen (Paavali)
sai syntinsä anteeksi, niin kuka tahansa voi pelastua. Tämän Jumala haluaa
vakuuttaa meille Sauluksen armahtamisen kautta. Näin ymmärrämme, että joku
yksittäinen varomaton sana, lausahdus tai teko ei ole heti anteeksiantamatonta
Pyhän Hengen pilkkaamista. Jokaisen ihmisen tulee tietysti noudattaa tervettä varovaisuutta kun on kysymys Pyhästä Hengestä ja Hänen mahdollisesta
vaikutuksesta tai selvästä toiminnasta. Jos kuitenkin jossakin tapauksessa on menty
niin pitkälle pilkkaamisessa, ettei sitä enää anneta anteeksi, pilkan on täytynyt olla
jatkuvaa, törkeätä ja tahallista. Ei siis vain joku harkitsematon lausahdus tai teko.
JUMALAN LAPSI VARJELEE ITSEÄNSÄ
Apostoli Johannes kirjoittaa kuoleman synnistä. Heti sen jälkeen hän ilmoittaa suuren
totuuden joka on syytä huomioida.
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, vaan Jumalasta
syntynyt varjelee itseään, eikä Paha pääse häneen käsiksi” (20).
Tämä ”tee syntiä” tarkoittaa jatkuvaa tahallista synnin harjoittamista. Se ei tarkoita tilapäisiä syntiin lankeamisia ja ”kompurointeja” joita tapahtuu jokaiselle uskovalle. Uskova ei siis elä tahallisessa synnissä harjoittaen syntiä. Uudestisyntynyt uskova on syntynyt Pyhästä Hengestä ja Jumalasta. Näin Pyhä Henki on myös uskovan hengellinen Isä. Uskova ei pilkkaa tahallisesti hengellistä Isäänsä Pyhää Henkeä. Jumalan Henki asuu hänessä ja hän kunnioittaa ja rakastaa Jumalan Henkeä. Jumalan Henki, joka on uskovassa, on suurempi kuin se henki joka on maailmassa. Tästä johtuen Paha (Saatana) ei pääse käsiksi Jumalan lapseen. Uskova on saanut lapseuden Hengen jossa hän huutaa ”Abba Isä”. Uskova tahtoo miellyttää hengellistä taivaallista Isäänsä. Hän varjelee itseään synniltä taistelemalla sitä vastaan. Pyhä Henki auttaa uskovaa tässä taistelussa (21).Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on. Ja käyttää siinä hommassa omiansa.
Kyllä vaan. Moni ei tajua palvelevansa Pahaa.
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUKSEN KOLME EHTOA.
1. Usko Jeesukseen
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit
anteeksi hänen nimensä kautta.” Ja ”hän puhdisti heidän sydämensä uskolla. Sekä
”saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen
joukossa.” Ja vielä ”sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi.”
Sydämen usko johtaa parannukseen ja pyhitykseen.
Pyhitys on synnistä pois pyrkimistä ja Jumalalle antautumista (38).
2. Parannuksen teko/kääntymys
Jeesus sanoi: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava
hänen nimessänsä kaikille kansoille.”
Pietari julisti: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen
lahjan.” Sekä: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista…”
Ja vielä: ”Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet
siunaamaan teitä, kun käännytte itse kukin pois pahuudestanne.” (39).
3. Syntien tunnustaminen Jumalalle
”Jos me tunnustamme syntimme, hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että
hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää,
se saa armon.”
”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin:
”Minä tunnustan Herralle rikokseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani” (40).
Näiden kolmen ehdon täyttyessä syntinen saa syntinsä anteeksi
Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Yhteenvetona toteamme:
Jos joku on syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin, hän ei usko Jeesukseen.
Hän ei tunnusta että hän on tehnyt syntiä eikä hän tee parannusta. Hän on täysin kylmä uskon asioille. Siksi hän ei myöskään voi saada syntiään anteeksi. Jumalan Sana ei voi olla ristiriitainen itsensä kanssa. Se, joka tulee Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, uskoo Häneen, tunnustaa ja hylkää syntinsä, saa syntinsä anteeksi. Olkoon synti sitten mitä tahansa. Näin yksinkertaista se on.
Jeesuksen sovitustyö kattaa jokaisen synnin mitä ihmiset ovat tehneet ja tekevät. Kaikkein kauhistuttavimmatkin teot Jeesus on sovittanut.
Meidän tulee muistaa; Jeesuksen sovitustyö ei koske ainoastaan niitä syntejä joihin syyllistyimme ennen uskoontuloamme. Jeesuksen sovitustyö kattaa myös ne synnit joihin me uskovinakin lankeilemme. Jeesus kärsi ristillä syntiemme tähden ja kuoli puolestamme kun me vielä elimme syntiä harjoittaen Jumalan vihollisina. Miten Jumala suhtautuu meihin nyt kun olemme uskossa Jeesuksen ja olemme sovitetut? (41).
Raamattu todistaa:
”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme
syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet” (42).
loppu!
Siunaavin terveisin jaikalMitään mahtavampaa kuin Jeesuksen ANTEEKSIANTAMUS ei ole!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitävi aika,
vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina
sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.Niin se on. Harvoja muistetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se on. Harvoja muistetaan.
Tokihan Lars Leeviä muistat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on varsinkin uskovien vapahtaja.
Se on suuri totuus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämmekö pian vaikeita aikoja?
Todennäköisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On vanhurskaitten polku
kuin aamuruskon tie.
Se vihdoin täyteen päivään
Jumalan lapsen vie.
Näin seurakunnassasi
myös meitä hoivassasi
rauhaasi, Herra, vie.Niin se on nyt ja niin se on oleva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työn kuorma, Jeesus, huojenna
myös ihmisiltä muilta,
niin lepovuoroon päässeiltä
kuin työhön kutsutuilta.
Maaseudun siunaa asujat
ja kaupunkien kansa.
Kaikkia hoida, varjele
töissänsä, toimissansa.Sana-lehti, 21.6.1995 Teksti: Olli Karhi
Räjähdysonnettomuuden uhri Lauri Hallikainen:
Kävin kuoleman rajan takana ja minulle oli valtava pettymys, kun jouduin tulemaan takaisin. Moni pelkää kuolemaa, kirkkaan valon ja lämmön ympäröimänä minä pelkäsin henkiin jäämistä, sotaharjoituksissa loukkaantunut Lauri Hallikainen sanoo.
Kovista kokemuksitaan huolimatta Hallikaisella on huumori herkässä. Hän on hyväntuulinen pohdiskelija, joka asettelee sanansa tarkasti. Vuonna 1982 Lauri oli yhdeksäntoista vuotias ja suorittamassa asevelvollisuuttaan. Rovajärven sotaharjoituksissa hän oli raskaan kranaatinheittimen lataaja, kun sattui inhimillinen erehdys.
”Yhtäkkiä näin kirkkaan välähdyksen ja kuulin terävän rysähdystä muistuttavan äänen. Sen jälkeen näin elämäni kuin filminauhalta pikakelauksena. Sitten jokin suunnattoman paha voima alkoi vetää minua puoleensa. Samalla tunsin etten ollut omassa ruumiissani, vaan sen ulkopuolella. Hätäännyin hirveästi ja minut valtasi pakokauhu ja pelko siitä, mihin olen menossa.
Muistin vanhempieni neuvon: Hädän hetkellä huuda avuksesi Jeesusta. Tartuin tähän toivoon kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Heti kun olin sanonut Jeesuksen nimen, minut ympäröi valtava kirkkaus ja rauhallinen, hyvä olo. Sitä tunnetta ei pysty mitenkään kuvailemaan. Mitään vastaavaa en ole kokenut koko maallisen elämäni aikana.”
Kirkas hahmo odotti rajan takana
”Kun paha oli päästänyt otteensa minusta, näin vasemmalla hyvin kirkkaan hahmon. Hahmo sädehti ja valaisi niin kirkkaana, etten erottanut yksityiskohtia. Mitenkä kuvaisin sitä valoa, Lauri miettii ja on hetken hiljaa. Vaikka se oli valtavan kirkas, se ei häikäissyt eikä jättänyt varjoja. Sen lisäksi se oli lämmin ja minusta tuntui aivan kuin kokemani hyvä olisi tulvinut tästä kirkkauden lähteestä. Hahmon oikealla puolella näin suuret, kallioon hakatut kirjaimet ”Jeesus”. Tekstin alapuolella huomasin kaksi hahmoa, jotka tunnistin neljän vuoden ikäisenä kuolleeksi Eero-veljekseni ja kaksikymmentä vuotiaana menehtyneeksi Elli-sisarekseni. Heillä ei ollut fyysistä olemusta, vaan paljon kauniimpi ylösnousemusruumis. He olivat aivan kuin enkelihahmoja ja heistä loisti täydellinen onni. Näin heti että heidän oli hyvä olla.
Pian tämän jälkeen minut palautettiin takaisin tähän maailmaan. Tulin osittain tajuihini ja jotenkin kaukaisesti ymmärsin, että olin joutunut vakavaan onnettomuuteen. Käteni olivat puutuneet enkä pystynyt liikuttamaan niitä. Joka puolella oli pimeää, vaikka tiesin että silmäni olivat auki. Kuulin ja tunsin, että minua yritätetään auttaa, mutta siitä huolimatta hätäännyin. Halusin takaisin siihen hyvään, josta minut oli palautettu. En pelännyt kuolemaa, vaan pelkäsin hnkiin jäämistä.”
Harva ihminen saa nähdä taivaan
Lauri ei tiedä, kuinka paljon aikaa kului ennen kuin hänet saatiin siirretyksi Rovajärven maastosta Rovaniemen keskussairaalaan. Joka tapauksessa tuskat olivat tuona aikana niin kovat, että niiden muisteleminenkin näyttää tekevän kipeää.
”Jossain vaiheessa sain kipulääkettä ja ambulanssissa vajosin tajuttomuuteen. Sairaalassa minulle tehtiin neljätoista tuntia kestänyt leikkaus. Paljon ei kuitenkaan ollut tehtävissä. Kasvojeni ja käsieni lähellä räjähtänyt kranaatti oli vienyt näköni ja melkein kaikki sormeni.”
Lauri oli sairaalassa yhteen menoon puoli vuotta. Sen jälkeen hän oli hoidettavana lyhyempiä jaksoja niin, että onnettomuuden aiheuttamaa sairaalassaoloa kertyi kaikkiaan kaksi vuotta. Sinä aikana hänelle tehtiin kaksikymmentäkaksi leikkausta.
”Tiedän että maallisen mittarin mukaan minun pitäisi olla hyvin katkera ja vihainen, mutta en ole. En myöskään syytä ketään. Onnettomuus johtui inhimillisestä erehdyksestä, ei ampuja tahalleen laukaissut karanaattia sillä hetkellä, kun olin lataamassa uutta. Olen onnellinen että olen saanut elää näin rikkaan elämän, vain harva ihminen saa elämänsä aikana kokea taivaan kirkkauden. Sen rinnalla sokeus ja vammaisuus eivät ole suuria murheita. Se, mitä minulle näytettiin, on jo kolmentoista vuoden ajan ollut minulle valtava voimanlähde. Kokemus rajan takana käymisestä ja Kristuksen kohtaaminen siellä ovat kaiken yläpuolella.
Olen kiitollinen vanhemmilleni kristillisestä kasvatuksesta ja niistä neuvoista, joita olen lapsena saanut. Arvokkain perintö, jonka vanhemmat voivat lapsilleen antaa, on opettaa heidät turvautumaan Jumalaan ja tuntemaan Jeesus, johon voi turvautua, olivatpa murheet pieniä tai suuria. Ilman vanhempieni neuvoja en olisi osannut huutaa hädässäni avuksi Herraani.
Se mitä koin ja näin heti onnettomuuden jälkeen ei ole mitään mielikuvituksen tuotetta. Tiedän varmasti, että olen saanut tuntea esimakua taivaan ihanuudesta, Lauri Hallikainen sanoo.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
Kunnia Jumalalle ja kiitos armostaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet syntiset pelkäävät, että he käryävät synneistään, jos tulevat uskoon.
Synnit tulee tunnustaa ensisijaisesti Jumalalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Synnit tulee tunnustaa ensisijaisesti Jumalalle.
Tietäis vaan kenelle niistä lukuisista jumalista?
- Anonyymi
Tämä on paras olla näkyvissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus, kalliin veresi
anna olla aarteenamme,
että lunastuksesi
luottavasti omistamme.
Anna vuosi vuodelta
meidän kasvaa armossa.Kiitän Jeesusta sydämestäni!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitän Jeesusta sydämestäni!
Aamen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Te laaksot, notkot, nouskaa,
te vuoret, vaipukaa!
Jumalan kansan toivo
nyt täyttymyksen saa.
Hän saapuu, kuninkaamme
ja rauhanruhtinaamme.
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.”Usko Jeesukseen saa aikaan elävän toivon!
Jumala ja Saatana. Kaksi erilaista Raamatussa esiintyvää olentoa, jotka taistelevat keskenään.
Näiden olentojen nähdään edustavan hyvyyttä ja pahuutta ja heidän välillään on jatkuva taistelu. Tämä olotila on myös maailmassamme hyvin todellinen. Jumala ja Saatana ovat vain ihmisen ominaisuuksien olomuodot, hyvyys tai pahuus . Jumalaa ja Saatanaa ei ole persoonallisesti olemassakaan, joten kysymyksessä on vain Raamatun keinoin ihmiskunnalle muinaisuudessa kirjoitetut tekstit, joiden vaikutuksen on tarkoitus edistäät uskonnon avulla ihmisiä onnellisempaan elämään. Tosiasia on, että menneisyydessä on ollut erittäin älykkäitä ihmisiä. Onko Raamatun tekstien kirjoittamiseen vaikuttaneet maan ulkopuoliset olennot, se on iso kysymys. Sekin on mahdollista.- Anonyymi
V.Kornik kirjoitti:
Jumala ja Saatana. Kaksi erilaista Raamatussa esiintyvää olentoa, jotka taistelevat keskenään.
Näiden olentojen nähdään edustavan hyvyyttä ja pahuutta ja heidän välillään on jatkuva taistelu. Tämä olotila on myös maailmassamme hyvin todellinen. Jumala ja Saatana ovat vain ihmisen ominaisuuksien olomuodot, hyvyys tai pahuus . Jumalaa ja Saatanaa ei ole persoonallisesti olemassakaan, joten kysymyksessä on vain Raamatun keinoin ihmiskunnalle muinaisuudessa kirjoitetut tekstit, joiden vaikutuksen on tarkoitus edistäät uskonnon avulla ihmisiä onnellisempaan elämään. Tosiasia on, että menneisyydessä on ollut erittäin älykkäitä ihmisiä. Onko Raamatun tekstien kirjoittamiseen vaikuttaneet maan ulkopuoliset olennot, se on iso kysymys. Sekin on mahdollista.Pidät siis omia ajatuksiasi totuutena?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämmekö pian vaikeita aikoja?
Pahalta näyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahalta näyttää.
Se on tuo NATO, joka meitä uhkaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitän Jeesusta sydämestäni!
Aamen! Siihen on aihetta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä!
Eksytyksen syvyyden ja voimakkuuden käsittäminen edellyttää hengellisen voimakentän moniulotteisen dynamiikan sisäistämistä ehdottoman syväluotaavan oivalluksen ja omistavan ymmärtämisen kautta.
Anonyymi kirjoitti:
Pidät siis omia ajatuksiasi totuutena?
"Pidät siis omia ajatuksiasi totuutena?"
Kyllä, pidän ajatuksiani totuutena. Jos sinulla on näihin ajatuksiini uusia näkökulmia, niin olisin iloinen, jos toisit ne esille. Totuus on kaikin puolin paras vaihtoehto, joten jos sinulla on uusia näkuemyksiä kirjoitukseeni, niin olisin ilonen, jos toisit näkemyksesi esille.- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN TYÖ JA TEHTÄVÄ
Pyhän Hengen yksi tehtävä on osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Sen Hän tekee
johdattaakseen syntisen Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan
pelastuksen. Huomaa että, pelastus tulee Jumalalta joka valtaistuimella istuu
ja Karitsalta (26). Pelastusta ei saada jos Jumala ei sitä anna. Aloite on siis aina
Jumalalla joka tarjoaa pelastusta syntiselle. Pyhä Henki osoittaa ihmiselle hänen
syntinsä vain jos syntisellä on mahdollisuus saada ne anteeksi.
Tässä on erikoisesti huomioitava tämä; Pyhä Henki ei tee turhaa työtä. Hän ei kiusaa ketään synnintunnolla. Hän ei herätä yhtäkään ihmistä synnintuntoon ilman armon ja anteeksisaamisen mahdollisuutta. Siksi synnintuntoon tullut ihminen voi saada syntinsä anteeksi.
Jumalan Henki osoittaa ja selittää aina synnintunnossa olevalle ihmiselle Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä ja tarjoaa armoa ja anteeksiantamusta. Tämän syntinen saa omistaa tekemällä parannuksen synneistään ja uskomalla Herraan Jeesukseen (27).
SAATANA VALEHTELIJA JA SYYTTÄJÄMME
Myös Saatana voi osoittaa meissä syntiä. Hänen puheensa on syyttävä ilman armoa
ja rakkautta. Hän ei anna mahdollisuutta anteeksiantamukseen ja pelastukseen.
Saatanan esittämä ratkaisu ongelmaan voi olla hyvin kohtalokas ja peruuttamaton.
Tästä erottaa Jumalan Hengen ja Saatanan puheen ja vaikutuksen toisistaan.
Saatana on valehtelija ja valheen isä. Totuutta hän ei puhu koska, hänessä ei ole
Totuutta. Kun hän käyttää Raamatun Sanaa, hän vääristää totuuden (28).
Totuus ei ole yksi tai kaksi asiayhteydestä irrotettua Raamatun jaetta joiden varaan
rakennetaan Raamatun kokonaisilmoituksen vastainen oppi.
Raamatun ilmoitus kokonaisuudessaan on totuus. Pyhä Henki yhtyy vain siihen Sanaan joka on Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa yhtäpitävä. Vain se Sana ja oppi mihin Pyhä Henki yhtyy on totuus. ”Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.” Pyhä Henki on totuuden ja armon Henki. Totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Näin Pyhän Hengen ilmoittama totuus synnistä tarjoaa aina armoa (29).
Tämä on hyvä muistaa kun vihollinen painaa päälle ja syyttää.
Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on armon evankeliumi.
Jumala antoi Paavalille ja myös meille tämän päivän Jeesuksen seuraajille armonsa evankeliumin julistuksen tehtäväksi. Laki annettiin Mooseksen kautta. Armo ja totuus Jeesuksessa Kristuksessa (30).Kai tää on nyt tarkoitettu EI kristityille vaan muille jotka ei vielä tiedä . Älkää nyt käykö kristittyjen päälle jotka JO ON KRISTITTYJÄ!!! JUUTALAISET TEKI PILKAN TEKEE PILKKAA
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
PYHÄN HENGEN PILKKA
Tekstiin liittyvät Raamatun jakeet:
1. Joh 4:24, 2 Kor 3:17-18, Room 1:20, Kol 1:15, 1 Tim 1:17.
2. Jes 6:3, Ilm 4:8, 1 Piet 1:16.
3. 1 Moos 1:1-2, Job 33:4,6, Jes 64:8, Ps 104:24,30, Jer 10:16, 32:17, Jes 40:26-31.
4. Luuk 1:32,35, Matt:1:18-25.
5. Ap.t 16:6-7, Room 8:9-11, Ef 4:4, 1 Kor 12:4,9,11,13, Joh 1:18, 1 Joh 5:5-8.
6. Joh 14:23.
7. Ap.t 2:1-4, 15-18,33, 1 Kor 3:16-17, 6:15,19, 2 Kor 6:16, Ef 2:19-22.
8. Heb 3:7-19, Ap.t 28:25-28, Jes 6:8-11, Jer 5:18-24.
9. Fil 2:5-8, Joh 1:1,4,14, 11:25, 14:6, 1 Joh 1:1-2, 5:20, 1 Tim 3:16, Heb 9:14.
10. Joh 14:28.
11. Joh 6:46, 7:29, 8:42, 16:28, Luuk 1:35, Matt 1:18-23, Heb 7:26.
12. Joh 1:19-34, 1 Piet 1:10-12, Matt 1:19-23, 2:1-8, 3:1-17, Ap.t 2:22-32, 13:23,32, 26:6.
13. Matt 16:13-20, 26:63-64, Mark 14:60-62, Joh 4:25-26, 9:35-39.
14. Jes 40:1-11, 43:11, Jes 53:1-12, Mark 2:1-12, 14:61, Joh 1:49, Luuk 1:41-47, 67-79.
15. Luuk 4:31-41, 5:1-32, 6:17-19, Matt 7:28-29, 8:13-17, 9:18-35, Joh 7:32, 45-53.
16. Joh 6:36, 7:40-49, 8:30-59, 10:41-42, Matt 9:34, 12:9-15, 22-32.
17. Joh 1:14,17, Room 1:16-17, 3:21-26, 10:4, Tiit 2:11, Room 8:39, 1 Joh 4:9, 1 Tim 1:14.
18. 2 Tim 3:14-17, 1 Piet:2:1-4, Ps 107:20-21, 119:41-45,76, 105, 160, San 4:20-22.
19. 1 Tim 1:12-16, Ap.t 9:1-5, 22:3-8, 26:9, Fil 3:5-6. Gal 1:13-14.
20. 1 Joh 5:18.
21. Joh 1:13, 3:3-8, 20:17 Jes 9:5, 64:8, 1 Joh 3:1-2, 4:4, Room 8:9-16, Gal 4:4-7.
22. Luuk 9:23, 1 Tim 1:18-20, Joh 6:66-69, Ap.t 14:22, Kol 1:23.
23. 1 Joh 5:16.
24. Hebr 6:4-8.
25. Joh 6:37, 44-45, 65, 10:29, 17:9-11.
26. Joh 16:7-9, Gal 3:21-26, Room 3:19-26, 2 Kor 5:18-21, Ap.t 2:47, Ilm 7:10.
27. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19,26, 10:43-48,11:14, Tiit 2:11.
28. Joh 8:44.
29. Joh 1:14,17, 6:63, Heb 10:29, 1 Joh 5:6, Ps 119:160, 2 Kor 6:1-2, 13:13.
30 Apt 14:3, 20:24,32, 1 Tim 1:14, Tiit 2:11.
31. 1 Joh 2:1-2, 1:7-10, Jes 53:3-6, Ef 2:4-10, Room 4:16, 11:31-32, Gal 3:11, 22-24.
32. Joh 14:16-18, 26, 15:26, 16:13.
33. Psalmi 51:13-14, 2 Sam 11-12 luvut.
34. Ilm 12:10, Sak 3:1-5.
35. Joh 8:34, 10:10, Room 6:16, 20-23.
36. Ap.t 3:19,26, Joh 8:36, 10:9-10, Luuk 4:18, Gal 5:1, Room 6:17-23, 1 Joh 4:18.
37. Ap.t 10:43, 26:15-20, Gal 4:3-7, Joh 3:16, 1 Joh 5:11-13.
38. Ap.t 10:43, 15:9, 26:18, Room 10:10-11, 6:17, 22.
39. Luuk 24:46-47, Ap.t 2:38, 3:19-20, 26.
40. 1 Joh 1:7-9, San 28:13, Ps 31:8-9-11, 20-23, 32:5
41. Jes 53:3-6, 2 Kor 5:18-21, Joh 1:29, Heb 1:3, 9:26, 10:4-23.
42. Room 5:6-11.Juutalaiset teki sen pilkan jätä kristityt rauhaan pöllö
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
Helluntailaisuuspalstalla on Heb 10:29-31 jakeista tehty oma aloitus.
Siinä aloittaja kysyy selitystä tälle Raamatun Sanalle.
Mielestäni nimimerkki Mohikaani antaa hyvän ja mielenkiintoisen selityksen.
Hän selittää mitä Jumalan Pojan veren maahan tallaamisella tarkoitetaan.
Kannattaa lukea tästä linkistä.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8791955/42205879Sitä kun sä tuot omia tekojasi esille tai pilkkaa ettei Jumalalla ole poikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
Noi oli sitten ekat kristityt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on erittäin pitkämielinen.
Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan armo on ihmisen ainoa toivo.
Siksi on viisainta turvautua Jeesukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Mahdotonta on, että viettelykset jäisivät tulematta; mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat!”
opetus Pyhästä Hengestä. Kiitos jaikal!
Näkee että olet perehtynyt hyvin asiaan ja olet nähnyt paljon vaivaa kun olet tuon kirjoituksen laatinut. Noin hyvää ja kattavaa opetusta ei synnyt hetken mielijohteesta, vaan siihen tarvitaan aikaa ja Raamatun tuntemista ja vieläpä ennenkaikkea Raamatun sanoman ymmärtämäistä. Näen tuosta kirjoituksestasi, että olet ollut Pyhän Hengen ohjauksessa kun olet sen kirjoittanut. Siksi se on luotettava opetus ja voin suositella kaikille.
Siunaavin terveisin Il-Mari."Pyhän Hengen pilkka" kirjoitukseni tausta on seuraava:
Olin vasta tullut uskoon. luin Raamattua ahkerasti. Seurakunnassa huomattiin että
minulla oli Jumalalta sanaa. Minua pyydettiin puhumaan joissakin tilaisuuksissa.
Eräässä tilaisuudessa tulin maininneeksi Pyhän Hengen pilkan puheessani.
Säikähdin kovasti. Minun pitäisi nyt selittää tämä asia mutta kun en osannut.
Olin seinää vasten, mitä tehdä? Muutaman tuskallisen sekunnin hiljaisuuden jälkeen
aivan selvästi Pyhä Henki tuli minulle avuksi. Ilman että minä tiesin selitystä,
miksi Pyhän Hengen pilkkaa ei saa anteeksi, Pyhä Henki sanoi minulle:
"JOS ME TUNNUSTAMME SYNTIMME, hän on uskollinen ja vanhurskas niin että
HÄN ANTAA meille synnit ANTEEKSI. Pyhän Hengen pilkan tehnyt ihminen ei
tunnusta syntiään, siksi Jumala ei anna hänelle hänen syntiään anteeksi."
Sanoi tämän kuulijoille ja huokasin helpotuksesta jatkaen varsinaisesta aiheestani
joka ei koskenut Pyhän Hengen pilkaa ollenkaan. Ihmettelin että mistä minä tuon
viisauden sain. Ymmärsin että Pyhä Henki tuli apuun antaen viisauden (luuk 21:15).
Lähtien tästä Pyhän Hengen antamasta Raamatun Sanasta olen sitten kehittänyt vuosien
aikana tuota aihetta. Olen muokannut kirjoitusta viimeisten kuukausien aikana uuteen asuun.
Siihen on tullut lisää asiaa. Mutta lähtökohta on Pyhän Hengen antama Raamatun Sana ja sen selitys.- +Mikael+
jaikal kirjoitti:
"Pyhän Hengen pilkka" kirjoitukseni tausta on seuraava:

Siihen on tullut lisää asiaa. Mutta lähtökohta on Pyhän Hengen antama Raamatun Sana ja sen selitys.Kun minä tulin uskoon saatana kiusasi minua juuri tuolla asialla ja uskotteli minulle että olin tehnyt anteeksiantamattoman synnin koskapa minulla oli herjaavia ajatuksia Jumalasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä. Saatana meni jopa niin pitkälle että ilmestyi eräänä yönä minulle konkreettisesti ja uskotteli että minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kääntyä nyt hänen puoleensa koska olin armosta osaton. Muistan tämän kokemuksen läpi elämäni ja se on saanut minut vakavoitumaan Jumalan Sanan äärellä ja tekemään totta vaelluksessani.
Siunausta päivääsi
Y: eräs Jeesuksen oma - Anonyymi
”Herra vahvistaa sen miehen askeleet, jonka tie hänelle kelpaa.”
- Anonyymi
+Mikael+ kirjoitti:
Kun minä tulin uskoon saatana kiusasi minua juuri tuolla asialla ja uskotteli minulle että olin tehnyt anteeksiantamattoman synnin koskapa minulla oli herjaavia ajatuksia Jumalasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä. Saatana meni jopa niin pitkälle että ilmestyi eräänä yönä minulle konkreettisesti ja uskotteli että minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kääntyä nyt hänen puoleensa koska olin armosta osaton. Muistan tämän kokemuksen läpi elämäni ja se on saanut minut vakavoitumaan Jumalan Sanan äärellä ja tekemään totta vaelluksessani.
Siunausta päivääsi
Y: eräs Jeesuksen omaMutta vanhurskaat iloitsevat ja riemuitsevat Jumalan kasvojen edessä, he ihastuvat ilosta.
- Anonyymi
+Mikael+ kirjoitti:
Kun minä tulin uskoon saatana kiusasi minua juuri tuolla asialla ja uskotteli minulle että olin tehnyt anteeksiantamattoman synnin koskapa minulla oli herjaavia ajatuksia Jumalasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä. Saatana meni jopa niin pitkälle että ilmestyi eräänä yönä minulle konkreettisesti ja uskotteli että minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kääntyä nyt hänen puoleensa koska olin armosta osaton. Muistan tämän kokemuksen läpi elämäni ja se on saanut minut vakavoitumaan Jumalan Sanan äärellä ja tekemään totta vaelluksessani.
Siunausta päivääsi
Y: eräs Jeesuksen omaOnneksi meillä on Jeesus, joka on armahtavainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta vanhurskaat iloitsevat ja riemuitsevat Jumalan kasvojen edessä, he ihastuvat ilosta.
Jeesus toi pelastuksen!😁
- Anonyymi
Ylistys Jeesukselle!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
"Pyhän Hengen pilkka" kirjoitukseni tausta on seuraava:
Olin vasta tullut uskoon. luin Raamattua ahkerasti. Seurakunnassa huomattiin että
minulla oli Jumalalta sanaa. Minua pyydettiin puhumaan joissakin tilaisuuksissa.
Eräässä tilaisuudessa tulin maininneeksi Pyhän Hengen pilkan puheessani.
Säikähdin kovasti. Minun pitäisi nyt selittää tämä asia mutta kun en osannut.
Olin seinää vasten, mitä tehdä? Muutaman tuskallisen sekunnin hiljaisuuden jälkeen
aivan selvästi Pyhä Henki tuli minulle avuksi. Ilman että minä tiesin selitystä,
miksi Pyhän Hengen pilkkaa ei saa anteeksi, Pyhä Henki sanoi minulle:
"JOS ME TUNNUSTAMME SYNTIMME, hän on uskollinen ja vanhurskas niin että
HÄN ANTAA meille synnit ANTEEKSI. Pyhän Hengen pilkan tehnyt ihminen ei
tunnusta syntiään, siksi Jumala ei anna hänelle hänen syntiään anteeksi."
Sanoi tämän kuulijoille ja huokasin helpotuksesta jatkaen varsinaisesta aiheestani
joka ei koskenut Pyhän Hengen pilkaa ollenkaan. Ihmettelin että mistä minä tuon
viisauden sain. Ymmärsin että Pyhä Henki tuli apuun antaen viisauden (luuk 21:15).
Lähtien tästä Pyhän Hengen antamasta Raamatun Sanasta olen sitten kehittänyt vuosien
aikana tuota aihetta. Olen muokannut kirjoitusta viimeisten kuukausien aikana uuteen asuun.
Siihen on tullut lisää asiaa. Mutta lähtökohta on Pyhän Hengen antama Raamatun Sana ja sen selitys.”Oi Jeesus, lähde autuuden,
mun elämäni iäinen,
sä kärsit ristinkuoleman
mun edestäni katkeran.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi meillä on Jeesus, joka on armahtavainen.
Huonosti olisi asiat, jos ei olisi.
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
"Pyhän Hengen pilkka" kirjoitukseni tausta on seuraava:
Olin vasta tullut uskoon. luin Raamattua ahkerasti. Seurakunnassa huomattiin että
minulla oli Jumalalta sanaa. Minua pyydettiin puhumaan joissakin tilaisuuksissa.
Eräässä tilaisuudessa tulin maininneeksi Pyhän Hengen pilkan puheessani.
Säikähdin kovasti. Minun pitäisi nyt selittää tämä asia mutta kun en osannut.
Olin seinää vasten, mitä tehdä? Muutaman tuskallisen sekunnin hiljaisuuden jälkeen
aivan selvästi Pyhä Henki tuli minulle avuksi. Ilman että minä tiesin selitystä,
miksi Pyhän Hengen pilkkaa ei saa anteeksi, Pyhä Henki sanoi minulle:
"JOS ME TUNNUSTAMME SYNTIMME, hän on uskollinen ja vanhurskas niin että
HÄN ANTAA meille synnit ANTEEKSI. Pyhän Hengen pilkan tehnyt ihminen ei
tunnusta syntiään, siksi Jumala ei anna hänelle hänen syntiään anteeksi."
Sanoi tämän kuulijoille ja huokasin helpotuksesta jatkaen varsinaisesta aiheestani
joka ei koskenut Pyhän Hengen pilkaa ollenkaan. Ihmettelin että mistä minä tuon
viisauden sain. Ymmärsin että Pyhä Henki tuli apuun antaen viisauden (luuk 21:15).
Lähtien tästä Pyhän Hengen antamasta Raamatun Sanasta olen sitten kehittänyt vuosien
aikana tuota aihetta. Olen muokannut kirjoitusta viimeisten kuukausien aikana uuteen asuun.
Siihen on tullut lisää asiaa. Mutta lähtökohta on Pyhän Hengen antama Raamatun Sana ja sen selitys.Kiitos Jaikalille rakentavista kirjoituksistasi. Harva jaksaa perehtyä asioihin noin laajasti ja tarkasti. Taltioin kirjoituksiasi, koska sain niistä kultajyviä. Olen kokenut Pyhän Hengen vaikutuksen nuoruudessani vuosien ajan. Mutta nuoren on vaikea olla yksin, joten sorruin sellaisiin tekoihin, minkä aikana Pyhä Henki aina kääntyi pois. Viimein koin, että Hän lähti surullisena pois. Koskaan en pilkannut Häntä, enkä Jumalaa ja Jeesusta. Mutta nyt, vanhana ja viisaana tiedän, että Hän on minussa, koska Hän opettaa minua selvästi uskon asioissa. Suhdettamme voi melkein rinnastaa vanhan avioparin suhteeseen. Kiitetään ja ylistetään kolmiyhteistä Jumalaamme kaikesta. Sillä Hänen tahtonsa on hyvä, olipa se mikä tahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Herra vahvistaa sen miehen askeleet, jonka tie hänelle kelpaa.”
Aamen!
- Anonyymi
jaikal kirjoitti:
"Pyhän Hengen pilkka" kirjoitukseni tausta on seuraava:
Olin vasta tullut uskoon. luin Raamattua ahkerasti. Seurakunnassa huomattiin että
minulla oli Jumalalta sanaa. Minua pyydettiin puhumaan joissakin tilaisuuksissa.
Eräässä tilaisuudessa tulin maininneeksi Pyhän Hengen pilkan puheessani.
Säikähdin kovasti. Minun pitäisi nyt selittää tämä asia mutta kun en osannut.
Olin seinää vasten, mitä tehdä? Muutaman tuskallisen sekunnin hiljaisuuden jälkeen
aivan selvästi Pyhä Henki tuli minulle avuksi. Ilman että minä tiesin selitystä,
miksi Pyhän Hengen pilkkaa ei saa anteeksi, Pyhä Henki sanoi minulle:
"JOS ME TUNNUSTAMME SYNTIMME, hän on uskollinen ja vanhurskas niin että
HÄN ANTAA meille synnit ANTEEKSI. Pyhän Hengen pilkan tehnyt ihminen ei
tunnusta syntiään, siksi Jumala ei anna hänelle hänen syntiään anteeksi."
Sanoi tämän kuulijoille ja huokasin helpotuksesta jatkaen varsinaisesta aiheestani
joka ei koskenut Pyhän Hengen pilkaa ollenkaan. Ihmettelin että mistä minä tuon
viisauden sain. Ymmärsin että Pyhä Henki tuli apuun antaen viisauden (luuk 21:15).
Lähtien tästä Pyhän Hengen antamasta Raamatun Sanasta olen sitten kehittänyt vuosien
aikana tuota aihetta. Olen muokannut kirjoitusta viimeisten kuukausien aikana uuteen asuun.
Siihen on tullut lisää asiaa. Mutta lähtökohta on Pyhän Hengen antama Raamatun Sana ja sen selitys.Niin
- Anonyymi
Niinpä! Siunausta kirjoittajalle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi meillä on Jeesus, joka on armahtavainen.
Niin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Herra vahvistaa sen miehen askeleet, jonka tie hänelle kelpaa.”
Kristuksen tähden menköön vain
maailma tykkänään,
kun kalleimpana aarteenain
mä pidän ristiään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Herra vahvistaa sen miehen askeleet, jonka tie hänelle kelpaa.”
” Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi meillä on Jeesus, joka on armahtavainen.
Ken tahtoo käydä Herran askelissa,
ken tahtoo käydä Herran askelissa,
käy tietä vehnänsiemenen:
kuin siemen hänkin kuolee,
kuin siemen hänkin kuolee. - Anonyymi
+Mikael+ kirjoitti:
Kun minä tulin uskoon saatana kiusasi minua juuri tuolla asialla ja uskotteli minulle että olin tehnyt anteeksiantamattoman synnin koskapa minulla oli herjaavia ajatuksia Jumalasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä. Saatana meni jopa niin pitkälle että ilmestyi eräänä yönä minulle konkreettisesti ja uskotteli että minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kääntyä nyt hänen puoleensa koska olin armosta osaton. Muistan tämän kokemuksen läpi elämäni ja se on saanut minut vakavoitumaan Jumalan Sanan äärellä ja tekemään totta vaelluksessani.
Siunausta päivääsi
Y: eräs Jeesuksen omaJeesus on armollinen omiansa kohtaan.
- sunnyriver
Kiitos hyvästä ja perusteellisesta kirjoituksestasi!
On tosiaan hyvä vakuuttaa herkkätuntoiselle ihmiselle,
ettei hän ole pilkannut Jumalaa, jos on ajattelemattomuuksissaan
ja tietämättömyyksissään jotakin uskosta sanonut.
Yhteen asiaan haluaisin kuitenkin hieman tarkennusta,
nimittäin siihen, miten Pyhä Henki toimii meissä.
Eli kuten sanoitkin, Pyhä Henki vaikuttaa miessä synnintunnon,
halun tulla Jumalan luo ja saada syntimme anteeksi.
Pyhä Henki siis synnyttää meidät uudesti ylhäältä.
Toisaalta monessa Pyhää Henkeä koskevassa paikassa
ja varsinkin Apostolien tekojen alussa, on selkeästi kuvaus
Pyhän Hengen toimintatavasta nro 2,
eli Pyhän Hengen kasteesta ja sen myötä tai myöhemmin
Jumalalta lahjana saatavista armolahjoista,
siis kielillä puhuminen, kielten selittäminen, prfetointi,
tiedon ja viisauden sanat, sairaitten parantamisen lahjat,
voimalliset teot, henkien etottaminen.
Ja tässä Pyhän Hengen kasteessa pätevät Apostolien
tekojen helluntain tunnusmerkit. Ihminen tietää saaneensa
Pyhän Hengen kasteen, tavallisesti hän puhuu ainakin
muutaman sanan kielillä ja saa ehkä jonkin muun armolahjan,
joka alkaa toimia.
Kaikki Jumalan ja Jeesuksen pilkkaaminen on sinänsä
melkoista tyhmyyttä, mutta se, missä seuraukset ovat
rankimmat, on juuri tämän Pyhän Hengen toiminnan halveksiminen.
Fariseuksetkin syyllistyivät tähän. Kun Jeesus Pyhän Hengen voimalla
isän tahdon mukaan paransi sairaita tai profetoi,
fariseukset väittivät, etteivät nuo ilmiöt ole Jumalasta,
vaan pimeydestä.
Pari tapausta tiedän, joissa tämä Pyhän Hengen pilkka on
tosiaan todennäköisesti tapahtunut. Viimeisen tuomion sanoo
kuitenkin aina Jumala.
Ensimmäisessä tapauksessa aviomies oli tullut uskoon ja
saanut Pyhän Hengen kasteen. Kun hän tuli kotiin, vaimo
suhtautui häneen hyvin halveksivasti ja tiuskaisi viimein,
että jos tuo nyt on Pyhästä Hengestä, niin tulkoon minuun
sitten paha henki.
Ja niin kävi, että vaimo ratkesi ryyppäämään,
mielenterveys reistaili, eikä vaimo siitä enää normaaliksi
toennut.
Mies yritti auttaa, välillä he asuivat yhdessä, välillä erikseen.
Lopulta he asuivat jopa asuntovaunussa, koska vaimon riehumisen
takia eivät muuta asuntoa saaneet.
Mies säilytti uskonsa, oli kirkas Jumalan profeetta vielä
vanhoilla päivillään, mutta vaimo ei tietääkseni koskaan tehnyt
parannusta.
Toisen kerran tapasimme pohjoisessa alkoholisoituneen
miehen, jolla ei enää moraalista paljon mitään jäljellä ollut.
Hän suhtautui ylipäätään Jumalaan halveksivasti ja
halveksuntaansa osoittaakseen repi Raamatun vessapaperikseen.
Kun seuraavan kerran hänet näimme, hän oli rullatuolissa
ja kai kotiavustajat/sairaala lopun elämää sitten auttoivat.
En ole ainakaan kuullut, että mies olisi katunut tai tehnyt
parannusta.
Nuo kaksi tapausta osoittavat kuitenkin pääperiaatteen:
On kysymys halveksinnasta, tietoisesta, karkeasta pilkasta,
vaikka jälkimmäisessä ei ollutkaan ihan sanan mukaisesti
Pyhän Hengen pilkasta, vaan Jumalan Pyhän Sanan halventamisesta.
Mietin, että oli ehkä tarpeetonta vetää eri yhteydessä esitettyä
sanontaa Jumalan Pyhästä Hengestä arkana lintuna mainitsemaasi
asiayhteyten. Asian olisi vain voinut selittää muuten. Tuo arka lintu
-kohtahan tarkoittaa esim. sitä, että seurakunnassa, jossa Pyhä Henki
saa toimia vapaasti, saattaa kokouksessa olla joku, jolla on vahva
vastahenki, siis joka suhtautuu kielteisesti Pyhän Hengen toimintaan
tai jolla on voimakas viha jotakin henkilöä kohtaan. Hän saattaa
omalla toiminnallaan vaikuttaa sen, että Pyhä Henki toimivana voimana
vetäyty pois (vaikka onkin pelastavana voimana vaikuttamassa
ihmisten sydämessä). Ilmapiiri on silloin kova, on vaikea puhua
ja olla luonnollisen lämmin, profetioita ei tule, rukous ei oikein tunnu
maistuvan, sairaita ei parannu. Eli sillä tavalla Pyhä Henki on arka lintu.
Ei Jumala huuda isoin kirjaimin, että nyt sinä.... vaan antaa rivien
välistä ymmärtää, että joku on pahoittanut Jumalan Pyhän Hengen mieltä.
Kiitos tosiaan pitkästä ja perusteellisesta kirjoituksesta. Toivottavasti mahdolli-
simman moni arka ihminen pääsee vapauteen epäilyistään
ja toivottavasti röyhkeä, pilkkaan taipuvainen,
pitää suunsa viisaasti kiinni Jumalan Pyhän Hengen toiminnan edessä,
kunnes oma mieli muuttuu!!
Siunattua joulua sinulle!- jaikall
seurakunnassa ja uskovissa ei ollut tämän kirjoitukseni aihe. Varmasti huomasit tämän.
Yritin pysyä Pyhän Hengen pilkka-aiheessa jotta kirjoitukseni pituus pysyisi siedettävänä.
Tämän aloituskirjoitukseni tarkoitus on, niinkuin totesitkin aivan oikein, vapauttaa ihmisiä siitä pelosta että he olisivat tehneet anteeksiantamattoman Pyhän Hengen pilkan. Sanomani on sekä uskoville että uskosta osattomille.
Uskon että Pyhää Henkeä voidaan pilkata niin että se vielä annetaan anteeksi, nimittäin jos pilkkaaja tekee parannuksen ja tunnustaa syntinsä. Kertomissasi tapauksissa on ilmeisesti kysymyksessä Pyhän Hengen pilkka, mutta ei välttämättä anteeksiantamaton Pyhän Hengen pilkka. Olemme aina riippuvaisia siitä että Jumala puhuu, kutsuu, ja että Jeesus pelastaa. Jos näitä ei ole, ei voida tulla uskoon. Uskoontulossa Jumala tekee aina aloitteen. Uskoontulomme ei siis johdu omasta visaasta älynvälähdyksestämme. Se johtuu Jumalan kutsusta ja puheesta ja Jeesuksen antamasta ja suorittamasta pelastuksesta kohdallamme.
Noista kertomissasi tapauksista ei käy selville tarjosiko Jumala noille ihmisille mahdollisuutta parannukseen ja pelastuksen vastaanottamiseen. Uskon että näin on käynyt, mutta ehkä he eivät tehneet parannusta eivätkä ottaneet vastaan pelastusta. Ratkaisuhan on viimekädessä jokaisella ihmisellä itsellään.
Pyhän Hengen kanssa on oltava varovainen ettei vain pilkkaisi. Kuitenkin jos ihminen joka on omasta mielestään joskus pilkannut Pyhää Henkeä ja on kuitenkin synnintunnossa ja kaipaa anteeksisaamista, ei ole pilkannut niin ettei sitä annttaisi anteeksi.
Mainintani siitä että Pyhä Henki ei ole "arka lintu" koski nimenomaan syntiin langennutta uskovaa ja luopiota.
Pyhä Henki ei jätä heti syntiin langennutta uskovaa. Tämä on minun käsitykseni Pyhästä Hengestä ja uskon Raamatun tukevan sitä. Tähän viittasin ja selitinkin sitä. Pyhän Hengen herkkyys kokoustilanteissa on eri asia.
Olen tästä asiasta samaa mieltä sinun kanssasi. - jaikall
>>>Mietin, että oli ehkä tarpeetonta vetää eri yhteydessä esitettyä
sanontaa Jumalan Pyhästä Hengestä arkana lintuna mainitsemaasi
asiayhteyten. Asian olisi vain voinut selittää muuten. - mie-
jaikall kirjoitti:
>>>Mietin, että oli ehkä tarpeetonta vetää eri yhteydessä esitettyä
sanontaa Jumalan Pyhästä Hengestä arkana lintuna mainitsemaasi
asiayhteyten. Asian olisi vain voinut selittää muuten.JOO AAAAAAAMEN!!!!!!!
Miulla on tästä pitkäkin tarina...... mut yritän kertooo sen lyhykäisyydessään:
Eli olin puoltoistavuotta sitten kesällä varmaan nähny raamatunpaikan et tuota syntiä ei anteeksi saa..
en kiinnittänyt siihen sen paremmin huomiota.. no jokatapauksessa se oli ilmeisesti jäänyt alitajuntaani...
Syksyllä tai talvella sitten (vuosi sitten) mie järkytyin ja ahdistuin aivan suunnattomasti kun miulle tuli joku Pyhää Henkeä pilkkaava ajatus.. Olin niin ahdistuksissa ja pelkotiloissa että en voi sitä edes kuvailla. Luulin, että olen syyllistynyt todellakin tähän syntiin...
Miulla oli yksi erittäin hyvä ystävä, jolle sitten vähän puhuin että minua ahdistaa, mutta en kertonut tarkkaan että miksi. Hän huomasi miten ahdistunut mie olin, ja menimme yhden kahvilan takahuoneeseen sitten rukoilemaan.. Herra heti näytti Sanasta paikkoja, että tämä "ongelma" tai "asia" ei tullut minusta. Tai siis että Hän ei syytä minua mistään.
Sain tuosta ehkä hieman helpotusta tuskaani, mutta olin edelleen suunnattoman ahistunut..
Lopulta se meni niin pitkälle että en voinut syödä enää paljon mitään, ja en pystynyt kunnolla öisin nukkumaan. Rukoilin sen minkä jaksoin, ja Herralle kiitos, Hän laittoi toisen palvelijansa rukoilemaan miun puolesta. Sille oli vaan tullu sellainen olo että nyt pitää rukoilla riitan puolesta.
Monet, monet rukoilivat puolestani, puhuin pastoreillekkin, mutta kukaan ei minua saanut vakuutetuksi, että olin turvassa.
Lopulta tilanne johti siihen, että jouduin sairaalaan... Siellä minulle selvisi, että olin sairastunut PAKKO-AJATUKSIIN. Se on oire.. sairauden oire. olin sielläkin ennen kuin käsitin tuon, niin ahdistuksissa, mutta Herra on niin hyvä, että Hän piti miusta tosi hyvää huolta ja nyt luotan siihen täysin, vaikka miulla tulee edelleen pakko-ajatuksia, että olen HÄNEN lapsensa ja HÄN pitää miusta huolen!! kiitos JEESUKSELLE!!
Toivottavasti, tämän lukevat mahdollisimman monet, haluan lohduttaa teitä jotka pelkääätte olevanne syylistyneet tähän: TE ETTE TODELLAKAAN OLE SYYLLISTYNEET TÄHÄN!!
jos joku haluaa kysellä, niin pyytäköön vaan sähköpostini, juttelen enemmän kuin mielellään!! - sunnyriver
mie- kirjoitti:
JOO AAAAAAAMEN!!!!!!!

jos joku haluaa kysellä, niin pyytäköön vaan sähköpostini, juttelen enemmän kuin mielellään!!Kiitos kirjoituksestasi! Kiitos Jumalalle, että hän on auttanut sinua!
Tuo kenttä eli piinaavat ajatukset, on alue, missä vihollinen lyö
helposti ihmistä ja tosi kovaakin vielä.
Perusperiaatehan on se, että jos otamme Jeesuksen elämäämme vastaan
ja haluamme elää Jumalan suojassa, voimme aina turvautua häneen apuunsa,
kun saatana tai sen kätyrit hyökkäävät.
Kukaan ihminen ei näiltä hyökkäyksiltä välty, vihollinen syytää mieleemme
ajatuksia, jotka ovat hänen masinoimiaan, eivät siis omiamme.
Mutta kun ne tulevat, tuntuu aivan kuin ajattelisimme itse noita ajatuksia,
saatamma syyllistyä, hätääntyä ja alkaa väksin työntämään niitä pois mielestä.
Jumala haluaa kuitenkin, että kiitämme häntä ja luotamme täysin siihen, etä
Jumala on saatanaa vahvempi. Muistan, kuinka itselleni uskoon tullessani
tuli lyhyt laulu "Siunaa, oi Jeesus siunaa". Monen kuukauden ajan tuo laulu
ikäänkuin automaattisesti kytkeytyi päälle, kun tuli isoja pettymyksiä tai
saatana yritti jallittaa ajattelemaan omia synkkiä ajatuksiaan. Vähitellen se häipyi
ja myöhemmin Pyhän Hengen lahjana saatu kielillä puhuminen korvasi tuon
hellän taistelulaulun, ja niin kai on tarkoituskin: Opimme hiljalleen seisomaan
omilla jaloillamme Jumalaan ja hänen apuunsa luotten. Samalla opimme nauramaan
pahalle ja sen metkuille, kun se syöttää omia saastaisia ajatuksiaan.
Pääasia on tosiaan silloin muistaa, että ne ovat seilunvihollisen kuiskutuksia,
EIVÄT OLLENKAAN omia ajatuksiamme, eikä meillä siis tarvitse olla mitään syyllisyyttä niistä.
Pääasia on, että hakeudumme yhä lähemmäs Jumalaa, niin että hänen rakkauden
ajatuksensa täyttävät tajuntaamme.
Siunattua uutta vuotta ja minia hyviä hetkiä Herran seurassa sinulle! - mie-
sunnyriver kirjoitti:
Kiitos kirjoituksestasi! Kiitos Jumalalle, että hän on auttanut sinua!

Siunattua uutta vuotta ja minia hyviä hetkiä Herran seurassa sinulle!Mielelläni kirjoitin!!! ja todellakin: KIITOS JUMALALLE!
Täyttä totta tuo kirjoituksesi!!!
Siunausta myös sinulle, sunnyriver!! :) - Herran KEPPI
sunnyriver kirjoitti:
Kiitos kirjoituksestasi! Kiitos Jumalalle, että hän on auttanut sinua!
Tuo kenttä eli piinaavat ajatukset, on alue, missä vihollinen lyö
helposti ihmistä ja tosi kovaakin vielä.
Perusperiaatehan on se, että jos otamme Jeesuksen elämäämme vastaan
ja haluamme elää Jumalan suojassa, voimme aina turvautua häneen apuunsa,
kun saatana tai sen kätyrit hyökkäävät.
Kukaan ihminen ei näiltä hyökkäyksiltä välty, vihollinen syytää mieleemme
ajatuksia, jotka ovat hänen masinoimiaan, eivät siis omiamme.
Mutta kun ne tulevat, tuntuu aivan kuin ajattelisimme itse noita ajatuksia,
saatamma syyllistyä, hätääntyä ja alkaa väksin työntämään niitä pois mielestä.
Jumala haluaa kuitenkin, että kiitämme häntä ja luotamme täysin siihen, etä
Jumala on saatanaa vahvempi. Muistan, kuinka itselleni uskoon tullessani
tuli lyhyt laulu "Siunaa, oi Jeesus siunaa". Monen kuukauden ajan tuo laulu
ikäänkuin automaattisesti kytkeytyi päälle, kun tuli isoja pettymyksiä tai
saatana yritti jallittaa ajattelemaan omia synkkiä ajatuksiaan. Vähitellen se häipyi
ja myöhemmin Pyhän Hengen lahjana saatu kielillä puhuminen korvasi tuon
hellän taistelulaulun, ja niin kai on tarkoituskin: Opimme hiljalleen seisomaan
omilla jaloillamme Jumalaan ja hänen apuunsa luotten. Samalla opimme nauramaan
pahalle ja sen metkuille, kun se syöttää omia saastaisia ajatuksiaan.
Pääasia on tosiaan silloin muistaa, että ne ovat seilunvihollisen kuiskutuksia,
EIVÄT OLLENKAAN omia ajatuksiamme, eikä meillä siis tarvitse olla mitään syyllisyyttä niistä.
Pääasia on, että hakeudumme yhä lähemmäs Jumalaa, niin että hänen rakkauden
ajatuksensa täyttävät tajuntaamme.
Siunattua uutta vuotta ja minia hyviä hetkiä Herran seurassa sinulle!Mutta kun ne tulevat, tuntuu aivan kuin ajattelisimme itse noita ajatuksia,
saatamma syyllistyä, hätääntyä ja alkaa väksin työntämään niitä pois mielestä.
Älkää pitäkö halpana herran kuritusta ja telepatiaa. Massallista Sotaa haluavat joutuvat Saattanan Perkkeleen kuritettavaksi, muttei välttämättä tuhottavaksi, jos kääntyvät Taivaallisiin taisteluihin miellummin, kuin maallisiin, joissa tapahtuvat tuhot ovat se pahin asia myös taivaalle. - Anonyymi
Puhuttelevia tapauksia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuttelevia tapauksia!
Kyllä.
- Anonyymi
mie- kirjoitti:
Mielelläni kirjoitin!!! ja todellakin: KIITOS JUMALALLE!
Täyttä totta tuo kirjoituksesi!!!
Siunausta myös sinulle, sunnyriver!! :)” Iloitkoot ja riemuitkoot sinussa kaikki, jotka sinua etsivät; joille sinun apusi on rakas, ne sanokoot aina: "Ylistetty olkoon Jumala!"”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Iloitkoot ja riemuitkoot sinussa kaikki, jotka sinua etsivät; joille sinun apusi on rakas, ne sanokoot aina: "Ylistetty olkoon Jumala!"”
” Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.”

”Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani.”
- Anonyymi
” Ota korviisi minun sanani, Herra, huomaa huokaukseni.”
- Anonyymi
mie- kirjoitti:
JOO AAAAAAAMEN!!!!!!!
Miulla on tästä pitkäkin tarina...... mut yritän kertooo sen lyhykäisyydessään:
Eli olin puoltoistavuotta sitten kesällä varmaan nähny raamatunpaikan et tuota syntiä ei anteeksi saa..
en kiinnittänyt siihen sen paremmin huomiota.. no jokatapauksessa se oli ilmeisesti jäänyt alitajuntaani...
Syksyllä tai talvella sitten (vuosi sitten) mie järkytyin ja ahdistuin aivan suunnattomasti kun miulle tuli joku Pyhää Henkeä pilkkaava ajatus.. Olin niin ahdistuksissa ja pelkotiloissa että en voi sitä edes kuvailla. Luulin, että olen syyllistynyt todellakin tähän syntiin...
Miulla oli yksi erittäin hyvä ystävä, jolle sitten vähän puhuin että minua ahdistaa, mutta en kertonut tarkkaan että miksi. Hän huomasi miten ahdistunut mie olin, ja menimme yhden kahvilan takahuoneeseen sitten rukoilemaan.. Herra heti näytti Sanasta paikkoja, että tämä "ongelma" tai "asia" ei tullut minusta. Tai siis että Hän ei syytä minua mistään.
Sain tuosta ehkä hieman helpotusta tuskaani, mutta olin edelleen suunnattoman ahistunut..
Lopulta se meni niin pitkälle että en voinut syödä enää paljon mitään, ja en pystynyt kunnolla öisin nukkumaan. Rukoilin sen minkä jaksoin, ja Herralle kiitos, Hän laittoi toisen palvelijansa rukoilemaan miun puolesta. Sille oli vaan tullu sellainen olo että nyt pitää rukoilla riitan puolesta.
Monet, monet rukoilivat puolestani, puhuin pastoreillekkin, mutta kukaan ei minua saanut vakuutetuksi, että olin turvassa.
Lopulta tilanne johti siihen, että jouduin sairaalaan... Siellä minulle selvisi, että olin sairastunut PAKKO-AJATUKSIIN. Se on oire.. sairauden oire. olin sielläkin ennen kuin käsitin tuon, niin ahdistuksissa, mutta Herra on niin hyvä, että Hän piti miusta tosi hyvää huolta ja nyt luotan siihen täysin, vaikka miulla tulee edelleen pakko-ajatuksia, että olen HÄNEN lapsensa ja HÄN pitää miusta huolen!! kiitos JEESUKSELLE!!
Toivottavasti, tämän lukevat mahdollisimman monet, haluan lohduttaa teitä jotka pelkääätte olevanne syylistyneet tähän: TE ETTE TODELLAKAAN OLE SYYLLISTYNEET TÄHÄN!!
jos joku haluaa kysellä, niin pyytäköön vaan sähköpostini, juttelen enemmän kuin mielellään!!” Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.”
”Torjutko Messiaasi,
oi kansa sokea,
kun tästä maailmasta
ei ole valtansa?
Maailma turhin toimin
taistelee omin voimin.
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.” - Anonyymi
mie- kirjoitti:
Mielelläni kirjoitin!!! ja todellakin: KIITOS JUMALALLE!
Täyttä totta tuo kirjoituksesi!!!
Siunausta myös sinulle, sunnyriver!! :)” On kaikki valmistettu
puolesta tuomitun.
Vapahdit vihan alta
synteihin sidotun.
Kun rauha oli poissa
ja ilo kaukana,
kiiruhdit, rauhantuoja,
toit ilon taivaasta.” - Anonyymi
Juuri noin!
- Anonyymi
jaikall kirjoitti:
>>>Mietin, että oli ehkä tarpeetonta vetää eri yhteydessä esitettyä
sanontaa Jumalan Pyhästä Hengestä arkana lintuna mainitsemaasi
asiayhteyten. Asian olisi vain voinut selittää muuten.Asioista voidaan olla eri mieltä.
- Anonyymi
mie- kirjoitti:
JOO AAAAAAAMEN!!!!!!!
Miulla on tästä pitkäkin tarina...... mut yritän kertooo sen lyhykäisyydessään:
Eli olin puoltoistavuotta sitten kesällä varmaan nähny raamatunpaikan et tuota syntiä ei anteeksi saa..
en kiinnittänyt siihen sen paremmin huomiota.. no jokatapauksessa se oli ilmeisesti jäänyt alitajuntaani...
Syksyllä tai talvella sitten (vuosi sitten) mie järkytyin ja ahdistuin aivan suunnattomasti kun miulle tuli joku Pyhää Henkeä pilkkaava ajatus.. Olin niin ahdistuksissa ja pelkotiloissa että en voi sitä edes kuvailla. Luulin, että olen syyllistynyt todellakin tähän syntiin...
Miulla oli yksi erittäin hyvä ystävä, jolle sitten vähän puhuin että minua ahdistaa, mutta en kertonut tarkkaan että miksi. Hän huomasi miten ahdistunut mie olin, ja menimme yhden kahvilan takahuoneeseen sitten rukoilemaan.. Herra heti näytti Sanasta paikkoja, että tämä "ongelma" tai "asia" ei tullut minusta. Tai siis että Hän ei syytä minua mistään.
Sain tuosta ehkä hieman helpotusta tuskaani, mutta olin edelleen suunnattoman ahistunut..
Lopulta se meni niin pitkälle että en voinut syödä enää paljon mitään, ja en pystynyt kunnolla öisin nukkumaan. Rukoilin sen minkä jaksoin, ja Herralle kiitos, Hän laittoi toisen palvelijansa rukoilemaan miun puolesta. Sille oli vaan tullu sellainen olo että nyt pitää rukoilla riitan puolesta.
Monet, monet rukoilivat puolestani, puhuin pastoreillekkin, mutta kukaan ei minua saanut vakuutetuksi, että olin turvassa.
Lopulta tilanne johti siihen, että jouduin sairaalaan... Siellä minulle selvisi, että olin sairastunut PAKKO-AJATUKSIIN. Se on oire.. sairauden oire. olin sielläkin ennen kuin käsitin tuon, niin ahdistuksissa, mutta Herra on niin hyvä, että Hän piti miusta tosi hyvää huolta ja nyt luotan siihen täysin, vaikka miulla tulee edelleen pakko-ajatuksia, että olen HÄNEN lapsensa ja HÄN pitää miusta huolen!! kiitos JEESUKSELLE!!
Toivottavasti, tämän lukevat mahdollisimman monet, haluan lohduttaa teitä jotka pelkääätte olevanne syylistyneet tähän: TE ETTE TODELLAKAAN OLE SYYLLISTYNEET TÄHÄN!!
jos joku haluaa kysellä, niin pyytäköön vaan sähköpostini, juttelen enemmän kuin mielellään!!Hyvä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuttelevia tapauksia!
On ne.
- Anonyymi
sunnyriver kirjoitti:
Kiitos kirjoituksestasi! Kiitos Jumalalle, että hän on auttanut sinua!
Tuo kenttä eli piinaavat ajatukset, on alue, missä vihollinen lyö
helposti ihmistä ja tosi kovaakin vielä.
Perusperiaatehan on se, että jos otamme Jeesuksen elämäämme vastaan
ja haluamme elää Jumalan suojassa, voimme aina turvautua häneen apuunsa,
kun saatana tai sen kätyrit hyökkäävät.
Kukaan ihminen ei näiltä hyökkäyksiltä välty, vihollinen syytää mieleemme
ajatuksia, jotka ovat hänen masinoimiaan, eivät siis omiamme.
Mutta kun ne tulevat, tuntuu aivan kuin ajattelisimme itse noita ajatuksia,
saatamma syyllistyä, hätääntyä ja alkaa väksin työntämään niitä pois mielestä.
Jumala haluaa kuitenkin, että kiitämme häntä ja luotamme täysin siihen, etä
Jumala on saatanaa vahvempi. Muistan, kuinka itselleni uskoon tullessani
tuli lyhyt laulu "Siunaa, oi Jeesus siunaa". Monen kuukauden ajan tuo laulu
ikäänkuin automaattisesti kytkeytyi päälle, kun tuli isoja pettymyksiä tai
saatana yritti jallittaa ajattelemaan omia synkkiä ajatuksiaan. Vähitellen se häipyi
ja myöhemmin Pyhän Hengen lahjana saatu kielillä puhuminen korvasi tuon
hellän taistelulaulun, ja niin kai on tarkoituskin: Opimme hiljalleen seisomaan
omilla jaloillamme Jumalaan ja hänen apuunsa luotten. Samalla opimme nauramaan
pahalle ja sen metkuille, kun se syöttää omia saastaisia ajatuksiaan.
Pääasia on tosiaan silloin muistaa, että ne ovat seilunvihollisen kuiskutuksia,
EIVÄT OLLENKAAN omia ajatuksiamme, eikä meillä siis tarvitse olla mitään syyllisyyttä niistä.
Pääasia on, että hakeudumme yhä lähemmäs Jumalaa, niin että hänen rakkauden
ajatuksensa täyttävät tajuntaamme.
Siunattua uutta vuotta ja minia hyviä hetkiä Herran seurassa sinulle!Kunnia Jumalalle!
- +++
Siinä tapauksessa minä olen vapaampi kuin yksikään taivaaseen palvelijaksi ja pakkoylistäjäksi tuomittu kristitty ikinä voi olla. Pyhä henki jääköön täydelliseen arvottomuuteensa, minua ei tuomiot kosketa milloinkaan. :)
- Eräs veruke sulla

Silloin ei järkesikään pysty tekemään oikeita päätöksiä, jos et halua tietää, mitä Tuomari sinusta sanoisi, missään asiassa....
Hyvin vähän kommentteja kirjoituksestani???
Minulle tuli mieleeni asia jonka lisään selvitykseksi seuraavaan
>>>>Tästä johtuen joku sana tai teko Jeesusta vastaan on rikkomus jumaluudesta riisuutunutta ihmisenä elänyttä Ihmisen Poikaa ja yhtä jumaluuden kolmea persoonaa vastaan. Synti Pyhää Henkeä vastaan kohdistuu koko kolmiyhteistä Pyhää Jumalaa vastaan.- Miss Mossad.
Olen ollut ahkera raamatunlukija ja löytänyt ihan päivittäin jo vuoden ajan suoria vastauksia Raamatusta, kiitos Herralle siitä, että olen sen armon saanut. Pyhän Hengen osallisuus koko tässä valtavan hienossa pelastussunnitelmassa on ollut minulle vaikeinta ymmärtää vaikka olenkin uskonut vahvasti sen olemassaoloon jollakin tavalla. Vastauksia saan asioihin lähes päivittäin ja koen iloa, riemua ja rauhaa kokoajan, kun pysyn Herraa lähellä sanan lukemisen ja rukouksen avulla.
Mutta niinpä niin, olehan vain niin tuikitavallinen ja syntinen ihminen omine vanhoine tapoineni... Aina ne tavat sieltä pomppaavat esille ja sitten taas kompuroidessani ja joskus kovastikin tuskaillessani tässä maailmassa, joudun alistumaan nöyränä ja etsimään Jumalan tahtoa. Sitten ollaankin taas erämaassa. Viime syksynä -09, kun aloitin oikein kunnolla itsenäisen Raamatun opiskeluni, etenin vinhaa vauhtia yli talven ja koko viime kevään. Sitten tuli totaali tipahdus ja kesä meni kunnolla maailman menossa. Helpottavaa on ollut se, että Herra on armahtanut loppujen lopuksi aika pienillä kärsimyksillä. Olen totisesti ollut kuin savimöykky, jota pistellään ja painellaan sen pitkän talvilevon jälkeen. Rukousta, Jumalan sanaa ja asioiden jatkuvaa ylöskirjaamista. TV7 ja muutamat nettisivustot ovat myös olleet todellisia ja helpottavia Hengen kanavia minulle. Ja taas uuden oppimista, rauhaa, iloa ja riemua! On se niin hauskaa, kun ihminen löytää oman vajavaisuutensa aina uudestaan;)
Kiitän sinua tuosta hienosta yhteenvedostasi Jaikal. Se tuli minulle tänään kuin lahjana taivaasta! Avasit minulle kaiken sen, jota olin ajatellut paljon vaan en kunnolla ymmärtänyt aiemmin. Palaan varmasti vielä usein - selvästi Pyhän Hengen johdatuksesta tulleen - tekstisi ääreen. Runsasta siunausta elämääsi, toivottavasti muutkin saavat kuulla ja lukea oppimaasi. Miss Mossad. kirjoitti:
Olen ollut ahkera raamatunlukija ja löytänyt ihan päivittäin jo vuoden ajan suoria vastauksia Raamatusta, kiitos Herralle siitä, että olen sen armon saanut. Pyhän Hengen osallisuus koko tässä valtavan hienossa pelastussunnitelmassa on ollut minulle vaikeinta ymmärtää vaikka olenkin uskonut vahvasti sen olemassaoloon jollakin tavalla. Vastauksia saan asioihin lähes päivittäin ja koen iloa, riemua ja rauhaa kokoajan, kun pysyn Herraa lähellä sanan lukemisen ja rukouksen avulla.
Mutta niinpä niin, olehan vain niin tuikitavallinen ja syntinen ihminen omine vanhoine tapoineni... Aina ne tavat sieltä pomppaavat esille ja sitten taas kompuroidessani ja joskus kovastikin tuskaillessani tässä maailmassa, joudun alistumaan nöyränä ja etsimään Jumalan tahtoa. Sitten ollaankin taas erämaassa. Viime syksynä -09, kun aloitin oikein kunnolla itsenäisen Raamatun opiskeluni, etenin vinhaa vauhtia yli talven ja koko viime kevään. Sitten tuli totaali tipahdus ja kesä meni kunnolla maailman menossa. Helpottavaa on ollut se, että Herra on armahtanut loppujen lopuksi aika pienillä kärsimyksillä. Olen totisesti ollut kuin savimöykky, jota pistellään ja painellaan sen pitkän talvilevon jälkeen. Rukousta, Jumalan sanaa ja asioiden jatkuvaa ylöskirjaamista. TV7 ja muutamat nettisivustot ovat myös olleet todellisia ja helpottavia Hengen kanavia minulle. Ja taas uuden oppimista, rauhaa, iloa ja riemua! On se niin hauskaa, kun ihminen löytää oman vajavaisuutensa aina uudestaan;)
Kiitän sinua tuosta hienosta yhteenvedostasi Jaikal. Se tuli minulle tänään kuin lahjana taivaasta! Avasit minulle kaiken sen, jota olin ajatellut paljon vaan en kunnolla ymmärtänyt aiemmin. Palaan varmasti vielä usein - selvästi Pyhän Hengen johdatuksesta tulleen - tekstisi ääreen. Runsasta siunausta elämääsi, toivottavasti muutkin saavat kuulla ja lukea oppimaasi.Kiitos lohduttavasta ja rohkaisevasta todistuksestasi.
Minua ilahduttaa lukea että joku on saanut kokea Jumalan puhetta ja siunausta kirjoitusteni kautta.
Jumalan Sana on lahja taivaasta. Pyhä Henki teke eläväksi Jumalan Sanan. Silloin se siunaa.
Kirjoitan siitä mitä koen Jumalan minulle puhuneen ja puhuvan. Se mitä Jumala meille itsekullekin
armossaan antaa on tarkoitettu jaettavaksi edelleen. Minä yritän olla tässä asiassa uskollinen.
Kiitos vielä kerran ja siunausta!
- HERRAN KANSSA :)
KUNNIA JUMALAN!
LUIN KIRJOITUKSESI JA EN VOINNUT KUIN ITKEÄ SIINÄ MITEN HENKI VAPAUTTI SAMALLA NIIN MONESTA KANTAMASTANI TAAKASTA. KIRJOITUKSESI KAUTTA.
HERRA SINUA MATKALLASI SIUNATKOON .Kiitos todistuksestasi. Minua lämmittää kun sinua lämmittää.
Mutta kaikki hyvä anti tulee Jumalalta. Ihmisestä ei mitään hyvää.
Sinä tiedät tämän ja osaat kiittää Jumalaa ja ylistää Häntä Hänen armostaan ja suunnattomasta lahjastaan. Kiitos ja kunnia Jeesukselle Kristukselle. Hänessä meillä on kaikki taivaan hengelliset siunaukset ja ammennamme ne Sanasta (Ef 1:3).
•Jaak 1:17
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.
•Joh 3:27
Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.
•Room 7:18
Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää.
- HERRAN KANSSA :)
AMEN!
- joku123vain
Heb 10:26-29
Eli jos tahallamme teemme syntiä, pilkkaamme Pyhää Henkeä.- Paastotkaa puhtaasti
Heb 10:26-29
Eli jos tahallamme teemme syntiä, pilkkaamme Pyhää Henkeä.
Siispä paasto kaksi kertaa viikossa oli apostolien oppi ja sama kuin fariseuksilla, kylläkin eri päivinä viikossa....
Jos paastosta vain suutut ja vihastut paastosta ei ole suurtakaan hyötyä, silloin älä paastoa, silloin on parempi olla läski.
- Jonne & Jeesus
Eilen ku mä hengasin jeesuksen kaa sii se farttas nii sen oli pakko olla varmaa pyhähenki. vittu mikä vitsi saatana ku repesin varmaa tunnin
- Anonyymi
Jessen fartti on väkevää kamaa, siitä lähtee taju jos et varo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jessen fartti on väkevää kamaa, siitä lähtee taju jos et varo
Työnnä sinä dildo perseeseesi
- jaikal.se
Älköön kukaan eläkö pelossa että on tehnyt anteeksi antamattoman Pyhän Hengen pilkan. Pelko ei ole Jumalasta. Jumala, Pyhä Henki eikä Jeesus Kristus koskaan syytä ketään tästä synnistä. Syyttäjä on aina Saatana ja hän on valehtelija. Älä usko Saatanaa kun hän käy sinua syyttämään. Jos olet aralla tunnolla tässä asiassa ja pelkäät syyllistyneesi tähän anteeksi antamattomaan syntiin, sinä et ole syyllistynyt siihen. Olen itse ollut uskon elämäni alkuvaiheessa vihollisen kiusaama tässä asiassa. Herra Jeesus vapautti Sanan kautta. Minä tahdon jakaa Jumalalta saamaani vapauden Sanaa kanssamatkaajilleni.
Olen saanut tähän "Pyhän Hengen pilkka" tekstiin lisää aihetta.
Lukekaa muokattu versio http://www.jaikal.se/48683132- Pelkokin on Jumalan
Pelko ei ole Jumalasta.
Nyt olet erehtynyt, mutta se on inhimillistä. Pelko on Jumalasta, mutta totta, vain PIMEÄN puolen voimaa, verrattuna rohkeaan sydämeen.
Herran Pelko on viisauden alku, älkää tekään liiallisella rohkeudella itseänne kadottako, terve pelko pitää ihmisen tervenä, ei mitään turhaa liiketää missään, mutta sairas pelko on sydämen ja rohkeuden alku, ja kadotus kaikille rohkeille rehellisille ihmisille, palkankorotuksia vain kytätessään.
- Erilaistumaton sk
Minulla oli sama pelko, ja keksin paholaiseen liitetyn jutun pyhästä hengestä, ja kohta sen jälkeen jouduinkin mielisairaalaan.... Lopulta tajusin sen johtuneen vain nimestäni KarPPI nen: Pyhän Hengen Pilkankin tehnyt, pidän näet muutamia ihmisiä maailmassa hulluina, koska en itse kyennyt sitä osaa itselleni valitsemaan, että olisin vähentänyt sitä maailmasta.
Veikko on Heikko, ja silloin hieman hullukin, mutten niin hullu kuin vihreä HULK sekstaillessaan syksyisin.- Veikon Aki
Sitä pyhän hengen pilkaa ei Usan osaaja, kiusaaja akikaan ole tehnyt että olisi murhannut tietoisesti ketään, vaikka henkisesti sellaista asiaa tapahtuu aina kun puhuu liikaa, ja vie sanat jonkun suusta. Ikkunan olen särkenyt ja kerran vahingossa oman laskimeni valokennon, niisttä merkintä poliisin paperihin ja pöllinyt pari maitopurkkia ja kahvia joskaan en kaupasta. Ei Veikon ole kovin helppoa olla varastamatta mitään, älkää hänestä muuta luulko.
- Anonyymi
Hyvä!
- Anonyymi
Hyvä!
- Anonyymi
Siis Pyhä Henki on Hyvä! Pirun Renki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis Pyhä Henki on Hyvä! Pirun Renki
Loppuosa väärin.
- Anonyymi
Jeesuksellakin pyhähenki tarkoitti kannabiksen pössyttelyn aiheuttamaa tunnetilaa. Yleinen uskonnollinen kikka tuohon aikaan.
Kuinka sitä edes voisi pilkata?⁹- Anonyymi
Sinä silti pilkkasit.
- Anonyymi
Hyvä.
- Anonyymi
Tämä on asiaa.
- Anonyymi
Täyttä asiaa ja totuutta!
Joka pilkkaa armohenke sitä ei saa anteeksi tässä eikä tulevassa maailmassa.
Koska ei ole sovittajaa.- Anonyymi
Kiitos!
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus!
- Anonyymi
Pyhä Henki pyyhkäisee syrjään tuollaiset herjaajat ja valeprofeetat!
- Anonyymi
Ylläpito tekee saman!
- Anonyymi
Tämä on tärkeä!
- Anonyymi
On se!
- Anonyymi
Opinnäyte koskien Pyhän Hengen pilkkaa pelkäävien sielunhoitoa: https://drive.google.com/file/d/1i9Rrhmb3QwTegC5301cW5hwTDQh41pg9/view?fbclid=IwAR3ZGXCzPMZ6_auIRbdeNmWxT3A-_DrIsBZHrNFOIzZVoskooUK9a-bjTvM
- Anonyymi
Melkoisen raskaslukuinen.
- Anonyymi
Kannattaa lukea.
- Anonyymi
Hylätkää herjaajat!
- Anonyymi
Tämä on erittäin hyvä!
- Anonyymi
Teuvon hirvittävät kirjoitukset ovat äärimmäisiä tästä aiheesta. Niistä Teuvo joutuu kerran tilille Jumalan tuomioistuimen edessä. Se on varmaa!
- Anonyymi
Kyllä.
- Anonyymi
Teuvo on naurettava sekopäinen vanha kääkkä jolta on taju kankaalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo on naurettava sekopäinen vanha kääkkä jolta on taju kankaalla.
Teuvo luulee olevansa profeetta ja Jumalan mies. Ei voisi olla enempää väärässä.
- Anonyymi
YLISTYS JEESUKSELLE KRISTUKSELLE!
- Anonyymi
Ehdottoman tärkeää!
- Anonyymi
Huipputärkeä kirjoitus!
- Anonyymi
Joka kolminaisuutta ei hyväksy tekee synnin kyllä Kristuksen ruumista vastaan eli temppeliä vastaan eli omaa ruumistaan vastaan.
Mutta itse sain muutama viikko sitten kehotuksen tehdä katuaktio ja juuri aloittajan aiheesta: pyhän Hengen pilkkaan ei ole syyllistynyt kukaan joka kykenee sanomaan : Jeesus on Herra, sekä EI OLE MUUTA JUMALAA KUIN JUMALA JA MUHAMMED ON HÄNEN LÄHETTILÄÄNSÄ.
EI KUKAAN VOI SANOA JEESUS ON HERRA, MUUTA KUIN PYHÄSTÄ HENGESTÄ.
JA MYÖS USKON TUNNUSTUS ISLAMIN VAADITAAN KOSKA SIIHEN LOPPUU SOTA KUN KAIKKI SEN LAUSUU.
Teuvo Suni esim ei pilkkaa, koska on selvästi lausunut JEESUS ON HERRA. Mutta kolminaisuus saattaa olla se, jota hän jossain määrin loukkaa.- Anonyymi
Juurikin niinikkästeen!
- Anonyymi
Teuvo on sanonut, että melkein kaikki Jeesuksen opetukset menettivät merkityksensä. Tämä on törkeää rienaamista.
- Anonyymi
Kenenkään ei tulisi pelätä olemattoman pilkkaamista.
- Anonyymi
Tämä on hieno kirjoitus ja ketju.
- Anonyymi
Niin on!
- Anonyymi
- Anonyymi
Pyhää ei voi pilkata ja pilkkaat samalla itseäsi
- Anonyymi
Älkääpäs hurskastelko, rienastelko, älkääkä laiskotelko koneen ääressä. Raamattua lukemaan siitä.
- Anonyymi
Koska minut tällä(kin) palstalla on lukemattomia kertoja mainittu tuomitsevassa hengessä samalla kun veljeäni Jeesusta,tuota viinimestaria,on vastaavassa määrin kehuttu mainitsen,että suurin osa teoistani on ollut kuitenkin hyviä!
Malliesimerkki on Juudaksen suostuttelu ilmiantamaan Jeesus rahapalkkiota vastaan.Muutenhan Jeesuksen uhrikuolema ei olisi tapahtunut(Jeesus ei tietenkään oikeasti kuollut,mikäpä Jumalan tappaisi) ja Jumalan viha olisi kiihtymistään kiihtynyt!
Toinen esimerkki on minua palvovien kirkko,johon olen tietenkin suhtautunut myötämielisesti.Tämän kirkon jäsenet ovat valtaosin aivan tavallisiksi luettavia kansalaisia,mutta muutamat heistä saattaisivat ajautua oikeisiin rikoksiin ilman heille antamaani tarkoituksellisuuden tunnetta!
Näin on,maailma koostuu valosta ja pimeydestä,eikä pimeys ole pelättävämpää kuin valo,tietää viisas!
Teitä tervehtien,allekirjoittaa SAATANA.- Anonyymi
Satuolennoista Saatana vaikuttaa huomattavasti inhimillisemmältä, kuin kristinuskon harhaisten, sadistinen Jumala.
- Anonyymi
Teuvon murheellinen nykytila.
” Vaikka mitä ihmeellisiä vanhoja kokemuksia kertoisit, ne eivät sinua auta, kun NYKYINEN hengellinen tilasi on se, mitä se on eli sairas.
Jatkat edelleen Raamatun pyhien totuuksien herjaamista ja toisesta suupielestä kerrot niitä ”Viipurin aikaisia” juttujasi.
Tee parannus, säkissä ja tuhkassa!
Jumala on nähnyt kaikki herjasi!
Olet jo vuosia rienannut mm. Jeesuksen sovitustyötä ja -verta, Jeesuksen apostoleja, ehtoollista, seurakuntaa ja kaiken huipuksi olet mitätöinyt lähes kaikki Jeesuksen opetukset merkityksettömiksi!
Kaikesta joudut aikanaan tekemään tiliä Jumalan pyhien kasvojen edessä!” - Anonyymi
Hyvä!
- Anonyymi
Tämä on tärkeä!
- Anonyymi
Vaik on vailla järkeä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaik on vailla järkeä!
No voi! Koita silti jotenkin pärjätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi! Koita silti jotenkin pärjätä.
Luetun ymmärtämisessäkin, näkyy olevan vaikeuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaik on vailla järkeä!
Juurikin niinikkästeen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luetun ymmärtämisessäkin, näkyy olevan vaikeuksia.
Osaatko kuitenkin ainakin tavata? Sekin on jo ihan hyvä.
- Anonyymi
Oi Jeesus, hyvyyttäsi
ylistää tahdomme.
Puhtaaksi verelläsi
tee omatuntomme.
Me tuomme lahjana
vain köyhän sydämemme.
Jää itse turvaksemme,
uskomme uudista. - Anonyymi
Kuoleman kahleet murtanut
on Kristus voitollansa,
elämän portin aukaissut
haudasta noustessansa.
Siis nyt kaikki riemuitkaa,
Herraa kunnioittakaa.
Hän voiton sai. Halleluja,
halleluja! - Anonyymi
Aloittajalle ja muillekin:
En nyt ota lainkaan enempää kantaa Aloittajan vuodatukseen tai muidenkaan mielipiteisiin, sillä asiasta on omakohtaista sanottavaa.
Jossain vaiheessa uskoani olin niin syvässä kriisissä uskoni kanssa, erinäisistä syistä, joita en nyt tähän luettele - niin syvässä kriisissä, että luinpa tai kuulinpa mitä vain raamatun totuudesta, kielsin kuin kone kaiken, Jeesuksen ristintyötäkin jo epäilin Jumalan edessä, ja olin myös erittäin vihainen Jumalalle. Tätä jatkui jonkun aikaa. Herran armosta sain lopulta tehdä parannuksen. Mutta Pyhä Henki teki selväksi, että Pyhän Hengen pilkka oli tilanteessani hyvin lähellä. Tämä on siis oma kokemukseni. Jos siis olisin luopunut uskostani kokonaan, olisin tehnyt Pyhän Hengen pilkan.
Käsittääkseni myös ei-uskova ihminen, joka ei koskaan tule uskomaan Jeesukseen, tekee Pyhän Hengen pilkan, koska sellainen ihminen pilkkaa armon Henkeä. Jeesuksen ristintyöhän on Jumalan armoteko ja pelastusteko, johon uskomalla Pyhä Henki saadaan sinetiksi.
Koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on. - Anonyymi
https://youtu.be/siPUZMNAJew
🎀
https://www.jesusislordradio.info/
🩸
repent
⏳
Kunnia Herralle - Anonyymi
Isäsi tahdon täyttäen,
rangaistuksemme kärsien
ristillä maksoit velkamme,
kun kuolit meidän tähtemme. - Anonyymi
Kiitos kommentista. Ihan oikein ajattelet. Jeesushan tarkoitti Pyhänhengen pilkalla sitä, kun jotkut väittivät Häntä pahuuden palvelijaksi. Eli hänen voimatekojaan väitettiin paholaisen aikaansaannoksiksi. Jeesus vastasi tähän, että Kaikki synnit katuvalle ihmiselle voidaan antaan anteeksi, jopa ihmisen pojan eli Jumalan pojan, Jeesuksen pilkkaaminen voidaan antaa anteeksi. Mutta Pyhänhengen pilkkaa ei voi anteeksi saada.
Tällä Jeesus tarkoitti, että Jos ihminen syyllistyy räikeään Pyhänhengen pilkkaan, hän yleensä on siinä vaiheessa jo niin paatunut, ettei hän enää pysty tuntemaankaan mitään katumusta tai tunnontuskia. Hän on pilkkaamisessaan edennyt jo niin pitkälle, että rajat on ylitetty.
Itse asiassa Jeesus tässä tuomitsee kaiken pilkan. Toisen ihmisen pilkkaaminenkin on jo Pyhänhengen pilkkaa siinä mielessä, koska ihmistä sanotaan Raamatussa Pyhänhengen temppeliksi. Jos sanoo toisesta ihmisestä valheita, levittää juoruja, ihminen on jo silloin lähtenyt vaaralliselle tielle, joka vääjäämättömästi etenee paatumukseen asti, jos ei ihminen huomaa tehdä parannusta.
Eli Jeesus tuomitsee kaiken pilkan, koska silloin ihminen astuu pahuuden tielle, jolta ei pitkälle edetessään ole enää paluuta takaisin.
Siksi täytyy olla hyvin varovainen, kun toisia moittii tai toisista hakee vikoja. Sellaista ei pitäisi ollenkaan tapahtua. Jos joku vaikka tekee virheen ja sitä ihmistä pilkkaa tai puhuu hänestä pahaa, silloin tekee pahan virheen. Jumalahan näkee jo silloin sen tilanteen, kun vaikka kymmenen vuoden päästä tuo ihminen katuu aidosti pahoja tekojaan ja tekee parannuksen. Jumala tuntee tämän ihmisen jo syntymästä saakka. Silloin pilkkaaja tekee pahan teon, kun hän on pilkannut ihmistä, jonka Jumala tietää pelastavansa vaikka kymmenen vuoden päästä.
Toki sitten aivan vääärin syyttäminen on todella paha synti, jossa valoa sanotaan pimeydeksi ja toisin päin. Tätähän Jeesus omassa kokemuksessaan toi esille. Vaikka hän oli Jumalan poika, häntä pilkattiin paholaisen palvelijaksi. Toki väärin syyttäminen ihan tavallisten ihmistenkin kohdalla on ihan yhtä paha synti, jossa väärin syyttäjä ottaa itsensä kannettavakseen valtavan taakan. Toki siitäkin voi aidosti katumalla, hyvittämällä ja kääntymällä selvitä. Onhan armo jokaisen saatavilla, jos ihminen itse niin aidosti haluaa. Olkaa Siunattuja! - Anonyymi
Tällaisia saisi olla enemmän.
- Anonyymi
Ne kyllä vähenee, kun tuollaisten hoito etenee.
- Anonyymi
Tervettä opetusta.
- Anonyymi
Hyvä, että joku on vaivautunut näkemään näin paljon vaivaa tärkeän asian johdosta.
- Anonyymi
Totta!
- Anonyymi
Tämä on herkkä, mutta tärkeä aihe.
- Anonyymi
Juutalaiset teki sen pilkan ikuinen synti . Antaa olla ei koske kristittyjä.
- Anonyymi
Juutalaiset ei huuda avuksi poikaa Jeesusta koska uhraavat elukoita
- Anonyymi
Jesaja :61:10 🪔 Johanneksen evankeliumi: 3:29
-repent- - Anonyymi
Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
- Anonyymi
Kiitos jaikal, lisää tälläista pyydän.
T. Nikki - Anonyymi
Ylös nostetussa vanhassa ketjussa linkitän entiselle lopetetulle
sivustolleni kirjoituksen Pyhän Hengen pilkasta. Tämän aloituksen
opetustekstiin on tullut lisää asiaa ja sitä on muokattu vuosien
varrella useaan kertaan.
Koska tämä aihe tulee esille tässä ylös nostetussa ketjussa,
https://keskustelu.suomi24.fi/t/8999257/joudunko-kadotukseen#comment-126467730 annan tähän linkin Pyhän Hengen pilkka- aiheiseen tekstiini.
Olisko joku, joka taistelee näiden asioiden kanssa on on kovasti ahdistettu
sielunvihollisen taholta? Ehkä sa...a on puhunut sinulle. Myös Jumala puhuu.
Ja sen on ratkaisevaa, mitä Jumalan Sana, Jumala, sanoo.
https://www.jumala-kanssamme.se/439641483/439645359
Mvh J - K- Anonyymi
Ylös nostettu linkki on siis helluntailaisuus palstalla.
Mutta hyvä, että tämä teksti nousee täällä Pyhä Henki
palstalla. On hyvä tutkia aihetta koska tämä asia
varmasti vaivaa monia uskovia mutta myös uskosta
osattomia ihmisiä.
Sinä uskallat tulla Jeesuksen luokse koska Jeesus
on tehnyt aloitteen ja kutsuu sinua luokseen.
Miksi Hän kutsuu sinua? Siksi koska Hän tahtoo
antaa syntisi sinulle anteeksi ja pelastaa sinut
sisälle valtakuntaansa ja viedä sinut luokseen
taivaaseen kun jätät tämän elämän.
Mvh J - K
Ketjusta on poistettu 150 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982